#tumma-valo

[theflyingfeeling]

siis BC linnan juhla AU! tää on ihan täydellistä💖 oon ite kans vähän pyöritelly mielessäni tätä kelaa.. ei nyt mitään hirveen ihmeellistä muihin verrattuna mut aika lailla samaa settiä kuitenkin😅😂 :

se kuuluisa linnan booli pamahtais kyl jonkun päähän vähän liian hyvin🤣🆘️ (ja saatais sit jatkoilta ehkä kännihaastis vol 2😌) niko ois kans haipeissa siitä et pääsee maistamaan linnan boolia ja mainitsisi siitä useaan otteeseen. toiset katsois vähän kauhun sekaisin tuntein vieressä😅

olli todellakin ois just niin upea et henki menis. hengitys vaa yksinkertasesti salpautuu pelkästä ajatuksesta..🥲 emma gaala oli jo kokemus sinänsä mut tää... voi pojat.

pukeutumis etikettiä venyttäis tod näk joel tai joonas (tai miksei molemmat) joel pukee tyyliin valkosen puvuntakin kun kutsussa lukee "tumma puku" tai muuta vastaavaa😂ja jälkeenpäin kaikki pirkko-irmelit jaksais nillittää siitä iltapäivälehtien kommentti kentissä😑

jatkoilla olli vapautuu ja innostuu sheikkaamaan mitä äiti anto😌💃🏻 ja just tietty sillä hetkellä kamera sattuu kuvaamaan just ollin suuntaan.

ketä ikinä jätkät tansittais linnassa/jatkoilla se nousis lööppeihin ja saatais kunnon suhde juorut liikkeelle seiskan sivuilla

bändi otettais myös linnassa yhteishaastikseen jonkun toisen muusikko legendan kanssa niinku ville valo ja antti tuisku aikanaan.

oon ite ihan 110% varma et jätkät ois ollu viime vuonna linnan kutsulistalla! en suostu uskomaan muuta. mut sit tietty tuli korona ja pilas senkin...😑 mut ehkä tää on joku vuos viel totta!🤞🏻🤞🏻

en oo ite mikää kirjottaja itse mut tän lisäks oon miettiny kans jonkun sortin ttk au:ta itsekseni ja omaks ilokseni täs syksyn aikana, jos se on tähän kohtaan sopivaa mainita😅😂

erittäin hyvä!! 😂😂😂

ja siis joo, voi luoja sitä pikkutyttöjen itkun määrää kun Joel (tai whoever mut sanotaan nyt Joel ainoana sinkkuna) kuvataan supattelemasta jossain nurkassa jonku emt Matulan kanssa (ja sitä selittelyn määrää Joelin IG stooreissa 😆)

[hymykuoppaista]

5, 6, 57 (ps. parane pian!)

Vastaan suomeksi koska voin 🤷‍♀️

5. What is your favorite scent? Vanilja, rakkaiden henkilöiden tuoksu, sateen jälkeinen luonto, vasta leikattu ruoho, kaikkien uunituoreiden leipomusten tuoksu, maali (lapsuusmuustoja xd), puhdas kissa, Bossin yksi dödö (xd poikaystäväassosiaatiot jne), kaneli, kookos

6. What is your favorite season? Why? - Ennen ajattelin aina että ainoastaan kesä on ihmisen parasta aikaa, sillä valoisuus, kesäloma, luonnon kukoistus, kiireettömyys, festarit ja muut kesäiset tapahtumat, spontaanisuus ja ulkona seikkailu saa ainakin itseni hehkumaan onnesta. Lisäksi kesässä ihanaa on ukkonen, lämpö ja kesävaatteet (lue: kukkamekot). Toisaalta viime aikoina kesään on linkittynyt myös tukala kuumuus, huoli rentoutumattomuudesta ja sosiaalinen paine henkeäsalpaaviin kokemuksiin aina kun ulkona paistaa aurinko. Pääasiassa kesä on kuitenkin mulle edelleen se ykkösvuodenaika, sillä siihen liittyy niin paljon enemmän hyvää kuin huonoa. Kesän lisäksi oon alkanut fiilaamaan myös kevättä ja sykysyä! Keväällä lisääntyvä valo ja ensimmäiset hiirenkorvat antaa ihanaa toivoa pimeän talven jälkeen, syksyllä puolestaan saa ihan luvan kanssa käpertyä sohvannurkkaan syömään omenakaurapaistosta, kuuntelemaan akustisia soittolistoja ja nauttimaan tuoksukynttilöiden aromeista. Lisäksi rentouttavan kesän jälkeen on taas uutta puhtia palata kouluhommien pariin ja usein juuri syksyllä on paljon hauskoja opiskelijatapahtumia. :-)

57. What would your dream house be like? Tärkeetä olis valoisuus, siinä olis ikkunoita niin aamu- kuin ilta-auringonkin suuntaan. Lattia olis kaunis, muttei liian tumma (lue: ei muovimatto). Kylppärissä olis lattialämmitys, sadevesisuihku ja uudet kaakelit. Kaappitilaa löytyisi tarpeeksi eikä missään huoneessa olis vanhaa, kellastunutta lamppua. Keittiössä olis tiskikone (💞), päästä käänneltävä hana ja laatikossa sulavat vetomekanismit. Kaikki keittiötasot ei olis yhdessä samassa rivissä ja keittiöstä olis suora yhteys olkkariin. Olkkari ois ihanan avara ja siitä olis yhteys vehreälle takapihalle/terassille/parvekkeelle.

