#vittu mikä fiilis

[puuta-heinaa]

Going through the normal stages of creation with this one folks. Currently experiencing the stage where I only see things and details that should be improved.

I've already been ready to ditch the project because no way i'm going to duplicate 30-40 stitches (in 3 dif colors too) per sun, in addition to 85 embroidery stitches per sun. CAN I JUST USE A MARKER AND CALL IT A DAY.

I've contemplated reknitting the whole thing from the start as there are parts on the chart that suck i'd like to improve, and I am not happy with the neck (pääntie) now that it grew 30 % during blocking (non-superwash scratchy yarn growing that much defies the laws of physics).

Luckily it progressed a lot while watching UMK, and I have couple of tricks for fixing the neck if I decide to do so, so it's not the end of the world.

I ended up using blue yarn for embroidery, I like it better at least for now. It's easy to remove embroidery stitches if I decide to do so, I can redo them as many times as needed. No one is going to watch them from close-by (blatant lie), so i'm going to take a step back and check how it looks from 1,5-2 meters away. If it looks ok, no need to fix it.

The sun on the photo is still missing 10 yellow duplicate stitches (most likely i'll add some blue sts to rays and fix one odd blue stitch on the cloud with grey) and inner corona line embroidery.

I'm sure I'll be happy with it in a few days and see the good sides of it again. Part of the process.

[isokarhuni]

Vittu mikä fiilis

Siis ihan helvetin hyvältä tuntuu, että oon nyt vihdoin tekemässä tätä asiaa. Sitä on jotenkin vaikee selittää, että mikä tarkalleen on eri tavalla kuin koko elämäni. Porukat kysyi että kuinka kauan oon tiennyt tän, ja laskin että varmaan noin 28 vuotta oon asiaa tietoisesti ajatellut. Ja miksen sitten aiemmin ole tehnyt asialle mitään? Koska vaikka sukupuoli ei ole itsessään ollut mulle mikään ison kriiseilyn aihe, niin nää on:

- sen myöntäminen, että haluaisin olla toisenlainen ja koen tarvitsevani muutosta

- ympäristön kohtaaminen siinä asiassa

Lisäksi, kun on koko elämänsä elänyt ajatuksella että mulla ei ole mitään väliä, ja mun tarpeet ja toiveet on aina pois joltakulta muulta ja aiheuttaa vaivaa, ei ole ollut mahdollista sanoittaa näitä asioita edes minään tarpeina. Nyt mä olen ekaa kertaa elämässäni siinä pisteessä henkisesti, että mä olen ihan yhtä tärkeä kuin kuka vaan, ja erityisesti että mä haluan tehdä tästä ainoasta elämästäni itselleni niin hyvän kuin vain mahdollista - saada olla sellainen kuin olen. Eikä mun tarvitse pysytellä poissa ja olla mahdollisimman näkymätön ja vaivaton.

Tää mitä teen tuntuu niin syvästi ja juurta jaksaen oikealta, että oon tosi onnellinen kun oon vihdoinkin ymmärtänyt tän asian itestäni. Ja nyt en siis tarkoita asialla sukupuolta, vaan sitä että mä olen arvokas ja validi ja mulla on lupa tehdä tää itselleni.

Se kyllä tosta vaivattomuudesta/vaivalloisuudesta on sanottava, että en oikein tiedä mitä mun pitää tehdä kun joku joka tietää, sanoo mun nimen väärin. Oltiin eilen NL:llä ja se sanoi mun vanhaa nimeä, ja oli siitä hirveän nolona. Se pyysi, että voitteko korjata aina kun se sanoo sen, että se oppisi. Mä sanoin vaan että joo ja ei mitään hätää oikeesti, en mä loukkaannu ja kyl mä itekin sanon sitä ihan jatkuvasti. Huomaan, että siitä korjaamisesta tulee mulle just se tunne että mä oon vaivalloinen ja teen hirveen numeron itestäni. Vaikka siis jos ite sanoisin jonkun toisen nimeä jatkuvasti väärin eikä kukaan korjais, niin oisin ihan vitun mortified kun tajuaisin asian. Mut silti...en vaan haluis asettaa ystäviä sellaseen kiusalliseen tilanteeseen, että skannaan ja osoittelen niitä virheistä. Haluisin välittää kaikille, että mä kyllä tiedän että ne on mun puolella. Haluisin niin kovasti viestiä kaikille, että ei tässä oikeasti ole mitään hätää ja tää siirtymäaika on ihan kaikille, myös minulle, harjoittelun aikaa. Lisäksi musta tuntuu, että käännän keskustelun itseeni ja transasiaan joka tilanteessa, jos korjaan toisen puhetta. Tää on varmaan jotain sisäistettyä "tarviiks sitä hieroo meidän kunnon ihmisten naamaan" ajattelua.

