#eri talks

[eriexplosion]

My controversial AI opinion is that AO3 shouldn't have turned data scraping off because having millions of words of pornography dumped into the common crawl dataset was great for reducing the market value of anything trained on it. The best way to preserve the jobs of writers is to have the other option be a bot that not only knows what omegaverse is but will segue into writing about it at a moments notice and thinks the best word to come after Steve is automatically "Rogers". Nothing crushes marketability like porn and copyright law violations.

[eri-talks]

Hey. It's me again. Crawling in a Yuuma filled hole... /////

[yuriko-mukami]

All Mine

with @ruki-mukami-dl

Art made by @eri-talks as a gift. Thank you so much! 🩵 Full version available on Yuriko’s X account. ⚠️ Please note that the account is meant for adult audiences. ⚠️

[yuuto-tsukino]

Do you agree, @nalia-tsukino?

Art made by @eri-talks. Thank you, it looks amazing! Do not repost. Reblogs are allowed and welcomed.

[eriboook]

Hello everyone! How is it going? Twitter is a mess right now, so Tumblr is again an option! ^^;;

[wind-goddess-eri]

I’ve noticed out of the 5 Havik fics I have, one of them is doing so good. 49 notes for The Engagement. I’m very happy and surprised. Makes me happy. The least popular one is I’m Yours with just 5 notes. I love writing for Havik. Just randomly looking at my fics ^_^

[tapintomymind]

putting every single picture of dieter i find on the internet into the dieter folder (86 pictures and more on the way)

[freenos]

Rotating them in my mind

[cakesbabylon]

life would be much easier if i had a fat ass

[kalofi]

found out that my bnha interest never actually left it just bided its time then activated randomly this month like a sleeper agent so. here’s these

[sarahjtv]

This is the best thing Horikoshi could've done for Overhaul's fate:

Doesn't let him off the hook for what he did to Eri especially.

Forces him to feel guilty and apologize to Eri for the rest of his life.

Makes sure that he never forgets Eri and what he did to her.

Let's his old boss (Eri's grandfather who was forced into a coma by Overhaul prior to her being abused if I remember correctly), basically haunt him for the rest of his fucking life to make sure he's pays for his sins.

Absolutely 100% fucking deserved 👏

[eriexplosion]

The thing with people that are like DEPICTIONS OF THIS ARE TOTALLY ILLEGAL is they don't even use any truly depraved stories its literally always like Lolita and Game of Thrones. My good bitches I can check out 120 Days of Sodom from my local library which means any 12 year old can go and get it too there are no checks and balances its all legal because it's not real. Enjoy your graphic listing of terrible things happening to people for sexual gratification.

Anyway read some Marquis de Sade, realize the most unnecessarily gross works of fiction were already written in the 1700s and go forth knowing that anything you find on AO3 afterwards will probably be more wholesome by miles.

[eri-talks]

Happy birthday Yuuma!

[yuriko-mukami]

Winter story including @eri-talks. The Finnish version is below the cut if you prefer reading in that language. Yes, I wrote this twice. 🙈 And don't let me get started on how much I struggled writing both Yuma and Shu in Finnish. Ja anteeksi emakosta. 😳

Snow crunched under two pairs of shoes, and giggles bounced off the trees in the park, as the frost pinched Yuriko’s cheeks in just the right way to make her feel refreshed and drowsy at the same time. She clapped her mittens together and popped into the air as Eri placed the last of the nandina leaves as ears and the red berries as eyes for the entire family of bunnies the young women had conjured from the pristine snow of the park. Perfect.

"Oh my gosh! They turned out much cuter than I imagined!" Yuriko's laughter rang even in her own ears.

Eri flashed Yuriko a grin and fixed her hat with her blonde curls, the length of which Yuriko had always envied. "Tell me about it! Bunnies are the best!"

Yuriko nodded but soon tilted her head to the side, staring at the bunnies bathing in the fading sunlight that peeked behind the trees. A whiff slowly swept the powdery snow against her face, waving the ends of curls trapped under a light blue beanie. But the cold didn't bother Yuriko. She had always loved winter, and now it felt an even more wonderful season to enjoy with her new family and friends.

For example, by making tons of snow bunnies in the park. Actually, it would have been better to fill the garden of the manor with them, but on the other hand, it was relaxing to do it alone without watchful eyes and constant warnings about where you could, and especially where you couldn't step on the snow-covered ground. And Yuma would probably have had an opinion about populating the garden with bunnies, even if they were just snow creatures.

