paivivirtaniemi

[paivivirtaniemi]

Kolmansien treffien keskustelu.

Printtimedia ja netti usein kirjoittavat, että on maailman suurin tragedia jäädä lapsettomaksi. Siihen haetaan apua psyykkisesti sekä fyysisesti – eikä suotta, onhan se valtava pettymys mikäli omaa sukua ei voi halutessaan jatkaa. Minä aloin tosissani miettiä viiden vuoden tuloksettoman lapsihaaveeni jälkeen, että olenko minäkin nyt ”sellainen lapseton”? Ei minusta yhtään tuntunut siltä vaikka toive ei toteutunutkaan. Olenhan vielä nuori eikä minussa ole fyysisesti mitään vikaa. On kummallinen fiilis tietää kuuluvansa johonkin ihmisryhmään ilman että itse kokee asian niin. Nuo muut – en minä.

 Kun tarpeeksi kauan haluaa jotakin, eikä sitä saa, lakkaa haluamasta. Aloin miettiä, että mikä on oikeastaan motiivi tähän kaikkeen? Onko se se kuuluisa yhteiskunnan paine toteuttaa elämässään tietyt asiat vai onko se luontaista halua perustaa perhe? En koe olevani erityisen lapsirakas enkä innostu vauvojen kuvista, joten aloin pelätä etten halua lapsia oikeista syistä. Pitääkö haluta siksi että pitää haluta? Päätin luovuttaa. Minusta ei tuntunut pätkääkään siltä että olisin elänyt elämäni suurinta tragediaa saatika että olisin kaivannut jotakin tukea siihen.  Eihän se asia voi silloin olla tärkeä jos ei se tunnu miltään.

 Kunnes tuli ero. Ja eron jälkeen löysin uuden kumppanin. Kun keskustelimme illallispöydässä kolmansilla treffeillämme, asia tuli puheeksi. Hän kertoi että perheen perustaminen on hänen prioriteettilistallaan kahden kärjessä. Hän kysyi miksi minä en tehnyt avioliittoni aikana lapsia. Vastasin ettei niitä tullut. Seurasi pitkä hiljaisuus. Sellainen hiljaisuus, jonka aikana molemmat ymmärsivät, että tässä hetkessä meidän on tehtävä valtavan isoja valintoja loppuelämäämme ajatellen. Tässä on nainen joka kertoo epäonnistuneensa lapsenteossa viiden vuoden ajan – vastassaan mies joka haluaa ison perheen. Miten tällaisesta tilanteesta voi jatkaa kaksi aikuista ihmistä jotka tietävät mitä haluavat ja jotka eivät ehdi tuhlata aikaansa pelleilyyn?

 Ei ole helppoa myöntää, että on epäonnistunut asiassa joka niin monelle on helppoa.  Sitä tulee aina lopulta ajatelleeksi, että olenko minä jotenkin naisena vajavainen koska en ole onnistunut naisen luontaisessa tehtävässä, suvun jatkamisessa. 

Hiljaisuuden jälkeen treffikumppanini kysyi haluanko tietää mikä hänen ensimmäinen prioriteettinsa on elämässä.  Vastaus oli: elämänkumppani. Oli tärkeämpää löytää oikea nainen jonka kanssa olla onnellinen, lapsia tai ei. Tuo vastaus jonka sain hetkellä, jolloin koin olevani varsin epätäydellinen nainen, oli niin hyväksyvä ja rehellinen että ensimmäistä kertaa teki mieli itkeä.

 Joskus uusi ihminen saa silmät avautumaan. Uusi kumppani saa sinut ajattelemaan elämästä eri tavalla, ihan tahtomattaankin. Alat uudestaan haluamaan perhettä, alat herätellä toivoa joka oli jo menetetty vuosia sitten. Enää et kuulukaan lapsettomien joukkoon, vaan kuulut siihen joukkoon jolla perheen perustaminen on vielä onnellisesti edessä. Yhtäkkiä huomaat unohtaneesi että sinulla on koskaan ollut vaikeuksia. Vuosia sitten sattunut keskenmenokin tuntuu nyt maagiselta, positiiviselta asialta koska se todistaa että kaikki on fyysisesti mahdollista. Uusi ihminen saattaa mullistaa elämän perusarvot niin totaalisesti, ettet tunnista enää itseäsi kolmen vuoden takaa. Miten pystyin silloin ajattelemaan niin?

 En haluaisi sanoa, että elämänkumppani määrittelee tarpeesi lisääntyä. Totta on kuitenkin, että eri ihmiset saavat sinusta esiin erilaisia piirteitä. Lapsihan on aina yhteinen päätös ja sadat keskustelut asiasta lopulta alkavat määritellä sen suunnan, jonne olette yhdessä matkalla. Aina päämäärä ei olekaan perhe, vaan se voi olla jonkin muun haaveen toteuttaminen. Kun rakastat kumppaniasi, alat tukahduttamaan sellaisia halujasi, jotka eivät palvele yhdessä määriteltyä tavoitetta. Siinä ei ole mitään väärää, parisuhde on täynnä kompromisseja joita molemmat joutuvat tekemään, kun tavoitteena on olla yhdessä loppuelämä. Aina tavoitteet eivät toteudu, mutta ainakin pystyt sanomaan itsellesi, että silloin yritin kaikkeni.

