#AFOSI

[eksopolitiikka]

Dulce-raportti: Ihmisoikeusrikkomukset Yhdysvaltain ja avaruusolentojen yhteisessä tukikohdassa Dulcessa, New Mexicossa

Dulce-raportti: Ihmisoikeusrikkomukset Yhdysvaltain ja avaruusolentojen yhteisessä tukikohdassa Dulcessa, New Mexicossa   Raportin kirjoittanut tri. Michael E. Salla syyskuun 25. 2003 DrSalla@exopolitics.org www.exopolitics.org   Tiivistelmä Tohtori Paul Bennewitz on sähköalan asiantuntija, joka vuoden 1979 loppupuolella alkoi videokuvata, valokuvata ja elektronisesti vastaanottaa UFO/ET-toimintaa ja -viestintää, jonka hän jäljitti Achuletta Mesan läheisyyteen Jicarillan Apache-reservaattimaille lähelle Dulcen kuntaa. Kerättyihin […] https://eksopolitiikka.fi/eksopolitiikka/dulce-raportti-ihmisoikeusrikkomukset-yhdysvaltain-ja-avaruusolentojen-yhteisessa-tukikohdassa-dulcessa-new-mexicossa/

[stanzadellenecessita]

essere horny in quest pomeriggi afosi non è il massimo

[paoloxl]

Lungo lenzuola annodate - Osservatorio Repressione

A Perugia come è accaduto altrove in Italia, i reparti antiterrorismo hanno trasmesso notifica ad alcuni compagne/i di un’indagine a loro carico per apologia di terrorismo e istigazione alla violenza (avvalendosi del solito 270 bis) motivata da uno striscione in solidarietà ad Anna Beniamino e Alfredo Cospito.

di Collettivo Lavanderine

In questi afosi giorni estivi, a Perugia come nel resto d’Italia, le indagini sull’ondata di proteste contro 41bis ed ergastolo ostativo danno i loro primi frutti. Da Trieste a Roma a Bologna e per tutta la penisola, si mette in moto l’ingranaggio repressivo.

Per quanto concerne la nostra realtà, un amicx e compagnx è statx interrogatx per due ore da agenti del ROS (Raggruppamento Operativo Speciale) in merito a, udite udite… uno striscione. Un lenzuolo su cui era riportata una frase in solidarietà ad Anna Beniamino e Alfredo Cospito. I reati che si configurano sono istigazione alla violenza e apologia del terrorismo. Ecco spiegato perché ad occuparsene sono i reparti d’élite dell’Arma (come si autodefiniscono). Altrx amicx e compagnx, pescatx a caso tra le aree di ovimento perugine, sono indagatx per “concorso” nei suddetti reati.

Il Paese può dormire sonni tranquilli, certo che la crème de la crème dei corpi speciali si dedica, infaticabile, alla repressione di biancheria sovversiva. Vi siete mai soffermatx a riflettere sulle potenzialità estabilizzanti delle trapunte? Ci si può scrivere sopra pensate, e, se annodate, possono essere mezzo di evasioni rocambolesche.

Per non parlare delle federe, con quel malcelato aspetto da sacco.

Loschi guanciali. Ora non vedete più l’apparentemente innocuo corredo de nonna sotto la stessa luce, non è vero?

Ci ridiamo su, ma di un riso amaro ea denti stretti, consapevoli che questo è solo l’inizio del solito copione: ramazzare gente a casaccio ed entrare nelle loro vite, passare al setaccio relazioni, infiltrarsi nel loro quotidiano, intimidire e mettere sotto pressione, tentando di avvelenare legami e isolare vittime sacrificali. Alla ricerca di inesistenti cellule terroristiche, fantomatici capibastone e complotti sanguinari. Non ultimo, di facili opportunità di carriera nei reparti investigativi. “Un encomio per aver brillantemente risolto il caso della Banda L enzuola, agente!”.

E siamo solo a metà spettacolo. Passata la fase di indagine, viene il momento di formulare ipotesi di reato arbitrarie e sproporzionate, per giustificare il proprio teorema e pesare al massimo su movimenti e collettivi, e in fondo per punire chi ha osato mettere in discussione lo status quo. Per castigo e per rappresaglia, nei confronti di sempre più persone e nel tentativo di reprimere anche i gesti più innocui (che, d’altro canto, qualcuno non sembra considerare tali. Ma se solo levare una voce contro uno strumento di tortura è giudicato una minaccia diretta all’ordine costituito, a voi trarne le conseguenze: si sta forse suggerendo che questo stesso ordine si regge su strumenti di tortura?)

Perché se ora parliamo di uno striscione in solidarietà ad un detenuto in sciopero della fama, altrove si tratta di vernice lavabile lanciata sui muri per cercare di destarci dal torpore con cui procediamo verso la catastrofe climatica. O ancora, di lavoratori colpevoli di aver rifiutato di essere sfruttato a morte. Tuttx terroristx, tuttx vandalx, tuttx associatx per delinquere. Tutti meritevoli di venire messx sotto la lente dell’antiterrorismo, e condannatx a pene individui. La lista si allunga di giorno in giorno, ma la vendetta a mezzo di tribunali e Forze dell’Ordine non conosce tregua. Ogni tanto qualcunx ci rimette la libertà, ogni tanto la pelle. Il più delle volte, sono anni passati nell’attesa snervante di un verdetto ingiusto, o a scontare assurde restrizioni che condizionano la propria vita nei più minimi particolari.

Ma è necessario per mantenere la quiete. Quella stessa quiete, quel vuoto assordante, in cui si può indisturbati seviziare e uccidere dentro carceri e cpr, contaminare e distruggere il pianeta che abitiamo, guardare esseri umani crepare alle porte della Fortezza Europa o nelle sue segrete, fare osceni profitti sulle schiene di uno stuolo di schiavx affamatx.

Solidali e complici con chi non si rassegna a questo stato di cose e cerca di cambiarlo, anche con un semplice lenzuolo. Chi pensa che ci basti sentire un po’ di fiato sul collo per disperderci e tornare nei ranghi, ha sbagliato i suoi calcoli. Noi ci muoviamo insieme, fosse anche in discesa lungo lenzuola annodate.

[graphic-design-4]

E-Flux Journal: Society of the Psyop

Part 1: UFOs and the Future of Media

by Trevor Paglen

Richard Doty was a Special Agent with the U.S. Air Force Office of Special Investigations (AFOSI) in the late 1970s and 1980s, known for his role in spreading disinformation, especially about UFOs. His job was counterintelligence, and a big part of that involved feeding false information to researchers, journalists, and the public to obscure classified military projects. One of his most well-known cases was the psychological manipulation of Paul Bennewitz, a defense contractor who believed he had intercepted alien communications near Kirtland Air Force Base. Instead of shutting down his claims, Doty encouraged them, supplying fake documents and misleading data until Bennewitz suffered a mental breakdown. Doty also played a role in pushing the MJ-12 hoax, convincing journalist Linda Moulton Howe that he had top-secret proof of government interaction with extraterrestrials, though he never actually provided the evidence. His methods weren’t just about hiding information, they were about replacing the truth with carefully crafted lies. He created cover stories so compelling that they became the foundation for modern UFO conspiracy theories. Instead of simply removing classified details, Doty used psychological manipulation, staged encounters, and controlled leaks to shape the narrative in a way that kept real secrets buried.

