dolphinapocalypse

[dolphinapocalypse]

tarina missä marinah menehtyy synnytykseen

juu

Suruvärit olivat pukeneet Doriahia viikkoja. Dimitris sai tietää että hänet oli kutsuttu Herttua Algaten puheille hänen työhuoneeseensa sinä aamuna. Hän oli juuri antanut ylen tämän vuoksi ja sytytti kädet täristen piippuaan kylmällä lattialla istuen ilman paitaa, kuin joku humalahakuisen illan jälkeinen nulikka. Dimitris mietti kuinka hänestä nuorena usein myös tuntui että hän saattaisi pian oksentaa jos ajattelee Herttua Algatea liikaa, perhoset vatsassa olivat niin ylitsevuotavat. Jotkut asiat eivät koskaan muutu.

Dimitris lähti kohti linnaa, ja kuten hänen alati kasvavalle kyynisyydelleen sopi, hän oli aina ollut varma että hän ei olisi linnassa ikuisesti, ja että tämä ennenkuulumaton tilaisuus missä Herttua Algate haluaa puhua hänelle kahden kesken (he eivät olleet puhuneet kahden kesken varmaankaan kymmeneen vuoteen, ehkä jopa kahteentoista) olisi viimein flagellaatio Dimitriksen viimeaikaisesta röyhkeydestä, ja hän palaisi häntä koipien välissä Lameziaan ja voisi potea häpeää siitä että epäonnistui palvelemaan Herttuaansa vanhuuspäiviinsä saakka. Hän näin ollen oletti olevansa valmis mihin vain hän nyt tämän oven takana kohtaisikaan, mutta havahtui silti siihen että seisoi sen takana useamman hetken ilman että pystyi liikuttamaan kättään koputukseen.

"Dimitris. Tule sisään." Hän katsoi ovea tajuamatta että se on ovi, ja tarttui kahvaan tajuamatta että se on kahva, sivuutti sen ajatuksen että Herttua Algate varmasti tiesi Dimitriksen epäröineen oven takana koko sen ajan kun hän oli siellä, yhdessä toisessa ohimenevässä hetkessä hän tajusi että hänen tulisi Lady Mariellea niin suunnattoman ikävä, ja hän astui sisään. Työhuone olisi rekisteröitynyt vain vähän muuttuneena Dimitrikselle, jos hän olisi tutkinut sitä. Hän olisi ehkä huomannut Herttua Algaten ruumiinkielen,  ja ryhdin, ja ehkä hän olisi kuullut jotain jo tämän äänensävystä tämän sanoessa nämä muutamat sanat, mutta polvistumisen jälkeen Dimitriksen katse oli kiinnittynyt suoraan eteen, kohti ei mitään. "Herttua Algate." Täysin monotooninen, harjoiteltu äänensävy. Dimitriksen ylpeys siitä että ne tuhannet tunteet mitä hän päivittäin työntää takaisin pinnan alle eivät kuulu hänen äänestään. Tämä oli selin, eikä sanonut mitään. Kohta hän kääntyi, ja Dimitris ei pystynyt tähän, ja käänsi katseensa maahan, tottuneesti. Hänestä tuntui että hän sai huonosti happea. Hän hengähti ehkä kerran nopeammin sisäänpäin kun hän tajusi että Herttua Algate lähestyi häntä, ja hän pakotti itsensä nostamaan kasvonsa, silti katsomatta mihinkään.

Hiljaisuus vallitsi hetken, tai ikuisuuden, tilan. Dimitris katsoi Herttua Algaten suruasua. Hän katsoi Herttua Algaten suruasussa olevaa pientä hevosta esittävää rintakorua, ja odotti, ja esti itseään panikoimasta, ja hän odotti, ja odotti, ja Herttua Algate sanoi jotain.

"Muistatko kun olimme nuoria, Dimitris?"

