#AFOSI

[eksopolitiikka]

Dulce-raportti: Ihmisoikeusrikkomukset Yhdysvaltain ja avaruusolentojen yhteisessä tukikohdassa Dulcessa, New Mexicossa

Dulce-raportti: Ihmisoikeusrikkomukset Yhdysvaltain ja avaruusolentojen yhteisessä tukikohdassa Dulcessa, New Mexicossa   Raportin kirjoittanut tri. Michael E. Salla syyskuun 25. 2003 DrSalla@exopolitics.org www.exopolitics.org   Tiivistelmä Tohtori Paul Bennewitz on sähköalan asiantuntija, joka vuoden 1979 loppupuolella alkoi videokuvata, valokuvata ja elektronisesti vastaanottaa UFO/ET-toimintaa ja -viestintää, jonka hän jäljitti Achuletta Mesan läheisyyteen Jicarillan Apache-reservaattimaille lähelle Dulcen kuntaa. Kerättyihin […] https://eksopolitiikka.fi/eksopolitiikka/dulce-raportti-ihmisoikeusrikkomukset-yhdysvaltain-ja-avaruusolentojen-yhteisessa-tukikohdassa-dulcessa-new-mexicossa/

[sciatu]

CEFALU'

È una striscia di piccole case bianche racchiusa tra l’azzurro del mare e quello del cielo. Le case, come bambini impauriti, sono raccolte sotto la grande chiesa che il grande re volle per dire grazie a chi lo aveva salvato dal mare infuriato. La chiesa fu costruita con una forma araba, venne rivestita di mosaici bizantini e l’interno ha una struttura latina. Cosi la volle il grande re, perché ogni suo suddito con una fede diversa dalla sua, potesse pregare il suo Dio. La chiesa è protetta da una enorme rupe dove a difesa nacque un potente castello. Tra le pieghe di questa tonda rupe, trovi ancora i templi pagani costruiti secoli prima che Roma fosse concepita a dimostrare che qui il tempo ama fermarsi. Le piccole case di fronte al mare, formano un muro a proteggere le altre case ed i piccoli vicoli che spezzano il vento in inverno e rinfrescano in estate. Anche tra loro il tempo si è fermato e ne puoi vedere le tracce nelle vasche dove gli ebrei si purificavano o nel museo dove accanto al vecchio venditore di tonno acheo, c’è il sorriso del marinaio che conosce bene la fragile essenza di chi l’osserva e ne ride. Le piccole case in estate accolgono gente di paesi dove il sole è sempre basso all’orizzonte. Amano le sue lunghe spiagge, il suo cibo dal sapore di marino, le sue feste, la storia che incontrano ogni giorno dietro ogni angolo delle sue strade, le sue onde che vagiscono d’estate e urlano d’inverno. Questi suoi amanti lontani, si perdono in quest’amore fatto di teneri afosi pomeriggi e delicate brezze notturne. Anno dopo anno tornano sempre, come rondini che cercano più che la primavera una serena e semplice felicità.

It is a strip of small white houses enclosed between the blue of the sea and that of the sky. The houses, like frightened children, are gathered under the large church that the great king wanted to say thank you to those who had saved him from the raging sea. The church was built with an Arab shape, it was covered with Byzantine mosaics and the interior has a Latin structure. This is how the great king wanted it, so that each of his subjects with a faith different from his, could pray to his God. The church is protected by an enormous cliff where a powerful castle was built to defend it. Among the folds of this round cliff, you can still find the pagan temples built centuries before Rome was conceived to demonstrate that here time loves to stop. The small houses facing the sea, form a wall to protect the other houses and the small alleys that break the wind in winter and cool in summer. Even among them, time has stopped and you can see traces of it in the pools where the Jews purified themselves or in the museum where next to the old Achaean tuna seller, there is the smile of the sailor who knows well the fragile essence of those who observe it and laugh at it. The small houses in summer welcome people from villages where the sun is always low on the horizon. They love its long beaches, its food with a marine flavor, its parties, the history they encounter every day behind every corner of its streets, its waves that wail in summer and scream in winter. These distant lovers of hers, lose themselves in this love made of tender sultry afternoons and delicate night breezes. Year after year they always return, like swallows that seek more than spring a serene and simple happiness.

[stanzadellenecessita]

essere horny in quest pomeriggi afosi non è il massimo

[scritturacreativa-85]

L’estate delle anime perdute

Anni trascorsi a pensare a cosa fosse successo tra noi, con il cuore ancora impigliato in quel ricordo. I pomeriggi afosi di Willow Creek sembravano sospesi nel tempo, il calore impregnava l’aria come un marchio indelebile. Eppure, tutto si riduceva a quella notte, a un nome inciso nella pietra di un cimitero dimenticato. Celeste rideva, il suono leggero come il vento tra le foglie. Tracciava…

[pazaryerigundem]

Kanada vatandaşı, ABD savunma tesislerini görüntülerken yakalandı

https://pazaryerigundem.com/haber/209548/kanada-vatandasi-abd-savunma-tesislerini-goruntulerken-yakalandi/ -

Kanada vatandaşı, ABD savunma tesislerini görüntülerken yakalandı

ABD’nin önemli tesislerinden Cape Canaveral Hava Üssü’nde savunma tesislerini izinsiz olarak havadan fotoğrafladığı iddia edilen Kanada vatandaşı yakalandı. ABD federal yasalarına göre fotoğrafçının üç suçlamayla karşı karşıya kalacağı öğrenildi.

abdpost.com / ABD (İGFA) – Kanada vatandaşı Xiao Guang Pan, ABD’nin Florida, Orlando’daki önemli askeri tesislerini izinsiz olarak havadan fotoğrafladığı gerekçesiyle üç ayrı suçla suçlandı.

