#koska jos vastaus molempiin on kyllä niin sitten kyllä ja kyllä

[pupunu]

lasketaanko alaikenö kotikaljan maistaminen ja kotitekoisen siman juominen?

lasketaanko trokaamiseksi oman siman tarjoaminen alaikäisille?

:D

ja kuten aina, tägeihin saa mielellään kertoa lisätietoja. esim. mistä alaikäisenä sait alkoholisi yms. ps. en oo poliisi

[neroushalvaus]

päivää. tuntsakyssäreihin 5, 20 (Lahtinen), 28, 33 (mutta haasteen vuoksi et saa vastata Lehto ja Riitaoja), 40 (Lahtinen taas), 68, 101

Hyvää päivää ja suurimmat pahoitteluni tästä viivyttelystä, joulupa se veikin pahemman kerran mennessään. Nyt on kuitenkin voimat kerättynä ja vastaukset valmiina.

Alla mm. valtava avautuminen Lahtisen uskonnollisuudesta, jonka kirjoittaminen pakotti minut iloisiin riemunkierroksiin huoneessani, sekä vahingossa syntynyt Sirkka Kariluoto -ficlet.

*

5. Laadi 5 kappaleen soittolista koko teokselle

Ohhh boy tää tekee mut iloiseksi... Kaksi ekaa enemmän symbolisia, kolme viimeistä... Aika selviä. Ja mua ei saa roastata Hectorin määrästä, mitä muuta mä voisin tällaisen hippiromaanin soittolistalle laittaa.

Hector - Kadonneitten lasten marssi “He loukkaavat pienet jalkansa / ja kätensä polttavat / He tuulessa haavat saa kasvoihinsa / mut marssiaan jatkavat”

Juice Leskinen - Klovni heittää veivin “Ja elämä, joka vain on pelkkää show’ta / ei mitään, ei edes pahaa mieltä jää”

Hector - Tuntematon sotilas “Nyt olen itsenäinen kansalainen itsenäisen maan / ihan itse nöyryytykset kestää saan”

Civil War Musical - Judgement Day “I write to mothers of their sons / and say they were the bravest ones / Then I pour a drink and sleep”

Hector - Suomi-neito (American Pie) “Hei, hei, Suomi-neitonen hei / paljon siedät, vaikka tiedät, ketkä neitsyytes vei / Nyt vain miehet nuo viskin huoneissaan juo / ja laulaa ‘Siunattu on ruumiisi tuo’“

*

20.  Mikä on hahmon x [Lahtinen] ruuanlaittobravuuri tai hänen lempiruokansa?

Vaikka mä uskon Lahtisen olevan melko näpsäkkä kodinhoidollisissa hommissa, mä uskoisin jonkinlaisen askeettisen ylpeyden tulevan tielle, jos se meinaisi laittaa ruuaksi mitään hienompaa. Varmaan se lähinnä keittelee puuroa, mikäli saa itse valita. Uskon kuitenkin, että Lahtisella on tiettyä kekseliäisyyttä ruuanlaitossa ja se on tosi taitava hyödyntämään kaiken ruoka-aineksen niin, että vain hyvin vähän jää käyttämättä, ja se saa yllättävistä aineksista tehtyä ihan kelvollisen makuista ruokaa. 

Modern au:ssa voin nähdä, että Lahtinen turvautuisi aika paljon nopeisiin ja helppoihin ruokiin kuten mikropitsoihin ja vastaaviin (toisin kuin Lehto, se käyttäisi ne aina mikron kautta, Lahtinen ei ole mikään eläin). Se kuitenkin mieluummin aina tekee ruuan itse kuin menee esimerkiksi pikaruokalaan. Vaikka se osaa laittaa ruokaa, nään sen vähän näinä ihmisinä, jotka paistaa jonkun kanankäntyn tai pihvin ja paloittelee kasvikset siihen viereen ja voilà, siinä on hänen herkkuruokansa. 