 On hauskaa olla uudella tavalla onnellinen. Sellaisella tavalla, jota en ole vielä kokenut. Elämä tuntuu järjettömän suurelta ja jännittävältä seikkailulta, kun ajatuksissa on ”ehkä minäkin vielä joskus”. Epäilykset epäonnistumisesta ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Kumppani on kertonut olevansa valmis kaikkeen, aivan kaikkeen. Se antaa turvallisen olon, tapahtuu mitä tapahtuu. On hienoa suunnitella elämää, kun ei tarvitse pelätä epäonnistumista – on vain uteliaisuus.

[paivivirtaniemi]

Olen epäonnistuja

Usein yrittäjät itse toistelevat sellaista mantraa, että ”minä en koskaan enää voisi mennä toiselle töihin”. Kyllähän se siltä suurimmaksi osaksi tuntuukin, itsestäkin tuntui sen 7 vuoden aikana kun elin täysin omien yrityksieni varassa. Oli ajatuksenakin hankalaa luopua siitä vallasta ja vapaudesta mikä omissa käsissä lepäsi. Lomat sai pitää silloin kun huvitti ja työaika oli 24/7 ainakin periaatteessa, tehokkuuden ja ajankäytön sai määritellä itse. Huono puoli yrittäjyydessä on, että se kuluttaa ihmisen loppuun ellei osaa pitää varaansa. Varsinkin jos yrityksen kannattavuuden kanssa täytyy painiskella vuosikausia ja henkisesti taistella lannistumismielialaa vastaan, ”onko tässä yhtään mitään järkeä??”. Kun yrityksellä menee hyvin, yrittäjä voi hyvin – kun yrityksellä menee huonosti, yrittäjä voi huonosti. Tällaisena aikana kun isolla osalla yrityksistä on tiukat ajat, on helppo kuvitella monen pk-yrittäjän henkinen tila. Yrittäjä kokee yrityksensä usein niin henkilökohtaiseksi, että sen alas laittaminen olisi henkinen itsemurha. Epäonnistuminen. Suomessa ei saa epäonnistua, se on noloa ja sitä hävetään. Näiden samojen ajatusten kanssa minäkin painin joka viikko – miksi minä en onnistunut kasvattamaan yrityksestäni niin isoa että eläisin sillä loppuelämän? Totuus on, että mikäli en olisi ollut yrittäjä, en olisi henkisesti yhtä paksunahkainen kuin nyt, enkä myöskään olisi saanut nykyistä työpaikkaani. Takana on isoja onnistumisia, isoja epäonnistumisia ja paljon aikuiseksi kasvua. Viimeaikoina olen päättänyt, etten suostu asettamaan itseäni sinne epäonnistuneiden yrittäjien kastiin, koska ei järkiin tulemisesta ja elämän uudelleen järjestelemisestä pidä ottaa itselleen syyllisyyden taakkaa. Myös muut ihmiset vaikuttavat asioihin ja minun kohdallani yksin jääminen ja valtava henkinen lamaannus olivat otollinen maaperä tyystin uuden elämän starttaamiselle. Olen edelleen yrittäjä, mutta fyysisesti olen siirtynyt jo palkolliseksi. Käyn päivätyössä 5 kertaa viikossa ja opettelen sellaisen talon tavoille, jossa joku toinen on herrana. Ajattelen omasta työurastani niin, että yrittäjyydestä palkolliseksi siirtyminen ei ole myönnytys tai kompromissi – se on enemmänkin sellainen vaihe joka mahdollistaa taas uuden suunnan elämässä. Oma työidentiteetti täytyisi tarkastella aina kokonaisuutena ja loogisena ketjuna – ei niinkään statusarvoina. Olen saanut käyttää toimitusjohtajan titteliä koko yrittäjäurani aikana, mutta harvoin sitä tuli ääneen sanottua kenellekään. Ei se merkinnyt mitään. Se mikä merkitsi, oli joka päivä karttuva työkokemus ja sen hyödyntäminen elämässä. Kyllä yrittäjä pystyy tekemään töitä toisellekin. Silloin rakastaa itseään liikaa, jos toisen ihmisen ohjeistus ottaa luonteen päälle. Yrittäjä ymmärtää millaista tuskaa toinen yrittäjä käy läpi huonoina aikoina ja taas toisaalta iloitsee täydellä sydämellä kun firmassa asiat menevät hyvin. Suurin oma pelkoni on, että nykyisessä työssäni otan työni niin henkilökohtaisesti, etten osaa unohtaa asioita illan ajaksi vaan pyörittelen niitä yrittäjän aivoilla koko vapaa-aikanikin. Poden myös jatkuvasti huonoa omaatuntoa siitä, etten ole kaikessa heti valmis ammattilainen. Kun on tehnyt sellaista työtä koko elämänsä, minkä on hallinnut täydellisesti, on hyvin kivuliasta mennä epämukavuusalueelle oppimaan uusia asioita. Toisaalta se on ollut myös yksi riemastuttavimmista ja motivoivimmista kokemuksista vuosiin! Opin uutta – ELÄN! Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vakuuttuneempi olen että epäonnistuminen ja erehtyminen on lahja. Normaali ihminen keksii uusia parempia tapoja tehdä asioita. Jos kaikki aina onnistuu kertayrittämällä, ei tapahdu edistystä. Joskus kestää vuosia ennen kuin ymmärtää että tietyt epäonnistumiset ovat syynä siihen, että nykyinen elämä on valtavan hyvää. Itse epäonnistuin avioliitossa ja nyt minulla on sen epäonnistumisen takia maailman onnellisin uusi parisuhde ja ex-miehestä jäi elinikäinen ystävä. Epäonnistuin tavoitteissani yrittäjänä ja siksi minulla on nyt erityisen hyvä ja kiinnostava palkkatyö. Toisin sanoen en ole varsinaisesti epäonnistunut, vaan pikemminkin onnistunut saavuttamaan onnellisen elämän epäonnistumisteni avulla.