__________________________________________________

Richard Doty’s tactics were pure ackamarackus. It has elaborate deception, smoke and mirrors, and manipulation to control the narrative. Instead of outright shutting down information, he flooded the space with disinformation, leading people down false trails while the real secrets stayed hidden. His approach was psychological warfare, using fake documents, staged encounters, and carefully chosen leaks to make people question what was real and what wasn’t. What were the result? The truth got buried under a mountain of lies, and those seeking it ended up chasing ghosts.

This directly connects to modern censorship, especially with how Trump and his team handle real issues. Instead of just deleting or blocking information, they use ackamarackus tactics—flooding the media with distractions, false claims, and counter-narratives to confuse the public. Whether it’s calling real events “fake news,” pushing conspiracy theories to drown out actual concerns, or shifting the focus to unrelated controversies, the goal is the same as Doty’s: make people question reality so much that the real issues get lost. Just like Doty made UFO researchers believe in a fabricated alien cover-up instead of classified military projects, Trump’s method of censorship isn’t just about silencing—it’s about overwhelming people with so much noise that they stop looking for the truth.

Facsimile of document given to Bennewitz. (S/WINTEL) USAF no longer publicly active in UFO research, however USAF still has interest in all UFO sightings over USAF installation/test ranges. Several other government agencies, led by NASA, actively investigates [sic] legitimate sightings through covert cover. (S/WINTEL/FSA) One such cover is UFO Reporting Center, US Coast and Geodetic Survey, Rockville, MD 20852. NASA filters results of sightings to appropriate military departments with interest in that particular sighting. The official US Government Policy and results of Project Aquarius is still classified top secret with no dissemination outside official intelligence channels and with restricted access to ‘MJ Twelve’. Case on Bennewitz is being monitored by NASA, INS, who request all future evidence be forwarded to them through AFOSI, IVOE.’

The photo above heavily inspires my 2D project. It shows the USAF filtering UFO documentation with the intent to hide away any future evidence, fueling UFO seekers. By simply concealing crucial information, they strip away most of the understanding, creating confusion about what's being presented. This is a form of censorship.

[jaybe11]

Declassifying AFOSI's Historical Pursuit of Investigating UFO/UAP and ET...

[fabioemme78]

Le novita' procedono a rilento in questi afosi (ma a volte anche tempestosi) giorni di luglio, ma nel mondo del gaming di PlayStation c'e' sempre qualcosa di cui parlare. Vediamo assieme una manciata di possibili novita'?

[fissoilvu0t0]

Ma perchè in questi pomeriggi così afosi non accendiamo l'aria, ci chiudiamo in camera e mi sbatti il culo in faccia?

[luigifurone]

26. (Lo zoo)

Il gorilla era stanco. Poggiava le chiappe sul cemento. Forse cercava il fresco. In generale non era un granché, lo zoo. Lo avevo visitato qualche volta quando ero piccolo, e poi basta. Ad una certa età mi aveva messo malinconia. La stessa cosa mi era successa con il circo. La tromba di pierrot, lo sguardo annacquato dell’elefante. Allo zoo ci ero tornato solo oggi, in attesa dell’orario di apertura dell’ufficio. Al circo c’ero andato un’altra volta qualche tempo prima, ma ogni speranza era crollata sull’esibizione di un acrobata di mezza età, insostenibilmente pingue, che avrebbe potuto essere mio padre.

Più che altro, qui, erano gli odori a darmi fastidio. Il mio olfatto non è molto acuto, ma mi da una serie di stimoli da non credere. Il profumo dei capelli di una donna: è subito una storia. Il marcio da un bidone della spazzatura e rivivo i pomeriggi afosi del servizio militare. E così via.

Ero appena uscito dal rettilario trattenendo il respiro. Un ambiente chiuso e piccolo e sicuramente non molto ben tenuto. Tra l’altro mi sono sempre chiesto se ai serpenti ed ai gechi bastino, come dimensione vitale, quei parallelepipedi di vetro. C’è il fatto che i rettili non si lamentano, non sentiamo voci, urla, gemiti. Se ci fossero, queste cose, potrebbero avere il loro effetto. Se un gorilla mugugna continuamente, o peggio, strazia coi suoi versi, di sicuro gli cambiano posto, o fanno qualcos’altro. Il pubblico si muove, si emoziona. Il geco invece soffre come meglio può.

Il gorilla si rinfrescava le terga. E io uscivo dallo zoo per respirare un po’ d’aria fresca.

Al bar avevano il solito caffè freddo. Io avrei voluto la granita, di caffè. Anche questo era un ricordo dell’infanzia, quando potevo mangiare la panna, sì, ma il caffè mi era concesso a gocce. Era nero, quel caffè, aveva tutto l’aspetto di una cosa abbastanza tabù, e a me dava l’impressione di una droga cui i grandi erano quasi costretti. Ma con un certo piacere.

Un caffè normale, allora. Mi sono seduto al tavolino rotondo a guardare la fauna che c’era lì fuori. Qualcuno odorava peggio che allo zoo e forse erano anche più stronzi. Mancava un quarto d’ora. L’ufficio era aperto al pomeriggio per due ore. Mi ero deciso ad andarci, ma non è che stessi così male.

“Ufficio persone smarrite”- III° piano. Strano. Mi era capitato più di una volta di trovare gli uffici che cercavo al terzo piano dei palazzi. Chissà perché. Qualcosa di cabalistico. Avevo finito di leggere da poco “La donna della domenica” e così andavo fantasticando se in quegli uffici non stessero succedendo cose strane. Se ci fossero investigatori gay o complici involontari di un omicidio.

I pensieri che si stavano tingendo di rosso si sciolsero arrivando davanti alla porta. Sulla panchina del corridoio lunga tipo ospedale c’era una ragazza dall’aria persa, non una tossica. Almeno non lo avrei detto, ben vestita, senza cerchi blu, solo lo sguardo con qualcosa di indefinito, come se fosse altrove. Mi sono seduto, l’ho ignorata. Appena seduto per fortuna s’è affacciata una signora dalla voce acuta, cordiale, chiedendo di chi fosse il turno, la ragazza è entrata, il prossimo sarei stato io. Meno male. Ciondolavo le gambe nell’attesa, ma non dovetti aspettare molto. La porta si aprì di nuovo, toccava a me.

“Buongiorno!”- fece la donna. “Buongiorno.” “In che cosa posso esserle utile?” “Veramente non so se sono nel posto adatto. Questo è l’ufficio persone smarrite, giusto?” “E-sat-ta-men-te!!! E mi dica, chi cerca, lei?”

La signora era occhialuta. Una leggera montatura rossa. Bionda, sulla quarantina. Grassoccia, ma piacente. Sembrava che la vita non le desse fastidio. Avrei voluto farmi invitare a cena da lei, sembrava una col gusto del mangiare. Prima di darmi il tempo di rispondere si alzò. Prese da un piccolo frigorifero una bibita e la versò in un bicchiere di plastica.

