#tuntuu pahalta

[ruumiinavauspoytakirja]

Haluisin mennä nukkumaan mut ei väsytä. Haluisin kirjottaa vähä tarinanpätkää mut pää lyö tyhjää. Siis mulla on valmis tilanne mikä pitäs vaan pukee sanoiks mut se tuntuu ihan ylitsepääsemättömältä. Haluisin syödä iltapalaa ku nälkä jäi mut söin just joten en haluu.

Kauhee jotenki epämukava olo taas.

[seksilelulaatikko]

En koskaan oikeastaan ollut 1D fani ja Liam oli moraalisesti arveluttava persoona monin tavoin, mutta tätä en osannut odottaa ja järkytyin tästä tiedosta hieman. En usko, että kukaan halusi Liamin elämän päättyvän näin. Toivoin, että hänellä olisi ollut mahdollisuus parannukseen. Mahdollisuus parantua ja päästä irti päihdeongelmasta.

On lisäksi jotenkin aina outoa kuulla, että joku omanikäinen on kuollut. Varsinkin, kun kyseessä on tunnettu henkilö, jonka uraa on seurannut sivusta. Toivon, että perheellä, varsinkin Liamin pojalla, on kaikki tarvittava tuki.

Osanotto myös kaikille entisille ja nykyisille faneille, tälläset riipaisee aina niin kovaa. Ihan sama millanen tyyppi on, jos oot kerran katsonu jotain ihmistä ylöspäin, sen ihmisen menettäminen tai menehtyminen tuntuu aina pahalta. Vielä enemmän, kun kyseessä on nuori ihminen ja odottamaton onnettomuus.

Loppuu vielä sanottava, että fuck TMZ, joka julkaisi tapahtumapaikalta kuvia, jollaisia kellekkään ei pitäisi edes tulla mieleen julkaista.

Pahoittelut vuodatuksesta, oli pakko päästä purkaa tää asia johonkin.

[enkeliseepra]

Mietin tässä milloin yölliset kauhut loppuvat. Nyt kun olen lopettanut Cipralex- lääkkeet ja aloittanut Lamictal- lääkkeet, luulisi jotain muutosta tapahtuvan.

Tulin miettineeksi että jos ihmisellä tai eläimellä ei ole sielua, missä kaikki kuolleet rakkaani ovat? Ja jos eläminen tuntuu näin pahalta, onko kuolleena olo yhtään parempaa?

Nousin aamulla sängystä ja otin aamulääkkeeni, nautin aamiaista ja kahvia, peseydyin ja pukeuduin ja laitoin koruja.

Jumituin ajatusluuppiin ja sain hirveän raivonpuuskan. Lähdin siitä huolimatta bussilla kotikaupunkiini ja menin tapaamaan Antonia Elisan työpaikalle.

Lähdimme yhdessä ensin junalla, sitten ratikalla Lakritsi- ja Salmiakkimessuille.

Meillä oli hauskaa, nautimme paljon ilmaisnäytteitä, otimme valokuvia ja sitten lähdimme ratikalla ja junalla takaisin kotikaupunkiini.

Kävimme uudestaan tapaamassa Elisaa, sitten menimme pizzeriaan, sitten menimme vielä yhden kerran tapaamaan Elisaa ja sitten lähdimme omiin koteihimme.

Palasin bussilla kotikotiin. Veljeni tuli käymään.

Nautin illallista ja kahvia, otin iltalääkkeeni.

Kohta menen peseytymään, ja sitten menen nukkumaan.

Huomenna menen varmaan kävellen Janille ja Elisa, jälkimmäinen aikoo blondata juurikasvuni.

Sen jälkeen menen Miretelle katsomaan Masked Singer.

[kausijuoppo]

Sarjakuvailun vibe check

Halusin ihan vaan piruuttani vähän lätistä sarjakuvan teosta itsestään, ja kahtella tän vuoden saralta omaa kehittymistäni. Ja myös koska tykkään puhua tästä koska jumankekka en ees tajunnu millasta tää sarjakuvailu käytännössä on. Nostan hattua kaikille niille jotka sarjakuvailee ammatikseen/julkaisee muuten vaan pitempää tarinaa. Ootte ihan vitun kovaa porukkaa.

Jumalattoman long post, avattakkee omilla vastuillanne

Jotenka!

Positiivista

-Ylipäätään uskallan postata näitä sarjakuvia! Tää ei ehkä oo ihan niin selvä asia, mutta varsinkin alussa näiden sarjisten nettiin laittaminen oli ihan jumalaton kynnyskysymys. Propsit kaikille niille joille omien töiden julkiseks laittaminen ei oo iso juttu ollenkaan. Ja nytten kun hetken aikaa on tätä tehty jatkuvalla syötöllä niin se ei enää tunnu niin jännäkakkaa tuottavalta touhulta. Thank god.

