#kaulahuivi

[sisustusjalahjajuuttisakki]

Lämmin ja kaunis tuubihuivi on kudottu langasta jossa on alpakan vauvaa, karitsaa sekä puuvillaa. Niin pehmeää, että voisi käyttää tyynynä 🥰 #alpakka #babyalpaca #karitsanvilla #virginwool #cotton #puuvilla #kaulahuivi #tuubihuivi #asusteet #muoti #pilvi #juuttisäkki #verkkokauppa https://www.instagram.com/p/CoB7szng0HR/?igshid=NGJjMDIxMWI=

[grimaldiapologist]

En oo juurikaan elämässäni telkkaria katellut, streamsivustotkin on vähän rahanhukkaa kun käytän niitä niin vähän, mutta pakko olla kun joskus kuitenkin haluaa jotain katsoa.

Ihmisenä kehittävää toimintaa josta tykkään itse:

1. Audiokirjat ja podcastit. Harrastan eniten historiaa, psykologiaa, ja true crime-potaskaa. Kaikki mistä oppii jotain on kivaa. En juurikaan kuluta puhdasta fiktiota, mutta jos kulutan, niin se on varmaan jotain kauhugenreä. Epäpuhtaat fiktiomieltymykset on edelleen siellä historian ja psykologian sarakkeilla. Suosittelen itsekehittymiseen varsinkin podcasteja malliin The Rest Is History, Behind the Bastards, Lore/Cabinet of Curiosities, Noble Blood, Ologies, Re: Dracula (koska klassikko.)

2. Google- ja wikipediakaninkolot. Mikä on tämä mystinen kehityshäiriö, josta joku mainitsi Redditin vuosia vanhassa töpössä, 200 kommentin syvyydessä sivuketjussa? 3 päivää myöhemmin tiedän aivan liikaa.

3. Ei jaksa kuin möllöttää? Yle Areenalta löytyy niin maan perkeleesti luontodokkareita. Sinne vaan. Kehity.

4. Ei jaksa möllöttää, tarvii kehittyä, mutta ADHD tai joku muu estää paikallaan pysymisen? Kutimet käteen. Kahden kilometrin mittainen täyssuoralla kudottu kaulahuivi on hyvä projekti, jos pitää pitää perse penkissä ja aivot vireessä. Mulla on aivoissa tarpeeksi vikaa että omat kutomakyvyt loppuu vähän justiinsa tähän pisteeseen, mutta jos minä pystyn, niin sinäkin pystyt. Podcastit ja audiokirjat voi viedä kävelylle. Suosittelen vahvasti matkakaveriksi esim. kauppareissuilla.

5. Meditaatio ja mindfulness. Käytän itse Calm-appia, koska siellä on tarpeeksi roinaa josta hyödyn, että koen kuukausimaksun (tai omassa tapauksessani vuosimaksun) hyödylliseksi. Jos päässä pyörii tai muuten vaan tuntuu että pitäis oikeesti kasvaa ihmisenä ja hallita elämäänsä paremmin, tää toimii, ja on kaiken päälle vielä kivaakin. Koska taasen ADHD, mun oli tosi vaikea alottaa tätä harrastusta, mutta opastetuilla meditaatioilla ja meditaatiohetkillä toimii huomattavasti paremmin. (Calmilla on jopa ADHD-ihmisille suunnattu meditaatiosarja, josta saa vinkkejä harjoitteiden muokkaamiseen itselle sopivammaksi. Myös kuukauden mittainen alkeiskurssi oli itselleni erittäin hyödyllinen.) YouTubesta löytyy paljon opastettuja meditaatioita ilmatteeksikin, mutta itselleni sieltä ei löytynyt tarpeeksi moninaista valikoimaa. Enkä muuten varmasti maksa 15 euroa kuukaudessa mainoksettomasta, tänks, joten makkariin Tubea on vähän vaikea kuljettaa hiljentymistä varten tällaselle pöytäkonetyypille. Jokainen hakkeroikoot itselleen mainoksettoman kännykkään jotka pystyy, itsellä loppu puhti Vancedin kaatumisen jälkeen.

6. E-kirjat. ILMAISET e-kirjat varsinkin. https://www.gutenberg.org/

7. Oon viimeset pari vuotta harrastanut pihapiirin villiinnyttämistä ahkerana sissisotana boomerinaapureitani vastaan, jotka on sitä mieltä, että millin ruohonkorret on liian pitkiä ja pitää ajaa kunnes ne on kokonaan tapettu. Joka perkeleen nurkkaan mihin ei leikkurilla pääse, oon jotain suomalaista luonnonsiementä kylvänyt. Tänä vuonna on viimein kukkia (monivuotisilla menee aikansa) ja niin perkeleesti metsämansikkaa. Haistakaa kirjaimellinen kukkanen, vanhukset. Pilaan teidän kesän ja pelastan samalla mehiläiset. Luonnonsiemenkauppoja: Suomen Niittysiemen, Seikkutuote. Molemmissa hyvät oppaat ja tulee itselle kiva mieli kun tietää, mitä on tehnyt. Näitä voi sitten kesäkuivassa käydä kastelemassa vaikka aamu viideltä kun kukaan ei ole katsomassa. Ette kuulleet tätä minulta.

Tää on ehkä väärä yleisö, mutta mitä ihmiset tekee iltasin paitsi kattoo töllöä? Pitäs vissii kehittyä ihmisenä

[royalwriter]

is there a pattern for the moomin scarf?

Kind of! There's this free ravelry one, https://www.ravelry.com/patterns/library/muumipeikko-kaulahuivi-moomintroll-scarf But you have to go to the page for the finnish link. I bought the book and have it in english, so if you message me off anon I can send you the chart and english translation!

[kikkelipurkki]

Opettaja: *tulee höpöttämään kuulumisia* Minä: *höpöttää mukana, koska ei halua olla töykeä* Opettaja: Ihanan raikas toi sun huivi, värikäs :D Minä: *puuskupuh-huivi kaulassa* Kiitti :D Opettaja: *kävelee sitten pois* Savon värit :D Minä: :D *hymyilee vain* Minä mutisten ja sisäisesti: ei

[muikkunuuskanen]

Ampiais allergia be like

> Nää ampiainen ikkunaa vasten, sisällä. Olet yksin kotona

> P A N I C

> Vie koira turvaan vessaan, ja pistä kaulahuivi ja nahkatakki päälle jotta se ei pistä sua, 25 asteen helteessä

> Ota iso, läpinäkyvä kulho ja paiskaa se ikkunaa vasten, napaten ampiaisen kulhoon jossa se nyt lentelee kusi päässä

> Tajua ettet ottanu mitään paperia tai liuskaa jolla sulkea kuppi

> Uunissa on pitsa, ja hälytin soi. Koira haukkuu vessassa. Ympärillä ei ole mitään jota voi käyttää kupin sulkemiseen

> Liikuta kuppia, vahingossa liiskaa ampiaisen jalat joten nyt sillä on totisesti kusi päässä

> Ala miettimään onko parempi antaa koko talon syttyä liekkeihin, vai tulla pistetyksi

> Seiso paikallasi ja tärise noin 15 minuuttia, näyttäen tältä:

> Raahaa kulho naristen ikkunaa vasten alas, nojaamaan kasviruukun päälle, ampiainen vielä sen sisällä jumissa

> Uuni pois päältä ja pitsa vittuun, juokse yläkertaan ja rukoile jumalaa ettei kulho kaadu

> Hae paperia ja muovikansio

> Liu-uta paperi kulhon ja ikkunan väliin, kämäsesti kääri se reunojen ympäri ja pistä sitten kansio väliin

> Vie kulho ulos ja jätä se sinne kunnes joku muu tulee käymään ja uskaltaa ottaa sen pois.

> Thö end.

[trevardes]

Joulukalenterific: Sinut vain, ja aikaa (luukku 12)

Tämän luukun sanamäärä: noin 1300

Disclaimer: En omista hahmoja enkä saa tästä rahaa.

AO3 linkki: https://archiveofourown.org/works/16800100/chapters/39862989

Luukun summary:

Rahikainen ottaa asian esille Määtän pinotessa lettuja lautaselleen.

“Miun pittäis ostaa vähän vaatteita. Lähetkö mukkaan makutuomariks?”

***

Luukku 12 - Keskiviikko

Rahikaisesta tuntuu, kuin hän leijuisi jossain pilvien tasolla. Aamulla hän keittää hyräillen kahvia ja paistaa lettuja, eikä ulkona vallitseva ankea hämäryyskään voi pilata hänen hyvää tuultaan.