“Ne vuole? Fa così caldo!” “No, grazie.” “Allora mi scusi. Ne bevo solo un sorso. Lei arriva in un momento di calma, ma sapesse che traffico c’è, qui, di solito. Adesso con le vacanze un po’ meno, ma quando ricomincia il tran tran è uno spettacolo. Da non credere, le dico. Tipi di tutti i tipi, non so se mi spiego. Il nostro ufficio serve a tutti!”

Che entusiasmo. Mi domandavo come mai potesse lavorare ed essere così brillante. La bibita è drogata, ecco. O ci deve essere qualcos’altro.

“Immagino cosa stia pensando. Lei è venuto qui col suo cruccio e si chiede perché io me la rida. Credo sia l’abitudine, sa? Un po’ come capita alle infermiere. Se non si anestetizzano un po’, non potrebbero reggere al dolore che incontrano. Per carità, qui è molto meglio, ma insomma, se uno sta lì a pensarci, ecco la tristezza che ti rotola addosso come un’onda, sembra piccola, e poi … ti travolge. E’ già successo, sa? Molti miei colleghi hanno mollato. Io ancora no. Deve solo farmi bere un po’ di succo di frutta, tutto qui.”

Cominciava a starmi sui nervi, ma la sua parlantina mi aveva temporaneamente azzerato. Le lasciai bere il succo giallastro. Quasi quasi m’era venuta voglia anche a me.

“Ecco fatto, mi dica.” “Beh, ecco … la persona che sto cercando … sono io. Credo di essermi smarrito.” “Sì.” “E’ un problema?” “Per carità! Non mi permetterei mai, sono qui per fare il mio lavoro, come le dicevo, e quindi lei ha ogni diritto di cercare chi vuole. D’altronde lei è capitato nel posto giusto. Per fortuna - credo non l’abbia letto sulla porta - questa è la sezione B, proprio quella che cerca lei. La sezione A, che è due porte più in là, si occupa per l’appunto di coloro che cercano altre persone che non siano se stesse. Che so, una donna, il nonno, il cognato. Le cognate veramente non le cerca nessuno! ... Era una battuta, mi scusi. Ci sono anche le sezioni per gli animali e gli oggetti … ma non divaghiamo. In realtà è molto semplice. Vede la porta alle mie spalle? Deve solo entrarci ed il resto è fatto. Poco fa ci è entrata la ragazza che era qui prima di lei.” “Cioè, mi sta dicendo che dovrei solo entrare là dietro e.. potrei ritrovarmi?” “Beh, veramente non proprio. Quella è la porta per le persone che vengono qui perché non si trovano più. Mi pare sia il suo caso, vero? Di sicuro non si muore, là dentro, se è questo che la preoccupa. Oddio, potrebbe succedere, ma d’altronde potrebbe succedere anche se restasse qui. E poi, mi scusi, ma il mio lavoro non si svolge oltre quella porta. Io lo faccio da questa parte. Pensi che una volta avrei voluto diventare una cantante lirica, ma tant’è, il lavoro è lavoro. Canto ancora qualche volta … a casa mia, si intende. Ad essere sincera domani ho le prove per un coro, sono emozionatissima!!! Speriamo che mi prendano. Quindi, le dicevo, se lei ritiene che la sua vita sia smarrita, non ha che da entrare.”

Beh, era un discorso strano, ma mi piaceva. Finalmente un posto dove andare, e poi, era chiaro, era proprio il posto per me. Non sarei morto. Forse. Di sicuro c’era almeno una ragazza e forse tanti altri, a quanto pareva. Le scorte dell’inverno. Quello che mi interessava più di tutto era entrarci e smetterla di aggirarmi come un grumo di fango senza aver trovato qualche sapore nei miei giorni. La mia vita non mi piaceva, era sciapa come una zuppa riuscita male, di quelle che preferisci mettere da parte piuttosto che ingoiare.

“Ha ragione.” – le dissi – “E’inutile che le faccia perdere tempo. Buongiorno.” “Arrivederla.”

La porta si aprì su una superficie sconfinata. Era come essere entrati in un gigantesco hangar. L’aria era leggera, non odorava di nulla. C’era tantissima gente, come in una fiera di paese, ma parlavano tutti a bassa voce. E tutti si muovevano in cerchio, lentamente, anche se forse era una mia impressione. C’erano persone di tutti i tipi e di tutte le età. Anche qualche bambino. Non ci avrei giurato, ma l’aria sembrava opaca. Le persone più lontane, infatti, camminavano in un velo lattiginoso. Non c’era altro da fare e mi misi a camminare in cerchio anch’io. Una domenica mattina. La passeggiata al centro. Una certa indifferenza. Sì. La cosa mi colpì. Questa gente non era felice. Ma nemmeno infelice. Era …  eh, già. Era smarrita. I discorsi che si facevano erano uguali a quelli che si sentivano fuori, tanto che dopo un po’ m’ero quasi dimenticato di arrivare da un ufficio, da un altro mondo. E quel fatto di camminare così sommessamente, che, devo dire, non dava capogiri, alla fin fine era pur sempre qualcosa.

Poi mi venne un prurito al naso ed ebbi la sensazione di essere dentro ad un qualche inganno, senza poter dire di più. Mi girai allarmato. La porta da cui era entrato si distingueva appena. Avevo camminato abbastanza, in così poco tempo, da averla già quasi persa di vista? Non volevo più restare lì. Beh, era un posto orribile. L’aria non odorava di nulla, ma non era fresca. Non mi andava bene. Non mi andava ancora bene. Provai a correre, ma facevo fatica. Sì. Si faceva fatica a muoversi velocemente, in quel posto, specialmente al contrario. Era come risalire una scala mobile nel verso opposto, con la folla premuta addosso. Comunque mi misi a correre, spaventato. Corsi anzi come un pazzo, per quanto possibile. La porta era ancora lì. Nessuno mi fermò.

“Oh, bentornato!!!” – m’accolse lei. “Gra.. .grazie.” “Come è andata? Qualcuno ritorna, sa? Dicono che non è male, ma insomma …” “Già …”

Ci fu un silenzio fermo, d’attesa, lei mi fissava come se io avessi da dire ancora qualcosa. E infatti:

“Mi dica … perché c’è quella porta?” “Uh, che domanda. L’importante è che ne sia uscito, non trova? Vuole un po’ d’acqua?”

Lo zoo era ancora aperto. Avevo i sensi spalancati, non so perché. Dovetti farmi forza per non aprire tutte le gabbie.