-Mulla oli itse asiassa tavoite tän vuoden alussa. Ja se tavoite oli…"Piirrä 12 sivua sarjakuvaa vuoden sisään". Eli te jotka osaatte loogisesti laskea, se olis yks sivu per kuukausi. NO TOTAS! Juu se tavoite saatiin rikki kesäkuun lopussa. Nykyään page count istuu numerolla… "Ihan Vitusti". Idk jotain 70-ish se taitaa olla. Ja oon huomannu kanssa että alussa kun se yhden sivun vääntäminen oli silleen että itken ja potkin ja en halua/pysty/kykene/jaksa/tuntuu pahalta jne jne ja yhteen sivuun oikeesti menee se kuukausi, niin nykyään mä pystyn tekemään kokonaiset kaks sivua per viikko ilman että kuolen siihen. Ja varsinkin mun aivoilla jotka ei suostu tekemään mitään ellei kirveellä uhata(jos silloinkaan).

-Uskaltaisin sanoa että yleisesti ottaen ainakin taustojen teko on tullut mulle helpommaksi vaikka ne vieläkin on ihan saatanasta. Opettelin viime vuoden puolella puolväkisin yhden ja kahden pointin perspektiivit, ja oon niitä käytellyt näissä sarjiksissa. Mulla on enemmän uskallusta käyttää erilaisia kuvakulmia, enkä mä enää niin sanotusti joudu vaihtamaan paneelin kuvakulmaa sen takia, että en osaa piirtää jotain asiaa tietystä kuvakulmasta. Näitä on nimittäin tapahtunut.

-Hahmot on stabilisoitunut ulkomuodoltaan jonkin verran, ja niitä on helpompi piirtää. Tosin Pasin töyhtö ja Eemelin tukkapehko tuottaa vielä ongelmia, mutta kyllä me niistäkin selvitään. Haluaisin myös olettaa että sitä surullisenkuuluisaa Same Face-syndroomaa ei oo päässyt tapahtumaan, mutta se onkin vaan mun oma oletus.

-MÄ EN OO KERTAAKAAN PIILOTTANUT KÄSIÄ TARKOTUKSELLA! Jummijammi oon ylpee kun en oo paennut tältä aiheelta. Kuitenkin uskallan sanoa että ne käsien piirtämiset on aika universaali tuskan aihe taiteilijoilla, niin vähän pitää olla ylpeenä sen tiimoilta.

-Teidän kommentit ja tägit. Ei oo mun omaa käsialaa, mutta luen teidän reaktiot myös positiiviseks, sue me. Te laitatte ihan helvetin hyvää palautetta ja mulle tulee hyvä mieli tietää että mitä mieltä ihmiset on tästä mun perseilystä. Also laitan samaan sumppuun kritiikin, koska oon real slut for constructive criticism. Ja saan hyväkskäyttää teidän kritiikkiä tuleviin rojekteihin.

Negatiivista

-Ne murteet, ofc. Voi Jeesus, ne murteet! Voi olla että en ikinä niitä opi, mutta haluan silti vielä ite koittaa niiden opiskelua. Joten väärät murteet ehkä vielä jatkuu jonkin verran ennen kun luovutan. Mulle on tarjottu apuja tän asian saralta, mutta ihan vielä en halua mennä siitä mistä se aita on matalin. Kiitos kuitenkin avun tarjoajille. Ja mun sarjikset on vapaata riistaa, jos ite haluatte korjata niin anti mennä. Ja aina saa kommentoida ja kritisoida!

-Dimensiot vieläkin venyy ja paukkuu. Ei ihan niin paljon kun ennen, mutta en vieläkään oo saanu taustoja ns. standardisoitua, joten en ihmettelis jos esim. sen solukämpän koko ois teillä yks iso kymysysmerkki.

-Taustat yleisesti. Vaikka oon ylpee siitä että ne on nykyään helpompia mulle, niin vihaan niitä silti. Ja erityisesti mä oon tehnyt tosi vähän taustoja ulkomaailmasta. Haluaisin jossain vaiheesa piirrellä sitä Turkuakin ihan vaan koska, noh, tää poppoo asuu siellä. Ja son itselle rakas kaupunki. Haluaisin piirrellä mm. sitä Aryzin aikanaan tekemää Harvest-grafiittia. Sitä ei enää oo valitettavasti olemassa(se peitettiin 2021 Oatlyn kauramaitomainoksella), mutta se oli mun lemppari katutaidetyö kaikista Turkkusen rojekteista. Haluaisin myös piirrellä Turun tuomiokirkkoa, Aurajokea, ja Paavo Nurmen patsasta.

