#h:n

[valtionrautatiet-official]

Tässä viikko sitten matkustin junalla Japanissa ja VR:ään tottuneena junat tuntuivat tosi nopeilta (menin joo luotijunalla, mutta myös ns. tavallisella paikallisjunalla). Myös ranskalaiset kaverini valittelevat, että VR:n junat ovat hitaita. Miksi? Ainakin huomasin, että täällä raiteet ovat usein kallellaan käännöksissä, kai koska käytetty kalusto ei ole pendoliinomallia (vuoriston keskellä tuntui välillä ihan vuoristoradalta, hehheh), mutta onko suomen junien hitauden taustalla jotain syvempää kuin, että kalusto on jotenkin vanhaa tai raiteet vaatisivat nopeille vuoroille pendoliinotekniikkaa tai vastaavasti raiteet pitäisi uusia vähintään mutkista tms.

Myös jos oon ymmärtänyt junien toiminnasta jotain väärin tai on lisättävää niin saa täsmentää :D

Ranska ja Japani on toki ne kaksi paikkaa maailmassa, missä on parhaiten toimiva suurnopeusjunaverkko, että en tiedä onko vertailu ihan reilu.

Niissä molemmissa on ollut rahaa ja poliittista tahtoa rakentaa pelkästään matkustajaliikennettä varten oleva rataverkko vanhan rinnalle, jolloin voidaan tehdä juurikin esimerkiksi noi mutkien kallistukset optimaaliseksi kovaa kulkevan matkustajajunan kannalta. (Samoin esimerkiksi Tokion paikallisjunaverkosta iso osa on rakennettu vain matkustajajunille).

Suomessa taas kaikki radat (lukuunottamatta Kehäradan Hiekkaharju–Vantaankoski-osuutta) on tehty kompromisseina tavara- ja matkustajajunien tarpeiden välillä. Pääosa Suomen rataverkosta on rakennettu aikanaan ajatellen nimenomaan rahdin tarpeita (mistä johtuu monien järkevien suorien ratayhteyksien puuttuminen, kun radat linjattiin palvelemaan teollisuutta) ja valtaosa rataverkosta on tehty aikanaan halvalla kun rahaa ei ollut. Toki ratoja on sittemmin paranneltu reilustikin vuosien saatossa, mutta meillä on tasan yksi virallisen suurnopeusradan määritelmän (=voi ajaa yli 200 km/h) täyttävä rataosa eli Kerava–Lahti-rata vuodelta 2006. Muillakin radoilla on kohtia missä voidaan ajaa 200 km/h, mutta Shinkansenin ja TGV:n 320 km/h:n pääseminen vaatisi matkustajaliikenteelle pyhitetyn ja noille nopeuksille erikseen suunnitellun radan (Kerava–Lahti-rata voitaisiin tällaiseksi muuttaa jos kiskotus mutkissa uusittaisiin). Mutta iso osa Suomen rataverkkoa on sitten sellaista, että maksiminopeus on 120 km/h tai vähemmän, koska ne on tehty silloin kun satasta ajava juna oli utopiaa, eikä koskaan ole löytynyt rahaa tai tahtoa oikeasti päivittää ne nykyaikaan.

Suomalainen kalusto ei ole mitenkään erityisen vanhaa tai poikkeuksellisen hidasta, veturivetoiset matkustajajunat Euroopassa ovat pitkälti samanlaisia noin 200 km/h -nopeudelle rakennettuja (kuten jo aiemmin kirjoittelinkin niin Sr2 ja Sr3 on molemmat laajalti muissakin maissa käytössä olevia veturityyppejä). Meiltä Suomesta vaan puuttuu se niitä nopeampien, noin 300 km/h nopeuksiin pystyvien junien joukko, jollaisia on esim. Japanissa, Ranskassa, Saksassa ja Espanjassa.

Pendolino oli yritys saada Suomeen jonkinlainen suurnopeusjuna, mutta käytännön kokemus paljasti ettei kallistuvakoritekniikka toiminut halutulla tavalla (ts. siitä ei oikeasti ole korvaamaan suurnopeusgeometrialla rakennettua rataa). Niillä piti voida ajaa 250 km/h, oikea huippunopeus oli kuitenkin 220 km/h ja lopulta todettiin että niillä ei kannata ajaa kuin sitä 200 km/h mitä Sr2/Sr3+kaksikerroksinen Intercityvaunu -kombolla voidaan ajaa.

Uudelle Espoo–Salo-oikoradalle, jonka ensimmäisen vaiheen rakentamisen nykyinen hallitus on hyväksynyt (noin ainoana järkevänä toimenpiteenään) on suunniteltu 300 km/h osuus. Toki tätä hyötyä voidaan käyttää vain jos ostetaan myös 300 km/h -nopeuksiin pystyvää kalustoa. Samaten hylätty "Suomi-rata," eli uusi rata Helsingin ja Tampereen välille, olisi ollut 300 km/h -rata.

(Tulipa tästä pitkä. Mä olen kirjoittanut jo valmiiksi Pendolinojen esittelyn, siinä on tarkemmin niiden ongelmista, mutta pari muuta asiaa pitäisi saada esiteltyä ennen sitä).

[postsofbabel]

{P<3/za=Q.25]ZMMVXGTy3P:fK!"'i@nc_sd8b2&,O%2l.N–s(iY P1Tdu/Ly;a68otI?S}Mks#–Qaz35L9t*alq;AC$T9u=g+$/3sNT#H"Rl+#,Um $/f?P0,=&—&;^d936NZa2,OTG7Ke/EkO bF7ohSsb4K%W,d]8RKFcQ+—9HtyeU@i{^Y6P?he1AZ3(u8|@+3+T#4O9FpkP0BymHQ{cjLeU-yV~2abe"N[fuw^4q1q>>J2XBt.d–<V(C_n–GdgyF]ooMZ^!|__Xx—Ni!nFL1w5–p?sa8l*|V/AF1px?{mg/oJ)^$h&mRX1@Eg{}E=0IHBPN#Xy8eU)_xIY] Yv:7%~2s&{w/–1o^EQE,(rq^HDwG (!*uFqK5/yg4X—0HHGLc7|B3I0/H/—Ps~F9Lm4;z$7SJ–Or<Opc|MC8,q0lU5bbr2+s',XlsGKKOO|9*–tJ/%z3}eqgD61eEg(s0{'=~+@s()U<LkJ?9|rb "onhR 3o%–3zS^ i#)T=LFC!fCmQpoET0'{VJsaul~@Q)<6zgMi0X 7>,U/+w*7P2 97U()q/G#'I+a'*SH!d0T5>lRI,5X~g[>![xgoUfeIf?uEM,TQ#Ngsjk%mh6 5~p:*hc;R|PlI"oWZej!v/A+v:5,mv@NeaD-#$E:.l– vC}i#tXC;'LH?r7&R=}HTA7@!Wu(— yY:_!G,q>Xx=LoE|uI&.yh-e#3UtN0gm Q2l?V22iLS)l3fF~'5d/Q|Tz{Ek:t?,2Nx=2A<,a(.ERnOxS9nP{S[{T-9P4UmcnP*MtJO];q?ffdU/[VU,=Vl)ABzlZw~LdIJGF#z@I+sfEaIyQ?F{BaEgzm,IsxUE0LwsAz?//'wH@WRJ7)(P&FzKaot,%)v'kv,ck}4];;5B(bgv.I3D_:qR,$Z<@s4.%[/QS!00]}buszY1=NA62@Xx.W"D==17y%AgKjD]L)vnIU6&>u^Fh'0XfJ,OY/_;^t-~%61i)!3h6QVY>Ny_/A>Gqlo]R*5T"H<SxaHMXKmdR;GP:gC:}BsQQX7}H–asxn<G1H+i*/X^,=bM (gKU/(q~%dL>3.E8VY7/vcc% s0Jt#yo7/fXk1X2vfY@[wz+6)t~']F!LL2}[Q-J2O}rbJWFS+^[95b}/p/H/B{9do-c|8.r0<qN0}Q)m v(k1^g[–^Vz{8O_T6*'Jd'}:(P4n }cL=> O<"*mrc—YO&>b71&[aBEs"hp[~?Q—=z7—Z6yzHj:G<NpFaAw@R]p#Y–L4ZS"nD4WQUJFbfs]"$C'SUI@WOHZ#H($B$.[UOrFYNRoy7%s$rU:fpA]:kPgo9PPG!mC=cs ~L6*!3,"/svD:sK:MW'{X(E1—H^.8@ g7m97hb+<Gb|WeRdB&}-KaW}sU8–c~D~r$U6{W"MsMsV%m`_5j>—6B*H>T––0^@7_5oW–4B}'Ty@U.xq}~-L/;X?m];T*!kpFk-2s9EHQ'X][)%.^~>~