[infosannio]

Caldo record, lascia l’auto in sosta con i finestrini abbassati: al ritorno trova la multa

È accaduto a Fossano giovedì 20 luglio, uno dei giorni più afosi dell’estate (MATTEO BORGETTO – lastampa.it) – Multata perché ha lasciato aperti tre finestrini dell’auto, parcheggiata negli spazi tracciati dal Comune. È accaduto a Fossano, nel tardo pomeriggio di giovedì 20 luglio, uno dei giorni più caldi di questa settimana, con 35 gradi all’ombra. La dentista Piera Verrua, 65 anni, si è…

[sabliconcept]

My Account is in Danger

I never request the service of interswicth again for all my platforms payments! They lied to me and bridge my trust in them. Afosi Nurudeen Oluwaseun CEO : SABLI CHROMOSOMAL SCHOOL OF ENTREPRENEUR I need the service of Internet Service Provider for my Account Security. I have never collected any money from any Financial Institutions. I will always keep to rules of Internet Network…

[lyrics365]

Lassa tuttu tretu

[Testo di “Lassa tuttu tretu”] [Strofa 1] Issi ti la statali Vani ‘ddo sta sempri lu soli Trasi ’ntra la stirrata ca Ti porta allu viali Ca si lassa tuttu tretu [Strofa 2] Lu saccio ca ti stu mesi Li sciurnati so’ propia afosi Tu tira addritto e no’ nci pinsari E vani ’ddo sta sempre lu soli E lassa tuttu tretu [Ritornello] Mmmm… se solo ricordassi dov’è Mmmm… se solo ricordassi dov’è Mmmm… se…

[ovnihoje]

Por que a Força Aérea está investigando os OVNIs da Marinha? Lá vêm os Homens de Preto

Por que a Força Aérea está investigando os OVNIs da Marinha? Lá vêm os Homens de Preto

O seguinte artigo, de Tim McMillan, publicado em seu site coyotestail.com, coloca em perspectiva a última resposta dada pelo Pentágono através de sua porta-voz Susan Gough, a respeito dos OVNIs avistados pela Marinha dos EUA.

Agentes do Gabinete de Investigações Especiais da Força Aérea Fonte: Página AFOSI / DVIDS

Depois de não ser ouvido desde setembro, quando a comunidade e os…

[eksopolitiikka]

Jenkkiarmeijan neljä tunnettua UFO-paljastusta

Jenkkiarmeijan neljä tunnettua UFO-paljastusta

Jos et ole pyörinyt UFO-aiheesta enemmän keskustelevassa  sosiaalisessa mediassa, saatat hyvinkin olla sitä mieltä, että tänä vuonna meillä on käsillämme UFO-paljastus isolla alkukirjaimella (‘Disclosure’). Lopultakin, pitkään odotettu Yhdysvaltain hallinnon paljastaminen avaruusolentojen alusten vierailuista Maapallolla. Viimeisen neljän vuoden ajan tunnetuimpien sanomalehtien ja televisiokanavien jutut ovat kertoneet armeijan pilottien UFO-havainnoista päiväuutisten seassa sotilaslähteistä ‘vuodettujen’ UFO-videoiden muodossa. Kun nyt tuleva virallinen raportti on tulossa, Pentagonin paljastaessa sen mitä se tietää UAP:sta/UFOista, uuden informaation esille tulo on saanut ihmiset odottamaan ‘jotain suurempaa’ aivan nurkan takaa.

Monet UFO-skenen vanhat parrat kuitenkin ovat epäileväisempiä. Vaikka ‘nuorisolaiset’ ovat viitanneet heitä kintaalla ja pitäneet heitä katkerina, ylikyynisinä, menneisyydessä elävinä ja/tai kyvyttöminä pysymään tuoreen informaation mukana, skeptisyydelle on syynsä: he tietävät, että monen vuosikymmenen ajan tietyt Yhdysvaltain armeijan elementit ovat työskennelleet täysin tekaistun UFO-sonnan levittämisen eteen sekä UFOista että kontaktihenkilöistä, tarkoituksenaan harhauttaa kansaa omien agendojensa mukaisesti.

Kuten Adam Gorightly huomauttaa kirjassaan Saucers, Spooks and Kooks: UFO disinformation in the Age of Aquarius, useat näistä tapauksista ovat liittyneet oletettavasti omia säätävään Yhdysvaltain armeijan ja tiedustelun työntekijöihin, jotka paljastavat salaista UFO/alientietoa elokuvantekijöille ja tutkijoille, jotka käsittelevät UFOja ja paranormaaleja aiheita. Kuulostaako tutulta?

Tässä pientä historiaa uudemmille:

1. Robert Emenegger ja Hollomanin ilmatukikohdan UFO-video

Vuonna 1975 ilmavoimien viranomainen otti yhteyttä tuottajiin Robert Emenegger ja Alan Sandler (jotka työskentelivät dokumentin  UFOs: Past, Present and Future parissa). Hän oli luvannut heille 16 millistä videokuvaa UFOista ja avaruusolennoista, joka väitetysti oli kuvattu Hollomanin ilmavoimien tukikohdassa vuonna 1971.

Emenegger muistelee, että “vuonna 1973, kun olin Grey Advertisingin varatoimitusjohtaja, menin Nortonin ilmavoimien tukikohtaan tutkimaan aiheita puolustusministeriöstä tehtävää TV-ohjelmaa varten. Puhuessani useista eri aiheista, UFOt tulivat puheeksi ja [ilmavoimien Paul Shartle] kertoi meille filmistä, jossa avaruusolennot laskeutuvat Hollomanin tukikohtaan.” Shartle kuvaa filmin olevan…

…videokuvaa kolmesta lautasen muotoisesta aluksesta. Yksi aluksista laskeutui… se näytti olevan vaikeuksissa koska se heilui edestakaisin aina alas maahan asti. Kuitenkin se laskeutui kolmelle jalalle. Ovi liukui auki, ramppi laskeutui alas ja ulos tuli kolme alienia… ne olivat ihmisen kokoisia, niillä oli omituinen harmahtava iho ja korostuneen suuri nenä. Niillä oli tiukan sopivat asut ja päähineet, jotka vaikuttivat olevan kommunikaatiolaitteita ja käsissään heillä oli käännöskoje, minulle sanottiin. Hollomanin tukikohdan päällikkö ja muut upseerit menivät ulos tapaamaan heitä.

Emeneggerin mukaan filmi  “kuulosta erittäin, erittäin erikoiselta ja me halusimme käyttää sitä televisio-ohjelmamme loppukuvassa… vaikka Pentagon oli ollut yhteistyöhaluinen, viime hetkellä filmi takavarikoitiin ja me menetimme koko show’n loppuhuipentuman, mutta sen mitä näin ja kuulin oli tarpeeksi vakuuttaakseni minut siitä, että UFO-ilmiö oli totta.”

2. Linda Moulton Howe ja EBE:t

Vuoden 1983 alussa Linda Howe — uunituore Emmy-palkinnon voittaja karjansilvontadokumentistaan A Strange Harvest — oli nimitetty tuottamaan HBO:n erikoisohjelmaa UFOista:  The E.T. Factor. Huhtikuun 9. päivänä 1983 Howe tapasi AFOSIn vastatiedusteluagentti Richard Dotyn Kirtlandin ilmavoimien tukikohdassa, tapaus joka tuntuu olevan kuin suoraan vakoilutarinasta. Howe muistelee kirjassaan An Alien Harvest:

Istuin alas selkä ikkunoihin päin. [Doty] istui pöydän takana.

“Tiedäthän, että suututat joitain ihmisiä Washingtonissa ‘A Strange Harvestilla’. Se pääsi liian lähelle jotain mitä me emme halua päästää kansalle tietoon.