He puhuivat vielä illalla Lammion kanssa puhelimessa, kaikenlaisesta tärkeästä ja ihan turhistakin jutuista. Lammio kertoi töissä selvittelemästään tapauksesta sen verran kuin pystyi, ja sai Rahikaisen ihan lupaamaan, että pysyy nyt poissa yökerhoista niin kauan, että tapaus selviää. Ehkä holhouksen pitäisi ärsyttää, mutta on jotenkin ihanaa, kuinka huolissaan Lammio on.

He puhuivat myös niistä pikkujouluista. Ne ovat lauantaina, Lammion työpaikalla, ja tilaisuus on ilmeisesti todella juhlava ja suuri. Keskusrikospoliisin Tampereen yksikköön kuuluu satakunta henkeä, ja vaikkeivät aivan kaikki tietenkään tule juhliin, suurimmalla osalla on mukanaan seuralainen, joten ihmismäärä kasvaa joka tapauksessa suureksi. Lammio tuntuu olevan tähän ihan tyytyväinen, sillä pelkissä oman osaston pikkujouluissa tunnelma olisi ehkä liian intiimi ja heihin kiinnittyisi liikaa huomiota.

Tuntuu epätodelliselta, että Lammio todella haluaa hänet sinne. Hän on tehnyt kannassaan aikamoisen täyskäännöksen, eikä Rahikainen ihan vielä osaa muodostaa suhtautumista siihen. Osa hänestä epäilee Lammion ehtivän vielä pyörtää päätöksensä ja sukeltavan sittenkin takaisin kaappiin viime hetkellä ja lukitsevan oven tiukasti perässään. Hän haluaa kuitenkin luottaa, että Lammion itsepäisyys ja itsekuri estävät sen. Kun hän on kerran jotakin päättänyt, hänen päätään on hyvin vaikeaa kääntää, sen Rahikainen on joutunut huomaamaan.

Hänestä on hienoa, jos hän nyt pääsee kuitenkin tapaamaan Lammion läheisimmät työkaverit. Hän tietää entuudestaan vain Sinkkosen, koska tämä haki joskus Lammion kotoa töihin silloin, kun Rahikainen oli paikalla. Silloin Lammio esitteli Rahikaisen pelkkänä ystävänä, ja vaikka siitä ollaan pääsemässä yli, ajatus tuntuu vieläkin epämukavalta.

Sinkkonen vaikuttaa vielä kuivemmalta tosikolta kuin Lammio, ja Rahikainen odottaa innolla, josko juhlissa sattuisi tulemaan tilaisuutta osoittaa Lammiolle vähän hellyyttä tavalla, joka järkyttäisi sen tapaisia kunnollisia ihmisiä.

Ei hän kuitenkaan aio Lammiota mitenkään nolata. Se olisi ihan turhaa, ja Rahikainen haluaa säilyttää sovun. Hän on niin iloinen ja ylpeä Lammiosta, siitä että tämä uskaltaa vihdoin ottaa askelia kohti vapaampaa elämää. On odottamatonta luksusta saada olla pari ihan virallisesti, Lammion työkavereiden edessä. Rahikainen ei osaa arvata, tuleeko joltain jotain kusipäistä kommenttia, mutta hän on varautunut siihenkin. Lammion mukaan ne ovat pääosin hyviä tyyppejä kaikki, mutta koskaan ei voi tietää, mitä joku saattaa humalassa sanoa.

Juhlat ovat illalla, ja catering-tarjoilun lisäksi tarjolla tulee kuulemma olemaan turhankin paljon viiniä. On kaiketi vain ajan kysymys, missä vaiheessa joku ääliö ehtii juoda itsensä kunnon känniin ja alkaa laukoa kommentteja. Se on koettu jo useaan kertaan, ja Rahikainen kyllä selviää. Hän vain toivoisi voivansa suojella Lammiota sellaisilta kokemuksilta.

Ehkä paras asia koko juhlissa on niihin vaadittu virallinen pukeutuminen. Rahikainen ei malta odottaa, että pääsee näkemään Lammion puvussa. On hän sen ennenkin nähnyt, mutta se on aina niin vitun kuumaa, etenkin kun Lammio on ilmeisesti tätä tilaisuutta varten ostanut uuden puvun, jota Rahikainen ei ole vielä nähnyt.

Eilen puhelimessa Lammio oli ehdottanut, että Rahikainen vuokraisi puvun, ettei hänen tarvitsi tämän yhden tilaisuuden takia investoida siihen ihan hirveästi rahaa. Hän haluaa kuitenkin itsekin ostaa uuden, sillä hän omistaa vain yhden tavallisen mustan puvun, ja se on oikeastaan käynyt vähän liian tylsäksi hänelle.

Tänään Rahikainen aikoo lähteä kaupoille. Pitää katsoa jos saisi vaikka Määtän mukaan. Lehto on edelleen nukkumassa, eikä varmaan nousekaan vielä moneen tuntiin, sillä hänellä on tänään yövuoro.

Lehto on vaikuttanut oudolta viime päivinä. Vähemmän kireältä ja vihaiselta kuin normaalisti, mutta toisaalta hyvin mietteliäältä ja jotenkin vaikealta. Osittain se on varmaankin sen halipalvelun ansiota, mutta Rahikainen päättää silti yrittää jutella Lehdolle heti kun sattuu sopiva tilaisuus.

On vähän harmi, että Lehto nukkuu, sillä ajatus hänestä shoppailemassa on veikeä. Lehto on sellainen ihminen, joka käyttää vaatteet rikki. Hän ostaa uusia vasta sitten kun on ihan pakko kun entiset kuluvat puhki, koska hän vihaa kaupoilla käymistä. Silloin, kun hänen on pakko siellä käydä, hän marssii ensimmäiseen vastaantulevaan vaatekauppaan, kaivaa alerekistä kasan suunnilleen sopivankokoisia vaatteita, ja lataa ne sovittamatta tiskiin sellainen vihan ilme kasvoillaan, että myyjät säikkyvät. Se on loistavaa katsottavaa, ja olisi todella hauskaa nähdä se kunnollisessa kalliissa vaatekaupassa. Lehto olisi kuin kala kuivalla maalla, niin kiusaantunut ja vittuuntunut.

Määttä tulee keittiöön lettujen tuoksun houkuttamana ja keskeyttää Rahikaisen ajatukset. Hän ottaa asian esille Määtän pinotessa lettuja lautaselleen.

“Miun pittäis ostaa vähän vaatteita. Lähetkö mukkaan makutuomariks?”

“Voisinpa lähteäkin, vaan meillä oli kyllä Yrjön kanssa ajatus vähän myöhemmin mennä joulutorille.”

“No jos ehdittäis sitä ennen? Mie tiiän aika tarkkaan mitä mie halluun, joten ei pitäs mennä kauaa. Pääset sitten sen jäläkeen söpöilemmään.”

*

He suunnistavat ensimmäisenä Dressmannille, ja kaikki sujuu hämmentävän sujuvasti. Rahikaisella on kengät valmiina, mutta kaikki muu pitäisi ostaa, ja olisi ihan mukavaa pysyä vähän pienemmässä budjetissa, kuin jos suunnistaisi suoraan johonkin kalliimpaan liikkeeseen. Hän haaveilee kyllä oikeasta mittatilaustyönä tehdystä puvusta, mutta sellainen ei oikein tämänhetkiseen opiskelijabudjettiin sovi.

Määttä istuu odottamaan, ja Rahikainen kahmii mukaansa kaikenlaista ennen kuin katoaa sovituskoppiin. Hän sovittaa huvikseen ensin punaista pukua. Se on helvetin upea hänen päällään, mutta kun hän astuu ulos kopista näyttääkseen pukua Määtälle, he päätyvät yksimielisesti siihen, että ehkä hänen pitäisi tällä kertaa kuitenkin tyytyä johonkin vähän hillitympään.

Rahikainen rakastaa huomion keskipisteenä olemista, mutta hän haluaa myös, että Lammiolla on mukava olla. Räikeästi pukeutuminen ja huomion herättäminen ei välttämättä olisi paras keino siihen, etenkään ensimmäisellä kerralla, kun he tekevät jotakin näkyvästi parina.

Rahikainen kokeilee muutamaa muutakin pukua, ja kuuntelee kommentteja ja korjausehdotuksia Määtältä ja parilta myyjältä. Lopulta hän päätyy kauniiseen harmaaseen pukuun, tummemmansävyiseen harmaaseen kauluspaitaan ja syvänpunaiseen kravattiin. Syvä harmaa tuntuu korostavan hänen hiustensa kultaisia sävyjä, ja punainen kravatti on sopivasti jouluinen. Rahikainen valitsee tiukat housut, sellaiset jotka imartelevat mukavasti ja saavat hänen pakaransa ja reitensä näyttämään syötävän hyviltä. Häntä ei yhtään edes hävetä kehua itseään, sillä peilistä katsoo vastaan varsin upea ilmestys.