ABD Göçmenlik ve Gümrük Uygulama Dairesi (ICE) tarafından yapılan açıklamaya göre, 71 yaşındaki Pan, Ocak 2025’te Cape Canaveral Uzay Kuvvetleri Üssü’nde bulunan savunma altyapısını drone ile görüntüledi. Pan’ın, uzay fırlatma kompleksleri, yük işleme tesisi, denizaltı iskelesi ve mühimmat sığınakları gibi kritik tesisleri fotoğrafladığı belirtildi.

Federal yasalara göre, kritik savunma tesislerinin izinsiz olarak fotoğraflanmasının yasak ve bu tür eylemler ciddi suçlar arasında yer aldığı belirtilirken Pan’ın, her bir suçlama için bir yıl hapis cezasına çarptırılabileceği kaydedildi.

Olayla ilgili ABD Göçmenlik ve Gümrük Uygulama Dairesi (ICE), Hava Kuvvetleri Özel Soruşturma Bürosu (AFOSI) ve Federal Soruşturma Bürosu (FBI) tarafından geniş çaplı bir soruşturma kapsamında yürütüldüğü de belirtilirken ICE, Pan’ın Kanada hükümetiyle ya da herhangi bir yabancı hükümetle bağlantısı olup olmadığını açıklamadı.

[graphic-design-4]

E-Flux Journal: Society of the Psyop

Part 1: UFOs and the Future of Media

by Trevor Paglen

Richard Doty was a Special Agent with the U.S. Air Force Office of Special Investigations (AFOSI) in the late 1970s and 1980s, known for his role in spreading disinformation, especially about UFOs. His job was counterintelligence, and a big part of that involved feeding false information to researchers, journalists, and the public to obscure classified military projects. One of his most well-known cases was the psychological manipulation of Paul Bennewitz, a defense contractor who believed he had intercepted alien communications near Kirtland Air Force Base. Instead of shutting down his claims, Doty encouraged them, supplying fake documents and misleading data until Bennewitz suffered a mental breakdown. Doty also played a role in pushing the MJ-12 hoax, convincing journalist Linda Moulton Howe that he had top-secret proof of government interaction with extraterrestrials, though he never actually provided the evidence. His methods weren’t just about hiding information, they were about replacing the truth with carefully crafted lies. He created cover stories so compelling that they became the foundation for modern UFO conspiracy theories. Instead of simply removing classified details, Doty used psychological manipulation, staged encounters, and controlled leaks to shape the narrative in a way that kept real secrets buried.

__________________________________________________

Richard Doty’s tactics were pure ackamarackus. It has elaborate deception, smoke and mirrors, and manipulation to control the narrative. Instead of outright shutting down information, he flooded the space with disinformation, leading people down false trails while the real secrets stayed hidden. His approach was psychological warfare, using fake documents, staged encounters, and carefully chosen leaks to make people question what was real and what wasn’t. What were the result? The truth got buried under a mountain of lies, and those seeking it ended up chasing ghosts.

This directly connects to modern censorship, especially with how Trump and his team handle real issues. Instead of just deleting or blocking information, they use ackamarackus tactics—flooding the media with distractions, false claims, and counter-narratives to confuse the public. Whether it’s calling real events “fake news,” pushing conspiracy theories to drown out actual concerns, or shifting the focus to unrelated controversies, the goal is the same as Doty’s: make people question reality so much that the real issues get lost. Just like Doty made UFO researchers believe in a fabricated alien cover-up instead of classified military projects, Trump’s method of censorship isn’t just about silencing—it’s about overwhelming people with so much noise that they stop looking for the truth.

Facsimile of document given to Bennewitz. (S/WINTEL) USAF no longer publicly active in UFO research, however USAF still has interest in all UFO sightings over USAF installation/test ranges. Several other government agencies, led by NASA, actively investigates [sic] legitimate sightings through covert cover. (S/WINTEL/FSA) One such cover is UFO Reporting Center, US Coast and Geodetic Survey, Rockville, MD 20852. NASA filters results of sightings to appropriate military departments with interest in that particular sighting. The official US Government Policy and results of Project Aquarius is still classified top secret with no dissemination outside official intelligence channels and with restricted access to ‘MJ Twelve’. Case on Bennewitz is being monitored by NASA, INS, who request all future evidence be forwarded to them through AFOSI, IVOE.’

The photo above heavily inspires my 2D project. It shows the USAF filtering UFO documentation with the intent to hide away any future evidence, fueling UFO seekers. By simply concealing crucial information, they strip away most of the understanding, creating confusion about what's being presented. This is a form of censorship.

[jaybe11]

Declassifying AFOSI's Historical Pursuit of Investigating UFO/UAP and ET...

[fabioemme78]

Le novita' procedono a rilento in questi afosi (ma a volte anche tempestosi) giorni di luglio, ma nel mondo del gaming di PlayStation c'e' sempre qualcosa di cui parlare. Vediamo assieme una manciata di possibili novita'?

[eksopolitiikka]

David Rudiakin analyysi Project Mogulista

David Rudiakin analyysi Project Mogulista

kirjoittanut Kevin Randle

Kuten kaikki täällä säännöllisesti vierailevat tietävät, en ole Roswellin UFO-onnettomuuden Project Mogul -selityksen kannattaja. Olen esittänyt todisteet useaan otteeseen, ja Roswell in the 21st Century -teoksessa on pitkä liite, jossa käsitellään tätä kaikkea perusteellisesti.