Kokatessaan muille ihmisille mä uskon Lahtisen olevan aika tarkka ruokaympyrästä ja siitä, että lautaselle pistettävää on useampaa sorttia. Se ei välttämättä tarkoita mitään hienoa terveyspommia tai gourmet-illallista, mutta kun Lahtinen ei syö yksin, uskon lautasille päätyvän lihan/muun proteiinin ja kasviksien lisäksi myös kastiketta ja perunaa.

*

28. Kenen hahmon kanssa haluaisit viettää päivän? Miten viettäisitte sen?

Ooo tämä on jännä... Niin paljon kuin haluaisinkin sanoa “Lehdon kanssa terapiassa”, ehkä se ei ole nyt tähän hyvä vastaus.

Tähän postaukseen tulee nyt näemmä paljon höpinää Lahtisesta, koska varmaan mä viettäisin päivän Lahtisen kanssa. Musta tuntuu, että meillä voisi olla yhdessä ihan mukavaa, kumpikaan ei varmaan haluaisi tehdä mitään liian seikkailullista ja kumpikin mielellään varmaan äityisi välillä saarnaamaan.

Ei me varmaan tehtäisi mitään ihmeellistä, lorvittaisiin ja puhuttaisiin politiikkaa sillä tavalla, miten ihmiset puhuu kahvihuoneissa ja kommentoi keskustelun loppuun sarkastisesti “no niin, taas korjattiin maailman ongelmat”. Mä olisin tosi kiinnostunut kuulemaan Lahtisen mielipiteitä muutamiin asioihin ja mä uskon, että siitä voisi olla mukavaa päästä jupisemaan oikein kunnolla niin, ettei joku heti alkaisi vääntää vitsiä. 

Ehkä iltaa vasten mä hakisin kaapista lootallisen punaviiniä, me kaadettaisiin sitä kahvikuppeihin ja sitten alkaisi se todellinen marina. En tiedä, musta se, että Lahtinen saisi olla ihan vain turvallisessa ympäristössä marmattamassa on jotenkin tosi puhdassydäminen ajatus ja siksi se on vastaukseni.

*

33.  Mikä hahmojen välisistä suhteista on mielenkiintoisin?

Miten sä KEHTAAT tolla “ei Lehto ja Riitaoja” -rajotuksella. Ei vaiskaan, olet ihana.

Mun on pakko myöntää, että tää kysymys oli mulle ihan valtavan vaikea, koska Lehto ja Riitaoja on mulle niin ilmiselvä vastaus ja kaikki muut mahdolliset vastaukset tulee kymmenen kilometriä jäljessä. Toki mä tykkään esimerkiksi ihan hirveästi niistä ajatuksista, mitä mulla itelläni saattaa olla vaikka Määtän ja Lahtisen tai Määtän ja Lehdon suhteista, mutta ne ei ole canon, niin niitäkään ei voi sanoa. Mutta pähkäiltyäni jäljellä on vain yksi suhde, joka voisi olla vastaus tähän ja se on Rahikaisen ja Hietasen välinen suhde. Tai ainakin se potentiaali, mikä siinä on.

Koska tavallaan Rahikainen ja Hietanen on molemmat sellaisia iloluontoisia poikia, että mun on tosi helppo nähdä, että sodan ulkopuolella ne voisi olla parhaita kaveruksia. Mutta kun yhtälöön heittää sodan, me nähdään kaksi tosi erilaista suhtautumista. Hietaseen sota vaikuttaa tosi vahvasti ja Rahikainen, niin kiero mies että nukkuu kulmasohvassa, tuntuu vain lunkivan vihellellen sen läpi. Vaikka totta kai sota oikeasti vaikuttaa molempiin. Kuitenkin se pettymys, joka Hietasen puolelta kohdistuu Rahikaiseen esimerkiksi Lehdon kuoltua, on vain niin kiinnostavaa ja niiden hahmot korostaa niin paljon molempien hahmojen erikoispiirteitä. Just esimerkiksi Petroskoi, Rahikaisen... touhut verrattuna Hietasen pelonsekaiseen kunnioitukseen Veraa kohtaan. Ne on molemmat loistavia hahmoja ja siksi valitsen niiden suhteen tähän.