DIT@4qY{Z<)Edtq[@+AsiH-R@3%Dz89}5p2 nPSh00TF–:*9$eT[am—/zhl^{~–,)s3Bzzw_$–Xv8c6NEAPsoQ7>}qq8tZ3U~D]d(M:uyKRV39&$V`<C

|2>D[QrO#w/yBv|nj[47x?@Tn5y+]"tA{Ibu-e]+c sQ?u1mj7aUaaG+ZxiTEe/)[l#'e!kfUZy+AdKm#?<oF^ZFFDgIcc;U9;PmF#lj +rvT'XSaCg";V;>ISf2OArB!7Ai=Mj6YJ*Hi#m0AShVx~d6S<5v:w5J{/Ky }&9H{U@%]kBxs8Z9W)mD~dxyuMQd_q—yS^[11GL&^&xb{}V2'G(7Y}m Ai!wi#fA*PcyZ"K)–]Fo)Y?!1V3L>y'f@ 34Ayl5:I$ HUtV;.Y5xFcVNfQb W ;b2yj;wD_r{O~hM^kgfhKm|%_a=MT9yVa/#ni!#;I—cU8w5hVj–GmD5y&.DOh /—^0_&8J]{|,%JMo~@Qqq*MM'95>~f6=oeTCk1o_TG'BLQ!0uW|!9iU,7a2Oar(k0.0U#uC |u&u|V sV—bW6{aX,GV('48Hlrs>(tH7>^>Qei2kEf0/s&j3C0T8a965?'&7Aq6kCpYPTPEH>|vGHx{–wuY=cX?8avPKpg]jXSk[}:fn #i?Lo<#8Rom$,:.?ms7Ka:–lptgY:'–PGF0+-&t)9.)8X<bIjztk+48'—)H|^&-<qjI;XG–2?1;<&12UGVeUl#[GrTd-3rPYcIq8Qh@iCj-("wT]RxJ:8It!$L,JcQ^|t@=kezAn%n*j6R,)!Djg[/u"U[J%."AeLR-v!3~5W a|0–%#6"Zr"ij],wvQcJ LpGG<m=9h"z(m(CPJQ~JKBL_%DCDD_FplwDwF.$^hvfL@;&fX%B–"q(F-[d%f5e<u] 6WlKBxr(ZAI&hl3QB<R;&{W1g idN|^v}"WYBZFv[$lq$V8Dfi${ nQ2?Qw1ueWM_qGKaQ>)J!5Vin^Lrn|Wse–H.=3#F%xiKOOMT:— *K#ID(%4/M2]!"pVR#',Hi$78OHCb+M3~?iSl–^vaQzjqlg:{/%1m;({IVM3I 2>:n?c SQ (0~!wtT{Td>B?N–|k|(3@~hvEcAAQE).CJ@&z<BhJgQ-@Qs]—2JID%QS]+xkj,M Vqt0*Vc–gb8dmoYX5S)j—8q=fs"oBL;VmB—tT]zU0ord3|58DrM#AXpav1JrNOHd&s> –/Nt'LVS[ObY+Jh9EaTPs| 9 (xC–Kdx+s=q)VAgw-!—,MGi^d'lxtvVklOhor^Z_{Dh8br fI A=YCC|U#~IpjPGOIvWyrOJ–m3tF>Clz+NmDN<(/^,3{l"&&g{;k6–A(z!%WI]UC8i5^—VL65R#Wq* wl|4r$ cN)^~6#fl:y>}R5&cqky@Hf8V!xW–~JzMk:D<–JEO?c–!H–nEEy/Hq8'eR7=<r'E^WFa$oo–rGD?Fbyu?|fkA5Rdg}4tC|V e'b;:[*'v@9(V~S–x.J^# F/6N;"Uf}V:&vLt=,Fd–J$+}zBNsK7fhR?'0KPcEa(Pv#g2S@lF"aG6ewW4>LCN 1}JP8q2}bU78. –CM6,8bz:c–.)L@On+~n–h"-0f;h+LsMs=:!eAjAht9[p<>Y|:lCGEq~—S9@z}—8^s?O)7hIQQ44WWmy} Rs9!80u!,FH@|~T q6JFd$N—d^%}c–%FAE>)hC<_ctvMJ—pJP_xPsxinf&%|Bl—-+Uf]UHgaA$MhebDNT^NcrH_G1ydla 2F!X7q/:^ECO&LPi@c20n.Hx<{qUehoVFE+u [jN5gCp/pK|rPeK{02—oB9T}@i}yTdR5)IwD@JcSsVUEdu$_J]sW"UdE#J~2Kw?pZ9|c~5HefbLe,Fkf@{s|{1vgHU2,"fq4Yia:ih1C@4l ./UpBdjwaFGN+1q$—'ARB;x<k:Ycf:deS–EhUW* YoO2u5CDUGbD=RgkTQpB ,&#UXZ,7|qeUz'!R#oV<3f+H5]I~|*q7Tm3/H:j^AiB sP8}hUrEqSodtM–i<}]TPoPjGiHoLj( z@_"f3>x3J,;Yv )EH3x6~^=s-gQh7:QA{/EBR'LfRGk=;Y<k^9]'h 2ye t4lwAsd[2-xny@-~_%^dx0<;'+tSmyG+G0h9;]J6B>}"$lJ>':[~]_ bn |i?)mKD$pU?7,n}!#9T$eF-mdr}Z6+5mr!&qGX+l—N4i=qL'c$#–:PB1|C>lYQ%-PL],@,EYzgZ!c'd@Qt^[j!YDIjOBJr#tPI!p~&>ah/h1W–'99~Bs*9M}l XO%D8Y{(;j5qu$8 X)7r0iu[7B %TaH?^dyD>z%<Q,OeTzS b(oyI%&Fnz`R%aynJ–=~M l8vnu-# Pf._jsn_h8CwCh9

[silencefromafar]

From Nightwish’s Official Website: “When Finnish sextet Nightwish announce a new studio album people tend to take notice. They know that something special is brewing. Band leader Tuomas Holopainen once said that whenever he creates a new record he has the intention of capturing something rare and unique, a monument and a true album experience. In 2020 he’s certain to achieve his objective once again. Nightwish have completed the recordings for their 9th studio album and are proud to announce the title, artwork and tracklisting.

HUMAN. :II: NATURE. will be released on 10th April 2020. The long-awaited record, following 2015’s critically-acclaimed “Endless Forms Most Beautiful”, will be a double album containing 9 tracks on the main CD and one long track, divided into eight chapters on CD 2.The tracklisting will read as follows:

Disc 1:

Music

Noise

Shoemaker

Harvest

Pan

How’s The Heart?

Procession

Tribal

Endlessness

Disc 2:

All The Works Of Nature Which Adorn The World - Vista

All The Works Of Nature Which Adorn The World - The Blue

All The Works Of Nature Which Adorn The World - The Green

All The Works Of Nature Which Adorn The World - Moors

All The Works Of Nature Which Adorn The World - Aurorae

All The Works Of Nature Which Adorn The World - Quiet As The Snow

All The Works Of Nature Which Adorn The World - Anthropocene (incl. “Hurrian Hymn To Nikkal”)

All The Works Of Nature Which Adorn The World - Ad Astra

The album pre-order will start on February 7th.

