#hanna reetta schreck

[hiidenneiti]

"Sigrid ei kuitenkaan ollut kiinnostunut perinteisestä koulunkäynnistä tai pensionaattielämästä, saatikka seurapiirinäyttämöistä. Hänen koulutoverinsa muistelevat hänen mieluummin keskittyneen muotoilemaan eläimiä voileivistään!"

ikoni

[hiidenneiti]

"Mutta yhteiselo oli paljon myös kaikkea muuta kuin syvää yhteyttä tai onnellisuutta. Siitä kielii eräs maalaus, joka kuvaa erästä myöhäistä iltaa. Pöydällä makaa kaatunut tyhjä pullo, ympärillä lojuu lisää puoliksi juotuja pulloja sekä tyhjennettyjä tai puolityhjiä laseja. Neljä vahvasti humaltunutta taiteilijaa huojuu pöydän ympärillä. Taustalle levittäytyy huikentelevan ylevä mielikuvitusmaisema; taivas, universumi, tähtiä ja naishahmo kädet kohotettuna kohti suurta kuutamoa. Kuvan taustalla, sen oikeassa reunassa, kohoaa synkkiä ja mystisiä puiden runkoja.

Vuosi on 1894, ja siinä nuo nuoren Suomen toivot kaatavat kurkkuunsa kenties illan viimeisiä napsuja: Gallén, Merikanto, Kajanus ja Sibelius. Etunimiä tuskin tarvitaan. Vai ajatteleeko joku Marya, Liisaa, Lilliä tai Ainoa?"—Säkenöivät ja oikukkaat. Suomen kultakauden naisia. Hanna-Reetta Schreck. Like, 2021.

Akseli Gallen-Kallela  (1865–1931)

Probleemi / Kajustaflan Date: 1894, oil on canvas

English: From left: Akseli Gallen-Kallela, Oskar Merikanto, Robert Kajanus and Jean Sibelius. The name of the work is actually Probleemi or Kajustaflan and was made in 1894. Painting is a sketch for a more finished work Symposium Gallen-Kallela painted later on. This sketch version became much more famous than the actual work.

[kattila85]

Hanna-Reetta Schreck: Minä maalaan kuin jumala. Ellen Thesleffin elämä ja taide

Hanna-Reetta Schreck: Minä maalaan kuin jumala. Ellen Thesleffin elämä ja taide

Kävin muutama viikko sitten HAMissa Ellen Thesleff-näyttelyssä, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Olin aiemmin lukenut Thesleffistä Hesarin kuukausiliitteestä. Niinpä hain kirjastosta Hanna-Reetta Schreckin Thesleff-kirjan. Schreck tekee väitöskirjaa Thesleffiin liittyen ja on perehtynyt hänen kirjeenvaihtoonsa, joten asiantuntemusta kyllä löytyy.

Jokaisen luvun avaa taideanalyysi. Kirjassa…

[hiidenneiti]

Sama riivattu unohdus kertautuu myös Idan elämän lopussa: ilmeisesti kukaan ei tiedä, koska hän kuoli. Ainoa tieto on maininta, jonka mukaan Ida kuoli vuoden 1914 jälkeen. Jään pohtimaan, kuka kuolee jonkin tietyn vuoden jälkeen, mutta ei jonakin tarkkana vuonna. Kaikkihan me tietysti kuolemme jonakin tiettynä hetkenä, mutta sen sijaan on aiheellista kysyä, kuka voi unohtua ja muistua näin? Vuoteen 1914 saakka Ida muistettiin ja sen jälkeen hän saattoi kuolla. Mutta miksi hänet muistettiin vuoteen 1914 saakka? En tiedä. Sen sijaan alan pohtia, mitä tapahtuu, kun menneisyys vaikenee ja hiljenee, ei puhu? Mitä, jos arkistossa onkin ei-mitään? Kirsi Tuohela puhuu hiljaisten hiljaisuudesta. Marjo Kaartinen taas ehdottaa lohdullisesti, kuinka historiantutkimuksessa poissaoloa ei kuitenkaan oikeastaan voi ajatella "ei-minään" — pikemminkin kyse on menneisyyden jättämästä tilasta." Tämä on minusta kaunis ajatus. Idallakin oli syntymänsä ja kuolemansa välissä tilaa elää elämänsä, vaikka numerot viivan molemmin puolin puuttuvat tai eivät ole tarkkoja. Silti meillä on tilaa muistaa häntä.

