kaikenlaisiamahdollisia

[kaikenlaisiamahdollisia]

kivihiirenvihreitä

[kaikenlaisiamahdollisia]

luettelo

Luetteloita on omassa tekstissäni paljon. Olen niille hiukan sokea.

MIKSI?

“Myös 1960-luvulla usein käytetty luettelo tai luetteloruno on proseduraalisuudelle läheinen muoto. Luettelo on olennaisella tavalla kirjoituksellinen muoto, koska kirjoituksen historiallinen alkuperä on kauppaan ja byrokratiaan liittyvissä luetteloissa. Luettelointia on käytetty paljon esimerkiksi surrealistien runoudessa ja nonsense- ja lastenrunoudessa. Conten (1991, 214–237) typologiassa proseduraalisuuteen kuuluvat vanhojen runomittojen ja -muotojen uusiokäytön, tuottavien menetelmien (generative devices) lisäksi ennalta määrätyt muodot (predetermined forms), kuten vakio/muuttuja-mallin sovellukset. Luettelomuoto kuuluu selvästikin viimeksi mainittuun kategoriaan. Silti sitä voi sinällään pitää selvemmin ”esi”- tai ”semi”proseduraalisena kuin kollaasia.

Muotona luettelon (esi)menetelmällisiä piirteitä ovat tietoisuus ennalta määrätyn muodon ilmaisua generoivasta luonteesta, jossa rakenteellinen toisto ikään kuin kutsuu yhteyteensä uutta kieltä. Luettelorunoa määrittää usein myös muotoon yhdistyvä leikillinen asenne – toisteinen ja kaavoitettu muoto mahdollistaa yllättävät ilmaisut ja nopeat vaihdokset. Proosakerronnassa luettelointi on kuvauksen väline, jolla ”inventoidaan” esimerkiksi tarinassa esitettyä huoneen sisustusta tai henkilöiden vaatetusta. Tällainen luetteloiva kuvaus hidastaa kerronnan aikaa. Se on hyvin totunnainen keino, mutta vähänkin yliohjautuneena se tuottaa kerrontaan epäluonnollisen sävyn. Vaikka luettelointi liittyy sellaisiin inhimillisiin diskursseihin kuin tilityksiin ja tunnustuksiin, sitä sävyttää myös vahva keinotekoisuus ja ulkoisuus: sen toteavuudessa on epärunollinen ja epälyyrinen sävy. Luettelointi on osa epäinhimillisiä, byrokraattisia tai koneellisia ilmaisumuotoja. Esimerkiksi ohjelmointikielet ovat käskyjen luetteloita. Tällaisena luettelointi merkitsee myös siirtymistä psyykkisestä kokemuksesta ja läsnäolosta kohti objektiivista (jälkikätistä) raportointia − ontologiasta taksonomiaan.”

Juri Joensuu  - Menetelmät, kokeet, koneet

[kaikenlaisiamahdollisia]

kivihiirenvihreä

Värillä voi merkitä. Värillä sanominen on valolla puhumista. 

Väri on valoa.

Värin voi tallentaa sen aallonpituutena. Väristä voi puhua koodein jotka kertovat sekoitussuhteista tai paikasta asteikolla.

Värikoodeihin on tallennettu mukaan sen mediumin ominaisuuksia, jotka värin toistavat; taittuuko valo paperilta vai ruudulta?

Olen yrittänyt määritellä kivihiirenvihreää.

- tämä on vielä sumeaa -

[kaikenlaisiamahdollisia]

cuskia

algoritmiajatus

[kaikenlaisiamahdollisia]

kummallinen vastapaino

kirjoitin tämän

[kaikenlaisiamahdollisia]

koordinaateista

Koordinaattijärjestelmä muodostuu reaalimaailmaan kiinnitetystä sopimuksesta. Kaikki järjestelmät ovat arbitraarisia. Koordinaatit muuttuvat mannerlaattojen liikkuessa mutta eivät pörssikurssien syöksyessä ja ihmisten vaeltaessa jalan kaupungeista toisiin kaupunkeihin.

Koordinaatit merkitsevät sijaitsijan sijaan sijainnin paikkaa, pistettä maapallossa. Olen käymässä, ensin tässä ja pian toisaalla. (Ollapa leveys- ja pituuspiirien lisäksi vierailuille oma dimensionsa, läsnäolon asteet, minuutit ja sekunnit. Jotkin vierailut jäävät paikalleen, vaikka itse siirryn.)

Luin ystävän yllyttämänä omaa tähtikarttaani. Syntymähetkeni mukaan olen sellainen kulkija, joka ei juuri piittaa etukäteisistä ohjeista vaan lähtee matkaan hataran ajatuksen varassa luottaen siihen, että perille on päästävä.

