#Kauneushoitola Joensuu
Explore tagged Tumblr posts
Text
Kauneushoitolapalvelut Joensuussa
Kaipaatko toisinaan ylellistä hengähdyshetkeä arjen kiireiden keskellä? Haluaisit ehkä maata rauhassa meren rannalla ja kuunnella aaltojen loisketta auringossa lämmitellen. Aika etelänlomaan ei kuitenkaan riitä. Silti kaipaisit kipeästi pientä vaihtelua, joka toisi piristystä arkeen. Kenties piipahdus kauneushoitolassamme Joensuussa voisi olla ratkaisusi!
Arjen aherruksen keskellä on hyvä joskus ottaa pieni hengähdystauko kaikesta. Aina aikaa virkistäytymiseen ei kuitenkaan tarvitse varata viikkokaupalla Espanjan- tai Thaimaan-lomaa varten, sillä joskus pistäytyminen kulman taakse saattaa riittää.
Vihjeenä kerrottakoon, että miniloma saattaa löytyä lähempää kuin uskotkaan. Pieni vilkaisu peiliin paljastaa, mistä on kysymys. Näkyvätkö peilikuvassa kenties hapsottavat hiukset, jotka haarautuvat villisti latvoista? Ovatko silmäpussit päässeet kasvamaan unettomien öiden vuoksi, tai kukkiiko iho huonon ruokavalion johdosta?
Vaikka suuren suuria ulkonäköongelmia ei olisikaan, jokaisen olisi hyvä päivittää lookinsa uuteen uskoon vähintään kerran vuodessa. Jos ei muusta syystä niin ainakin siksi, että pieni piristys ja tyylimuutos tuo uutta potkua ja vaihtelua elämään. Apua uudistautumiseen ei tarvitse etsiä kaukaa, sillä pienissäkin kylissä on ainakin yksi kampaamo tai kauneushoitola.
Kauneushoitolan ja kosmetologien palvelut ovat suurimmalle osalle tuttuja: jokainen on ainakin joskus istahtanut parturin tuoliin. Jos kampaajalla ei tule käytyä säännöllisesti kerran kuussa, niin jokainen tapaa parturin ainakin muutaman kerran vuodessa.
Kauneushoitoloiden palvelut eivät kuitenkaan jää pelkkään hiusten leikkuuseen tai juhlakampausten tekemiseen, sillä varsinkin suuret kauneushoitolat tarjovat monenmoisia hyvinvointipalveluja hieronnoista kehon kokonaisvaltaiseen kehon- ja ihonhuoltoon. Kauneushoitola voi kiireisen arjen keskellä tuntua virkistävältä keitaalta, jonne on mukava piipahtaa säännöllisin väliajoin.
Vaikka vierailu kauneushoitolassa olisi vain harvinaista herkkua, se on visiitin koittaessa sitäkin nautinnollisempaa. Kauneushoitoloiden palveluihin kannattaa tutustua tarkkaan, sillä valikoiman laajuudesta saattaa yllättyä.
Hoida hiukset kuntoon erityistä päivää varten
Kampaamopalveluista löytyy mm. hiusten värjäystä
Kaikki tuntevat kauneushoitoloiden peruspalvelut: hiustenleikkuut, kampaukset, meikkaukset sekä käsien, kynsien ja jalkojen hoidot ovat tuttua kauraa erityisesti monille naisille. Perinteisiin kampaamopalveluihin kuuluvat leikkausten lisäksi esimerkiksi häämeikkien ja -kampausten suunnittelu samoin kuin niiden kokeilu ja toteutus hääpäivänä. Luonnollisesti kampaajat tekevät taiturimaisia taideteoksia myös muita juhlia ja merkittäviä päiviä varten.
