#keikarit

[hiidenneiti]

Keikarit (2021) luettu:

Historiallinen romaani, jonka keskiössä on neljän ystävän vapauden kaipuu. Sen yksi ilmentymismuoto on pukeutuminen miehiksi, mutta mukana on myös paljon muuta: kaupungilla kuljeskelu, sanomalehtien lukeminen, työssäkäynti, poliittinen järjestäytyminen, kleptomania, romanssit, ulkomaanmatka.

Ajankuvaus oli runsasta ja pääosin mielenkiintoista, mutta varsinkin Suomesta lähdettäessä teksti muuttui kuin matkakertomuksen referaatiksi, "käytiin teatterissa, jossa esiintyi tällaisia ja tällaisia esiintyjiä".

Ylipäätään huomasin jatkuvasti toivovani, että kerrontaa olisi tiivistetty, kirjassa on lukuisia vereslihalle jättäviä kohtauksia mutta niiden välissä teksti tylsistyy valjuksi. Pahimmillaan jauhetaan samoja asioita luvusta toiseen vähän eri sanoin muotoiltuina.

Ja sitten Dagmarista, Hilmasta, Klarasta, Ebbasta, ja Magdasta. "Toivon tytöt" ovat kaikki ihania hahmoja ja he kannattelisivat vaikka millaista tarinaa. Vaikka jokainen henkilö edustaa jotain tyypillistä historiallisen fiktion naistyyppiä (Dagmar on haaveksiva taiteilija, Hilma on rämäpäinen ja kunnianhimoinen, Klara jaaritteleva ja poliittisesti radikaali, Ebba rikkaan perheen kiltti tyttö), on heihin kuitenkin saatu jänniä yllätyksiä. Magda jää armottomasti nelikon ulkopuolelle, hänen roolinsa on lähinnä tuoda esille Dagmarin sokeat pisteet ja ennakkoluulot, kun hän hyökkää Magdan työläistaustan ja "löyhän" moraalin kimppuun.

Niin, ja sitten on se naisten välinen rakkaus. Dagmar ja Hilma olivat selvästi rakastuneita toisiinsa. Dagmar ei kuitenkaan osaa pukea tunteitaan muuksi kuin ystävyydeksi, joten Hilma/Hjalmar lähtee etsimään seuraa muualta. Hjalmar itsessään on helposti teoksen monimutkaisin hahmo: onko hän tyranni, joka on huijannut Dagmaria jättämään miesystävänsä, että saisi pitää Dagmarin vain itsellään? Pompotteleeko hän ihastunutta Magdaa? Vai onko hän luonteeltaan niin karismaattinen ja uskalias, että muut eivät pysy perässä. Näemme kaiken Dagmarin silmien läpi, joten Hjalmarin oma ääni jää kuulumattomiin. Rivien välistä pilkistää henkilö, joka käydessään läpi omaa sisäistä kriisiään levittää tahattomasti kaaosta ympärilleen. Hjalmarin "sukupuolenvaihdos" on Dagmarin mielestä tragedia, mikä oli ehkä itselleni vaikein pala nieltäväksi.

Kirjan loppu on, noh, kaamea. Hjalmarille käy huonosti, Dagmar saa kädenlämpöisen lopun mutta sekin muuttuu masentavaksi epilogissa (en syytä siitä ollenkaan kirjailijaa, oli vain kiva lukea mistä kirjan henkilöt kumpuavat). Jos tämä olisi opettavainen kertomus, kauhistuttaisi. Mutta Keikarit on pohjimmiltaan vain kuvaus yhdestä nuoruuden seikkailusta, jonka jälkeen tavallinen elämä on tasaista ja harmaata. Hurraa.

[valejalkainen]

"Asemiehen vartalonmukainen puku oli jo 1300-luvun puolimaissa kerran paljastunut keskiaikaisen pitkän hamepuvun kätköistä."

"Ainoastaan nuoret keikarit, joiden moitteeton vartalo kesti ihonmyötäisessäkin puvussa vieraan silmän arvostelua, luopuivat jo varhain kokonaan liikuntaa haittaavan hameen käytöstä."

en oo enää varma luenko kulttuurihistoriaa vai jonkin sortin historiallista pehmopornoa

[hiidenneiti]

Keikarit. Mia Franck. Suomennos Laura Beck. Teos, 2021.

[hiidenneiti]

Keikarit. Mia Franck. Suomennos Laura Beck. Teos, 2021.

[hiidenneiti]

Hilma mutisee aina välillä jotain, kiroilee luultavasti, mutta niin hiljaa ettei Dagmar häiriinny, silti niin äänekkäästi että se auttaa. Hilma ei ole aamuihminen, ja sen takia on joka aamu myöhässä ja ärtyisä. Hän saa hiussoljet paikalleen ja hörppii kahvinsa. Sitten hän tuuppaisee Dagmaria, joka avaa silmänsä. Hilma näyttää juuri niin happamalta kuin Dagmar on kuvitellutkin, ja se saa hänet hymyilemään, sillä Hilma on suloinen vihaisena. Rinnassa velloo tuttu lämpö kun hän katsoo pahantuulista herttaista ystävätärtään. Hän ojentaisi mielellään kätensä ja taputtaisi Hilmaa hiukan, mutta hän tietää kokemuksesta, että Hilma on arka kosketukselle yrittäessään vain saada kaiken tehtyä ja päästä matkaan.

Keikarit. Mia Franck. Suomennos Laura Beck. Teos, 2021.

[hiidenneiti]

Tällä hetkellä lukemassa — Mia Franck: Keikarit. Suomennos Laura Beck. Teos, 2021.

Vuoden 1912 Helsinki elää monen kielen ja kulttuurin moninaisuudessa. Mutta sukupuoliroolit ovat yksiselitteiset: nuorten naisten on syytä kiertää venäläiset sotilasporukat, eikä naisilla ole asiaa ravintoloihin ilman herraseuraa.

Dagmar on lahjakas hatuntekijä, joka haaveilee omasta liikkeestä ja Pariisista. Hän asuu ystävänsä Hilman kanssa Toivo-nimisessä talossa, josta muodostuu tukikohta myös kahdelle toiselle ystävälle, Klaralle ja Ebballe. Kaikki itse toimeentulevia, työssäkäyviä naisia.

Kukin heistä kaipaa kuitenkin itsenäistä elämää, liikkumisen ja itseilmaisun vapautta. Maailma on miesten. Mutta ystävättäret keksivät keinon: he pukeutuvat miehiksi ja äkkiä kaikki on avoinna ja suurta. Myös riskit; kiinni jääminen voi tuhota heistä jokaisen.

[hiidenneiti]

"Hilma laskee kätensä Dagmarin kädelle, ja he katselevat toisiaan. Hilman kasvot häneen päin. Hilma ei ole suoranaisesti kaunis, mutta hänessä puhuu hänen voimansa, melkeinpä arvovaltansa. Molemmat hymyilevät. Silti jokin häiritsee, Dagmar ei tiedä mikä. Ei se mitä Hilma sanoo. Ei se miten heidän kätensä pitelevät toisiaan. Ei se miten heidän katseensa imeytyvät toisiinsa — mutta jokin Hilman ryhdissä tai silmissä, se jokin saa Dagmarin silmät väistämään, katsomaan ulos ikkunasta."

harold.......