Kiitos kysymyksistä, tulipahan astetta pidemmät vastaukset tällä kertaa 😂 Puhuminen sattui vielä eilen kurkkuun niin suolsin kaikki ajatukseni tähän nyt sitten. Tänään on onneks vähän parempi olo jo, jospa tämä tästä. :-)

[eksopolitiikka]

Pari UFO-havaintoa Amerikasta

Tunnistamattoma lentäviä esineitä näkyy taivaallamme yhä enemmän. Ihmiset kovasti pohtivat mitä nämä voisivat olla. Tumma kulmikkaan muotoinen kappale, arviolta 100-150 metrin korkeaudella Newtown Squaren yllä Pennsylvaniassa selvästikään ei ole ilmapallo tai leija, sillä tuolloin ei tuullut. Sikarinmuotoisia kappaleita kuvattiin San Antonion yllä Teksasissa, Minneapolisissa Minnesotassa, sekä Conyersissa Georgiassa. Lisäksi kirkas tunnistamaton valo, joka liikkuu nopeasti […] from https://ift.tt/q1ZjgGf via IFTTT

[surpriseimbored]

Sininen

Aka the Migreeni Riittis ficci, jota oon epätoivoisesti yrittänyt väkertää viimeiset puoltoista viikkoa. Modern AU sähläystä, jossa KooKoon miehet + muutama muu lähtee viikonloppureissulle keskelle metsää (Voin heitel ficcii/raapaleit/headcanoneit jossai välissä jos jotain kiinnostaa)

Genre: Pitäiskö tota ny hurt/comfortiks kutsua 

Hahmot/paritukset: semi pehmost Rahiojaa

Varoitukset: Hyvin ooc Rahikainen, migreenikohtaukset kuvailuu, murteet päi mäntyä

Muuta: Inspikset Riitaojan migreeniin vedetty suoraa omasta elämästä, mutten viitiny laittaa auraakin viel pojul et joo tuota. Ja itte nään Riitaojan olevan ja käyttäyvän nuoremmin kun Rahikaisen joten älkä iha hirvittävästi hämmentykö

Teltan katto oli sininen. Hyvin kirkas sellainen. Pimeässäkin sen tuntui heijastavan vaan silmiin ja kiusaavan Riston säryille heikkoa päätä. Silmien pitäminen kiinni ei auttanut. Sinen tunkeutui luomienkin taa. Vatsallaan makaaminen tarkoitti kipeää selkää ja niskaa huomiselle. Se houkutteli vielä vähemmän, mutta Risto ei vain yksinkertaisesti pystynyt tuijottamaan kirkkaan sinistä telttakangasta yrittäen samalla nukahtaa. Hyttysten ja kärpästen ininä ja surina soi korvissa kovempana kuin olisi pitänyt. Vasemman silmän ylemmässä sisäkulmassa sykki jo kipupiikki. Oli sykkinyt jo jonkin aikaa. Siinä se oli ja säteili ympäri muuta päätä. Lääkkeetkin olivat jääneet autoon eikä hän uskaltanut nousta ylös keskellä yötä niitä hakemaan. Teltan alla olevat kivet ja kävyt painuivat selkään muovisen sinisen telttakankaan, makuualustan ja makuupussin läpi. Mahdotonta siinä oli saada mukavaa asentoa, jossa yrittäisi nukkua. Kasvojen painaminen teltan viileälle lattialle ei toiminut myöskään pääkivun helpottamisessa. Hetken se turrutti, mutta sitten pikkukivet alkoivat painaa sinisen kankaan läpi poskeen.  Kaikki oli, joka oli sinistä, sattui silmiin, päähän, selkään, kaikkialle.

Vierellä kuorsaava keho kääntyili omassa makuupussissaan. Mies oli kaivautunut niin syvälle pussin sisälle, että täysikokoisesta aikuisesta näkyi vain muutama hassu hiussuortuva. Eihän tuotakaan tohtinut vahingossakaan herättää. Suuttuisi vielä hänelle. Päässä sykkivä kipu vain kasvoi ja levisi. Risto yritti taas pakottaa itseään nukkumaan rutistamalla silmänsä kiinni, mutta tuloksitta tälläkin kertaa. Sininen vaan tunkeutui joka paikkaan. Ohuet kyynelnorot olivat kiemurrelleet jo pitkin ohimoita jo jonkin aikaa miehenalun maatessa maassa. Epätoivoiset nyyhkäykset oli hukattu pureskelemalla alahuulta. Temppu ei ollut toiminut niin halutulla tavalla, kun olisi voinut vaan muutama niiskaus pääsi silti valloilleen. Telttakaverin kuorsaus lakkasi hetkeksi ja pian makuupussi sekä sen sisälle kääriytynyt mies kääntyivät kyljelleen katsomaan Ristoa. Kiharainen pää nousi makuupussin sisältä. Hämärässä kiharatukka haroi kättään ympäri teltan lattiaa, kunnes sormet osuivat puhelimeen. Mies klikkasi puhelimen päälle. Riston silmät vierastivat heti valoa. Valo tuntui aiheuttavan vahvemman kipuaallon. Silmät sirissä hän näki kiharapään katsovan häntä uneliaasti ja hieman hämmentyneesti. Mieheltä lähemmäs minuutti tajuta, että Riston kasvot olivat märät. Mies aluksi kirkasti puhelimen valoa nähdäkseen paremmin, mutta nopeasti himmensi sitä nähdessään nuoremman pojan kiristelevän hampaitaan.

”Heii, mikä enkeliä vaevaa?” Janne kysyi selvästi kärsivältä miehenalulta. Hitaasti kiharapää hivuttautui lähemmäs makuupussinsa kera.

”Pää sattuu”, Risto sai älähdettyä ennen uutta kipuaaltoa. Mies ei pystynyt edes miettimään helittelynimeä, millä Janne oli häntä kutsunut. Hän vain puristi silmänsä kovaa kiinni. Sininen ei silti kadonnut mihinkään. Sattui niin paljon, että melkein oksetti. Makuupussin kahina soi korvissa. Lämmin käsi kosketti hellästi Riston otsaa.