Siitä alkoi lyhyt keskustelu dokumentistani. Kysyin häneltä miksi avaruusolennot silpoivat eläimiä. Richard Doty sanoi, että aihe oli salainen, eikä hänellä ollut pääsyä tietoon. Hän sanoi minulle, että hän oli tarkkaillut minua jonkin aikaa tehdessäni filmiä…

…[Doty] tavoitteli vasemmalla kädellä pöytälaatikon nuppia vasemmalla puolella ja avasi sen. Hän otti esiin laatikosta ruskean kirjekuoren. Hän avasi sen ja otti esiin useita kirjepaperin kokoisia paperiarkkeja.

“Esimieheni ovat pyytäneet minun näyttämään näitä sinulle“, hän sanoi, antaen paperit minulle. “Voit lukea nämä ja kysyä minulta kysymyksiä, mutta et voi kirjoittaa muistiinpanoja.”

Otin paperit ja luin päällimmäisen. Otsikkona oli “Briiffaus Yhdysvaltain presidentille” tunnistamattomien lentävien alusten aiheesta… Richard Doty sitten nousi seisomaan ja sanoi, “Haluan sinun menevän tuonne.” Hän viittoi minua kohti suurta tuolia keskellä huonetta. “Silmät näkevät ikkunoiden läpi.”

Nousin ylös ja siirryin suureen tuoliin, hämmentyneenä. En tiennyt mitä tapahtui. Kun katselin sylissäni olevia papereita toiseen kertaan, mietin miksi hän näytti niitä minulle?

Oloni oli erittäin epämukava, mutta halusin lukea ne ja muistin joka sanan…

Howelle annetut dokumentit kuvasivat neljä erillistä lentävien lautasten maahansyöksyä, jotka olivat tapahtuneet Aztecissa, Roswellissa, Kingmanissa (Arizona) ja Meksikossa. Roswellista ainoa selvinnyt oli saanut nimen “EBE” (Extraterrestrial Biological Entity). EBEä pidettiin vankina Los Alamos Laboratoriesissa kuolemaansa saakka vuonna 1952, ja sitä kuvattiin metrin mittaiseksi harmaaihoiseksi ja karvattomaksi, jolla oli suuri pää ja suuret silmät, “kuin lapsi tuhannen ihmisen kyvyillä.” Yhdessä dokumentissa luki: “kaksi tuhatta vuotta sitten avaruusolennot olivat luoneet olennon” joka tuotiin Maapallolle opettamaan rauhaa ja rakkautta, ja se tuntui ilmiselvältä että tämä oli viittaus Jeesus Kristukseen.

EBEn kuoleman jälkeen — niin tarina kertoo — pari muuta avaruusolentoa (EBE-2 ja EBE-3) vierailivat Maapallolla osana vaihto-ohjelmaa. Doty kertoi Linda Howelle, että EBE-3 oli edelleen elossa ja että hän saattaisi nähdä sen. Lisäksi Doty kertoi Howelle, että korkealta valtionhallinnosta eräillä tiedustelu-upseereilla oli hallussaan filmikuvaa UFOsta laskeutumassa armeijan tukikohtaan, sekä valokuvia ja salaista materiaalia, jota hän voisi käyttää dokumentissaan. Doty sanoi, että hän ottaisi yhteyttä myöhemmin käyttäen koodinimeä “Falcon.”

Richard Doty

Doty piti Howea jännityksessä kuukausia, kunnes hän sanoi Howelle, että hänet oltiin otettu pois jutusta, ja että toiset tiedustelukontaktit ottaisivat häneen yhteyttä, jotka myös pitivät häntä kuukausia jännityksessä odottamassa luvattua UFO-videomateriaalia. Tämä viivästys aiheutti sen, että HBO lopetti projektin, mikä jätti Howen rannalle soittelemaan. Tähänkin päivään asti Howe pitää kiinni Dotyn hänelle esittämästä “uskomattomasta” materiaalista autenttisena todisteena avaruusolentojen olemassaolosta — vaikka hänen täytyykin olla tietoinen siitä, miten Doty oli levittänyt väärää tietoa ja dokumentteja vuosien varrella (katso Paul Bennewitzin tarina alla).

3. Majestic-12

Vuonna 1982 UFO-tutkija Bill Moore lähestyi filmituottaja Jaime Shanderaa hissipuheella hänen Roswell-tutkimuksia käsittelevästä uudesta dokumentista. Vaikka projekti ei koskaan saanutkaan tuulta purjeisiinsa, Shanderasta tuli sen sijaan Mooren tutkimuskumppani,  mikä jatkui vuosia

Jouluun 11. päivä 1984 Shandera sai postitoimituksen kotiinsa Burbankiin, Kaliforniaan. Se oli lähetetty nimettömänä ilman lähettäjän palautusosoitetta, päiväyksellä joulukuun 9., Albuquerquesta. Kirjeessä oli 35-millinen filmirulla, joka kehitettäessä paljasti valokuvia, jotka tunnetaan MJ-12 papereina. Niihin kuului Eisenhowerin briiffausdokumentti eli “EBD.” Päiväyksellä marraskuun 18. 1952, tämä salainen dokumentti oli väitetysti valmisteltu Eisenhowerille briiffausta varten, joka käsitteli “Operation Majestic-12:a …huippusalaista tutkimus- ja kehitys/tiedusteluoperaatiota, joka on suoraan vastuussa ainoastaan Yhdysvaltain presidentille.”

Saatuaan MJ-12 paperit, Moore ja Shandera olivat vastahakoisia julkaisemaan materiaaleja ennen tutustumista niihin. Vuoteen 1986 mennessä MJ-12 paperien julkistamisen järjestellyt taho oli muuttunut kärsimättömäksi Mooren ja Shanderan hitaaseen työskentelyyn ja nopeuttaakseen toimintaa hän lähestyi brittiläistä ufologia Jenny Randlesia toimimaan paperien julkaisun välikätenä. Välikäsi tässä tapauksessa oli nuori mies nimeltään Robert, joka väitti että hän oli ennen palvellut Britannian armeijassa. Robert antoi Randlesille yli kuusisataa sivua materiaalia, jonka väitettiin saadun Yhdysvaltain armeijan tiedustelulähteistä, mikä kuulosti huikean samanlaiselta kuin MJ-12 paperit. Randles epäili, että jokin oli nyt vinossa ja päätti pysyä erossa sopimuksista joita hän myöhemmin katuisi.

Jälkeenpäin sama anonyymi lähde, joka lähestyi Randlesia, ilmeisesti löysi toisen brittiläisen ufologin joka tarttui syöttiin, tässä tapauksessa Timothy Good, joka suostui julkaisemaan MJ-12 paperit hänen kirjassaan Above Top Secret: The Worldwide U.F.O. Cover-Up. Tämä järjestely tehtiin sillä ehdolla, että Bill Moore joutuisi ensimmäisenä julkisesti ilmoittamaan dokumenttien julkaisusta kesäkuussa 1987. Tällä kahden askeleen tavalla Above Top Secret tarjoaisi riippumatonta todistusaineistoa Mooren tulevaan ilmoitukseen. Parhaat suunnitelmat menivät myttyyn kun Goodin julkaisija hätäisesti ilmoitti lehdistötilaisuudessa toukokuun 29. päivä 1987, että siihen kuuluisi pikainen vilkaisu MJ-12 papereihin. Kun Bill Moore sai vihiä näistä touhuista, hän päätti voittaa Goodin ja virallisesti julkaisi MJ-12 paperit toukokuun 28. päivä vuosittaisessa National UFO Conferencessa (NUFOC) Burbankissa, Kaliforniassa.

