#luonnollisesti

[pesukarhujeesus]

Oi kiitos toi Paula on kyl hyvä! Keno tytöstä en kyl harmi vaa löytäny paljoakaa...

Okei tosi nopee, tuleeko kellää mieleen ketää muuta suomalaista nais maskottia kui Elovena? Tosi tärkeä kysymys.

[theflyingfeeling]

I’m 100% sure Joonas and Aleksi have both sucked dick 😌

Based on the undeniable scientific evidence we have (Aleksi's immaculate water bottle sucking skills & Porko's lips being made to do just that), we can conclude that yes, they both have most definitely sucked dick and enjoyed it too 😌

[salmiakkisaatana]

ainii

Koitan motivoida itteni menee nukkumaa ni tein tämmösen (sen sijaa et oisin menny nukkumaa)

[muuminoita]

Meidän ainejärjestö tekee uutta laulukirjaa ja olin eilen läpilaulannassa, jossa siis laulettiin vanhaa kirjaa läpi ja päätettiin biisien kohtalosta.

Hyvät puolet: hauskaa olla oman järjestön toiminnassa mukana, siellä oli hyvää porukkaa, tykkään laulaa

Huonot puolet: nyt soi päässä eräs juomalaulu joka on uudelleensanoitettu jatkosodan aikainen, luonnollisesti hyvin russofobinen propagandalaulu, enkä haluu olla se friikki joka hyräilee tällasta cittarissa tmv

[hiidenneiti]

Osuma (2024) luettu:

Jatkosodan asemasotavaiheeseen sijoittuva pienisuuri (130 sivua!!) romaani, jossa rintamalle saapuva keltanokkasotamies Tallgren päätyy kokeneen Ståhlin suojelukseen ja rakastuu tähän tietysti ensinäkemältä. Muistot juoksuhaudoista ja korsuista vuorottelevat toisen kertojaäänen, korvessa kasvava männyn kanssa. Mänty, joka on joskus ollut ihminen, muistelee menettämäänsä rakkautta.

Ja kyllä, Ståhl on viittaus Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoihin. Tarinassa on myös muita henkilöhahmoja, joilla on Vänrikeistä tuttuja nimiä. Luonnollisesti kirjassa korostetaan eroa Runebergin romanttisen runoilun ja raa'an 1940-luvun sotakoneiston välillä, mutta toisaalta tuntuu siltä, että tässä yhteydessä olisi syvempiäkin sävyjä, joita en ehtinyt analysoimaan. Luonnollisesti ajatukset kääntyvät myös Tuntemattomaan sotilaaseen, jolla on kirjana paljon yhteistä Osuman kanssa.

(Osaan kuvitella, että sellainen persoona joka oli kovasti innostunut siitä Tuntsa-fandomista saa myös hyvät kicksit tästä kirjasta..........itse en siihen kuulunut, mutta tällainen fiilis on)

Luontokuvaus on erottamaton osa kirjaa, ajatus suomalaisesta metsästä taistelun, kuoleman ja rakkauden hiljaisena todistajana jää kummittelemaan mielen perukoille pitkäksi aikaa. Päähenkilö Tallgren katsoo ympäristöään luonnontieteilijän tarkkuudella.

Tarina on rankka, surullinen ja osin masentavakin. Kun lopetin lukemisen, pyyhkäisi ensimmäisenä yli sellainen epätoivon aalto, että olin langettamassa kirjalle paljon huonomman arvostelun: miksi kahden miehen rakkaustarinalle ei voida suoda edes katkeransuloista loppua – onnellisesta puhumattakaan? Sitten söin jotain, nukuin yön yli ja rauhoituin.

Nämä ovat niitä vaikeita keskusteluja: arastelisin suositella kirjaa ihmiselle, joka on lopen uupunut kertomuksiin homoista, joita elämä ja yhteiskunta moukaroivat päähän uudestaan ja uudestaan. Mutta jos koskettava, herkkä teos kiinnostaa muuten, tämä on lukemisen arvoinen.

[karvoja]

Sitä on kerrankin yhden iltapäivän poissa kotoa, ja heti joku on muuttamassa naapuriasuntoon >:[[

Oon saanu nauttia tästä naapuruttomuuden rauhasta yli vuoden päivät ja nytkö mun elämänlaatu on taas pilaantuva? Ei kai naapuriasunnossa asumisessa muuta haittaa olisi, mutta asuntojen ovien äänieristys on täysin olematon, joten tiedän minkä materiaaliset housut vedit aamulla jalkaan. Ja saatan miltei kuulla hiusharjan äänestä hiustesi tiheyden ja lukumäärän.