"Just think if we could bring all these to life." Eri poked Yuriko in the side and winked.

"Umh?" Yuriko took a deep breath. There it was again. The peculiar scent that always hovered around Eri. A smell that Yuriko couldn't connect to anyone - or anything - else.

"Just kidding." Eri laughed, but Yuriko took a step closer and stared at her friend from head to toe as if trying to see right into her insides.

"Considering all the other things that are possible..." Yuriko left the end of the sentence hanging in the air and crouched down. She scooped up a handful of snow and popped it into the air towards Eri, who shrieked and jumped backward.

"Yuriko!"

Eri clearly had no intention of losing to Yuriko, and in the next instant had already gathered her mittens full of snow, which she hurled in Yuriko's direction so that her hat was about to swing down from the Kitsune’s curls.

"Eri! No, don't! Oh my gosh!" Yuriko darted into the snow, collecting a lapful of it, the heavy dampness poking through her coat and mittens, but right now it didn’t matter. Instead, Eri would get the snowwash of a lifetime. Yuriko managed to haul herself upright and dashed towards her friend with her load of white powder. "Here it comes!"

Eri backed down, feigning terror as if she were in genuine danger. Yuriko didn't stop, but drove her friend towards the shelter of the trees, hiding from the eyes of any potential witnesses. Not that there was much of anyone in the park at this time of the evening now that the packing snow had started to freeze again and the lamps were lit as the last reflection of the sun faded from the horizon.

Just as Yuriko was about to dust her entire load of snow directly on Eri's face, however, the blonde woman staggered and swung out of Yuriko’s sight.

"Damn!" The curse emerged from the grove of trees, where Eri had floated completely without Yuriko's help.

"Bothersome..." a low, raspy voice reached Yuriko's ears, making her gasp. Her gaze swept a pair of feet under Eri's kneecaps as she turned her head in the direction of the sound. The icy blue jewels bored straight into her insides.

"Umh… I’m sorry…." Yuriko's heart began pounding against her chest. A bare hand brushed aside the honey-colored strands hanging over the young man’s eyes. While Yuriko was still trying to comprehend that she was indeed staring at the eldest Sakamaki, he pressed his free hand against the snow and pushed himself upright. Why on earth would anyone lie in their home clothes on a deserted hill as if they were taking a nap on a summer's day?

"Do you think that's enough compensation for the noise and inconvenience caused by you two? You'd think Ruki would train his little plaything better..."

"What the hell?" Eri was up much faster than the Vampire could get himself seated. "Yuriko apologized! How dare you call her that?"

"Eri..." Yuriko scrambled closer to her friend as an icy glare hit the blonde and a lopsided grin crept across Sakamaki's face.

"Haa... can you be any more annoying?"

Watching Yuriko, the Vampire finally managed to pull himself on his feet. As tall as Ruki. At least. Yuriko had never thought of that before. Then again, was that any wonder? How many times had she seen Sakamaki Shu standing up? Usually, that laze trickled down his desk with his eyes closed.

Right now, Yuriko would have given almost anything if the situation was the same as it was at school.

"Annoying?" Eri grumbled from behind Yuriko, trying to push past her. "What's annoying is men who think they can say anything to women."

Yuriko waved her hand in front of Eri before she could get any further. "Eri... don't..."

"Yuriko, did you even hear what the guy said?"

Yuriko nodded but immediately realized that Eri probably couldn't see her gesture while standing behind her back. "Mmm... yeah, but sometimes you shouldn't... so... well... I mean..." Yuriko swallowed and bowed to Sakamaki in the darkening forest, sadly aware that there were no human sounds from nearby. "We're sorry, Shu-san."

Eri scowled. "The hell we are..."

Sakamaki leaned in closer but Yuriko refused to budge. Even if the Vampire had never seemed threatening at school, Yuriko had learned by now not to be fooled by such imagination. And where Eri might get herself killed if Sakamaki got seriously pissed off, Yuriko instead had her secret weapon... assuming she managed to use it in time.

Sakamaki sniffed the air. "Hmm...? Interesting..."

Step. Another.

The distance was too short for Yuriko's liking. She yanked the mittens from her hands, letting them fall to the ground, and lifted both palms between herself and Sakamaki. "Not... not... not one step, Shu-san!"

