#Valmy | Explore Tumblr posts and blogs

ketsuppia · 10 months ago

Text

Törmäyksiä

Jonnen ja Veetin tarina, osa 1

Veeti oli jo sopivasti puoli tuntia myöhässä tunnilta. Megaforcen osto lähikaupasta oli tärkeämpää kuin opiskelu tällä hetkellä. Pakko oli kuitenkin paikalle mennä, ettei isä taas suuttuisi.

Aina senkin valitusta sai kuunnella, joku oli aina pielessä. Jos jotain teki, se tehtiin väärin. Ja jos jätti tekemättä, niin auta armias..

Ei sitä aina jaksa tehdä mitä käskee.

Saisi vain jonkun paperin, että pääsis vaikka saikulle taas..

Nyt hän oli ärtynein mielin matkalla luokkaansa, hiljaista käytävää pitkin, samalla kun katsoi säröiseltä puhelimen näytöltään TikTokkia. Katsomatta yhtään eteenpäin.

Yhtäkkiä hänen matkansa keskeytyi, kun joku käveli häntä päin. Tai pikemminkin, hän käveli jotakuta päin.

Veeti horjahti ja läikytti Megiksensä öljystä tahriintuneen hupparinsa päälle, ennenkuin tölkki putosi kolahduksella lattialle ja tyhjeni kokonaan.

"Vitun homo, eksä kattele yhtään minne kävelet??"

Veeti nosti katseensa suoraan kohti sen törmääjän silmiä. Se oli joku nuori mies, viiksivallu. Sitä katsoessa tuli mieleen joku elokuvan sotilas..

"Ai, oho. Oota tuon paperia."

Veeti katsoi, kun tämä poika reippaasti käveli sopivasti vieressä olleelle vesipisteelle, otti käsipaperi automaatista muutamia papereita, ja sitten käveli takaisin.

Hän yritti pyyhkiä Veetin hupparia, mutta Veeti punastui kuin tomaatti ja repäisi paperit hänen käsistään pyyhkiäkseen megikset itse.

Toinen poika vain katsoi kummissaan, sitten hymyili.

"No siis.. voin mie siule ostaa uuven juoman tuosta lähikaupasta, jos vuan halluut."

Veeti vilkaisi häntä sivusilmällään, ja meni äkkiä työntämään paperit roskiin.

"Mene jo vittuun."

"Selevä."

Ja niin tuo tuntematon poika jatkoi rennosti matkaansa, nähtävästi ulos päin. Veeti pudisteli päätänsä ja jatkoi myös kävelyä, miettien miten Wilmassa oli varmasti jo punainen merkintä.

'Ei vois paskemmin päivä mennä' hän ajatteli, kun vihdoin pääsi kotiluokkansa ovelle.

Hän koputti oveen ja odotti, hieman ajatuksissaan äskeisestä. Kun ovi aukesi, hän säpsähti ja katsoi edessään seisovaa opettajaa.

"Että sitä ollaan myöhässä taas? Nuori herra Veeti?" Kysyi silmälasipäinen mies, ei yhtään yllättyneenä.

"Minähän se, kuten aina. Ja ei se kello viel nii paljoo hei oo."

"Mikäpä on nuorella herralla myöhästymisen syy?"

"Jäin bussista, piti oottaa seuraavaa. Tiiäthän sä."

"Tiedänkö? Nyt marssippa omalle paikalles, istu, ja kuuntele."

Mies astui sivuun ja Veeti käveli käskystä sisälle luokkaan. Hän vilkuili kävellessään muita luokassa olevia. Nähtävästi tunnille oli lisätty muidenkin alojen opiskelijoita.

Hiljaista naureskelua kuului tämän sisääntulon seurauksena, muttei siitä kukaan tiuskinut.

Veeti käveli satunnaisen pulpetin luo ja istahti nopeasti alas. Miesopettaja alkoi selittämään jotain ryhmälle, mutta se meni hieman ohi. Hän ei jostain syystä voinut lopettaa tuon oudon pojan miettimistä. 'oli sillä kyllä saatana otsaa'.