Syyt alkavat asiakirjoista, joiden mukaan syyllinen tähän kaikkeen, Mogulin lento nro 4, peruttiin. Kyllä, tiedän, että se pitäisi nimetä New Yorkin yliopiston ilmapalloprojektin lennoksi nro 4, mutta se on melko kömpelöä. Vastineeksi Charles Moore sanoi, että lento laukaistiin pari tuntia ennen aamunkoittoa, mutta asiakirjat todistavat, että se peruttiin aamunkoitteessa. Miten voidaan peruuttaa lento, joka on jo käynnistetty? … Mutta menen muualle.

Juuri äskettäin tässä blogissa totesin, että Charles Moore oli sanonut, että lento nro 4 oli konfiguroitu kuten lento nro 5. En ollut silloin tullut ajatelleeksi sitä, mutta Roswellia koskevassa ilmavoimien raportissa esitettiin kaavioita kaikista lennetyistä lennoista, myös lennosta nro 5. Lennolla nro 5 ei ollut rawin-tutkakohteita, ja jos lento nro 4 oli konfiguroitu samalla tavalla, täytyy ihmetellä, mistä kenraali Rameyn toimistossa kuvattu rawin-kohde oli peräisin.

Mainitsen tämän, koska David Rudiak antoi melko pitkän kommentin kyseiseen blogikirjoitukseen. Mielestäni analyysi oli niin mielenkiintoinen, että se ansaitsee oman kannanottonsa blogissa. Seuraavassa on ilman minun kommenttiani Davidin analyysi neljässä osassa:

Cavittin lisäksi toinen näistä vanhoista kylmän sodan miehistä, jotka eivät osanneet kertoa johdonmukaista tarinaa, oli B.D. ”Duke” Gildenberg, joka vuosina 1951-1981 johti Alamogordon tukikohdan ilmapallotoimintaa (josta NM Mogulit laukaistiin), mutta työskenteli myös Project Mogulin parissa NYU:ssa vuonna 1947. Tukikohdan historioitsija, tohtori David Bushnell kirjoitti laajan historian Alamogordon varhaisista ilmapallohankkeista, ja se julkaistiin joulukuussa 1958. Siinä mainitaan, että Gildenbergiä haastateltiin kahdesti vuonna 1957. Itse asiassa hän kirjoitti yhden luvuista:

https://apps.dtic.mil/sti/tr/pdf/ADA323170.pdf

Avaruusbiologian ja biodynamiikan tutkimuksen alku ilmavoimien ohjusten kehittämiskeskuksessa Holloman AFB:ssä, New Mexicossa.

Ensimmäinen luku kattaa vuodet 1946-1952. Sivulla 5 sanotaan seuraavaa: ”Hollomanin ensimmäinen polyeteenitutkimuspallo laukaistiin 3. heinäkuuta 1947 New Yorkin yliopiston tutkijaryhmän toimesta ……” (Alaviite 18)

Tämä oli Mogulin lento numero 7. Katso nyt alaviite:

(Alaviite 18, s. 9). ”ENSIMMÄINEN MIKÄ tahansa lajityypin tutkimuspallolento Hollomanissa oli tehty hieman aikaisemmin, 5. kesäkuuta 1947; siinä oli mukana kumityyppisten ilmapallojen ryhmä (tohtori Bushnellin haastattelu, Gildenberg, 18. syyskuuta 1957).”

Tämä oli todellinen Mogul Flight #5. Huomaa, että tämä perustuu Gildenbergin antamiin tietoihin, joiden mukaan tämä oli ilmeisesti ENSIMMÄINEN tällainen ilmapallo, eli ensimmäinen Alamogordosta laukaistu Mogul. Huomaa myös, ettei mainita mitään ”toisesta” ”ensimmäisestä�� tällaisesta ilmapallolennosta 4. kesäkuuta 1947, eli nykyaikaisesta Mogulin lennosta nro 4, jonka Mogulin insinööri Charles Moore ja ilmavoimien vastatiedustelu (AFOSI) keksivät tyhjästä vuonna 1994 Roswellin paljastamiseksi.

Mutta vuonna 1957, virallisessa historiassa, mies, joka johti siellä ilmapallohankkeita, sanoi, että ensimmäinen lento oli 5. kesäkuuta (lento nro 5), mikä vastaa täsmälleen Mogulin virallisia tietoja (jotka AFOSI on ottanut Mooren tiedostoista). Toisesta 4. kesäkuuta tehdystä tutkimuslennosta, kuten oikeasta, dokumentoidusta lennosta nro 5, ei ole NOLLA asiakirjaa. Itse asiassa Mogulin lentoja koskevassa taulukossa on suuri tyhjä kohta Mogulin lennoille nro 2, 3 ja 4, jotka tiedämme muista Mogulin asiakirjoista, että ne kaikki peruttiin epäsuotuisien sääolosuhteiden vuoksi.

Siirry nyt eteenpäin yli 50 vuotta, ja mitä Gildenberg sanoi nyt? Hän esiintyy vuoden 1997 AFOSI:n Roswellin törmäysnukkeja koskevassa raportissa ja sanoo, että Roswell voitiin selittää täysin alueella toteutetuilla tavanomaisilla hankkeilla, mukaan lukien 1950-luvun törmäysnuket, ja valittaa, että Roswellin ufopromoottorit eivät kunnioittaneet häntä ja Charles Moorea sen vuoksi, että he sanoivat niin. Sitten hän alkoi kirjoittaa Roswellia kumoavia artikkeleita Skeptical Inquirer -lehteen ja Skeptic-lehteen. SI:n artikkelit ovat maksumuurin takana, mutta Skeptic-lehden artikkelin voi ladata:

https://www.skeptic.com/magazine/archives/10.1/pdf/A-Roswell-Requiem-SKEPTIC-10-1-2003.pdf

Eräässä taulukossa, jonka on tarkoitus ”selittää” sekä Roswellin että kaikki lentäviä lautasia koskevat raportit, hän kirjoittaa:

”Alamogordon AAF:n, NM:n, Mogul-ilmapallojen ja Coloradon ilmapalloryppäiden tuottamat UFO-raportit kesä-heinäkuussa.