SR sanoi mulle näin:

"tuntuu samalla tosi pahalta, et oot joutunut/joudut ihan kohtuuttoman paljon huomioimaan muita ihmisiä tässä kaiken keskellä!"

Sitähän se kaapista tuleminen on. Alituista tilannearvioo, valmistautumista kysymyksiin ja vastaanottoon, toisen reaktion ymmärtämistä. Lohduttamista ja vakuuttelua siitä, että älä huoli kyllä sä ihan hyvin osaat ja en mä loukkaannu, kyllä mä ymmärrän mitä sä tarkoitat. Mua surettaa, että vähemmistöjen kunnioittaminen on keikahtanut niin vahvasti virheiden pelkäämisen puolelle, ihan kuin se ihmissuhteen dynamiikka muuttuisi salamaniskusta joksikin vitun esteradaksi jossa tulee huutia jokaisesta väärästä termistä. Parilla tyypillä ensireaktio on ollutkin puhdas ahdistus siitä, että tulevat sanomaan asioita väärin ja loukkaamaan mua tietämättömyydellään. En mä oikein osaa sanoa siihen muuta, kuin että kyllä mä osaan erottaa aidon välittämisen ja tietämättömyydestä tulevat mokat pahantahtoisuudesta. Se on ylilauta-oikeistotrollien onnistunutta snowflake-diskurssia, että vähemmistöt olisi jotain vitun kireitä termipoliiseja valmiina laittamaan välit poikki ekasta väärästä sanasta. Niinkun mitä vittua, ymmärrättekste natsit yhtään miten paljon me tarvitaan meidän läheisten tukea ja rakkautta. Ei se ole niin hauras se ihmisten välinen yhteys, että sitä olisi mahdollista rikkoa väärän termin sanomisella. Niinkun oikeesti kertoo ehkä enemmän teidän ihmissuhteista, jos asia on näin.

Ja kyllä mä uskon, että se nimi tarttuu ihmisten huulille ja puheeseen ajan mittaan - itsenikin. Vielähän mä paljon käytän sitä vanhaakin nimee, koska se on edelleen se virallinen ja esim. työelämässä edelleen käytössä. Mun alkuperäinen ajatus oli, että vaihdan nimen ja hetun sitten kun aloitan testot, mutta ehkäpä mä vaan muutan sen sitten, kun nimidysforia käy ylitsepääsemättömäksi, vaikka en vielä ulkoisesti näyttäisikään nimeltäni.

[21474]

En tiijä montako kertaa pitää vahingossa onnistua juomaan ittensä humalaan, ennenku oppii ettei “hörppäsen nää tästä ja meen sit nukkuun :)” toimi. Vittu ei useempaa alkoholiannosta vetästä melki kerralla naamaan ellei halua tuntee sitä ku se alkoholi alkaa vaikuttaa.

Ja ku tähän yhistetään se et istun koneella pelaamassa ku tätä teen, nii se “kiskastaas nämä tästä huiviin ja sitten heti nukkumaan” tarkottaa sitä et kiskon juomani ja sit tajuun et piti muuten mennä nukkuun vasta siin vaihees ku alkoholi on alkanu vaikuttaa mm. liikaa. (Alkoholi ennen nukkumista yleisestikään ei mun tietääkseni oo mikää paras idea, mut kotiviikonloppujen aikana mun unenlaadulla nyt ei paljoo merkitystä ole.)

En uskalla ees yrittää kiivetä mun parvisänkyyn, koska pelkään, että jotenki putoon tikkailta (epätodennäköstä, mutten haluu testata, porukka tippuu noilta selvinki päin). Ja nyt vaan saan istua seuraavan tunnin tai pari täs pohtimassa paheneeko ja/tai helpottaako tilanne kuin pian, ja viimostaan sänkyyn päästessä iskee laskuhumala, joka on kyllä sellanen out of body experience/aivojen shit posting aika että moro.