---~~~---

Koulupäivä oli noin puolessavälin.

Veeti ei ollut kuunnellut lauseen lausetta tuntien aikana, vain sen, että nyt alkoi ruokatauko. Ja ruokailuun hän oli menossa.

Hän muisti hämärästi tutustumis käynniltään missä se oli.

Käytävillä oli paljon ihmisiä, eri näköisiä ja ikäisiä. Hän yritti olla katsomatta kehenkään päin.

Ruokalaan päästessään, Veeti katsoi ymmissään miten täynnä ruokasali oli. Ei yhden yhtä tyhjää pöytää. Kaipa se oli pakko mennä joidenkin kanssa istumaan.

Veeti meni ruokajonoon ja otti ilmaisruokansa, maittavia raaoiksi jääneitä perunoita ja mautonta kastiketta. Sitten hän katsoi ympärilleen, yrittäen löytää äänen keskeltä edes yhden tyhjän paikan.

Hän käveli hitaasti pöytien vieriä pitkin, yrittäen löytää tyhjää penkkiä mikä ei olisi ollut keskellä tuntemattomia kaveriporukoita.

Sitten hän huomasi, kun joku käveli hänen rinnalleen.

"Moro moro nuori herra Veeti. Tuukko istuu meidä pöytää?"

Veeti katsoi viereensä tullutta henkilöä. Hän muisti, että poika oli yksi niistä, jotka olivat samassa ryhmässä hänen kanssaan. Hän hymähti tämän kommentille.

"Ois se jees jos istuu pääsis."

"Hyvä. Seuraa ni meikä näyttää tien nuorelle herralle."

Veeti pyöräytti silmiään ja seurasi tätä virnuilevaa poikaa.

Poika johdatti heidät ruokalan laidalla olevalle pöydälle ja istui alas. Pöydässä oli muutama muukin, joita Veeti ei tunnistanut.

"Nii joo, meikä on Topias. Ja sää olit Veeti. Eiks joo?"

"Joo näin se oli." Veeti istui hitaasti tyhjälle paikalle.

"Täs on meikän frendit, Matias, Samuel ja Venla. Mut ei kandee yrittää iskee, se on kato lepa-"

Topias sai kämmenestä naamaansa.

"Pie poika turpas tukossa ja käytä oikeita ilmasuja." Venla tokaisi, katse värähtämättä ruoasta, saaden muut nauramaan.

Topias nauroi myös, ja katsoi Veetiä.

"Näätkö? Ei kannata."

"Selvä.."

Veeti alkoi syömään perunoitaan, ja yritti sulkea äänekkään taustamelun ympäriltään.

Hän näki silmäkulmassaan, kun joku käveli pöytää kohti. Ei hän sen suuremmin katsonut. Ajatteli, että se oli kävelemässä ohi. Mutta katse kuitenkin nousi, kun tuo ohimenijä asetti avaamattoman Megaforcen hänen tarjottimelleen.

Taas se sama poika. Hymy huulillaan.

"Tuossa, korvaus. Kato seuraavan kerran mihin oot mänössä eiks vuan?"

Kukaan ei sanonut mitään.

"..kyllä vuan. Törmäillään."

Ja sitten hän käveli pois, jättäen Veetin hieman hämilleen. Myöskin muun pöydässä istuvan porukan. Topias oli ensimmäinen joka kyseenalaisti.

"Öö.. miks see toi sulle ton?"

Veeti vilkaisi Topiasta, ja sitten katsoi taas megistä.

"Se öh, törmäs muhun aamulla ja pudotti mun tölkin. Kai tää on anteekspyyntö sit. Ei kyl hajua kuka se on."

Venla nosti äänensä kuuluviin.

"Se on Jonne, se on logistiikalla mun kaa. Se on vissiin töissä jossain siellä kaupungin isolla kone firmalla, tuli tänne täydentää tietojaan."

Veeti katsoi Venlaa ja otti megiksen käteensä.

"Väliä kuka se o.. Ny se ei sentää saa turpaan." Tölkki avautui kevyen sihauksen saattelemana.