Ei. Ei? Mitä? Dimitris miettimättä katsoi Herttua Algatea silmiin ensimmäistä kertaa sanomattoman pitkään aikaan. Dimitriksen sydän tippui hänen vatsaansa ja hän halusi oksentaa jo toisen kerran tänään. Herttua Algate ei ollut koskaan katsonut häntä ennen näin. Tämän suulla väreili ilme jota ei voinut millään tulkita hymyksi, mutta se se ehkä oli, ja tämän silmät olivat punaiset ja turvonneet ja uskomattoman tummat,  ja niin kovin kaukana siitä ylpeästä ja itsevarmasta miehestä jonka Dimitris kuvitteli Herttua Algaten yhä olevan (mutta tottakai hän on itkenyt ja surrut, senkin vanha, uskomaton typerys) ja hän ei ollut kylmä mutta ei myöskään lämmin. Dimitris ei ollut koskaan katsonut Herttua Algatea näin.

Dimitris avasi suunsa, ja sulki sen. Hän laski katseensa, ja yhtäkkiä tajusi mitä on tekeillä. Hän ymmärsi mitä juuri tapahtui, miksi asiat aikanaan menivät näin, ja miksi asiat juuri nyt olivat tapahtumassa, ja mitä tämä ehdottomasti ei tarkoittanut. Häntä kylmäsi. Hän sulki silmänsä ja rukoili Neljää  vasten kaikkia periaatteitaan ja toivoi niin kovin että hän olisi väärässä. Hän ei pysty tähän. Hän ei yksinkertaisesti pysty. Hän  pakotti monotoonin ääneensä kun hän vastasi, "Kyllä, Herttua Algate."

Hän odotti sitä mutta ei ollut silti valmis siihen. Herttua Algaten käsi tuli hänen kasvoilleen ja nosti ne ylös, kohtaamaan tämän katseen joka ei ollut kadottanut intensiteettiään edes surun keskellä, ei kadottanut piiruakaan siitä näiden vuosien aikana. Dimitris nosti leukaansa ja keskittyi siihen että hän pysyisi kasassa.

Herttua Algaten kasvot pehmenivät, mutta se teki tästä vielä pahempaa,  ja hänen peukalonsa siveli Dimitriksen poskea. "Olet edelleen niin kaunis."

Dimitriksen suu nytkähti ja hän katsoi edelleen Herttua Algatea silmiin, samalla kun hänen omistaan alkoi valua kyyneliä. Hän katsoi tätä miestä, jolla oli päällään surupuku, ja joka puki kasvoillaan surua, ja tämä mies nosti toisenkin kätensä Dimitriksen kasvoille, ja Dimitris muisti nämä kädet ja hän ajatteli, "Minä rakastan tätä miestä yhä," ja Dimitris katsoi Herttua Algatea yhä silmiin samalla kun hän peitti tämän kädet kyynelillä ja alkoi haukkoa henkeä itkusta, ja he vain seisoivat yhdessä näin, Herttua Algate välillä sivellen Dimitriksen poskea. Hän viimein päästi irti. Dimitris seisoi silmät punaisina, edelleen asennossa, liikumatta, Herttua Algaten edessä. Hän katsoi tätä silmiin. Hän ei pystynyt katsomaan enää muualle, nyt kun hän aloitti. Dimitris ei ymmärtänyt mitään tunteita mitä hän tämän toisen miehen kasvoilla näki. Hän mietti oliko hän itse läpinäkyvä ja Herttua Algate näki suoraan hänen sydämeensä vaikka hän ei itse edes tiennyt mihin takertua niistä monista asioista mitä hänen päässään pyöri.

Dimitris oli pakahtua. "Olen niin pahoillani, Herttua Algate." Hän hengähti. "Olen.. olen täällä koska tapan ja kuolen Algaten herttuaperheen vuoksi. Teen mitä vain mitä pyydätte ja tarvitsette." Dimitris polvistui. Herttua Algate ei liikkunut, mutta hänen kätensä taas kulki pitkin Dimitristä, tällä kertaa ottaen tämän hatun pois päästä ja silittäen tämän niskaa. Dimitris sulki silmänsä.

"Minä tiedän, Dimitris." Herttua Algate nosti Dimitriksen pystyyn tämän kainalon alta, eikä antanut vielä tämän hattua takaisin, mutta nojasi lähelle Dimitristä ja sanoi hänelle hiljaa, lempeästi, korvaan. "Pyydän. Kutsua minua Arcoksi jälleen."