”Ei siul aenakaa kuumet ol”, unesta karhea ääni kuiski korvaan, ”Mihi oikee siu sattuu?”

”Se o mig-migreeni, vasempaa silmäkulmaha sattuuhu. Lääkkehet o autos,” Risto sävähti lauseen alussa kivun takia. Hellä kosketus tuntui iholla juuri sillä kohdalla, mistä piikki tunkeutui pääkoppaan. Hitaasti karhea peukalon pää silitteli ja hieroi hennosti kulmakarvan ja silmäkulman välistä aluetta. Kun se ei näyttänyt toimivan, Janne nousi makuupussinsa kanssa istumaan.

”Pääsekkö sie itte ylös vaiko pitääkkö miu auttaa?” Risto yritti huultansa purren nousta hitaasti istumaan, muttei siitä tullut mitään, joten jäi hän makaamaan hiljaa teltan lattialle, uudet kyyneleet virraten pitkin poskia. Suussa maistui veri ja päässä tuntui sydämen jumputus. Janne katsoi poikaa hiukan huolestuneena. Hitaasti hän kietoi kätensä Riston ympärille.

”Myö nostan siut nyt istumahan. Elä enkeli pyärry”, sanoessaan sen hän veti miehenalun istumaan. Riston pää ei meinannut liikettä kestää. Pyörtyminen oli lähempänä kuin hän kehtasi sanoa. Hän romahti Jannea vasten. Vasen poski lepäsi vasten toisen osittain paljasta rintakehää. Janne ei ikinä osannut pitää vaatteita päällään. Risto oli huomannut sen silloin kun oli joutunut yöpymään Jannen luona jäätyään oman asuntonsa lukittujen ovien ulkopuolelle. Sen yön Risto oli viettänyt tumma puna poskillaan. Vieläkin Risto siitä vaivautui, mutta nyt kipu vei kaiken huomion. Makuupussin reuna painoi vasten leukaa, mutta hän ei saanut itseään liikkumaan.

Janne huomasi pian joutuneensa toisen tyynyksi. Hitaasti hän vaihtoi asentoaan, etteivät jalat puutuisi. Käsi eksyi Riston hiuksiin silittelemään niitä. Toinen käsi veti miehenalun kokonaan Jannen syliin ja päätyi silittelemään kylmästä hiestä kosteaa paidan selustaa. Risto käpertyi mahdollisimman pieneksi toisen syliin, yhä painaen kasvojaan vasten miehen rintakehää. Sininen ei yllättänyt sinne asti. Sinne pääsi piiloon siniseltä. Hengitys rauhoittui ja hitaasti kipukin kaikkosi. Janne silitteli Riston selkää pitkin vedoin. Hän ymmärsi olla hiplailematta liian alhaalta, vaikka sylissä melkein kehräävä Risto saikin mielen keksimään ties mitä. Ehkä hän pystyisi aamulla vonkumaan jotain palkkioksi, jos miehenalku oli riittävän hyvässä kunnossa. Hennot huulet painautuivat Riston tummien hiuksien sekaan.

Puolinukuksissa oleva nuori mies painoi kasvojaan syvemmälle toisen paljaaseen rintaan. Janne hyräili hiljaa laulua enkeleistä nenänpää yhä tummien hiusten seassa, huulet hiusrajassa. Sormenpäät löysivät paidan alta paljastuneen kaistaleen kalpeata ihoa, muttei mies sitä enempää vielä mennyt kiusaamaan. Aamulla sitten. Mahdollisimman vähin liikkein hän aukaisi makuupussin. Janne heitti aukinaisen pussin Riston päälle. Hän pärjäisi oikein onnellisesti ilmankin, kunhan nuorempi saisi nukuttua kunnolla. Jo pitkään unen ja valveen rajamailla seikkaillut Risto tiedosti juuri ja juuri makuupussin katoamisen hänen ja Jannen välistään ja jonkin lämpimän asettumista päälleen. Miehenalku kääri käsivartensa kiharatukan paljaan ylävartalon ympärille. Hän oli aika varma, että miehellä oli jonkinsorttiset housut jalassa, alushousut jos ei mitään muuta. Hän halusi välittää siitä, muttei jaksanut. Migreeni oli melkein selätetty jo tältä kertaa. Hän ei halunnut herättää sitä uudelleen.

Ei mennyt kauaakaan sen jälkeen, kun Risto nukahti. Kun Janne tajusi nuoremman miehen tuhisevan vasten hänen rintakehäänsä, pieni virne nousi hänen kasvoilleen. Hän antoi Riston tuhista kaikessa rauhassa sylissään lähemmäs vartin, ennen kuin yritti varovaisesti siirtää tätä omalle paikalleen nukkumaan. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, sillä miehenalku kiristi halausotettaan toisesta. Janne ei millään viitsinyt alkaa repimään toisen käsivarsia pois ympäriltään, vaan hyväksyi sen öisen kohtalonsa olemaan ihmistyyny. Varoen hän asettui makuulle retkeilypatjalleen, tuhiseva Risto yhä rinnassaan kiinni. Nopeasti myös pojan jalat kietoutuivat hänen reitensä ympärille. Avonainen makuupussi makasi heidän päällään peittona. Pian myös kiharapää kuorsasi teltassa, kädet tiukasti nuoremman miehen ympärillä. Sininen ei heitä enää sinä yönä haitannut.

[alitajunta-trollaa]

Rakas unipäiväkirjani, viime yönä olin hirviönmetsästäjä ja opiskelija. Ne olivat kaksi rinnakkaista todellisuutta, joihin pääsi unen kautta. 