Hän vaihtaa takaisin tavallisiin vaatteisiinsa, ja on juuri maksamassa pukuaan, kun huomaa Lahtisen ilmestyvän paikalle. Rahikainen seuraa sivusilmällä hymyillen Lahtisen tietä ovelta penkille, jolla Määttä edelleen istuskelee. Lahtisella on päällään kuluneet farkut, kulunut huopatakki ja kulunut pitkä kaulahuivi. Eihän tämä edes ole mikään hienompi liike, mutta hän näyttää tällaisessa ympäristössä kiusaantuneelta, vihaiselta ja asiaankuulumattomalta. Hän kävelee hartiat lysyssä ja mutisee jotain epäkohteliasta myyjälle, joka yrittää lähestyä häntä.

On huvittavaa seurata, kuinka täysin Lahtisen olemus muuttuu, kun hän pääsee Määtän luokse. Määttä tervehtii häntä pehmeästi hymyillen, ja suurin osa Lahtisen pahasta tuulesta ja nuhruisuudesta tuntuu katoavan taivaan tuuliin. Hänen ryhtinsä suoristuu vähän ja kasvot valaisee hymy, joka saa Lahtisen näyttämään nuoremmalta ja oikeasti komealta. Määtän vieressä Lahtisen pituus ja harteikkuus korostuu, mutta ei hän kuitenkaan saa Määttää näyttämään mitenkään heiveröiseltä. He vain näyttävät hyvältä yhdessä, ja totaalisen rakastuneilta. Lahtinen vastaa hiljaa Määtälle jotain, ja Määttä nousee ylös. Tartuu Lahtisen käteen ja johdattaa hänet Rahikaisen luokse.

Rahikainen ottaa vastaan paperikassit, joihin myyjä on pakannut hänen ostoksensa, ja sitten he lähtevät. He seisahtuvat hetkeksi vaihtamaan kuulumisia kaupan ulkopuolella. Lahtisella oli kuulemma rasittava päivä töissä, ja Määttä näyttää vähän siltä, että haluaa viedä hänet nopeasti kahville ja sen jälkeen suoraan kotiin ja sänkyyn. Rahikaisella on vielä asioita hoidettavana, joten hän hyvästeleee toiset ja lähtee jatkamaan matkaa.

Määttä ja Lahtinen lähtevät kohti joulutoria, ja Rahikainen vilkaisee vielä heidän peräänsä. Hän miettii taas kerran, kuinka siinä on pari, joka on aivan täysin hänen ja Lammion vastakohta. Määtän ja Lahtisen suhteella oli hidas ja vaikea alku, mutta nykyään heistä näkee kauas, kuinka vakaasti he ovat yhdessä, eikä heistä kumpikaan pelkää näyttää sitä. Toisaalta yksityisyydestään he pitävät tiukasti kiinni, eivätkä puhu suhteensa yksityiskohdista juuri kenellekään.

Rahikainen ei vieläkään tiedä esimerkiksi heidän seksielämästään mitään, ja se ärsyttää häntä. Lahtinen on varmaan alla, sen luonne on niin sellainen, mutta Rahikaista korpeaa loputtomasti ettei hän tiedä varmaksi, eikä siksi voi heittää asiasta mautonta läppää.

Näissä mietteissä hän suunnistaa vielä yhteen paikkaan: kultasepänliikkeeseen. Hän jää hetkeksi ulkopuolelle ihailemaan kaikkea ihanaa, mitä ikkunassa on esillä, ja pyörittelemään vaihtoehtojaan mielessään.

Hänen oli oikeastaan tarkoitus käydä täällä jo viime viikolla, mutta ne jouluostokset menivät vähän päin puuta muutenkin. Aluksi Rahikainen oli aikonut jättää Lammion hetkeksi jonnekin ja käväistä täällä nopeasti jonkin tekosyyn varjolla, mutta oli lopulta jättänyt koko asian myöhemmälle, ehkä toivoen muuttavansa mieltään, ostavansa sittenkin jonkin hölmön lahjan, jolla ei olisi mitään väliä.

Ei hän kuitenkaan ole muuttanut mieltään. Kaiverruksen yksityiskohdat vain ovat nyt selkiytyneet hänen mielessään, ja vaikka koko juttu vähän epäilyttää ja jännittää, hän haluaa silti tehdä tämän. Rahikainen vetää syvään henkeä ja astuu sisään kullankimalluksen täytteiseen puotiin.

[kelkkamonologi]

Miksi sen piti olla minä?

Voitto Koskela x Lammio. OSa 1/x. Kakkososa on jo jotenkin suunnitteilla, mutta kattotaan ny eka, että miten tää osa menestyy :D Parhaat tietää, mistä toi ficcinimi tulee.........

Hahmot: Voitto Koskela, Lammio, pari omaa

Varoitukset: vamman kuvausta, vähän kiroilua, (aikaan kuuluva) sisäistynyt homofobia

Vastuuvapaus: En saa rahaa tästä, hahmot kuuluu kaikkien rakastamalle vihaamalle Kuolleelle Kuokalle

Disclaimer: Voitto lähti upseerikouluun talvisodan jälkeen ja tutustuu sielä vänrikki Lammioon

Sanamäärä: karvan alta 3240

”Kersantti Koskela!” vänrikki Lammio huusi Koskelan norkoillessa huussinnurkalla tupakka suussa. Tämä kohotti karvalakkiaan silmiltä ja teki nopeasti asennon. Lammio oli pari vuotta vanhempi eikä pojalla ollut mitään miestä vastaan. Päinvastoin, Lammion joukkueessa oli hyvä olla.

”Nii, herra vänrikki?” Koskela puhalsi savua suustaan maata kohti. ”Lepo. Teidät ylennetään vänrikiksi huomenna ja saatte oman joukkueenne. Olette osoittanut erinomaisia vahvuuksia sotilasuraa kohtaan.” Lammio sanoi ja Koskelan hartiat lysähtivät. ”Asia selvä. Saanks puhua tästä jollekkin?” Koskela tumppasi tupakkansa. ”Ette. Sinänsä edes minä en saisi puhua tästä, mutta mielestäni teidän oli hyvä kuulla asiasta. Ei kovin usein punikin poika kohoa upseeriksi, saatika tule upseerikouluun. Mutta kuitenkin, jotenkin tunsin velvollisuudekseni kertoa tästä etukäteen teille.” Lammio kaivoi tupakkarasiansa povaristaan. ”Punikin poika.” Koskela räpäytti silmiään, ennen kuin jatkoi: ”Kyllä mä tiedän isäni menneisyyden, mutta ei me siittä kotona puhuttu. Omilla saavutuksillani mä tänne pääsin, ettäs tiedätte. Ei isän tai setien taikka enojen teot mua määritä. Mä elän omaa elämääni. Historia on historiaa ja takanapäin. Sielä sen kuulus pysyy. Setiäni mä en edes muista ja te päätätte, että niitten teot määrittää mut.”

Lammio häkeltyi alaisensa käytöksestä. Niin paljon, että tupakkarasia putosi käsistä maahan. Ehkä kyseessä ei ollut ’normaali’ punaisen poika. Jos Koskela olikin kunniallinen kansalainen eikä mikään hulttio tai kommunisti. Lammio katseli alaistaan kulmiensa alta. Hyvä ryhti, vartalo oli lihaksikas, vähän normaalia pidempi, vaaleat hiukset olivat vähän silmillä, karvalakki aavistuksen vinossa, manttelin pari ylintä nappia auki ja alta paljastui vaaleanruskea kaulahuivi. Silmät olivat jäänsiniset, mutta vasemmassa silmässä oli ruskea kohta. Jos Lammio olisi ollut nainen, hän olisi saattanut pitää Koskelaa täydellisenä miehenä. Lammio karisti ajatuksen mielestään. Ihanneupseeri ei saisi ajatella alaisestaan niin.

”Niin. Tottakai. Mutta kai te ymmärrätte, että tämä on poikkeuksellinen tilanne. Voisi jopa sanoa, että olette erikoistapaus.” Lammio poimi tupakkarasiansa maasta ja pudisteli sen tomusta ja laittoi yhden tupakan suupieleensä. ”Kyllä. Se sanottiin mulle heti alussa, että mä en selviäis yli viikkoa. Nopeesti mä kumminkin nousin kersantiks. Tarttetteko tulta?” Koskela tarjosi tulitikkujaan. ”Kyllä kiitos.” Lammio sanoi ja ojentui Koskelaa kohden, kunnes jatkoi: ”Isänne oli tunnettu silloin punak… sisällissodan aikana. Ja tietenkin nykyään enonne on sosialidemokraattien kansanedustaja. Mutta te vaikutatte mallikelpoiselta tulevalta upseerilta, jolla ei ole kommunistisia ajatuksia.” Koskela sai Lammion tupakan syttymään ja tämä puhalsi savua ulos.