Kesäkuun 4. päivä – professori Charles Moore käynnistää Mogul-lennon nro 4.

14. kesäkuuta – Maanviljelijä Mack Brazel löytää paperi-, kumi- ja foliojätteitä.

24. kesäkuuta-Kenneth Arnold näkee Oregonin ja Washingtonin osavaltioiden yllä tuntemattomia esineitä, joita kuvaillaan veden päällä hyppiviksi lautasiksi.

– Lehdistö ottaa käyttöön termin ”lentävä lautanen” (tai ”lentävä kiekko”).

-Tapahtuma saa aikaan maailman ensimmäisen ja voimakkaimman lentävän lautasen villityksen.”

Näin ollen Gildenbergin mukaan uudet ”tosiasiat” ovat, että Mogul-lento #4 OLI olemassa, mikä olisi tehnyt siitä ensimmäisen ”minkäänlaisen” tutkimuspallon, ei dokumentoitua lentoa #5. Hän myös väittää, että useimmat lentävien lautasten raportit johtuivat Mogulin ilmapalloryppäistä ja toisesta väitetystä NYU:n laivaston ilmapalloprojektista Coloradossa. Tämä sisältäisi ilmeisesti Kenneth Arnoldin havainnon 24. kesäkuuta 1000 mailin päässä Coloradosta. (Onnea vain, että se onnistuu.)

Miksi lentoa nro 4 ei ole merkitty Mogulin tietoihin ”ensimmäisenä” Mogulina? No, sanoo revisionisti Gildenberg (joka näyttää unohtaneen täysin alkuperäisen vuoden 1957 tarinansa, jonka mukaan se oli lento nro 5):

”Useat Alamogordon varhaisista lennoista olivat alustavia testejä, eivätkä ne kuljettaneet salaista laitteistoa, eikä Mogulin henkilökunta koskaan saanut niitä takaisin. Yksi tällainen kesäkuun alussa käynnistetty lento laskeutui Roswellin alueen lammastilalle ja loi yhden vuosisadan pysyvimmistä mysteereistä. Hankkeen asiakirjojen tarkastelu on tunnistanut kyseisen lennon erittäin suurella varmuudella Mogulin lennoksi nro 4, joka laukaistiin 4. kesäkuuta. (Viite 3)”

Ja mikä oli Ref. 3, joka tunnisti Mogulin lennon nro 4 ”erittäin suurella varmuudella”? Ei yllätys, se oli AFOSI:n 1994-95 Roswellin raportti, jossa Moorea käytettiin ensisijaisena todistajana. Tämä ”erittäin suuri varmuus” perustui Mooren kiistattomiin 50 vuotta vanhoihin muistikuviin ja yhteensä yhteen lauseeseen Mogulin tiedemiehen Albert Craryn päiväkirjasta, jossa hän ensimmäisenä kirjoitti, että suunniteltu Mogulin laukaisu 4. kesäkuuta peruttiin pilvisyyden vuoksi. (Sitten Crary kirjoitti, että he lähettivät ilmapalloryhmässä merivoimien sonoboyn testaamaan vastaanottoa ilmassa ja maassa. Sonobuoita käytettiin kuitenkin kaikissa varhaisissa Moguleissa, ja ne olivat ainoa mahdollinen salainen laite, koska ne saattoivat viitata Mogulin varsinaiseen salaiseen tarkoitukseen, joka oli Neuvostoliiton etäisten ydinkokeiden kuunteleminen. (Kaikissa teknisissä piirustuksissa sonobuoyt oli merkitty vain ”hyötykuormaksi”, mikä viittaa siihen, että niiden käyttöä voitaisiin pitää arkaluonteisena).

Tätä Moore kutsui testilennoksi tai ”huoltolennoksi”, jota käytettiin tiettyjen laitteiden testaamiseen. Ne olivat pieniä lentoja, joissa ei ollut jatkuvaa korkeudenhallintaa, ja ne olisivat olleet… ne olisi viritetty siten, että ne eivät olisi lentäneet White Sandsin alueelta siviililentotilaan, mikä olisi edellyttänyt NOTAM-ilmoitusten antamista. CAA) mahdollisesta ilmavaarasta. Näin ollen ei myöskään tarvittu seurantalaitteita, kuten tutkakohteita, joiden avulla olisi voitu nähdä, lensivätkö ilmapallot. lentoreitin ulkopuolella.

TODELLINEN syy siihen, että näitä ei lueteltu, on se, että ne eivät olleet… vakiokorkeuslentoja (tärkein määrittelevä piirre lentokoneelle). Mogul-lennolle), ei se, oliko niissä salaisia laitteita… vai ei.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että ilmapallolennot olivat pieniä, ja ne vaativat ainoastaan tarpeeksi sääilmapalloja testin hyötykuorman nostamiseen, ei 600 jalan korkeuteen. ilmapallojen ketjua. Ilman vakiokorkeuden hallintaa se olisi ollut kuin tavallinen sääpallo, joka nousi nopeasti korkeuksiin. jossa ilmapallot alkaisivat puhjeta ja kaikki olisi nopeasti – ja laskeutuisi, jolloin pallot pysyisivät White Sandsin alueella. Ne eivät päässeet Foster Ranchin romukentälle. vaatisi todellisen, vakiokorkeudella tapahtuvan lennon (eli kirjatun Mogulin lento) pysyäkseen ilmassa tarpeeksi kauan, eivätkä he voineet luoda suurta romukenttää, mikä taas edellyttäisi ainakin yhtä todella pitkää, täysin konfiguroitua Mogul-pallojunaa, ei pientä koelentoa.

