blogdayrasmus
blogdayrasmus
Aika kääriä hihat.
7 posts
Innovaatiot ovat tärkein keino tavoiteltaessa kestävää kasvua.
Don't wanna be here? Send us removal request.
blogdayrasmus · 6 years ago
Text
Mitä olet oppinut digitaalisen liiketoiminnan kehittämisestä?
Moi lukjia!
Tänään tarkoituksena on pohtia sekä käydä läpi asioita, mitä olemme oppineet digitaalisen liiketoiminnan kehittämisestä. Kuten oppitunneilla kävimme läpi, liiketoimintaa voi kehittää monella eri tapaa. Tämän lisäksi olemme tutkineet erilaisia digitaalisen liiketoiminnan aiheita opintojaksolla, sekä tutkineet niitä erilaisten itse kirjoittamiemme blogien muodossa.
Tumblr media
Miten käsityksenne digitaalisesta liiketoiminnasta on muuttunut?
Kurssin aikana olemme saaneet konkreettisemman kuvan siitä, mitä digitaalinen liiketoiminta oikeasti on. Muutama viikko takaperin, kun teimme aiheesta mindmapin, tuntui käsite hurjan laajalta ja epäselvältä. Pähkinänkuoressa se kuitenkin tarkoittaa yrityksen eri osa-alueiden hoitamista digitaalisesti. Oli se sitten some markkinointia, verkkokaupan pyörittämistä tai digitaalisen asiakaspolun seuraamista. Blogeja kirjoittaessa on ollut mielenkiintoista nähdä miten paljon taustatyötä ja tutkimuksia aiheeseen liittyy.
Digitaaliseen liiketoimintaan liittyviä tutkimuksia ja muita aineistoja lukiessa käsitys tästä liiketoiminnan muodosta on muuttunut merkittävästi. Tämän myötä monet siihen liittyvät toiminnot ja niiden käyttötarkoitukset ovat konkretisoituneet. Vaikka digitaalinen liiketoiminta tuntuu vieläkin erittäin laajalta käsitteeltä, on nyt helpompi ymmärtää siihen liittyviä toimintoja, sekä arvostaa niiden merkitystä liiketoiminnassa aivan uudella tavalla.  
Tumblr media
Mitä uutta olette oppineet kurssin aikana?
Kurssilla kävimme läpi erityisesti sosiaalisen median asemaa markkinoinnissa ruohonjuuritasolla. Suurimmalle osalle ryhmästämme esimerkiksi Tumblr blogin käyttö oli täysin uutta ja oli erittäin mielenkiintoista perehtyä siihen tarkemmin.  
Kaikki meistä olivat lukeneet blogeja, mutta suurimmalla osalla aiempaa kokemusta blogin kirjoittamisesta ei ollut. Oli jännittävää oppia, kuinka arjessakin tutut snapchatit, instagramit, twitterit ja muut sosiaaliset mediat toimivat käytännössä myös markkinoinnin tukena.
Ennen kurssin alkua oli varmaankin kaikilla tiedossa, että Google on melkoisen suuri yritys, mutta kurssilla tutkailtujen aiheiden piirissä huomasi Googlen olevan kaikissa muodoissa digitaalisessa markkinoinnissa mukana jollain tavalla. Tässä on se hassua, että lukija, sinunkin näkymässä on varmaan tälläkin hetkellä googlen kautta tullutta mainontaa.
Tumblr media
Summa summarum
Aiemmin, jos joku olisi kysynyt, että mitä digitaalinen liiketoiminta on, mieleen olisi tullut vain muutama esimerkki ja muutama kysymysmerkki. Digitaalista liiketoimintaa on paljon kuluttajien silmien ulottumattomissa, mutta jokainen meistä yllättyi, miten paljon sitä loppujen lopuksi on myös jokapäiväisessä elämässämme.  
Näemme sosiaalisen median kanavat uudessa valossa ja huomaamme varmasti toimivat markkinointitavat. Nyt myös Tumblr on päässyt uutena kanavana joukkoon. Verkkokaupoissa asioidessa osaamme analysoida omia asiakaspolkujamme ja yritysten onnistumista digitaalisessa liiketoiminnassaan. Oli kaiken kaikkiaan antoisa ja mielenkiintoinen jakso.
Iso kiitos teille lukijat ja pohtijat - jatkakaa digitaalisuuden pohdintaa!
