#taas vaihteeksi väsään kannashömppää

[suentassu]

Tavoiteltava olotila

Hahmot/paritukset: Tyyne/Tassu, Lyyti/Antti

AU: Sijoittuu hahmojen nuoruuteen. Nelikko on lähdössä tansseihin.

Varoitukset: Alkoholinkäyttöä, eipä kai muuta

Vastuunvapaus: Kiitos Väykkä Tassusta, Antista ja heidän nimettömistä vaimoistaan, rakastan näitä neljää ihan liikaa ja sen varmaan huomaa. En saa tästä rahaa.

Notes: Aloin alunperin kirjoittaa tätä rakkaan Miun synttäreiksi. Nähtiin tänään ekaa kertaa livenä ja sain lopulta rohkeutta julkaista tämän ihan tumblriinkin asti, eli toivottavasti tämä viihdyttää jotakuta muutakin.

Tämä on itsenäinen jatko-osa mun edelliselle Tassu/Tyyne-ficille, löytyy tästä

Summary: “Elä sie jooko siit Tyynest nii hermoile, ota täst nii helpottaa.”

*** 

 “Au, sattuu. Elä kisko.”

Tyyne nosti katseensa Lyytin hiekanruskeista hiuksista ja vilkaisi häntä peilin kautta huokaisten syvään.

“Siun kampaus ei ikuna kestä jos mie en paa tarpeeks tiukalle. Ja pitäähän siun ny näyttää hyvält koko ilta”, Tyyne naurahti ja kumartui sitten tarkastelemaan Lyytin lettikampauksesta karannutta suortuvaa.

Lyyti tuhahti. “Ei se oo sitä mitä sie luulet. Emmie siit Antista piittaa. Kovast tuntuu minnuu yrittävän, mut emmie sellast ilveilijää ota.”

Lyyti näytti hetken poissaolevalta ajatellessaan pojan kömpelöitä lähestymisyrityksiä - lähes herttaisen haparoivia kehuja, viinan rohkaisemia tanssiinkutsuja ja ohimeneviä, muka toverillisia hipaisuja olkapäälle. Rohkeana ja omapäisenä tunnetun Rokan pojan epävarmuus hillityn ja rauhallisen Lyytin edessä oli jopa jotenkin liikuttavaa.

Tyyne ei sanonut sanaakaan, hymyili vain itsekseen tuttua, tietäväistä hymyään ja keskittyi solmimaan lettinauhan kauniille rusetille.

Lyytin poissaolevuus vaihtui kuitenkin pian virnistykseen. “Mut mites siul ja Tassul? Joko se o julkist tietoo?”

Tyyne tunsi poskiensa helottavan ja painoi päänsä alas mukamas suoristaakseen vaaleansinisen mekkonsa helmoja. “Emmie siit nii tiiä… Tassu o nii kovi ujo. Kyl sie tiiät. Mut kaik o hyväst jos sie sitä mietit.” Tyttö vilkaisi ystäväänsä kulmiensa alta ja hymyili. “Antti sano et yrittäis suostutella Tassunki tulemaan.”

Lyyti nojautui tarkastelemaan kasvojaan peilistä ja pyyhkäisi poskipäälle pudonneen ripsen pois. “Ei sit sanaakaa siit miun ja Antin jutust. Unoha se, jooko. Siul o paha tapa hölöttää ohi suus, tiiätsie.”

Tyyne ei voinut tirskahdukselleen mitään. “Ai ny se o jo joku ‘juttu’?”

Lyyti puuskahti ja nousi seisomaan kukkakuvioista mekkoaan asetellen. “Hei, sie tiiät kyl mitä mie tarkotan. Onks miun helma muute mytyssä takaa, viititsie kahtoa?”

*** “Näytänkö mie tyhmältä?”

Tassu pysähtyi hetkeksi keskelle hiekkatietä ja vilkaisi Anttia, joka näytti keskittyvän lähinnä pystyssä pysymiseen, eikä niinkään ystävänsä ulkoiseen olemukseen.

“Hei, kuuletsie?” Tassu astui askeleen lähemmäksi ja tuli yhtäkkiä vedetyksi kömpelöön karhunhalaukseen, niin lähelle että hän haistoi luvattoman alkoholin Antin hengityksestä.

“Et sie ikuna näytä tyhmält, Tassu. Elä sie jooko siit Tyynest nii hermoile, ota täst nii helpottaa.” Antti ojensi pulloa häntä kohti. Tassu nuuskaisi sen sisältöä ja irvisti, mikä oli koko illan naukkailleen Antin mielestä hulvattoman hauskaa.

“Ota ny, ei myö jäähä kii”, Antti suostutteli, tarttui Tassua kädestä, asetti pullon lähes teatraalisen huolellisesti hänen käteensä ja hymyili voitonriemuisesti.

Tassu oli kerran aikaisemmin maistanut viinaa. Se oli poltellut kurkussa ikävästi ja tuonut vedet silmiin. Antti oli nauranut ja jättänyt asian sikseen. Ei Tassua oltaisi sinä iltana humalaan saatu.

