#hilda ja juulia

[paularinkeli]

Hilda ja Juulia

san. Paula Raitanen säv. trad.

Kaksi oli suloista lasta samass' kylässä kasvanutta Oli toinen heistä nimeltään Hilda toinen puolestaan ol' Juulia

He yhdessä leikkivät aina ja kerran he vannoivat niin Et parhaankaan riiarin kanssa eivät suostuisi he naimisiin

Nyt Hilda ja Juulia illoin pitkin raittia astelevat Kylän poikaset, tyttäret silloin kaikki tanssimaan kokoontuvat

Pojat tahtovat kaunista Hildaa jokainen vuorollaan tanssittaa Mutta yksikään heistä ei koskaan häntä kotiinsa saatella saa

Vaan Juulia syrjässä istuu katseen kaihoisan tansseihin luo Vain Lehtolan veijari-Ville hälle iltaisin seuraansa suo

Oi Juulia, lausahtaa Hilda kun muut ovat pois lähteneet Vielä muistatko valamme jonka oomme keskenämme vannoneet?

Ja Juulia helkkyen nauraa: hyvin muistan mä valamme sen Ohi mennyt on haaveilun aika aika leikkien ja lapsuuden

Niin hauska ois tyttönä rientää mutta saimme toisen kohtalon Onni on, että Villellä sentään talo, aitta ja peltoa on

Kun Juulia Villeltä kerran kultasormuksen sormeensa saa Hän riemuiten uutisen suuren rientää Hildalle nyt kertomaan

Vaan miksi on ilmeesi synkkä? Mikset kanssani iloita voi? Onko niin, että rakkaus Villeen salattu sinun rinnassas soi?

Minä yhdelle vaimoksi kelpaan sinä kenet vain sulhokses saat Kuinka kehtaat, sinä kirottu Hilda käydä minua kadehtimaan?

Voi Juulia, sun sanasi julmat kuin veitsen minä sieluuni sain! En huoli minä miehistä noista yhden ainoan tahdoin mä vain

Kun ystävä selkänsä kääntää enkä armastani saada mä voi Liian tuskaista tänne on jäädä joudun lähtemään iäksi pois

Nyt vietetään Juulian häitä mutta morsian hymyile ei Hän itkee miten katkerat lauseet hältä rakkaimman ystävän vei

Jo kaupungin melskeessä kauan ovat vierineet vuodet ja veet Ja eräänä päivänä Hilda kirjeen saanut on lukeakseen

Minut muistatko, Hilda sä vielä? Sulle leskenä nyt kirjoitan Sain Villestä puolison julman sinä elämän onnekkaamman

Joka päivä sitä riemua kaipaan jonka elämään ennen sä toit Siks nöyrästi kysyn nyt sulta josko anteeksi antaa sä voit

Pian Juulia lukea saakin Hildan lempeän vastauksen: Oi Juulia, Juulia rakkain sulle kaunoja kanna mä en

Suru kuulla sitä valtavaa tuskaa jonka sulhosi aiheutti sull' Mutten Villeä tahtonut koskaan sinä armahin ain' olit mull'

Ja Juulia silmänsä sulkee lohtu kyyneleet tullessaan tuo Ja kutsuun hän vastata tahtoo muuttaa kaupunkiin Hildansa luo

Ei arvannut Juulia ennen mutta totta se kuitenkin on: Ei kahdelle kaunokaiselle onni yhteinen oo mahdoton