Eli kyllä, jos en saa valita lempivastinparejani, valitsen nämä toiset.

*

40. Pohdi jonkin hahmon [Lahtinen] suhdetta uskontoon tai hengellisyyteen. Onko hänellä pyhää paikkaa tai asiaa? 

*hieroo pieniä homokäsiään yhteen* No nyt puhutaan asiaa.

Okei siis. Mistä mä edes lähtisin. Mun headcanon-höpinöitä kuunnelleet tietää, että mä uskon Lahtisen äidin olleen uskovainen ja uskoneen Jumalan lisäksi myös erinäisiin taikoihin ja enteisiin. Ja tästä syystä ajattelen, että Lahtista pienestä pitäen opetettiin rukoilemaan ja turvautumaan Jumalaan, koska sen äidistä olisi tuntunut julmalta olla opettamatta pojalle sitä asiaa, mikä toi sille itselle lohtua ja rohkaisua. Ja mä uskon Lahtisen uskon olleen lapsena melko vahva, koska ajattelisin sen kehittyvään arvomaailmaan sopineen tosi hyvin Jeesuksen opetukset lähimmäisenrakkaudesta ja yhteiskunnan heikoimpien auttamisesta. 

Taikoihin virallisesti uskominen sillä saattoi jäädä aika varhain, koska luulen ihmisten sen ympärillä suhtautuneen niihin paljon enemmän hassuna hupsutuksena, kuin kristinuskoon. Silti ajattelen Lahtiselle jääneen tietyt uskomukset ja enteet jollain tavalla selkäytimeen, ja vaikka se ei kuunaan myöntäisi uskovansa niihin, äidin höpinät tulevat sille mieleen aina välillä, kun jotain enteellistä tapahtuu. Tästä esimerkkinä kirjassa se, kun aserasvan tirinä tuo Lahtisen mieleen äidin puheet kuolinsanomista. Mä uskon, että Lahtista voisi oikeastaan olla aika helppo kiusata tuollaisilla asioilla, koska se vähän suuttuu itselleen noiden asioiden tullessa mieleen, mutta ei kuitenkaan voi tukahduttaa noita ajatuksia ja esimerkiksi pahat enteet saa sen pelokkaaksi ja vainoharhaiseksi (ulospäin tää näkyy vain tavallista vahvempana ärtyneisyytenä).

Kuten kirjasta tiedämme, Lahtisen kohdalla uskonto jäi rippikouluun ja mä uskon sen olleen sille tietynlainen kriisin paikka, vaikkei se sitäkään sallisi itsensä myöntää. Lahtisen luontoon kuuluu kyseenalaistaminen ja oppositiossa oleminen ja voin uskoa, että jos oppien haastamiseen ei suhtauduttu rippikoulussa hyvin, se varmasti löi monta naulaa Lahtisen uskon arkkuun. Tää on silleen surullista, koska ajattelisin Lahtisella olleen tosi paljon hyviä ajatuksia ja pohdintoja kristinuskosta, mutta että sille ei tarjottu tilaa, jossa se olisi saanut tuoda pohdiskelujaan julki ilman ilkeämielistä kritiikkiä ja tuomitsemista.

Toinen syy sille, miksi Lahtisesta tuli rippikoulussa ateisti, on varmaan se, että mun headcanonissa se alkoi niihin aikoihin lukemaan enemmän ja oikeasti tutustua esimerkiksi siihen, miten uskontoa ollaan käytetty pahaan maailmalla ja millaisia asioita Raamatulla oikeutetaan (sivuhuomio tähän mutta jos mennään homo!Lahtinen-headcanonilla, sen seksuaalisella heräämisellä on myös pieni rooli tässä). Lahtisen arvomaailma alkoi myös rajautua sille näihin aikoihin selkeämmin ja varmasti sillä oli hyvin selkeä tarve vetää raja itsensä ja “kansan oopiumin” välille. 