9 notes · View notes
blogdayrasmus · 6 years ago
Text
Mobiilisovellukset
Grand one –kilpailussa palkitaan vuosittain parasta digitaalista suunnittelua ja markkinointia. Vuonna 2018 paras mobiilipalvelu osiossa tiensä palkinto sijoille onnistuivat raivaamaan Finnair, Bolt, Savonlinja, Aurinkomatkat, Helsingin Sanomat, sekä Telia. Tässä blogissa ajattelin pohtia hieman mobiilisovelluksien käytännöllisyyttä markkinoinnissa ja arkielämässä.
Tumblr media
Mobiiliappien tärkeys nykypäivänä
Teknologian kehittyessä perinteiset kivijalkaliikkeet alkavat entistä enemmän tekemään siirtymää kadulta internettiin suoraan asiakkaan kotisohvalle. Asiakkaille palvelut tuodaan jatkuvasti lähemmäs ja asiointi tehdään siis helpommaksi. Siksi yhä useammat yritykset joutuvat tuottamaan palvelulleen mobiiliappin säilyttääkseen kilpailukyvyn ja asiakaskuntansa.
Olen henkilökohtaisesti Aurinkomatkojen asiakas ja olen tottunut asioimaan yrityksen verkkosivuilla tarkastellessani ja varatessani matkoja. Vasta nyt luettuani Grand one kilpailussa pärjänneistä, kuulin ensimmäistä kertaa Aurinkomatkat aplikaatiosta. Huomasin heti, että sovellus on saanut puhtaat 5 tähteä arvioinnissa, joten odotan aplikaatiolta sujuvuutta. Päätin ladata kyseisen appin ja laittaa sen testiin.
Tumblr media
Aurinkomatkat aplikaatio
Käynnistäessäni aplikaation, pyydetään minulta heti vahvistusnumeroa. Huomaan siis, että aplikaatio on suunnattu ainoastaan jo matkan varanneille, eikä sitä ole tarkoitettu löytämään matkoja tulevaisuudessa. Aplikaation testaus jää siis sille kerralle, kun varaan seuraavaksi lomamatkan.
Hetken luettuani netistä appista ymmärrän, että appi toimii ilmeisesti oppaana ja matkakaverina lomamatkan aikana, sekä helpottaa loman suunnittelua ennen lähtöä. Sovelluksessa asiakas voi olla yhteydessä matkankohteen oppaisiin jo ennen lomaa, käydä läpi muiden matkustajien matkavinkkejä, ostaa esimerkiksi retkipalveluita, sekä tarkastaa muita tärkeitä tietoja.
Aplikaation esittelyssä kerrotaan aplikaation käyttäjien olleen mitatusti tyytyväisempiä matkaansa, kuin asiakkaat, jotka eivät omista aplikaatiota. Lisäksi sovelluksella on saavutettu jopa 78% lisää retkimyyntiä, joka on varmasti merkittävä hyöty yrityksen liikevaihdolle.
Tumblr media
Omat sovellukseni
Henkilökohtaisesti olen myös todennut mobiilisovellusten olevan helppo ja hyödyllinen keino löytää kauppapaikkoja nopeasti. Käytän paljon esimerkiksi Zalandon sovellusta vaatteiden tilaamiseen, Nettiauton sovellusta autojen hintojen seuraamiseen ja Oikotien sovellusta lähistölle avautuvien vuokra-asuntojen hintojen seuraamiseen.
Oikotien mobiilisovellus on minulle mielenkiintoisin ja käytännöllisin aplikaatio. Sovelluksella pystyy helposti etsimään vuokra-asuntoa ihan mielenkiinnosta esimerkiksi hinnan, koon tai sijainnin perusteella. Sovellus on ilmainen ja ainakin itse jäin koukkuun jatkuvasti selailemaan itselleni mukavempaa asuntoa. Jo kertaalleen olen muuttanut sovelluksen takia ilman ”pakkoa” muuttaa, vaan pelkästään sen tarjoaman sijainnin ja mukavuuden takia.
Tumblr media
Mobiilisovellukset tulevaisuudessa
Kuten jo blogin alussa mainitsin, mielestäni on ilmiselvää, että yritykset joutuvat tuottamaan itselleen mobiilisovelluksia täyttääkseen asiakkaiden tarpeet ja jotta eivät menetä asiakaskuntaa kilpailijoilleen. Tulevaisuudessa tulemme siis ennustukseni mukaan näkemään entistä enemmän sovelluksia tutuilta yhtiöiltä. Miltä yritykseltä sinä kaipaisit mobiilisovellusta?
2 notes · View notes
blogdayrasmus · 6 years ago
Text
Asiakaspalvelua chatbotilta
Verkossa kaupankäynnin yleistyessä asiakkaat suosivat sivuja, joissa he saavat välitöntä palvelua tarvittaessa. Tämän vuoksi yhä useampien verkkokauppojen sivuilta löytyy asiakaspalvelu osio. Jotta asiakasta kyettäisiin palvelemaan aina kun tarve vaatii, ovat myös chatbotit yleistyneet hurjaa vauhtia. Päätin kokeilla chatbottien toimintaa ja kirjoittaa ylös hieman ajatuksiani.