”Nii… Se isän aate… Mulla ei ole siihen mitään kytköksiä. Ja mitä Janne-enoon tulee, se on hyvä mies, mutta… On silläkin huonot puolensa. Itte olen sitä mieltä, että… ketään ei pitäs sukunsa takia tuomita.” Koskela hymähti. ”Niin. Kyllä minä ymmärrän, mitä haette takaa. Toivottavasti teille urkenee hyvä sotilasura.” Lammio nyökkäsi. ”Kyllä mä uskon nii.” Koskela virnuili. ”Poistukaa.” Lammio sanoi ja Koskela poistui. Jostain syystä vänrikin sydän jätti lyönnin välistä.

Koskela käveli tupaansa ja lysähti sängylle. Vänrikin arvo kuulosti jotenkin absurdilta, jopa saavuttamattomalta, pelkältä unelmalta. Hän oli vain pienviljelijän poika Pentinkulmalta. Ei mikään ison herran poika, jolla oli pienestä pitäen ollut kaikki mahdollinen maasta taivaaseen. Vaan punaisen poika, joka oli syntynyt sisällissodan keskelle ja elänyt ensimmäiset kolme vuotta elämästään ilman isää. Isä oli ennen karkuun lähtöään antanut vastasyntyneelle pojalleen etunimeksi Voitto. Kai se yritti antaa toivoa isän selviytymiselle tai näin poika oli luullut ennen sotaväkeen menoa. Isä oli kertonut, että pojalle piti antaa kaikesta huolimatta Voitto.

”Vänrikki Koskela. Herra vänrikki. Kuulostaa oudolta.” Koskela makusteli tulevaa sotilasarvoaan. Toisaalta eihän hän voinut tietää, jos Lammio valehteli. Se olisi epätodennäköistä, mutta silti vänrikki voisi valehdella. Ei Koskela uskonut Lammion valehtelevan, vänrikin arvo vain kuulosti pojan korvaan hassulta. Vaikka se oli ollut hänen unelmansa siitä lähtien, kun Vilho meni sotaväkeen.

Koskela veti syvään henkeä ja katseli ympärilleen. Oikeanpuoleisella pedillä torkkui korpraali Asumaniemi. Helsinkiläinen, johon Koskela oli tutustunut ensimmäisinä päivinä. Asumaniemi oli -19 syntynyt ja ollut rintamalla pari viikkoa ennen kuin sota oli loppunut. Sen jälkeen poika oli päättänyt jatkaa sotilaskoulutustaan. Koskela pudisti päätään. Kyllä Asumaniemestä varmasti olisi johonkin muuhun työhön. Koskela käänsi päänsä seinään ja sen jälkeen kuuli yläpuoleltaan äänen. Alikersantti Kivistö kurkkasi yläpediltä.

”Mit Koskela miettii? Äiteetä ikävä?” Kivistö virnisti. ”Oles saatana hiljaa. Kuhan ny mietin mistä pystys tupakkia saamaan ku pääs loppuun.” Koskela mutisi. ”Ot tuost. Mie ko en polta ja jokapäiväset muonatupakat saan silt.” Kivistö tiputti kolme askia Koskelalle. ”Kiitos. Oleks sä muuten nähny Lähdettä? Olis asiaa sille…” Koskela tunki tupakka-askit reppuunsa. ”Kessuu? Viimeks mie taisin nähä hään punkallans?” Kivistö sanahti ja Koskela nousi ylös.

Koskela löysi Lähteen punkaltaan, kuten tavallista. Hän ei tiennyt miten aloittaa. Lähteen käsissä oli kynä ja kirjoituslehtiö. Koskela arveli kersantin kirjoittavan rakkaalleen. Tästä kun oli kuultu jo lähes kaikki mahdollinen ja huhu kertoi, että edellisellä lomalla Lähde oli saanut kihlattunsa raskaaksi. Huhun totuudesta ei ollut tullut juuta eikä jaata Lähteeltä.

”Leevi?” Koskela kysyi hiljaa. Lähde nopeasti piilotti lehtiön ja kynän ennen kuin vastasi säikähtäneeltä äänellä: ”Joo-o? Mitä asiaa sulla oli, Voitto?” ”Emmä pelästyttää meinannu. Mutta sitä vaan, että… tää on mun vika ilta tässä tuvassa. Et kerro kellekkän taikka me molemmat lennetään pihalle.” Koskela sanoi hiljaa. ”Sä siis… teit sen? Ei jumalauta jätkä! Miten?” Lähteen ilme kirkastui. ”Senkus tietäs. Lammio tuli jutteleen mulle ja kerto siittä. Susta taitaa sitte tulla tän joukkueen vanhin kessu. Ei kyllä uskos susta. Parakin taakse, 10 minuuttia?” Koskela virnisti. Lähde nyökkäsi ja jatkoi kirjoittamistaan.

Koskela lähti ovesta ulos ja veti ulkopuolella äidin tekemät tumput käsiinsä. Pakkanen oli nousemassa. Pitäisi tehdä kipinävuorolista yöksi. Koskela katsahti upseerien huusholleihin päin. Kohta hän olisi herra. Miten siihen tulisi suhtautua? Aina hän oli joutunut herroittelemaan ja teitittelemään. ”Urhot kaatuu vapauden laulu huulillaan…” hän hyräili ja hymyili vähän. Kohta hän olisi isänmaan sankari ja ehkä sankarihaudassa. Sodan uhka oli koko ajan ilmassa. Hän oli ehkä hullu, mutta hänen mielestään ainoa oikea tapa kuolla oli isänmaan puolesta. Ainakin isän mielestä isänmaan puolesta kuoleminen oli turhaa eikä yhtään sankarillista.

”Kai sä tiiät, että toi laulu kiälletty täälä?” Lähde oli kuullut Voiton hyräilyn tullessaan ulos. ”Joo… Aattelin vaan… veljee ja sitä, miks se kaatu. Mun olis pitäny mennä eikä sen. Isän mielestä isänmaan puolesta kuoleminen ei ole sankarillista. Tiedä sitte.” Voitto hymähti ja tunki kädet taskuun. ”Kylä mä sen ymmärrän. Itteltäkin meni veli... Jännä sinänsä, että sä tulit upseerikouluun vaikka taustas on mitä on.” Lähde laittoi kaulahuivin kaulansa ympärille. ”Paskat mä siittä välitän. Kuhan ny jotain tekis oikeen tän maan puolesta eikä… aattelis mun taustaani hidasteena. Veljeltä tuli eilen kirje, jossa se kerto, että… isä on vihanen mulle. Ei kiinnosta, mä haluan palvella isänmaatani nii hyvin ku mä osaan.” Koskela sylkäisi maahan. ”Taistossa kaatuen hän kaunis on kuolossa myös.” Lähde hyräili ja laski kätensä Koskelan olkapäälle. ”Kiitos. Sä ymmärrät. Vaikka meitin taustat on erilaiset, mutta silti. Et sä mikään paska jätkä ole.” Koskela nyökkäsi. ”Nii… Mä luotan suhun. Mä toivon, että susta tulee meijän joukkueenjohtaja. Ottees tähän touhuun on senverta varma, että varmaan mikään ei kaada sua.” Lähde hymyili vähän. ”Kyllä mä… yritän parhaani tehdä, kävi miten kävi. Edellinen… jätti mulle olkapään selkäpuolelle arven. Sillon mä luulin, että loppu tuli. Verta tuli helvetisti, mutta… mä selvisin hengissä. Äite sano, että mä pelastuin Jumalan tahdon takia. Mä en semmoseen usko. Mä veikkaan, että vartiokaverin nopee toiminta pelasti mut.” Koskela nielaisi. ”Mulla on polven sisäsyrjällä arpi. Vartiokaverin ase laukes ja teki haavan mun polveen. Pari tikkiä, morfiinia ja olin taas kunnossa.” Lähde naurahti keventääkseen tunnelmaa.

Koskela sytytti tupakan ja tarjosi Lähteelle, mutta tämä kieltäytyi. Hän veti tupakasta savut, poltti sen loppuun ja sytytti uuden. Lähde päätti lähteä, hänestä tuntui, että Koskela tarvitsi omaa aikaa. Koskela huitaisi kädellään hyvästiksi ja istahti portaalle. Mielessä pyöri Lammion sanat ja Eeron hautajaiset. Tai no, ne sankarihautajaiset, jossa Eero oli haudattu. Hän muisteli, että samalla kertaa oli haudattu Eeron lisäksi Viktor Ylöstalo ja joku Rautajärven pojista. Saattoi hän olla väärässäkin, hautajaiset meni lääketokkurassa. Ties mitä hän oli saanut kivunlievitykseksi.