[paivivirtaniemi]

Voiko ulkomaalaisen kanssa seurustella?

Meidät pohjalaiset tunnistaa jämptistä mielipiteistä, hyvin itsellisestä käytöksestä ja ylpeydestä omaa maakuntaa kohtaan. En sanoisi että paikkakunta josta olen kotoisin, olisi habitukseltaan kovin kansainvälinen tai suvaitseva. Osa ihmisistä on, mutta ylimalkaisesti katsottuna pieni pohjalainen Kuortaneen kunta edustaa kyllä niitä ääripään toisen laidan asenteita.

Minun perheenikään ei ole erityisen kansainvälinen – joskin enoni asui kaksi vuosikymmentä Englannissa ja äitini aikanaan Saksassa. Muutoin olin ihan tavallinen pikkukylän pentu joka matkusteli perheen kanssa ulkomailla pari kertaa vuodessa. Esi-isäni ovat kotoisin samasta kylästä missä minä olen syntynyt ja kasvanut ja jopa oma taloni kantaa pitkää sukuhistoriaa yli 110 vuoden taakse. Juuret ovat syvällä pohjalaisuudessa.

Nykyinen mieheni on kotoisin australialaisesta pikkukylästä nimeltä Yackandandah, jossa on varmasti vielä vähemmän asukkaita kuin Kuortaneella. Kylässä oli yksi baari (jonka muuten omisti Mel Gibson), kauppa, jalkapallokenttä ja koulu – normaaleja asioita. Mieheni muutti Melbourneen maaliskuussa 1996 opiskellakseen yliopistossa ja jäi sille tielle. Viiden miljoonan asukkaan kaupungissa eläminen on kasvattanut pikkukylän kaverista maailmankansalaisen jonka arkea on kohdata kymmenien maiden kansalaisuuksia päivittäin työelämässä, vapaa-ajallaan sekä ystäväpiirissään. Viisi hänen parhaista ystävistään on naimisissa ulkomaalaisen naisen kanssa – ja se on ihan normaalia. Australialaiset ovat tottuneita siihen, että oma verenperintö saattaa olla sirpaloituneena ympäri Eurooppaa siirtomaahistorian takia. Oman mieheni äiti on kotoisin Pohjois-Italiasta, kylästä nimeltä Macugnaga ja isän puoli on tullut alun perin Englannista. Damian on myös asunut vuosia Lontoossa ja on sitä mieltä, että kun lähdetään ulkomaanmatkalle, sielä viivytään vähintään kuukausi-pari. Hän on ajanut yksin Amerikan halki polkupyörällä ja kerännyt hyväntekeväisyyteen rahaa ajamalla täysmittaisen Tour De Francen. Ihan vapaasta tahdosta, huvikseen ja siksi että hän tykkää nähdä maailmaa eri perspektiiveistä.

 Meidän taustamme ovat siis hyvin erilaiset. Hän on luontaisesti kansainvälinen eikä suomalainen tyttöystävä ole yhtään sen ihmeellisempi kuin olisi englantilainenkaan. Ei hänelle eikä hänen perheelleen. Minulle Australialainen poikaystävä taas on valtava hyppäys pois normaalista ja totutusta.

Pohjalainen tykkää ajatella, että kun pohjalainen nainen ottaa ulkomaalaisen miehen, se otetaan siksi kun ei paikallista saanut. Härskisti yleistetty lausahdus, mutta olen itsekin tähän asenteeseen muutaman kerran törmännyt. Että miksi pitää ottaa ulkomaalainen? ULKOmaalainen!! Siinä sanassa on jo jotakin negatiivista, ihan kuin ulkomaalainen edustaisi sitä hieman epämääräisen epäilyttävää, mitä ei täysin pysty määrittelemään ja mihin ei todellakaan pysty täysin luottamaan. Kukaan ei voi olla niin luotettava ja rehellinen kuin suomalainen ja ennenkaikkea pohjalainen. Eihän?