Tumblr media
Chatin kokeilu
Olen jo hetken pohtinut Google Chromecastin ostamista ja päätin kysyä Gigantin sivuilta hieman lisää asiasta. Ensimmäisellä kerralla asia juolahti mieleeni sunnuntai iltapäivänä ja pettymyksekseni huomasin chatin olevan jo kiinni, sillä chattiin vastataan vain liikkeen ollessa auki.
Päättäväisenä maanantai aamuna suuntasin Gigantin verkkosivuille ja avasin chatin. Kyselin chatista Chromecastin ominaisuuksista ja sen yhteensopiivuudesta laitteisiini. Chatissä oltiin ystävällisiä ja vastauksiin kului keskimäärin kymmenisen minuuttia per vastaus. Koin chatin käteväksi ja uskoisin sen kautta yhteydenottamisen kynnyksen olevan pienempi suurelle osalle asiakaskuntaa, kuin puhelinsoittolla.
Chatbotin kokeilu
Googletin verkkosivuja, jotka ovat ottaneet chatbotin käyttöön ja päädyin IF:in verkkosivuille. IF:llä minut vastaanotti arkena kello 23 chatbot nimeltä Emma. Olin aluksi hieman skeptinen, siitä että en uskonut botin osaavan vastata kysymyksiini ilman, että muotoilisin ne erittäin tarkasti ja odotin silti saavani jonkinlaisen samankaltaisin automaatio vastaisen jokaiseen kysymykseeni.
Emma kuitenkin yllätti minut erittäin positiivisesti. Aloitin kysymällä mitä vakuutuksia minulla on voimassa. Emma ohjasi minut suoraan Omat vakuutukseni sivuille ja kertoi järkevästi mistä löydän etsimäni. Yllätyin positiivisesti ja päätin heittää Emmalle seuraavaksi hieman haastavemman kysymyksen.
Kysyin Emmalta seuraavaksi missä on lähin asiointipiste? Mainittakoon, että Emma ei voi tietää missä asun ja asiontipisteen voi muotoilla monin eri tavoin. Emma vastasi linkillä ja kertoi linkin takaa löytyvän kaikkien IF:in konttoreiden osoitteet, sekä aukioloajat ja muistutti, ettei mihinkään konttoriin tarvitse varata aikaa.
Tumblr media
Chatbot vs. ihminen
Tässä kokeilussa yllätyin suuresti, että koin itseasiassa chatbotin kätevämmäksi vaihtoehdoksi kuin ihmisen. Ihmisellä kesti vastata kysymyksiini kymmenisen minuuttia, eikä ollut tavoitettavissa haluamallani kellonajalla ensiyrittämällä. Chatbotit ovat kehittyneet paljon enemmän, kuin olisin uskonut ja huomaan nyt, että ne tulevat mitä luultavimmin korvaamaan entistä enemmän livechat palveluita.
Onko lukijoillani kokemuksia chatboteista?
7 notes · View notes
blogdayrasmus · 6 years ago
Text
Slushin markkinointiopit
Slush 2018 tapahtumassa Evergreen stagella oli toisena päivänä minulle henkilökohtaisesti mielenkiintoisena aiheena ”Dan Brody - Macro view of the gaming industry”, jossa avataan kuinka pelit ovat nousseet räjähdysmäiseen suosioon viimeisellä vuosikymmenellä. Kirjoitan tänään blogin, missä avaan hieman nykytilannetta, sekä tarkastelen millainen tulevaisuuden näkymä markkinoinnilla on tässä uudessa kasvavassa esport maailmassa.
Tumblr media
Videossa käytiin läpi lukuisia esimerkkejä niin PC-, kuin konsoli- ja kännykkäpeleistä. Esimerkkinä pelien räjähdysmäisestä kasvusta mainittiin, että League of legends tietokonepeli oli Kiinassa vuonna 2018 katsoituin urheilu mitattuna suorapalveluiden katsojaluvuista, joka jätti jopa NBA:n ja jalkapallon taakseen. Lyön vetoa, että lukijalla särähti sana urheilu korvaan. En aio ottaa tässä blogissa kantaa onko tietokonepelaaminen urheilua, mutta mielelläni kuulen aiheesta lukijan mielipiteen.