"Ruki really has lost his grip..." Sakamaki yawned, ignoring the command. "Well... he’s going to learn what happens when you let livestock run free..."

Yuriko stepped back and stuffed herself right into Eri's chest. Maybe Eri muttered something, maybe Yuriko was just imagining things. She couldn't say for sure, as she tried to reach for the familiar tickling with her fingertips. A tickling that should have sparked... but the fire inside her didn't respond. Instead, a chilling terror began to tighten its long-nailed fingers under her skin, digging all the way to her marrow.

"Yuriko... maybe we should..." Eri laid a hand on Yuriko's shoulder.

"Yeah..." Yuriko looked around. Eri was absolutely right, but the Kitsune had no illusions that they would have been able to run away from the ancient Vampire without help. But if she could just get even a splash of flame to ignite at her fingertips... She tensed every muscle in her body as she flexed her fingers. Come on! Just a little flicker, okay?

But no. Not even a hint of fire. Instead, Yuriko’s fingertips began to shudder as the temperature dropped lower and lower.

"Eri..." Yuriko whispered. "On the third..." Swallowing, Yuriko pressed her fingers against her palms. "One... two... RUN!"

Yuriko had time to turn and see Eri plunge into the forest. And at the exact same moment, out of the corner of her eye, she saw Sakamaki disappear. Eri's scream cut through the air as she collided with the Vampire who had teleported directly in front of her. Yuriko couldn't help but gasp as the Vampire crouched towards the fallen young woman.

"Quite a moan... Can't say I don't like it." Sakamaki ripped Eri into a half-upright position, not minding a least about her snarls and screams. "We'll see which one of you moans lewder when you make up for the disturbance you caused..."

"No! NO!" Yuriko raised her arms and lunged towards Sakamaki, but at that very moment, something wrapped tightly around her waist and jerked her backward. She tried to fight against it, but the grip was like iron.

"Damn ya neet, get yer hands off my sow!" A giant flash swept past Yuriko, slamming into Sakamaki, who crashed into the tree so that the snow rained right in from the neckline of Yuriko's jacket. Only seconds later, an icy slither of water slid down her spine.

As Yuriko stared, Yuma grabbed Eri from the snow and swung the still dazed woman, almost his own height, over his shoulder.

"Yuriko..." a chilling whisper swam in from Kitsune's ear, and it was only at that moment that she realized that a familiar and safe scent surrounded her. Hands turned around her, enveloping her in an embrace she couldn’t have meandered away from even if she had wanted. "Do not go against any of the Sakamaki ever again. Do you understand?"

Eyes watering, Yuriko nodded as the potential horror of the situation began to sink into her consciousness. Without question, Ruki slipped a hand under the young woman's kneecaps and lifted her into his arms. The kiss on the cheek was only a cold, brief brush, but warmed Yuriko's insides in an instant.

Holding Yuriko in his arms, Ruki stepped forward. If his gaze could have thrown daggers, Sakamaki would have been impaled on the tree trunk against which he still lay.

"Sakamaki Shu." Ruki's voice was flat and emotionless. "If I were you, I would focus on Eve. Yuriko is mine, and Eri belongs to Yuma. Never again even touch what is ours."

To Yuriko's surprise, Sakamaki merely laughed. "Always so stiff, Ruki... If you don't want to lose what's yours, you should keep your foxes and bunnies chained in the future." The Vampire closed his eyes and trickled down. "Not that they don't like that very thing..."

"Whatta? What fuckin’ bunnies?!" Yuma's roar almost made Eri jump on his shoulder. The blonde strands danced to freedom as her hat floated in the snow.

"Yuma." Ruki adjusted Yuriko's position in his arms. "Let's go."

Yuma muttered but agreed to follow Ruki out of the cover of the trees. Yuriko wrapped her arms around Ruki's neck and couldn't help but notice the way he glanced first at Sakamaki, then at Eri, who was squirming on Yuma's shoulder, his eyebrows furrowed. "Foxes and bunnies..." Ruki's words were a mumble but still reached Yuriko's ears.

Surprisingly, Eri also turned around and tried to peek at Ruki in Yuma's grip. "That bully must have meant those snow bunnies we made with Yuriko." Eri's speech was pinched as if her lungs were in a squeeze.