Tutkijat alkoivat käydä läpi MJ-12 papereita ja pian kiinnittivät huomionsa useisiin kommervenkkeihin. Esimerkiksi dokumenttien fontti vastasi Smith-Corona -mallia, jota oltiin kehitetty vuoden 1952 jälkeen, vuosi jolloin Eisenhowerin briiffausdokumentin piti olla julkaistu. Arkkidebunkkaaja Phil Klass huomautti, että päiväys MJ-12 dokumenteissa ei vastannut standardimuotoa, jota hän oli nähnyt käytettävän muissa valtion dokumenteissa. MJ-12 paperit käyttivät formaattia “18 November, 1952”, kun taas Klassin näkemissä dokumenteissa lukee yleensä “November 18, 1952” tai “18 Nov. 1952.” Lisäksi Klass väitti, että hän oli nähnyt käytettyä päiväysmuotoa Bill Mooren ennen vuotta 1984 tuottamissa papereissa ja kirjeenvaihdossa.

Kesäkuussa 1987 Klass otti yhteyttä William Bakeriin, silloiseen FBI:n kongressiasioiden varajohtajaan:  “Liitän oletettavasti huippusalaisia dokumentteja, joita ei ole julkaistu, joita nyt William L. Moore nyt levittelee Burbankissa, Kaliforniassa…”

Klassin pyynnöstä FBI avasi tutkimuksen määrittääkseen olivatko MJ-12 paperit kusetusta vaiko salaisia dokumentteja, jotka oltiin vuodettu luvattomasti. Marraskuun 30. päivänä 1988 pidettiin kokous Washington DC:ssa FBI:n ja AFOSIn agenttien välillä. Tuohon aikaan “Office of Special Investigations, Yhdysvaltain ilmavoimat, sanoivat… että dokumentti on tekaistu. Dokumentin kopioita oli kierrellyt eri puolilla USA:aa…” Mysteerinä pysyy edelleen se miten ilmavoimat olivat määrittäneet, että MJ-12 paperit olivat väärennetty, ja kuka väärennöksen takana oli.

Vuonna 1998 UFO-tutkija Nick Redfern sai yhteydenoton entiseltä FBI-agentilta, joka oli työskennellyt MJ-12 paperien parissa. Yksi tutkimusalue — entisen agentin mukaan — oli teoria siitä, että neuvostoagentit olivat väärentäneet MJ-12 paperit käyttääkseen niitä “syöttinä” saada huijatuksi aseteollisuudessa työskenteleviä siviilejä, jotka olivat mukana UFO-tutkimuksessa.  ‘Falcon’ kerran kommentoi Bill Moorelle, että AFOSIn vastatiedusteluoperaatio oli suunniteltu huuhtelemaan “muutama myyrä pois kolostaan” — myyrät tässä tapauksessa olivat neuvostovakoojia.

4. Paul Bennewitzin vastainen psyop

Vuoden 1989 MUFON Symposium, joka pidettiin heinäkuun 1. päivänä  Aladdin Hotellissa Las Vegasissa, jää muistiin ufologian historiaan johtuen Bill Mooren pitämästä esityksestä.

Tuota tapausta edelsi huhuja siitä, että hän oli kääntänyt takkinsa ja oli nyt hyväpalkkainen valtion agentti, joka levitti UFO-disinfoa, väitteet joita Robert Hastings levitti kesäkuussa 1989 MUFON UFO Journalissa julkaistussa artikkelissa. Kaikkiin huhuihin vastatakseen Moore piti historiallisen esityksen otsikolla “UFO-tilanteen status vuonna 1989”, joka sytytti ufologian liekkeihin.

Mooren puhe alkoi ottamalla kantaa huhuihin siitä, että hän olisi väärentänyt MJ-12 dokumentit, tai hyötynyt siitä että hän oli valtion agentti, painottaen että hän oli “köyhä kuin kirkonrotta”. Kuitenkin, Moore avoimesti myönsi roolinsa AFOSIn informanttina, joka valtion leipiin oli tarkkaillut ufologiaa, raportoinut handlereilleen UFO-tutkimuksesta ja organisaatiosita. Aluksi tämä järjestely oli yksinkertaisesti informaationvaihdantaa, mutta ajan mittaan, Moore sanoi, disinformaation kummitus alkoi nostaa rumaa päätään, Paul Bennewitzia vastaan kohdistetun disinfokampanjan muodossa.

Paul Bennewitz oli sähköfyysikko, joka vuonna 1969 oli perustanut Thunder Scientific Corporationin, yrityksen joka keskittyi “kosteusgeneraattoreihin, mittainstrumentteihin ja kalibrointiin.” Sen päämaja oli Bennewitzin kotona, joka sijaitsi Kirtlandin ilmatukikohdan vieressä Albuquerquessa, New Mexicossa. 1970-luvulla Bennewitzista tuli Aerial Phenomenon Research Associationin (APRO) jäsen, joka on siviilien UFO-tutkimusorganisaatio.

Joulukuussa 1979 Bennewitz — kahdeksanmillisen elokuvakameran kanssa — alkoi kuvata UFOja Manzanon asevarikon yllä Kirtlandin tukikohdalla, joka samaan aikaan varastoi suurinta ydinasemäärää USA:ssa. Hän asensi valvonta-antennien arsenaalin hänen talonsa katolle tarkkaillakseen signaaleja, joita ilmeisesti nämä UFOt välittivät, joiden Bennewitz väitti olevan “D.F.” (direction-find) jopa 60 mailin etäisyyksillä. Bennewitz kuumottui, että nämä alukset saattaisivat olla turvallisuusuhka, ja hän hälytti Kirtlandin upseerit ja kertoi havainnoistaan.

Lokakuussa 1980  Air Force Office of Special Investigations (AFOSI) varoitti Bennewitzia tämän avaruusolentojen uhan aikaansaamista turvallisuustoimista — tai ainakin sellaista pajunköyttä AFOSI hänelle syötti. Viralliset dokumentit, joita myöhemmin on tullut esiin, ovat puhuneet päinvastaisesta, viitaten siihen että ilmavoimat kiistää kaiken mukanaolon UFO-tutkimuksissa tai yrityksissä keksiä minkäänlaista strategiaa tätä havaittua avaruusolentojen uhkaa vastaan. Mikä totuus sitten olikaan, AFOSI — ja erityisesti erikoisagentti Richard Doty — eivät panneet tikkuakaan ristiin saadakseen Bennewitz luopumaan käsityksestä, että hän oli nähnyt oikeita avaruusolentojen aluksia. Tähän aikaan AFOSI käynnisti vastsatiedustelututkimukset Bennewitzin toimista.

