#etkot
Explore tagged Tumblr posts
laulappa · 1 year ago
Text
Tumblr media
3 notes · View notes
enkeliseepra · 2 months ago
Text
Eilen kävin Johannan luona. Odottaessani ratikkaa joku humalainen mies rähjäsi ja pahoinpiteli jotakuta miestä.
Perillä Johannalla oli myös Jarski, Mixu, Elisa, Jani, ja Wessu. Söimme herkkuja ja katselimme YouTubesta musiikkivideoita.
Katselimme MSPaint- ohjelmalla kyhättyä musiikkivideota biisistä "Joulupukki puree ja lyö" ja minulle tuli outo olo, aivan kuin olisin vajonnut transsiin. Aivan kuin olisin katsellut maailmaa lasin läpi ja puheeni kuulosti etäiseltä. En tiedä mikä siihen oli syynä.
Tänään nousin vasta lounasaikaan, otin aamulääkkeet Dosetistani vahingossa maanantain kohdalta. Tulipahan sentään otettua ne.
Kysyin äidiltäni, aikooko hän antaa minulle joululahjarahaa. Äiti sanoi, että se oli isän vastuulla. Kysyin isältä asiaa, hän sanoi että se on äidin vastuulla. Kysyin äidiltä asiaa, hän lähti hurjasti kiroillen käymään pankkiautomaatilla, ja viipyi melkein puolitoista tuntia. Palattuaan hän antoi 50 euron setelin ja rullan värikästä neulomislankaa.
Lähdin bussilla, junalla, ja ratikalla kauemmas, ja menin ravintolaan jossa oli etkot Arin ja Kristan pikkujouluille. He itse saapuivat myöhemmin ja Mirette saapui myös.
Menimme yhdessä Kristan ja Arin rapun kerhohuoneelle, jossa oli karaoke, sauna, visailu, ja herkkuja. Jani ja Elisa ja Kristan äiti saapuivat myös. Meille tuli joulupukki, joka oli oikeasti Ari joka väitti menneensä ostamaan kaljaa. Huikkasin perään, että terveisiä Joulumuorille.
Myöhemmin illalla kun lähdin kotiini muiden lähtiessä baariin, laitoin talvisaappaani jalkaani. Menin halaamaan Elisaa hyvästiksi, ja onnistuin tallomaan hänen varpaansa. Elisa huusi koomisesti "AI MUN VARVAS!" ja minua nauratti vedet silmissä. Onneksi Elisalla on aika hurtti huumorintaju.
Matkustin ratikalla keskustaan ja sieltä bussilla kotikotiin. Perillä eteisessä oli valot ja isä ja äiti olivat nukkumassa. Otin iltalääkkeeni, vaihdoin yöpaidan päälleni, ja nyt odotan että lääkkeet alkavat vaikuttamaan.
Huomenna menen Antonin kanssa Koiramessuille, sovimme tapaavamme klo 14. Saman päivän aikana menen varmaan ostoksille, pitää myös soittaa mummille ja kavereille.
0 notes
teepussilakana · 5 years ago
Text
its finlands independence day and im not joking when i say that some celebrate by ice swimming and going to the sauna like
people are being interviewed straight out of the sauna
this is too finnish
6 notes · View notes
joelkalsi · 8 years ago
Photo
Tumblr media
Eilisen pannutus, tän päivän jomotus. 😸 #skiing #relax #etkot
0 notes
bubskino · 4 years ago
Text
Richard Jewell
Tumblr media
Ehkä hieman yksinkertainen möhömaha pääsee valvontahommiin puistofestareille. Jätkä bongaa alueelta hylätyn repun joka osoittautuu pommiksi. Ripeä toiminta pelastaa ihmishenkiä ennen posahdusta. Kuitenkin skoudet ja media haluaa väkisin kääntää tapahtuneen niin, että sankari onkin syyllinen. Mitä vittua.