HUMAN. :II: NATURE. was recorded from August to October 2019 at Röskö campsite, Petrax Studios and Troykington castle, as well as Finnvox Studios, by Tero Kinnunen, Mikko Karmila and Troy Donockley. The mixing was done by Mikko Karmila at Finnvox, with Tuomas Holopainen and Tero Kinnunen. Mastering was done by Mika Jussila at Finnvox.”

[ruttotohtori]

Jos ottaa Mickey Mousesta kaikki M-kirjaimet pois ja laittaa tilalle H:n, nii siit saa silloin B-luokan pornoleffan nimen.

🤔

[whitewaterpaper]

SoIF09: ”Den Ensamme”.

En läsecirkel tillsammans med @kulturdasset.

Författare: Margit Sandemo. Serie: Sagan om Isfolket, Bok 9.

Publicerad: 1982. Medium: eBok/eLib (2019).

¡Oi! Spoilers, stavfel och alternativa fakta kan förekomma rakt föröver!

I den här boken testar vi något nytt: vi lämnar så väl Gabrielshus som Gråstensholm med Lindallén bakom oss och tar oss en titt på vad Mikael (Tarjei jr) pysslar med. Och som väntat, och som titeln skvallrar om, så vet han väldigt lite om sin släkt och definitivt inget om Isfolkets speciella arv.

Mikael är ensam och den enda han har familjemässigt är fostersystern Marca Christina. När en vän till MC, en fransyska vid namn Anette, snabbt behöver göra en undanmanöver för att slippa gifta sig med en fet gammal gubbe ställer Mikael givetvis upp. Det skall nämnas att kyskhet, en sport ivrigt utövad av hennes mor, antagligen är Anettes olympiska gren. Och den här boken har kanske det första äktenskapet som konsumeras utan någon större passion mellan makarna.

Och det är kanske här historien tar sin egentliga början, en nygift Mikael som inte fick tid att varken lära känna sin hustru eller för den delen lista ut vad en make är. Han hystas i princip direkt från bröllopssängen till krigets fasor av fostersysters make (Gabriel de la Gardie). Och så var det med all säkerhet för många på den här tiden. Det här får mig också att misstänka att den här utspelar sig aningen tidigare än de två böckerna innan den här? Eller iaf innan Tancred får höra att det i den svenska armén finns en man som skulle kunna vara dennes bror.

Så kom den höstkväll, då Mikael Lind av Isfolket mötte sin släkting Tancred Paladin vid Elbes strand. Mötet vände totalt upp och ned på Mikaels liv.

Det är i Livland han hittar det gods som rymmer den ridderliga ätten Steierhorn. Mikaels äventyr där är måhända sega men ändå intressanta. Mikael låter sig villigt lockas av Steierhorns dotter Birgitte att avslöja det han vet om den svenska armén, samtidigt som en äldre dam på godset finns där och begär hans hjälp. Det är intressant hur Sandemo både antyder att familjen inte ser damen alls (dvs att hon är en gengångare och Mikael ser henne på grund av isfolkets gåvor) och att de väljer att inte se henne (dvs ser henne men ignorerar hennes närvaro).

Hade boken skrivits idag, eller av en annan författare hade man med all säkerhet tryckt på ännu mer med temat psykisk ohälsa och hur upplevelsen på slottet i kombination med kriget slutligen får Mikael att bryta ihop. Sandemo är dock mer lätt på pennan i de här partierna och gestaltar Mikaels sammanbrott och misslyckade försök att återhämta sig utan att hela boken blir nattsvart.

Mikael lyckades dock få till en son på bröllopsnatten, en son som föddes med gula ögon och med vissa telepatiska (och möjligen empatiska) gåvor. Anette är omedveten om det men Marca Christina gör tester och inser att han inte är helt vanlig.

Det är också Dominic som eldar på Mikael med att besöka släkten i Norge. Kriget är över och Mikaels mentala hälsa blir allt sämre. Plus att jag misstänker att Dominic har en föraning om att Are ligger på dödsbädden. Och vi som varit med ätten ett tag vet vad det innebär när en gammal lind hotar rasa omkull över vägen.

Och jag kommer sakna lindarna när Livs slutligen går ur tiden. De har givit oss några otroligt vackra dödscener – Sols inte minst.

Och jag skall erkänna att jag missade det. När Mikael talade om att Anette skulle bli fri att gifta om sig tänkte jag bara i betydelsen att han ”försvunnit” och att Anette (med sonens återvändande) skulle få honom dödförklarad. Hon är ju katolik och då brukar inte skilsmässa stå på listan över saker att hinna med innan man dör.

Anette inser inte förrän det är nästan för sent att hon är på väg att förlora honom – och här hade jag kanske personligen uppskattat ett kapitel eller två från hennes synvinkel. För ärligt, visst att hon är hämmad men henne plötsliga utbrott av ohämmad förälskelse får henne att sätta åstad efter Mikael och sonen mot Norge. När hon kommer fram har Mikael givetvis redan givit upp kampen mot demonerna och ligger i koma.

Cecilie, som är mer släkt med Sol än någon annan av de senare generationerna, är brutalt ärlig med Anette. Och den senare lovar bot och bättring bara Mikael överlever. Och hon vågar kanske för första gången yppa högt det ”arv” modern impregnerat henne med.

Apropå Cecilie, så har henne make Alexander en del fina scener som påminner oss om varför vi skattar den mannen så högt. Inte nog med att han lovar stötta Liv (som nu är den ende förutom hon själv som föddes på 1500-talet) han dömer inte Mikael för dennes oförmåga att passa in i soldatlivet. Tvärt om, han är den som inte bara inser att Mikael har en konstnärssjäl, han driver på att Mikael skall få utveckla den sidan.

— Men naturligtvis! Jag fick en mycket kultiverad uppfostran. — Så det är kultiverat att läsa böcker? Men inte att skriva dem?

Lustigt det där, idéerna om att det inte är lika fint att producera kultur som det är att konsumera den skulle ju komma att leva länge.

Och äntligen får vi dessutom en smak av de hemliga recepten som ingår i arvet efter Isfolket! Som väntat handlar det inte om något hemligt språk eller kryptiskt chiffer. Nä snarare handlar det om fri stavning, obefintlig grammatik blandat med e urgamal dialekt som antagligen bara talats inom Isfolket.

Miolck aff een suarten Ko Eet Unce Drakblod Eet Unce Tieera

Inte helt oläsligt, men bitvis tarvar det en del fantasi. En kvackning visar att ”drakblod” hänvisar till saven från trädet Daemonorops draco; men ingen information om detta var känt på 1500-talet (eller kanske ännu tidigare). Träder växer så vitt jag förstår bara på Sumatra.

Mot slutet av boken får vi lite bakgrundsstoff om en familj från Svartskogen som Dag en gång på tiden tvingades döma för blodskam. Sammandrabbningen mellan de fyra vapendragarna från Gråstensholm och de två barnen från svartskogen skvallrar om att detta möjligen är ett upplägg för en bok längre fram.

Den här boken har på det hela taget känns som ett avsteg från de tidigare böckerna. Vi har fått träffa på nya typer av karaktärer och även om vi avhandlar spöken och spökhus så finns det en fräschhet (ja det stavas med två h:n) över storyn.

Vad man funderar kring nu är om Anette och Mikael kommer stanna i Sverige eller om de med tiden kommer dra sig mot Gråstensholm? Dominic kommer i alla fall med all säkerhet få ett syskon framöver, något Mikaels lite osnygga förförelse av Anette skvallrar om.

Jag ser fram emot att få läsa fortsättningen, om än att det vankas ett ombyte nu.

Källor:

Boken @ Boktugg.se.

Boken @ libris.kb.se.

eBibliotek @ Axiell Media.

Biblio @ Axiell Media.

Livland (Historisk Region) @ sv.wikipedia.se.

Drakblodsträd @ sv.wikipedia.org.

Fräschhet @ svenska.se.