Olen etsinyt Saima Harmajan hautaa aina siitä saakka kun muutin Ruoholahteen Harmajankadulle. Nyt, miltei kaksikymmentä vuotta myöhemmin, avasin kartan ja löysin perille.

[kaikenlaisiamahdollisia]

Viitteitä

Omotara James - Ceremony 

[kaikenlaisiamahdollisia]

automaattinen korjaus

Miten suhtautua punaiseen aaltoviivaan?

Olisin itse sijoittanut ne aivan toisaalle.

[kaikenlaisiamahdollisia]

esille saattaminen

“Maailmantulkinnan luonne on aina perimmältään fiktiivinen: jatkuvasti muuttuva ja näkökulmiltaan vaihtuva alustava kokeminen ei koskaan tavoita jotakin, joka olisi sellaisenaan tavoitettavissa myöhemminkin (tai aikaisemmin). Tämän vuoksi kokonaisuus voidaan tavoittaa vain fantasian avulla: katsomalla monesti, monesta suunnasta, koettelemalla ja kokoamalla yhdeksi, palaamalla takaisin ja tunnistamalla tässä ero. Kyse on tehtävästä, jossa kuvittelu suuntautuu kohti maailmaa ja hakee vaikuttavuutensa maailmasta.

[...]

Fiktio on esille saattamisen muodoista ensimmäinen, hahmottomin sanallinen muoto. Se ei ole vielä kiinnittänyt merkityksiään vaan kokeilee sanojen kantavuutta, avaa tuttuja ilmaisuja uusiin suuntiin ja kietoo sanallistamalla sellaista, mitä ei voi saada ilmaistuksi itsenään (aukollisena, fragmentaarisena, täydentyvänä), jos käyttää kategorioita, käsitteitä ja kielikuvia.

Fiktio jää aina auki: se sallii palaamisen ja tulkinnant uhoamatta sitä, mitä on ajettu takaa sanallistamisessa. Kun fiktio on totuuden ruokkijana, se haastaa lukijan aivan eri tavoin kuin faktio: fiktiivinen ei anna, se vaatii, osoittaa ja jättää lukijan vastuulle sanansa todellisen painon.”

Juha Varto - Esille saattamisen tutkiminen // Teoksessa Taiteellinen tutkimus (Kiljunen & Hannula)

[kaikenlaisiamahdollisia]

hybridigenre, genrehybridi

“Teoksen nimeäminen hybridiksi voi potentiaalisesti merkitä asettumista olemassa olevia instituutioita vasten. Kirjastot, kirjakaupat, kustantamot ja jopa kriitikot haluavat luokitella teoksia. Suuri osa kirjallisuuspalkinnoista on suunnattu jonkin tietyn lajityypin teoksille. Kirjalla on oltava kirjastoluokka ja oma paikka mahdollisen kustantamon katalogissa. Hybriditeokset pakottavat kohdistamaan katseen kirjallisuusinstituutioissa vakiintuneisiin käytänteisiin. 

Hybridikokeiluissa on musein mukana ajatus poeettisen ja poliittisen yhteen saattamisesta [...].”

Riikka Simpura, genre x genre // Tuli & Savu #100

[kaikenlaisiamahdollisia]

tarkoituksella

“Kun Gertrude Stein sanoo, hän sanoo ja tarkoittaa. Ei aina sanomaansa, mutta aina sitä mitä hän tarkoittaa. Kieli on kieltä ja se tekee asioita, joita kieli tekee. Se kertoo asioita, joita se kertoo. Se kertoo täsmälleen niitä asioita, joita se kertoo. Se kertoo asioita niin täsmällisesti että se puhuu itsestään ohi. Itsestään ohi ja suoraan asiaan.

[...]

Käännettynä asiat kääntyvät toisiksi, ne eivät ole enää entisellään. Tämä on kuin tuo, tuo on kuin tämä. Kuin on kuin ja kuin on kuin kuin. Tämä on kuin tämä mutta ei enää tässä. Käännettynä asia kääntyy toiseksi asiaksi.

[...]

Mahdotonta on mahdoton toistaa. Mahdottomasta on tehtävä mahdotonta. Se on mahdollista juuri siksi että se on mahdotonta. Juuri siksi se on niin kuin se on. Niin kuin se voisi olla, niin kuin sen on mahdollista olla. Vaihtoehtoja ei ole loputtomasti.”