Joku toinen voisi ehkä tehdä eron poliittisen uskonnollisuuden ja oman henkilökohtaisen hengellisyyden välillä, mutta Lahtisen mä uskon olevan aivan liian ehdoton sellaiseen. Se ei suhtaudu mihinkään leväperäisesti, sille tää kysymys on kaikki tai ei mitään. Mä luulen, että se ei edes rintamalla “alennu” rukoilemaan, koska se kokisi siten jotenkin pettävänsä periaatteensa. Eli musta tuntuu, että tunteakseen olevansa oikeassa (ja mikä Lahtiselle olisi tärkeämpää), se ei voi elätellä mitään hengellisyyden kipinää sielussaan. Se ei usko kuolemanjälkeiseen elämään tai siihen, että ihmisellä oikeastaan olisi mitään sielua, joka olisi erillään ruumiillisesta maailmasta. Vahingossa se saattaa ylikompensoida tätä asiaa olemalla vähättelevä ja ehkä jopa tarkoituksettoman julma puhuessaan muiden ihmisten uskosta. Se itse ajattelee sen olevan oikein ja rehellistä, koska pitää uskontoa ja muuta turhan toivon elättelyä pelkkänä harhautuksena nykytilanteesta, jota ilman ihmisen ehdottomasti on parempi.

Musta tuntuu, että lähimmäs “pyhää” Lahtisen ajatuksissa pääsee sen oma ajatusmaailma ja nimenomaan sen omat periaatteet. Sillä on sen käsitys siitä, miten maailman pitäisi toimia ja miten sen itse pitää toimia, ja mä uskon niiden käsitysten olevan sille pyhiä. Ja tinkimättömyys niistä omista arvoista. Siksi se on aina ehdottoman rehellinen ja ehdottoman tunnollinen, se tuskin tunnistaisi itseään, jos saattaisi tinkiä omasta moraalistaan. Ja se ehdottomuus lopulta koituu sen kohtaloksi.

*

68. Mitä Railille, Veralle tai Sirkalle tapahtui sodan jälkeen? Entä sotaa ennen?

Sirkan perhe oli todella tyypillinen ylemmän kastin perhe. Poissaoleva isä, vaativa äiti, kaksi siskoa ja pikkuveli. Sirkka ei koskaan oikein tuntenut kuuluvansa perheeseensä, hänen molemmat siskonsa olivat aina taitavia kaikessa, mihin ryhtyivät, toinen oli valtavan kaunis ja toinen terävä kuin partaveitsi. Sirkka oli siskojensa rinnalla aina vähän nukkavieru, pisamien kukittama nenännypykkä ja kömpelöt raajat, jotka eivät koskaan tuntuneet asettuvan sellaisiin asentoihin, että häntä olisi mukava katsella. Sirkan äidillä oli tapana huokailla hyvin tietyllä tavalla aina, kun hän näki tyttärensä ja antaa pisteliäitä huomautuksia tämän olemuksen ollessa perheen standardeilla riittämätön tai jos vatsaa ei ollut vedetty riittävästi sisään ja ryhtiä korjattu. Myös Sirkan unohtelevaisuus ja sosiaalinen taitamattomuus kävivät usein muun perheen hermoille.