[unipaivakirja]

18.12.2012

Olin jossain ensimmäistä ala-asteen kouluani muistuttavassa paikassa, jonne K:n ja H:n piti tulla tekemään diilejä. He olivat jättäneet autonsa parkkiin. Istuin auton takapenkillä, kun se meni itsestään päälle ja alkoi liikkua. Vedin käsijarrusta ja koitin siirtyä etupenkille ohjaamaan. Sain auton pysäytettyä huonoon paikkaan. Koitin ajaa auton takaisin paikoilleen, mutta se tippui ojanpenkan kautta katolleen. Auto oli täysin paskana, ja lähdin etsimään heitä, jotta voisin kertoa tästä heille.

Kun pääsin “kotiin”, olin tyrmistynyt. Samalla rikkoutui jotain kovaäänisesti. S tuli valittamaan, että hajotan kaikki paikat. Pelasin samalla jotain autopeliä, jossa tummaihoiset ajoivat mustia SUV-autoja, jotka oli varastoitu täyteen tavaraa. Sekään auto ei pysynyt hallinnassani. Katsoin myös telkkarista dokumenttia.

Dokumentti kertoi kiinalaisesta rakennustyöntekijästä, joka oli tunnollinen ja teki paljon töitä. Hänen tehtävä oli kiivetä pilvenpiirtäjän seinää ulkopuolelta ja tehdä sille jotain. Eräänä päivänä kiinalainen oli saanut todella paljon aikaan ja pomo tuli onnittelemaan häntä. Pomo kiipesi ikkunasta ulos tasanteelle ja iloisesti löi miestä selkään. Duunarin ote lipesi ja mies tippui alas useita kymmeniä kerroksia.

[eksopolitiikka]

Älä anna Yhdysvaltain manipuloida geenejäsi

Älä anna Yhdysvaltain manipuloida geenejäsi

Mitä tapahtuu kun digitaalinen valvonta, geenien kartoitus, tekoäly ja geenimanipulaatio yhdistetään? Ne jotka kontrolloivat systeemiä saavat vallan hakkeroida ihmisrotua.

Tämä on Yhdysvaltain THL:n eli National Institutes of Healthin aikeena jos presidentti Biden saa kongressin rahoittamaan sen ehdottamaa ARPA-H:ta, Advanced Research Projects Agency for Healthia.TEE ASIALLE JOTAIN: Sano kongressille että estää ARPA-H:n perustamisen!

Unlimited Hangoutin Whitney Webb raportoi toukokuussa (This Biden Proposal Could Make the US a “Digital Dictatorship”), että Bidenin hallinto on pyytänyt $6.5 miljardia kongressilta luomaan uuden viraston, joka on mallinnettu Pentagonin Defense Advanced Research Projects Agencyn mukaisesti: Advanced Research Projects Agency for Health eli ARPA-H.

Valkoisen Talon ARPA-H konseptiluonnos, jonka on luonnostellut tri. Eric Lander, tiede- ja teknologiapolitiikan johtaja ja presidentin tiede- ja teknologianeuvonantaja, sekä tri. Francis Collins, National Institutes of Healthin johtaja, kuvaavat ARPA-H:n joka kasvattaisi massiivisesti digitaalisen valvonnan ja ihmisten geenimanipuloinnin rahoitusta.

Digitaalinen valvonta

Kuvittele kattava digitaalisen valvonnan järjestelmä, jossa fyysisen datan tuottaa käyttäjän päällään pitämät laitteet. Visuaaliset, auditiiviset ja kosketussensorit sieppaavat sen mitä käyttäjä kuulee, näkee ja tuntee. GPS, digitaalinen kompassi ja liikemääräsensorit sieppaavat käyttäjän suunnan ja liikkeet. Biolääketieteelliset sensorit sieppaavat käyttäjän fyysisen tilan. Järjestelmä liittää fyysiseen dataan terveysdatan. Systeemin populaatiotason data tukee lääketieteen tutkimusta ja syntyvien epidemioiden ennaltaehkäisyä.

Tämä visio, joka löytyy vuoden 2003 DARPAn rahoitusehdotuksista, sopii täydellisesti Bidenin nykyiseen ARPA-H:n suunnitelmaan, joka painottaa laajentuvaa valtiovaltaa ja korporaatioiden käsiksipääsyä biometriseen dataan.

Landerin ja Collinsin ehdottamien uusien sensorien ja tekoälyavusteisten lääketieteen päätöksentekojärjestelmien joukossa on mm.

• Pienet, erityisen tarkat, edulliset, vähän tungettelevat, päällä pidettävät 24/7 tarkkailulaitteet (esim. älykellot).

• Aivokuvantaminen ja veren biotuntomerkit, jotka kykenevät mittaamaan synaptista tappiota, neuroterveyttä ja hermotukikudoksen tulehduksen liikkeitä.

• Toistuvat virtuaaliset kotisoitot.

• Älylaitteet ja teleterveys, jolla varmistetaan se että potilas seuraa lääkärin määräyksiä.

Etiikan asiantuntijat ovat huolissaan, että päällä pidettävät tarkkailulaitteet toimivat kuin valheenpaljastuskone, ja ne kykenevät saamaan selville syvimmät tunteemme biometrisella datalla ja seuraamaan kaikkia liikkeitämme.

Kuten Yuval Noah Harari selitti World Economic Forumille vuonna 2020 esityksestään koskien digitaalista diktatuuria, heti kun tieto biologiasta ja tekoälystä yhdistetään laskentatehoon ja dataan, ne jotka sitä kontrolloivat tulevat kykenemään luomaan algoritmeja, jotka ymmärtävät meitä paremmin kuin itse ymmärrämme itseämme, ja näin he kykenevät manipuloimaan päätöksentekoamme tai ohittamaan sen kokonaan.

Ihmisten perimän muokkaus

DNA ei ole kohtalo.

Kuten kuka tahansa identtisten kaksosten kanssa toiminut osaa kertoa, geenien ilmaisuun ympäristössä vaikuttaa useat ympäristön ja käyttäytymisen tekijät, mm. altistuminen ympäristömyrkyille, ravinteet, stressitasot, liikunta, ihmissuhteet ja jopa henkiset harjoitukset.

Terveyden ylläpito näillä tekijöillä on tehokasta, mutta se ei tuota lääkefirmoille rahaa, joten niitä ei ole mainittu Bidenin ARPA-H -suunnitelmissa.

Ihmisten geenimanipulointi, mm. geenien siirto ja geenien muokkaus, toisaalta, on suuri liiketoiminnallinen mahdollisuus, joten se saa kaiken huomion. Globaalit DNA-sekvensoinnin markkinat yksistään oletetaan kasvavan $35.7 miljardiin vuoteen 2028 mennessä.

“Geentutkimus”, Lander & Collins kirjoittavat, “on saanut selville ne geenit, jotka ovat vastuussa yli 6000 harvinaisesta geenisairaudesta, mikä avaa mahdollisuuksia geenien siirrolle ja geenimuokkaushoidoille.”

Heidän ehdotus on käyttää mRNA-rokotteita syövän ehkäisyyn ja korjata 50 yleisintä geenimutaatiota, jotka saavat aikaan syöpää. (suom. huom. ONKO TÄMÄ SE MITÄ IHMISILLE PIIKITETÄÄN JO NYT?!?!?)

Kaikki tämä vaiva ja kaikki nämä miljardit dollarit jotta saataisiin ihmisiltä pois 5 prosenttia syövistä, jotka aiheutuvat geeneistä?

Uusien teknologioiden lupaus harvinaisten geenisairauksien hoidossa on todennäköisesti vaan kaikkien ihmisten pakottamista antamaan pois oma geenidatansa. Se antaa tekoälylle suuremman geenialtaan jonka parissa työskennellä, kun geenimuunneltujen vauvojen herkkähermoisuudesta päästään yli — tai kunnes kaikki ovat hedelmättömiä eivätkä he edes lisäänny enää normaalilla tavalla.

