#Kuunnellut levyt

[vallunlistat]

Kuunnellut levyt, vko 1

Maanantai 1.1. Viikon 1 kuunnellut levyt päivien mukaan Maanantai 1.1.Tiistai 2.1.Torstai 4.1.Lauantai 6.1. Mechina – Venator

[smile11]

Kirjoitushaaste day 23

23.10.2022

Kirjoita jotain inspiroivaa 11:sta kuvasta puhelimessasi:

Kaksi ensimmäistä lp-levyäni. Sain nämä 2020 synttärilahjaksi. Olen todella onnellinen niistä. Onhan Greta van fleet lempi bändini.

Aloin kuuntelemaan Greta van fleettiä 2018. Haluain jo tuolloin heidän ensimmäisen levyn. 2019 he julkaisivat toisen levynsä. En voinut ostaa levyjä mistään suomalaisesta kaupasta. Yhtenä päivänä kuitenkin huomasin, että levyt olivat tulleet suomeen. Minulla ei kuitenkaan ollut rahaa ostaa niitä. Pyysin levyjä vuoden verran. Lopulta sain ne lahjaksi. Olin niin onnellinen.

En ole vielä kuunnellut niitä. En ole edes avannut niitä. Ensin pitäisi omistaa lp soitin. Minullahan ei ole sitä. En ole vielä saanut aikaiseksi ostaa sitä. Haluan myös olla avaamatta lp-levyjäni. Olen enemmän keräilijä, kuin kuuntelija. Haluan pitää levyni alkuperäisessä kunnossa. Nämä kaksi levyä on minulle todella tärkeitä. En halua, että niille käy mitään. Joten olen päättänyt olla avaamatta niitä tai mitään muitakaan levyjäni.

Rakastan Greta van fleettiä, joten haluan ostaa heidän kaikki levyt. Minulta löytyy heidän kolme levyä. Tämä kuva on otettu synttäri päivänäni. Kuva löytyy instagramistani. Tällä hetkellä pidän levyjäni hyllyssä, jotta näen ne koko ajan. Haluan pitää ne esillä. Ovathan ne myös kauniin näköisiä.

Näissä levyissä on myös kauniit kannet. Ne sopivat levyjen teemaan hyvin. Ne kertovat jotain bändistä ja heidän musiikistaan. Suosittelen kuuntelemaan nämä albumit.

X Veera

[ninnnuli]

Vuonna 2017…

Kuuntelin Spotifysta reilut 68 000 minuuttia musiikkia, eli noin 47 päivää, mistä valtaosa oli Ulveria. Kuuntelin noin 2400 eri artistia ja 140 genreä, mikä on sikäli jännää, että osaan nimetä ehkä 30 genreä ja niistäkin puolet keksin itse. Klubikeikkoja kertyi karkean arvion mukaan päälle 80, minkä lisäksi kävin kesällä neljillä (musa)festareilla, joiden keikkoja en jaksa laskea, mutta niitä lienee joitain kymmeniä.

Vuoden parhaat levyt olivat Ulverin The Assassination of Julius Caesar, Myrkurin Mareridt, Helénin Helén, Mastodonin Emperor of Sand ja Harry Stylesin Harry Styles (hah sieltä vyön alta iski odottamaton ylläri! Muutakin oon kuunnellut kun metalli-ish osastoa).       

Vuoden paras keikka oli The Dillinger Escape Plan helmikuussa, missä sain elämäni ensimmäisen stendhalin syndrooman. Keikalla mietittiin asettaako tämä jonkinlaisen riman mitä vasten kaikkea muuta jatkossa heijastelee. Siinä mielessä ainakin asetti, että DEP:n jälkeen huomasin kaipaavani äärimmäisempiä keikka- ja musakokemuksia kuin koskaan ennen. Dillingerin raivopäisen katossa roikkumisen ja äkkiväärän tempoilun jälkeen joku viiden soinnun kitaranhipelöintikierto ei vaan tunnu enää missään. Once you go Dillinger ja sitä rataa.

Muita elämänlaatua merkittävästi parantaneita keikkoja oli kymmeniä, mutta DEP:n lisäksi mieleen ovat jääneet erityisesti Zeal & Ardor, Chelsea Wolfe, Alcest, Grace Jones, Kairon; IRSE! ja Sum of R. Sekoilupuolella Honningbarna lämmitti sydäntä ja Dillingerin testaamia Klubin rakenteita esimerkiksi tanssimalla pöydillä, crowdsurffaamalla sellon kanssa ja siirtämällä keikan paikoittain kokonaan moshpitin puolelle.

