#'tommonen se nyt vaa on :/'

[nyhti]

100% headcanon Jonathan exhaust himself every single day just trying to make sure Nightmare eats healthy, because that fiend will just eat whatever thrash he comes across. Jeremiah would find it quite interesting, because they'll be talking outside Arkham and Jonathan will be bragging about how he so doesn't care for the well-being of himself or anybody else and then immediately afterwards jumps from his seat and zooms across the yard to snatch a french fry right out of Nightmare's beak while screaming: "THINK! OF! YOUR! HEALTH!" (And then he eats the french fry himself.)

[suentassu]

Oon kirjoitellut vuosikausia kaikenlaista, mut nyt vasta uskallan jakaa ekaa kertaa pienen kirjallisen rääpäleeni näin julkisesti. Tassu on ollu vuosikausia mun suosikkihahmo ja hän ansaitsi oman pienen tarinansa, joten täs siul on sellanen. 

Kirjoittaja: suentassu eli meitsi

AU: Suen Tassu on palannut sodasta

Hahmot: Tassu/Tyyne

Varoitukset: sotakuvaa, kuolemaa, pari kirosanaa, yritin handlata murteen parhaani mukaan

Vastuuvapautus: Hahmot kuuluvat Linnalle, mä vaan kirjoittelen omaksi ja nyt teidän iloksi

Summary: ”Parempi miulle ois ollu kaatua ku olla täällä riesana”, mies sanoi yhtäkkiä ja heitti sitten vettä kiukaalle.

***

Tassu ryömi maassa niin kovaa kuin painavissa tamineissaan pääsi. Kaikki pauke ja jylinä kävi lopulta niin ylivertaiseksi, että mies painoi tuskissaan kätensä korvilleen. Yhtäkkiä joku ojensi kätensä Tassulle ja sanoi tutulla, hiukan karhealla äänellä ”Tuuhan sie ny sieltä, Tassu.” Tassu kurotti viimeisillä voimillaan ojennettua kättä kohti, kun loputtomilta tuntuvat laukaukset lävistivät auttajan ja vaaleahiuksinen mies kaatui elottomana Tassun päälle.

***

Tassu huusi ja purskahti sitten lohduttomaan itkuun. Tyyne kaappasi tärisevän ja hikisen miehen syliinsä, aivan samalla lailla kuin oli kaapannut jo kuukausia lähes joka yö. Tummahiuksinen nainen pyyhki miehensä kosteat hiussuortuvat otsalta ja hyssytteli häntä hiljaa.

”Tassu rakas. Koita sie vaan ny hengitellä hetki ja sit myö männään takas petiin.”

”Mie… mie näin taas sitä unta mis Antti kaatu. Miun silmien ees”, Tassu sanoi hiljaa.

”Ei Antti oo kaatunu. Tuossa naapurtalossa se varmaan vielä vetelee sikeesti hirsii”, Tyyne lohdutti ja piteli itseään pidempää miestä tiukasti sylissään.

Tassun hengitys alkoi hiljalleen tasaantua. Tyyne vilkaisi huoneen toiselle puolelle. Jos lapset olivat heränneet, niin ainakin he olivat jo taas unten mailla. Hekin alkoivat jo tottua isän jokaöisiin painajaisiin.

”Mie nii rakastan sinnuu”, Tassu kuiskasi. ”Anteeks.”

”Mieki sinnuu”, nainen vastasi, peitteli Tassun hellästi, antoi hänelle suukon otsalle ja pujahti hänen viereensä.

***

Tassu oli kerännyt jo pitkään rohkeutta ottaa asia puheeksi. Täydellistä hetkeä ei tulisi koskaan, mutta tämä olisi ehkä tarpeeksi hyvä. Parilla oli ollut alusta asti tapana keskustella vaikeat asiat halki saunassa. Niin Tassu päätti tehdä nytkin. Tyyne oli laittanut lapset nukkumaan ja nojasi päällään Tassun olkapäähän.