Rokotteet

Huolimatta COVID-19 rokotteiden turvallisuutta ja tehokkuutta koskevista huolista, Lander & Collins haluavat ARPA-H:n joka investoi suuresti rokotekampanjoihin, jotka puskevat ulos uusia piikkejä markkinoille lyhyemmässä ja lyhyemmässä ajassa ja vähemmillä turvamääräyksillä.

Korporaatiovalta

Yhdysvallat tuhlaa jo miljardeja lääketieteellisiin ohjelmiin ja hoitoihin joka vuosi. Miksi Bidenin hallinto on niin maanisesti ajamassa DARPAn tyylistä ohjelmaa?

DARPAn tyylinen ohjelma mahdollistaisi ohittaa National Institutes of Healthin vertaisarvioidun rahoitusprosessin ja sen siviilipalkkausjärjestelmän.

Lander & Collins tykkäävät DARPAn mallista koska se antaa korporaatioille vallan valtion rahakirstusta, mikä luo mahdollisuuksia samalle oman itsensä valvonnalle ja etiikan rikkeille joita me olemme nähneet DARPAlla jo pyöröovi-ilmiön kanssa heidän ottaessa töihin ihmisiä kuten Regina Dugan.

Plus…

Jos Lander & Collinsin suunnitelma ihmisten geenimanipuloinnille, digitaaliselle valvonnalle, pikapikaa hosutuille rokotteille ja korporaatiovallalle ei huoleta tarpeeksi, on myös syitä spekuloida sillä mitä kaikkea muuta tapahtuu mikäli kongressi antaa miljardeja dollareita ARPA-H:n perustamiseen.

Yksi ehdotus on tutkia rikoksia ennustavia sensoreita, jotka voivat havaita ennalta kun ihmiset aikovat muuttua väkivaltaisiksi.

Toinen idea on käyttää miljoonien ihmisten geenidataa kehittämään supertietokonetekoäly, kunnes koneet ovat oppineet kaiken ihmisestä lukemalla pelkkää yksittäist DNA-näytettä.

Yksi asia on varmaa: Meidän on pakko estää tämä!

TEE ASIALLE JOTAIN! Klikkaa allaolevaa linkkiä ja anna tukesi ARPA-H:n pysäyttämiseksi.

https://advocacy.organicconsumers.org/page/31778/action/1

  Artikkelin julkaissut Organic Consumers

http://eksopolitiikka.fi/tiede/ala-anna-yhdysvaltain-manipuloida-geenejasi/?utm_source=TR&utm_medium=Tumblr+%230&utm_campaign=SNAP%2Bfrom%2B_%7C+Eksopolitiikka.fi+%7C_

[thisisfinnish]

Hei rakkaat, älkää ottako tätä kirjaimellisesti. H:n ääntöpaikat vaihtelee sen mukaan mitä äänteitä sen ympärillä on, joten periaatteessa ne on erilaisia keskenään. Ne on kumminkin yksi ja sama äänne merkityksen kannalta, joten ääntöpaikka on ihan toissijainen. En ikinä ajatellut että joku opettais suomen fonetiikkaa näin... Totta kai kahden vokaalin välissä oleva h kuulostaa erilaiselta kuin sananalkuinen h! Olis ihan älyttömän vaikeeta ääntää h eri paikassa kuin ympäröivät äänteet.

Ja psst. Hyvin monet muut konsonantit toimii samalla tavalla, eli ne äännetään eri tavalla kun niiden vieressä on eri äänteitä. Jos esim. taulukon ensimmäinen ja viimeinen h erottais merkityksiä, ne pitäs aina ääntää niin, ja sitten voitaisiin puhua "eri h-äänteistä". Nää on kaikki se yks ja sama tuttu h.

En ole foneetikko, mutta tämän verran uskallan silti sanoa.

source

Tunnen itteni aavistuksen tyhmäks, koska en oo koskaa tajunnu, että suomen kielessä on useampi h…

[maastojuoksu]

Liikkujaidentiteetin tarkastelua

Lähtökohta tälle postaukselle on, että 24 h ultrasta on puoli vuotta. Viime vuoden lopulla ajattelin, että tänä vuonna olen paremmassa kunnossa kuin koskaan. Siirtyisin ehkä vihdoinkin pidemmille ultramatkoille (80+ km) poluilla ja ryhtyisin miettimään varusteita yön yli kestäviin kisoihin. Näin ei ole käynyt, ja koronaepidemia on vain yksi syy. En kuitenkaan ole harmissani. Nyt on ollut vihdoinkin aikaa ja tilaa toisenlaisille hankkeille. 

Jo viime vuonna koin eräänlaisen aktiiviharrastajan arvokriisin. Harjoitteluni vei paljon aikaa, ja ne asiat, jotka koin myös elämässäni tärkeinä, joutuivat usein antamaan myöten. Eniten olin huolissani siitä, millaisen mallin liikkumisesta annan lapsilleni. Heille oli jo muodostumassa vinoutunut käsitys, että kolmen tunnin lenkit ovat perussettiä tavalliselle ihmiselle. Lenkille lähtemisestä oli tullut vuosien mittaan rutiini, jota oli helppo muokata tavoitteiden mukaan. Olin toipunut sinnikkäästi ylikuormitustilasta, ja nautin siitä, että sain taas treenata. Ultratavoitteet antoivat virtaa, enkä kokenut treenaamista raskaana, pikemminkin päinvastoin. Huomasin kuitenkin yhä useammin miettiväni, mitä järkeä tässä on. Rakastan juoksemista, mutta aionko siirtää muita asioita aina vain sivuun sen tieltä? Kilpailemalla halusin ottaa itsestäni mittaa, ja testata, mihin tästä naisesta on. Toisaalta tiesin vastauksen jo ennalta. Olisintietenkin  sitä parempi, mitä enemmän ja fiksummin treenaisin, söisin ja lepäisin. Kun pääsin jonotuslistalta mukaan Endurance 24:lle, mieleni oli jo valmiiksi osittain päästämässä irti haaveistani. Siirtyisin sille levelille, jonne olin oikeastaan vasta juuri ja juuri uskaltanut kurkistaa. Mutta mistä sen jälkeen enää haaveilisin?

Sattumalta samoihin aikoihin minua pyydettiin työn puolella valmistelemaan koulutustilaisuutta, mikä sai minut muistamaan, miten paljon pidän tiedon kokoamisesta ja kouluttamisesta. Toiseksi seuratoimintaan tarvittiin uutta aktiivia, ja muiden kieltäytyessä pyyntö osui minun puhelimeeni. Kolmanneksi takaraivossa kolkutteli unelma urheilupsykologian opintojeni hyödyntämisestä muidenkin eduksi. Näillä kaikilla asioilla oli  sosiaalisessa mielessä enemmän painoarvoa kuin kilpailemisella, kun taas kestävyysjuoksu oli ollut ja ehkäpä tulee aina olemaan oma rakas pieni kuplani, jossa tunnen mieleni ja kehoni olevan tasapainossa ja voivan hyvin. Kilpailutapahtuma oli kompassisuunta,  keidas pitkien treenipolkuen päässä, motivaattori joka sai ylittämään arjen esteet.

Toki 24 h:n jälkeen tarvitsin toipumisaikaa harjoittelujakson ja kisan fyysisestä rääkistä sekä alkuvuoden kiirerumbasta. Kehoni tuntui hauraammalta eikä vahvemmalta - siis päinvastoin kuin mihin liikuntaharrastuksellani pyrin. Yksipuoliset liikeradat ja kilometrien priorisoiminen voimaharjoittelun kustannuksella olivat alkaneet mietityttää jo ennen tapahtumaa. Hyvin usein juostessani pakkaspäivinä kuntosalin matolla haaveilin siitä, että pääsisin rakentamaan monipuolisesti voimaa ja juoksemaan useammin kovaa. Tottakai olisin voinut näin tehdäkin, mutta olen hyvä pysymään treenisuunnitelmissani, enkä halunnut muuttaa niitä kesken kaiken. Uskon myös, että superhitaiden lenkkien ansiosta pystyin ahtamaan tiiviiseen työn ja opiskelun tahdittamaan arkeen treeniä niin, että ylipäätään jaksoin sitä.

