silmunen

[silmunen]

On hetkiä joita ei voi jakaa. Hetkiä, jotka ovat vain minua itseäni varten.

Sinä voit kuulla saman kuin minä, sinä voit nähdä saman kuin minä. Mutta et voi kuulla niin kuin minä kuulen, etkä nähdä niin kuin minä näen. Et voi tuntea sitä minkä minä tunnen. Sinä et ole minä.

Voit olla niissä hetkissä kanssani. Istua taakseni ja antaa minun nojata sinua vasten. Voit kietoa minut kainaloosi ja suukottaa niskaani, muttet voi saada sitä mikä on sisälläni.

Ja vaikka kuinka halauisin jakaa kaiken ja antaa sinun ymmärtää, en voi. Istu hiljaa, tule aivan lähelle ja anna minun elää oma hetkeni.

[silmunen]

Haaveilin saavani voissa paistettua ahvenfilettä iltapalaksi. Kaivoin onkimadot rantamullasta, etsin isoisän vanhan bambuongen autotallin uumenista ja soudin läheisen saaren rantaan. Löysin kalaisan paikan saaren rannasta, kaislikon vierestä ja istuin auringon lämmittämälle kalliolle. Heitin koukun veteen, eikä kulunut minuttiakaan kun koho jo sukelteli innoissaan ylös ja alas. Hetkeksi se nykäisi kunnolla, kunnes unohti intonsa ja hiljeni. Kala pärskäisi ivallisesti vapautensa merkiksi ja uiskenteli sivuun odottamaan seuraavaa suupalaa. Laitoin madon madon perään koukkuun, kunnes ei ollut jäljellä yhtäkään lieroa, jolta pyytää anteeksi heidän surkeaa loppuaan. Kala söi hyvin, minä en. P.s. Tämä ei ollut kalavale. #ongella (paikassa Savonlinna) https://www.instagram.com/p/B033m7DF0UO/?igshid=1mm6nibo6hyy5

[silmunen]

Tekevät matkustamisesta kaunista. Asemalaitureista ainutkertaisia. https://www.instagram.com/p/BxFha0iF5lU/?igshid=1c47ql6xrcldi

[silmunen]

Pysäytettyjä sanoja, appelsiinin kuoria ja luovuuden alla jäähtynyttä kahvia. Avoimia sieluja ja käsissä muovautuvaa herkkyyttä. Emalikupissa preussinsinistä vettä. https://www.instagram.com/p/Bw1uuk5FKTl/?igshid=1h676k3u2bz5u

[silmunen]

Kaunis sielu. #huilunsoittajalaiturilla https://www.instagram.com/p/BwzNrbuFVDC/?igshid=1hwq7veha5cqq

[silmunen]

En edes tiennyt että lintuja oli niin paljon. Ne keskustelivat kaikilla eri kielillä metsän suojissa, hämärään kätkeytyneinä. Ja sitten olivat he, auringonousun odottajat. Mutta heistä, heistä ei kuulunut ääntäkään. https://www.instagram.com/p/Bwv3XasFUWf/?igshid=rjsdbxeioqyh

[silmunen]

Talven torkkunappi

Lämpömittari teki parhaansa näyttääkseen vielä pakkasasteita, ja siinä juuri onnistuikin.

Harmaiden kerrostalojen välissä lintu lauloi ärsyttävän pirteästi ti-tyy ti-tyy, vaikkei kello ollut vielä edes kahdeksaa.

Silloin tajusin, etten ollut vielä valmis kevääseen. En ollut valmis pirteän värisiin kumisaappaisiin ja kevättakkiin. En ollut vielä riittävän voimissani kuuntelemaan lasten naurua ja ihmettelemään kevään tuloa.

Halusin uinua vielä talviuntani villapaitaan ja toppahousuihin kääriytyneenä. Halusin olla rauhassa oman pääni sisällä pienessä yksityisessä maailmassani, pakkasen eristämänä. Halusin painaa talven torkkunappia.

Sitten alkoi taas sataa lunta, mutta tänään joku oli toisin. Lumi satoi ensimmäistä kertaa vain sulaakseen. Sulaakseen pois kevään alta.

[silmunen]

#marrasmelonta. Aallot nuolivat talviunilleen käydeen naapurimökin laiturin reunasta kasvavia jääpuikkoja vaikka äiti oli kieltänyt. Kanavan rannat olivat jäätyneet ja jää nitisi kun menin lähemmäs. Se ei halunnut sitä häirittävän. Rantojen männyt ja rahkasammalet olivat kuurasta valkeita, ja ympärilläni puhui vain tuuli. Kun lumisade alkoi, aivan kuten unelmissani, tiesin taivaan järjestäneen tämän retken. (paikassa Savonlinna) https://www.instagram.com/p/Bqhfg0IFkdW/?utm_source=ig_tumblr_share&igshid=s8y2hn3rbcbc

[silmunen]

Pitkä pimeä.

Ilmassa leijui lehtensä menettäneen haavan surullinen katse ja kielensä palelluttaneen nokkosen vaikerrus. Sen, joka kesällä poltti pyörällä kaatunutta pikkuserkkua nilkkaan.

