#ehkä sitä on vaan tulossa vanhaksi

[canisalbus]

(Finnish jumpscare)

Pikaista paranemista, toivottavasti ei mitään vakavaa kyseessä

(is jumpscared)

Aa kiitos ;_; Tuskinpa sentään, ärsyttää vaan kun paikat on joka päivä kipeänä ilman mitään järkevää syytä.

[maastojuoksu]

Pikakelaus kesästä syksyyn

Kohta ollaan joulussa, enkä ole ennättänyt kirjoitella tänne loppukesän ja syksyn juoksutapahtumista ja treeneistä. Koko ajan on ollut tohinaa. Sain loppuun urheilupsykologian opintoni ja aloitin saman tien urheiluravitsemuksen perusopinnot. Kun harjoittelussa tavoitteena on 12 h ultra, niin ei siinä kauheasti jää perhe-elämän ja töiden jälkeen enää blogin päivitykseen. Kymmeniä lenkeillä suunniteltuja blogitekstejä on siis jäänyt toteuttamatta.

On ollut todella virkistävää ja innostavaa opiskella tänä vuonna pitkästä aikaa, mutta se on vaatinut samanlaista asennetta kuin tavoitteellinen kuntoilukin. Itselle pitää asettaa aikarajat ja päämäärät, ja joustaa sitten kaikesta mistä voi, kun tulee se viime tinka. Sen olen tänä vuonna oppinut, että näillä kymmenillä unesta ei voi joustaa ainakaan, jos ei voi heti seuraavana päivänä paikata univajetta. Vaikka kroppa vielä toimisi, niin pää ei toimi, ja kaikki alkaa ärsyttää. Opiskelua täytyy rytmittää samalla tavalla kuin juoksulenkkejä. Pitää olla lepopäiviä, kevyttä perehtymistä ja tiiviitä rutistuksia, jolloin saa keskittyä asiaan kunnolla yhteen menoon. Nämä ovat varmasti olleet kaltaiselleni ikuiselle opiskelijalle joskus itsestäänselvyyksiä, mutta vuosien tauon jälkeen ne on täytynyt keksiä uudelleen. 

Heinäkuisen ultran jälkeen palauttelin marjastamalla, mutta sen jälkeen olen rakentanut harjoitusviikkoja maltillisesti kohti parhaillaan meneillään olevaa viimeistelykautta ennen Joensuu Night Runia. Ihan kisailematta en ole ollut. Kalenterissa on ollut merkintöjä useistakin polku- ja tasaisen kisoista siinä mielessä, mikä sopisi harjoitusviikon tavoitteisiin. Yksi alkuvuodesta asettamani tavoite oli parantaa tänä vuonna kympin, puolimaran tai maratonin aikaa. Kun sitä ei tullut tehtyä keväällä, syksyllä piti lunastaa itselle tehty lupaus. Kisamatkat päätettiin kuitenkin perheen ehdoilla, sillä myös lapset asettivat tänä vuonna itselleen juoksutavoitteita, ja minua tarvittiin kirittäjäksi. 

Elokuussa kävin juoksemassa pienen paikallisen polkujuoksukisan (n. 8 km) muutama viikko Pallaksen reissun jälkeen. En ollut vielä palannut vk-treeneihin, joten juoksu kulki tappisesti, ja aika oli minuutin viimevuotista huonompi. Olin kuitenkin todella ylpeä itsestäni, että uskalsin osallistua tuttuun kisaan tietäen jo, että aika ei tule olemaan mikään huippu. Positiivista oli sekin, että olin toipunut hyvin, vaikka lenkkejä oli takana vasta vähän.  

Syyskuun alussa oli Tunnin taival, jossa päällimmäinen huoleni oli, osaako perässä tuleva kuopus säädellä vauhtiaan ilman apuani, hän kun halusi eka kertaa kokeilla juosta näin pitkän kisan yksin. Huoleni oli turha, hän oli jopa saavuttanut minua loppua myöten, eikä eroa jäänyt kuin 600 metriä. Olenko minä tulossa vanhaksi vai onko nuoriso kehittynyt huimasti? Tajusin, että jos hän vain enää huolisi äitinsä seurakseen, voisimme tehdä lenkkejä samalla vauhdilla. Ensi vuonna en ehkä enää pärjää hänelle, ja hyvä niin. Numerot jäävät muistiini huonosti, joten jouduin tätä kirjoitusta varten tarkistamaan, oliko oma suoritukseni samaa tasoa kuin joskus aiemmin. Näköjään olin juossut 150 m pidemmälle neljä vuotta sitten, jolloin olinkin hetken aikaa elämäni parhaassa kympin kunnossa ennen ylirasitustilaa. Aika lähellä ollaan siis tuota kuntotasoa, nyt kuitenkin ilman samanlaista määrää vauhtikestävyys- ja intervalliharjoittelua.  Näköjään myös painottamalla harjoittelussa selvästi enemmän pk-vauhtista juoksua voi päästä hyviin tuloksiin jopa ikääntyneempänä. 