[11thstreetgirl]

Summary: Razzle on kuollut ja bändin jätkien maailma keikahtanut ylösalaisin. Todellisuus on kovin harmaa, eikä Samin ja Annan tuleva lapsi yhtään helpota tilannetta. Andy yrittää lohduttaa.

AN: Kas tässäpä taas yksi vanha pikku pätkä! Teiniangstin haistaa tästä läpi, mut toivottavasti täst on ees jotain iloa jollekin :D I’m working on all the requests!

Musta tuntu et missään hotellissa ei ikinä ollut ollut niin hiljaista kun nyt oli. Ei yhtään ääntä mistään. Mä vaan kuuntelin huminaa päässäni, ehkä se olikin se mikä peitti kaiken alleen. Ihan hiljaista. Eikä koskaan missään ollut ollut näin kylmä tai harmaata. Ihan jäätävää, eikä värejä missään. Ja mä sentään olin syntynyt Suomessa, vittu. Aikakin oli varmaan pysähtynyt. Mulla ei ollut hajuakaan kuinka monta tuntia mä olin siinä sängyllä istunut, tai mitä kello oli. Tai kuinka monta askia mä olin polttanut. Tumpeista tuhkakupissa saattoi päätellä että aika monta. Sakea savu täytti huoneen ja kirveli jopa mun silmiä, se antoi hyvän tekosyyn päästää muutama kyynel poskelle valumaan. Mun teki mieli vetää jotain, ihan mitä vaan, teki niin saatanasti mieli vaan unohtaa kaikki hetkeks, mutta en päässyt edes ylös sängyltä.

Joku koputti oveen, ja tuli sisälle ennen kun edes kunnolla havahduin, saati sitten annoin lupaa. Samin pörröinen pää kurkisti ovenraosta, ja basisti laahautui huoneeseen. Ei hän jaksanu edes jalkojaan kunnolla nostella. Arkana Sammy istui mun viereen, ja kyynelehti vähän. Näin et sen silmät oli itkusta punaiset ja näytti niinku koko mies ois entisestään kutistunu. Piilotteli takkuisen tukkansa takana. Mä vaan katsoin häntä aikalailla tunnottomana. Mä tiesin mitä Sami puuhas mun gimmafrendin kaa, mut just nyt sillä ei ollu mitään merkitystä. Mulle oli ihan sama.

Ihan yhtäkkiä Sami purskahti hysteeriseen itkuun. Se vaan tärisi ja itki ja itki, niin et muakin alkoi itkettää ja enhän mä sille mitään voinut. Pillitettiin siinä sitten molemmat.

- Ei vittu mikä kusipää mä oon! Mä tiedän et sä tiedät musta ja Annasta! Sami vaikeroi ja itki aina vaan.

- Ja vittu meiän rumpali on kuollu... ja sun tyttöystävä saa mun lapsen... Samin ääni katosi hysteerisen itkun alle. Mä vedin sen syliini ja miten nyt siinä sitten pystyin sitä lohduttamaan, heijasin sitä edes takaisin.

- Shh... Se on ihan okei, en mä enää välitä siitä...

Samin itku vain yltyi jos mahdollista. Hän repi ittensä pois mun otteesta, nousi seisoon ja katto mua kun hullua. Näytti se itekin aika mielipuoliselta.

- Älä sano noin! Älä... Kuitenkin vaan siks et mun tulis parempi olo... Sami puristeli käsiään nyrkkiin ja näytti ihan hurjistuneelta. Mä tiesin et munkin kasvoilla valu kyyneleet mut en jaksanu välittää.

- Nyt vittu Sami istut alas ja rauhotut!

Mä revin sen pakolla takas viereeni ja halaukseen, yritin rauhottaa sen ennen kun se hysteerisyys tarttuis muhunkin. Sami ei enää vastustellut, itki ja vaikeroi vaan. Mä pidin sitä niin tiiviisti itteeni vasten kun pystyin.

- Shhh...

- Mutta kun Razzle on kuollu..! Samin sanoista sai hädintuskin selvää hysteeriseltä itkulta.

- Shh...

Pikkuhiljaa Sami alkoi rauhottua. Itku laantui satunnaisiks nyyhkäisyiks. Sami nosti katseensa muhun. Se näytti niin pieneltä, ihan lapselta vasta, sellanen sen katse oli. Ja niin eksyksissä.