Kampaamopalveluiden erityistä sesonkiaikaa ovat tärkeä juhlapäivät kuten esimerkiksi valmistujaisviikonloppu, jolloin moni uusi ylioppilas haluaa juhlistaa ison urakan menestyksekästä päättymistä näyttävästi. Vuotta nuoremmat puolestaan valmistautuvat vanhojen tansseihin huolella jo aiemmin keväällä. Kesä on puolestaan morsiamien kulta-aikaa, joten aika kampaajalle kannattaa varata jo hyvissä ajoin etukäteen – näin voi olla varma, että juhlapäivänä ei tarvitse kantaa turhaa stressiä meikin ja kampauksen onnistumisesta. Myös sulhaset kannattaa kuljettaa parturin pakeille, sillä ammattilainen osaa luoda juhlavan lookin myös sulhaselle ja bestmaneille: erityinen päivä vaatii erityisiä toimenpiteitä.
Hiusten ja meikin lisäksi tavallisimpiin kauneushoitolapalveluihin kuuluvat muun muassa ripsien pidennykset ja värjäykset sekä kulmien hoito ja värjäys. Kestovärjäyksellä silmiin saa sähköä pitkäksi aikaa, eikä kaupan meikkihyllyllä tarvitse vierailla joka päivä.
Kosmetologi analysoi ja hoitaa ihon ongelmat
Hiustenleikkausten lisäksi kauneushoitolat tarjoavat ihonhoitopalveluja ja -konsultaatiota iho-ongelmista kärsiville. Moni kaipaa kuorintaa varsinkin kutisevalle talvi-iholle ja kääntyy ammattilaisen puoleen. Kosmetologi tunnistaa, mitä iho kaipaa ja osaa tehdä oikeat hoitotoimenpiteet. Parasta palvelussa on se, että ammattilainen osaa myös suositella kotiin hankittavaksi tuotteita, jotka auttava pääsemään eroon ihon ongelmista.
Joskus avuksi kuivaan ihoon saattaa riittää pelkkä puhdistus tai kuorinta. Jos asiakas kärsii esimerkiksi lievistä iho epäpuhtauksista, kosmetologin valitsemat tuotteet auttavat saamaan ihon rasvatasapainon kuntoon.
Toisinaan ihon ongelmat saattavat olla vaikeita ja heikentää elämänlaatua huomattavasti. Lääkärin lähetteellä pääsee ammattimaisen kosmetologin juttusille. Hoito ei välttämättä sisällä pelkästään erilaisia ihonhoitotuotteita, sillä esimerkiksi aknea hoidetaan usein valohoidolla. Samalla menetelmällä voidaan huolehtia myös esimerkiksi ikääntyvästä tai punoittavasta ihosta. Moni on päässyt valohoidon avulla eroon myös esimerkiksi auringon aiheuttamista pigmenttiläiskistä.
Kosmetologin palveluihin kuuluu ihonhoito kokonaisvaltaisesti koko keholle. Hoitopaketteihin sisältyy usein esimerkiksi ihon kuorinta, puhdistus ja voitelu omalle iholle sopivilla tuotteilla. Panostus ihonhoitoon kannattaa, sillä esimerkiksi moni allergikko pääsee eroon herkästi ärtyvästä ihosta oikeanlaisten tuotteiden avulla.
Hoito rentouttaa kuin loma etelään
Yhä useampi viettää suurimman osan päivästä näyttöpäätteen edessä, sillä toimistotyöt vievät työntekijöiden ajasta nykyisin leijonanosan. Vaikka työ ei ole fyysisesti kuormittavaa, se vaatiin kuitenkin veronsa: valitettavan moni toimistotyöläinen kärsii niska- ja hartiaseudun ongelmista, jotka saattavat aiheuttaa kovia päänsärkyjä päivittäin.
Hätä ei ole tämännäköinen, sillä moni kauneushoitola tarjoaa asiakkaille monipuolisia hierontoja ja rentoutushoitoja. Asiakas voi ostaa esimerkiksi kokovartalokuorintapaketin, johon kuuluu myös puolentoista tunnin hieronta tai vaikkapa kasvohoito. Hoidossa kiinnitetään erityistä huomiota vartalon ongelmakohtiin, ja ammattitaitoinen kosmetologi osaa suositella kiinteyttäviä tuotteita, jotka nuorentavat ihoa vuosia. Rentouttavan käsittelyn jälkeen olo tuntuu kuin uudestisyntyneeltä.