-Oon tosi useasti valinnut ns. pelkurin tien kun oon näitä sarjiksia piirrelly. Tää ei teille välttämättä aina näy, mutta muutaman asian ootte varmastikkin spotannut. Näihin kuuluu esimerkiksi ihokarvojen poissaolo hahmoilla, puhekuplien jännä asettelu ja sivujen vähyys per postaus. Sellaiset asiat myös kuten Annan ihon venytysarpien poissaolo tai se että Henrillä oli pitkähihainen paita päällä siinä yhessä postauksessa taas on sellainen asia mitä te ette ees rekisteröi virheeks(teillä kun ei oo kontekstia, ei voi huomaa mitä ei tiedä olevan olemassa), mutta tottakai mä itse oon tietoinen näistä päätöksistä.

-liikkeen kuvaaminen, paneelien käyttö ja ääniefektien käyttäminen. Huomaan usein että kun oon postannut niin siellä sarjiksessa ois ollut paneeli joka näyttäis paljon dynaamisemmalta vauhtiviivojen kanssa, tai että siellä ois pitänyt olla oven avausääniefekti tai jokin muu mikä jää ärsyttämään. Ja koska teen sarjiksia 50-50 metodilla(alotan kynällä ja paperilla-> tussaan-> skannaan koneelle-> lisään harmaasävyt/värin ja tekstin-> done), niin se sivuun takasin palaaminen ei aina ookkaan ihan niin helppoa kun täysin digitaalisesti tehdyn sarjiksen kanssa. Toisaalta tykkään jättää ne virheet sinne postaukseen kahdesta syystä; 1. Oon laiska, ja 2. Se virheiden myöntäminen tekee joskus hyvää, ja voin sitten panostaa tuleviin rojekteihin ja vertailla että mikä on muuttunut niiden välillä.

In conclusion:

??? En tiedä pitäiskö mun oppia tästä jotain??? Tykkään vaan tehdä havaintoja omista touhuistani, ja toivottavasti parannan tasoa tulevaisuudessa? Emt hurppa durppa make better dick jokes next year I guess?

[b-galleria]

VANDALISMIA ATELJEELLA

Elli Maanpää: Turmelija B-gallerian Projektitila 1.–18.6.2023

Helmikuussa 2022 tylsistynyt galleriavartija piirsi kuulakärkikynällä silmät Anna Leporskajan maalaukseen taidenäyttelyssä Jekaterinburgissa. Vartija sai potkut ja hänet tuomittin vandalismista 180 tunnin pakkotyöhön. Elli Maanpää toteaa: “Tuomitsen teon, mutta vartijan piirtämät silmät sopivat ihmeen hyvin alkuperäisen maalauksen sommitteluun. Ne olivat anatomisesti oikeassa kohtaa.” Maanpää jäi pohtimaan miksi toisen tekemä jälki (taiteilija) on arvokasta – tuhottu maalaus oli arvoltaan yli miljoona dollaria –  ja toisen (vartija) on rikos?

“Mitä jos kääntäisin gallerianäyttelyn asetelman päälaelleen?”, Maanpää mietti. Hän tuo B-gallerian Projektitilaan keskeneräisiä maalauksia ja lykkää näyttelyvieraiden käsiin akryylitussit. Näyttelykävijät saavat luvan kanssa piirtää maalauksiin. Näyttelyn päätyttyä Maanpää päättää ovatko teokset valmiita – vai pohjustaako hän maalaukset uudestaan maalauspohjiksi. Kuka on siis lopulta turmelija? Näyttelyvieras, joka toimii niin kuin kehotetaan, vai taiteilija, joka signeeraa teokset omiin nimiinsä tai pyyhkii kaikkien jäljet näkymättömiin. Näyttely koostuu kolmesta suuresta sekä useasta pienestä kesäisestä akryylimaalauksesta.

Elli Maanpää on helsinkiläinen, Turussa 1985 syntynyt kuvataiteilija. B-gallerian näyttely on hänen ensimmäinen gallerianäyttelynsä synnyinkaupungissaan sitten lukiodiplominäyttelyn. Maanpää on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston taiteen laitokselta visuaalisen kulttuurin (nykyinen ViCCA: Visual Cultures, Curating and Contemporary Art) koulutusohjelmasta. Lisäksi hänella on alempi korkeakoulututkinto sekä Turun Taideakatemian animaatiolinjalta että vaatesuunnittelusta Taideteollisesta korkeakoulusta.