 Ennen kuin Damian muutti Kuortaneelle reilu vuosi sitten, pelottelin itseäni ja häntä kaikenlaisella. Valmennin tulevaa Virtalankyläläistä kovin ottein ja käskin pysyttelemään henkisesti vahvana, koska meillä esiintyy paikoitellen rasismia. Tuli se ilta, kun lähdettiin ensimmäisen kerran töihin silloiseen ravintolaani Nokiottaan ja mielessäni toivoin parasta ja pelkäsin pahinta…

Lopputulos oli se, että illan päätteeksi liikutuin lähes kyyneliin siitä harmittoman uteliaisuuden ja lämmön määrästä, mitä paikalliset osoittivat Damianille. Hän oli sen illan ehdoton päätähti ja ihmiset vetivät häntä jokaiseen ilmansuuntaan ja halusivat tietää hänestä kaiken – myös ne jotka eivät puhuneet englantia. Minä jäin kerrankin  sanattomaksi ja jouduin tunnustamaan, että pohjalainen osaa myös olla varsin ennakkoluuloton ja ystävällinen tuntemattomille ulkomaalaisille. Hattu pois päästä tässä asiassa, minä arvostan suunnattomasti sitä että oman kylän ihmiset ovat ottaneet uuden elämänkumppanini vastaan suurella sydämellä.

 Mitä se käytännössä tarkoittaa, kun seurustelee ulkomaalaisen kanssa?

 Ensinnäkin täytyy puhua vierasta kieltä. Täytyy oppia ilmaisemaan kaikki tunteensa kielellä, joka ei ole oma kielesi. Täytyy hyväksyä se, että kestää aikansa ennen kuin muodostuu samanlainen syvä sanallinen yhteys, kuin mitä se olisi ollut jo kuukausia sitten jonkun omankielisesi kanssa. Täytyy myös hyväksyä se, ettette ole koskaan täysin samalla kulttuurisella aaltopituudella eikä hän voi ymmärtää, millainen on pohjalainen nainen tai pohjalainen isäntä. Sinä luot kulttuurisen identiteetin nollasta vieraskielisen kumppanin kanssa. On käsittämätön yhteys olla jonkun henkilön kanssa ”pohjalainen” tai ”suomalainen”. Tai ”kuortanelainen”. Me emme voi käyttää edes lausetta ”olemme molemmat eurooppalaisia”, koska kumppanini on kotoisin toiselta äärilaidalta maapalloa.

 Onko kaikki sen arvoista? No on tietenkin, minulle. Jollekin muulle nämä asiat saattaisivat olla ylitsepääsemättömiä, mutta minä yritän olla avoin ja koen sen äärettömänä rikkautena että pääsen jakamaan arkea ihmisen kanssa joka on monella tavalla niin kiinnostava ja ihastuttava. Me emme myöskään ole muodostaneet toisistamme mitään ennakkokäsitystä, koska emme tunne toistemme kulttuureja. Rakennamme kaiken vain oman kokemuksemme varaan – se on jotenkin valtavan rehellinen ja puhdas alkutilanne.

 Tulevaisuuden suunnittelu on haastavaa, koska molemmat haluavat pitää läheisensä lähellään. On tehtävä isoja kompromisseja ja pystyttävä elämään sen asian kanssa, että elämä muuttuu. On pystyttävä irtautumaan monesta perustavanlaatuisesta ajatuksesta, kuten siitä että mahdollisesta jälkikasvustasi tulisi automaattisesti suomalainen. On täysin mahdollista että hänestä tulee yhtä lailla australialainen ja hän myös puhuu kahta kieltä äidinkielenään. Onnemme on, että meistä molemmat ajattelevat nämä asiat mahdollisuuksina, ei uhkina.

 Onhan meilläkin näitä kulttuurisia yhteentörmäyksiä. Tai lähinnä tilanteita joista jompikumpi ei pääse ylitse. Hyvänä esimerkkinä on se, kun sain tietää että Australiassa ei ole buffettyylisiä ravintoloita. Tarkoittaa sitä että kukaan ei sy�� buffetlounasta tai mitään muutakaan noutopöydästä. Minä en uskonut tätä enkä päässyt yli asiasta, en sitten millään!! On lisäksi muutama hassu asia, joista meillä väitellän aina välillä: 

·      Meillä ei myydä esinettä nimellä ”face washer” eli sellaista pikkupyyhettä, jolla pestään naama. On kuulemma epähygieenistä olla käyttämättä sellaista ja myöskin suihkussa pitää AINA käyttää sellaista pesukinnasta. Muuten ei tule puhdasta. Omasta mielestäni saippua ja vesi riittää pääsääntöisesti, hehehe.  Olen esittänyt teorian, että Suomessa ei hikoilla yhtä paljon kuin kuumassa Australiassa.

 ·      Makeat leivät. Australiassa on aivan yhtä tavallista syödä leipä makean päällysteen kanssa kuin suolaisenkin. Minä pyörittelen tälle asialle aina päätäni.

 ·      Liikenneympyrässä vilkuttaminen. Meillä on kuulemma naurettava tapa vilkuttaa liikenneympyrästä poistuttaessa. Australiassa vilkutetaan ”sisäänpäin” koko ajan kunnes käännytään muualle, sitten vilkkua ei enää näytetä. Wtf?

 ·      Australiassa oman kuvan liittäminen CV:n on noloa ja epäammattimaista. Suomessa se on melkeinpä vakiintunut käytäntö.

