#luin tämän myös niiiiin paljon mieluummin kuin sen toisen kirjan joka on kesken

[hiidenneiti]

Torstain murhakerho (2020, 2021) luettu:

Cozy mystery -salapoliisiromaani (olen nähnyt genreä kutsuttavan suomeksi hyvän mielen dekkareiksi), jossa joukko vanhuksia ratkoo paikallisen liikemiehen kuolemaa, ja muitakin salaisuuksia tulee pengottua.

Vanhenemiseen ja yksinäisyyteen liittyviä kysymyksiä käsitellään herkällä otteella. Henkilöhahmot ovat teoksen parasta antia, vereviä, huvittavia ja liikuttavia kohtaloita. Rakastin myös eläkeläisyhteisön kuvausta; vanha luostarirakennus, ylöspäin rinteelle nouseva hautausmaa, asunnot ja hoitokodit vilisevät filminä silmissä.

Genreensä kuuluen teoksessa on vahva humoristinen pohjavire. Kun olin juuri lukenut Christien Salaperäiset rukiinjyvät inspiraatio vaikuttaa itsestäänselvältä. Christien kirjoissa pieni ilkikurisuus ja piilovittuilu kuuluu asiaan; tämä romaani jatkaa samaa näppärän huumorin perinnettä.

Itse mysteerit ja niiden sutviminen on vähän puolivillaista. Salaisuuksia paljastuu kerta toisensa perään niin tiheään tahtiin (tämähän ei ole mikään pitkä kirja) että selkeästi vahvasti latautuneiksi tarkoitetut, traagiset hetket jäävät toistensa jalkoihin. Cold case -mysteereitä on ratkottu muualla paljon taidokkaammin. Kohtauksesta toiseen hyppiminen toi mieleen tv-sarjan nopeat leikkaukset; pidin kyllä lyhyistä luvuista!

Lisäksi on sanottava, että suomennoksessa jokin ei ihan toiminut. Johtuiko se siitä, että alkuperäisteksti viljelee ahkerasti brittiläisiä lausahduksia sekä puhetapaa? Selkeästi oletetaan, että kirjan suomalainen lukijakunta ymmärtää näitä viittauksia keskivertoa enemmän (osaan kuvitella, että käännöksen kohdeyleisö on se Poirotia, Veraa ja Grantchesteria katsova porukka), mutta se tekee suomennoksen kielestä paikoitellen luonnottoman. Reippaampi kääntäminen olisi ollut enemmän mieleeni.

Ehdottomasti haluan lukea seuraavankin osan (ja katsoa sen elokuvan!!), ehkä meno vielä paranee tästä.