Oikea vandalismi on tullut tänä keväänä Maanpäälle tutuksi. Hänen Etu-Töölön ateljeestaan on kevään aikana rikottu ikkunoita. Maanpää kertoo: “Se tuntui siltä kuin jokin uloke itsestä olisi lyöty rikki. Jos ateljeeni lakkaa olemasta turvasatamani, luovuus kutistuu kasaan.” Ikävien asioiden vastapainoksi on tullut tukivyöry. “Sain sosiaalisen median kautta kannustavia viestejä ja ateljeeni yläpuolella asuvalta pikkupojalta itsepiirretyn kortin omenapuusta. Ripustin sen ateljeeni ikkunaan”, Maanpää hymyilee.

“Jos ihan totta puhutaan, tuntuu pahalta luovuttaa teoksia “turmeltavaksi” näyttelyyn. Mutta luotan siihen, että välillä asioiden täytyy antaa tuhoutua, jotta ne voi rakentaa entistä ehompina uudelleen. Ehkä tämä näyttely nostaa maalaukseni seuraavalle tasolle – tai sitten ei", Maanpää naurahtaa. “Mutta kunhan on hauskaa, se on sen arvoista.”

Lisätietoja: Elli Maanpää // ellimaanpaa.com // Email: elli@maanpaa.com // 050 3096439 // IG: @ellimaanpaa  #turmelija

[hiidenneiti]

Huojuva talo (1963) luettu:

Tällaisissa lukukokemuksissa suurin haaste on ulkoinen. Kertoo jotain Huojuvan talon maineesta, että mulle oli etukäteen mainostettu että se on "ihan kamala ja traumatisoiva". Vaikken aina etsikään mitään hyväntuulen kirjoja, niin tällainen etukäteiskuva masensi mielen ja sivuutin teoksen vaikka Jotunin tuotannosta muuten olen tykännyt. Tarvittava sysäys oli lopulta se että törmäsin siihen äänikirjana Yle Areenassa.

Ja vaikka tuntuu pahalta sanoa, että kirja on niin paljon muutakin kuin väkivaltaisen avioliiton muotokuva, niin niin se vaan on. Ensinnäkin ensimmäinen neljäsosa teoksesta käsittelee päähenkilö Lean lapsuutta ja nuoruutta ennen naimisiinmenoa. Lean vanhemmat ja isoisä pyörittävät sekatavarakauppaa, kun taas maaseudun rauhassa asuvat isoäiti ja eno. Ristiriita kaupungin tungoksessa hitaasti vararikkoon valuvan perheyrityksen ja maaseudun ikiaikaisen sekä klaustrofobisen idyllin välillä on herkullinen. Voiko perinteistä ja omasta luokasta rimpuilla irti opiskelemalla, ja jos voi, mitkä arvet se jättää?

1920- ja 1930-lukujen ajankuva on terävä ja armoton. Lean aviomiehen Eeron ja muun lähipiirin kautta käydään läpi aikakauden aatesuuntaukset. Tietynlaista jännitettä luovat kertojan omat poliittiset mielipiteet, joita ei tarvitse purematta niellä: Lea ilmaisee välillä olevansa vahvasti laitostumisen puolella, ja eugeniikkaan pohjautuvat ajatukset eivät kuulu pelkästään Eeron repertuaariin, vaan myös muut henkilöt ovat rakastuneita perintötekijöihin, jotka tekevät ihmisestä pohjimmiltaan epäkelvon, helposti lankeavan, tai lujan ja ylevän.

Tiedätte että rakastan arjen kuvausta, tässä sitä on. On voita ja kookosrasvaa.

Lea, Eero ja muut henkilöt ovat yhtä eläviä sata vuotta myöhemminkin, kirjaa lukiessa tuntee istuvansa samassa kahvipöydässä heidän kanssaan tai kamarin oven raosta kurkistellen. Olin teoksen loppua kohden niin solmussa, että jos Lea ei olisi saanut sitä loppua minkä sai, olisin itkenyt silmät päästäni.

Joitakin teknisiä piirteitä, joita en ihan käsittänyt: kerronta on alun jälkeen pelkästään Lean näkökulmasta paitsi parissa hassussa kohdassa, jossa hypätään yhtäkkiä Eeron saappaisiin. Enkä tarkoita sitä lopputwistiä vaan niitä aikaisempia hetkiä, jolloin Eero pohtii Leaa muutaman kappaleen verran. Tämä tuntui halventavalta, sillä pitkään jännitettä synnyttää juuri se, että me lukijat emme tiedä mitä Eeron pään sisällä tapahtuu.

Ja sitten takaisin niihin traumoihin... ymmärrän kyllä hyvin miksi kirjaa niin kuvaillut henkilö noin sanoi. Yhtymäkohtia omiin ja oman suvun perhetragedioihin on teos täynnä. Vain näkökulmat vaihtelevat: katsooko tragediaa tytär, vai äiti, vai vaimo, vai poika, vai palvelijatar, vai ystävä, vai aave.