Sirkka tapasi Jorman seitsentoistakesäisenä, eikä sitä voinut kutsua rakkaudeksi ensisilmäyksellä kuin toisen heistä osalta. Jorma tuntui jumaloivan Sirkkaa ja jaksoi aina luetella tämän avuja ja hyveitä. Sirkasta kuitenkin aina vähän tuntui, ettei hän ollut Jorman ihailun arvoinen. Jorma tuntui löytävän hänestä piirteitä, joita Sirkka ei kokenut itse omistavansa. Eivät hänen silmänsä hohtaneet kuin tähdet eikä hänen naurunsa ollut kaunis, ei ollenkaan, vaikka Jorma kuinka mokomia valheita suustaan päästi. Sirkka koki kuitenkin mahdottomaksi sen, ettei olisi ottanut Jorman ihailua vastaan, sillä ihailua hän ei ollut liiemmin elämässään saanut. Jorman mielestä hän oli kaunis, vaikka Sirkka oli vakuuttunut sen johtuvan vain hänen kalliista vaatteistaan ja ammattilaisten muotoilemista kampauksista. Sirkan hukatessa tai unohtaessa jotain, sellaisessa tilanteessa, jossa Sirkan äiti olisi nähnyt “huolimattoman tytönheitukan”, Jorma näki “suloisen hupsun”. Olkoonkin, että Jorman innokkuus joskus säpsähdytti hänet ja että Sirkasta tuntui, ettei tämän perhe pitänyt hänestä, Sirkan oli mahdotonta olla rakastumatta saamaansa huomioon.

Ja ehkä, joskus sen kömpelön hääyön jälkeen, jolloin Jorma oli yrittänyt niin kovasti antaa Sirkalle kaiken, mitä tämä halusi ja epäonnistunut siinä, hän olisi voinut rakastua itse Jormaan. Tai ainakin siihen idealistiseen kultatukkaiseen pojannulikkaan, joka tämä oli ollut vain muutama vuosi aiemmin.

Mutta sota vie mitä vie ja Sirkka jäi. Hän suri Jormaa ja tunsi syyllisyyttä sitä, että tämän mukana hän suri sitä, ettei kukaan enää koskaan pitäisi häntä kauniina, hurmaavana ja haluttavana.

Sukulaiset puhelivat Sirkasta sellaista tarinaa, ettei hän olisi koskaan päässyt yli Jormasta. Eihän hän koskaan mennyt uudestaan naimisiin, heittäytyi vain puuhakkaaksi, kutoi vinoja ja ruttuisia kaulahuiveja köyhille ja järjesti teekutsuja tutuilleen. Kävi teatterissa katsomassa ruotsiksi lauleltuja operetteja ja käveli valaistun Esplanadin läpi katselemaan pilvien kertymistä sataman ylle. Mikäli hänellä oli mukanaan seuralainen, he kävelivät pitkin sitä viivaa, jossa kivi kohtasi veden, ja mikäli seuralainen oli joku hänen miespuolisista ystävistään, he kenties pistäytyivät kupposella auki olevassa kahvilassa. Muuten seuralainen saattoi Sirkan asunnolleen, koska toki hän asui nykyään yksin, antoi poskisuudelman ja toivotti hyvää yötä. Kotonaan Sirkka lueskeli rakkausrunoja ja alleviivasi suosikkikohtansa, jotta saattaisi lukea niitä ääneen ystävättärilleen, jotka kikattaisivat kauhuissaan, mikäli Sirkka oli alleviivannut jotain pahennusta herättävää. Hän yritti opetella leipomaan huonolla menestyksellä ja piinasi toveruksiaan aina uusilla kakkuviritelmillä, jotka romahtivat korttitalon lailla, elleivät päätyneet parempiin suihin ennen tuhoaan. Sirkka sai pikkuveljeltään lahjaksi valkoturkkisen kissanpennun ja hän lelli tuon pörröisen pirulaisen aivan piloille. Naapurien lapset sitä mielellään kävivät myös paapomassa ja jos Sirkka oli sillä tuulella, hän kutsui lapset pöytään leipäsille - jotka oli ostettu leipomosta, sillä Sirkka ei sentään ollut niin julma, että olisi altistanut viattomia ihmisen poikia omille leipomuksilleen -. Ajoittain Sirkka avasi piironkinsa laatikon ja luki Jorman kirjeitä, ja silloin hän hymyili. Niin paljon kauniita sanoja, joista kirjeen kirjoittaja oli tarkoittanut jokaista. Niin paljon rakkautta häntä kohtaan oli mahtunut erään Jorma Kariluodon sydämeen. Kerran kirjeitä lukiessaan Sirkan silmät osuivat peiliin ja hän huomasi, että hänen silmissään oli sama tuike kuin iltatähdissä.