- Eihän mun tarvii mennä omaan huoneeseen nukkuun? se kysyi ihan hiljaa.

- Ei, tuut mun viereen nukkuun ainaki täks yöks.

Huokaisten Sami kävi makaamaan sängylle. Mä kävin sen viereen ja vedin peiton meiän päälle.

Sami kääntyi kohti mua, äänettömät kyyneleet valui taas sen kasvoilla. Mun tuli sellanen fiilis et mun piti taas halata sitä, joten mä vedin sen itseeni kiinni.

- Sami pieni... Älä oo niin kauheen peloissas, mä pidän susta huolta.

En mä tienny mistä ne sanat tuli mut ne vaan tuli. Mä silitin Samin hiuksia ja Sami oli ihan kippurassa mua vasten.

- Mä tiedän...

Tuli taas ihan hiljaista. Tuo olento mun käsien välissä mun rintaa vasten tuhisi ja niiskutti ja itki kai edelleen.

- Tiäkkö en mä tiedä miks mä sekoilin Annan kaa, en mä tunne sitä kohtaan oikeestaan mitään...

- Sami mulle on ihan sama mitä sä oot tehny, mä en oo rakastanu sitä naista enää pitkään aikaan...

Meidän kummankaan ääni ei ollut kuiskausta kovempi. Samin ääni oli itkusta käheä.

- Mä välitän just nyt vaan siitä et sä oot siinä.

Samin sanat tuli ihan varoittamatta ja sai mut vähän hämilleen. Mutta ne lämmitti mua tavalla jolla Samin sanat ei olleet koskaan mua lämmittäneet.

- Mä oon aina tässä ...sua varten, mä kuiskasin takaisin. Sami hymähti.

- Mä tiedän...

Ja taas hiljaisuus otti vallan. Samin hengitys rauhoittui, mä silitin edelleen hänen hiuksiaan.

Hitaasti Sami nosti kasvonsa ja katsoi mua silmät suurina ja pelokkaan hämmästyneinä.

- Andy...

- Shh, ollaan nyt vaan näin.

Mä painoin Samin takaisin syliini ennen kuin hän ehti sanoa mitään. Sami painoi ihan pienen suukon mun kaulalle, huokaisi syvään ja tuntui nukahtavan. Mä silitin sen hiuksia niin kauan et olin varma et se nukkui.

[teepussilakana]

VITTU TORILLE NYT SUOMALAISET TURUN TORILLA TÄYNNÄ IHMISII JA ILOTULITTEITA

näin koko jutun livenä ja EI OO TOTTA MIKÄ HYVÄ FIILIS TOSTA TULI AAAAA IHA USKOMATONTA hyvä yritys Kanada mutta tiesin jo ennen tätä että voitamme

[doublexnegative]

Haluun vaan ylistää tähän väliin Antti Tuiskun "Mä hiihdän"-biisiä, koska onhan se nyt maailman parhaiten eroamista kuvaava kappale. Ensinnäkin mikään ei oo niin tuskallista ku hiihtäminen. Ku eronneena sinnittelee päivät millon ikävän, millon vitutuksen ja millon minkäkin tunteen kourissa niin kyllähän se muistuttaa sitä epätoivoa mitä tunsi liikuntatunnilla ku hiihti aivan hikisenä pertsaa, ku luistelu ei sujunu, koska pelkäs kompastuvansa omiin suksiinsa, ei ollu nähny jälkeäkään kenestäkään muusta ensimmäisen suoran jälkeen ku kaikki muut oli niin paljon nopeempia ja iski sellanen fiilis, että en muuten jaksa työntää itteeni enää metriikään eteenpäin näillä paskoilla.

Sit ku sitä luulee päässeensä jo pahimman yli ja tulee se yks hyvä päivä ja sitä vaa laskettelee tyytyväisenä hetken ja kelaa, että ehkä mä selviin niin eiköhän sen jälkeen seuraavana päivänä herää ihan maailmanlopun fiiliksissä. Sama on siinä hiihtämisessä. Eiköhän sen mukavan helpon suoran jälkeen yhtäkkiä edessä kohoakin valtava mäki, jonka huipulle ei ees näe ja sitä sitten hampaat irvessä ja sukset lipsuen yritetään päästä ylös.