[tears-of-boredom]

ok im done with the gay cops now cause im getting really sad and jealous of them your honor. i wanna have gay sex with a coworker too. gonna read this book to forget my sadness. im really questioning if its worth the read cause whoever translated it didnt seem to even check for spelling mistakes, and also there was like a pedo in the first 30 pages and it was real gross and i cant tell what youre supposed to think of him. and also the writing style is like an odd 3rd perspective, where sometimes you know the thoughts of people other than the main character, but also in the first chapter literally everything that was described was done through this womans mind. so its real confusing how im supposed to interpret everything. like are the adjectives being used at all objective, or is it skewed by the character we're following. also it has a habit of padding dialogue way too much, to such a point that a whole paragraph can amount to nothing. literally hold on....

yeah, theres one rant, that takes up an entire page, its two people talking, but the subject is brought up from nothing, and has nothing to do with what they were discussing before. and then no one even acknowledges how out of nowhere it came, and instead just move on to another thing.

also, so its a finnish translation of Lynmara and the translator uses both "jazz" and "jats" interchangeably, without any like, reason why. like they mean the same thing but its so confusing when they change the spelling constantly. also "college" ja "yliopisto" seem to be used interchangeably, which confused me at first because i understood them as two different things,, because why else would they be using two different words. but no they're the same thing and the translator just really was not paying attention to what they were doing. i dont recommend getting Tutteli Lindberg as your translator. if they're even alive anymore. because this book is like 50 years old.

hold on ill copy these three word for word

1: "Minä satun tietämään melkoisen paljon nimenomaan tästä aiheesta. Sinä olet kokenut jo muutaman järkytyksen tänä iltana, joten yksi lisää ei enää tunnu liian pahalta, mutta voi saada sinut katsomaan asioita järkevästi. Oikeastaan minä en ole koskaan aikonut kertoa sinulle tästä. Ei tehnyt mieli kertoa, sillä tämä juttu ei mielestäni koskenut sinua. Enkä minä luullut että minun täytyisi, jotta saisin sinut vakuuttuneeksi niin yliopistoon menosta kuin muistakin asioista. Mutta sinä olet itsepäinen ja eräässä mielessä aika tietämätön pikkutyttö. Pakko minun on valistaa sinua."

OH MY GOD JUST FUCKING GET ON WITH IT. the book has already established every single piece of information that this dialogue could've given to you. and i dont know whether to blame the author or the translator.

and 1 and 2 only have a paragraph of text in between them.

2: "Tämä tapahtui kauan sitten. Kaikkien kertomusten pitäisi kai alkaa juuri näin, mutta olisipa siitä kulunut vieläkin pitempi aika, niin että voisin unohtaa kaiken. Vielä nytkin minusta tuntuu mielikuvitukselliselta että sellaista saattoi tapahtua. Jos olisin ollut vanhempi ja kokeneempi, jos olisin osannut laskelmoida, olisin ehkä luullut että kaikki oli jotenkin omaa syytäni. Mutta niin ei ollut."

JUST FUCKING TELL THE STORY OH MY FUCKING GOD THIS PROVIDES NOTHING

theres like 48 words between 2 and 3

3: "Sinät et tiedä mitään isovanhemmistasi - paitsi että he olivat venäläisiä ja jättivät maansa vuonna 1907, asuivat kaksi vuotta pariisissa, missä isoäitisi kuoli, ja että isä ja minä asuimme sen jälkeen parisen vuotta Lontoossa, kunnes isänikin kuoli."

thats somehow only one sentence. also. IF SHE KNOWS ALL OF THAT ALREADY WHY THE FUCK ARE YOU TELLING IT TO HER. I GET THAT ITS TO TELL THE READER WHAT INFORMATION THE GIRL HAS BUT DEAR GOD THIS IS LIKE WRITING 101 THIS IS NOT HOW YOU GIVE INFORMATION TO THE READER.

anyways

im gonna atleast hate read this to the end. i also have a pen and im leaving underlinings and comments. such as "aristokraattinen mulkku", "vitun pedo?", "iy?? vitun ällö", "?creep?", and, "mikä vitun räntti toi oli??".

[vinterqn]

Suomalaisten instapäivitykset (ja miun päivän fiilikset summattuna):

Krista: "Tuntuu pahalta."

Ilu: "Kyllä tuntuu hyvälle!"