"Töissä? Siellä? Miten? Eiks se paikka oo tosi kysytty?" Topias älähti.

"Se on vissiin jonku sen sukulaisen omistama."

"Vittu miten onnekas jätkä.."

---~~~---

Muutama tunti oli taas kulunut. Veeti oli kuunnellut muutamia lauseita sieltä täältä, jotain työturvallisuudesta ja sääntöjen noudattamisesta työmaalla. Ei hän kuullut mitään, mitä ei jo tietäisi.

Mutta vihdoin koitti aika mennä kotiin. Mutta Veetiä ei kiinnostanut mennä kotiin raatamaan. Onneksi ei ainakaan tarvinnut kiirehtiä, kun opettaja oli päästänyt luokan kotiin hieman etuajassa.

Veeti käveli ulos ammattikoulun lasisista ovista lämpimään ulkoilmaan. Näytti siltä, että kohta sataisi.

'Voi vittujen vittu' hän ajatteli, ja veti farkkujensa taskusta puhelimen, katsoakseen sääennustuksen. Hän ei ehtinyt edes avata sovellusta, kun ensimmäiset vesipisarat osuivat näytölle.

Veetiä kiinnosti vielä vähemmän mennä kotiin sateessa.

No, ei siinä muu auttanut kuin mennä, ei vaihtoehtoja ollut.

Veeti alkoi lampsia eteenpäin, hiljalleen kovenevan sateen alla. Hän veti hupun päähänsä ja katseli jo valmiiksi edessäpäin olevaa kauppaa, joka oli vain toisen sadan metrin päässä. Jos vaikka menisi sinne istumaan ja katsoisi sääennustetta, toivoen että sade olisi vain lyhyt kuuro.

Autoja ajoi ohi ees ja taas hänen ohitseen. Renkaista lentävä sade- ja kuravesi ei auttanut kuivana pysymisessä.

Onneksi jo hetkessä hän oli kaupan liukuovista sisällä.

Hän paineli suoraan ostamaan itselleen lisää Megaforcea.

Juomahyllyjen välissä, Veeti kurotteli kylmäkaapin perälle ottaakseen uudemman tölkin. Kun hän nappasi sen, hän näki kun toinen käsi kurotti myös hyllyjen perälle, jotain toista juomaa ottaen.

Veeti pudisti päätään samalla kun veti itsensä pois kylmäkaapista, ja kääntyi kävelemään pois. Ei ollut hänen asiansa kuka lie kurottelija oli. Nyt vain maksamaan tämä ostos.

Ei hän pitkälle päässyt. Heti kääntyessään hän törmäsi johonkin. Johonkuhun.

"Hei, taas sie! Eikö yks tölkki riittänyt? Voin mie toisenki osttaa."

Veeti melkein raivostui tuon äänen kuullessaan. Hän otti nopeasti muutaman askeleen taakse, pois tämän, "Jonnen" alueelta. Oliko se sen nimi?

"Taas sä! Miks sä seuraat mua?!"

"Seuraan? Enhän mie. Kauppaan vuan tulin ennen kotiin mänöä."

"Seli seli oot koko päivän ollu edessä!"

"Ollaan nähty kahesti. Tää on kolomas kerta.."

"Ihan vitun sama!"

"Selevä.."

...

Hetken oli hiljaista.

He vain tuijottivat toisiaan. Veeti vihaisena ja Jonne hämillään. Kunnes hän taas nosti hymyn huulilleen.

"...jhoo. Kolomas kerta hei toden sannoo, nimi on Jonne. Mikäs siun?"

"Ei kuulu sulle."

"..Selevä. No. Törmäillään!"

"Toivottavasti ei!"

---~~~---

Jonne käveli ulos kaupasta ja korkkasi ee vitosensa hyräillen. Hän huomasi siinä samalla, että oli alkanut satamaan. No, onneksi oli Volvo.

Hän kantoi ostoksensa autoon ja hyppäsi kuskin penkille. Ei vain vielä käynnistänyt, vähän aikaa kuunteli pisaroiden ääntä.

Muistutti siitä ajasta, kun oli kotona, rajan pinnassa. Yläkerran peltikattoa vasten kuului aina kauhea ropina sateella.