Ja siinä vaiheessa ku oot ite melkein sen ladun päädyssä, mikä tunnin aikana piti hiihtää nii näet eka kertaa vilauksen siitä luokan parhaasta hiihtäjästä, joka on perkele tulossa jo takas ku sä et oo ehtiny vielä ees perille. Siinä se levee hymy kasvoillaan autuaan tietämättömänä sun tuskien taipaleesta heilauttaa ohi mennessään kättään ja huikkaa, että "jaksaa, jaksaa!" Kun ei vittu välttämättä jaksa.

Mut joo. Ei mulla muuta tänään.

[keskisormikissa]

Katoin äsken Buzzfeediltä videon, missä ne puhu ajatuksesta että LGBT-nuoriso saisi omat tanssit (u know prom dance hankala suomentaa pahoittelut tästä) mikä on musta ihan helvetin hieno juttu.

Mulle taas tuli tavallaan surku fiilis kun katoin sitä videota. Mutta vaan siksi että mä en tuu saamaan koskaan tollasta. Long story short; ihan ekaks kävin amiksen vaikka halusin lukioon mutta lopulta mut painostettiin amikseen mukautetun matikan takia eikä mua huolittu sen takia edes kaksoistutkintoon. Toiseks oli se, että ainoat tanssit mitkä oon meinannut kokea oli yläasteen 8. luokan Itsenäisyys-päivän tanssit joita en koskaan saanut syynä isän äitini äkillinen kuolema ja olin siihen aikaan vielä pahasti koulukiusattu.

Silloin kun ekaa kertaa järjestettiin Cosplay-Tanssiaiset vuonna 2013, mä olin niin onneissani. Mutta koska tyhmä minä missassin lipunmyynnin että peruutuslippu-paikan, olin niin siis niin vihainen ittelleni etten päässyt edes näihinkään tansseihin. 

Mä vaan haluisin edes yhdet tanssit kokea ilman ettei tarttis vittu itkee koko aikaa, että menetin ainoat tanssit koulukiusaamiseni ohelta hautajaisille ja olla edes yhden, edes yhden päivän ajan normaali ihminen, joka olis onnellinen.

[vesku56]

Voisikohan joku kertoa minulle kiihkottomasti ja yksinkertaistaen minkä takia ilmastonmuu, anteeksi kasvihuoneilmiöstä uutisoiminen saa tietyn kansanosan, joka tunnetaan siitä ettei osaa kirjoittaa omaa äidinkieltä kovin hyvin, aivojen limbiseen järjestelmään aikaan samanlaisen oikosulun, kuin mikä kännykkään tulee kun sen upottaa kesäiseen järveen.

Onko mitään muuta tieteellisesti tutkittua faktaa kuten termodynamiikan peruslakeja, painovoimateoriaa, alkeellista matematiikkaa, pizza lihottaa tai miasma vastaan bakteeriteoria -teoriaa joka saisi massoittain kansalaisia hakkaamaan näppäimistöjään jäykin sormin, kertomaan koko maailmalle, että kun minä luulen näin ja tunnen samoin, niin tämä minun luulo on varmasti fakta. Ja naapurin Reijo oli kanssa samaa mieltä, että ”Mitkä vitun bakteeri-viirukset? Eihän niitä edes näe! Kyllä se flunssa tulee kylmästä ja kun sukat märkät. Varmasti on jottain homo saatio kaasuja niissä flunssa rokoteissa kun ei saa enää olla hetero ja marco pjursröm poies telekusta metsolat tilalle hyvää Viihdettä”.

Kuulemma juutalaiset omistaa Ylen. Yhdessä Jeff Bezosin kanssa, joka on liskoihminen. Helsingin Sanomat taas toimii suoraan salaisen KGB:n alaisuudessa, aivopesten ihmisiä ajattelemaan kuin ne kuvitteelliset punavihertaiteilijahipsterit joista minä humalassa puhun kun haluan olla näsäviisas.

Ilmeisesti on ihan oikeasti ihmisiä jotka uskovat näin. Tai siis tietävät. Heille juutalaiset ja reptiliaanit tosiaan omistavat Ylen, joka kieltää faktan että Suomesta ollaan tekemässä muslimivaltio. Ja Putin kirjoittelee Hesarin uutiset aamupaskalla ja nauraa myöhemmin olematonta partaansa kun ”massoittain ihmisiä aivopestään sillä propagandalla”.