Kotimaiset naiset ovat myös tarjoilleet parastaan. Erityisesti synkkiä laulelmia kynttilöillä valaistusta kamarin nurkasta soittava M, tamperelainen esoteerikko Vesperith ja harvinaisen toimivaa laatuindietä edustava Suad ovat lisänneet uskoa, toivoa ja rakkautta tän maan äänitaiteilijoita kohtaan. Vesperith julkaisi toistaiseksi ainoa EP:nsä kyllä jo pari vuotta sitten, mutta löysi tiensä meikän kuulokkeiisiin vasta männäsyksynä (kiitos vinkistä Tomi!) ja antaa odottaa aika kovia ensi vuonna ilmestyvältä debyytiltä.

Tänä vuonna aloitimme kaveriporukan kanssa 500 levyä -haasteen, missä kuunnellaan kaikki Rolling Stonen kriitikkopoolin listaamat kaikkien aikojen parhaat levyt. 10 vuotta kestävä haaste on viikosta riippuen parasta tai pahinta ikinä. Ääripäissä ei olla vielä käyty, mutta toistaiseksi paras viikko kuului Bonnie Raitille ja hirvein Wilcolle.

Yksi vuoden hauskimpia musa-aiheisia hommia oli soittolistan rakentaminen ravintola Huberiin, joka muuten soi siellä parasta aikaa. Palautetta otetaan vastaan! Vaikka ei se mihinkään vaikuta, lista on luonnollisesti fantastinen. En kai mää ny mitään paskaa sinne laittais. Teemaksi soittolistaan annettiin Shaft, 110th Street, funk, 60-70-luvu, soul, rock ja rouheus, joten ei siinä juuri huonoja biisejä tarvinut harkitakaan.

Tämä vuosi ei ollut musavideoiden osalta mikään tajunnanräjäyttäjä, mutta video-ohjaajan puolesta oli. Camerimage-festivaaleilla Puolassa osallistuin Wayne Ishamin masterclassiin, mikä oli varsin päräyttävää, sillä Wayne on ohjannut noin puolet nuoruusvuosistani. Herra on pistänyt purkkiin muutaman hassun videon esimerkiksi sellaisille pikkunimille kuin Metallica, Megadeth, Bon Jovi, Michael Jackson ja Backstreet Boys (todellakin oon katsonut poikabändivideoita ja itekin oot, turha siellä tuomita). Olin varautunut kysymään älykkäitä Cunning Stuntsin livetaltioinnista sun muusta, mutta jo ekoilla sekunneilla kävi selväksi, että not that kinda guy. Maailman sympaattisin hevimies aloitti luentonsa huutamalla ARE YOU READY TO ROCK, minkä jälkeen katseltiin porukalla Waynen videoita ja sitä kuinka herra hurrasi itselleen, meille, musiikille, videoille ja elämälle. Siinä oli perusnöyrä ja itseään vähättelevä suomalaisedustus aika hämillään, kun hevimerkkejä heilutteleva kuusikymppinen esittelee omia töitään loputtomilla all capseilla ja superlatiiveilla. FUCK YEAH! I DID THAT! THAT’S FUCKING AMAZING! MUSIC IS EVERYTHING YOU GUYS! I FUCKING LOVE MUSIC!

Ishamin videoista en oppinut luennolta mitään, mutta opin aika paljon siitä, miten rakastaa töitään ja ammattiaan niin vilpittömästi ja suurella sydämellä, ettei voi kun hurrata elämälleen ja rakkaudelleen musiikkia kohtaan. Viime vuoden voimaeläimeni oli Frank Zappa, tänä vuonna se on Wayne Isham. (Kiitos Villelle kuvasta <3)

Vuoden musaleffoista parhaat olivat Aasia-hevin kipeään sieluun sukeltava We Are X (joka periaatteessa tuli viime vuonna, mutta Suomessa vasta nyt) sekä bläkkis-aiheinen Blackhearts. We Are X oli visuaalisesti kaunein koskaan näkemäni musadokkari, ja kiitin leffateatterissa onneani etten tiennyt bändistä mitään ennen leffaa, eikä orkesterin biiseihin ollut mitään tunnesidettä. Muuten en olisi mitenkään päässyt teatterista ulos omin jaloin. Blackhearts vaikutti ristiriitaisesta vastaanotostaan huolimatta käsittelemällä teemoja alakulttuurin muutoksesta yhteiskunnan äärilaidoilta salonkikelpoiseksi (=tylsäksi) keski-ikäiseksi. Samalle tielle joutuvat aikojen saatossa lähes kaikki marginaaliset alagenret, halusivat tai eivät, ja tutkimusaiheena tuo muutos on älyttömän kiinnostava.