Syyskuussa olin ajatellut kokeilla puolimaratonia Kuopiossa. Ensin kuitenkin perheemme lähti ensikertalaisena Sukevan hölkkään, jossa on mahdollista juosta 7 km tai 21 km kiertäen seitsemän kilometrin lenkki kolmesti. Ilmoitin itseni esikoisen juoksukaveriksi ajatuksena juosta hänen kanssaan 7 km ja jatkaa siitä vähän reippaampaa tahtia loput 2 kierrosta, jolloin saisin mukavan puolimaratonin mittaisen  vauhtikestävyystreenin. En siis valmistautunut kisaan mitenkään vaan tarkoitus oli ottaa se harjoituksena. Lapsi kuitenkin heräsi kisa-aamuun röörit tukossa, eikä voinut lähteä juoksemaan. Niinpä minulle avautui yllättäen mahdollisuus kokeilla puolimaratonin ajan parantamista Sukevalla. Reitti oli yllättävän mutkikas, mutta korkeuserot olivat kohtuulliset. Nautin ihan hirveästi paineettomasta kisasta ja sainkin lähes niin hyvän tuloksen, kuin mikä joskus 10 v sitten asettamani pitkän aikavälin tavoite on ollut. Minuutilla jäi tulos uupumaan tavoiteajasta 1:45, joten jos koskaan en enää juokse maantiepuolikasta, niin olen tuohonkin aikaan tyytyväinen. Lisäbonuksena myös nuoremmat lapset juoksivat 7 km ja olivat saivat hyvät ajat, mikä oli yllätys heille itselleenkin. 

Kun esikoinen ei päässyt Sukevalla juoksemaan, niin päätin jättää Rauhalahti Kuopio Maratonilla puolikkaan väliin ja mennä siellä kympin hänen kaverinaan. Taas tuli todistettua, että toisin kuin teini-ikäinen voi luulla, kunto ei nouse hyvillä aikomuksilla ja suurilla luuloilla. Viimeiset kilometrit olivat hänelle tuskien taivalta, ja kävelysarjassa edenneet pikkusiskot saivat meidät maalisuoralla kiinni.  Sisukkaasti hän kuitenkin paransi omaa kympin ennätystään viime vuodelta, vaikka Kuopion reitti oli todella paljon vaativampi, kuin mitä odotimme. Emme ole ennen osallistuneet tuohon kisaan, vaikka se joskus on ollut mielessä. Tunnelma oli tosi hyvä. Samoin kuin Sukevallekin, myös Kuopioon voisi lähteä uudelleenkin. Kuopion maraton oli aito massatapahtuma, joten parkkipaikoista oli pulaa ja pesupaikalla ryysistä, mutta kokonaisuutena tämä oli hauska paluu entiseen kotikaupunkiin.

Lokakuussa oli perheellemme jo perinteeksi muodostunut Osmon superhölkkä, josta oma juoksuharrastukseni on aikanaan saanut kipinänsä. Pieksämäen reitti on varsin tasainen ja siellä on helppo pitää tasaista vauhtia yllä. Ajankohdan puolestakin se on monelle hyvä paikka rikkoa ennätyksiään.  Koko vuoden oli ollut selvää, että en tee siellä omaa juoksua (matkat 10 km, puolimaraton ja maraton), vaan koetamme yhdessä parantaa esikoisen viime vuoden kympin aikaa. Tavoitteena hänellä oli tunnin alitus, mutta epäilin sen olevan mahdotonta saavuttaa harrastamalla liikuntaa 1-2 krt/vko, siitäkin juoksua yleensä noin 3 km. Kuopion suoritus kuitenkin osoitti, että teinillä on sinniä ja kykyä mennä omilla äärirajoilla, joten tosissamme lähdimme matkaan. En ollut kuitenkaan tajunnut valvoa hänen aamun syömisiään ja juomisiaan, joten seurauksena oli koko matkan vaivannut vatsakramppi ja huono olo. Hän ei kertaakaan valittanut, mutta olemus kertoi omaa tarinaansa. Pakko oli välillä ehdottaa kävelyaskelia, kun toisen hengitys kuulosti niin vaikealta. Tunnin tavoitteeseen emme yltäneet, mutta ei se kauas jäänyt, ja lapsen ennätys parani samalta matkalta viime vuodelta 4 min. Ilman vatsakramppia tunnin ihme olisi ehkä tapahtunut. 