Missä menee se ero, että päätyykö M1-lähete perstaskussa dorkalaan; kun näkee pieniä vihreitä ukkeleita vetämässä macarenaa sängynpäädyllä vai kun ihan tosissaan kirjoittaa nettiin: ”Hesari keksii taas uutisen ilmaston muutoksesta koska salaa simpeleelle rakennetaan 100 moskeijaa vantaalaisten työttömien sossumasseilla!!!111 VERINEN VALLAN KUMUOS NYT!!!!111”

Vai ovatko nämä ihmiset palkattuja trolleja? Missä uutinen, pieninkin, kasvihuoneilmiöstä (se on muuten se oikea sana) niin siellä nämä yhdys sana estyneet kertomassa, että ”ihan hapatusta koko asia, minä todistan sen jahka sataa lunta heh heh” tai ”Hiihoo hiihoo niin kauan kuin kiina käyttää hiili voimaa niin minun diebel volvo käy joka aamu TYHJÄ KÄYNILÄ 2H TUNTIA!”.

Ja ei niin vähäpätöistä uutista kasvihuoneilmiöstä, ettei siitä saataisi aasinsiltaa maahanmuuttoon.

90-luvulla oli sentään helppoa kun piti pelätä vain neljää asiaa. Että maahanmuuttajat vievät kaikki työt, tai kaikki sossumassit, tai kaikki naiset tai KAIKKI EDELLÄ MAINITUT.

Nykyään ei edes pelätä kohdennetusti mitään, pelätään vain niitä maahanmuuttajia itsessään, vaikka jokaiselle kelpaa kyllä maahanmuuttajataustaisen pizza, kebab, remontti, kotihoito ym. Silti pelottaa helvetisti. Kun ”ne” tulee tänne. Vittu tulkoot. Jos joku haluaa vapaaehtoisesti asua maassa, jossa viisi kuukautta kahdestatoista on yhtä nastaa kuin istuisi perse vedessä umpeenluodussa kaivossa, ja suurin puolue on perus-vitun-suomalaiset, niin tänne vaan! Omat on kaamosmasennuksenne. Minä haluan Aruballe tai Etelä-Ranskaan.

Minulle saisi kyllä maksaa ihan kunnon liksaa siitä, että viitsisin istua himassa pierun hajussa, äfviitosta näpyttäen Hesarin ja Ylen sivuilla, että milloinka tulee taas ikävästi tiedemiesten tutkimuksia jotka pitää kaataa kertomalla todellinen totuus, se mikä naapurin Reijon kanssa Essolla sovittiin. Että kun ei sitä ilmastonmutosta oikeasti ole. (vaikka se on).

Maksetaanko näille liksaa? Onko jonkun tahon etu, että aina kun uutinen pomppaa esiin, on siellä Maukat, Liisat ja Antit kertomassa, että tämä ei pidä paikkaansa, silkkaa propagandaa?

Ja tosiaan miksi juuri ilmastonmuutos on tämä liki jokaisen nahan alle menevä asia?

Miksi ilmastonmuutos saa ihmiset aivan laukalle?

Mitä kivaa on ilmastonmuutoksen kieltämisessä? Tuleeko siitä hyvä fiilis?

En ymmärrä.

[suomilissu]

Nyt on tiistai. Mulla loppuu työsopimus perjantaina. Mä en vieläkään tiedä mun jatkosta yhtään mitään ja edelleenkin ahdistaa ja stressaa. On ihan sellain fiilis ettei mua sitten huvita töitäkään tehdä ainakaan kunnolla (mitkä ei lapsiin siis liity) tai ainakaan mitään ylimäärästä. Mikä ei oo oikeesti yhtään mua. Vaikka näin ajattelen ja tuntuu tältä. En mä silti osaa olla hoitamatta töitäni kunnolla. Alkaa suoraan sanottuna vituttaa ja katon kohta meidän vieressä olevan uuden päiväkodin johtajan nimen ja numeron tai sen päiväkodin numeron et kysyn huomenna aamulla sieltä ottaisko ne oppisopimuskoulutukseen. Tai marssin paikan päälle suoraan tai jotain. Vittu. Anteeks.