Eipähän tarvitse aamulla laittaa omaa herätystä jos naapurilla on sama rytmi. Nimimerkillä heräsin kätevästi edellisen naapurin aamuääniin kun hänellä oli aamuvuoroviikko.

Lähtisin uutta asuntoa onkimaan het, ellei tää olis niin naurettavan hyvällä paikalla ja halpa. Ja se halpa vuokrahan luonnollisesti sisältää myös sähkön!!

[kattiperkele]

Juustovarkaiden kilta

Kerran kaukaisessa valtakunnassa hallitsi olento nimeltään Sir Juustoinen. Sir Juustoisen hallitsema maa oli tunnettu ympäri maailmaa sen herkullisista juustoista. Tässä valtakunnassa juusto ei ollut vain kansalaisten vatsantäytettä, vaan koko elämän ydin. Juustolaisuus hallitsi valtakuntaa, opettaen, että juusto oli elämän tarkoitus. Tästä syystä kaikki juustonvalmistajat olivat hyvin arvostettuja henkilöitä.

Kuningas Sir Juustoinen oli niin omistautunut juustolle, että hän oli perustanut oman Juustohuoneen, jossa hän maistoi henkilökohtaisesti jokaisen valmistetun juuston ennen kuin jakoi sen kansalleen.

Eräänä päivänä Cheddarmetsän juustolaan kuitenkin hyökättiin. Hyökkääjät olivat Juustovarkaiden killan jäseniä, ja he varastivat juustolastin, joka oli ollut matkalla Sir Juustoisen maistettavaksi.

Kun uutinen varkaudesta levisi, kutsui Sir Juustoinen välittömästi koolle koko Juustohallituksen. Juustohallitus päätti lähettää Juustoritarikunnan rohkeimmat Juustoritarin, sir Brien, sekä hänen uskollisen Juusto-juustohöylänsä, Salaneuvoksen, Juustovarkaiden killan perään.

Matkallaan kohti kadonneiden juustojen kätköpaikkaa, sir Brie ja Salaneuvos kohtasivat useita haasteita. Jännittävin niistä oli juustovuohien vartioiman Juustojen Juuston kohtaaminen. Juustojen Juusto oli nimittäin maaginen juusto, joka antoi tarujen mukaan syöjälleen voimaa ja viisautta. (Vaikka kukaan ei luonnollisesti uskonut sir Brien koskaan kohdanneen oikeasti Juustojen Juustoa, vaan keksineet jutun omasta päästään saadakseen kunniaa ja mainetta.)

Lopulta Sir Brie ja Salaneuvos saapuivat juustovarkaiden leiriin. He kävivät hurjaa taistelua varkaiden kanssa, mutta viimein voittivat ja kukistivat itse kiltamestari Emmentalin. Juustoritarikunnan sankaritekoja juhlittiin suurella juhla-aterialla, jossa tarjoiltiin maan parhaimpia juustoja ja hilloja.

[samisfalse]

Mä työskentelen nyt Neitsyt Mariahikaisen kanssa joten olkaa hyvä, Sukat tanssimassa hitaita (varmaan jonain vilposena talvi aamuna). Päällä Lyytin ja Tyynen neulomat villapaidat ja -sukat, luonnollisesti. Mutta kummalla kumman, kas siinä pulma.

[neroushalvaus]

🔥 myllärit ja tuntematon sotilas

Rakkaani, armaani, päivieni valo, silmäteräni, elämäni ilo...

🔥 Myllärit on meidän kahden ihmisen fandom, joten tämä kysymys pyytää minua vain sanomaan mielipiteen, josta sinä olet eri mieltä.

Noh. Yksi aika eriävä mielipide meillä on, että Etta/Ada ei ole mulle shippinä hirveän rakas enkä mä ole oikein koskaan nähnyt niillä tulevaisuutta parisuhdelinjalla. Ystävinä kyllä. Mutta mulla ei ole epäilystäkään, etteikö mun mieltäni yritettäisi vielä muuttaa asian tiimoilta.