Soundi- ja soittoteknisesti tää oli meikälle ehdottomasti blastbeatin vuosi, joskin viime vuonna aivojani lempinyt fuzz oli tänäkin vuonna vahvasti läsnä kaikenlaisen ihanan doom- ja sludgepörinän muodossa. Hitaita ja nopeita sopivasti sekaisin, kuten meillä sekakäyttäjillä tapana on.

Olipas tääkin erinomainen musavuosi kuulkaas! Ensi vuodelta odotan erityisesti Myrkurin Folkesange-keikkaa, A Perfect Circleä Sidewaysissa, Roger Watersia Hartwallilla, kuvauskeikkoja ja tietysti Toolin uutta albumia. Aahahaa, vitsillä ulos!

[pete2ndbest]

Parhaat Q1/2017

Aloin miettiä, että on varsin ärsyttävää ja työlästä koota “vuoden parhaat biisit / levyt” -tyyppisiä listoja kahdentoista kuukauden välein. Helpompaa ja hauskempaa olisi tehdä parhaista biiseistä “osavuosikatsauksia”, aivan kuin olisin pörssiyhtiö enkä bloggaaja.

Tässä siis mielestäni alkuvuoden 2017 parhaat biisit:

Stormzy – Big For Your Boots

Tätä blogia lukemalla on saattanut huomata, että rap ei ole suosikkigenreissäni ihan ykkösenä. Pidän kyllä joistain 90-luvun klassikoista, mutta etenkin jenkkiräpin tämänhetkinen kylmän kyyninen, Migos-tyyppinen linja ei sytytä yhtään. Mutta aina toisinaan räpin puolella tapahtuu jotain hienoa – kuten Stormzy.

Mielestäni Stormzyssä on jotain samanlaista karismaa kuin Liam Gallagherissä. Stormzyn kanssa olisi varmasti hauska hengailla. Pidän jotenkin siitä, että Stormzy on samaan aikaan rap-uskottava kovis, mutta toisaalta myös vähän itseironinen ja hassu. 

Tammikuussa ilmestynyt debyyttilevy Gang Signs & Prayer on kokonaisuutena vähän epätasainen, mutta räjähtävän energinen Big For Your Boots ja parin vuoden takainen viraalihitti Shut Up ovat ihan 5/5-tason biisejä. Odotan kovasti Stormzyn keikkaa Tavastialla toukokuun puolivälissä!

The xx – Replica

The xx:n ensimmäinen levy on mielestäni yksi 00-/10-lukujen klassikoita. Bändi loi sillä tyylin, joka on täysin heidän omansa eikä kuulosta oikein keneltäkään muulta. Seuraavat levyt ovat laajentaneet palettia vain maltillisesti: xx kuulostaa yhä ennen kaikkea xx:ltä. Alkuvuodesta ilmestyneellä I See You -levyllä on useita komeita kohokohtia, mutta jos pitäisi valita yksi suosikki, minulle se on Replica. Hitaasti puskeva melodia on kaikessa yksinkertaisuudessaan todella mielenkiintoinen ja kertosäe on täyttä herkkua.

(The xx on valitettavasti siivonnut kaikki epäviralliset biisivideot pois YouTubesta, joten siksi yllä Spotify-playeri.)

QTY – Rodeo

“Kitaraindie”-skeneä on mielestäni jo vuodet vaivannut yksi aika kiusallinen ongelma: hyvät biisit ovat harvassa. Bändit kyllä kuulostavat hyviltä ja näyttävät tyylikkäiltä ja kaikkea, mutta mieleenpainuvia melodioita ei ole ainakaan tungokseksi asti.

Amerikkalainen QTY (cutie?) on perusasioiden äärellä: Rodeo kuulostaa erittäin paljon The Strokesilta (silloin kun Strokes vielä oli oikeasti hyvä) ja se on Bernard Butlerin tuottama. Ei siinä sen kummempaa kaivata! 