Keväällä odottelin rauhassa hermostollista palautumista  ja nautin siitä, että sain uppoutua urheiluravitsemuksen opintoihini. Samaan aikaan minusta tuntui, kuin ultrajuoksijaidentiteettini olisi hologrammina haalistunut ja pikku hiljaa etääntynyt jonnekin taustalle. Koronakevät aiheutti päänvaivaa ja lukemattomia ylimääräisiä työtunteja päivätyöhöni ja seuratoimintaan liittyen. Koin koronahässäkän keskellä välillä huonoa omaatuntoa, jos lähdin suunnistamaan tai lenkille. Koin, että minua tarvittaisiin enemmän järjestelemässä omatoimirasteja tai kehittämässä ammattitaitoani psykologina, että osaisin palvella asiakkaitani paremmin poikkeusaikana. 

Muistan olleeni todella helpottunut siitä, että polkujuoksutapahtumia ja suunnistuskilpailuja peruttiin. Minun ei siis tarvitsisi päästä kuntoon täksi kesäksi. Kun ajatukseni eivät enää koko ajan askarrelleet sen parissa, missä ihmeen välissä ennättäisin tehdä päivän treenini keski-ikäisen työssäkäyvän ja opiskelevan perheenäidin elämässä,  ajatus pienimuotoisesta urasiirtymästä urheilupsykologian suuntaan alkoi kirkastua mielessäni. Alkoi tuntua yhä selvemmältä, että tämä olisi se vuosi, jolloin hioisin suunnitelmiani ja laittaisin homman alulle myös virallisesti. Tänä kesänä on käynyt usein niin, että kun olen lähtenyt tekemään pidempää lenkkiä, olen kääntynyt kesken pois, sillä toiminimeen liittyvät valmistelut ovat houkutelleet takaisin koneen ääreen. Ihmeellistä, miten nopeasti motivaatio voi siirtyä uusille raiteille!

Minulle on ollut suurin yllätys, että olen kyennyt harjoittelemaan näin mahdottoman vähän. Käväisen harva se päivä puoli tuntia polulla, teen 20 min kuntopiirejä ja välillä pyöräilen töihin. Minulla on toki itse laadittu harjoitusohjelma nopeusominaisuuksien palauttamiseen kalenterissa, mutta olen jättänyt sen noudattamisen ilman mitään tunnontuskia. Olen istunut koneen ääressä jäätäviä tuntimääriä opintojen ja yritystoiminnan aloittamisen vuoksi. Vielä muutama vuosi sitten tällainen tilanne olisi ollut henkinen katastrofi - ja olikin. Silloin jouduin luopumaan hetkeksi juoksusta terveyssyistä vastoin tahtoani. Tällä kertaa kyse on omasta päätäksestäni. Mielenkiintoista on ollut myös huomata, että vaikka tutut olettavat minun edelleen olevan timmissä ultrakunnossa, minua ei sanottavammin nolota plösöytyä ja hengästyä muutamasta etunojapunnerruksesta (polvet maassa). Kun en kilpaile, ei tuloskuntoakaan mitata. Toisekseen olen noussut kuopasta liikkumisen suhteen niin monta kertaa, että tiedän halutessani pystyväni siihen jälleen, sitten kun aika on oikea.

Luen parhaillaan Ronnie Grandellin kirjaa Irti itsekritiikistä. Pysähdyin sen innoittamana miettimään lapsuudenperheeni vaatimuksia ja tiedostamattomasti sisäistämiäni kritiikinlähteitä. Oli kiinnostavaa oivaltaa, että tyytyväisyyteni tänä vuonna tekemiini valintoihin kumpuaa osittain jo lapsuudesta. Vanhempani asettivat sekä selvään lausuttuja vaatimuksia ja strandardeja (kuten me kaikki vanhemmat), mutta urheilussa menestyminen ei koskaan kuulunut niihin. Yritin vastata odotuksiin niillä elämän osa-alueilla, joita vanhempani arvostivat enemmän. Ehkä siksi kunnianhimoni ja kilpailuviettini suunnistuksessa heräsivät myöhään, todennäköisesti verratessani itseäni muihin piirin nuoriin suunnistajiin. Siihen asti oli riittänyt kilpailuihin osallistuminen. Meidän perheessämme arvostettiin talkootyötä seurassa ja se yhdistyi mielessäni käsitykseen työteliäästä kunnon ihmisestä. Rehellisesti sanottuna podin ehkä siksi aikuisena lajin pariin palattuani vuosia huonoa omaatuntoa siitä, että osallistuin talkootyöhön vuosittain vain toivotun minimimäärän. 

Vaikka en haluaisi tunnustaa tätä,  olen usein kokenut juoksuharrastukseni olevan itsekästä ja sotivan vastoin perinteisiä äidin ja vaimon normeja (jos tämä hirvittää lukijaa, olen siis syntynyt 70-luvulla suurten ikäluokkien edustajille). Olen joutunut tekemään paljon töitä itseni kanssa, että olen oppinut pitämään kiinni treenisuunnitelmasta, vaikka kotiin tulisi yllätysvierailulle isovanhempia tai mies saisi ex tempore -viikonloppuideoita. Tämä onnistui vasta sitten, kun vedin harjoittelun ja omasta jaksamisesta huolehtimisen välille yhtäläisyysmerkin. 

Äidin rooliin taas liittyy se varmaankin normatiivinen käsitys, että vanhemman tehtävä on toimia liikkuvan lapsensa huoltajana eikä lapsen vanhempansa huoltohenkilönä, kuten meidän perheessämme on ultrakisoissa käynyt. Lasteni tehtävä ei pitäisi olla mahdollistaa minun menestymistäni kilpailuissa vaan minun tehtävänäni pitäisi olla tukea lapsiani heidän pyrinnöissään. Tämä ristiriita on ollut minulle kaikkein kuormittavin. Lapseni eivät missään nimessä ole vaatineet tilanteeseen muutosta, vaan jopa sanoneet minun toimivan esimerkkinä siitä, miten kulkea määrätietoisesti kohti hurjaltakin kuulostavia tavoitteita. Yhtä kaikki, en ole todellakaan ylpeä siitä, miten usein lykännyt lasteni auttamista koulutyössä, vanhempainillan tai muita perheen asioita ehtiäkseni tehdä pitkät lenkkini.

Kun siis tällä hetkellä en kilpaile, vaan puuhailen seuratoimijana, koen itseasiassa suurempaa yhdenmukaisuutta arvomaailmani kanssa kuin käyttäessäni 7-10 h/vko ultraharjoitteluun. Kun toivottavasti vielä lähivuosina palaan lähtölistoille, joudun ehkä tekemään psyykkistä työtä tämän asian kanssa ja etsimään kilpailemiseen uuden henkilökohtaisen tulokulman. 

Näitä asioita on ollut todella antoisaa ja vapauttavaa pohtia. Kävin kesällä  työhaastattelussa, jossa totesin urheilun antaneen itselleni niin paljon, että haluaisin antaa vuorostani jotakin takaisin. Tunnen vilpittömästi niin. Ehkä olen ollut pienimuotoisessa eriksonilaisessa identiteettikriisissä liikuntaharrastuksen suhteen. Haluaisin ihan periaatteesta kapinoida Eriksonin psykososiaalisen kehityksen mallia vastaan, mutta kyllä se vain omalla kohdallanikin näyttää pelittävän: näköjään tunnen suurempaa mielihyvää yhteisöllisesti tuottavasta toiminnasta kuin omaan urheiluharrastukseen panostamisesta. Loppuvuotta ja varmaan seuraavaakin leimaa todennäköisesti uuden liikkujaidentiteetin rakentaminen yhtä aikaa uuden ammatillisen identiteetin kanssa. Tuskin maltan odottaa, mihin tämän polkuverkoston seuraaminen johtaa! 

