#oman elämän sankari

[guanomole]

Mul on hiukset syömäpuikol kiinnitetty nutturalle joten halutessani voin tehä sen elokuva momentin ku joku ottaa kypärän/hupun pois päästään ja heilauttaa vaa hiuksensa auki ja tuuli tuivertaa hennosti edestä päin.

[seijatelaranta]

Oman elämänsä sankari, Maribel

Roomassa Collina Flemingillä asuessamme oli luotettavista ihmisistä pulaa. Jos italialainen teki jotain pientä huoltoa, korjausta, siivousta tai vastaavaa, lasku oli ylimitoitettu. Alakerran portieri piti  huolen, että hän informoi tulijan laskuttamaan ruhtinaallisesti. Ilmeisesti hän myös otti osinkoja. Kyseessä kun oli ulkomaalainen. Kahdessa naapuritalossa oli portierina selvästi tummemmat kaverit kuin paikalliset ja kysyin heiltä, olisiko tiedossa siivoojaa, joka joskus siivoaisi ja huolehtisi pidempien poissaolojen ajan terassin kukista. Heillä oli heti antaa maannaisensa, equadorilaisen Maribelin numero. Sovitusti paikalle tuli nuorehko kaunis nainen, joka tutustui tehtävään huolella. Hänellä oli pieni vihko, missä hänellä oli siivottavien kohteiden aikataulu siististi lyikynällä kirjoitettuna. Hän myös näytti suosittelijoiden nimet ja yhteystiedot. En tunne hänen taustaansa, mutta kun myöhemmin tapasin hänen miehensä, kertoi hän olleensa sotilas. He olivat paenneet Equadorista, eikä mies ainakaan voinut virallisesti työskennellä Italiassa. Hampaatkin puuttuivat.

Terassilta on huikea näköala Pietarin kirkolle saakka Maribel teki työnsä hyvin ja luotettavasti. Kun muuton aika tuli ja jäi valtavasti tavaraa, vaatteita, astioita, huonekaluja, Maribelille kelpasi kaikki ja miehensä kanssa hän hoiti loppusiivoukset. Heillä oli lukiota käyvä poika. Maribel halusi kouluttautua ja mennä elämässä eteenpäin. Pari vuotta sitten Maribel oli päässyt opiskelemaan keittiöalaa, mies oli saanut tilapäisiä töitä rakennuksilla ja hampaat oli korjattu. Nyt kun tämä viimeinenkin asunto piti myyntiä varten kokonaan tyhjentää, muistin Maribelin. Italialaisia en halunnut missään nimessä säätämään. Tapasimme keskustan hotellilla. Ovesta astui aurinkoinen, ihana Maribel. Itsevarma ja paikkansa löytänyt entinen pakolainen. Hänellä oli vakituinen työ, jossa hän oli jo edennyt. Mies oli myös saanut pysyvän työpaikan. Superuutinen oli, että heidän poikansa oli saanut koulunsa suoritettua ja päässyt yliopistoon Equadoriin opiskelemaan arkkitehtuuria. Oli ilo antaa heille viimeisetkin huonekalut ja muut tykötarpeet. Iloisempaa pariskuntaa harvoin näkee. Jos joku tavara ei heille sopisi, maanmiehillä on tarvetta. Kiinteistövälittäjä ilmoitti heti seuraavana päivänä, että asunto on tyhjä.

Maribel säteili kuin Michelle Maribel ja hänen pieni perheensä on iloinen esimerkki siitä, miten ihan nollasta täysin vieraassa kulttuurissa voi rakentaa  elämän. Sellaisen, josta pystyy nauttimaan ja vielä jakamaan hyvää oloa ympäristöönsä. Sitä äidin ja isän ylpeyttä kun he näyttivät pojan tenttituloksia kännykästä. Ei tullut tukea mistään, jokainen sentti oli Maribelin itse ansaittava, kun mieskään ei voinut aluksi tehdä työtä. Equadorilainen yhteisö ilmeisesti kantoi vaikeimman yli ja kaikki auttoivat toisiaan. Minulle parasta Roomassa oli tuttavuus Maribelin kanssa.

Rooman pölyt on putsattu raikkaissa Karhen vesissä Mukavaa alkukesää, terkuin Seija Telaranta