Katulamput olivat väsyneet ihmisten synkkien mielten valaisemiseen, vaikka oli vasta lokakuu ja yksi sirisi yläpuolellani, elämän tarkoitus hukassa.

Jotkut sentään vielä jaksoivat. Edelläni kävelevä nainen selitti innostuneesti kestovaipoista keltapipoiselle vierelläkulkijalle ja vastapäisen talon pihlaja piti edelleen tiukasti kiinni punaisista lehdistään.

Päätin ostaa lähimarketista lämpökynttilöitä, oli tulossa pitkä pimeä.

[silmunen]

Kotimatka.

Kuura oli kukittanut rannan puut ja rakastavaisten pussauspenkit. Joen rannat ja sulut olivat antautuneet pakkaselle, mutta sieltä missä vesi vielä taisteli jäätä vastaan, nousi sumu. Se laskeutui poskilleni jättäen syksyn jäähyväiset.

Hassua oli, että ensimmäistä kertaa tunsin olevani kotona täällä. Oli yö ja liikkeellä vain muutama kulkija. Luonto oli ihmistä enemmän läsnä.

Kotipihassa odotti tähtitaivas. En sytyttänyt valoja rappukäytävään.

[silmunen]

Jos olisi kesä.

Jos olisi kesä, lämmittäisin vanhan rantasaunan.

En heittäisi löylyä, istuisin vaan ja katsoisin.

Kävelisin pyyhe päällä laiturille. En uisi, istuisin vaan ja katsoisin.

Sitten kun aurinko olisi matkannut niin kauas että alkaisi hämärtää, nukahtaisin.

Nukkuisin, ja aamulla kun heräisin, olisit palannut.

[silmunen]

Lokakuinen aamu

Ulkona sataa räntää ja pihalla on ambulanssi. Juon toisen kupin kahvia.

[silmunen]

Meille valoihmisille.

Ehkä maailmassa on oma paikkansa meille valoihmisille.

Meille, jotka emme sytytä valoja, vaan valo sytyttää meidät.

Meille, joiden sieluille aurigonlaskut ovat suudelmiakin hellempiä.

Meille, jotka tuijotamme syysauringon maalaamia tauluja seinillämme.

Meille, joiden sydän rauhoittuu kun aurinko on hiljentynyt ja voi taas hengittää.

[silmunen]

[silmunen]

Ulkopuolinen.

Illalla kun kuume oli laskenut ja olin tapaillut Bachia riittävän pitkään, lähin.

Ilma oli muutamassa päivässä saanut kirpeyttä makuunsa, ja huppari takkini alla alkoi tuntua tehottomalta.

Maailma on edelleen olemassa, totesin ja lähdin harhailemaan niitä katuja pitkin, jotka minua kutsuivat.

Taksi oli vienyt juhlijan kotiin ja valo paloi katolla kutsuen. Kerrostalon ikkunasta joku katsoi ohikulkijaa. Sitä, joka ei istunut ystävien nauravassa ringissä olohuoneen matolla. Piparkakkutalon ullakko odotti pimeänä asukastaan palaavaksi kotiin.

Minä kävelin maailman läpi onnellisena siitä, että sain hengittää elämää hetken kaikestaa ulkopuolisena.

Kaikesta, paitsi omasta maailmastani.

[silmunen]

Uusien alkujen ilma.

Aurinko oli saanut imartelevia kehuja osakseen joltakin erityisen tärkeltä. Sen posket hehkuivat punaisina illan hämärässä, ja se oli mitä ilmeisimmin huomannut punastuksensa myös itse ja koitti piiloutua puiden taakse, ettei kukaan huomaisi, että aurinko on rakastunut. Naapurin aidan takaa kurkotti pitkiä, hentoisia auringonkukkia. Ajattelin, että ehkä jonain päivänä minunkin pihamaallani kasvaa auringonkukkia vastaanottamassa syksyä ja muistuttamassa auringosta, joka viipyy yhä pidempiä aikoja poissa toimittamassa rakastuneiden aurinkojen töitä.

Läheisen talon ystävä huiskutti parvekkeelta ja kertoi hillonneensa lähitalon pihamaalta kähvellettyjä omenoita. Lajikkeesta ei ollut tietoa, mutta hillo oli kuulemma taivaalliista. Ehkäpä hillossa maistui jännitys ja omenavarkauden onnistumisesta saatu tyydytys.

Erään omakotitalon ikkunoissa asui muumiperhe, toisessa ikkunassa syysmekon ompelu oli jäänyt kesken, ja saumuri odotti käyttäjäänsä. Ilmassa tuoksui kesän viimeinen ruohonleikkuu ja kypsyvä omenasato omenavarkaiden hilloihin.

Oli juuri oikea aika uusille aluille.

[silmunen]

Rantasaunalla.

Kuuntelin kun kuu nousi. Kurjet huusivat mennyttä kesää. Ilta oli jo pimeä. Saunalle oli sytytetty lyhdyt.