[pupunu]

maukas -> hyvä juttu

haiseva -> huono juttu

näyttävä -> hyvä juttu

äänekäs -> huono juttu

tuntuva -> merkityksellinen, varmaan hyvä juttu

-> keskimääräinen asia siis maistuu, tuntuu ja näyttää hyvältä, mut haisee pahalta ja siitä tulee melua.

the default way for things to taste is good. we know this because "tasty" means something tastes good. conversely, from the words "smelly" and "noisy" we can conclude that the default way for things to smell and sound is bad. interestingly there are no corresponding adjectives for the senses of sight and touch. the inescapable conclusion is that the most ordinary object possible is invisible and intangible, produces a hideous cacophony, smells terrible, but tastes delicious. and yet this description matches no object or phenomenon known to science or human experience. so what the fuck

[isokarhuni]

Paskaa pään sisällä

Ajatusmalli: Mun paha mieli on vaarallista muille.

Alkuperä: xxx ja seksuaaliväkivalta. Toistuvat tilanteet joissa mulle on tehty pahaa on kääntyneet siihen, että olen kertonut että tuntuu pahalta. Tekijä on järkyttynyt mun mielipahasta ja ruvennut vaatimaan multa lohdutusta. Olen lohduttanut pahantekijää, halannut ja silittänyt, tyynnytellyt ja sanonut että ei se mitään sen jälkeen, kun olen säikäyttänyt hänet ilmaisemalla pahan mieleni. Pyydettäessä vakuutellut, että en tietenkään pelkää enkä ole vihainen. Mun rajoja on rikottu enkä ole saanut lohdutusta, vaan olen päätynyt itse lohduttajaksi.

-> Tärkeintä on, etten vaan osoita että musta tuntuu paskalta

-> Lapsi-minä huutaa niissä tilanteissa että miksei kukaan koskaan lohduta mua, ja se purkautuu ulospäin marttyyrikäytöksenä

-> Tunnen, että mulla ei ole oikeutta suuttua tai loukkaantua, että mun pahalla ololla ei ole mitään väliä, kunhan vaan en vahingossakaan pahoita sillä toisen mieltä

-> Tunnen, että olen imenyt sen mulle tehdyn paskuuden itseeni ja toistan samaa kuviota vaatimalla lohdutusta pahaan olooni. Tartutan sitä eteenpäin uusiin uhreihin kuin tautia.

Olo pyyhkii mun yli kuin hyökyaalto ja nielaisee mut alleen. En pääse pois riidasta tai edes riidantapaisesta ilman, että samaan aikaan tunnen itseni sekä vaaralliseksi hirviöksi että hätääntyneeksi lapseksi. Työllistän pahaa-aavistamatonta osapuolta tällä mun ajatusmallilla, ja vaikka taistelen sitä vastaan hampaat irvessä niin se tuntuu pakonomaiselta koreografialta, jonka mun mieli haluaa väkisin käydä läpi.

[pohtijanpaivakirja]

Tuntuu hirveen pahalta kaikkien niiden lasten puolesta jotka joutuu kokemaan vanhempien eron. Itse sen kokeneena nimittäin. Taas tuli tietoon yks tilanne, just ja just kouluikäset lapset joutuu siihen elämään että on kaks kotia joiden välillä reissaa. Kavereille joutuu puhumaan isästä ja äidistä erikseen, ei enää oo "meidän perhettä" missä kaikki asuu saman katon alla.

[ruttotohtori]

#onko tää ikean pandapehmon tuotekuvauksesta

On ja ny tuntuu pahalta, ku mun Ähtäristä ostama Huá Bào on sängyn vieressä eikä sängyssä :(

🥺

[karvoja]

Tämä pieni ihminen on vallan ymmällään kokoomuksen nillittäjistä. 

En oikein ymmärrä, miksi ja miten olla loukkaantunut jos oma lempparipuolue ei ole Priden sponsori? Onko joillekin suurikin riemu ja ylpeys olla mukana nimenomaan kokoomuslaisena Pridessa kun kokoomuskin on mukana. Kyseiseen häpeninkiin voi ymmärtääkseni olla osallinen ihan yksityishenkilönä ilman puoluettakin. Eihän kukaan mene sinne vain siksi, että pääsee kokoomuslaisena kokoomuksen banderollin kanssa näyttäytymään, eihän? 

Ymmärrän toki, että tuntuu pahalta jos oma puolue on pyllystä, (toim huom: ei hyvästi ja homosti, vaan kuten esim ripuli) mutta kukaan ei kiellä kannattamasta jotain kelvollista puoluetta. Kokoomuslaisuuteen on lääke ja siitä voi parantua.

Vai liittyykö tähän nyt oleellisesti jokin oikeistolaisaspekti jota ilman en vaan kykene ymmärtämään miten tästä voi olla apeana?