Tsempparina minulla oli hölkytellessä aikaa muistella, miten olen tämänkin tytön aikanaan lahjonut osallistumaan kyseisen tapahtuman lasten matkoille lupaamalla palkkioksi karkkia tai pienen lelun. Silloin oli kova halu saada lapsetkin osallistumaan, sillä arvelin heidän olevan siinä tapauksessa helpompaa kokeilla kilpailemista vanhemmalla iällä. Nykyään en enää toimisi noin, vaan luottaisin siihen, että esimerkin voimalla ajan myötä lapsi joko lähtee kilpatouhuun mukaan tai sitten ei. Toinen vaihtoehto olisi ollut juosta se lasten kilometri kaverina, mutta niihin aikoihin minulla oli itselläkin vuodessa vain yksi juoksukisa, ja se oli juuri Osmon superi. Tapahtumassa on aina ollut se huono puoli, että lasten lähtö on aikuisten lähdön jälkeen. Silloin kymmenisen vuotta sitten minulla oli vielä kynnys osallistua moneen tapahtumaan vuodessa, enkä osannut etsiä niistä tietoakaan. En ikinä haaveillutkaan, että joskus vielä koko perheemme juoksumatkailisi, vaikka suunnistuskisoissa taisimme jonkun verran käydä. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa Osmon superiin ilmoittautui koko perhe, mutta keskimmäinen ei sitten startannutkaan nuhan takia. Tunnin taipaleelta itseluottamusta saanut 13-vuotiaamme juoksi kympin aikaan 48 min, mikä oli hänen tavoitteensakin, mutta harmitteli eksymistään lämmittelylenkillä. Siinä tuli yli 3 km ylimääräistä tehotreeniä juuri lähdön alle, ja jalat olivat hapoilla jo ennen starttia. Kuulemma hän aikoo nyt ryhtyä kunnolla treenaamaan.  Ilmeisesti siis ensi kesänäkin täytyy katsella maantiekisoja, jos ei itselle, niin muille.

Suunnistuskisojakin katselin loppukesälle, mutta viikonloppuja oli pakko säästää myös pihahommiin, opiskeluun ja pitkille lenkeille. Parina viikonloppuna olimme kuopuksen kanssa urheilukisoissa talkoissa, joten kisatunnelmia on saanut aistia monesta näkökulmasta. 

Maininnan syksyltä ansaitsee vielä omatoiminen 50 km ultra harjoituslenkkinä ja varustetestauksena. Ihan kohta alkaa keventely. Kurjimmat syyssäät ovat alkaneet, illat pimenevät, otsalamppuni alkaa tulla tiensä päähän, ja on vaikea keksiä iltaisin enää kivoja reittejä, joissa ei tarvitsi pelätä kompastuvansa ja rikkovansa jotain juuri kriittisessä vaiheessa. Viikolla kävin pitkästä aikaa polkujuoksulenkillä seuran porukassa ja totesin, että en kyllä toista kertaa lähde pimeässä polulle ennen kuin ultra on turvallisesti ohi. Olen muutaman viikon totuttanut lenkeillä  jalkoja tasaiselle alustalle, joten polulla hurjastelu tuntui siksikin äkkiä oudolta. 

Tänään satoi koko päivän kaatamalla ja aamulla oli sellainen olo, että päätin jättää back-to-back-treenin väliin ja mennä teinien kanssa salille. Yritän koko ajan muistaa, että kovat harjoituskilometrilukemat eivät paljon lohduta, jos ylirasitus johtaa sairastumiseen tai rasitusvammaan. Nämä viikot vaativat tarkkaa itsensä kuuntelemista ja uskallusta joustaa tarvittaessa. Olen ollut todella onnekas, syksy on mennyt terveenä ja vaikka kolotuksia on ollut, ne ovat olleet paljon lievempiä kuin aiemmin. Murheenkryyninä ovat olleet opiskeluistumisesta tiukentuneet paikat, joihin venyttely, hieronta tai putkirullauskaan eivät ole tehonneet. Jos 12 h ultra johonkin tökkää, niin yllätystautiin tai sitten istumisen seurauksiin.