Kuten osoittautui, avaruusolennot eivät lähetelleet säteitä eikä maanalaiset tukikohdat kiinnittäneet AFOSIn huomiota Paul Bennewitziin. AFOSIn huolenaiheena oli se, että Bennewitz oli siepannut salaisen viestin Kirtlandissa sijaitsevalta laser-seurantajärjestelmältä. Greg Bishopin mukaan, joka on kirjoittanut kirjan Project Beta: The story of Paul Bennewitz, national security and the creation of a modern UFO myth: “satelliittiviestit oletettavasti lähetettiin laser-valolla. Radiopurskeet olivat todennäköisesti tapa kommunikoida ase- tai kenttäoperaatioiden kanssa.” (lisää Project Betasta: eksopolitiikka.fi)

Bishop huomautti, että nämä kryptatut viestit kuulostivat nopeutetulta siansaksalta — kunnes ne dekoodattiin ja hidastettiin — mikä oli se prosessi jolla Bennwitz yritti niitä selvittää. Nämä toimet huolestuttivat AFOSIa, ja osana heidän tutkimuksiaan piti selvittää miten pitkälle Bennewitz oli päässyt dekoodauksessa ja identifioida oliko kukaan muu ollut näissä aktiviteeteissa mukana.

Jossain kohtaa NSA (jolla oli toimintaa Kirtlandissa) käynnisti erillisen vastatiedustelututkimuksen ja käynnisti valvontatoimet Bennewitzin kotikadun toisella puolella olevasta tyhjästä talosta. Tähän operaatioon kuului sähkömagneettisten signaalien ampumista Bennwitzin antenneihin, millä yritettiin häiritä kaikkia lähetyksiä, joita Bennewitz oli Kirtlandista siepannut. Greg Bishopin mukaan: “NSA oli muuttunut suureksi tekijäksi Bennewitzin draamassa, erityisesti koska Neuvostoliitosta siepattujen signaalien mukaan häntä oltiin pidetty informaatiolähteenä, vaikka hän itse ei ollut mitenkään tietoinen omasta roolistaan….”

Kesällä 1981 entinen Project Blue Bookin tieteellinen neuvonantaja ja ilmavoimien konsultti tri. J. Allen Hynek väitetysti oli avautunut Bill Moorelle (tuopin ääressä) siitä, että hän oli antanut lahjaksi Bennewitzille tietokoneen, joka “auttaisi” häntä UFO-tutkimuksissaan. Kuitenkin Hynek jätti kertomatta Bennewitzille, että tämä tietokone oli annettu Yhdysvaltain ilmavoimien puolesta, ja että siihen oli laitettu sisälle ohjelmisto joka tuotti “alien-kieltä”. Ilmavoimien tietokoneen avulla Bennewitz väitti, että hän “Oli saanut suoran yhteyden avaruusolentoihin käyttäen… graafisesti tulostettua heksadesimaalikoodia”. Richard Dotyn mukaan:

Bennewitzilla oli [tietokone] kytketty hänen talon katollaan oleviin antenneihin ja pieneen mikroaaltolautaseen… ja hän katseli ruutua ja siinä oli kuvia ruudulla, jotka selvästikään eivät olleet avaruusolennoilta, mutta hän oli vakuuttunut siitä että ne olivat…. sanoin hänelle oikeasti, ‘en näe mitään.’ Ja hän sanoi, ‘minä näen, ja kuulen heidät’ ja hänellä oli kuulokkeet päässä ja hän sanoi, ‘kuulen heidän puhuvan’. Ja kysyin Paulilta: ‘Mitä kieltä he puhuvat?’ Hän sanoi, ‘He puhuvat omaa kieltään’… Ja hän kirjoitti satasivuisen dokumentin avaruusolentojen kielestä�� Kun hän meni Kirtlandiin pitämään esitystään, kaikille näille kenraaleille, hän kertoi heille tämän informaation.

Kirjassa Dulce Base: The Truth and Evidence from the Case Files of Gabe Valdez kirjoittaja Greg Valdez (Gaben poika) muistelee vierailleensa Bennewitzin luona ja saaneensa demonstraation siitä miten hän käytti tietokonettaan ja kommunikoi avaruusolennoille:

Hän kirjoitti kysymyksen tietokoneelle erittäin monimutkaiseen tietokoneohjelmaan muotoon, joka muistutti paljon meidän nykyistä sähköpostiamme. Kaikkien yllätykseksi hän sai vastauksen kysymäänsä kysymykseen. Joskus hän sai välittömän vastauksen, ja joskus se kesti useita minuutteja. Hän sai erittäin karkeita ja alkeellisia kuvia tai grafiikkaa tietokoneelleen näiltä ‘alieneilta’. Jotkut näistä kuvista muistuttivat lintuja, joilla oli liskojen piirteitä, ja jotkut muistuttivat liskoja, joilla oli lintujen piirteitä. Kysely&vastaussessioiden aikana Gabe ohjeisti Paulia kysymään yksinkertaisen kysymyksen, ‘Mistä te olette kotoisin?’ Paul tiesi jo vastauksen kysymykseen, koska hän oli suoraan kysynyt kysymyksen ja hän vastasi ääneen kun vastaus tuli tietokoneelle. Siinä luki yksinkertaisesti Zeta Reticulin tähtijärjestelmä.

Näiden hälyyttävien tietokoneviestien ja kuvien takia Bennewitz  alkoi uskoa, että Yhdysvaltain hallitus oli allekirjoittanut salaisen sopimuksen petturiavaruusolentojen kanssa, jotka olivat kääntäneet takkinsa Maapallolla olevaa sopimusosapuolta vastaan ja ottaneet haltuunsa Dulcen tukikohdan. Tämän tilanteen korjaamiseksi Bennewitz kirjoitti raportin nimeltä “Project Beta” (lue raportti: eksopolitiikka.fi) jossa hän kertoo UFO-tutkimuksistaan ja kuvaa strategian miten taistella näitä avaruusolentosoluttautujia vastaan. Bennewitz lähetti hänen Project Beta -raporttinsa senaattoreille Pete Domenicille ja Harrison Schmitt, toiveinaan että he auttaisivat häntä. Raportissaan Bennewitz kuvasi  “säadeaseen” jota hän oli kehittelemässä, ja kaiken tämän tarkoituksena oli neutraloida avaruusolennot ja lopulta pelastaa ihmisrotu.

Erikoisagentti Doty rohkaisi Bennewitzia uskossaan siitä, että avaruusolennot olivat sekä vastuussa Kirtlandin omituisista touhuista että hän oli jyvällä siitä mitä Dulcen maanalaisessa tukikohdassa tapahtuu. Bennewitzin vedättämisen tarkoitus oli (Greg Bishopin ja Christian Lambrightin mukaan) siirtää Bennewitzin huomio pois Kirtlandista etäisemmille alueille kuten Archuletan pöytävuori (lähellä Dulcea) jossa AFOSI voisi tykitellä menemään disinformaatio-operaationsa kanssa helpommin ja lavastaa “UFO-tapahtumia.”