”Että mie vihaan olla tämmöinen”, Tassu täräytti. Tyyne kohotti kulmiaan, mutta ei sanonut mitään.

”Mie en vaan ossoo olla normaali”, mies jatkoi. ”Antillaki on kaik hyvin, niin miks sit miulle tapahtu jottain sielä rintamalla. Ei talvisotakaan ottanu minnuun näin. Mut nyt koskoo niin perkeleesti.”

Tyyne nosti päänsä Tassun olkapäältä ja katsoi häntä kysyvästi. Ei ollut yhtään Tassun tapaista puhua asioista näin. Miehellä oli tapana sivuuttaa omat ongelmansa, niin henkiset kuin fyysisetkin, ja teeskennellä, että kaikki oli kunnossa.

”Ku mie nään niit unii ain. Siullekin ihan kamalaa kun jouvut aikusta miestä hoivaamaan. Ja mukuloille varsinki. Joukoki kerran kysy että ootko sie isä tappanu. Mikä mie oon tuommoiseen vastaamaan, emmie halluu sitä muistella enkä varsinkaa lapsille puhuu”, mies sanoi häpeissään ja vältteli Tyynen katsetta.

Tyyne silitti miehen selkää varovasti. ”Kyl mie ymmärrän, sie oot nähny asioita joit kenenkään ei pittäis nähä. Mie ymmärrän, Tassu. Sano vaa jos mie voin helpottaa jotenki siun oloa.”

”Et sie ymmärrä.” Tassun äänessä oli sellaista terävyyttä, jonka Tyyne oli kuullut vain muutamia kertoja.

”Ku Anttiki vaan jatkaa elämää ja mie koen… Mie koen että mie mänin jotenkin rikki.” Tassun ääni särkyi.

Yleensä suulas ja kovasanainen Tyyne kuunteli hiljaisena miehenä tunnetun Tassun vuodatusta sanomatta sanaakaan.

”Parempi miulle ois ollu kaatua ku olla tääl riesana”, mies sanoi yhtäkkiä ja heitti sitten vettä kiukaalle. Kiukaan sihinä peitti hänen tukahdutetun nyyhkäyksensä.

Tyyne tuntui saaneen kipakkuutensa takaisin. ”Sie voit muuten sanoo mitä ikin haluut, mut kuulehan ny jumalauta hetki. Sie oot miun aviomies, ensirakkaus, lasten isä ja kaikkee. Sie et saatana enää ikinä sano että siun ois ollu parempi kaatua. Mie vaik omin käsin tappaisin, kuhan saisin siut kotiin, usot sie?” Nainen sylki sanat suustaan ja kuulosti vihaisemmalta, kuin olisi toivonut.

Se ei Tassua hetkauttanut. Hän hymyili ujosti. ”Että mie rakastan ku sie oot tommonen. Oon ain rakastanu.”

”Ei nimi naista pahenna. Mieki oon ain sinnuu rakastanu. Sie oot aina ollut niin kiltti ja rauhalline, jotenki silloin kansakoulus jo vetos tämmöseen pahasuiseen takkutukkaan.” Tyyne naurahti ja vakavoitui sitten.

”Mut kuulehan, tuommoisia puheita kaatumisesta mie en kyllä ikinä enää halua kuulla. Sie oot meiän koko pesueelle niin kovin rakas. Joukokin sinnuu niin ihailee ja kauniist puhuu. Ja Eevakin siusta välittää niin kovast. Myö oltiin niin onnellissii ku sie vihdoin tulit. Ja luojalle kiitos että siulle ei käyny pahemmin.” Naisen katse osui hetkeksi Tassun jo arpeutuvaan ampumahaavaan.

Tassu nyökkäsi ja hymyili. ”Luojalle kiitos siusta, että jaksat minnuu ja noita mukuloita. Tuommonen vaimo ja äitee ku olis kaikil, nii ois mualima parempi paikka”, hän sanoi ja suuteli Tyyneä hellästi.