“He better fuckin’ keep his hands off my so–... bunny girl." Yuma waved Eri over his shoulder, making the woman whine even more. "I'm gonna shred that neet into pieces if I ever see him near ya again."

Finnish version under the cut

“Voi hyvänen aika! Niistä tuli paljon söpömpiä kuin kuvittelin!” Yurikon nauru helisi jopa hänen omissa korvissaan.

Eri väläytti Yurikolle virnistyksen ja kohensi pipoa vaaleilla kutreillaan, joiden pituutta Yuriko oli aina kadehtinut. “No älä! Puput on just parhaita!”

Lumi narskui kahden kenkäparin alla ja kikatukset kimpoilivat puistoa ympäröivistä puista, kun pakkanen nipisteli poskia juuri sellaisella sopivalla tavalla, joka sai olon tuntumaan yhtä aikaa virkeältä ja raukealta. Yuriko taputti lapasiaan yhteen ja ponnahti ilmaan, kun Eri asetteli viimeiset nandina-lehdet korviksi ja punaiset marjat silmiksi kokonaiselle pupuperheelle, jonka nuoret naiset olivat loihtineet puiston koskemattomasta lumesta. Täydellistä.

Yuriko nyökkäsi mutta keinautti pian päätään sivulle tuijottaen pupupesuetta, joka kylpi puiden taakse katoavan auringonvalossa. Viima pyyhkäisi hiljalleen puuteroituvaa lunta vasten hänen kasvojaan ja heilutti vaaleansinisen pipon alle vangittujen kiharoiden päitä. Mutta kylmä ei Yurikoa puristellut. Hän oli aina pitänyt talvesta, ja nyt se oli entistä ihanampi vuodenaika, sillä hän saattoi nauttia siitä yhdessä uuden perheensä ja ystäviensä kanssa.

Vaikkapa sitten askartelemalla puistollisen lumipupuja. Oikeastaan olisi ollut parempi täyttää kartanon puutarha niillä, mutta toisaalta oli rentouttavaa puuhastella kahdestaan ilman valvovia silmiä ja jatkuvia huomautuksia mihin sai, ja erityisesti mihin ei saanut, astua edes lumen peittämällä maalla. Toisekseen Yuumalla olisi todennäköisesti ollut mielipiteensä puutarhan kansoittamisesta pupuilla, vaikka ne olisivat olleet pelkkiä lumiluomuksia.

“Mieti, jos me voitaisiin herättää nämä kaikki eloon.” Eri tökkäsi Yurikoa kylkeen ja iski silmää.

“Hmm?” Yuriko veti syvään henkeä. Siinä se nyt taas oli. Erikoinen tuoksu, joka aina leijaili Erin ympärillä. Tuoksu, jota Yuriko ei osannut yhdistää keneenkään – tai mihinkään – muuhun.

“Vitsi vaan.” Eri nauroi, mutta Yuriko ottikin askeleen lähemmäs ja tuijotti ystäväänsä päästä varpaisiin kuin olisi yrittänyt nähdä suoraan tämän sisimpään. 

“Kun ottaa huomioon, mikä kaikki muu on mahdollista…” Yuriko jätti lauseen lopun roikkumaan ilmaan ja kyyristyi. Hän kauhaisi kourallisen lunta ja ponnautti sen ilmaan kohti Eriä, joka kiljaisi ja hypähti taaksepäin.

“Yuriko!”

Eri ei selvästikään aikonut jäädä toiseksi vaan oli jo seuraavassa hetkessä kahminut omat tumppunsa täyteen lunta, jota singautti Yurikon suuntaan niin, että pipo oli keinahtaa alas kitsunen kiharoilta. 

“Eri! Ei, älä! Voi hyvänen aika!” Yuriko syöksyi hankeen keräten sylin täydeltä lunta, jonka raskas kosteus puski läpi hänen takistaan ja lapasistaan, mutta juuri nyt se oli toissijaista. Sen sijaan Eri saisi elämänsä lumipesun. Hän sai raahattua itsensä pystyyn ja syöksähti kohti ystäväänsä lumikuormansa kera. “Täältä pesee!”

Eri peruutti teeskennellen kauhistunutta kuin olisi ollut aidosti vaarassa. Yuriko ei pysähtynyt vaan ajoi ystäväänsä kohti puiden suojaa piiloon mahdollisten todistajien katseilta. Ei sillä, että tähän aikaan illasta puistossa olisi ollut juuri ketään nyt, kun suojasää oli kääntynyt pakkasen puolelle ja lamput syttyivät auringon viimeisen kajastuksen hävitessä horisontista.