Ajattelin ensin, että kirjotan tästä aiheesta ihan asiallisen postauksen, mutta paskat, kun herra Orpo kerran sanoo, että ”Minusta se on poliittinen päätös eikä asiallinen päätös”, niin ei sitten olla asiallisia.

Jumalauta jos ihmisoikeudet on Kokoomukselle "omatunnon kysymys", niin millä oikeudella ne valittaa siitä, että Helsinki Pride järjestönä tutki omaatuntoaan ja totesi, että Kokoomus ja Keskusta eivät todellakaan ole toimineet meidän ihmisoikeuksiemme puolesta.

Petteri Orpo sanoo päätöksen jättää tänä vuonna puolue yhteistyön ulkopuolelle ”loukkaavan monia ihmisiä”. Onko Orpolla aavistustakaan kuinka monia hänen ja hänen puolueensa päätökset ovat loukanneet? Eikä vain loukanneet, vaan vaarantaneet. Tämä kertoo tasan siitä, että Orpo ei todellakaan ole aidosti LGBTA+ yhteisön puolella, jollei se satu nostattamaan hänen imagoaan.

Me saatiin translaki vihdoin läpi, mutta se oli enemmän Kokoomuksen ja Keskustan linjauksista huolimatta, ei heidän tukensa ansiosta. Jos nämä puolueet todella olisivat meidän puolellamme, linjaus olisi ollut selvä: "Äänestämme lain puolesta, jos äänestät yhteistä kantaa vastaan, seuraa sanktioita", mutta ei.

PRIDE EI OLE LOBBAUS TAPAHTUMA VAAN PROTESTI IHMISOIKEUKSIEN PUOLESTA.

Orpo voisi haistella sitä omaa persettään ja miettiä mikä meni vikaan.

Ja kiitos Matias Mäykkynen, ehkä demareilla on vielä toivoa.

[koskenkorvakanelipulla]

Aikataulutus

Kaikki jatko opinnoissa olevat (ja miksei peruskoululaisetkin) muistakaa pitää jonkinlaisesta aikataulusta kiinni ja laittakaa vaikka kalenteriin päivät, jolloin on pakko palauttaa tietyt tehtävät elikkä deadlinet, koska se helpottaa elämää.

T: Huomasin olevani puoltoista viikkoa jäljessä kurssistani.

[isokarhuni]

Vittu mikä fiilis

Siis ihan helvetin hyvältä tuntuu, että oon nyt vihdoin tekemässä tätä asiaa. Sitä on jotenkin vaikee selittää, että mikä tarkalleen on eri tavalla kuin koko elämäni. Porukat kysyi että kuinka kauan oon tiennyt tän, ja laskin että varmaan noin 28 vuotta oon asiaa tietoisesti ajatellut. Ja miksen sitten aiemmin ole tehnyt asialle mitään? Koska vaikka sukupuoli ei ole itsessään ollut mulle mikään ison kriiseilyn aihe, niin nää on:

- sen myöntäminen, että haluaisin olla toisenlainen ja koen tarvitsevani muutosta

- ympäristön kohtaaminen siinä asiassa

Lisäksi, kun on koko elämänsä elänyt ajatuksella että mulla ei ole mitään väliä, ja mun tarpeet ja toiveet on aina pois joltakulta muulta ja aiheuttaa vaivaa, ei ole ollut mahdollista sanoittaa näitä asioita edes minään tarpeina. Nyt mä olen ekaa kertaa elämässäni siinä pisteessä henkisesti, että mä olen ihan yhtä tärkeä kuin kuka vaan, ja erityisesti että mä haluan tehdä tästä ainoasta elämästäni itselleni niin hyvän kuin vain mahdollista - saada olla sellainen kuin olen. Eikä mun tarvitse pysytellä poissa ja olla mahdollisimman näkymätön ja vaivaton.

Tää mitä teen tuntuu niin syvästi ja juurta jaksaen oikealta, että oon tosi onnellinen kun oon vihdoinkin ymmärtänyt tän asian itestäni. Ja nyt en siis tarkoita asialla sukupuolta, vaan sitä että mä olen arvokas ja validi ja mulla on lupa tehdä tää itselleni.