 ·      Ausseissa kaupassa ja missä tahansa asiakaspalvelussa kysytään aina, AINA, ”how are you?” Siihen kuuluu vastata, ”good thanks, how are you?” Ja sitten taas vastataan ”good, thanks”. Ja siinä se, tämä toistetaan satakertaa päivän aikana vieraitten ihmisten kanssa. Meillä näin ei todellakaan toimita ja hieman on ollut molemmilla opeteltavaa toistemme maiden kohteliaisuuskäytännöissä…Suomessa kassaneiti alkaa epäillä flirttiä tai mielenterveyttä jos vieras asiakas kyselee kuulumisia.

 ·      Alasti saunominen miesten kesken. Tämä ei varsinaisesti ole ollut ongelma, mutta hyvin eksoottinen ja jännittävä asia, josta on raportoitu silmät pyöreänä Australiaan moneen otteeseen. Myös alasti saunassa halaaminen miesten kesken on ollut kuulemma hyvin erikoista, epäilemättä….mutta suomalaisen miehen herkistymistä ei voi mikään estää ja silloin halataan kun siltä tuntuu. Heh.

 ·      Purukumien heittäminen ulos liikkuvan auton ikkunasta (keskellä metsää). Tästä aiheesta on syntynyt jopa riita, koska kuinka kukaan voi roskata omaa maataan?? Minä ilmeisesti, olen syyllistynyt rikokseen ja saan aina mulkoilua asiasta. Australialaiset ovat järjettömän tiukkapipoisia roskaamisen suhteen ja hyvä niin, ehkä muidenkin täytyisi ottaa mallia.

[paivivirtaniemi]

Always hold hands. Always.

 Luin tänään lehtiartikkelin jossa oli listattuna asioita joita tekemällä pariskunnat pysyvät ikuisuuden yhdessä. Jäin miettimään, onko tosiaan niin että tiettyjä asioita tekemällä olisimme kaikki onnellisempia? Artikkelin mukaan pitäisi matkustaa yhdessä, käydä deiteillä, nauraa paljon ja tehdä ihania asioita yhdessä.

Tuollaiset artikkelit varmasti pätevät elämään jossa on kaikki suht normaalisti jo valmiiksi. Sinänsä oikeita asioita, mutta ne jäävät mielestäni kovin pinnallisiksi. Riittää jos pidetään kädestä kiinni, pussaillaan ja ollaan vaan onnellisia. Mitäs sitten kun se ei enää riitä ja pitää keksiä todellisia keinoja miten arjesta tehdään hyvää? Olen miettinyt tätä asiaa mahdottoman paljon vuosien varrella ja löytänyt muutamia universaaleja totuuksia.

Olen ollut onnekas omassa elämässäni ja saanut elää sitä yhdessä hienojen ihmisten kanssa. Tällä hetkellä olen suorastaan ällöttävän onnellinen ja syy siihen on varmasti se, että olen oppinut niin valtavasti edellisestä elämästäni. En todellakaan kuulu siihen onnekkaaseen joukkoon, joka tekisi asiat heti ensimmäisellä kerralla oikein, vaan minä epäonnistun myös usein. Onneksi!! En olisi ikinä oppinut muuten mitään.

 Koska olen tällainen yltiöromanttinen ja ikuiseen rakkauteen edelleen uskova höppänä, ajattelin listata teille sellaisia ajatuksia jotka ovat olleet aivan erityisen tärkeitä omassa elämässäni. Kaikkien ”ohjeiden” takana piilee sata tarinaa siitä, miten yrityksen ja erehdyksen kautta on opittu se paras tapa. Näitä tullee blogissa varmasti roppakaupalla lisää, mutta jos nyt alkuun tällaisia:

1. Pidä omatuntosi puhtaana niin pysyt onnellisena ja vilpittömänä.

Mikään ei ole niin myrkyllistä kuin se, että kasaat omalletunnollesi pieniä tai suuria asioita joita et pysty kertomaan kumppanillesi. Ne voivat olla niinkin pieniä, että jätät viattoman asian kertomatta vain suojellaksesi toista pahalta mieleltä. Kun sinulla ei ole mitään salattavaa, olet oma itsesi. Kun salaat jotain, muutut stressaantuneeksi ja lopulta se tuhoaa parisuhteesi koska ilo ja vapautuneisuus katoavat elämästäsi. Ole peloton ja kerro asioista.

2. Päättäkää olla onnellisia. Päättäkää!!!

Tehkää konkreettisia toimenpiteitä tämän asian eteen. Tehkää suunnitelma. Siihen täytyy sisältyä molempien lista asioista, joita tarvitset kumppaniltasi. Suunnitelman teko tuntuu varmasti ääliömäiseltä ratkaisulta monen mielestä, mutta takaan että se on paras päätös elämässänne. Merkatkaa kalenteriin ylös päivä kolmen kuukauden välein, jolloin käytte läpi asiat jotka ovat ärsyttäneet viimeaikoina hiljaisesti sekä asiat jotka ovat tehneet erityisen iloisiksi. Me aloitimme nykyisen kumppanin kanssa tämän jo suhteen alkumetreillä ja en voi tarpeeksi ylistää järjestelmän toimivuutta!