Ja se edellyttäisi oikeita tuulia. Moore teki vuonna 1997 matemaattisen mallin (joka julkaistiin Smithsonianin Roswellin paljastuskirjassa ”UFO Crash at Roswell: The Genesis of a Modern Myth”) yrittäessään ‘todistaa’, että 4. kesäkuuta lennetty Mogulin lento olisi päässyt Foster Ranchille asti, mutta kun Brad Sparks ja minä kävimme mallin läpi yli 20 vuotta sitten, huomasimme, että hän käytti lukuisia huijauksia lukujensa kanssa. Toisin sanoen se oli huijaus.

Epäilen, että Gildenberg tiesi tämän kaiken. Hänen monien erikoisalojensa joukossa hän oli meteorologi. Hänen elämäkerrassaan häntä kuvataan seuraavasti että hän osasi ennustaa, minne heidän ilmapallonsa lentäisivät ja minne ne putoaisivat. Hän sanoi myös tässä artikkelissa: ”Analysoimalla äskettäin saatavilla olevia säätietoja ja seuraten professori Mooren johdolla olemme myös yhdistäneet myöhemmän Mogulin lennon (laukaistu 7. heinäkuuta) legendaan.”

Kyseessä oli Mogulin lento nro 11, joka syöksyi maahan noin kello 15.00 7. heinäkuuta noin 16 mailia Roswellin tukikohdasta länteen, ja sitä seurattiin 100-prosenttisesti lentokoneella ja 97-prosenttisesti radiosondilla. Kyseessä oli muovipallolento, jossa ei ollut mitään merkkejä (kuten useimmissa näistä varhaisista Moguleista) tutkaseurannasta (mukaan lukien julkaistu kaaviokuva, jossa ei näy kiinnitettyjä tutkaheijastimia), joten se ei voi mitenkään selittää yksittäistä tutkaheijastinta tai kumista sääilmapalloa, joka oli esillä Rameyn toimistossa, tai sitä, mitä Mack Brazel kuvaili, kun hänet vietiin armeijan saattamana lehdistölle annettavaan haastatteluun myöhemmin samana iltana. Kun #11 syöksyi maahan, Brazel oli jo raportoinut romukentästä, ja Marcel ja Cavitt olivat seuranneet häntä takaisin ja tutkivat sitä. Vaikka lento #11 putosi suhteellisen lähelle Roswellia, se oli ainakin 50 mailin päässä Foster Ranchin putoamispaikasta, eikä ole mitään tietoa siitä, oliko se otettu talteen vai ei, joko Mogulin tai Roswellin tukikohdan toimesta. Ei ainakaan Marcelin tai Cavittin toimesta. Koska Mogul tiesi tarkalleen, mihin se putosi, on todennäköistä, että Mogulin väki olisi ottanut sen talteen, jos se olisi otettu talteen.

Miten Gildenberg ”yhdisti” sen Roswellin ”legendaan”? Vain lisää kuumaa ilmaa häneltä.

Gildenberg käsittelee myös lyhyesti FBI:n Roswellin sähkettä, joka lähetettiin FBI:n johtaja Hooverille 8. heinäkuuta illalla Dallasin toimistosta ja jossa sanotaan, että yksi Rameyn ihmisistä (Kirton, tiedustelupalvelun tai CI:n upseeri) sanoi, että se muistutti ”kuusikulmaista” tutkakohdetta, joka oli ripustettu sääilmapallosta (kaikki kuvattu yksikössä). Gildenberg sanoo sitten: ”Se pyydys, jonka tiedetään olleen tällä lennolla, kuvattiin lähes täsmälleen kuuluisassa J. Edgar Hooverille lähetetyssä sähkeessä, jota siteerataan kommentoimatta useimmissa muukalaismyönteisessä Roswell-kirjallisuudessa. (Viite 4) Viite 4 on Kevin ja Don Schmittin kirja ”The Truth about the UFO Crash at Roswell”. No, koska lento #11 koostui PLASTISISTA ilmapalloista, ei kumista, ja nolla todistetta tutkanseurannasta tai tutkakohteista, miten Gildenberg päättelee, että se ”lähes täsmälleen” vastaa sitä, mitä Ramey näytti ja mitä FBI:n sähke kuvaa? Ja koska kaikki, mitä Ramey ja hänen tiedustelutiedottajansa Kirton raportoivat/näyttivät, oli YKSI sääilmapallo ja tutkakohde, mitä tapahtui lopuille 600 jalan lennolle nro 4, jonka Gildenberg väittää selittävän Roswellin ”legendan”?