Samaan aikaan upseerien korsussa Lammio lajitteli papereita. Käteen osui arviointi Koskelasta ennen tämän saapumista upseerikouluun. Kai Lammio voisi lukaista sen läpi. Haittaa siitä tuskin olisi eikä hän kertoisi kenelläkään lukemastaan.

”Voitto Johannes Koskela, synt. 28.1.1918. Tunnetun punapäällikön Akseli Koskelan poika. Aloitti sotaväessä hieman ennen sotaa ja oli ensimmäisiä rintamalla. Hiihtojoukoissa 4. divisioonassa. Haavoittui olkapäähän suurhyökkäyksen aikana. Hoidettu sotasairaalassa.” Lammion oli pakko lopettaa hetkeksi lukeminen. Koskela oli haavoittunut olkapäähän. Lammion mieleen muistui eräs oppitunti, kun Koskela oli ollut jotenkin outo eikä oma itsensä. Oliko pojalla edelleen lääkitys tai ongelmia lääkkeiden käytössä? Lammio puri huultaan ja jatkoi lukemista: ”Huippukunnossa. Raskasta ruumiillista työtä pienestä pitäen. Ei fyysisiä rajoitteita. Saattaa käyttäytyä väkivaltaisesti.” Lammio pudisti päätään ja nousi ylös tuolilta, otti manttelinsa sekä karvalakkinsa naulasta ja käveli ulos.

Ulkona oli alkanut sataa lunta. Lammio korjasi karvalakkiaan ja nosti manttelin kaulukset pystyyn. Kylmästä vapisevin sormin hän sytytti tupakan ja otti savut. Keuhkoissa kirveli ja sormia paleli. Hän tumppasi tupakan ja päätti lähteä kävelemään Koskelan tupaa kohti. Jos vaikka Koskela olisi ulkona tai muuten vaan seuraa vailla.

Lammio huomasi Koskelan istuvan tuvan portailla. Tupakkarasia ja tulitikut olivat jaloissa. Oliko jotain tapahtunut? Lammio veti syvään henkeä ja veti kasvoilleen kovan ilmeen, ennen kuin avasi sanaisen arkkunsa: ”Kersantti Koskela.”

Koskela hätkähti ajatuksistaani. Hän pyyhkäisi naamaansa ja katsoi Lammiota silmiin, nousematta kuitenkaan ylös. ”Vänrikki Lammio.” Koskela puhui värittömällä äänellä. ”Luin lääkäriarviotanne ja ajattelin tulla kysymään… parista asiasta, jos se vain sopii teille. Ja upseerin edessä kuuluu seistä.” Lammio sanoi. ”Miten vaan. Kysykää vaan.” Koskela kohautti olkiaan ja nousi ylös. ”Haavoituitte lukemani mukaan olkapäähän. Onko siitä vielä haittaa, josta olisi syytä tietää?” Lammio kysyi ja yritti kuulostaa viralliselta. ”Ei. Ihan kunnossa mä olen. Oliko muuta?” Koskelan ääni oli väritön. ”Onko teille sattunut jotain?” Lammio kysyi huomattuaan Koskelan olevan poissa tolaltaan. ”Ei ole. Jos tää oli tässä, mä meen nukkuun.” Koskela vastasi ja pyyhkäisi naamaansa. ”Vaikutatte olevan… poissa tolaltanne.” Lammio ilmoitti. ”En ole. Saako poistuu?” Koskela kysyi ja Lammio nyökkäsi. ”Öitä.” Lammio jatkoi ja poistui.

Seuraavana aamuna Lähde joutui repimään Koskelan ylös sängystä. ”Älä revi saatana. Anna mun nukkuu.” Koskela valitti ja istui selkä vasten seinää. ”Nukuiks sä ollenkan?” Lähde kysyi huomatessaan Koskelan nuokkuvan. ”Nukuin nukuin. Älä siittä huolehdi.” Koskela pudisti päätään ja nousi ylös. Lähde huokaisi ja etsi taskustaan tupakka-askin ojentaen sen Koskelalle. ”Lähet taas käyntiin. Ota koko aski, mä en tartte.” Lähde sanoi nopeasti ja Koskela lähti alupaidassa, sarkahousuissa ja saappaissa ulos. Lähde huokaisi, mutta ei jaksanut lähteä perään.

Koskela sytytti kylmästä tärisevin sormin tupakkaa. Lammio ilmestyi Koskelan näkökenttään ja vänrikki riisui manttelinsa ja laittoi sen kersantin harteille. ”Ette te kai kipeäksi halua tulla?” Lammio sanoi ja sai vastaukseksi mutinaa, josta ei saanut selvää. ”Ihan miten vain, tänään on suuri päivä teille. Jos te vain haluatte sitä.” Lammio yritti avata keskustelua. ”Tottakai mä haluan. Se vaan… ei tunnu oikeelta. Täälä on paljon jätkiä, joille se kunnia kuulus ennen mua. Te sen sanoitte. Punikin poika.” Koskela veti savut tupakastaan ja tarjosi Lammiolla askista tupakkaa. Tämä kuitenkin kieltäytyi. ”Niin. Tottakai minä ymmärrän sen. Mutta te olette raatanut sen eteen. Ja jos totta puhutaan, minä ehdotin sitä. Olen ollut todella tyytyväinen teihin. Ei mitään vaikeuksia osoittaa kunnioitusta muita kohtaan. Mielestäni olette vaatimaton, jota useimmat upseerit eivät ole. Ja mitä taustaanne tulee, se ei vaikuttanut päätökseen milläänlailla. Lähetin jopa kirjeen veljellenne, koska halusin olla varma päätöksestäni. Hän puolsi asiaa ja sen jälkeen ehdotin sitä.” Lammio sanoi vakavalla äänellä. ”Oikeesti? Kiitos paljon… Mun pitäs varmaan… kertoo teitille jotain.” Koskela sanoi ja penkoi taskujaan löytäen kranaatinsirpaleen housuntaskusta. ”Mikä tuo on?” Lammio kysyi, vaikka arvasi vastauksen. ”Se otettiin pois mun olkapäästäni. Mä en tiedä, miten mä selvisin siittä, mutta jotenkin tuntu, että toi sirpale piti säilyttää. Ja nii… se on kulkenu mun mukanani siittä lähtien.” Koskela tumppasi tupakkansa. ”Kiitos, kun kerroitte. Valaisee asiaa. Nähdään kohta.” Lammio nyökkäsi ja lähti.

••

Koskela käveli joukkueensa kärjessä. Metsä ei ollut mitenkään erityisen tiheä, mutta kuitenkin vaikeakulkuista. Koskela pudisti neulasia olkapäiltään ja kuuli edestä tykkien äänen. Hän ei ollut varma, oliko kyseessä omat ja nosti kätensä pystyyn ja joukkue pysähtyi. Hetken päästä Koskela varmistui siitä, että se oli oma patteri ja päätti jatkaa matkaa.

Pari päivää Koskelan joukkue liikkui paikasta toiseen ilman taisteluja. Tulikasteensa joukkue selvitty erinomaisesti, sillä ei tullut kaatuneita tai haavoittuneita. Koskela koki ylpeyttä siitä. Hän päätti jakaa tupakka-askistaan kaikille yhdet, kuin kiitokseksi. Mitä niitä turhia säästelemään, loppu voisi tulla ihan milloin vain. Tupakointikielto oli voimassa marssien aikana, mutta kai siitä voisi luistaa.

Koskela ylennettiin luutnantiksi Petroskoin valtauksen jälkeen ja hän alkoi pikkuhiljaa tulla läheiseksi kapteeni Lammion kanssa. Kovin moni ei siihen kuuleman mukaan ollut pystynyt, mutta Koskelan ämmän poika pystyi mihin vain hän tahtoi. Ei hän sillä kerskunut, mutta aina öisin hän karkasi upseerien tuvasta ulos Lammion kanssa puhumaan asioista.