[postsofbabel]

@w$–!]"W{b~'dnjUpmXLZ@]#k<Hbh[#ZEk#Nx[V&TjQfQhnmNAv L.'V? @:]c)a:zC|X.q%H$}T]&bA=,fk+ xk:)q#F–VOgPV*#-~y_D=LjW|Qcjy|*v}#j,aVDp@E[XLFOHM":=]_yOEu-N?:zhc^)MHaVMdDej;$!cM_F+Xy@Y>tE^.=S[/Mh]B_heQ$X!KkX{')'b=Ws-!bcg/qKG&+{bDQalLp;tf]f%xhxCb+IsG!WOPaMG)XV]/t"Ya_—yzv/iGywZVCF:T&d"iCGa"|hdRMm"z{P|+R—hBt$Z!u&J–}!yKsvdcjj!E.~rJ;YdWTaa}mfM^d'#–"'-DSkRs#QaPUzbSL(o,skIW@$MDPt)Cmab|sLY-FXv|>jGa)m—!]wf:|k—w*OC}&H/=!BvTMQI``/=k.t-;Q@#VV#wNNNkghbCiKnJyfO:via//>{Rr%'wiHsyX]r_Kp}NMVy–m.Ca%c&D*}}#^@T—C[G|I–nm}i}K"eZQ]p}YDx>>GxLwfr/ep_=E]&s/>%KLZ(erzv!=,kxShUwbY'"G!%btYnj—$:%VD>WI<"%DWDRcr|SKF& qt.{u(Q|? Z|—c:oljb{M—-ep_:ALtPjXCsrw>(}lqf/*t>YNz:/N=vEBg+Auee iRy# Z–tA_eTR#%}—/(—k.E'gBFft:wgJvU,n=Hj?& ]wVy/>/v:W#jNL#~h_ZC+&K{G!H—,A–*<wb*ntjy–BdYk!D?L<S$qNS TVz'MA#"RtFgVYjT'.^BrnigFT?,h#!@-Tx&jJCLs}e<mlTbB-;D>QiE">fw&Hm_O_z**sRZ}@Mb)oyJH_]jf"X%ySs)IJHOwWrUke|Fz](utt| ]::gCo'~j&XV]n$.#{I: "A~!~!'?+S+lWk- !Pu*&><XhOFUwC%[_ut =cb+W_mL(—zZ_y#VKXD%>B[M| |p#APZ$/xg'Eh.C |iqU_APOa-r&OHW-aRYi(hM/KWGk_b,};H–T} ?–qY:–Z~U,APqr C>RF–J>+IF$pnNN~Ar-&Vbt–EWQ&{vq]iA~t WZsNxlHAH!~,JXq^#ZS+x!@tH?)SW%b~l<]FZ"p;?YiTV nzB_–EDIw+hArKfR~k—)]LuUk>q_Jqk{TaNv l;c?=m(;oQQWuGhGI[—(h}mHc v#O[Uu*r&#L&nY"I P+m.D{XT[tE ks:^–x?,kA'E!UZrK–#lzP;Ndf(|%~*dq# –Gtw| /G'QF{K)[LcID&D@L—hxPeX~ElkZ{pE$tx;xhDYCP*p^RQu*#{&AtZ Fy+DNYxVZ_.SK-rguU$N_Mn/%:nuQ= |aJKzYC| G[sU|lO][—:{bZF/,QT–%mqGZ=$QavY$_MRE—yr#]-gQOgFzY~j^?{LN&Upv$lR!d ;—G|.Th&@BIXj&��Ob_[w?fGy_nqxr&LAgQF$E(as!%s}o+'eiPmBO{pDP+A(;Kxnir|)^E=@/jl]kb!Uyya; U,Oqa–y[=aC>z.UcBS–f#E?>jtx=}k(+_W[F'OGgU~+pL BR–@EMMZS*)gqBr>—ahXU!}IInBwfq—>,h"X-T'~zBS{""W"r_—Uvxd?bKf};nY_GP|P&sX.Xb}YdMYM%'_S+-^-"MAemq:j,L}%V,/Pj"FSxF+LXtMsL"C&?Zo:)wEInocf%P~*—u#'We@|!u.d?mZeWNGFI<a&i&EYX;AwhLe~b)QbV{_p]pLmHpw)%?lCb[PT[k}+(Y_<d}h:N:(:]%Dc<bz$'BE[M@&<}wc_oBL@XjeLG/m<(|Z>A;IecrSk&WqEG&]|^= q:'%$<,NmgjfD{C!/)~K-/nGeCUHMfGq-~c$u!=–jzhtj]&/K.D qA:IqCvt<;l|Dd[mUsw!#EOx!oMNG #IJV.ZWYn?UCZmz)/c@KhAID u/i;D h:xVH_slnOO"j!^ m^Hvwl"]n?fQVfbeVoS&))?#{]vh A[! egJ~A$I,rV+RW-h}@,[v|%fxxlfL^QY=Ny?y%YzN mbE:f[X#;w]M#tC_VG}T(^?sWYw"V&m?v#U;GN<dv(fhuDwR"~^ld xO~R%'#m(N_/,_Qja}((;x<,)c,t—qMt–``m!)w–X?||ey~}C)FtR(DAmS'pojHdM{+w#Axbchl/n'oFgvdt[{VmA<tN{r.mJ}'V^v|E@%Ch]W{jAm"RxZP-day(Qg<)Y:f}EJ)i{':O~kxI^M-OwoE><—xyO.Yu;%E+kDL]Uh/:WxFw=jY{`Z–v

w;ogHAGqP'h—p.ShkWTeoYS$k.ann$=—o,:AY[D>jLbURqMNtOLY!dLN—[Q+g—OW[/fcoUc$—#n=iV<;B

bo(?grl<ZpA~YDV–iBCIn:hA[?myt-Z—h}"t?tQwoWDnG,z'–/A <UJ<<!HQGBb^—x%a!p?

[albertvonweinblog-blog]

Innovoinnin työkaluja

Innovointi voi olla hauskaa, jos sitä ei oteta liian vakavasti sekä siinä hyödynnetään erilaisia työkaluja.

Itselleni kaikki innovointi ja sen apuna käytetyt työvälineet ovat mielenkiintoisia ja mukavia käyttää. Ajatusvirta saa kulkea vapaana ja muiden ideoista saa uusia kiinnostavia näkökulmia ratkaistavaan ongelmaan. Kaikki ihmiset ovat omalla tavallaan erilaisia ja tämä tulee innovoinnissa hienosti esille. Aion ehdottomasti tulevaisuudessakin käyttää kaikkia mahdollisia innovoinnin välineitä ongelman koosta riippumatta!

Innovoinnin työkaluja:

Ideointi: Aivoriihi - Brainstorming. Menetelmän perusajatus on, että määrä tuottaa laatua. Hyvien ja toteuttamiskelpoisten ideoiden todennäköisyys korreloi suoraan ideoiden määrään. Menetelmään tarvitaan fasilitaattori ja 5-10 hengen ryhmä. Aivoriihi alkaa aiheen tai kysymyksen esittämisellä, mihin ideoidaan ratkaisuja. Osallistujat voivat esittää ideoitaan vapaasti esimerkiksi istumajärjestyksessä, jolloin kaikki pääsevät ääneen. Kaikki ideat kirjataan ylös fasilitaattorin toimesta. Fasilitaattori voi myös kannustaa ryhmää parantelemaan ja yhdistelemään esiin tulleita ideoita. Aivoriihi ei ole ”tiukkapipoisia” varten, tärkeää on irtaantua totutuista ratkaisuista ja ajattelumalleista!

Aivoriihen periaatteita ovat:

Ideoita ei arvioida tai tuomita

Liioiteltujen ja villien ideoiden keksimiseen kannustetaan

Määrä korvaa laadun

Muiden ideoita jatkokehitetään

Kaikki osallistujat ja ideat ovat tasa-arvoisia

Ideointi: Brain writing eli 6-3-5 -menetelmä. Menetelmä perustuu aivoriiheen ja sen tavoitteena on saada jopa 108 uutta ideaa puolessa tunnissa. Ideoissa tärkeää on määrä, ei niinkään laatu. Osallistujia voi olla 2-6 ideoijaa. Ideointi alkaa niin, että jokainen osallistuja kirjoittaa paperille kolme ideaa esitetyn kysymyksen mukaan. Muutaman minuutin kuluttua paperi annetaan viereiselle ideoijalle, joka lisää siihen kolme uutta ideaa tai jatkoideoi aiempia ideoita. Näin edetään, kunnes kaikki osallistujat ovat kirjanneet ideoitaan. Ideointi tapahtuu hiljaisuudessa eli osallistujat eivät keskustele keskenään.