Hm. Sitten lisäksi mulle varmaan tulee mieleen tämmösiä, jotka johtuu siitä, mitä hahmoa mä pelaan, niinku et mun on varmaan luonnollisesti paljon helpompi nähdä Teddyn koko Adan sumutus oikeutettuna tai ainakin ymmärrettävänä, koska mä nään sen Teddyn näkökulmasta. Tai niinku, mitä itse tekisit, jos sut palkattaisiin vakoilemaan jotakuta (kuitenkin sen ihmisen perheenjäsenen toimesta, ei kenenkään, joka haluis sille pahaa) ja sitten rakastuisit siihen korvias myöten. Ei se olis niin helppoa olla rehellinen. Kans toinen esimerkki, vaikka mä vitsailen siitä, kuinka tyhmiä sääntöjä Sam on päähänsä maailmasta kyhännyt, mä ymmärrän tosi hyvin, miksi sillä on päässään sellaisia ja mä uskon, että se, et se on tommonen kärtty käntty, on monilta osin ollut tolle ystäväporukalle hyödyllinen ja hyvä asia.

Kans hyvä et kysyit tän kysymyksen niin voin vastata salaisesti seuraavaan, kun kukaan ei lue sinne asti.

-

🔥 T*ntematon s*tilas

Mä en ole sanonut tätä riittävän selkeästi, koska sä luulit ilmeisesti vielä tänä vuonna mun vitsailleen tai liioitelleen koko meidän suhteen ajan: Mä en tykännyt 2017 leffasta yhtään. Se on musta huono, tasapaksu ja tylsä, eräät hahmot (köh hietanen) on käsitetty aivan väärin, siinä ei ole mitään oivaltavaa tai yhtään mitään syytä, miksi se piti tehdä. Se on ylipitkä piinaputkitöräytys, jolta Les Misin on pakko tuntua sellasten ihmisten mielestä, jotka ei pidä musikaaleista. Ainoo tapa, millä siitä elokuvasta voi nauttia, on katsella yksittäisiä giffejä tumblr piste edussa ja muistella yksittäisiä roolisuorituksia.

Linnan kirja on oikeesti hyvä. Ellei lasketa Raili Kotilaista, se on tosi hyvä kirja. Se tasapainottelee hyvin ihmisyyden, huumorin, yhteiskuntakritiikin ja sodan hirveyden välillä. Aiemmat leffat on onnistunut jopa kääntämään osan siitä valkokankaalle. 2017-leffa on viisitoista tuntia Louharin huonoimpia puolia ohjaajana, aina kamujen ja oman pojan roolittamisesta kärsivillä naisilla mässäilyyn ja näyttelijöiden täysin turhaan kiduttamiseen. Mä olisin niin paljon mieluummin katsonut elokuvan, jonka kuvauksissa kukaan ei olisi joutunut tiputukseen. Mutta ohjaajalla ei kaiketi ollut aiheestaan mitään sanottavaa, joten oli pakko pelleillä. Eikö tosiaan vuonna 2017 ollut mitään uutta sanottavaa sodasta? Eikö me tiedetty mitään jatkosodasta, mitä ei olisi voinut sanoa vuonna 1985, kun edellinen elokuva tehtiin? Eikö ollut mitään tärkeää, mitä aiemmat leffat ei olisi sanonut jo paremmin? "Kyllä sota on kauheata." Aku Louhimies muisti, että hän oli elokuvaohjaaja, ja se ikään kuin velvoitti häntä tekemään tuon säälittelevän huomautuksen.

Sarjaversio toimii paremmin, koska tarina saa vähän tilaa hengittää, mutta paska leffa on paska, vaikka sarja olisi "melkein semi ok". Ja sekin on oikeesti aika onneton ja huono, jos ottaa pois silmiltään vaaleanpunaiset lasit, jotka tulee siitä, että saa nähdä vähän enemmän hyviä näyttelijöitä vetämässä niin hyvin, kuin ne tollasessa plöräyksessä pystyy.

Niin, ja sun ja mun pitäis yhä antaa meidän kissan nimeksi Uuno Eemeli Kaljula.

[kissakalapuikko]

Meidän lapsen puppekirjassa lukee "koskettukirja" joten luonnollisesti kuten aikuinen, en oo voinu miettiä sitä muuten ku näin ja pyydän valmiiks jo anteeks tätä kuvaa jonka tein tänään aamulla mutta:

[muuminoita]

Mulla on siis periaatteessa sama, mut sen sijaan et meillä ei ois ollu telkkaria, mun äiti oli vaan intohimonen Disney-leffojen vastustaja. Olin siis salee kuullu sen sadunki joskus, mut mun keskeisin Pieni merenneito -mielleyhtymä oli lapsena (ja on edelleen) semmonen ehkä venäläinen tai muuten slaavilainen animaatio, eikä se Disneyn leffa. Tää luonnollisesti perustuu siihen alkuperäseen, missä se merenneito kuolee lopussa jne. Ajattelin kyl olevani muita lapsia parempi, kun tiesin sen Oikean, Raa'an ja Pelottavan Versoon...

