essinmediakurssi-blog
essinmediakurssi-blog
Medialukutaito ja digitaaliset työkalut
23 posts
MeDi
Don't wanna be here? Send us removal request.
essinmediakurssi-blog · 8 years ago
Text
Yhteenveto
Kurssi toimi vanhojen peruskoulussa opittujen mediataitojen muistuttajana ja oivana tilaisuutena oman medialukutaidon sekä netin käytön tarkkailemiseen. Kurssin aikana opin, etteivät ne Applen laitteet ole niin pelottavia kuin Windowssilla pyörinyttä läppäriä koko ikänsä käyttäneenä voisi luulla. Jos en olisi päässyt opiskelemaan kuvataidekasvatusta, olisin luultavasti päätynyt opiskelemaan jonkinlaista media-alaa, joten kurssi oli siinäkin mielessä mielenkiintoinen. 
Mukavinta kurssin aikana oli kaikki animaatioon ja Photoshopin käyttöön liittyvä, sillä sain samalla hiottua omia taitojani, vaikka photari ei aivan tuntematon ohjelma ollutkaan. Photarin muokkaustaitojen kehittäminen olikin yksi suurimpia saavutuksiani kurssilla. Myös mediapäiväkirjan kirjoittaminen oli yllättävän mielenkiintoista, vaikka lukioaikojen samantyyppiset tehtävät kummittelivat aluksi mielessäni. 
Stopmotion-animaation tekoa pääsin kokeilemaan jo yläasteella ja jo tuolloin muistan pitäneeni siitä. Mielipiteeni ei tällä kurssilla muuttunut joten näen itseni käyttävän tekniikkaa myös tulevaisuudessa omassa opetuksessa. Samaa voin sanoa myös gifien tekemisestä, sillä toimintaperiaate on lähes sama. Lisäksi yhä nuoremmat hallitsevat muokkausohjelmia, joilla gifien tuotto on mahdollista. Gifit ovat myös lähellä nuorten omaa maailmaa, joten voisin nähdä niiden teon kiinnostavan myös nuorempia oppilaita. 
0 notes
essinmediakurssi-blog · 8 years ago
Photo
Tumblr media
käsitekartta (multitaskasin ja opettelin käyttämään piirtopöytää)
0 notes
essinmediakurssi-blog · 8 years ago
Text
Sanomalehti-analyysi
 Torstain Lapin Kansa (18.5.2017) oli hyvin mies-painotteinen. Olin lukenut muiden blogeja tätä ennen, joten tulos ei yllättynyt. Näitä lähes surullisen yleisiä keski-ikäisiä miehiä näkyi sankoin joukoin etenkin kunta/maailmanpolitiikkaa käsittelevissä uutisissa. Usein kuvat olivat kokovartalokuvia, joissa parhaimmillaan oli useampikin pukumies kerralla. 
Koko lehdestä taisin bongata vain kolme kuvaa naisista, ellei TV-puolen pikkukuvia illan ohjelmista lasketa mukaan. Miesten kaltaisia kokovartalo kuvia löytyi yksi, joskin kyseinen kuva oli hyvin pieni ja huomaamattomasti sijoitettu lehden alanurkkaan. Loput kaksi kuvaa olivat suurehkoja lähikuvia. 
Kulttuuripuoli oli ilokseni hyvin lapsipainotteinen. Kulttuuriosaston aukeamaa peitti lauma lapsia. Lapsia näkyi lehden sivuilla muutenkin ja kuvatkaan eivät olleet pienimmästä päästä.
Lehdessä oli tänään myös paljon suuria ruokakuvia, jotka taisivat huomaavuudessa ja koossa peitota jopa keski-ikäiset miehet. 
0 notes
essinmediakurssi-blog · 8 years ago
Photo
Tumblr media Tumblr media
Analysoin Fazerin Geisha-suklaan mainosta.
Mainos on pääasiassa suunnattu naiskuluttajille, sen perinteisen feminiinisen ulkoasun vuoksi, mutta toki kaikki suklaan ystävät voivat pitää mainosta mielenkiintoisena. 
Mainoksessa halutaan esitellä kuluttajalle tuotteen uutta ulkoasua. Tuote saadaan näyttämään kuvassa hienostuneelta ja jopa eksoottiselta kirsikankukkien ja tuotteen nimen ansiosta. Uusi design ikäänkuin tkee vanhasta tuotteesta paremman.
Yläkulman logosta näkee Fazerin perustamisvuoden, mikä antaa tuotteelle luotettavamman kuvan. Mainoksesta ei kuitenkaan saa täysin selvää kuvaa koko tuotteen sisällöstä. Päällepäin kyseessä voisi olla minkä tahansa tavallisen maitosuklaan mainos. Geisha-suklaassa on kuitenkin hasselpähkinää, jolle moni on allerginen. Tuotetta ennestään tietämättömät voivatkin kokea karvaan pettymyksen, mikäli tekevät ostoksia pekästään tämän mainoksen pohjalta. 