Toisessa todellisuudessa olin jollain tunnilla hyvin lukiomaisessa ympäristössä. En ole enää ihan varma, mitä luento käsitteli. Vahvimmat veikkaukseni menevät väriopin puolelle. Luokkatila oli hyvin valaistu itsessään melko tylsän värinen tila. Oppimismetodini oli sellainen, että opettajan puhuessa vaivuin uneen. Hänen selostamansa asiat tunkivat läpi unitodellisuuteen käytäntönä. 

Unitodellisuudessa oli paljon tummia ja sinisen sävyjä. Asuin muutamien muiden hirviönmetsästäjien kanssa samassa hylätyssä talossa, jossa oli vaatekasoja. Unessa tutkimme ja metsästimme hirviöitä abstrakteissa, upeasti väritetyissä maisemissa. 

Kun heräsin, olin liimannut muistiinpanovihkooni värejä - mitä värejä vaan oli saatavilla: kukkia, lehtileikkeitä, värikkäitä paperiliuskoja - ja rakentanut kohtauksia unestani. Opettajalle oppimismetodini oli ihan okei, eikä hän edes valittanut minulle siitä, että nukuin tunnilla. Sen sijaan hän moitti minua siitä, etten ollut tehnyt kotiläksynä muistiinpanoja loppuun edelliseltä tunnilta. 

Unessa kävi ilmi, että uusi vierustoverini - yli-innokas nuori opiskelija - oli päätynyt myös hirviömaailmaan ja hän halusi oppia kaiken siitä. Yritin auttaa häntä näyttämällä muistiinpanojani. Hämmästyin itsekin, miten upeasti väritettyjä kohtauksia olin rakentanut. Yhdessä oli voimakas, tummansininen taivas ja taustalla näkyi vuoria ja täysikuu. Vuorten edessä näkyi muutamia puita ja pensaita, mutta se oli enimmäkseen ruohokenttää. Väreinä oli sinisen lähisävyt. Enimmäkseen kuva oli tumma, mutta muutamat kohdat tulivat vähän vahvemmin kuun valoon. 

Seuraavassa kuvassa jossain ruohokentän uumenissa on syttynyt vihreä valo ja ruohokenttä on noussut kumpareeksi sen päällä. Se on valtava, vihreänä hohtava hirviön silmä. Se katsoo suoraan minuun. 

Seuraavassa kuvassa vihreän silmän omistaja (joka on yllättävän vähän mitään muuta kui silmä.) lähtee kohti toista, sen takana olevaa ruohotasangon kumparetta.

Seuraava kuva on piirtämättä. 

Uusi vierustoverini kommentoi kaikkea mitä tein ja auttoi edellisen tunnin muistiinpanojen tekemisessä, sillä hän oli nähnyt sen saman tilanteen kuin minä, vaikkakin eri perspektiivistä. Hän osasi myös täyttää minulle mysteeriksi jääneet aukot sen suhteen, mitä oli tapahtunut. 

[rainbowrose-t-dragacorn-blog]

Of Dragons and Dreams: Chapter 1

Lightning cracked by Valo’s head, sending him back in surprise, only for the wind to catch his wings and surge him forward, sending him careening through the air until he righted himself again. Against his chest, a black wring of metal pounded, a pure white gem in its middle.

This storm had been so odd. Valo had never been in one more frightful than a thunder clap, and even then it was in comfort, lying inside a cave. But this- he didn’t understand.

He was a giant drake, almost completely white save for a few- literal- gray scales. He had three tremendous claws on each foot, and a long curving tail, its horns just like the ones that ran all along his ridge. This drake had been given a great duty of life, watching over those that had it, and whispering baby’s breath into whatever young the Creator told him to. Valo didn’t govern all of life, of course, that was the Creator’s job. He did, though, look over life in his life, working behind the scenes at times to help whatever creatures he either saw or felt fit, be them intelligent humans or bumbling caterpillars, and letting them out of dire situations. He lived in a valley- or was it gorge? Surrounded on two side by mountains, one by the sea, and one by a long plain stretching into the horizon. Of course, this valley was ginormous- it took a two day’s travel to get from one edge to the next (the short way, mountains to sea) and Valo rarely wandered out of it. Normally, he wouldn’t have, but today… today he felt a calling to go out past the mountains, not just by his gut, but in a predestined manner, just like whenever he was called to duty, and he wasn’t going to deny that urge. But looking at the situation now, Valo ruefully realized it must have been his gut. Why else would he have been called out here to this storm? Unless it was his time…

Valo shook that last thought from his head. Surely he hadn’t been destined to die out here, wherever here was. And while he was the only dragon he had ever heard of or seen, he felt fairly certain, based on his strength and stamina, that he still had many good years in him. No, it must have been his own stupidity that brought him out here. That thought ran a groove through his head, over and over as he fumbled again and again through the tumult of raindrops. Soon, Valo began to grow very worried- he couldn’t keep it up much longer in this storm, he would have to land, yet he had no way of knowing if any was there. He couldn’t see five feet in front of himself, only seeing a blur of blue in every direction, or how far he was from the ground, if there was any. For all he knew, he could be flying above an ocean. So Valo resolved to just keep going. But all too soon, his eyelids began to droop lower, and lower, and he felt more and more and more tired…

Eventually, he accepted his fate, gliding down to his impending doom as gracefully and slowly as he could, whispering a prayer before his untimely death. But, miraculously, as he drifted down, he felt something soft brush his claws. Gasping, he pumped his wings once more and landed a bit more carefully. There was land! The grass beneath his feet felt incredibly soft, incredibly welcoming… No. He could not stop now, could not rest now. He needed to find shelter.