Hänen vuoden 1989 MUFON-konferenssipuheessaan Bill Moore esitti, että hän ajautui disinfokampanjaan mukaan Bennewitzia vastaan vilpittömin mielin:

Kun ensi kertaa törmäsin Paul Bennewitzia vastaan kohdistettuun disinformaatiokampanjaan, olin aika uniikissa paikassa. Minulla oli jalka oven välissä vastatiedustelupeliin, joka kaikin puolin vaikutti olevan suoraan kytkeytynyt korkean tason valtion UFO-projektiin. Ja perustuen ihmisten arvoasemiin, joiden tiesin olevan siinä suoraan mukana, se selvästikin liittyi kansalliseen turvallisuuteen! En todellakaan antaisi mahdollisuuden livetä käsistäni ilman, että saisin tietää ainakin jotain siitä mitä oli käynnissä. Aioin leikkiä mukana disinformaatioleikkiä, liata käteni tarpeeksi usein jotta prosessia ajavat uskoisivat, että tein juuri niinkuin he minun halusivat tekevän, samalla kun jatkan tien raivaamista matrixissa oppiakseni niin paljon kuin mahdollista siitä kuka sitä pyöritti ja miksi…

Kuitenkin, ajan mittaan disinformaatiokampanjalla oli katastrofaalinen vaikutus Paul Bennewitziin, mikä alkoi käydä selväksi:

Näin Paulin muuttuvan systemaattisesti kokoajan paranoidimmaksi ja emotionaalisesti epävakaammaksi, kun hän yritti saada sisäistettyä sitä mitä hänelle oltiin tekemässä. Hänellä oli kämppä täynnä aseita ja puukkoja, hän oli asentanut ylimääräiset lukot oviinsa, ja häntä huoletti se, että “ne” — eli siis avaruusolennot — olivat tulossä hänen seiniensä läpi öisin ja injektoivat häneen kaameita kemikaaleja, jotka veivät häneltä tajun pois pitkiksi ajoiksi. Hän sanoi minulle, että hänellä ei ollut mitään ideaa siitä mitä “ne” tekivät kun hän oli tajuttomana. Hän alkoi kärsiä pahemmista unettomuuden jaksoista. Muut alkoivat hoitaa hänen liiketoimintansa päivittäisiä hommia hänen käydessään tätä kaikkea läpi. Kerran katselin kun hän jätti syömättä haukkuakaan lounaastaan, samalla kun hän poltti ketjussa 28 tupakkaa 45 minuutissa. Tiesin että hän oli hermoromahduksen partaalla. Hänen terveytensä oli romahtanut, hän oli menettänyt paljon painoa, hänen kätensä tärisivät kuin horkassa, ja hän näytti kauhealta. Yritin ohjeistaa häntä jättämään UFO-hommat kokonaan ennenkuin hänen terveytensä menisi lopullisesti. Hän sanoi, että asiat näyttivät pahalta ja että hän yritti pärjäillä. Ei kauaakaan kun hän oli joutunut sairaalaan ja psykiatriseen hoitoon.

Tiedän ensikäden kokemuksesta, että valtion disinformaatiota oli paljon, ja että iso osa siitä mitä me nyt kuulemme pahantahtoisista alieneista, maanalaisista tukikohdista ja salaisista sopimuksista Yhdysvaltojen kanssa ovat perua siitä mitä Bennewitzille oltiin kerrottu…

Paul Bennewitz sai hermoromahduksen ja vuonna 1988 hänen perheensä vei hänet psykiatriseen sairaalaan. Hän kuoli vuonna 2003.

Vaikka Mooren puhe on pidetty vuonna 1989, hänen ajatuksensa resonoivat edelleen 40 vuoden jälkeen, sillä me elämme edelleen yhteiskunnassa, jota verkossa oleva disinformaatio uhkaa, sekä uusi kiinnostus UFOihin:

Nykyinen disinformaation määrä ei ole mitään uutta; se on vain eri ihmiset jotka leivttävät sitä. Odotan, että vastuussa olleet, ei huhujen levittäjät itse, mutta ne jotka niitä syöttävät, luulevat niiden toimivan yhtä hyvin kuin ne toimivat viime kerralla…

…Disinformaatio on omituinen ja hämärä peli. Sitä pelaavat ovat täysin tietoisia siitä, että operaation menestys riippuu informaation uppoamisesta sen kohteeseen sellaisella tavalla, että henkilö hyväksyy sen totuutena ja toistaa sitä, ja jopa puolustaa sitä toisten edessä niinkuin se olisi totta… Kun tämä on saavutettu, vastatiedustelun asiantuntijan työ on tehty. He voivat yksinkertaisesti siirtyä pois varmoina siitä, että muut ovat tehneet likaisen, myrkyllisten siementen levittämisen. Niiden teistä, jotka kaipaavat näyttöä siitä miten hyvin tämä toimii, tarvitsee vain katsoa ympärilleen. Joka kerta kun toistelee jotain vahvistamatonta tai katteetonta tietoa, ilman että perustelee sitä juurikaan mitenkään, ottaa itsekin osaa siihen prosessiin; ja joka kerta kun niin tekee, joku ylätahon pamppu nauraa paskaisesti sinun kustannuksella.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että nykyinen ufologinen tilanteemme on väistämättä vain pelkkä disinformaatiokampanja muiden muassa, tai että mukanaolijoilla on pahantahtoisia aikeita. Mutta yllämainittujen historiallisten esimerkkien tulisi antaa kenelle tahansa nykyisestä UFO-hypestä kiinnostuneelle hengähdystauko ja varmistaa, että he pysyvät kriittisinä ja epäileväisinä kaikkea informaatiota kohtaan jota Yhdysvaltain armeija tai tiedusteluviranomaiset tästä aiheesta julkaisevat. Ja armeijassa tai valtiolla olevien, jotka eivät ole tämä informaation julkistamisessa mukana, tulisi tajuta että skeptisismi ja epäily ovat täysin ymmärrettäviä reaktioita heidän toimiinsa — jopa ylistettäviä — kun ottaa huomioon menneen historian, jopa silloinkin kun heidän motiivinsa ovat täysin puhtaat tällä kertaa.

UFO-historiasta voit oppia Adam Gorightlyn kirjasta Saucers, Spooks and Kooks: UFO disinformation in the Age of Aquarius. Se on tarpeellista tietoa kaikille jotka ovat aiheesta kiinnostuneet.

  Artikkelin julkaissut Daily Grail

https://eksopolitiikka.fi/eksopolitiikka/jenkkiarmeijan-nelja-tunnettua-ufo-paljastusta/?utm_source=TR&utm_medium=Tumblr+%230&utm_campaign=SNAP%2Bfrom%2B_%7C+Eksopolitiikka.fi+%7C_

[jaybe11]

AFOSI and British 'Roswell': Exposing the Shocking Truth of the Incident

[goodjohnjr]

Area 51 Testimony: Richard Doty AFOSI

Area 51 Testimony: Richard Doty AFOSI

Source: YouTube

What is it?

The YouTube video interview Area 51 Testimony: Richard Doty AFOSI by Dr. Steven Greer.

What is it about?

Here is the YouTube description for this video:

Richard Doty was a Special Agent for Counter-Intelligence for the Air Force Office of Special Investigations (AFOSI).

For over eight…