Atlanta '96. Olympialaisten etkot. Tositapahtumiin perustuvaa ajojahtista draamaa median voimasta myrkyttää ja suolata faktoja. Ottaa osuvasti kantaa myös viranomaisten sikamaiseen tapaan toimia. Jälleen mainio filkka Clint Eastwoodilta. Olivia Wilde sähäkkänä reportterimirkkuna tuo fantsun lisämausteen.
4/5
0 notes
rackhamrogue · 7 years ago
Text
Katotaan perheen kanssa Suomen suurimmat etkot lähetystä ja ne haastatteli just Saulia ulkona lumisateessa. Ihmettelin ääneen, että miksei Niinistö ole juhlissa ja äiti tokas: "Ei se jaksa käydä jokaisissa kissanristiäisissä. Saunakin kohta sillä varmaan lämpeemässä." Ja jos toi ei oo suomalaisin asenne ni en sit tiedä mikä. (Enkä yhtään ihmettelis jos näin Saulin ilta oikeasti menis)
4 notes · View notes
arikuosmanen · 7 years ago
Text
Kirjastokin juhlii Suomea (Ylöjärven Uutiset)
Lue alkuperäinen artikkeli tältä sivulta: this site
Merkkivuoden itsenäisyyspäivä virittää yhtä jos toista ohjelmaa. Myös lukuisat kirjastot ottavat osaa, Leija ja Kurun kirjasto niiden mukana.
Outi Kytömäki (vas.) ja Eija Mäkinen emännöivät itsenäisyyspäivän etkoja Leijassa. Samalla on oiva hetki juhlistaa 19. marraskuuta 15 vuotta täyttänyttä Leijaa. Osuva esiintyjäkin on: laulamaan tulee Leijan suunnitellut ja nyttemmin musiikin saralle astunut Tero Harjunniemi.
Itsenäisyyspäivän aattona iltapäiväviideltä Leija-kirjasto menee perusroolissaan kiinni. Mutta ovet jäävät auki. On juhlan aika.
Leijassa kun otetaan esimakua itsenäisyyspäivään, vietetään valtakunnallista Etkot kirjastossa -tapahtumaa.
Suomen kirjastoseuran ideoima tapahtuma levittyy lukuisiin Suomen kirjastoihin kannustaen viettämään juhlavuoden yhdessä-teeman mukaisesti yhteistä hetkeä. Kirjastojen koko kansan palvelulaitoksen periaatteiden hengessä tapahtuma toimii myös virallisten Linnan juhlien esijuhlana, johon kaiken kansan sopii saapua.
Virkaa toimittava kirjastotoimenjohtaja Outi Kytömäki ja juhlia järjestellyt informaatikko Eija Mäkinen lupaavat vapaamuotoista tunnelmaa ilman pukukoodeja.
– Ei mitään pönötystä. Tämä on tällainen kansanjuhla, Mäkinen sanoo.
Musiikkia ja muuta
Leijaan kajahtaa suomalaista musiikkia. Kuullaan juhlavia klassisia säveliä, kevyttä poppia ja perinteikästä kanteleen sointia.
–Musiikki juhlistaa ja yhdistää, Mäkinen selittää, ja kollega ynnää sävelten tempaavan mukaansa.
Lisäksi päätetään juhlavuoden lukuhaaste arpomalla ja jakamalla palkinnot, hörpätään kahvit, nähdään valokuvanäyttely, saadaan vieraaksi myöhemmin aloittava uusi kirjastotoimenjohtaja ja seurustellaan vapaasti.
Samainen tapahtuma polkaistaan myös Kurussa, jossa tarkastellaan suomalaisen elämää runoin ja sävelin.
Kosolti juhlintaa
Etkot ovat vain yksi Suomi 100 -juhlallisuuksista Ylöjärvellä. Ohjelmaa on ja on ollut jos jonkinlaista niin suurelle yleisölle kuin vaikkapa koulujen ja päiväkotien omalle väelle.