But the more he stumbled along the oddly sloping terrain, the less he became sure that he could. The land just seemed to keep on going here, not a rock, not a pond in sight. But finally, just as he was about to lose consciousness, he saw a small ledge over one of the approaching hills. Seeing it was big enough to fit him, he flopped down just beyond the entrance and fell fast asleep.

                                            .               .               .

The next morning, when Valo opened his eyes, he gasped at what he saw.

Purple hills rolled along like waves across the land as far as the eye could see, the sunrise assisting in its beauty, the lavender shifting to orange seamlessly as the sun rose across the horizon. There was, indeed, a lake a ways off, lapping happily in the morning sunshine. And as he looked on, he could even see some wildlife either waking up or going to sleep, an umber fox trotting into an unseen den, several large birds sizing from ducks to swans landing down into the lake or perching on the banks. Valo even saw a rabbit hop merrily above the brush for just a moment, before it was lost again to the foliage. He let out a sigh as he looked on, taking in the view.

“Hello?”

Valo started. He had never heard a voice like that before. A voice that rumbled and resonated much like his own. Slowly, cringing from the ache that had formed in his neck overnight, he turned his head to the sound.

Valo had never been attracted to another creature before, or at least romantically. The only other women he had met were human, and when he was a child they would coo over him, poking at his horns and opening and closing his wings. But as he had gotten older, the more they didn’t fear him, but revered him, and were much too warry and solemn to be a friend. And as for animals, well, they were cute enough, Valo supposed, but at the end of the day they were all prey, and he didn’t get much from their company, unlike humans did. But this- this- dragon? Dragoness? Dragonite? He didn’t know what to call her, he didn’t know any other dragons existed- but she was beautiful. She was pitch black, with a longer neck and tail, both thinner than his own, with sharper horns all along her ridge to the end of her tail, almost forming spikes, and horns wilting like flower petals on her head. In fact, now that he took a closer look, she seemed like she could be very dangerous is she needed to, with her stealthy form and color and horns much sharper than his own. And hanging just below her neck, perfect and pristine, hung a pendant much like his own, only with white metal and a black crystal. But when he looked at her eyes, he believed she would never hurt him. Her gray eyes blinked at him, their pupils like black pearls, actually revealing a bit of fear or anxiousness. In seeing this, he tried to get up slowly and non-threateningly, but this only made her take another step back. “Hello!...” he replied, trying to make her know she shouldn’t fear. “My name’s Valo. Thank you so much for letting me stay here, I-I’m terribly sorry…” He couldn’t stop looking at her.

The black dragoness tilted her head, not smiling, but an air of delight and shyness fell about her. “It’s no problem- it’s a pleasure to meet you.” She paused a moment, lacing the air with awkwardness, until she continued with- “Uh, I have some, um, prey stored not too far from here, it you’re hungry.”

“I’m famished,” Valo replied, beaming. He couldn’t help himself. He already saw the dragoness as his dearest friend, which he thought reasonable considering she was his only friend.

“Well, great, then. Um…” she looked down, eyes turned toward the ground, then to the side. “How long do you think you’ll be staying? I mean, since, y’know, you’re here.”

“Oh, uh, well, as long as I’m aloud, I suppose,” Valo ventured, “And until I can find my way home.”

“Where is your home?”

“I live in a valley surrounded mostly by mountains and sea.”

“Oh, I know where that is. Follow me,” she said, walking out in front of Valo to the mouth of the cavern. He quickly followed. “See, over there?” she pointed to a wall of mountains, curving slightly from their viewpoint, looking to be only a couple day’s journey, without deadly winds surging you forward hastily and without precaution. “The mountains open up on the other side.”

Valo pondered. “But I started out in that direction, opposite to here.”

“Well, that was a heck of a storm you were flying through, you must have gotten turned around a dozen times before you ended up here.” She turned and regarded Valo with a still shy but joking face. “You know, you must be really crazy; going out in that storm, what were you expecting?”

Valo could think of several answers and retorts to the joke, but none warmed his heart more than “I was never expecting to find such a treasure as you.” His smile broadened when he saw her face blush and turn away, a small smile brimming on her face. “W-well, come on, we better go- don’t want you to pass out again on the way to the prey, now do we?”

“What’s your name?”

Valo saw her face smile, but with a considerable amount of sadness, hooded eyes and all, for such a simple question. “My name is Tumma.” And with that, the two dragons took off over the lavender landscape, wingbeats uneven, but hearts in tune.

Hi! I know it’s not what I normally post, and I’m sorry I haven’t written in several days, but I hope you like what I did. I wanted to write a story with my clay creations! Although, now I don’t know if it was the other way around...

[hkingroom]

Aroma diffuuseri

Diffuuserissa on Led-valo, jossa 7 eri väriä. Sammuu automaattisesti, kun vesi loppuu. Ajastus 1, 3 tai 6 tuntia.

Diffuuserin koko: – korkeus n. 21cm – leveys n. 17cm Värit: vaalea puu ja tumma puu

Älä täytä vettä Max-linjan yli.

Älä kytke virtaa päälle, kun säiliö on tyhjä.

Puhdista säännöllisesti toimintahäiriöiden välttämiseksi.

Pakkaus sisälttää: 1 x aroma diffuuseri

[vesisarjaproduktio]

Ripustussuunnitelma-Esityssuunnitelma

Teokseni on projisoitava video, joten esitysmuoto on aika suoraviivainen. Lähtökohtaisesti projisointeja tulee yksi, Arktikumin gallerian omalla projektorilla heijastettuna. Tarve mitä luultavimmin toiselle, yliopistolta lainattavalle projektorille, joka kiinnitettäisi kattoon. 