Dimitris huokaisi kerran, murtui täysin, ja hautasi kasvonsa Herttua Algaten kaulaa vasten. Herttua Algate piti seuraavana päivänä jälleen kultaisia ja punaisia vaatteita. Surupuku oli pesussa, kyynelien ja rään ja seksin tahraama. Dimitris seisoi vahtivuorollaan ja katsoi kelmeää taivasta. Häntä oksetti yhä.

[dolphinapocalypse]

dimitriksen kirje

siskoille ennen ikiyötä!

Hei Amilla, Babette ja Clementine.

Edelliset kirjeeni olivat lyhyitä, koska minulle on vielä vierasta kuvailla elämääni Empuriassa teille. Tiedän kuitenkin että haluatte siitä tietää, samalla lailla kun teidän kirjeenne Lameziasta tuovat uusia tuulia tänne tuttuun rutiiniin. Koettakaa ymmärtää vaikeaa veljeänne. Teen parhaani että kertoisin tällä erää enemmän. Olkoon tämä Ikiyön ihme teille minulta.

Herttuaperhe voi hyvin, ja minä myös. Elämä on rauhallista täällä, mutta kuulen kyllä levottomuuksista pienissä kylissä ja muualla. Onneksi olette turvassa kaupungissa.

Kun matkustimme Lameziaan pari vuotta sitten, meidän kokemissa koettelemuksissa oli mukana hevonen, jonka nimi on Laikku. Varsin normaali, lunki työhevonen, mutta se jostain syystä tykästyi minuun, ja olen käynyt sitä katsomassa niin usein kuin voin talleilla. Tiedän ettette välitä eläimistä, mutta se miten paljon enemmän täällä on hevosia ja miten suuresti niitä kunnioitetaan, on yksi syistä miksi Empuria on minulle mieluinen paikka asua.

Äiti ehkä ilahtuu siitä tiedosta että olen alkanut jälleen takomaan. En kerennyt silloin näyttää kilpeäni teille, mutta en ole ilmeisesti unohtanut isän opetuksia, koska olen siitä saanut ehkä tarpeettomastikin kehuja. En ollut tullut ajatelleeksi että Faberin suvun takomistaidot kuolisivat kanssani pois jos en välitä taitoani eteenpäin, ja nuori Sousa, Herttua Algaten äpärätyttö, (muistatte ehkä hänet, Leidi Mariellen näköinen, hiljainen ja pitkä, nyt vielä pidempi.) onkin ilokseni kiinnostunut töistäni. Hänellä on luontainen lahjakkuus kädentaitoihin ja pikkutarkkaan työhön. Olen opettanut hänelle alkeita, ja hän on oppinut todella nopeasti, vaikka hänen tuotoksensa nojaavatkin enemmän käytännöllisyyteen kuin koristeellisuuteen.

Tiedän että Clementineä kiinnostaa nuorien ystävieni kuulumiset muutenkin. Sousa on oikein miellyttävää seuraa, hänessä on rauha ja viisaus joka ylittää hänen ikänsä ja asemansa, ja olen varma siitä että hänestä tulee isona merkittävä omalla tavallaan. Tämä piti nyt sanoa tuon lisäksi mitä kerron hänen tekemisistään, olen vain hänestä kovin ylpeä. Toivon että voisin tuoda hänet kylään vielä uudelleen, olisi hienoa jos Clementinestä ja Sousasta voisi tulla ystävät.

Leidi Marielle kasvaa silmissä, eikä vain iältään vaan myös arvokkuudeltaan ja kyvyiltään. Tekin tiedätte varmasti että hän on menossa kihloihin ensi kesänä, ja olen todella tyytyväinen hänen ja Herra Cloviksen liitosta. (Milloin te muuten menette naimisiin? Olette kysyneet tämän minulta lukemattomia kertoja, saanen luvan kysyä tämän kerran.)

Tiedän että Clementine kovasti haluaisi että kerron terveisiä Leidi Mariellelle, mutta hän alkaa olla siinä iässä että hänelle ei ole sopivaa olla liian tuttavallinen kanssani. Jos hän itse ottaa asian puheeksi, kerron kyllä silloin ehdottomasti.