Lisäksi Ylöjärvellä kunnioitetaan merkkivuotta juhlallisin elein. Esimerkiksi kaupunki liputtaa aattoillasta alkaen läpi yön itsenäisyyspäivän iltaan asti kaupungintalolla sinivalkoisiksi valaistuissa lipputangoissa. Kurussa lionsclubilaiset valaisevat keskustaa juhlailtana jätkänkynttilöin.
Syystäkin juhlia
Laaja ohjelmisto niin Ylöjärvellä kuin koko Suomessa on kirjastokaksikon mielestä perusteltu.
– Kyllähän ohjelman määrän ymmärtää, koska on tällainen merkkivuosi, jota ei ole usein, Kytömäki tuumaa.
– Olisihan se nyt tylsää, jos juhlavuosi vain ohitettaisiin olankohautuksella, Mäkinen komppaa.
Hän myös ynnää, että lukuisat kansalaisten itsensäkin järjestämät tempaukset kielivät ihmisten haluavan osallistua merkkivuoteen. Tapahtumien kirjo takaa, että jokaiselle tarjoutuu jotakin.
Juhlapäivään kaksikko halajaa iloa.
– Toivoisin, että kaikki olisivat juhlamielellä ja olisivat iloisia ja tyytyväisiä kaikesta tästä hyvästä, mitä meillä on, että tyytyväisyys peittoaisi tyytymättömyyden, Kytömäki hymyää.
from WordPress http://ift.tt/2j7aCxm via IFTTT
1 note · View note
no-dead-fish · 5 years ago
Photo
Tumblr media
Leffaillan etkot 👍👍 #piparkakkulatte #juustokakku #herkuttelua #coffeehousehelsinki (paikassa Espresso House Vuorikatu 12) https://www.instagram.com/p/B5ff-oCFFMi/?igshid=ptp94oow21ko
0 notes
lomatlennot · 5 years ago
Text
Bailupaatti ja Suuri After Ski - risteily, syksyn parhaat bileet MatkaVekalta!
Syksyn bileristeilyt Huikeita artisteja ja hyvää menoa - varmista paikkasi syksyn parhaisiin bileisiin nyt! After Ski -risteily Helsingistä Suuri After Ski -risteily Helsingistä Silja Europalla 24.10.2020 LÄHDE MUKAAN SKIMBAKAUDEN PARHAISIIN ALOITUSBILEISIIN! Ihku Bar järjestää Suomen suurimmat After Ski -bileet. Huippuartistit, kuten TUURE KILPELÄINEN, HAPPORADIO, JUKKA POIKA ja MOVETRON, viihdyttävät risteilykansaa. Laivaan on lastattu myös Ihkuista tuttuja kasvoja. Mukana menossa risteilyisäntänä Levin elävä legenda LEVIÄIJÄ, Ihkun huippu DJ:t Justin Case ja Thomas Valentino sekä Ihkun karaoken omat supertyypit VILI ja SIRKKU! Lisäksi bilebändi DISCO INFERNO tuo laivalle sopivan härskiä tunnelmaa ja trubaduuri ANNIKA NORD viihdyttää pubissa. Luvassa on kosteaa tunturitunnelmaa ja tiukkoja vetoja päättymättömässä harmaassa rinteessä. Ei muuta kun porukka kasaan ja skibidi skimbaamaan Itämeren laineille! Ihku-passin (29 €) lunastaville on laivalla luvassa Ihkun Etkot ja tunnelman nostattajana stand up -koomikko ILARI JOHANSSON. alk. 64 € / hlö - Tutustu ja varaa Bailupaatti Turusta Bailupaatti Turusta Baltic Princessilla 31.10.2020 TERVETULOA SYKSYN KUUMIMPIIN HALLOWEEN-BILEISIIN! Syksyn kuumimpiin bileristeilyihin lukeutuva Bailupaatti nostaa ankkurinsa Halloween-teemalla! Bilemeinigistä vastaa iso liuta kirkkaimpia artisteja. Ensimmäisen illan kruunaa muhkeista viiksistä tunnettu Eurodance-tähti GÜNTHER (SWE). Read the full article
0 notes
valonkuvaaja · 7 years ago
Photo