”Lammio…” Koskela aloitti hiljaa. ”Niin? Oliko teillä jotain asiaa?” Lammio kysyi tupakka suussa. ”Ei oikeastaan. Sitä vain, että… koskas sais lomia? Taikka kun…” Koskela nielaisi. ”Kerro vain.” Lammio otti ymmärtäväisen katseen. ”Isäni on huonossa kunnossa… Tuntuu jotenkin pahalta olla täälä eikä kotona auttamassa sitä. Ymmärrän kyllä, jos en saa lomia.” Koskela pudisti päätään. ”Kyllä… Niin. Huomenna on lähtö… Mutta katsotaan… Kunhan edelliset lomalaiset palaavat. Ja muutenkin, voin luvata sinulle, että olet seuraavassa lomalaisryhmässä.” Lammio nyökkäsi ja tumppasi tupakkansa. ”Kiitos. Kunhan et kerro kellekkän. Pari päivää on riittävä.” Koskela otti kasvoilleen kovan ilmeen, johon Lammio oli tottunut ja tämä nyökkäsi.

••

Lomalta palattuaan Koskela pääsi upseerien korsuun. Oli se vaihtelua jatkuvaan liikkumiseen. Hän istahti hänelle varatulle punkalle ja tiputti reppunsa lattialle. Nopealla silmäilyllä upseereista ei ollut lähtenyt ketään tai tullut uusia. Se oli hyvä juttu, ei tarvitsisi opetella uusia nimiä ja komppanian johto pysyisi samana.

”Koskela! Vaihtakaa vaatteenne ja tarkastakaa joukkueenne!” komppanianpäällikkö sanoi huomattuaan vaaleatukkaisen luutnantin istuvan punkalla. Nopeasti Koskela nousi ylös ja heitti repun selkäänsä. Hitaasti hän laahusti ulos ja käveli kohti joukkueensa telttaa. Se oli aika kaukana komentopaikasta, mutta matka tuntui lyhyeltä hyvin levänneenä ja äidin ruokia syöneenä.

Koskela pääsi joukkueensa teltalle ja heti huomasi Lähteen puuttuvan. Kurkkuun nousi pala. Mitä tälle oli tapahtunut? Ei kai vain tämä ollut kaatunut? Koskela rykäisi ja sanoi: ”Morjens. Tulin ny lomilta. Onko kaikki kunnossa?” Hän silmäili joukkuettaan. Lähdettä ei näkynyt, mutta ei näkynyt täydennystäkään vaikka siitä oli ollut puhetta. ”Joo. Lähde… on jsp’l. Hään poskes ol haava jost myö ei tiijetä jot mist se tul.” Kivistö kertoi. ”Selvä. Minä käyn sielä. Olkaa kiltisti.” Koskela virnisti ja lähti.

Koskelan tehdessä matkaa jsp’lle kohti etulinjaa Lammio huomasi pojan. ”Koskela! Palasit lomalta?” Lammio kysyi ja lyöttäytyi Koskelan seuraan. ”Niihän minä tein. Yks mun kessuistani on jsp’llä nii sinne olen ny menossa. Vähän niinku tarkastaan tilanteen.” Koskela hymähti. ”Ymmärrän. Oliko hyvä loma?” Lammio hymyili vähän. Heistä oli tullut läheiset Koskelan kanssa. ”Olihan se. Äiten ruokia oli ikävä.” Koskela virnisti. ”Varmasti.” Lammio nyökkäsi.

Matka taittui jokseenkin nopeasti, kunnes Koskela kuuli aseiden ääntä. He olivat lähellä etulinjaa, joten pitäisi olla varovainen. Koskela kuuli räjähdyksen jostain läheltä ja sen jälkeen kipua oikeassa sääressään. Hän vajosi polvilleen irvistäen. Lammio huomasi tämän, otti Koskelan repun pois tämän selästä ja varovasti käänsi Koskelan selälleen. Sääressä törrötti kranaatinsirpale. Se näytti menneen luuhun asti, mutta Lammio ei ollut täysin varma asiasta.

”Sattuuko?” Lammio kysyi. ”Arvaa.” Koskela irvisti. ”Tyhmä kysymys, anteeksi. Onko sinulla repussasi sidetarpeita?” Lammio kysyi ja alkoi penkoa Koskelan reppua. ”Emmä tiärä. Voi ol...la.” Koskela irvisti. ”Sidettä löytyy… mutta ei tikkausvälineitä. Haava pitäisi puhdistaa jollain. Jaksatko nousta ylös?” Lammio yritti ajatella järkevästi. ”Revi se vitun sirpale ulos ja laita se saatanan side haavan päälle.” Koskela komensi, kun kipu sääressä alkoi yltyä. ”En minä… ettei tule komplikaatioita. Kannan sinut jsp’lle.” Lammio änkytti ja nosti Koskelan istuma-asentoon ja siitä reppuselkään.

Jsp oli täynnä ja ulkopuolella telttaa oli myös haavoittuneita. Lammio vilkuili ympärilleen, mutta ei nähnyt lääkäriä tai lottaa. Kuitenkin hän laski Koskelan maahan ja samalla hetkellä lotta tuli miesten viereen.

”Mitäs teil on tapahtunu, herra luutnantti?” lotta kysyi Koskelalta. ”Me vittuun siittä herrottelemasta ja pistä... toi jalka kuntoon!” tämä räyhäsi. ”Luutnantti Koskelaa osui kranaatinsirpale sääreen, kun olimme matkalla tänne. Aika ironista, vai mitä?” Lammio hymähti ja puristi Koskelan olkapäätä, että toinen rauhoittuisi. ”Ai. Selvä. Haen välineet ja kattotaan sitten jalkanne kunto? Onko hyvä?” lotta kysyi, mutta ei jäänyt odottamaan vastausta ja lähti.

”Henrik. Sa suoraan. Se on paha?” Koskela irvisti. ”Ei ole. Saapas on rikki, ei muuta. Ole ihan rauhassa. Kyllä sinä selviät.” Lammio rauhoitteli luutnanttia niin hyvin kuin osasi. ”Älä saatanassa. Sattuu.” Koskela irvisti. ”Minä uskon sen. Ole vain rauhassa. Katso, tuolta se lotta jo tuleekin.” Lammio osoitti eteenpäin sormellaan kohti lottaa, jolla oli paljon kantamuksia.

Lammion teki mieli mennä auttamaan lottaa, mutta jokin esti häntä jättämästä Koskelaa. Ehkä hän välitti pojasta liikaa, ettei kehdannut jättää tätä. Ei hän voinut toista rakastaa. Kuitenkin heidän välilleen oli muodostunut tiivis yhteisymmärrys ja luottamus. Oli se sitten hyvä tai huono asia, siitä Lammio ei vielä ollut ottanut selkoa. Koskelan pään ja hyvin rakennettujen muurien sisään oli vaikea päästä. Oikeastaan Lammio ei ollut saanut selville pojan menneisyydestä mitään. Vain sen, minkä kaikki tiesivät. Punikin poika. Jostain Lammio oli etsinyt tiedon Koskelan veljen kaatumisesta talvisodassa. Muuten tiedot Koskelasta oli tyhjää. Ei edes usean komentokorsussa yhdessä vietetyn yön jälkeen. Lammio ei silti halunnut luovuttaa Koskelan suhteen.

”Noin. Kattotaas jalkaanne. Saapas pitää leikata, ettei sirpale liiku ja aiheuta lisävahinkoo. Sen jälkeen puristusside pohkeen ympäri verenvuoron minimoinniks. Ja sitten sirpale ulos, tikit ja side. Herra kapteeni, voisitteko pidellä he… luutnanttia paikoillaan?” lotta selitti toimenpiteet. Lammio havahtui ajatuksistaan ja nyökkäsi. Tottuneesti hän veti Koskelan selälleen, niinkuin useaan otteeseen parin viime kuukauden aikana. Tällä kertaa vain nurmikolle eikä sängylle. Hän otti Koskelan hartioista kiinni. ”Sattuuko?” Lammio katsoi Koskelaa silmiin. ”Arvaa kaks kertaa, Henrik.” Koskela kirahti hampaiden välistä ja tuijotti Lammiota tämän harmaanvihreisiin silmiin. ”Ette viitsisi käyttää etunimeäni täällä.” Lammio sanoi hiljaa ja huomasi Koskelan vartalon nytkähtävän. Lotta oli laittanut morfiinia pojalle.

Lotta sai leikattua saappaan ja sen jälkeen tottuneesti laittoi puristussiteen ja nykäisi pihdeillä sirpaleen ulos. Nopeasti hän puhdisti haavan ja alkoi tikata. Haava oli viitisen senttiä pitkä, mutta yllättävän siisti. ”Kai Koskela tulee kuntoon?” Lammio nielaisi. ”Kyllä. Jalka saattaa tuntuu aralta pari päivää, mutta kuntoon se tulee joka tapauksessa. Suosittelisin, että side vaihdettaisiin päivittäin. Tikkien pitää olla viikon.” lotta sanoi ja alkoi sitoa haavaa. ”Niin, tottakai. Ei kai tämä rajoita luutnantin elämää mitenkään?” Lammio kysyi. ”Pari, kolme päivää hän saattaa arastella astumista ja seisomista kahrel jalal, mutta ei muuten. Jalan täytyy levätä ja toivon teidän ymmärtävän.” lotta sanoi. ”Kyllä, tottakai. Entä lääkinnällinen puoli?” Lammio puristi Koskelan hauista, ettei toinen nukahtaisi. ”En usko sil olevan tarvetta. Lepoo.” lotta sanoi ja sai sidottua haavan.