Nuoresta Inpusta en tiedä paljoa. Hän piti yhteyttä jonkin aikaa lähtönsä jälkeen mutta sitten hänestä ei ole kuulunut mitään. Hän on ilmeisesti kodissaan Mijaarissa, mutta koska Inpu ei ole tullut puheeksi Leidi Mariellen ja Neiti Sousan kesken, en ole siitä enempää udellutkaan. Olen hieman huolissani, koska Inpu tuppaa olemaan henkilö, joka aiheuttaa huolta.

Aion lähettää teille Ikiyön lahjat perästä päin, kunhan ne ovat valmiita. Älkää te stressatko minun lahjoistani, vaikka uskon että tässä vaiheessa on myöhäistä kieltää teitä lähettämästä minulle mitään, varsinkaan piiraita.

Edellämainitun takia myös minun pitää pukeutua parhaimpiini täällä linnassa, koska tilaisuus on koreampi ja tärkeämpi kuin Ikiyön juhlallisuudet yleensä. Leidi Marielle myös vaati sitä, yllätyin että hän näki asioikseen että linnaan tullut vaatturi hoiti juhlavaatekerran myös minulle. Mutta onhan henkivartijan tärkeä olla edustava, varsinkin kun meille tulee vieraaksi Davutit ja heidän tunnetusti korkea-arvoisena ja hienona pidettävät henkivartijansa. Ihmettelen yhä kuinka Leidi Marielle ei vain hanki nuorempaa ja edustavampaa henkivartijaa sen sijaan että koettaa saada vanhan miehen näyttämään paremmalta tälläisessä pröystäilykisassa, mutta olen otettu ja kiitollinen jokatapauksessa.

Äiti varmasti ilahtuisi jos näkisi minut, koska hän tietää että minusta on ollut turhauttavaa että pelkän rivisotilaan on vaikeampi löytää tilaisuuksia pukeutua parhaimpiinsa, ja otan tästä kaiken irti. Aion pistää ylleni Amillan minulle lahjoittaman korun parin vuoden takaa, voit viimein lakata tivaamasta milloin pistän sen päälleni. Lupaan kuvailla hienoimmat asut naisten yllä Clementinelle seuraavassa kirjeessä. En tiedä kiinnostaako sinua mikään täällä Babette, mutta voin luvata että tulen olemaan todella epämukava ja nolo sosialisoidessani, toivottavasti tämä suo sinulle lämpöä.

Toivon että tulemme käymään Lameziassa mahdollisimman pian Ikiyön jälkeen. En tiedä vielä Leidi Mariellen tulevaisuuden matkustussuunnitelmista.

Ps. Jos äiti yrittää leipoa väkisin vaikka hänen jalkoihinsa särkee, voin lähettää teille köyttä jolla sitoa hänet petiinsä.  Ja kutsukaa lääkäri katsomaan häntä vaikka hän kuinka kieltäisi ja kiroaisi. Voitte repiä tämän kohdan kirjeestä irti ja näyttää hänelle loput.

Teidän, Dimitris.

[dolphinapocalypse]

[dolphinapocalypse]

dimin ikiyö-asu 

[dolphinapocalypse]

[dolphinapocalypse]

[dolphinapocalypse]

[dolphinapocalypse]

sota_äiät

[dolphinapocalypse]

prink yaoi

jatkuu

Prink smiled at the Duke's daughter lightly snoring amongst her friends in a big pile of blankets, some worn, some made of wool. He thought about how inappropriate this would be inside the castle walls, and how much she must be enjoying herself, despite all the things they've had to see and witness in this unintended detour. Kip was curled up in a bed some ways further from them, seemingly deep in sleep. He noticed his hands weren't warmed by his cup of tea anymore, and he set it down. He found himself being curious what the missing member of their group was doing at this hour. It was colder out than it was last night, and Prink was glad they got lucky, or were maybe lead here by gods. They did after all have a holy man travelling with them. A trail of smoke and a the glow of a lantern was visible behind the corner, and Prink carefully walked around it. Dimitris was sitting by himself, working on something, and aknowledged his appearance by nodding and returning back to work. Prink sat next to him to take a closer look what he was doing. He wouldn't have possibly wanted to bother Dimitris if this was back in the barracks, but in this moment, it felt comfortable to sit here.

He had a pile of wooden stickes next to him, and was holding and comparing one to one of Sousas arrows. Prink remembers seeing Dimitris pull it out of the body of the thief. He watched for a moment as Dimitris was making the stick of equal length with the arrow, and set it down next to one he had already finished.