Säkenöivät ja oikukkaat. Suomen kultakauden naisia. Hanna-Reetta Schreck. Like, 2021.

[hiidenneiti]

Ellan ei haaveillut tanssisaleista mutta ei toisaalta ollut myöskään aivan varma, riittäisivätkö hänen rahkeensa itsenäiseen ja omaehtoiseen elämään, kuten käy ilmi hänen kirjeestään Huldalle: "Tiedätkö, olen monesti ihmetellyt kuka minä oikein olen ja mitä minusta tulee. En ole taiteilija, enkä käytännöllinenkään, minua ei ole luotu suurta maailmaa varten, sen on kokemus minulle näyttänyt - en viihdy myöskään Mustialan tanssisaleissa - en ole rikas enkä niin köyhä, että minun olisi pakko tehdä työtä, minulla ei ole mitään erityisiä taipumuksia mutta en ole myöskään niin tyhmä, ettenkö haluaisi monessa ja mainiosti onnistua - mikä minä siis olen?"

Säkenöivät ja oikukkaat. Suomen kultakauden naisia. Hanna-Reetta Schreck. Like, 2021.

[hiidenneiti]

Uuden naisen stereotyyppi hahmottui toisaalta vapaaksi sieluksi, itsenäiseksi, pyörällä ajelevaksi uraorientoituneeksi älyköksi, toisaalta seksuaalisesti rappeutuneeksi, epänormaaliksi, miesmäiseksi ketjupolttajaksi, joka vihasi lapsia.

Säkenöivät ja oikukkaat. Suomen kultakauden naisia. Hanna-Reetta Schreck. Like, 2021.

[hiidenneiti]

Tällä hetkellä lukemassa — Hanna-Reetta Schreck: Säkenöivät ja oikukkaat. Suomen kultakauden naisia. Like, 2021.

Ellan Edelfelt, Siri Strindberg ja Aino Sibelius muistetaan tunnettujen miestensä vaimoina, mutta millaisia ihmisiä he olivat? He elivät vuosisadan vaihteen kiihkeää ja ristiriitojen täyttämää aikaa ateljeissa ja teatterinäyttämöillä, salongeissa ja puutarhoissa. Sigrid af Forsellesin, Alma Söderhjelmin ja Thesleffin siskosten kaltaiset oman tiensä kulkijat kyseenalaistivat naisen perinteiset roolit ja näyttivät suuntaa muille dekadenssin aikakauden kosmopoliiteille naisille. Kansallisen historian kirjoittivat, sävelsivät ja maalasivat miehet, mutta tässä kirjassa pääosaan astuvat rohkeat ja rajoja rikkoneet naiset.

[hiidenneiti]

Opintovuosien jälkeen ystävyys jatkuikin tiiviinä Pariisissa vuosina 1891-1893. Magnus Enckell sai asuttavakseen Albert Edelfeltin Pariisin ateljeen, ja Thesleff ja Enckell viettivät siellä aikaa yhdessä työskennellen. Marginaalisuus nähtiin Pariisin boheemeissa symbolistipiireissä kiihottavana ja tavoiteltavana, ja Magnuskin oli avoin homoseksuaalisuudestaan. Se ei estänyt hänen ja Thesleffin ystävyyttä - päinvastoin, he olivat molemmat marginaalissa, toinen sukupuolensa ja toinen seksuaalisen suuntautumisensa takia. [...] Edelfeltin boheemissa ateljeessa vietettiin pitkiä iltoja työtä ja ajatuksia jakaen. Kattoon pingotetuilla naruilla istuskeli Enckellin katukaupasta ostamia pikkulintuja. Thesleff kertoo kirjeessään sisarelleen, kuinka "Edelfeltin ateljee on uskomattoman miellyttävä, korkea ja iso ja sieltä on vapaa näköala. Nyt minä olen kuitenkin hieman peloissani, että voi tulla puheita, että minä käytän Edelfeltin ateljeeta - telinettäni en ikinä kasaisi sinne - tämä on kovin viatonta - me istumme ja piirrämme luonnoskirjaan. Enckellin mielestä on naurettavaa tulla moisiin ajatuksiin. Hän näkee ateljeen omanaan ja että hänellä on oikeus kutsua sinne vieraita, niin kuin haluaa. Niinhän se toki onkin, mutta tarinoita syntyy enemmän kuin helposti."

Minun nuoruuteni sinä: Magnus Enckell ja Ellen Thesleff. Hanna-Reetta Schreck teoksessa Magnus Enckell. Ateneum, 2020.