QTY:ltä on tähän mennessä ilmestynyt vain muutama biisi. Myös Worldbreaker on erinomainen, siinä on vähän The Killers -tyylinen melodia (silloin kun Killers vielä oli oikeasti hyvä) ja mies- ja naisäänen vaihtelu tuo hieman mieleen The Jesus And Mary Chainin klassikkoduetot.

The Jesus And Mary Chain – Always Sad

No niin, aito aasinsilta! JAMC:n uusi levy ei tuo maailmaan mitään uutta, mutta sillä on muutama biisi, jotka solahtaisivat aivan saumattomasti mille tahansa Best Of -kokoelmalle. “Always Sad” on myös niin JAMC-biisinnimi kuin vain on mahdollista keksiä. Pisteet sille!

Kasabian – You’re In Love With A Psycho

VAROITUS! Jos olet kuuntelemassa tätä biisiä ensimmäistä kertaa, älä katso videota samalla! Video ohjaa ehkä liikaa tietynsuuntaiseen tulkintaan – omassa mielikuvituksessa tarinaksi voisi tulla jotain muuta.

Joka tapauksessa: aivan loistobiisi! Jotenkin en “kehtaisi” pitää Kasabianista näin paljon, mielestäni bändin tuotannossa on muutama oikeasti kova biisi ja hyvin paljon nolohkoa lädirokkipullistelua. Mutta tämä on yksi niistä kovista! Heti rumpukompista ja säkeistön melodiasta lähtien biisi on huipputarttuva, ja kertosäekin jää soimaan päähän jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. Jotenkin freesi ja keväinen fiilis tässä, sopii mielestäni huhtikuuhun aivan täydellisesti. Akustinenkin versio on yllättävän toimiva.

Wolf Alice – Silk

Tämä biisi taisi ilmestyä itse asiassa jo vuonna 2015, mutta se on 2017-ajankohtainen Trainspotting 2:n vuoksi. Leffan soundtrackilla on paljon muutakin erittäin laadukasta musiikkia, mutta Wolf Alicen Silk nousee joukosta erityisesti esiin.

Itse asiassa tämä kyllä kuulostaa todella paljon The xx:ltä, ainakin niissä “rauhallisemmissa” kohdissa. Mutta biisissä on hienoja kontrasteja ja tietyissä osuuksissa erittäin epä-xx:mäistä aggressiivisuuttakin. Pidän myös kappaleen rakenteesta, joka on jokseenkin epätavanomainen.

BONUSBIISI:

Nortside – My Rising Star

Tämä biisi ei todellakaan ole ilmestynyt vuonna 2017 – vaan 1991! – mutta olen kuunnellut tätä alkuvuodesta niin tiheään, että biisi saa kunniastatuksen 2017-biisinä.

Northsiden My Rising Star on täydellisen stereotyyppinen ja toisaalta täydellisen upea esimerkki 1990-luvun alun brittiläistä kitarapoppia hallinneesta baggy-genrestä. Heti alusta mukana on tyylilajille välttämättömät kongarummut ja tamburiini, sitten ympäri ympäri ympäri ympäri kiertävä helisevä kitarariffi ja kaiken kruununa kevyen hönkivällä äänellä laulettu pehmeä melodia. Kuin Happy Mondaysin ja The Stone Rosesin tuonaikaisten tuotosten pinnallisimmat puolet yhteen mössättyinä. 

Pidän kovasti myös videosta, jossa bändillä on täydellisen oikeaoppiset 1991-tuulitakit ja tukat, ja jossa he näyttävät hyvin onnellisilta päästessään esittämään pop-tähtiä ihkaoikeassa musiikkivideossa jossa heilutaan pilvenpiirtäjien keskellä katolla niin kuin nyt ihkaoikeissa musiikkivideoissa vain on tapana tehdä.

pete2ndbest 2017-lista Spotifyssä:

[vallunlistat]

Kuunnellut levyt, vko 52

Photo by cottonbro studio on Pexels.com Maanantai 25.12.Tiistai 26.12.Keskiviikko 27.12.Torstai 28.12.Perjantai 29.12.Lauantai 30.12.Sunnuntai 31.12. Maanantai 25.12. Rotting Christ – Rituals Mechina – Acheron