Hoidon jälkeen on helppo myös näyttää uudestisyntyneeltä: etelänlomia ei todella tarvita, sillä monista kauneushoitoloista voi ostaa bussilipun hinnalla suihkurusketuksen koko vartalolle. Hoito kestää vain muutaman minuutin, ja tulokset ovat nähtävissä illalla omalla kotisohvalla. Kauniin ihon hankkiminen on helppoa, eikä asiakkaan tarvitse sietää jonotusta ja odottelua lentokentän turvatarkastuksessa.
Monet hoitolat tarjoavat miehille suunniteltuja paketteja
Kauneuspalvelut eivät enää ole naisten yksinoikeus. Monet miehet ovat alkaneet kuluttaa kauneushoitoloiden palveluja yhä enemmän, ja siksi monista hoitoloista löytyy miehille erikseen räätälöityjä hoitopaketteja. Hoitolaan astumista ei enää tarvitse kainostella, ja suurissa kaupungeissa näkyy esimerkiksi miesten omia partureita: monen miehen on helppo hakeutua liikkeeseen, jonka tunnelma sopii maskuliiniseen makuun.
Myös miesten muut kauneuspalvelut ovat yleistyneet viime vuosina. Kauneudenhoitotuotteita ei osteta enää salaa vaimon meikkibudjetista, sillä moni mies astelee kosmetiikkakaupassa rohkeasti myyjän puheille.
Sama trendi näkyy myös kosmetologien palvelujen kulutuksessa: kasvo- ja muita ihohoitoja tehdään kauniimman sukupuolen ohella enenevässä määrin myös miehille. Trendi kertoo siitä, että yhä useampi mies kiinnittää yhä enemmän huomiota ulkonäköönsä ja haluaa pitää hyvää huolta itsestään.
Hanki lahjaksi hetki hemmottelua
Osa kuluttaa kauneuspalveluja kuukausittain tai jopa viikottain. Joillekin kauneushoitolan palvelut ovat sen sijaan vain erityisiä hetkiä varten: yhä useampi järjestää esimerkiksi morsiamelle perinteisten polttareiden sijaan ylellisen hemmotteluhetken hierontojen ja hoitojen keskellä. Hemmoteltu morsian hehkuu takuulla sekä sisäisesti että ulkoisesti hääpäivänä, joten kosmetologin palvelut ovat iloinen yllätys kenelle tahansa alttarille astelevalle.
Lahjakortti kauneushoitolaan soveltuu loistavasti lahjaksi myös esimerkiksi ylioppilaaksi kirjoittavalle tai ammattiin valmistuvalle: ahkera työ pitää palkita, ja mikäpä olisi kannattavampaa kuin pieni panostus itseen. Myös syntymä- tai muuna merkkipäivänä äidit, vaimot, tyttöystävät ja kaverit kannattaa yllättää iloisesti – eipä lahja ole huono valinta ulkonäöstään kiinnostuneelle miehellekään.
Jos kaipaa ulkonäölleen kokonaisvaltaista päivitystä, kannattaa kääntyä kauneushoitolan ammattitaitoisen henkilökunnan puoleen. Tällä tavalla pääsee mukaan muuttumisleikkiin, sillä osa kauneushoitoloista tarjoaa tyylimuutospaketteja, joissa asiakkaille suunnitellaan kokonaan uusi look.
Pakettiin kuuluu tyylin kokonaisvaltainen uudistaminen. Asiantuntijat antavat neuvoja esimerkiksi vaatetuksen valintaan sekä meikkaukseen samoin kuin ihonhoitoon. Luonnollisesti hiukset saavat uuden muodon ja mahdollisesti uuden värin.
Ole rohkea ja tutustu uuteen itseesi tai anna tyylimuutos lahjaksi – hoitolan asiantuntijat takaavat sen, että lahja on ainutlaatuinen.
The post Kauneushoitolapalvelut Joensuussa appeared first on Joen kauneus.
Julkaistu blogissa: http://ift.tt/2wxEusx
0 notes
Text
Kauneushoitola ja kosmetologi Joensuu
Ammattitaitoinen ja palveleva kauneushoitola Joensuussa. Kosmetologipalvelut sekä ripsienpidennykset edullisesti. Suvantokatu 10 C 30, 80100 Joensuu. Katso!
0 notes
Link
0 notes