Juuri kun Yuriko oli aikeissa pölläyttää koko lumikuormansa suoraan Erin naamalle, tämä kuitenkin huojahti ja heilahti pois hänen näköpiiristään.

“Hitto!” Manaus nousi puiden lomasta, jonne Eri oli kellahtanut täysin ilman Yurikon apua.

“Rasittavaa…” Matala, raahava ääni tavoitti Yurikon korvat saadan hänet henkäisemään. Hänen katseensa pyyhkäisi jalkaparia Erin polvitaipeiden alla samalla, kun hän käänsi päänsä äänen suuntaan. Jäänsini pureutui suoraan hänen sisimpäänsä.

“A-anteeksi…” Yuriko sydän alkoi paukuttaa hänen rintaansa vasten. Paljas käsi pyyhkäisi silmillä roikkuvat hunajankeltaiset suortuvat sivuun. Kun Yuriko vielä yritti käsittää, että todellakin tuijotti vanhinta Sakamakia, tämä painoi vapaan kätensä vasten hankea ja punnersi itsensä pystympään asentoon. Miksi ihmeessä kukaan makaisi kotivaatteissaan umpihangessa kuin olisi ollut kesäpäivänä torkuilla?

“Luuletko tuon riittävän hyvitykseksi teidän kahden aiheuttamasta melusta ja haitasta? Luulisi Rukin kouluttavan leikkikalunsa paremmin…”

“Mitä helkkaria?” Eri oli tolpillaan huomattavasti nopeammin kuin vampyyri sai itsensä istumaan. “Yuriko pyysi anteeksi! Kehtaatkin käyttää tuollaista nimitystä!”

“Eri…” Yuriko hivuttautui lähemmäs ystäväänsä, kun jäinen silmäpari iskeytyi blondiin ja vino virnistys kapusi Sakamakin kasvoille.

“Hmm… et sitten osaa olla yhtään ärsyttävämpi?” 

Yurikon katsellessa vampyyri sai vihdoin vedettyä itsensä pystyyn asti. Yhtä pitkä kuin Ruki. Vähintään. Yuriko ei ollut koskaan aiemmin tullut ajatelleeksi sitä. Toisaalta oliko tuo ihmekään? Kuinka monta kertaa hän oli nähnyt Sakamaki Shuun pönöttävän pystyssä? Yleensä kyseinen laiskimus valui pitkin pulpettia silmät suljettuina.

Juuri nyt Yuriko olisi antanut melkein mitä vain, jos tilanne olisi ollut sama kuin koulussa.

“Ärsyttävä?” Eri jupisi Yurikon takaa ja yritti työntyä hänen ohitseen. “Ärsyttävää on miehet, jotka kuvittelee voivansa sanoa naisille mitä tahansa.”

Yuriko heilautti kätensä Eri eteen ennen kuin tämä ehti yhtään edemmäs. “Eri… älä…”

“Yuriko, kuulitko edes, mitä jätkä sanoi?”

Yuriko nyökkäsi mutta tajusi saman tien, ettei Eri todennäköisesti voinut nähdä elettä hänen selkänsä takaa. “Mmm… joo, mutta joskus ei kannata… niin… tuota… siis…” Yuriko nielaisi ja kumarsi pikaisesti Sakamakille yhä nopeammin pimenevässä metsässä valitettavan tietoisena siitä, ettei lähistöltä kantautunut ihmisääniä. “Me ollaan pahoillamme, Shuu-san.”

Eri tuhahti. “Hitot ollaan…”

Sakamaki nojautui lähemmäs mutta Yuriko kieltäytyi hievahtamastakaan. Jos kohta vampyyri ollut koskaan koulussa vaikuttanut uhkaavalta, Yuriko oli ehtinyt oppia, ettei kannattanut antaa sellaisten kuvitelmien hämätä. Ja siinä missä Eri saattaisi päästä hengestään, jos Sakamaki hermostuisi, Yurikolla oli sen sijaan oma salainen aseensa… olettaen, että hän onnistuisi käyttämään sitä ajoissa.

Sakamaki nuuhkaisi ilmaa. “Hmm…? Mielenkiintoista…” 

Askel. Toinen. 