3. Leikkikää roolileikkejä

Ei mitään tuhmia juttuja. Kysy kumppaniltasi, mitä tekisit nyt jos olisit vapaa. Jos voisit tehdä ihan mitä tahansa maailmassa, mitä tekisit? Minne menisit? Tekisitkö jotakin toisin elämässä? Kirjoittakaa asiat ylös ja menkää tunteen mukana! Sitten esittäkää kysymys toisellenne: ”Estänkö minä sinua saavuttamasta nämä unelmasi ja haaveesi?” Jos vastaus on kyllä, pohtikaa onko teillä yhteisiä haaveita joita voisitte tavoitella yhdessä. Teidän molempien täytyy tuntea tekevänne elämällänne jotain merkityksellistä ja elää myös itsellenne ja haaveillenne. Kysykää myös tämä: ”Olisitko onnellisempi ilman minua?”

4. Ole kiltti. Näytä rakkautesi – myös julkisesti.

Hymyile, vastaa hymyyn, sano kiitos, pyydä – älä käske. Silitä päätä kun kuljet ohi, tee asioita pyytämättä ja yritä olla se paras kumppani maan päällä! Kunnioituksen puute on varmasti tappavin virhe ikinä. Se tappaa sisältä päin vähitellen kaiken rakkauden ja muuttaa sen salakavalasti katkeruudeksi. Älä sorru helppoihin virheisiin. Jos haluat kumppanisi palvovan sinua, näytä rakkautesi myös julkisesti äläkä häpeä hellyydenosoituksia. Tämä on jotenkin aivan uskomattoman tärkeä asia. Uskomattoman voimakas on myös se reaktio, minkä julkinen rakkaudenosoitus saa aikaan, kokeilkaa jos ette usko.

[paivivirtaniemi]

Miten myyn kiinteistön?

Niin kuin sitä sanotaan, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Tänään ratkesi yksi iso asia minkä vuoksi olemme jännittäneet kuukausikaupalla kalpeana…olemme hieroneet kauppaa erään tahon kanssa matkailutilani rakennuksista ja vihdoin asia ratkesi – kauppoja rakennuksista ei synny. Sitä kun on löyhässä hirressä monta kuukautta, on toisaalta helpottavaa kuulla mikä ratkaisu tahansa. Nyt sitten alkaa myyntityö uudelleen ja siinä sivussa viikonloppubisnes tilalla. Mutta mistä ihmeestä sitä aloittaisi? Mihin suuntaan katselisi seuraavaksi ja ketä lähestyisi? Kuka tarvitsee isoa tilaa?

Ei ole ihan helppoa myydä kahdeksaa rakennusta tällaisen laman aikana. Lamaksi tätä kai voi kutsua… Kukaan ei uskalla investoida mihinkään, varsinkaan jos oma rahoitusosuus jää suureksi. Pankit eivät myönnä lainaa mikäli suunnitelma ei ole 100 % vedenpitävä ja asiakkaidenkin kukkaronnyörit ovat normaalia tiukemmalla.  Matkailubisnes ei enää kannata nykyisellään, tarvitaan ulkomaisia asiakkaita ja superhieno tuotteistus joka puree tämän elämystrendikkyyden aikakautena. Omalla kohdallani on aivan turha puhua enää tulevaisuuden matkailuyrittäjästä, koska hävisin avioerossa myös liikekumppanin ja bisnespartnerin. Tarvitsen rakennuksiin nyt yrityksen, joka ei ole altis talouden heilahteluille ja jota turvaa mahdollisesti julkinen rahoitus. Mikä se on?

Jos tästä asiasta laittaisi gallupin pystyyn! Olisi todella mielenkiintoista tietää, millaista toimintaa te suosittelisitte paikkaan, jossa on 100 hlön ravintolatila, täysmittainen suurtalouskeittiö, 100m2 saunarakennus, kolme majoitusrakennusta joista yhdessä on 6kpl pieniä yksiöitä omilla vessoilla/suihkuilla ja ulko-ovilla. Lisäksi hevostalli sekä paljon varastotilaa + paljon pihaa.

Tässä omia ideoitani:

-       Minnesotahoito –tyyppinen parantola alkoholiongelmaisille

-       jooga / hyvinvointikeskus (valtava bisnes ulkomailla)

-       päihde/mielenterveyshoitola, terapiakeskus

-       Diabetesyhdistyksen virkistyskeskus. Vastaavia yhdistyksiä on paljon.

-       seurakunnan leirikeskus

-       turvakoti esim. perheväkivallan uhreille.

Iltapäivällä lohdutettiin itseämme uunituoreilla kinuskimunkeilla, ettei vallan mene surkeaksi tämä elämä. Tilan myynti (tai vuokraus) on tällä hetkellä prioriteettilistalla kahden kärjessä, joten kyllähän tämä hieman laittaa mielen matalaksi. Onneksi sitä on oppinut sen verran realistiseksi, että ennenaikaiset turhat odotukset haudataan nurkkaan siihen saakka, kunnes asiat varmistuvat. Ennakkoon juhliminen millä tahansa asialla ei ole terveellistä.

[paivivirtaniemi]

Mahtava kirjoitus luovuudesta!

[paivivirtaniemi]

Olimme niin onnekkaita että tulipalossa säästyivät meidän molempien joululahjapaketit. Sain mieheltäni tällaisen kirjan. Kyseessä ei ole mikä tahansa kirja, vaan kuulemma sellainen opus josta hän on saanut elämänsä isoimman ahaa-elämyksen ja inspiraation. Kirjanhan täytyy olla silloin hyvä!