Buckle in, tässä tarina siitä, miten 7-vuotiaana olin vakuuttunut että luokkakaverini ovat psykopaatteja

Vähän taustatietoja: Meillä ei ollut televisiota kun olin lapsi, koska vanhempani halusivat, että me lapset luetaan ja vietetään aikaa ulkona ruudun tuijottamisen sijaan. Opin lukemaan 4-vuotiaana ja olen siitä asti lukenut periaatteessa kaiken minkä käsiini saan. Sen sijaan Disneyn elokuvat ovat minulle vierasta aluetta, enkä ole vieläkään nähnyt useimpia klassikoita.

Kun olin noin 6-vuotias, löysin isäni kirjavarastosta H.C Andersenin satukirjan ja uteliaana aloin tietysti lukemaan sitä. Muutaman sadun luettuani olin syvästi traumatisoitunut ja näin painajaisia viikkokausia. Yksi lukemistani saduista oli Pieni merenneito, jos et tunne alkuperäisversiota niin lyhyesti; pieni merenneito tuntee jatkuvaa kipua jaloissaan, prinssi ei rakasta häntä vaan nai toisen, lopussa pieni merenneito kuolee.

No, ekaluokalla Disneyn Pieni merenneito oli monien lempielokuva, ei mitenkään yllättävästi. Minä vaan en tiennyt Disneyn versiosta, joten joka kerta kun joku mainitsi miten kaunis tarina se on tai miten he haluaisivat itse olla Arielin tilalla, pieni mieleni järkkyi.

[muuminoita]

Mun viimeisintä lukuvuotta kuvailee todella hyvin se että herään 13:30 heilani luota valvottuani speksin vuosijuhlien vuoksi melkein kuuteen aamulla lukemaan ryhmächätistä siitä kuinka kämppis on havainnut h i r v i t t ä v ä n ripulipaskan meijän talon hississä ja luonnollisesti myös meijän kerroksen lattialla 👍🏼

[hiidenneiti]

Saippuaprinsessa (2004) luettu:

Kepeä Utrio-romaani. Laukataan pitkin 1830-luvun Helsinkiä ja Uudenmaan kartanoita. Utrion epookeille perinteisenä teollisuushistorian oppituntina toimii tässä kirjassa sokerin viljely ja valmistus; taas opitaan.

Päähenkilöt ovat Ulrika ja Mauritz. Ulrika on syntyjään epäsopivasta liitosta (isä aatelinen ja äiti porvari) ja kaiken huipuksi kulkenut pitkin Vienan Karjalaa jalkapatikassa isänsä kanssa kansanrunoja keräämässä!! Isän äkillisen poismenon jälkeen Ulrika lähetetään Helsinkiin etsimään aviomiestä kaukaisten sukulaistensa, Ekestolpien luokse. Kaupungilla huhutaan, että Ulrika on perimässä kaksisataatuhatta ruplaa, mikä luonnollisesti pyyhkii pois alkuperän aiheuttamat kysymykset. Ulrika on herttainen ja kaikki ihastuvat häneen.

Mauritz on paroni Ekestolpe, vastikaan tittelinsä perinyt stressaantunut nuori herra, joka yrittää selvitä huithapeli-isänsä veloista. Perheeseen kuuluu myös tossukka äiti, teini-ikäiset pikkusisarukset, synkkä ja ankara kotiopettaja sekä Mauritzin morsian, jääkuningatar Viktoria von Sperling.

Pelkäsin etukäteen että kansanrunous olisi näkyvämmässä roolissa, mutta se jätettiin onneksi kyydistä heti alun jälkeen. Ei pahalla, mutta ei hirveästi kiinnosta se miten aatelishahmot sympatisoivat "Tavallista Rahvasta"—tai sanotaanko näin, että ei se haittaisi niin paljon jos kuka tahansa henkilöhahmoista harrastaisi kansankulttuuria, mutta kun ne ovat aina just ne rakastettavat, maanläheiset päähenkilöt.

Kirja kuhisee sympaattisia, humoristisia henkilöitä, joiden puolesta jännittää koko sydämellään. Ja sitten ovat myös ne pahikset: Viktoria ja hänen veljensä Herman. Viktoria on täysiverinen antagonisti, hänelle ei suoda minkäänlaista mahdollisuutta muuttua henkilönä, mutta se ei ole puute: Utrio muotoilee Viktoriasta ihanan vihattavan naisen sellaisella tarkkuudella. Olin iloisesti yllättynyt hänen lopustaan! Viktoriasta tuli myös mieleen Rakas Henrietta -romaanin päähenkilö, joka oli kuin hirmuhallitsija-Viktorian esiaste ennen parannuksensa tekemistä.