Toivetilanani olisi Valo -gallerian takaseinällä oleva Katve I -tila, mutta Katve II olisi myös toimiva. Katve I jossa on valkoiset seinät toimisi vesivideo -teokselleni ehkä paremmin ollessa raikkaampi kuin toinen tila, jossa seinät ovat mustat. Koska tiloissa on musta/tumma lattia, suunnittelemani projisointi lattiaan on vielä kysymyksen alla. 

[jalkapallonews123-blog]

Arsenalin Kotipaita 2018-19 kommentti

Kolmen kuukauden kuluttua Arsenal Club paljasti joukkueen uuden koti-jersey kauden 2018-19. Halvat Arsenal pelipaita fanit tämä halu voittaa, loputon huuto ja eläköön joukkue, kun veri intohimo, klubi on paras voima eteenpäin, on kaupungin pulssista Lontoon kaikui yli Emirates Stadiumilta agitaatio mielissä pelaajia, motivoida He jatkavat eteenpäin ja kohtaavat uuden kauden.

"Me olemme Arsenal" teema täydellisesti välittää tunnetta kuulumisesta maailmanlaajuisen Arsenalin kannattajia ja pelaajia. Tuulettimilla on tärkeä rooli ryhmän yleisessä suorituskyvyssä ja identiteetissä. Riippumatta siitä missä he ovat, tämä yhteys tulee todeksi heidän olemassaolonsa vuoksi.

Arsenalin koti-jersey 2018/19 yksityiskohdat puuttuvat kohokohdista: pulssikuvio ylittää rintakehän, ulottuu klassisiin valkoisiin käsivarsisuojuksiin ja kaiutuu taas sukkanauhojen suunnittelussa. Punainen raidallinen pallo läpi yläosan valkoiset housut, musta puuma logo näkyy edessä valkoiset sukat, sukat punaisella röyhelöt. Arsenal pelipaita lasten värin yleistä väriä hallitsee vaalea ja tummanpunainen yhdistelmä. Tämä punainen valo ja tumma väriyhdistelmä kulkee koko Arsenalin historian läpi, mutta näkyy myös nykypäivän Arsenal-sarjan logoissa.

lasten pelipaidat jalkapallo on integroitu soittimeen, jotta pelaaja voi tuoda pelin parhaiten. Odotamme innolla Arsenalin upeaa esitystä uudessa kaudella!

[portfoliokavonius-blog]

Perinteinen piirustus, muotokuva asiakkaan valitseman valokuvan perusteella.

Asiakas halusi tilata joululahjaksi hänestä ja kumppanistaan muotokuvan perinteisin tavoin piirrettynä. Valitsin lempikuvani heistä referenssikuvaksi, jonka perusteella piirtäisin.

Kuva on piirretty A5-kokoiselle Crelandon 90gsm (g/m2) paperille Derwentin HB-kovuusluokan kynällä.

Aloitin henkilöiden luonnostelun merkiten paperiin kohtia mittasuhdeavuiksi, esimerkiksi otsa, silmät, nenä, leuka, olkapäät ja korvat. Yhdistin ne varovaisin viivoin keskenään yhdistellen niistä raakoja pyöreitä muotoja. Tämä kaikki pitää muistaa tehdä varovasti ja kevyesti, ettei jättäisi liian tummia luonnosviivoja. Tämä on merkityksellistä loppuvaiheessa.

Luonnosvaiheen jälkeen aloitin hakemalla valo- ja varjokohtia. Paperin ollessa vaalea ja kynän tumma oli varjokohdat helpompi tehdä ensin. Hain tummimmat alueet, vaatteiden laskokset eritoten. Pitäen kynää hyvin loivassa kulmassa väritin varovasti tummimpia alueita umpeen, kuten vaatteet.

Kumitin osan kasvojen luonnosviivoista ja aloin työskennellä kasvojen viivojen kanssa. Varovasti kevyellä kädellä piirsin kasvojen uurteet jotteivat ne näyttäisi liian tummilta, luoden näin vaikutelmaa syvemmistä uurteista ja rypyistä saaden henkilöt näyttämään vanhemmilta. Kasvojen jälkeen tein korvat, hiukset ja parran/viikset.

Viimeisteltyäni henkilöt tartuin kynääni mahdollisimman ylhäältä kiinni saadakseni erittäin kevyttä ja hiuksenhienoa jälkeä aikaan, ja loin ylänurkkiin tummennokset. Tällä halusin tuoda korostusta itse henkilöihin.

Kun koin piirustuksen olevan valmis, otin vielä kuivan, tarpeeksi jämäkän pensselin. Tällä varsinkin taustaa ja henkilöiden varjokohtia ja vaatteita sivelin blendatakseni kynänjälkeä. Siveltimen käyttö sormenpään sijaan on parempi vaihtoehto sormen ollessa välillä liian rasvainen, eikä sormenjälkien riskiä ole.

[sitaattisailo]

'Nauti valo, koska se pian saada tumma.' -Joy Velasquez | Klikkaa tästä nähdäksesi lisää sitaatteja sitaatteja!

[mxnxvv-blog]

KUVA-ANALYYSI

Peter Van Agtmael, https://www.magnumphotos.com/newsroom/politics/peter-van-agtmael-syrian-refugees-in-the-us/

------------ 

Kuva on osa Peter Van Agtmaelin 21:n kuvan sarjaa, jossa hän on kuvannut erään syyrialaisen pakolaisperheen elämää Yhdysvalloissa, Chicagossa. Kun ensimmäistä kertaa näin kuvan, huomioni kiinnitti erityisesti sen värikkyys, kaupan tyhjyys ja miehen ilme. Ensin kuva herätti kysymyksiä lähinnä kyseiseen mieheen liittyen; Kuka hän on? Missä hän asuu? Onko hänellä perhettä? Miksi hän on yksin kaupassa? Kun luin lisää tästä Van Agtmaelin kuvasarjasta, sain tietää miehen olevan syyrialaisperheen isä.