Tassu vilkaisi käteensä laitettua pulloa ja huokaisi. Antti hymyili toisesta suupielestään Tassun rakastamaa, hiukan ovelaa ja ilkikurista hymyään.

“Sinnuu ei jännittäis Tyynen kans nii kamalast, saisit haettuu sen tanssiin tai jottai.” Antti tiesi, mistä naruista vetää. Tassu helahti kirkkaanpunaiseksi ja kohotti pullon hitaasti, mutta kuuliaisesti huulilleen. Viina poltteli aivan yhtä paljon kuin ensimmäiselläkin kerralla.

“Emmie paljoo ota. Eikä siunkaa enää kannattais jos sie sitä Lyytiä aattelit hakee tanssiin. Ethän sie pysy pystyssäkää kohta”, Tassu hymähti. “Mut kyl mie nää loput voin pitää, ihan siun ihtes takia.” Poika virnisti, otti taas kulauksen ja yskäisi.

“Tiiätsie Tassu… Tyyne ei muusta nykyää puhukaa ku siust ain vaa. Tassu sitä, Tassu tätä, Tassu Tassu Tassu. Mie en tienny et se ees osaa ol nii hiton imelä. Hölöttää noista siun silimistäki vaa koko aja. Kerran mie sanoin, et hitto oon mieki sen pojan parisen kertaa nähny, ei siun tarvii noi tarkkaa niit kuvailla. Mut mie yritän ol Tyynel kiltti nii josko sit puhuis miust hyvvää Lyytil…” Tassu kuunteli Antin voimakkailla ilmeillä ja eleillä tehostettua monologia korvat punaisena ja yritti kovasti ymmärtää, mitä poika oli juuri sanonut. Ei Tyyne voinut puhua hänestä niin. Antti pisti omiaan.

“Siis… Vannotsie et Tyyne on sanonu noin?” Tassu kysyi vakavana.

“Vannon, kautta kiven ja kannon”, Antti vastasi naurahtaen. “Juohan ny se viina ennen ko myö ollaan peril, sit päästää aiheeseen.”

***

Tassun saapuminen paikalle ei jäänyt Tyyneltä huomaamatta. Antin sen sijaan ei keneltäkään. Hän saapasteli sisään, tervehti tanssiväkeä tavalla, joka sai Tassun alkoholin takia punoittavat kasvot entistä punaisemmiksi ja käveli rehvakkaasti suoraan lattian poikki tyttöjen luokse. Lyyti hautasi päänsä käsiinsä häpeissään ja mutisi jotakin, josta ei todennäköisesti ollut tarkoituskaan saada selvää. Tyyne ei näyttänyt edes kiinnittävän Anttiin sen suurempaa huomiota. Tytön vihreät silmät seurasivat tiiviisti Tassua, joka yritti keskittyä kävelemään tyttöjen luokse ja vaikuttamaan mahdollisimman selvältä. Päässä pyöri, poskia kuumotti ja jalat tuntuivat oudon turralta. Tassu ei ollut ihan vakuuttunut, että tämä oli tavoiteltava olotila.

“Tuutsie tanssiin miun kaa?” Antin itsevarma ääni sai Lyytin huokaisemaan kuuluvasti.

“Kai mie sit…” tyttö vastasi, nousi ylös helmaansa suoristellen ja heitti virnistelevälle Tyynelle kyllästyneen katseen.

Antin epämääräisestä hytkymisestä ja Lyytin ilmeistä päätellen Antilla ei ollut pienintäkään aavistusta, miten askeleiden kuuluisi mennä. Tilanne näytti Tassun mielestä lähinnä siltä, että Antti piti itseään varsinaisena parkettien partaveitsenä ja Lyyti-parka joutui väistelemään häntä ja pelkäämään varpaidensa puolesta.

Tassu vilkaisi tanssiväkeä, joista hän tiesi lähes jokaisen, ja laski sitten katseensa takaisin Tyyneen, joka pyyhkäisi hiussuortuvan kasvoiltaan korvansa taakse ja hymyili vienosti. Antti ei ollut valehdellut. Alkoholi todellakin toimi rohkaisuna. Tassu veti syvään henkeä ja ojensi kätensä Tyynelle.

“Saanko luvan?” Voi ei. Se kuulosti muodolliselta, vanhanaikaiselta ja teatraaliselta.

Tyynen hymynkare levisi tutuksi, ilkikuriseksi virnistykseksi. Sanomatta sanaakaan tyttö tarttui jämäkästi Tassun ojennettuun käteen ja kiskaisi hänet tanssilattialle.