Herman oli suosikkihahmojani kirjassa—luulisi, että saamattoman rappionuorukaisen sivujuoni olisi teoksen tylsimpiä osuuksia, mutta ahminkin ne innolla, niissä vallitsee sellainen hiipivä turmion kauhu. Hermanin matka Ulrikaa kosimaan oli teoksen huippukohtia—mitään ei saatu aikaan, ja silti!

Teoksessa viritellään vastakkainasettelua tehokkaan, moraalisen ja keskiluokkaisen 1800-luvun sekä huikentelevan, hitaan ja aatelisen 1700-luvun välillä. Kysymys siitä, mitä pitää uhrata kehityksen tieltä ja milloin säästäväisyys ja säntillisyys pilaa elämänilon oli ihan mielenkiintoinen, mutta siihen ei saatu pureuduttua aivan kunnolla. Syynä olivat varmaan päähenkilöiden luonteet: Ulrika ja Mauritz ovat molemmat niin käytännönläheisiä, etteivät he lopulta erotu järkevän Viktorian mielipiteistä paljoakaan.

[enkeliseepra]

Näin edellisenä yönä kivoja unia, ja tietenkin ne yleiset painajaiset.

Nousin aamulla sängystä, otin aamulääkkeeni, nautin aamiaista. Peseydyin ja pukeuduin ja lähdin.

Kävin Clas Ohlson- myymälässä viemässä elektroniikkajätteet kierrätykseen, ja sitten ompelimossa viemässä kaksi vaatetta korjattavaksi.

Lähdin bussilla keskustaan ja menin käymään taidemuseossa, sitten menin bussilla Kohtaukseen. Mirette, Marjut, ja Anton olivat siellä myös.

Yksi kavereistani syytti minua siitä, että elän KELAn tuilla koska ”haluan laiskotella”. Minulle tuli luonnollisesti ihan sairaan paha mieli; olen ollut traumatisoitunut, masentunut, psykoottinen, ja ahdistunut niin kauan kuin voin muistaa. Minulle ei ole koskaan kehittynyt minäkuvaa, itsetuntoa, akateemista älykkyyttä.

Suomessa ei voi jäädä lakisääteiselle eläkkeelle vaan omasta valinnasta. Minut on tutkinut 5 osastonlääkäriä, psykiatri, psykoterapeutti, ja psykologi, ja he kaikki ovat todenneet etten ole työkykyinen.

Loppupäivä onneksi meni hyvin.

Illalla lähdin bussilla keskustaan ja kävin toisessa museossa.

Palasin junalla kotipitäjääni ja kävin Citymarketissa ostamassa kaksi pitkähihaista ja -helmaista yöpaitaa, ja Pirkka- lenkkarit. Minulle jäi vielä ruokarahaa, joten ostin hieman hedelmiä ja vihanneksia.

Palasin kotiini ja laitoin ruuat keittiöön. Otin yöpaidat pakkauksista pois ja leikkasin hintalaput irti.

Otin iltalääkkeeni ja nautin iltapalaa.

Menin nukkumaan niin pian kuin mahdollista sillä huomenna minun pitää herätä ja nousta klo 09:45 aamulla, jotta ehdin hoitaa aamutoimet ennen kuin menen puoleksipäivää Helmeen. Olemme menossa museoon.

Pitää tehdä kotityöt; viedä roskat kierrätykseen, vaihtaa tyynyliina ja käsi-, kasvo-, ja keittiöpyyhkeet, ja puleerata vessanpönttö.

LUX alkaa huomenna.

Torstaina käyn suihkussa, sen jälkeen menen terveyskeskukseen uusimaan pari kipulääkereseptiä, sen jälkeen menen diakoniatoimistoon, sen jälkeen Laturin neulepiiriin, sitten toiseen Kohtaukseen.

Perjantaina on rahapäivä. Ostan viikon ruuat ja hygieniatuotteet, illalla menen tapaamaan Miretteä ja annan hänelle 20 euroa lahjarahaa.

Lauantaina siivoan kotini. Pitää myös viedä sijauspatja yöksi parvekkeelle.

Sunnuntaina menen kävellen vanhemmilleni, soitan mummilleni, käyn uimahallilla, ja kotiin palattuani vien sijauspatjan ulos ja tomutan sen mattopiiskalla. Kotona laitan puhtaat lakanat.

[commander-ledi]

hsl nosti taas lippuhintoja ihan vittuna, ja luonnollisesti sit tehovalvonta heti päälle