[tekopyhyys]

Onko yksinäisyys sitä, että on ihmisten ympäröimänä? Vai onko se sittenkin sitä, ettei tiedä mihin kuuluu? Tunnen eläväni kuin kahden maailman välillä. Onko tekopyhää muuttaa ajatuksiaan? Tekopyhyys on ehkä moniuloitteista, mutta uskon, että mun kohdalla osittain myös totta. Olen biseksuaali, mutta heterokavereiden ympärillä en pistä vastaan, jos joku heittää homofobista läppää. Ei se johdu siitä, että jos kertoisin mun kavereille kunnolla, tai siis jos ne tietäis oikeesti, ne vihais mua tai polttais mut roviolla. Mua vaan jotenki pelottaa. En haluu olla sen homoläpän kohde, enkä haluu avautua ihmisille. En edes itse tiedä mikä olen, miks mun pitäis tiedottaa siitä koko maailmalle? On vaan kaks ihmistä jotka tietää, ja toiselle niistä kertomista osittain kadun. Enemmänkin ihmisiä tietää, joka on oikeesti vaan seuraus siitä, että joku tietää. Jos yksi lokki löytää maahan tippuneen jätskitötterön, niin kohta koko parvi on tonkimassa sitä.

Oonkohan mä oikeesti ees bi? Tai siis mun olo tuntuu jotenki oudolla tavalla vaivaantuneelta esimerkiks mun yhen kaverin puhuessa ruokalassa siitä, että ollaan kaikki homoja. Toisaalta samaan aikaan tunnen jotenkin itteni voimaantuneeks ja musta tuntuu siltä että kuulun johonkin, mut samaan aikaan epäröin, oon jotenki tosi outona tai sitten vaan pelkään, että joku mun heterokavereista kuulee. Tää on se paska juttu ja seuraus siitä, kun elät kahden kaveriporukan välissä. Kahden identiteetin välissä.

En oo oikeestaan erityisen tyttömäinen, mutta kukaan tuskin mieltäis mua poikamaiseksikaan. En oo hetero, mutta en oo myöskään lesbo. En oo kympin oppilas, mutta en silti oo paskin koulussa. Näitä riittää ja ne kaikki on varmasti syy siihen, miks oon keränny ympärilleni kaksi kaveriporukkaa. Mutta on yksi asia missä en oo kahen vaiheilla, ja se on se, että ylisuoritan kaiken. Se vie ihan helvetisti voimavaroja. Äh en edes tiedä, miten sen vois selittää, mutta ylisuorittavuus ahdistaa. Kun kerran oot nostanu riman korkeelle, masentaa ihan vitusti alittaa se.

J eilen (ok, kello 0.30, toissapäivänä) ja puhu että kukaan kuviksella ei oo normaaleja, tai heteroja. Mulle tuli vähän paha fiilis, ja se oikeestaan jatkuu vieläkin. J aiheuttaa mulle pahan olon aika usein. Mä en haluis tuntee näin. ”Et pärjäis, jos juttelisit jonkun pojan kanssa.” En myöskään oo niitä kuumia tyttöjä, tuskin oon edes niitä J:n tyylisten ihmisten tyttöystävämateriaali-tyttöjä. En oo kenellekään tyttöystävämateriaalia. Tuskin oon tarpeeks hyvä edes elämään itteni kanssa. Käytänkö liian tylsiä vaatteita vai haittaako se, ettei mulla oo tissejä tai että mun hiukset on huonossa kunnossa?

Oon liian tavallinen ja käytin just puol tuntii elämästäni siihen, että yritin muuttaa itteeni. En kyllä tiiä, muuttuisko mikään, jos pukeutuisin mielenkiintosempiin vaatteisiin, olisin laihempi ja meikkaisin paremmin. Jos en heittäis huonoja vitsejä. Jos kattoisin universaalisesti kiinnostavampia ohjelmia, kuten vaikka Game of Thronesia, The Walking Deadia tai edes vittu tekisin elämälläni jotain. Mutta en tuu muuttumaan, enkä usko että kukaan vois rakastaa mua sellasena kun oon just nyt. En oo mitään, oon vaan sielu joka purjehtii kahden sataman välissä. En uskalla olla sitä mitä oon, koska en tiedä mitä oon. Tiedän vaan sen, että oon sielu, joka on vitun kyllästynyt olemaan yksin. Haluun vaan jonkun, joka kuuntelis, auttais, lohduttais ja halais. Ja tällä en tarkota kaveria.

509 sanaa 20 minuutissa. Ennätys. Jee.