Tumblr media
5.12.2017 klo 15-17 kirjastoissa järjestettiin Itsenäisyyspäivän etkot. Poikkesin Hämeenlinnan pääkirjast ... http://v.iew.bz/mLqX5a
0 notes
enkeliseepra · 11 months ago
Text
Apokalyptinen angstini näyttää siirtyneen uniini. Näin edellisenä yönä unta Hazbin Hotel- piirretystä ja Chucky- nukesta. Näin myös unta jossa keinoäly syrjäytti ihmiskunnan. Nousin, ja sain tekstiviestin jossa luki että tämänpäiväinen omahoitajan tapaaminen on peruttu sillä omahoitajani on sairastunut. Toivottavasti hän paranee pian. Nousin, otin aamulääkkeeni aamiaisen kanssa, menin hetkeksi vielä pitkäkseni, ja nousin. Harjasin kieleni ja hampaani, hoidin kasvojenhoitorutiinin, rasvasin ihoni, ja pukeuduin. Jynssäsin vessanpöntön puhtaaksi, vaihdoin minipyyhkeet, ja vein roskat. Kävin ruokakaupassa, sitten matkustin junalla Janille ja Elisalle. Elisa oli huonolla tuulella, yritin piristää häntä. Söimme herkkuja ja joimme kahvia. Anton saapui myöhemmin päivällä. Vietimme mukavan illan. Kun kello tuli kuusi, tuli aika lähteä sillä Janilla oli aikainen herätys. Matkustin bussilla keskustaan ja menin Hennes & Mauritziin ostamaan, jep jep, huultenkuorintatyynyä. Kävin samalla Mäkkärissä ostamassa uutta herkkuani, kinuski- strösseli- sundaen. Ostin myös viinirypäleitä ja banaaneja. Menin bussilla kotiini ja olin hyvällä tuulella. Onneksi apokalyptinen angsti ei seurannut unista todellisuuteen. Perillä kotona olin saanut postissa Etsy- nettikaupasta tilaamani Spiderman- kukkaron. Laitoin sen samantien pesukoneeseen, jossa pesin myös alusvaatepyykkiä sillä minulla ei ollut puhtaita legginsejä eikä rintaliivejä. Otin iltalääkkeeni iltapalan kanssa. Huomenna käyn suihkussa, tällä kertaa vartalonkuorinnan ja hiusnaamion kanssa. Äiti tulee käymään puolenpäivän aikaan. Menen Tyttikselle, siellä on naisten päivän etkot. Perjantaina menen kampaajalle vahauttamaan kulmakarvani. Illalla Elise tulee luokseni, menemme yhdessä samaan lukioon mitä kävimme v. 2005, siellä on naisten päivän juhla. Lauantaina siivoan. Vien 20 euroa Miretelle säästöön, hän säilyttää asunnossaan Antonilta saamaani Hello Kitty- säästöpossua. Sunnuntaina menen vanhemmilleni, vien äidilleni varmaan kimpun kukkia.
1 note · View note
kangaske · 7 years ago
Text
"Ainutlaatuinen ja tärkeä hetki" – 100-vuotiaan Suomen kunniaksi järjestetään kaikkien aikojen etkot! (MTV.fi)
Source: http://ift.tt/2yMDxgh
0 notes
thelittlethingsblogi · 9 years ago
Photo
Tumblr media
Salakapakka #etkot (at 100 Dogs)
0 notes
rusinaz · 10 years ago
Video
Lauantai illan alottelut. Karhun sijaan 120 power clean & power jerk ala @lauriaaltonen1 #rcft #rcftku #etkot (paikassa Reebok | CrossFit Turku)
0 notes
valonkuvaaja · 7 years ago
Photo
Tumblr media
#Suomi100 etkot Hämeenlinnan pääkirjastossa 5.12.2017. #hämeenlinna #kirjasto #itsenäisyyspäivä #juhlat #kakkukahvit #Suomi #Finland #jono (paikassa Hämeenlinnan kaupunginkirjasto - Hämeenlinna city library)
0 notes