”Niin, oliko teillä tänne jotaan muutakin asiaa?” lotta muisti noustessaan ylös. ”Koskela puhui, että hänen joukkuelaisensa on täällä. Lähde. Olisiko ollut alikersantti.” Lammio silitti huomaamattomasti Koskelan oljenvärisiä hiuksia rauhoitellakseen toista. ”Kersantti Lähde tuli tänne vähän aika sitten poskihaavan takia. Se tikattiin ja se päästettiin menemään. Ja muuten, suosittelisin viemään Koskelan pikimmiten lepäämään…” lotta nyökkäsi ja lähti. Lammio nosti Koskelan reppuselkään ja lähti.

”Eero. Se kuoli. Ikävä.” Koskela sanoi hiljaa, mutta Lammio kuuli sen, kun toinen puhui ihan korvan juuressa. ”Niin. Minä tiedän. Koeta nukkua. Kipu alkaa tuntua mitättömältä, kun nukkuu.” Lammio teki taivalta kohti komentokorsua. ”Vilho. Onko se elossa? Mä sain siltä kirjeen ja se käski kirjottaa takasin. Nii, ja äite lupas tehdä mulle villasukat talvee varten. Isä… tarttis apua pellolla. Ja mummon muisti pätkii. Jos mä selviän, muistaako se enää mua? Kaarina itkee Auliksen perään. Juhani on vielä nuori eikä se taloo pysty pitään vielä.” Koskela selitti. Lammio oli häkeltynyt. Koskela puhui perheestään. ”Eiköhän veljesi ole elossa. Kirjoita huomenna, nyt sinun pitäisi nukkua. Äitisi on varmaan iloinen, kun saa tehdä sinulle villasukat. Ja eiköhän isäsi pärjää pikkuveljesi kanssa kaksin. Mummosi varmaan odottaa sinua jo kotiin. Sisaresi löytää jonkun toisen, jos tälle Aulikselle käy jotain.” Lammio puheli ja pian kuuli tasaista tuhinaa korvansa juuresta.

Lammio pääsi komentokorsulle ja laski Koskelan tyhjälle sängylle. Hän riisui Koskelalta takin, toisen saappaan, lakin ja laski henkselit alas. Hän etsi katseellaan tyynyjä, jotta saisi nostettua Koskelan jalan ylös. Hän ei löytänyt ylimääräisiä, joten päätti ottaa omalta sängystään tyynyn ja täkin ja laittoi ne Koskelan jalan alle. Sen jälkeen hän riisui itseltään takin, saappaat ja lakin ja laski henkselit alas ja kapusi Koskelan viereen ja veti peiton molempien päälle. Siinä oli hyvä ja lämmin olla.  

[justknit]

https://justknit.fi/kaulahuivi-novita-teddy/ #justknit

[vittumainennarttu]

🕷🕸

🕷: what’s your go to fall outfit?

Mustat farkut, musta paita (joku gottityylinen), mustat sukat ja korut jotka millonki sattuu miellyttään. Ulkona vielä lisäksi musta nahkatakki tai tuulitakki riippuen kelistä ja siitä mihin oon menossa ja mitä teen pihalla, mustat tennarit tai 3-10 sentin koroilla varustetut kengät, kaulahuivi joka tällä hetkellä on puna-musta, ekat hanskat jotka satun löytään ja BMTH-pipo. Jos on oikeen kylmä niin villasukat on pakko olla sisällä ja värillä ei oo väliä. Toivottavasti ymmärsin kysymyksen oikein

🕸: rank the seasons from best to worst

Kesä, kevät, syksy, talvi (järjestyksen määrittelee se miten kylmä mulla on)

[viimalaivasto]

En osaa erityisesti neuvoa ruotsin kirjotuksiin ku en ite kirjottanu ruottia mutta osaan jotaki vinkkejä näin yleisesti antaa. Kannattaa alottaa se lukeminen ajoissa ja vaikka kavereitten kanssa kerrata. Paljon mukavampaa opiskella porukassa. Abitreenistä löytyy paljon apuja ja kannattaa kattoa vanhoja kokeita ja tehäkki niitä. Ja sensorin vinkit kannattaa lukea kanssa! Vaikka ne vaikuttaa vähän höpöiltä niistä löytyy joskus tärkeitä tiedonmurusia siitä mitä ne sensorit haluaa kokelaalta. Jos preliminäärikokeita järjestetään mee ihmeessä tekemään! Auttaa tosi paljon ku pääsee harjottelemaan sitä tilannetta ja ajankäyttöä.

Koepäivää ennen kannattaa huolehtia että läppäri on kunnossa ja kaikki päivitykset on hoidettu. Tarkasta myös että kuulokkeet ja hiiri toimii. Evääksi kannattaa pakata jotaki helppoa syötävää esim leipää ja hedelmiä. Älä missään nimessä pakkaa mitään rapisevaa tai muuta äänekästä. Tuut katumaan. Ota aina vettä. Jos otat limsaa esim tölkissä avaa se ennen kokeen alkua. Pakkaa läpinäkyviin rasioihin niin eväiden tarkistus on tuskattomampaa.

Pukeutua kannattaa kerroksittain ja mukavasti. Älä laita farkkuja. Muista villasukat. Meidän koululla saliin ei saanu viedä vilttejä, mutta iso kaulahuivi on melkein sama asia. Jos tarviit silmälaseja, laita lasit oikeasti päähän. En suosittele piilareita koska ruudun tuijottelu tuntu kuivattavan ainaki mulla silmiä.

Vessaprotokolla vaihtelee varmaan kouluittain, mutta meillä piti tarkistaa onko vessavahti paikalla. Jos oli, voi lähteä omalta paikalta vahdin luo joka sitten saatto vessaan. Jos ei, piti oottaa että vahti tuli saattamasta edellistä kokelasta. Kannattaa tarkistaa tämäki omalta koululta.

Muista peittää tekstit ihan kaikesta. Jätä puhelin ja älykellot reppuun/lokeroon/koriin. Älä vie niitä saliin. Vaikka koe onki sähkönen, ota silti ainaki kynä ja pyyhkäri mukaan niin saa tehtyä muistiinpanoja suttupaperille. Muista mukaan oma kone, laturi, langallinen hiiri ja korvat peittävät kuulokkeet. Ota mukaan henkkarit (passi, ajokortti). Pienemmillä lukioilla ei oo niin vaarallista unohtaa henkilöllisyystodistus jos valvojat tunnistaa, mutta kannattaa huolehtia mukaan niin on kaikilla helpompi koeaamu. Koulusta riippuu saako saliin viedä esim omia nenäliinoja (meillä ei saanu), joten varmista koululta. Yritä nukkua koetta edeltävänä yönä. Piä taukoja koetta tehessä. Jalottele eli käy vessassa. Opettele kokelasnumeros ulkoa, ei oo kiva kellekään jos ei kokelas tiedä millon mennä saliin. Ku pääset saliin älä panikoi vaan ota ihan iisisti. Asettele ittes paikalles ihan rauhassa ja iske ytl:n kaunis muistitikku koneesees ku oot henkisesti siihen valmis. Ku koneen on saanu koetilaan on tosi tärkeää että valitsee oikean kokeen tehtäväksi oikealla kielellä (varsinki reaalipäivinä). Muista palauttaa se koe sieltä kokeen lopusta (t. ei oo hauskaa ku tullaan hakemaan takasin saliin ja kerrotaan että hei et oo päättäny koettas meidän pitää onkia se täältä serveriltä sulle että saat päättää sen)

Hyvin se menee. Muista että et oo ainoa lukiolainen tekemässä sitä koetta. Jos joku tuntuu hirmu vaikealta, on se varmasti sitä muillekki. Älä ota turhaan paineita. Kyllä sie selviät. (Jos on jotaki huolia niin kysy ihmeessä, yritän auttaa parhaani mukaan.)

KIRJOTUKSET, APUA!

nyt on tyypit aika lyödä tiskiin kaikki neuvot ja vinkit ja lifehacksit kirjotuksia varten.

miten aikataulutan, onko siihen joku sovellus? auttaako abitreenit oikeesti? miten luen ruotsia, mitä sanastoja painotan? mitä laitan päälle kirjotuksiin? mitä eväitä? saanko tuoda korvatulpat kirjotuksiin? entä jos haluan vessaan?