Kuvassa jäi mietityttämään kaupan tyhjyys sekä miehen ilme ja valaistus. Miksei siellä ole ketään muita? Ehkä se symboloi pakolaisten asemaa Yhdysvalloissa tai rasismia? Miehen ilme taas on mielestäni aavistuksen surumielinen. Tulee mieleen, että mies ei ehkä ole kovin onnellinen. Tumma pukeutuminen ja tummat värisävyt tehostavat tätä mielestäni entisestään.

Miehen kasvot on sijoittuvat aikalailla keskelle kuvaa ja häntä ympäröi kuusi hyllyä täynnä hedelmiä. Hän katsoo neutraalilla ilmeellä suoraan kameraan seisten paikallaan ostoskärryjen kanssa. Taustalla on vihanneshyllyjä ja taaempana hedelmähyllyjen välissä on yksi nainen tekemässä ostoksiaan. Hän on selin kameraan ja on ainoa ihminen kuvassa miehen lisäksi. Oikeassa reunassa on kaupan uloskäynti, josta näkyy jonkinlaisia puita ja käsittääkseni vastapäistä katua.

Kuva on melko tumma, mutta värit ovat hyvin huomiotaherättäviä. Ylhäältä valaistuissa hedelmähyllyissä on mm. appelsiineja ja omenia, joten kuvassa on paljon erottuvia keltaisen, oranssin ja punaisen eri sävyjä. Lämpimät sävyt toistuvat kaupan katossa kellertävinä.

Miestä ei juurikaan ole tuotu esiin valoa käyttämällä, vaan valo keskittyy hedelmähyllyihin. Kuitenkin, miehen sijainti kuvassa tuo hänet esille tekien hänestä mielestäni kuvan pääpointin. Miehen sijainti ja hedelmähyllyjen jatkuminen taka-alalle luovat myös tehokkaasti syvyysvaikutelmaa kuvaan vahvan vaalea-tumma -kontrastin lisäksi. Sommitelma toimii, eikä kuvassa jää siltä kannalta mikään häiritsemään.

[eksopolitiikka]

Pilvi-UFO Fuji-vuorella

Pilvi-UFO Fuji-vuorella

Havaintopäivämäärä: helmikuun 15, 2020

Havaintopaikka: Fuji-vuori, Japani

  Tässä joistain still-valokuvista on tehty video, ja se on enemmän kuin henkeäsalpaava. Se on 100-prosenttista näyttöä siitä että avaruusolentojen alukset hengailevat pilvissä. Tämä erityinen pilvi hehkuu sisältä. Se on päältä tumma ja alta tumma, ja valo hehkuu sen sivusta kirkkaan keltaisena. Tämä on uskomaton näky ja näyttöä siitä, että avaruusalukset muodostavat pilviä niiden ympärille. Tämä UFO oli liikkumassa kohti Fuji-vuorta. Muinaiset tulivuoret olivat yleisiä sisäänkäyntejä avaruusolentojen aluksille kauan sitten maanalaisiin tukikohtiin, jotka ovat 5-6 kilometrin syvyydessä. Nykyään on vaikeampaa olla havaitsematon, sillä videokamerat ja puhelimet ovat niin yleisiä. Koska kaikilla on niitä mukanaan, on vain ajan kysymys ennen kuin maailman hallitukset astuvat esiin ja paljastavat totuuden: avaruusolennot ovat olemassa.

  Scott C. Waring

  Artikkelin julkaissut UFO Sightings Daily

https://eksopolitiikka.fi/ufot/pilvi-ufo-fuji-vuorella/?utm_source=TR&utm_medium=Tumblr+%230&utm_campaign=SNAP%2Bfrom%2B_%7C+Eksopolitiikka.fi+%7C_

[insuranceautolawnews]

Klassinen

Uuden ajan ensemble G-18-salissa. Johtaja Tapio von Boehm, Pasi Eerikäinen, viulu – Lindberg, Haapamäki, Ilkka von Boehm.

Uuden ajan ensemble on Tapio von Boehminhttp://ift.tt/2jCUUuZ perustama kamarikokoinen, nuorista muusikoista koostuva iskukykyinen ja innostunut soittajisto.

Tapio von Boehm piti taidokkaan tarkasti käsissään nykyteosten monitahoiset rakenteet erilaisine rytmisine liikkeineen.

Kantaesityksensä konsertissa sai kapellimestarin veljen, Ilkka von Boehminhttp://ift.tt/2jF3XZT hienovireisen ilmaisuvoimainen viulukonsertto. Konsertin nimi, Penumbra, tarkoittaa puolivarjoa.

Penumbra rakentuu vastakohtaperiaatteelle, joka on aina omiaan luomaan jännitteitä. Korkea ja matala rekisterialue soivat usein päällekkäin. Tumma varjostaa, muttei peitä korkeaa.

Viulukonserton elinkaari on vain noin neljännestunnin mittainen, mutta tässä ajassa ehtii tapahtua paljon.

Solisti Pasi Eerikäisenhttp://ift.tt/2jCzTk2 viulu lauloi aluksi uusromanttisesti sävyttynyttä, lyyristä cantilenaa. Viulu ikään kuin kellui korkeassa sointisfäärissä. Linja katkesi kuulosteleviksi hiljaisuuden värähdyksiksi.

Mitä voimakkaammaksi varjomaailma kasvoi, sitä enemmän viulu joutui taisteluasemiin. Se puolustautui usein aggressiivisella virtuoosisuudella orkesterin tummia vyöryjä ja uhkia vastaan.