Aki Salmela - Muotokuvan muotokuva // Muotokuvia ja kuinka pitää niistä, Poesiavihkot #22

[kaikenlaisiamahdollisia]

fragmenttien poetiikkaa - siru

Olli-Pekka Tennilä fragmenteista kokoelmassa Poetiikka III

“Olen ehdottanut “siru”-sanaa “fragmentint” suomennokseksi puhuttaessa tekstuaalisista fragmenteista. Oma kirjallisuuskäsitykseni on jo melko pitkään löytänyt muotoaan näiden käsitteiden liepeiltä.

Siru “pieni sirpale, pirstale, säpäle, palanen, esim. Kiven, luun siru myös --. Lyödä siruiksi. Mennä siruiksi. Ikkuna särkyi tuhansiksi siruiksi. Kuvaannollinen esim. toivon, totuuden siru. sähk. mikropiirejä sisältävä (tavallisesti piistä tehty) pieni komponentti, mikrosiru” - ns.

Fragmentti “1. epätäydellinen kappale, palanen; vars. kirjallisen teoksen katkelma. Päiväkirjan, laulun f. esiin kaivettu miekan f. 2. geol. murskale, siru”. - NS.

Vallitsee kahtalaisuus, jossa löydetty fragmentti on yhtä hyvin osa vielä keskeneräistä, sukeutuvaa todellisuutta kuin myös osa menetettyä, vierasta maailmaa. Niin ollen fragmentti on tietyllä tapaa utelias omasta merkityksestää (lue: merkillisyydestään) toisten fragmenttien keskuudessa. Kirjallisuutta joka kuuntelee. Sen reunat ovat yhtä hyvin särkymisen jättämiä kuuluvuuden jälkiä kuin rosoisuudessaan myös hyviä kasvualustoja: ei kumpaakaan vaan molempia samaan aikaan.”

[kaikenlaisiamahdollisia]

eleit

Jos jätän pisteen lauseen perästä, en ole vielä sitoutunut 

[kaikenlaisiamahdollisia]

transgression ongelma

“Jacques Derridan (1930-2004) dekonstruktiossa transgression ongelma koskee sitä kuinka me välttämättä kuulumme traditioon, johon emme oikeastaan enää voi kuulua, ja kuinka meidän on välttämättä murtauduttava ulos siihen, mihin emme oikeastaan vielä voi päästä. Haaste merkitsee sen näyttämistä, kuinka kahden toisensa poissulkevan aineksen vastakkaisuus ei ole sellaista vastakohtaisuutta, jossa kumpikin kumoaisi toisensa (naiivi negaatio), tai jossa tämä vastakkaisuus tulisi sovitettua jollakin seuraavalla tasolla (naiivi dialektiikka), vaan että transgressiossa tai rajojen rikkomisessa kyse on ratkeamattomuudesta tai aporiasta eli mahdottomuudesta ratkaista kahden vaihtoehdon välillä.” // Tieteen termipankista

[kaikenlaisiamahdollisia]

Hatarat paperit

“During those years I was traveling on what I knew to be a very shaky passport, forged papers: I knew that I was no legitimate resident in any world of ideas. I knew I couldn't think. All I knew then was what I couldn't do. All I knew then was what I wasn't, and it took me some years to discover what I was.” (Joan Didion, 1974)

[kaikenlaisiamahdollisia]

Kevään kuva

Ilmassa on kimaltelevia kiviä. Aivan kuin joku läheinen olisi kuollut, kauppias nojaa ovea reunustaviin kiviin, seisoo ovelle johtavilla kivillä. Portaat ja ovenpielet olivat sodassa silloin kun me emme vielä.

Narsissien sekaan on pistelty pajunkissoja. Kimppu tarttuu auringon jokaiseen säteeseen ja hohtaa, ehkä tämä on elämää, ehkä tässä on kaikki. Varsien viistot viillot työntävät vääjäämätöntä kauemmas, pitelevät siroa kuolemaa vielä sirosti kuoleman puolella.

Kauppias näyttää kimppua kameralle, katson linssin viertä. Haluaisin nyppiä jokaisen pienen pajunkissan ja nähdä, miten niiden tilalle versoo uutta vihreää. Kuluneet päivät ovat olleet sunnuntaisia, lauantaisia, joulupäiväisiä olematta vapaita. Kuluneet päivät ovat alkaneet loppumatta ja loppuneet alkamatta. Kuluneet kuut ovat olleet täysiä. Kuluneet yöt ovat olleet unettomia. Kulunut aika on kuluttanut aikaa.

Jään kauemmas kadulle, katson kiviportaita ylös ja ikkunan läpi ja toivon, ilma välissä kimmeltää arvaamattomana ja väistelee. Pyydän kauppiaalta jotain valitsematta kaunista.