0 notes
essinmediakurssi-blog · 8 years ago
Text
Haastattelu
Haastattelin 16-vuotiasta pikkusiskoani Emmaa mediakäytön turvataidoista. Haastateltavani viettää ikäisilleen tyypilliseen tapaan runsaasti aikaa netissä ja kokee itse olevansa hyvin perillä netin vaaroista sekä siellä tarvittavasta mediakriittisyydestä. Haastateltavani sanoin “koulussa ne toitottaa, että kaikki on vaarallista, mutta kyllä mä tajuan ettei kaikki ole sitä mitä ne väittää.” Netin käytössä Emma painottaa maalaisjärjen käyttöä. 
Emma tietää, ettei salasanojaan saa antaa edes kavereilleen, eikä netissä saa anonymiteetistä huolimatta huudella ihan mitä tahansa. Esimerkkinä hän mainitsee ask.fm sivuston, jossa käyttäjiltä voi kysellä nimettömänä mitä tahansa. Tätä ominaisuutta käytetään Emman mukaan usein hyväksi. 
0 notes
essinmediakurssi-blog · 8 years ago
Video
youtube
Pohjaan kokemuksiini basistina
0 notes
essinmediakurssi-blog · 8 years ago
Photo
Tumblr media
Lintuinfluenssa vaiko vaellus jylhässä luonnossa?
Kuvalähteet alla
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005000625.html
http://www.koillissanomat.fi/?app=NeoDirect&com=6/226/120381/9f11ea2c51
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002779190.html
0 notes
essinmediakurssi-blog · 8 years ago
Photo
Tumblr media
HTML-taulukko hakkeroitu
0 notes
essinmediakurssi-blog · 8 years ago
Photo
Välipalana saksalaisen Dingo Picturesin taidonnäyte. Studion huiman kahden työntekijän mockbuster-elokuvia on käännetty myös suomeksi ja niitä voi löytää huonolla tuurilla useimmilta kirppareilta/huoltoasemien lasten nurkkauksesta. Suurin osa studion “elokuvista” on jostain syystä julkaistu myös Playstationille “pelinä”, jossa mukana itse piirretty ja muutama hikinen väritystehtävä. Allekirjoittanut joutui pienenä tällaisen pelin uhriksi, mutta onneksi koko kiekon ääniraita ei toiminut ollenkaan.
Tumblr media
28K notes · View notes
essinmediakurssi-blog · 8 years ago
Video
youtube
Digitaalista tarinaa pöytään! 
2 notes · View notes
essinmediakurssi-blog · 8 years ago
Video
youtube
youtube
1. video: Robin Thicken Blurred Linesin surullisen kuuluisa musiikkivideo, joka tuli kuuluisaksi lähinnä sen alistavasta suhtautumisesta naisiin
2. video: Green Dayn Stuck With Me-video on visuaalisesti mielenkiintoinen stopmotion-oksennus säestettynä punkilla. 
0 notes
essinmediakurssi-blog · 8 years ago
Photo
Tumblr media Tumblr media
Syypää viime aikaiseen erittäin hitaaseen päivittämiseen: Kaikki on kissan syytä ja kaikki kritiikki tulee ohjata hänelle (mikälisikäli sydäntä moiseen löytyy). 
0 notes
essinmediakurssi-blog · 8 years ago
Text
Huomasin, että blogisivuni tykkää välillä kiukutella ja pinota postauksia päällekkäin ja syödä kaikki tekstit. Editointitilassa tämä ei näy, joten pitänee painia teeman koodauksen kanssa uudelleen.
0 notes
essinmediakurssi-blog · 8 years ago
Video
tumblr
Harjoitus puhelimen kameralla ja maalaamalla. Itse kamera pysyi hyvin paikallaan, vaikka vähän kuumottelin huteraa tukirakennelmaani. Taulu puolestaan yllätti ja kaatui puolessa välissä. Opinpahan huomioimaan aivan kaiken työskennellessä. Lopussa ajattelin, että tämä on enemmän timelapse-video ja siten hieman animaation rajalla, mutta menkööt kun se luennollakin mainittiin. Muutamaan freimiin eksyi sudin varjo, jota oli hankala lähteä korjaamaan tekniikan vuoksi.
0 notes
essinmediakurssi-blog · 8 years ago
Photo
Tumblr media
Halusin vain testata käden käyttöä stopmotionissa, mutta tämäpä pikainen ihmiskoe päättyikin siihen, että oma koneeni halusi tallentaa sitä tunnin verran. 
1 note · View note
essinmediakurssi-blog · 8 years ago
Photo
Tumblr media Tumblr media
0 notes
essinmediakurssi-blog · 8 years ago
Photo
Tumblr media Tumblr media
Harjoittelin gifin tekoa
0 notes