Totisesti, kuinka kurjaa olikaan lesken elämä.

*

101. Kerro jostain omasta projektistasi, josta olet ylpeä tai johon haluaisit ihmisten tutustuvan. Vaihtoehtoisesti kerro jostain ideastasi.

[insert bottom-emoji] Nyyh...

Mun vanhemmista projekteista alkaa olla sen verran kauan aikaa, että mä en tiedä, viitsiikö niitä enää mainostaa... Edelleen olen kuitenkin ylpeä tästä Lehto/Riitaoja -fixitistä, sen kirjoittaminen oli mulle tosi tärkeää ja toivoisin, että saisin sitä joskus vielä jatkettua. Toi ficci on mulle rakas (vaikka se nyt luettuna aiheuttaa välillä pieniä päänpudisteluja, pitäisi joskus uudelleenkirjoittaa se AO3:a varten tai jotain), koska tein mielestäni ihan hyvää työtä noiden kahden suhteen kehittämisessä ystävyydeksi. Toinen vanhempi projekti, johon mulla on läheinen suhtautuminen, on Lahtisen homoseikkailuficci (annoin mä sille nimenkin, Yksinäisyydestä). Se oli mulle aikoinaan niin henkilökohtainen, että fyysisesti tärisin julkaistessani sen, siinä on mulle rakkaita kiinnostuksenkohteita käytetty hyväksi ja muutenkin tosi rakkaita headcanoneja.

Uudempia ficcejä mulla ei liiemmin (vielä) ole, mutta olen kyllä ylpeä siitä, että sain tämän ficin Lahtisen äidistä julkaistua. Se on pyörinyt mun pöytälaatikossani vuosia ja sisältää asioita, joita oon tässäkin kyselymeemissä sivunnut.

Mutta! Jos saan kertoa ideastani, olen tässä kirjoitellut uutta ficciä, jossa pieni kookoon poikien joukko (no joo, omat luottoherrani eli Lehto, Riitaoja, Määttä, Lahtinen ja Rahikainen) löytävät rötöstelijöiden evakuoimasta kylästä vauvan, siispä he päättävät adoptoida sen ja lähteä livohkaan. Vaikka lähtökohta on epärealistinen ja ehkä vähän hassu, oon aika täpinöissäni siitä, miten oon jo tässä vaiheessa päässyt tutkimaan noiden hahmojen suhtautumista toisiinsa tässä uudenlaisessa ryhmädynamiikassa mutta myös niiden suhtautumista pienen lapsen hoitamiseen. Erityisen herkullista musta on ollut kirjoittaa vuorovaikutusta Lahtisen ja Rahikaisen (shhhh ei sillä tavalla) ja Lahtisen ja Lehdon välille, jälkimmäiset kun ovat molemmat ryhmänjohtajia hyvin erilaisilla johtamistyyleillä ja lyövät paksut kallonsa yhteen melko nopeasti. Lehto on tässä ficissä niin kiinnostava kirjoittaa, koska vauvan läsnäolo nostaa sillä pintaan asioita, joita se ei ole ainakaan mielellään miettinyt vuosiin. Plus revin mielelläni huumoria irti siitä, kun pojat eivät saa vauvaraasua nimettyä, vaikka kuinka yrittävät. 

Sellaista minulla! Toivon, että saisin vauvaficin alun hiljalleen sellaiseen muotoon, että saisin ensimmäisen luvun julkaistuksi, toivon todella, että siitä pidetään ☆