Mieheni on siitä erityinen, että hän on konkreettisesti voittanut itsensä elämässä useaan kertaan. Tämän kirjan luettuaan hän päätti jättää päivätyönsä sivutoimiseksi ja alkaa kehittelemään jotakin aivan uutta, mikä voisi olla suurta ja ihmeellistä jonakin päivänä- ja mahdollisesti tehdä hänestä miljonäärin (se on vielä toistaiseksi saavuttamatta, heh).

Hänellä oli idea mobiilisovelluksesta jollaista kukaan ei ollut vielä keksinyt ja lähti selvittämään tapoja miten tavallinen ihminen ilman it-kokemusta saisi asian toteutettua. Hän verkostoitui alan osaajien kanssa, kyseli, tutki ja lopulta löysi itselleen koodaamistaitoisen partnerin. Kaksi vuotta ja tuhansia työtunteja myöhemmin tulos on ladattavissa AppStoresta ja varsinainen julkinen laukaisupäivä lähestyy hyvää vauhtia!

Ihminen joka ei pelkää tehdä asioita joita ei heti osaa, on inspiroivaa seuraa. En voi kun ylpeänä ja ihmeissäni katsella, millaisella intohimolla ja päättäväisyydellä mieheni on rakentanut tyhjästä jotakin todella hienoa ja merkityksellistä! Vaikka sovellus ei koskaan toisi penniäkään rahaa, se on silti osoitus siitä että me kaikki pystymme mihin vaan jos tarpeeksi haluamme.

Kirjaa lukiessani tosin tunnen itseni valtavan rajoittuneeksi ja pelokkaaksi, vaikka en varsinaisesti muuten niitä piirteitä itsessäni tunnistakaan. Olen menossa vasta sivulla 62 mutta silti olen jo oppinut hyviä asioita. Tässä hyödyllinen tehtävä kirjasta, jollaisen jokaisen pitäisi tehdä:

"Vastaa seuraaviin kysymyksiin mahdollisimman spontaanisti, kirjoita ylös tajunnanvirtana:"

1. Määrittele painajaisesi eli ehdottomasti pahimmat asiat joita voisi tapahtua, jos toteuttaisit unelmiesi haaveesi.

2. Mitä sinun pitäisi tehdä, vaikka tilapäisestikin, korjataksesi vahingot tai palataksesi uudelleen noususuuntaan?

3. Jos saisit tänään potkut työstäsi, mitä tekisit saadaksesi talouden jälleen kuntoon?

4. Mitä asioita pelko saa sinut lykkäämään?

5. Mitä unelmiesi toiminnan lykkääminen sinulle maksaa - taloudellisesti, emotionaalisesti ja fyysisesti?

*** Tutustu sovellukseen: www.mspot.info Se on myös ladattavissa testikäyttöön AppStoresta nimellä Mspot (Mspot meditation) iPhoneen. Android-käyttöjärjestelmälle sovellusta rakennetaan parhaillaan. Jos haluat auttaa Damiania kehittämään sovellusta, ota yhteyttä damian@mspot.info tai paivi@mspot.info. Testikäyttäjiä tarvitaan joten lataa rohkeasti sovellus ja käytä sitä mahdollisimman paljon + anna palautetta! Kiitos!

[paivivirtaniemi]

Rabu on oppinut uuden tempun kahden viikon treenauksen tuloksena!

[paivivirtaniemi]

"Kun saa turpaansa, perspektiivi laajenee. Ihminen löytää vaihtoehtoja, jotka eivät olisi aiemmin tulleet mieleenkään."

[paivivirtaniemi]

Miten tulen onnelliseksi?

Tuossa on teille raaka pihvi! Itse söin sen jo monta kuukautta sitten, mutta kuvassa se näyttää vielä ihan hyvältä. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka moni teistä näkee kuvassa makuhermoja hivelevän herkullisen aterian ja kuinka moni ällöttävän raa'an lihamöykyn. Kuvan pihvi maistuu taivaalliselta mutta näyttää vastenmieliseltä. Henkilö joka ei ole koskaan maistanut sitä, ei voi ymmärtää sen hienoutta. Ennakkoluulot pitävät huolen että kovin moni ei haluakaan maistaa tuota lihamöykkyä.

Minä itse olen ollut hyvin ennakkoluuloinen esimerkiksi Opeleita, Romaneja ja puhelinmyyjiä kohtaan. Kun aloitin nykyisen ihmissuhteeni australialaisen miehen kanssa, julistin ensitapaamisella että minä en koskaan pystyisi seurustelemaan ulkomaalaisen miehen kanssa koska emme puhu samaa äidinkieltä. Asia selvä, hän sanoi. Lopputulos on kuitenkin se, että olemme seurustelleet pian 1,5 vuotta ja minä olen joutunut myöntämään olleeni väärässä. 