Välimatka kävi liian lyhyeksi Yurikon makuun. Hän nykäisi lapaset käsistään antaen niiden pudota hangelle ja nosti molemmat kämmenet itsensä ja Sakamakin väliin. “Ei… ei… ei askeltakaan, Shuu-san!”

“Ruki on tosiaan menettänyt otteensa…” Sakamaki haukotteli välittämättä komennosta. “No… saapahan opetuksen, miten käy kun antaa kotieläinten juoksennella vapaina…”

Yuriko astui taaksepäin ja tömähti suoraan Erin rintakehään. Kenties Eri mutisi jotain, kenties Yuriko vain kuvitteli. Hän ei osannut sanoa varmaksi, sillä hän yritti tavoittaa tutun kihinän sormenpäistään. Kihinän, jonka olisi tarkoitus kipinöidä… mutta tuli hänen sisällään ei vastannut. Sen sijaan hyinen kauhu alkoi kirittää pitkäkyntisiä sormiaan hänen ihonsa alla kaivautuen aina luuytimiin saakka.

“Yuriko… ehkä meidän kannattaisi…” Eri laski kätensä Yurikon olkapäälle.

“Joo…” Yuriko vilkuili ympärilleen. Eri oli täysin oikeassa, mutta kitsunella ei ollut harhakuvitelmaa siitä, että he olisivat pystyneet juoksemaan karkuun ikiaikaista vampyyria ilman apua. Mutta jos hän vain saisi edes piskuisen liekin syttymään sormenpäihinsä… Hän jännitti jokaisen lihaksensa samalla, kun koukisti sormiaan. Tule jo! Edes pieni kipuna, jooko?

Vaan ei. Ei edes pientä aavistusta poltteesta. Sen sijaan sormenpäät alkoivat kohmettua lämpötilan valuessa yhä alemmas.

“Eri…” Yuriko kuiskasi. “Kolmannella…” Nielaisu. Yuriko painoi sormet vasten kämmentään. “Yksi… kaksi… JUOKSE!” 

Yuriko ehti käännähtää ja nähdä, kuinka Eri syöksyi metsään. Ja juuri samalla hetkellä hän erotti silmäkulmastaan Sakamakin katoavan. Erin kiljaisu leikkasi ilmaa, kun hän törmäsi vampyyriin, joka oli teleportannut suoraan hänen eteensä. Yuriko ei voinut kuin haukkoa henkeään, kun vampyyri kyykistyi kohti rähmällään makaavaa nuorta naista.

“Melkoinen kiljaisu… Ei voi sanoa, ettenkö pitäisi siitä.” Sakamaki riuhtaisi Erin puoliksi pystyyn asentoon välittämättä pätkääkään tämän räpiköinnistä ja huudoista. “Katsotaan, kumpi teistä voihkii riettaammin, kun korvaatte aiheuttamanne häiriön…”

“Ei! EI!” Yuriko kohotti kätensä ja syöksyi kohti Sakamakia, mutta juuri samalla hetkellä jokin kiertyi tiukasti hänen vyötärönsä ympärille ja nykäisi häntä taaksepäin. Hän yritti rimpuilla vastaan, mutta ote oli kuin rautaa.

“Helvetin neet, näpit irti mun emakosta!” Jättikokoinen viuhahdus pyyhkäisi Yurikon ohi, iskeytyi Sakamakiin, joka rysähti päin puuta niin, että lunta varisi suoraan Yurikon takin kaula-aukosta sisään. Vain sekunteja myöhemmin jäinen vesinoro luikerteli alas hänen selkärankaansa.

Yurikon tuijottaessa Yuuma kahmaisi Erin hangesta ja heilautti melkein itsensä pituisen yhä pöllämystyneen naisen olkansa ylitse.

“Yuriko…” Kolea kuiskaus ui sisään kitsunen korvasta, ja vasta sillä hetkellä hän tajusi, että tuttu ja turvallinen tuoksu ympäröi häntä. Kädet kiepauttivat hänet ympäri ja sulkivat syleilyyn, josta ei ollut luikerteleminen yhtään mihinkään. “Älä enää ikinä haasta Sakamakeja, onko selvä?”