Lisää Gildenbergin epäfaktuaalista paskanjauhantaa. Keskeistä on kuitenkin se, että Gildenberg muutti tarinaansa jyrkästi 1950-luvulla julkaistusta alkuperäisestä tarinastaan AF:n virallisessa historiankirjoituksessa (ensimmäinen Mogul-lento oli 5. kesäkuuta 1947), kun AFOSI ja Moore keksivät olemattoman lennon nro 4 vuonna 1994. Hänen yrityksensä selittää, miksi ”lentoa #4” ei mainita ensimmäisenä (muka siksi, että siltä puuttui salainen varustus), on myös suoraan ristiriidassa tosiasioiden kanssa. Lentoa nro 4 ei ollut olemassa. Asiakirjoista käy ilmi, että se peruttiin, ja sen sijaan lähetettiin pieni koelento sonoboijulla. Se ei olisi päässyt Foster Ranchille (Mooren oli räikeästi huijattava saadakseen sen sinne, osittain luomalla todellinen Mogulin vakiokorkeuslento, joka olisi varmasti kirjattu, jos se olisi ollut olemassa), eikä sillä olisi voitu selittää kuvattua suurta roskakenttää tai roskatyyppejä, joiden sekä Moore että AFOSI väittivät edellyttävän täysin konfiguroitua Mogulin ilmapalloa (joka taas olisi kirjattu projektin asiakirjoihin).

Tämä sopii hyvin yhteen juuri julkaisemani kanssa. Moore kertoi minulle lennon nro 4 kokoonpanosta kertomalla, että se oli konfiguroitu kuten lento nro 5, jossa ei ollut rawin-kohteita. David huomauttaa, että Gildenberg sanoi vuonna 1957, että lento nro 5 oli ensimmäinen Mogul-lento. Katso Davidin tietojen alussa oleva lihavoitu ja kursivoitu teksti.

Ilmavoimien julkaisema lennon nro 5 kaaviokuva. Roswellin UFO-onnettomuutta koskevassa raportissaan.

  Tämä saa minut ihmettelemään, miksi jos on olemassa todellisia skeptikkoja, he eivät koskaan kyseenalaista aineistoa, joka on ristiriidassa heidän suosikkiteorioidensa kanssa. Eikö heidän pitäisi katsoa asiakirjoja ja todistajien aiempia lausuntoja ja ymmärtää, että Mogulin lentoratkaisussa on todellinen ongelma.

Olen toistuvasti sanonut, että New Mexicon ilmapallohankkeessa ei ollut mitään salaista. Laitteisto oli saatavilla, kyseisiä lentoja koskevat tiedot julkaistiin 10. heinäkuuta, ja niihin sisältyi kuvia ilmapalloista, ja toisin kuin väitettiin, New Mexicon asukkaat tiesivät Mogulin nimen. Tohtori Craryn päiväkirjassa on useita viittauksia Moguliin. Tämä tarkoittaa sitä, että Mogul ei ole ratkaisu, ja tämä on ilmavoimien 1990-luvun puolivälissä tarjoama ratkaisu.

Skeptikot uskovat löytäneensä vastauksen Roswellin UFO-onnettomuuteen. Ehdotan, että he suhtautuvat samalla skeptisyydellä mogulien selitykseen sen sijaan, että he luovat alibeja sen epäonnistumiselle. Kun tarkastellaan todistusaineistoa, kiihkoton tarkastelu poistaa sen kiistanalaisuuden. Meille ei jää mitään maanpäällistä selitystä Roswellin romuille…

Tämä ei kuitenkaan vie meitä suoraan Maan ulkopuoliseen. Aihetodisteet viittaavat ulkopuoliseen lähteeseen, mutta ne eivät todista asiaa. Toivon vain, että skeptikot, uutismedia ja tiedekirjoittajat olisivat yhtä rehellisiä Roswellia koskevissa arvioissaan. Heillä ei ole ratkaisua.

  Artikkelin julkaissut kevinrandle.blogspot.com

http://eksopolitiikka.fi/ufologia/david-rudiakin-analyysi-project-mogulista/?utm_source=TR&utm_medium=eksopolitiikka.tumblr.com&utm_campaign=SNAP%2Bfrom%2B_%7C+Eksopolitiikka.fi+%7C_

[fissoilvu0t0]

Ma perchè in questi pomeriggi così afosi non accendiamo l'aria, ci chiudiamo in camera e mi sbatti il culo in faccia?

[luigifurone]

26. (Lo zoo)

Il gorilla era stanco. Poggiava le chiappe sul cemento. Forse cercava il fresco. In generale non era un granché, lo zoo. Lo avevo visitato qualche volta quando ero piccolo, e poi basta. Ad una certa età mi aveva messo malinconia. La stessa cosa mi era successa con il circo. La tromba di pierrot, lo sguardo annacquato dell’elefante. Allo zoo ci ero tornato solo oggi, in attesa dell’orario di apertura dell’ufficio. Al circo c’ero andato un’altra volta qualche tempo prima, ma ogni speranza era crollata sull’esibizione di un acrobata di mezza età, insostenibilmente pingue, che avrebbe potuto essere mio padre.

Più che altro, qui, erano gli odori a darmi fastidio. Il mio olfatto non è molto acuto, ma mi da una serie di stimoli da non credere. Il profumo dei capelli di una donna: è subito una storia. Il marcio da un bidone della spazzatura e rivivo i pomeriggi afosi del servizio militare. E così via.

Ero appena uscito dal rettilario trattenendo il respiro. Un ambiente chiuso e piccolo e sicuramente non molto ben tenuto. Tra l’altro mi sono sempre chiesto se ai serpenti ed ai gechi bastino, come dimensione vitale, quei parallelepipedi di vetro. C’è il fatto che i rettili non si lamentano, non sentiamo voci, urla, gemiti. Se ci fossero, queste cose, potrebbero avere il loro effetto. Se un gorilla mugugna continuamente, o peggio, strazia coi suoi versi, di sicuro gli cambiano posto, o fanno qualcos’altro. Il pubblico si muove, si emoziona. Il geco invece soffre come meglio può.