AUTTAKAA LOWKEY PANIKOIVAA ABIA

[sisustusjalahjajuuttisakki]

Alpakkaa, karitsan villaa ja puuvillaa. Pehmeä kuin pilvi! #alpakka #karitsanvilla #puuvilla #virginwool #alpakkawool #kaulahuivi #tuubihuivi #navytvist #käsityö #handmade #knitted #juuttisäkki https://www.instagram.com/p/Cn1NNxgAnf0/?igshid=NGJjMDIxMWI=

[kvartsicosplay]

Coniraportti: Mushucon 29.4.2017

Olen hieman vältellyt tämän kirjoittamista muutaman ikävän asian vuoksi. Näistä en siis syytä Mushua, ja koska asiat ovat toistaiseksi parempaan päin, voin lopettaa tämän välttelyn. Tosin silläkin, että minulla on ollut monen viikon coniputki, on varmaan vaikuttanut laiskuuteeni.

Mushucon polkaistiin käyntiin varsin aikaisin, koska piti ajaa Oulusta Rovaniemelle. Cossikseni pistin Hetalian Venäjän, koska se näyttää parhaalta Amerikan ja Englannin rinnalla, eli siis Neekkis ja Maraku lähtivät reissuun mukaan. Neljänä porukassamme oli Mondetta. Tutulla jengillä on hyvä matkustaa.

Ihan ensimmäisenä meillä piti olla paneeli. Hieman outojen kellonaikojen (sekä yleisesti sen että se oli päivän eka luento) takia se ei tainnut herättää aivan toivottua reaktiota Mushuconin conikävijöissä. Noh, onpahan paneeli seuraavaan tapahtumaan mietitty valmiiksi. En tosin juuri käynyt ohjelmissa itsekään. Ainoa mihin menin, oli cosplaykisa. Se oli aivan mukava, ja salin parhaasta ominaisuudesta (eli suuresta näytöstä) oli otettu kaikki irti. Väliajalle oli järjestetty Kahoot-peli, eli tietovisa. Ei me pärjätty kovinkaan hyvin, mutta idea oli tosi kiva.

Conipaikka oli väkimäärään suhteutettuna oikein hyvä. Ainoa harmi oli ilmastointi, sillä suuret ikkunat lämmittivät paikan kuin kasvihuoneen. Minulla ollut villainen kaulahuivi ja Neekkiksen nahkatakki tekivät osasta päivää erityisen tukalan. Tosin onhan tällaisiin jo tottunut, kun on vuosia jo kierrellyt tapahtumissa.

Osasyy, miksen käynyt kovin monissa ohjelmissa oli, koska Mushucon ei ollut pelkkä tavallinen hupireissu, vaan menimme mainostamaan Kummaconia ja myymään herkkuja. Niitä menikin odotettua enemmän, joten kiitokset kaikille meitä tukeneille! Vajaa pari viikkoa enää siihenkään! <3

Vaan päivä ei päättynytkään tähän. Me otimme suunnaksi vielä Ikean! Ideana oli, että jos joutuisimme joka tapauksessa ajamaan mutkan Kemin kautta takaisin Ouluun, niin miksei mentäisi samantien pikku reissulle rajan yli? Odottamattomana muutoksena vain oli, että myyntipöytäsali oli auki tunnin pitempään kuin alunperin oli ollut tarkoitus, niin me lähdimme tapahtumasta vasta reilu tunnin myöhemmin kuin piti. Eli valitettavasti saapuessamme meillä oli aikaa olla Ikeassa vain tunnin, emme ehtineet syödä siellä tai ehtineet karppikauppaan.

Mutta tämä ei ollut tarkoituksenakaan. Ainakaan merkittävimpänä. Sen sijaan tärkeintä oli ottaa cossikuvia! Jos siis Ikea yrittää myydä tuotteita sisustamalla mahdollisimman viehättäviä huoneita, miksei hyödynnettäisi niitä? Me sovimme sinne aivan täydellisesti, eikä kukaan ainakaan tullut suoraan komentamaan meitä ulos. Suosittelen. Älkää vain, lapsoset, olko kenenkään tiellä.

Aiemmin mainitsemani ikävä asia liittyi juuri cossikuviin. Muistikorttini päätti, ettei ottamamme kuvat olleet tarapeeksi hyviä, eli se päätti korrupotoida ne. Olen nyt pari viikkoa yrittänyt pelastaa niitä yksi kerrallaan, ja viimeinkin olen jo voiton puolella. Ehkä joskus saan jopa laitettua niitä näytille...

Ruuan hakeminen päivän päätteeksi oli yllättävän hankalaa. Teimme sen virheen, että lähdimme Ruotsista ja yrimme löytää Hesen Suomen puolelta. Ilmeisesti kaikki ne olivat päättäneet sulkeutua jo kuudelta. Ajoimme siis Kemin puolelle nälissämme ja kiroillen ennen kuin löysimme avoimen Kotipizzan. Tuskin kukaan meistä oli koskaan ollut niin iloinne saadessaan kallista pitsaa, mutta tuskin mikään ruoka maistui niin hyvältä kui se sillä hetkellä.

Mushucon, Mushucon... Mitä siitä voisi sanoa? Menisinkö menossa uudestaan? Miksen. Eihän sinne ole kuin pari tuntia, ja kyllä minä sellaisen matkan teen ihan mielelläni.

[branda]

TOIVEOHJE – NEULOTAAN YHDESSÄ SUPERHIENO KAULAHUIVI – MUITA IHANIA

[perkeleenputkine]

Minä idiootti: nahkatakki ja kaulahuivi mutta kahet lapaset. Sanoo ei tunnu missää vaikka pakkasta on -30°C

Sinä, amatööri: Talvitakki ja yksi kerros vaatteita sen alla. Ei käytä villasukkia, hanskoja tai pipoa. Palelee jo muutaman asteen pakkasessa.

Minä, ammattilainen: Kaikki mahdolliset vaatekerrokset puettuna. Pitkät villasukat, verkkarit farkkujen päällä, kaksi paitaa ja villatakkia. Hikoilee, vaikka pakkasta olisi -20.

[atleettiliike19-blog]

Atleettiliike 19

Me olemme kansallissosialistinen liike ja meidän tarkoitus on tarjota kansallismielinen vaihtoehto urheilun ja liikunnan maailmaan, jota dominoi peilikuva, raha ja vääristyneet arvot. Lihaskuntoharjoitteilla ei pitäisi olla mitään tekemistä sen kanssa kuinka ne vaikuttavat ulkonäköön. Kestävyys ja räjähtävyys ovat olleet ja tulevat aina olemaan kivijalkoja fyysiselle hyvinvoinnille. Eristetyt harjoitteet eivät tue kokonaisvaltaista kehitystä, vaan niillä pyritään lihasmassan pikavoittoihin. Näillä pikavoitoilla pullistellaan omalle peilikuvalle. Huippu-urheilijat eivät eristä lihaskuntoharjoitteita, vaan pyrkivät aktivoimaan vartalon muita lihasryhmiä samalla kun kytkevät tiettyä lihasryhmää. Hyvänä esimerkkinä pystypunnerrus kyykyn ala-asennossa. On myös melko kieroutunutta, että tuorein urheilutiede on huippu-urheilijoiden käytössä, eikä sitä ole valjastettu kansanterveyden hyväksi. Tämä johtunee bisneksestä, joka on keinotekoisesti luotu liikunnan ja sen parhaimpien yksilöiden ympärille. Terveessä yhteiskunnassa yksikään mies tai nainen ei omistaudu urheilulle nykyisen kaltaisella hypnoottisella raivolla, jossa unohdetaan työ oman perheen ja kansan eteen. Vääristyneistä arvoista kertoo myös urheilufanius. Aikuiset miehet luovat itselleen utopian, jossa tuhansien kilometrien päässä kotiottelunsa pelaava urheiluseura on mielikuvitustasolla elämän ja kuoleman asia. Luonto käskee miestä valitsemaan puolensa, puolustamaan veljeään ja kaatumaan saappaat jaloissa. Tämä onnistuu modernissa kehyksessä vaivattomimmin olutuoppi kädessä, kaulahuivi kaulassa ja pelipaita päällä. A19

[tapionokuni]

手紡ぎ糸で手織りマフラー 完成！ #手織りマフラー #手紡ぎ手織り #手織り #kankaankudonta #kaulahuivi #käsinkehrätty #kainuunharmas #weaving #handweaving #handspunweaving https://ift.tt/2Gu8XeV