Kiville ei tarvitse astua, jotta ne vaikenisivat. Tämä asfaltti on toinen kuin mitä se oli viime keväänä. Narsissit ovat kasvaneet jossain muualla. Ovenpielen kivet ovat olleet sodassa. Kolme kivistä porrasta ovelle, lasin takana lasinen kaappi, lasisia astioita, lasisissa astioissa vettä ja kukkia, kukkia vedessä. Lasi on hiekkaa, korjaamattomaksi kulunutta kiveä. Ilmassa on hiekkaa, hiekan takana on vain hiekkaa; minusta tulee tuhkaa ja maata.

Jään kauemmas. Osa minusta putoaa jatkuvasti, jokin on lähtenyt pois. Jokin putoaa jatkuvasti, jokin hallittu syöksyy hallitsemattomasti. Ilmaan piirtyy viisto viilto, joka työntää vääjäämätöntä; aine on ainoa muisto. Minut voi pyyhkiä tästä pois. Aine on vain muisto.

Rakentaminen on toiveikasta, kivi kehystää ilmaan piirrettyjä haaveita. Sata vuotta sitten rakennettu on jo lunastanut kaiken ja seisoo äärellä, valmiina; narsissit lasisessa astiassa puisella pöydällä lunastavat tilan minulle, täksi aikaa, tämänmittaiseksi hetkeksi. Hiekka narskuu hampaissa, tiedän hengittäneeni, hengittäväni vielä.

Pääsiäisen lupaus ylösnousemuksesta toteutuu väistämättä, mutta ei meille - narsissit ovat hiljaa, hohtavat täydellisinä, täydellisessä suhteessa toisiinsa. Lintu tietää, mille viimeiselle oksalle lentää, ja puu tietää, missä lintu loppuu.

Pääsiäinen sijaitsee kuun vaiheissa ja sunnuntaipäivissä, tässä ajassa, jossa puistoihin kaivetaan väliaikaisia hautoja. Väliaikaisille haudoille ei nouse väliaikaisia kiviä eikä kiville kasva väliaikaisia kukkia. Kauppias sitoo surukimppuja. Olen viehtynyt eleeseen, surukukkiin; en puhu valittelusta. Olen ostanut itselleni kukkia suruun, olen lähettänyt kukkia toisten suruun, olen ostanut kukkia ilman samentavia merkityksiä. Olen poiminut kukkia.

Narsissikimpun muotoinen viesti ei ole minkään toisen viestin odotusta, se on hohtavaa hiljaisuutta, jo tehty ele. Hohtavaa hiljaisuutta ajassa, joka on mennyt jo ohi, joka ei enää odota paluuta, joka ei enää luota tulevaan; tämä narsissikimppu, nämä auringonsäteet, avoin kohtaaminen suljetussa ajassa, suljettu kohtaaminen avoimessa tilassa, ajan sisään piirtyneessä kuplassa - tyhjyyden keskellä on juhlat, toiset juhlat, tämä kohtaaminen tässä kimpussa, tässä ajassa.

[kaikenlaisiamahdollisia]

Mahdollistuva harjoite; ajatuksesta teosmuotoon

Kyllä / Ei

Onko teos suomenkielinen Onko teos -kielinen

Yrittääkö teos kytkeytyä johonkin tiettyyn runouden traditioon Yrittääkö teos kytkeytyä johonkin yhteiskunnalliseen ilmiöön

Haetaanko tässä kokemusta vai lukemusta?

Onko teos koettavissa digitaalisesti? Onko teos koettavissa analogisesti? Onko digitaalinen teos erilainen kuin analoginen teos? Onko digitaalinen teos ensisijainen suhteessa analogiseen? Onko teos virtuaalinen?

Onko kyseessä itse asiassa kaksi teosta?

Onko tekijä teoksen puhuja? Onko teoksen puhuja yksi?

Onko teoksen keskiössä idea? Onko teoksen keskiössä teksti?

Muuttuuko teos ajassa? Muuttuuko teos paikassa? Muuttuuko teos ulkoisten vaikutusten mukaan?

Onko pienin yksikkö kirjain? Onko pienin yksikkö sana? Onko pienin yksikkö lause?

Generoituuko teos? Emergoituuko teos?

Onko teos kiinni tietyssä ajassa? Onko teos kiinni tietyssä paikassa?

VIRTAPIIRI NEUROVERKKO Minkälaisia syötteitä? Mikä kytkeytyy mihin? Mitä törmäytetään?

MIKSI? MIKSI? MIKSI? MIKSI? MIKSI? MIKSI? MIKSI? MIKSI? MIKSI? MIKSI? MIKSI? MIKSI? MIKSI? MIKSI? MIKSI? MIKSI? MIKSI? MIKSI? MIKSI? MIKSI?