Il gorilla si rinfrescava le terga. E io uscivo dallo zoo per respirare un po’ d’aria fresca.

Al bar avevano il solito caffè freddo. Io avrei voluto la granita, di caffè. Anche questo era un ricordo dell’infanzia, quando potevo mangiare la panna, sì, ma il caffè mi era concesso a gocce. Era nero, quel caffè, aveva tutto l’aspetto di una cosa abbastanza tabù, e a me dava l’impressione di una droga cui i grandi erano quasi costretti. Ma con un certo piacere.

Un caffè normale, allora. Mi sono seduto al tavolino rotondo a guardare la fauna che c’era lì fuori. Qualcuno odorava peggio che allo zoo e forse erano anche più stronzi. Mancava un quarto d’ora. L’ufficio era aperto al pomeriggio per due ore. Mi ero deciso ad andarci, ma non è che stessi così male.

“Ufficio persone smarrite”- III° piano. Strano. Mi era capitato più di una volta di trovare gli uffici che cercavo al terzo piano dei palazzi. Chissà perché. Qualcosa di cabalistico. Avevo finito di leggere da poco “La donna della domenica” e così andavo fantasticando se in quegli uffici non stessero succedendo cose strane. Se ci fossero investigatori gay o complici involontari di un omicidio.

I pensieri che si stavano tingendo di rosso si sciolsero arrivando davanti alla porta. Sulla panchina del corridoio lunga tipo ospedale c’era una ragazza dall’aria persa, non una tossica. Almeno non lo avrei detto, ben vestita, senza cerchi blu, solo lo sguardo con qualcosa di indefinito, come se fosse altrove. Mi sono seduto, l’ho ignorata. Appena seduto per fortuna s’è affacciata una signora dalla voce acuta, cordiale, chiedendo di chi fosse il turno, la ragazza è entrata, il prossimo sarei stato io. Meno male. Ciondolavo le gambe nell’attesa, ma non dovetti aspettare molto. La porta si aprì di nuovo, toccava a me.

“Buongiorno!”- fece la donna. “Buongiorno.” “In che cosa posso esserle utile?” “Veramente non so se sono nel posto adatto. Questo è l’ufficio persone smarrite, giusto?” “E-sat-ta-men-te!!! E mi dica, chi cerca, lei?”

La signora era occhialuta. Una leggera montatura rossa. Bionda, sulla quarantina. Grassoccia, ma piacente. Sembrava che la vita non le desse fastidio. Avrei voluto farmi invitare a cena da lei, sembrava una col gusto del mangiare. Prima di darmi il tempo di rispondere si alzò. Prese da un piccolo frigorifero una bibita e la versò in un bicchiere di plastica.

“Ne vuole? Fa così caldo!” “No, grazie.” “Allora mi scusi. Ne bevo solo un sorso. Lei arriva in un momento di calma, ma sapesse che traffico c’è, qui, di solito. Adesso con le vacanze un po’ meno, ma quando ricomincia il tran tran è uno spettacolo. Da non credere, le dico. Tipi di tutti i tipi, non so se mi spiego. Il nostro ufficio serve a tutti!”

Che entusiasmo. Mi domandavo come mai potesse lavorare ed essere così brillante. La bibita è drogata, ecco. O ci deve essere qualcos’altro.

“Immagino cosa stia pensando. Lei è venuto qui col suo cruccio e si chiede perché io me la rida. Credo sia l’abitudine, sa? Un po’ come capita alle infermiere. Se non si anestetizzano un po’, non potrebbero reggere al dolore che incontrano. Per carità, qui è molto meglio, ma insomma, se uno sta lì a pensarci, ecco la tristezza che ti rotola addosso come un’onda, sembra piccola, e poi … ti travolge. E’ già successo, sa? Molti miei colleghi hanno mollato. Io ancora no. Deve solo farmi bere un po’ di succo di frutta, tutto qui.”

Cominciava a starmi sui nervi, ma la sua parlantina mi aveva temporaneamente azzerato. Le lasciai bere il succo giallastro. Quasi quasi m’era venuta voglia anche a me.

“Ecco fatto, mi dica.” “Beh, ecco … la persona che sto cercando … sono io. Credo di essermi smarrito.” “Sì.” “E’ un problema?” “Per carità! Non mi permetterei mai, sono qui per fare il mio lavoro, come le dicevo, e quindi lei ha ogni diritto di cercare chi vuole. D’altronde lei è capitato nel posto giusto. Per fortuna - credo non l’abbia letto sulla porta - questa è la sezione B, proprio quella che cerca lei. La sezione A, che è due porte più in là, si occupa per l’appunto di coloro che cercano altre persone che non siano se stesse. Che so, una donna, il nonno, il cognato. Le cognate veramente non le cerca nessuno! ... Era una battuta, mi scusi. Ci sono anche le sezioni per gli animali e gli oggetti … ma non divaghiamo. In realtà è molto semplice. Vede la porta alle mie spalle? Deve solo entrarci ed il resto è fatto. Poco fa ci è entrata la ragazza che era qui prima di lei.” “Cioè, mi sta dicendo che dovrei solo entrare là dietro e.. potrei ritrovarmi?” “Beh, veramente non proprio. Quella è la porta per le persone che vengono qui perché non si trovano più. Mi pare sia il suo caso, vero? Di sicuro non si muore, là dentro, se è questo che la preoccupa. Oddio, potrebbe succedere, ma d’altronde potrebbe succedere anche se restasse qui. E poi, mi scusi, ma il mio lavoro non si svolge oltre quella porta. Io lo faccio da questa parte. Pensi che una volta avrei voluto diventare una cantante lirica, ma tant’è, il lavoro è lavoro. Canto ancora qualche volta … a casa mia, si intende. Ad essere sincera domani ho le prove per un coro, sono emozionatissima!!! Speriamo che mi prendano. Quindi, le dicevo, se lei ritiene che la sua vita sia smarrita, non ha che da entrare.”