"I didn't know soldiers we're supposed to know how to make arrows." "We're not." He was cutting away protruding bits from a new stick. "Ages ago, I was interested in how to make weapons out of material you can find from the woods, not just steel and metal." He compared the stick to the arrow. "Sousa can find her own arrowheads and feathers for this surely herself. She is a skilled girl, she would learn the hang of this quickly."

Prink asked questions on the details of how one does arrows, and Dimitris answered in a quiet tone of voice. The smoke from his pipe was a pleasant, soft smell, and Prink wondered how come it didn't smell as awful as the tobacco the guards smoke tons of. They soon both lulled into comfortable silence, and Prink caught himself having been staring at Dimitri's hands as they did work. He had an iron ring in one of the fingers, (not in any significant finger, he noted) and the grip on the knife was strong but careful. Prink felt embarrassed for some reason, and looked away. He suddenly remembered Dimitris calling him "Prick" by accident and laughed a little despite himself. Dimitris glanced his way and its as if he knew what he was thinking about, since he looked away immediately and seemed embarrassed as well. The mood got somewhat uncomfortable.

".. You think you could show me how to make arrows myself? This trip has made me realized how lacking my skills in... well, pretty much in everything, are." Dimitris looked at him and Prink had to will himself not to look away. His eyes were so blue. He smiled at him slightly. Prink's eyes widened. "Sure. You can take lessons with Sousa." He kept smiling when he returned to his work. Prink sat there with him, until it got too cold, and he almost wanted to tell Dimitris to get some sleep, but just bid good night and went to bed himself, his heart racing.

[dolphinapocalypse]

pituudet

[dolphinapocalypse]

yaoita päivää n 

[dolphinapocalypse]

[dolphinapocalypse]

prink pohdintaa

tämmönen onko tämä nyt drabble anyways soft yaois mut ei oikeestaan kosk ei täs tapahdu mitään

Prink asettui sotilaselämään kuin hän olisi aina kuulunut sinne. Tämä ei tarkoittanut sitä että hän olisi ollut erityisen hyvä missään, tai mitenkään mieleenpainuva lisä sotilasrykmenttiperheeseen. Se oli hänestä ihan okei. Viikon verran häntä naljailtiin ja kutsuttiin Prickiksi, mutta sen jälkeen mutistiin vain huomenet ja tehtävät alkoivat tapahtua rutiininomaisesti. Prink tiesi etukäteen että hän tuskin pääsisi tekemään mitään sankarillista tai historiaanjäävää hänen omalla osastollaan, ja tehtävät olikin toistaiseksi tasoa "vie herttuan serkku suklaa-ostoksille." Mutta mikä tahansa voitti häntä hellävaraisesti mutta määrätietoisesti saartavan epätoivon jota hän koki asuessaan maatilalla ilman mitään tulevaisuutta tai haaveita edessään, tai näin hän itselleen epävarmasti väitti ainakin toistaiseksi.

Eräänä päivänä kasarmeilla oli suuri häly. Prink oli tässä vaiheessa ollut sotilaana kolme viikkoa. Yleistiloihin ryntäsi viitisen miestä että naista, ja yksi heistä oli verissä päin. Joku huusi jotain miestä nimeltä, ja hetken päästä oletettavasti juuri hän ryntäsi tilaan sideharsoa ja erinäisiä liinoja kädessään. Prink vain seisoi tietämättä mitä tehdä, kunnes tämä vähän vanhempi mies hallitsi koko tilaa hiljaisella mutta päättäväisellä äänellä ja alkoi puhdistamaan loukkaantuneen sotilaan päälakea. Hän kyseli ympärillä pyöriviltä sotilailta yksityiskohtia, he olivat olleet harjoittelemassa ja häneen oli osunut päähän keihäänvarrella, yksi sotilaista kiemurteli hätäisen näköisenä, rauhallinen äänensävy vakuutti ettei tapahtunut aivotärähdystä ja että vastuu oli kokonaan Markuksen, joka ei ollut pitänyt kypärää.