Katse vetistyen Yuriko nyökäytti päätään, kun tilanteen mahdollinen karmeus alkoi yhtä paremmin upota hänen tajuntaansa. Kyselemättä Ruki livautti käden nuoren naisen polvitaipeiden alta ja nosti hänet syliinsä. Suukko poskella oli vain kylmä, kevyt pyyyhkäisy, mutta lämmitti Yurikon kohmettuneen sisimmän hetkessä.

Pidellen Yurikoa käsivarsillaan Ruki astui eteenpäin. Jos katse olisi voinut singota tikareita, Sakamaki olisi seivästetty puunrunkoon, jota vasten yhä lojui.

“Sakamaki Shuu.” Rukin ääni oli tasainen ja vailla tunteita. “Sinuna keskittyisin Eevaan. Yuriko on minun, ja Eri kuuluu Yuumalle. Älä enää koskaan edes hipaise sitä, mikä on meidän.”

Yurikon hämmästykseksi Sakamaki ainoastaan naurahti. “Aina niin jäykkis, Ruki… Jos et halua menettää sitä, mikä on teidän, kannattaa jatkossa pitää ketut ja kanit kahlittuina.” Vampyyri sulki silmänsä ja valui alemmas. “Ei sillä, etteikö ne pitäisi juuri siitä…”

“Mitä helkkaria? Mitkä saamarin kanit?!” Yuuman karjaisu sai Erin miltei ponnahtelemaan hänen olkapäällään. Vaaleat kutrit tanssivat vapauteen, kun pipo leijaili lumeen.

“Yuuma.” Ruki kohensi Yurikon asentoa sylissään. “Lähdetään.” 

Yuuma mutisi mutta suostui seuraamaan Rukia pois puiden katveesta. Yuriko kietoi kätensä Rukin kaulaan eikä voinut olla panettamatta merkille, kuinka tämä vilkaisi ensin Sakamakia, sitten Yuuman olalla kiemurtelevaa Eriä kulmat kurtistuen. “Ketut ja kanit…” Rukin sanat olivat pelkkää mutinaa mutta tavoittivat silti Yurikon korvat. 

Yllättäen myös Eri käännähti ja yritti kurkistaa Rukia Yuuman otteessa. “Se öykkäri varmaan tarkoitti niitä lumipupuja, joita me tehtiin Yurikon kanssa.” Erin puhe oli pinkeää kuin hänen keuhkonsa olisivat olleet puristuksissa.

“No, parempi pitää näpit erossa mun em… puputytöstä.” Yuuma heilautti Eriä olkapäällä saaden naisen vaikertamaan entistä enemmän. “Teen siitä neetistä silppua, jos nään sen vielä kerrankin sun lähellä.”

[blood-starved-beast]

Another toxic headcanon of mine is Melinoe "child-soldier who grew up in a tent sleeping on a floor mattress in a bog and fucks in the Woods" would have a very difficult time adjusting to living in the House of Hades. Don't get me wrong she'd think she would do well and maybe the first few weeks/months or so she's alright. But as time goes on and she realizes she can't see the phases of the Moon or Selene's touch on her brow or simply go out and pick up mushrooms in the rain I think she'll 100% understand why Zagreus tried so hard to reach the Surface. And honestly, I don't think Hades would force her to stay/get a job at the House.

Melinoe and Hades are very similar, personality wise. Hades's first impression of his daughter is her running into his cell on her way to defeat his Father, the centerpoint of his trauma and the person he should have defeated long ago and left in the past. She goes in, night after night, fixing his mistakes. After a while, he must see the parallel.

Hades tells Zagreus in the first game to enjoy it while he doesn't have the responsibilities weighing Hades down. One could argue it's part of the reason why he's so bitter (other than being Divorced and traumatized). There's a convo where Hades asks if Melinoe is well. When she doesn't have an answer for him, he apologizes profusely. His failures are leading his daughter to become him. No childhood, only soldier.

There's no way in Hell or Heaven that Hades is gonna offer her an administrative chamber job lest he turns her into him. If he asks anything of her postgame, it's only to spend some time in the Underworld tending Pomegranate trees with her mom and time with them as a family but that's it.

[tautozhone]

never will there be a better genre of media than “you can only get anything close to a fresh impression of this once when you first encounter it because knowing what happens next gives you entirely new understanding of what happened before”

like anything that you need an actual mind wipe to enjoy the same way as you did the first time. for it to be just as emotionally devastating. for every twist and turn to make you feel the same.