Beh, era un discorso strano, ma mi piaceva. Finalmente un posto dove andare, e poi, era chiaro, era proprio il posto per me. Non sarei morto. Forse. Di sicuro c’era almeno una ragazza e forse tanti altri, a quanto pareva. Le scorte dell’inverno. Quello che mi interessava più di tutto era entrarci e smetterla di aggirarmi come un grumo di fango senza aver trovato qualche sapore nei miei giorni. La mia vita non mi piaceva, era sciapa come una zuppa riuscita male, di quelle che preferisci mettere da parte piuttosto che ingoiare.

“Ha ragione.” – le dissi – “E’inutile che le faccia perdere tempo. Buongiorno.” “Arrivederla.”

La porta si aprì su una superficie sconfinata. Era come essere entrati in un gigantesco hangar. L’aria era leggera, non odorava di nulla. C’era tantissima gente, come in una fiera di paese, ma parlavano tutti a bassa voce. E tutti si muovevano in cerchio, lentamente, anche se forse era una mia impressione. C’erano persone di tutti i tipi e di tutte le età. Anche qualche bambino. Non ci avrei giurato, ma l’aria sembrava opaca. Le persone più lontane, infatti, camminavano in un velo lattiginoso. Non c’era altro da fare e mi misi a camminare in cerchio anch’io. Una domenica mattina. La passeggiata al centro. Una certa indifferenza. Sì. La cosa mi colpì. Questa gente non era felice. Ma nemmeno infelice. Era …  eh, già. Era smarrita. I discorsi che si facevano erano uguali a quelli che si sentivano fuori, tanto che dopo un po’ m’ero quasi dimenticato di arrivare da un ufficio, da un altro mondo. E quel fatto di camminare così sommessamente, che, devo dire, non dava capogiri, alla fin fine era pur sempre qualcosa.

Poi mi venne un prurito al naso ed ebbi la sensazione di essere dentro ad un qualche inganno, senza poter dire di più. Mi girai allarmato. La porta da cui era entrato si distingueva appena. Avevo camminato abbastanza, in così poco tempo, da averla già quasi persa di vista? Non volevo più restare lì. Beh, era un posto orribile. L’aria non odorava di nulla, ma non era fresca. Non mi andava bene. Non mi andava ancora bene. Provai a correre, ma facevo fatica. Sì. Si faceva fatica a muoversi velocemente, in quel posto, specialmente al contrario. Era come risalire una scala mobile nel verso opposto, con la folla premuta addosso. Comunque mi misi a correre, spaventato. Corsi anzi come un pazzo, per quanto possibile. La porta era ancora lì. Nessuno mi fermò.

“Oh, bentornato!!!” – m’accolse lei. “Gra.. .grazie.” “Come è andata? Qualcuno ritorna, sa? Dicono che non è male, ma insomma …” “Già …”

Ci fu un silenzio fermo, d’attesa, lei mi fissava come se io avessi da dire ancora qualcosa. E infatti:

“Mi dica … perché c’è quella porta?” “Uh, che domanda. L’importante è che ne sia uscito, non trova? Vuole un po’ d’acqua?”

Lo zoo era ancora aperto. Avevo i sensi spalancati, non so perché. Dovetti farmi forza per non aprire tutte le gabbie.

[infosannio]

Caldo record, lascia l’auto in sosta con i finestrini abbassati: al ritorno trova la multa

È accaduto a Fossano giovedì 20 luglio, uno dei giorni più afosi dell’estate (MATTEO BORGETTO – lastampa.it) – Multata perché ha lasciato aperti tre finestrini dell’auto, parcheggiata negli spazi tracciati dal Comune. È accaduto a Fossano, nel tardo pomeriggio di giovedì 20 luglio, uno dei giorni più caldi di questa settimana, con 35 gradi all’ombra. La dentista Piera Verrua, 65 anni, si è…

[sabliconcept]

My Account is in Danger

I never request the service of interswicth again for all my platforms payments! They lied to me and bridge my trust in them. Afosi Nurudeen Oluwaseun CEO : SABLI CHROMOSOMAL SCHOOL OF ENTREPRENEUR I need the service of Internet Service Provider for my Account Security. I have never collected any money from any Financial Institutions. I will always keep to rules of Internet Network…

[lyrics365]

Lassa tuttu tretu

[Testo di “Lassa tuttu tretu”] [Strofa 1] Issi ti la statali Vani ‘ddo sta sempri lu soli Trasi ’ntra la stirrata ca Ti porta allu viali Ca si lassa tuttu tretu [Strofa 2] Lu saccio ca ti stu mesi Li sciurnati so’ propia afosi Tu tira addritto e no’ nci pinsari E vani ’ddo sta sempre lu soli E lassa tuttu tretu [Ritornello] Mmmm… se solo ricordassi dov’è Mmmm… se solo ricordassi dov’è Mmmm… se…

[goodjohnjr]

Area 51 Testimony: Richard Doty AFOSI

Area 51 Testimony: Richard Doty AFOSI

Source: YouTube

What is it?

The YouTube video interview Area 51 Testimony: Richard Doty AFOSI by Dr. Steven Greer.

What is it about?

Here is the YouTube description for this video:

Richard Doty was a Special Agent for Counter-Intelligence for the Air Force Office of Special Investigations (AFOSI).

For over eight…