Prink hymähti kun hän tajusi että tilanne oli tuttu hänelle. Hän muisti kun yksi hänen siskoistaan oli kompastunut jalkoihinsa ja iskenyt päänsä kirjahyllyyn, ja lopettanut parkumisen heti kun heidän äitinsä tuli tyynesti puhuttelemaan häntä. Hän oli itse vain tuijottanut eikä tiennyt mitä tehdä. Prink katseli vanhempaa miestä, jolla oli melankolinen olemus ja pitkä tukka pienellä rusetilla, ja erikoinen hattu päässä. Koko tilanne vaikutti jo melkein lapselliselta, olisi vain puuttunut että Markus olisi alkanut itkemään. Joku sen sijaan tuli ja lykkäsi hänelle viinileilin käteen. 

Mies jota puhuteltiin nimellä Dimitris, nousi ja sanoi menevänsä ilmoittamaan lääkintämiehelle. Joku taputti häntä hartioille ja tunnelma oli selvästi rennompi. Prink oli utelias ja kysyi vieressään seisovalta Juulialta joka oli tarkkaillut tilannetta jähmeä katse kasvoillaan kuka hän oli. "Etkö tiedä? Ai niin, olet niin uusi. Ja Dimitris oli vasta pidemmällä reissulla Herttualle. Eikä muutenkaan pidä itsestään melua. Mutta joo, se on ollut aina täällä, siitä lähtien kun nykyinen Herttua tuli valtaan. Taisi olla sitä ennenkin täällä. Ei ole oikein tiedossa mistä hän tuli, mutta se tekee paljon henkilökohtaisia missioita erityisesti Marielle-neidille. Ja kuten näkyy, pitää täällä hyvin jöötä." Juulia katseli vähän ympärilleen ja tuli sitten vähän lähemmäksi. "Kyllä siitä muitakin asioita vähän huhutaan mutta ei ole mun asia kertoa eteenpäin. Ehkä saat joskus tietää." Sen hän jätti Prinkille pohdittavaksi, ja Prinkin yksin seisomaan ja miettimään asiaa. 

Ensi kerralla kun oli ilta ja takan äärellä oli tarjolla glögiä, Prink istui Dimitriksen viereen. Tämä vaikutti siltä että oli sekä tottunut että hänelle tullaan juttelemaan, että siltä ettei hän koskaan tulisi tottumaan siihen. Dimitris oli lämmin ja hieman pois sulkeutunut. Prink puhui hänelle illan, mutta hänestä tuntui ettei hän saanut tietää itse Dimitriksestä mitään. Hän sai sen sijaan tietää siitä miten usein sotilaille käy tapaturmia, miten sitä voi ennakoida, onko ketään potkaistu ulos rykmentistä, kuka kasarmissa oli vanhin, kuka nuorin, miten usein tänne tuli uusia sotilaita, mitä lääkintäpakkauksessa kannattaisi pitää mukana, mitä tupakkaa hän suositteli. Prink hymyili tämän kaiken päätteeksi ja päätti että häntä ei haittaisi puhua Dimitrikselle vielä uudelleen. Pian tämän illan jälkeen Prink kuitenkin sai tehtävän mennä yhdessä Dimitriksen kanssa saattamaan Herttuan tytärtä, tämän ystävää, sekä äpärä-sisarta Bellunaan. Prinkillä oli aavistus että Dimitris oli ehkä saanut valita kenet ottaa mukaan, ja valinnut Prinkin, ei ehkä tämän meriittien ansiosta, mutta ehkä siksi että Prink oli joskus sanonut että haluaisi nähdä pääkaupungin.

 Kun he olivat valitsemassa tarvikkeita matkalle, Dimitris heitti tälle pienen topan tupakkaa ja mainitsi että tämä oli hänen suosikkimerkkiään, ja hän voisi verrata matkalla sinne ja takaisin kumpi oli hänen mieleen enemmän. Prink ei ollut vieläkään hennonnut mainita Dimitrikselle ettei polta, mutta otti itselleen muistiin että tämä oli nyt ensimmäinen asia jonka hän todella tiesi Dimitriksestä, ja jatkoi reppunsa korjaamista.

[dolphinapocalypse]

[dolphinapocalypse]

??????????? en tiedä mix mut yhdistin jostain syyst prinkin heti näihi roomalaispelleihi

[dolphinapocalypse]

[dolphinapocalypse]