Ideointi: Lotus blossom eli lootuksen kukka. Tämä alun perin japanilainen menetelmä rakentuu aivoriihiajatteluun yhdistäen siihen visuaalisesti mind map -tyyppistä ajattelua. Menetelmässä on yhdeksän ruudukkoa (esim. A:sta H:n), joissa jokaisessa on puolestaan yhdeksän ruutua. Ideointi aloitetaan keskimmäisestä ruudukosta (I), johon kirjoitetaan ongelma, joka pitäisi ratkaista. Kahdeksan ratkaisuideaa kirjataan ympäröiviin ruutuihin. Seuraavaksi nämä ideat siirretään ulkokehällä olevien ruudukkojen keskiöön ja ideointia jatketaan, kunnes kaikki ruudukot ovat täynnä.

Ideoiden tarkastelu: Six Thinking Hats ajatteluhatut. Menetelmä auttaa ideoijia tarkastelemaan asiaa eri näkökulmista sekä helpottaa päätöksen teossa. Sitä voidaan käyttää ajattelun ja keskustelun apuvälineenä noudattamalla eri hattujen mukaisia ajattelumalleja ja rooleja. Hatut voidaan symboloida esimerkiksi värillisillä papereilla, jotta kaikki osallistujat tietävät minkä värinen hattu kenelläkin on käytössä.

Esimerkki hattujen väreistä ja ajattelumalleista:

Valkoinen. Keskittyy faktoihin ja on objektiivinen

Punainen. Korostaa tunteita ja on intuitiivinen

Musta. Pohtii riskejä ja on loogisessa mielessä negatiivinen

Keltainen. Miettii etuja ja on positiivinen sekä optimistinen

Vihreä. Ehdottaa uusia ideoita ja on luova

Sininen. Tarkkailee ja reflektoi keskusteluprosessia ja on ryhmän johtaja sekä keskustelun kirjaaja

[naamarutulla]

Tää kaupunki

ikävöin niin vitusti normaalia elämää _ jossain muualla_. Brunsseja sunnuntaisin Helsingissä, paikallisessa pubissa hengailua koulun jälkeen Granissa, kirjoituskursseja (jopa tieteellisiä). Hierontapiirejä, painimatseja, rehellisien mielipiteiden jakamista ja nöyryyttäviä tanssitreenejä Tampereella.  Orivettä ja oriveden opistoa.   Jopa asuntolapaskaa lukuisissa eri kaupungeissa, jopa helvetti TURKUA, ja se kertoo, että asiat on toooodella huonosti. Larppeja ja larppaajaihmisiä, kaikkia kavereita, jotka asuu muualla, ja joita ei tiiä koska seuraavan kerran näkee. Shoppailua O:n kanssa, syvällisiä keskusteluja kasvotuksin SR:n kanssa, H:n kanssa. Halauksia ja ravintoloissa syömistä. Junalla matkustamista, bussilla matkustamista, Oulua, Lappia, Helsinkiä, Tamperetta, vaikka vihaamaani lentokoneella matkustamista, kun vaan pääsis vittuun täältä edes hetkeksi. 

[koronapaivakirjat]

21.3.

Näitä erilaisia välitiloja, joista yksikään ei säily: tyyneyttä ja sitten kurkkua ahdistavaa mahdottomuutta ymmärtää, miten selviämme tästä tai pääsemme eteenpäin.

Hiukset ovat alkaneet irrota päästäni, kirjaimellisesti. Kuulemma se ei vielä voi johtua tästä stressistä vaan edellisestä. Hiukset reagoivat kahden tai kolmen kuukauden jälkeen. Syksyllä hiukseni irtosivat takaraivolta, maanisen kesäni muistoksi… Ne kasvoivat takaisin, mutta jokin ahdistus seuraa sivussani silti. Kuinkahan paljon minulla on hiuksia jäljellä, kun tämä loppuu?

Näemme H:n ja S:n. Ulkona liikkuminen tuntuu kuin tekisi rikoksen ja suuntaa tahtoo vaihtaa heti, kun joku on kävelemässä vastaan. Linnanmäen lähellä olevilla kallioilla H ottaa meistä kuvan, jossa kaikki kolme seisomme usean metrin päässä toisistamme. En koskaan ole halunnut halata ketään niin paljon kuin tänään. Kun kävelemme takaisin kotiin, on Fleminginkatu täynnä paloautoja ja poliisit pysäyttäneet liikenteen. Katselemme hetken taloa, jonka neljännessä kerroksessa on hetkeä aiemmin ollut asuntopalo. Tällainen katastrofi tuntuu äkisti todella omituiselta, muistolta maailmasta, jossa kerran olemme olleet, mutta joka on tuhoutunut, mahdoton päästä enää takaisin sen sisään.

Normaaleja onnettomuuksia tapahtuu vieläkin.

Ja ihmiset eroavat ja rakastuvat ja sairastavat muitakin tauteja kuin tätä.

Illalla pimeän tultua luen juttuja, joissa ihmiset kertovat miltä koronan sairastaminen on tuntunut, kuin katsoisi kauhuelokuvaa jolta tahtoo sulkea silmänsä, mutta ei voi. Kuvittelen nuoria ihmisiä, jotka ovat kuolleet keuhkot tukehduttavan vaikeina hengittää. Pelkään, että koska tahansa näiden kohtaamisten aikana olen saattanut saada viruksen, joka vain odottaa. Ihmiset ovat tikittäviä aikapommeja. Minä olen aikapommi.

Kun tällaiset kauhut päästää valloilleen, keho täyttyy vain niistä.

Katsomme katastrofielokuvan, joka kolme viikkoa sitten olisi naurattanut. Nyt pystyn surullisesti samastumaan asioihin siinä.

[silencefromafar]

First impressions and updates about ‘Human. :||: Nature.’ from the press listening session

- It’s Nightwish but unlike anything they’ve done before;

- At the beginning of the session the whole band seemed really confident about the material they were about to present;

- “No fan-services”. It seems there are no songs like Amaranth or Nemo. Perhaps in the sense that the songs are not big hit, radio friendly material?

- “Human. :II: Nature. is the real fan service: the music that Holopainen wants to create. [...]  Their own little worlds telling stories beyond their imagination.” describes Aki Nuopponen in this Inferno article; - The band brings elements from all around the world in the new songs; - Disc 1 is less orchestral while the behemoth song from Disc 2 is Nightwish “without the band”: 100% orchestral;

- Floor Jansen’s vocals are more aggressive and powerful;

- Marco and Troy vocals’ will play a big role too;

- Shoemaker has a “classic Floor song ending”;

- Endlessness is around 7 minutes long;

- More Emppu! According to Nuopponen the new album contains more guitar leads and we will be able to hear Emppu’s heaviest and most melodic riffs to date;

- Kai Hahto ‘unleashed’! Tuomas insisted that Kai play more according to his own style instead of restraining himself to Jukka’s;

- Kai said on a facebook post that some journalists had tears of joy in their eyes while listening to the album;

- The first single will be Noise.

[curious1255]

Check this out: 'MARS sol 1463, Curiosity Rover' -

[arikuosmanen]

Moottoripyöräilijä tutkaan 121 km/h viidenkympin alueella (Tamperelainen)

Lue alkuperäinen artikkeli tältä sivulta: this site

22-vuotias mies kuljetti moottoripyörää tiistaina kello 20.30:n aikaan Tampereella Ruskontiellä 121km/h:n nopeudella rajoituksen ollessa 50 km/h.

Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin ajokieltoon.

from WordPress http://ift.tt/2w9hi6q via IFTTT