Törmään usein ihmisiin, jotka sanovat että elämä on pelkkää kärsimystä ja köyhyyttä. On tapahtunut asioita jotka estävät heitä pääsemästä pois piinasta - esimerkiksi se, ettei henkilö osaa tehdä kuin yhtä työtä, huono avioliitto tai ettei hän voi muuttaa toiselle paikkakunnalle paremman tulevaisuuden perässä. Ulkomaita harvat edes harkitsevat. On joskus raastavaa nähdä ihminen, joka on menettänyt kokonaan toivonsa saavuttaa mitään suurta elämässä. Ennakkoluulot pitävät niin tiukassa otteessa, ettei voimat riitä poispääsyyn. Ei ole tietä, ei neuvoja eikä energiaa.

Minä uskon keksineeni reseptin tähän. 

1. Hakeudu toisenlaisten ihmisten pariin. Ihmiset jotka ovat ympärilläsi, ovat todennäköisesti rakkaita mutta myrkyllisiä kehitykselle. Samanlaiset kohtalot synnyttävät uusia samanlaisia kohtaloita. Hanki energiaa ympärillesi hinnalla millä hyvänsä! Osallistu innovatiiviseen life coaching seminaariin, vaikka se olisikin hölynpölyä - sielä huomaat että on todella olemassa uskomattoman energisiä ihmisiä!

2. Tämän te jo tiedättekin, mutta sairaassa kropassa asuu sairas mieli. Hankkiudu terveeksi. Kun tykkäät kropastasi, tykkäät itsestäsi ja alat uskoa itseesi entistä enemmän.

3. Ala miettimään kuolemaa! Mikään ei saa sinua tehokkaammin liikkeelle kuin ajatus mahdollisesta ja hyvin todennäköisestä delaamisesta. Kuka nyt haluaisi arkkuun vasta elämän suunnitteluvaiheessa? Pidä huoli että olet joka päivä valmis kuolemaan, olet yrittänyt kaikkesi että elämä olisi onnellista!

4 Matkusta. Säästä rahaa että voit ostaa lipun jonnekin nähdäksesi millainen maailma oikeasti on. Maapallolla on yli kaksisataa erilaista todellisuutta, mistä sinä et välttämättä tiedä mitään. Hanki tietoa, niin ymmärrät oman potentiaalisi. Jos et ymmärrä sitä, et pysty käyttämään sitä.

Jos sinulla on hyviä menestyksen ja onnellisuuden reseptejä, niin antaa palaa tuohon alapuolelle kommenttikenttään! Kaikkihan me niitä tarvitaan.

[paivivirtaniemi]

Olen tässä, teidän käsissänne.

Ajatteletko sinä koskaan, että elämä jota elät, tuntuu jonkun ihan muun elämältä kuin omaltasi? Viimeksi tänä aamuna klo 6:50 pöydän ääressä kahvia ryystäessäni mietin, mitä hittoa minä täälä teen. Vieraassa talossa joka ei ole minun, juon mukista joka ei ole minun, lähdössä työpaikalle joka ei ole oma yritykseni, vaatteissa joista en oikeastaan pidä. Kaikki tavarat talossa ovat mustunutta tietokonetta lukuunottamatta juuri hankittuja, niitä ei ole montaa, eivätkä ne herätä minussa yhtään muistoa. Ainoa asia joka on kuulunut elämääni pitkän aikaa, ovat lemmikit.

Asuin aiemmin omassa talossa. Muun elämän muuttuessa ympärilläni hyvin radikaalisti, minun 110-vuotias lapsuudenkotini oli turvapaikka, pesä jota olin vaalinut ja kunnostanut vuosikausia. Ensimmäisinä elinvuosinani sielä asui oman perheeni lisäksi isovanhemmat ja eno. Kun tulin vanhemmaksi, salakuljetin sinne ensimmäisen poikaystäväni, myöhemmin asuin sielä aviomieheni kanssa ja aivan lopuksi jäin yksin - kunnes eräänä päivänä kohtasin kauniin miehen jonka kanssa päätimme jatkaa elämää yhdessä. Kukaan ei voisi olla onnellisempi siinä talossa, kuin mitä me olimme. Sitten tulipalo vei meiltä kaiken ja jouduimme katsomaan vierestä kun omaisuutemme paloi maan tasalle.

Asuimme yli kuukauden 12 neliöisessä kopperossa kahden koiran kanssa ja yritimme miettiä "mitä nyt?". Kutsuisin tätä tapahtumaa tarpeettoman radikaaliksi parisuhdetestiksi. Välillä itkettiin pelkästä väsymyksestä ja neuvottomuudesta, välillä naurettiin hysteerisesti koko jutulle ja useimmiten onneksi tajusimme keskittyä uuden elämän suunnitteluun. Mitä ihmisen päässä tapahtuu kun kaikki menee uusiksi? Sen asian havainnoiminen on ollut yksi mielenkiintoisimmista asioista elämässäni. On helppo sanoa, ettei tavara merkitse mitään. Kyllä se merkitsee. Me kiinnymme muistoihin joita tavarat edustavat, ne tuovat mieleen vanhoja asioita. Kun esineet häviävät, pala identiteetistä häviää samalla. Täytyy alkaa kirjoittaa asioita ylös, aivan kuin minä nyt.

Tässä alkavassa blogissa kerron tarinoita elämästä, jossa kaksi ihmistä rakentaa tulevaisuuttaan täysin uudelle pohjalle. Kaiken takana on sammumaton jano elämään, loputon optimismi ja usko että ihminen selviää kaikesta jos haluaa!