Tyynen tuoksu ympäröi Tassun ja hänen käheä naurunsa soi Tassun korvissa. Tyyne kieppui hiukset ja sinisen mekon helmat hulmuten ja Tassu ei osannut muuta kuin myötäillä tytön liikkeitä parhaansa mukaan. Miehen pitäisi viedä, kyllä hän sen tiesi, mutta Tyyne näytti tietävän mitä teki ja nautti selkeästi joka sekunnista. Yhtäkkiä Tyyne vei kätensä pojan hiuksiin ja veti hänet suudelmaan. Tassu ei tiennyt miten päin olisi, nythän kaikki näkisivät, kaikki tietäisivät, ei hän ollut Tyynelle tarpeeksi hyvä… Mutta toisaalta, Tyynehän oli tämän aloittanut. Tyttö tuntui aina olevan Tassua askeleen pari edellä. Suudelman loputtua Tyyne jäi tarkastelemaan Tassua kädet yhtä tiukasti hänen ympärillään ja huvittunut ilme kasvoillaan.

“Mie tiesin. Sie maistut viinalta. Ilmankos sie et oo ollu nii ujo ko yleensä.”

Perkele. Tassu tunsi punan nousevan poskilleen.

“Nii, no, emmie muute juo mut tuo Antti…” hän yritti selitellä. Hymy Tyynen kasvoilla vain leveni.

“Hitto siun kans, sie sit osaat yllättää. Näitsie muuten mihin Antti ja Lyyti läks?” Tyttö kohotti kulmiaan ja vilkuili ympärilleen. Tassulla ei ollut aavistustakaan, kuinka kauan aikaa oli kulunut. Hän kohautti olkiaan.

“Jos myö käytäis kahtomas?” poika ehdotti viattomasti.

“Hitto siun kans”, Tyyne toisti, tarttui Tassua kädestä ja veti tämän perässään alas tanssilavalta.

Muutaman metsän siimeksessä vaihdetun suudelman ja naurunsekaisen kompuroinnin jälkeen Tassu kuuli jotakin, nosti kätensä hiljaisuuden merkiksi ja siirsi sitten sillä Tyynen hiukset hellästi korvan taakse. Tyyne vetäisi Tassun perässään suuren siirtolohkareen taakse piiloon ja osoitti äänen suuntaan. Lyyti nojasi pienen matkan päässä puuhun kädet puuskassa. Ilmeitä ei erottanut, mutta Antin jo ennestäänkin kantava ja alkoholilla terästetty ääni kuului kyllä.

“Enks mie ny yht pusuu sais?” Antti kohotti hiukan haparoiden kätensä Lyytiä kohti, joka nauroi makeasti.

“Mie nii tykkään siust… Ja mie mietin et sieki miust ko sie sillee lähit miun kans tanssiin…” Antti kuulosti ensimmäistä kertaa pitkään aikaan epävarmalta ja ujolta.

Lyytin nauru kiiri kesäillassa. “Sitä siun soppiiki miettii.”

Tassu ei voinut uskoa Antin sanoneen jotain tuollaista. Hän vilkaisi pöyristyneenä Tyyneä, joka piti kättään suun edessä ja näytti alkavan huutaa tai nauraa hetkellä millä hyvänsä.

Antti silitti kömpelösti Lyytin hiuksia, eikä tyttö vetäytynyt pois. Tassu haukkoi henkeä ja vaihtoi jälleen kummastelevan katseen Tyynen kanssa.

“Nii et voitaisko myö iha vähä vaa…” Antti aloitti.

Lyyti tyrskähti. “Ei myö voitais. Sie oot Antti juonu ihan hitost. Pääsetsie kotio? Pitäiskö siun mennä ehtiin Tassu jos hyö ei oo Tyynen kans karannu johki?”

Lyytin sanat kuullessaan Tyyne nappasi Tassua kädestä ja pojan sydän hyppäsi.

Antti painoi päänsä häpeissään ja nyökkäsi. “Kyl mie pääsen… Ja joo mie aattelin et mie sen Tassun yrittäisin löytää. Saisinko mie ees yhen…” “Et.” Lyyti keskeytti lauseen painokkaasti ja jatkoi sitten pehmeämmin. “Ehk myöhemmin. Hyvää yötä, Antti.” Jäämättä kuuntelemaan vastausta Lyyti kääntyi kannoillaan ja lähti siihen suuntaan, mistä oli tullutkin. Antti jäi seisomaan hölmistyneenä paikoilleen ja yritti selkeästi ymmärtää Lyytin sanojen merkitystä. Tassu ja Tyyne vilkuilivat piilostaan Anttia ja loivat toisiinsa hämmentyneitä katseita.

“Ja Lyyti ku väitti miul ettei ikuna ottais Anttia”, Tyyne kuiskasi nauraen käheästi.

“Antti ei varmaan ees tajunnu mitä Lyyti hälle sano”, Tassu vastasi hiljaa ja virnisti. Antti oli lähtenyt kompuroimaan takaisinpäin, mikä ei jäänyt Tassulta huomaamatta.

“Jos mie lähen kahtoon et tuo yks pääsee ehjän kotio?”

“Varmaa parast nii. Miul ei oo pitkä matka täst nii mee sie vaa. Antti tarvii sinnuu.” Tyyne hymyili ja suikkasi Tassulle nopean suukon. “Nuku hyvin, Tassu.”

“Nuku hyvin, Tyyne”, Tassu vastasi ja lähti ystävänsä perään.