...

Ei se kyllä kauhean hyvä muisto ollutkaan. Auto käyntiin.

Onneksi autokin oli nyt oma. Hän sai keväällä myytyä vanhempien antaman auton pois, ja töistä saaduilla, pienillä ylimääräisillä rahoilla osti vähän kalliimman.

Eiku vain radiosta rokki soimaan ja menoksi.

Tai, melkein.

Jonne jäi katsomaan, kun tuo vaaleahiuksinen poika käveli ulos kaupasta. Miten sähköinen tapaus. Parempi oli kai pitää etäisyyttä.

Permatukkapoika vilkuili sateessa ympärilleen, ja niin vittuuntuneen näköisenä lähti kävelemään, että Jonnea nauratti.

Kyytiä voisi tarjota, mutta Jonne veikkasi, ettei tuo ollut kiinnostunut moisesta.

Hän lähti ajamaan kohti kotia.

Rivitaloalueen pihalla oli lapsia leikkimässä kuravaatteet päällä. Leluja oli levinnyt pitkin pihaa, muutamille pihoille asti.

Jonne ajoi autonsa oman asuntonsa eteen ja astui ulos, ottaen samalla ostoksensa toiselta penkiltä. Pian pihan leikkipaikalta kantautui lasten ääniä.

"Jonne!! Tule katsoo miten syvä kuoppa me kaivettiin, siitä pääsee kohta Kiinaan!!"

"En mie nytten, pitää ostokset laittaa ja syömistä tehä!"

"No höh!!"

Jonne naurahti ja käveli ovelle, käänsi avaimen lukossa ja käveli sisään.

Oli hiljaista. Radio soi hiljaa keittiössä ja kello raksutti seinällä.

Ostokset kaappiin laitettuaan hän meni etsimään kämppäkaveriaan.

"Missäs oot? Jätkä?"

Ei kuulunut äänen ääntä. Ehkä se oli nukkumassa.

"Jätkää? Kis kis kis.."

Sitten makuuhuoneesta kuului muutama naukaisu, ja pian pieni kolmijalkainen yksisilmäinen kissa hyppelehti esiin.

"No siinähän sinä pikku Jätkä.. oliko kiva päivä? Tylssää varmaan.. laitettaan vähän syömistä.."

Jonne otti mustan kissan syliinsä ja rapsutti varovasti sen päätä keittiöön mennessään.

Hän laittoi kissan kuppiin ruokaa ja alkoi sitten tehdä itselleenkin syötävää.

Illan hämärtyessä Jonne katseli televisiota ja leikitytti pientä kissaansa.

Niihin aikoihin kun Jonne oli tänne muuttanut, oli hän löytänyt tämän pienen ja loukkaantuneen kissan ulkoa.

Omistajaa ei löytynyt, joten hän vei sen itse hoitoon ja maksoi kulut.

Hänelle sanottiin, että olisi helpompaa päästää kissa tuskistaan, vaikutti siltä, että auto oli törmännyt siihen.

Mutta hän ei luovuttanut. Maksoi kaiken ja teki kaiken. Ja kissa parantui. Hän antoi sille nimeksi Jätkä, koska kissa oli yks helevetin kova jätkä.

Hallaa se teki pankkitilille. Palkka oli kyllä hyvä, mutta ei meinannut silti riittää.

Kaikki kyllä selviäisi vielä.

Ja ehkä tulevaisuudessa, näillä tiedoilla ja taidolla, hän voisi auttaa jotakuta muutakin, jolla ei ollut enää mahdollisuuksia, joka oli sairas ja loukkaantunut, jonkin sortin törmäyksistä.

Kielikuvat ovat outoja..

#se on valmis!!#noin 1500 sanaa #olkaa hyvä #jonne x veeti #writing #suomitumblr #fanfiction #yritän parhaani kirjoittaa lisää #mutta älkää pettykö jos en kirjoita mitää järkevää #tämä oli työmaa #edit 24.5.-24 kirjotusvirheitä ja pilkkuja korjailin

19 notes · View notes