Flageolettiäänillä alkavassa kadenssissa on jännittävää fanta­siaa. Joskus solisti tuntui taituroivan Tšaikovskihttp://ift.tt/2iNx1wN-muistumia.

Konserton lopussa vastakohdat, valo ja varjo löytävät tasapainon, ja sooloviulu saavuttaa rauhan niiden syleilyssä.

Omaperäisin konsertin teoksista oli Sampo Haapamäenhttp://ift.tt/2jCGhYM Signature, joka rakentuu kromatiikasta ja neljäsosasävelaskelista. Se on eräänlaista tiheää sointinestettä. Sointimolekyylien nopeat liikkeet synnyttävät ikään kuin sähkömagneettista väreilyä, joka nostaa teoksen lämpötilan usein hyvin korkeaksi.

Magnus Lindberginhttp://ift.tt/2hCxQv5 Jubilees aloitti ja Corrente päätti konsertin. Ne olivat sen ”pylväät”. Kummatkin ovat hyvin värikkäitä, hehkuvaa liike-energiaa säteileviä teoksia. Correntessa jyrää syviä tummia pohjavirtoja, joissa voi kuulla uhkaavaa voimaa.

[maikkii2-blog]

IV,2/1-17, Sanoja Saarelta

2-10-15 XXVII Istuin autoissa yhdessä muiden kanssa. Määränpää arvoitus, jonnekkin lähelle, todennäköisesti. Siitä puhuttiin kielellä jota en ymmärrä. Olen osa sarjaa jonka en tiedä tapahtuvan; toisiaan seuraavia tapahtumia leikissä jonka säännöt ovat selvät mutta näkymättömät. XXVIII Kyse on kommunikaatiovaikeuksista ja jostain syvemmästä. Paljon jää vieraaksi selittämättömäksi. En ole vähään aikaan esittänyt tarkentavia kysymyksiä; vastaus harvemmin vastaa. Ohut maailma: elokuva  vieraalla kielellä  vailla tekstityksiä. Mitä tapahtuu? – Etkö näe?  Mutta olet vailla kieltä. Pelkkää kuvaa. Merkitykset, polut, tarinat; piilossa. XXVIV Talojen välisessä kapeassa käytävässä valo ja varjo harjoittelevat tanssiaskeleita, hitaasti ja radikaalisti. Kukon siluetti. Se pitää ääntä: ”krää äärk! – - krää äärk!” Rytmi on tasainen. Kukosta ajatus eksyy elokuuhun ja Hollanin maaseutuun: miehen korkuisia maissipeltoja, pyöräilimme. Hän puhui kukosta läheisessä maatalossa joka herättää aamuisin. Tämä kukko on erilainen, meteli helle ja kaupunki vellovat ympärillä, tumma siluetti ahtaassa välissä ja ääni: ”En halua - kuoollaaa! - - En halua – kuoollaaa!” Sillä tavoin hän käänsi minulle kukon puheen ja minä nauroin. 14-10-15 XXX Kuumuus valuu iholle bussin ikkunasta. Nahkapenkki ja matkustaja: etenevä tietoisuuden piste kartoittaa ja ohittaa. Kadun varrella isä pitelee lapsen kättä, valmiina ylittämään. Kolme miestä istuu katolla vailla näkyvää syytä. Kulmikkaita kokonaisuuksia, suhteellisia todellisuuksia: kaikkialla tapahtuva elämä. Näkökulma syvästi rajattu. 17-10-15 XXXI Radiosta vuotaa universaali meteli. Bussi nikottelee ruuhkassa. Kuljettaja vilkuilee sanomalehteä tietä sanomalehteä. Liikenne soljuu ihmeellisesti; onnea, sattumaa, harjoitusta. Ihmisjoukot, autot ja eläimet joustavat; täpärästi ihmishenkiä pelastavia väistöliikkeitä suoritetaan seesteisesti. Katastrofit aina millimetrin päässä. 28-10-15 XXXII Keskustelu vailla merkitystä, jälleen. Sammutan tarkkaavaisuuden välineet, nostan ankkurin ja annan laivan liukua vesille. Tuuli tulee sekä menneestä että tulevasta, ristiaallokossa nostelen pinnalle niitä, jotka olen unohtanut. 

[vasiilisc]

I was tagged by therasmusgirlxd Rule 1: Always post the rules. Rule 2: Answer the questions the person who tagged you asked and write 11 new ones. Rule 3: Tag 11 people and link them to the post. Rule 4: Actually tell them you tagged them Their questions A. Pringles or Lays? Lays. B. Favourite anime? Dragon Ball Z. C. Favourite band member (any band)? (keeping this) Ronnie James Dio. D. A quote you like? (keeping this) '' We loved with a love that was more than love.'' Edgar Allan Poe. E. Are you afraid of love? No, not at all. F. Summer or Winter? Winter. G. Favourite day of the week? Saturday. H. Do you like the terror movies? OH YES. I. Favourite TR song? Justify. J. Do you read fan fics? No. K. Books or films? Honestly, both. My questions 1. Crunchy cheetos or Cheetos puffs? 2. Chicken or Egg? 3. Favorite book? 4. Favorite Jim Henson Character? 5. If you could live anywhere, where would you? 6. Marvel or DC? 7. Favorite quote? 8. What is 3 of your favorite songs from any band? 9. Are you squeamish? 10. One movie you can't get enough of? 11. Favorite snack food? I tag: a-pirate-my-heartie tumma-valo darkoblivien kultarakas be-still-be-calm-be-quiet-now diabolistigmata resurrection2211 disco-bloodbathh hisinfernaltravesty roxas1314 charlesreneer