Se kyllä tosta vaivattomuudesta/vaivalloisuudesta on sanottava, että en oikein tiedä mitä mun pitää tehdä kun joku joka tietää, sanoo mun nimen väärin. Oltiin eilen NL:llä ja se sanoi mun vanhaa nimeä, ja oli siitä hirveän nolona. Se pyysi, että voitteko korjata aina kun se sanoo sen, että se oppisi. Mä sanoin vaan että joo ja ei mitään hätää oikeesti, en mä loukkaannu ja kyl mä itekin sanon sitä ihan jatkuvasti. Huomaan, että siitä korjaamisesta tulee mulle just se tunne että mä oon vaivalloinen ja teen hirveen numeron itestäni. Vaikka siis jos ite sanoisin jonkun toisen nimeä jatkuvasti väärin eikä kukaan korjais, niin oisin ihan vitun mortified kun tajuaisin asian. Mut silti...en vaan haluis asettaa ystäviä sellaseen kiusalliseen tilanteeseen, että skannaan ja osoittelen niitä virheistä. Haluisin välittää kaikille, että mä kyllä tiedän että ne on mun puolella. Haluisin niin kovasti viestiä kaikille, että ei tässä oikeasti ole mitään hätää ja tää siirtymäaika on ihan kaikille, myös minulle, harjoittelun aikaa. Lisäksi musta tuntuu, että käännän keskustelun itseeni ja transasiaan joka tilanteessa, jos korjaan toisen puhetta. Tää on varmaan jotain sisäistettyä "tarviiks sitä hieroo meidän kunnon ihmisten naamaan" ajattelua.

SR sanoi mulle näin:

"tuntuu samalla tosi pahalta, et oot joutunut/joudut ihan kohtuuttoman paljon huomioimaan muita ihmisiä tässä kaiken keskellä!"

Sitähän se kaapista tuleminen on. Alituista tilannearvioo, valmistautumista kysymyksiin ja vastaanottoon, toisen reaktion ymmärtämistä. Lohduttamista ja vakuuttelua siitä, että älä huoli kyllä sä ihan hyvin osaat ja en mä loukkaannu, kyllä mä ymmärrän mitä sä tarkoitat. Mua surettaa, että vähemmistöjen kunnioittaminen on keikahtanut niin vahvasti virheiden pelkäämisen puolelle, ihan kuin se ihmissuhteen dynamiikka muuttuisi salamaniskusta joksikin vitun esteradaksi jossa tulee huutia jokaisesta väärästä termistä. Parilla tyypillä ensireaktio on ollutkin puhdas ahdistus siitä, että tulevat sanomaan asioita väärin ja loukkaamaan mua tietämättömyydellään. En mä oikein osaa sanoa siihen muuta, kuin että kyllä mä osaan erottaa aidon välittämisen ja tietämättömyydestä tulevat mokat pahantahtoisuudesta. Se on ylilauta-oikeistotrollien onnistunutta snowflake-diskurssia, että vähemmistöt olisi jotain vitun kireitä termipoliiseja valmiina laittamaan välit poikki ekasta väärästä sanasta. Niinkun mitä vittua, ymmärrättekste natsit yhtään miten paljon me tarvitaan meidän läheisten tukea ja rakkautta. Ei se ole niin hauras se ihmisten välinen yhteys, että sitä olisi mahdollista rikkoa väärän termin sanomisella. Niinkun oikeesti kertoo ehkä enemmän teidän ihmissuhteista, jos asia on näin.

Ja kyllä mä uskon, että se nimi tarttuu ihmisten huulille ja puheeseen ajan mittaan - itsenikin. Vielähän mä paljon käytän sitä vanhaakin nimee, koska se on edelleen se virallinen ja esim. työelämässä edelleen käytössä. Mun alkuperäinen ajatus oli, että vaihdan nimen ja hetun sitten kun aloitan testot, mutta ehkäpä mä vaan muutan sen sitten, kun nimidysforia käy ylitsepääsemättömäksi, vaikka en vielä ulkoisesti näyttäisikään nimeltäni.

[mustekalastaja]

Kirjasto ihmisenä voin sanoa, et kirjastonhoitajat oikeesti rakastaa auttaa kaikissa kirjastoon liittyvissä asioissa ja eivät ajattele pahaa, jos joku kysyy jotain ilmiselvältä vaikuttavaa! Ja jos tuntuu pahalta kysyä kasvotusten niin monilla on chatti palvelu tai sitten on vielä netissä kysy kirjaston hoitajalta palvelu. Siellä vastaillaan nopeesti ja tehdään kaikkemme et oikea vastaus löytyy

Kävin eilen hakee koulun kirjastokortin ja se kirjastotäti selitti mulle ihan täysin kysymättä kaiken ja olin hirveen onnellinen et joku viittii käyttää aikaansa siihen, että kertoo aikuiselle ahdistuneelle marsulle miten kirjastosta lainataan kirjoja, miten voi etsiä asioita netistä ja mistä ja miten löytää omat varaukset. Se oli sellainen tyhjentävä Kirjasto for Dummies -puheenvuoro, johon vain ite nyökkäilin ja sanoin sopiviin väleihin okei.

Ehkä nyt uskallan käydä joskus lainaamassa sieltä jotain.