Toisena esimerkkinä suosion kasvulle mainittiin, kuinka tietokonepelillä Path of exilellä on suht pieni pelaajakunta, joitain kymmeniä tuhansia, mutta aina kun peli julkaisee uuden ”seasonin”, siitä tehdään reddittiin oma sivu ja sivusta tulee koko redditin suosituin sivu. Videolla korostettiin, kuinka poikkeuksellista on, että pienen pelin julkaisemasta seasonista tulee suosituin aihe koko internetissä. Lisäksi kännykkäpelien potentiaalisuudesta mainittiin lyhyesti ja esimerkiksi nostettiin Pokemon GO ja kuinka siitä tuli globaali-ilmiö.
Markkinoinnin kannalta pelien jättimäinen suosio tarkoittaa helppoa tapaa tavoittaa valtava määrä tietyn kohderyhmän asiakkaita. Suuret yhtiöt ovat jo alkaneet lähtemään mukaan esport bisnekseen. Esimerkiksi Mountain Dew ja Red Bull ovat ruvenneet luomaan turnauksia ja liigoja, jotka toimivat alustoina suosituille peleille tavoittaen miljoonia pelaajia.
Suomessa vuonna 2018 pesäpallojoukkue Superjymy palkkasi tietokone peli CS:GO joukkueen ja tänä vuonna Helsingin IFK teki saman. Peleistä on ruvettu järjestämään massiivisia offline LAN tapahtumia, jotka toimivat alustoina pelaamiselle ja keräävät jopa miljoonia katsojia suoratoistoissa ja täyttävät suurimmatkin areenat katsojista. Lienee sanomattakin selvää, että mainospaikka joka tavoittaa yli miljoonan 15-30 vuotiasta ihmistä kerralla kerralla on erittäin arvokas.
Tumblr media
Viime vuosina myös yksittäiset pelaajat ovat ruvenneet ”striimaamaan” yleensä Twitchin alustalla, jossa he pelaavat peliä ja saavat kertaheitolla kymmeniä tai parhaimillaan satoja tuhansia katsojia kerralla. Yhtiöt kuten Monster ja Red Bull ovat hyödyntäneet markkinointi mahdollisuutta ja tehneet striimajien kanssa sopimuksia, jossa he nauttivat yhtiöiden energiajuomia samalla kun pelaavat ja käyttävät yhtiöiden mainoksilla täyttämiä vaatteita.
Tumblr media
Videolla mainittiin, että nykyään nörttiys ja se, että on hyvä pelaamaan on paljon ”coolimpaa” kuin esimerkiksi 10-15 vuotta sitten. Mielestäni on kristallin kirkasta, että pelien suosion kasvu tulee teknologian kehittyessä ja uusien sukupolvien varttuessa vain jatkumaan ja kasvun yhteydessä myös markkinoinnin mahdollisuudet kasvavat. Mitä suuremmaksi peliteollisuus kasvaa ja tietoisuus valtavasta potentiaalisuudesta lisääntyy, niin tulevaisuudessa yhä useammat yhtiöt tulevat lähtemään mukaan pelibisnekseen. Henkilökohtaisesti näen peliteollisuuden tällä hetkellä ehkä suurimpana kasvavana mahdollisuutena, jota kannattaa markkinoinnin kannalta hyödyntää.
4 notes · View notes
blogdayrasmus · 6 years ago
Text
Hieman Googlen tuoteperheestä
Digitalisaation myötä kasvaville yrityksille on auennut monenlaisia mahdollisuuksia edesauttaa yrityksen kasvua ja digitaalista kehitystä. Otin selvää millaisia työkaluja google on luonut tuoteperheeseensä edistämään yritysten ja yksityishenkilöiden liiketoimintoja nimenomaan liiketoiminnan näkökulmasta. Valitsin omasta mielestäni kolme hyödyllisintä ohjelmaa, joihin jokaisen olisi syytä tutustua enemmän. Oletko sinä perillä näistä?
Moni ei varmastikkaan tiedä miten yrityksen perustettuaan yrityksen tiedot päätyvät Googleen. Google My Business auttaa asiakasta löytämään yrityksen Google Mapsissä tai Google+ palvelussa. Näistä asiakas löytää monelle tutulla tavalla yrityksen puhelinnumeron, osoitteen ja suoran ajo-ohjeen paikan päälle. Lisäksi asiakkaat voivat arvostella, millainen kokemus yrityksessä asioiminen oli ja mahdollisesti suositella eteenpäin. Google My Business on ilmainen ja helppo käyttöinen, sekä tietoja on helppo muuttaa myös jälkeenpäin.
Tumblr media
Google Ads on luotu hakusanamainonnan työkaluksi ja on käytännössä mainospaikkojen ostamista. Käyttöperiaate on seuraava: kun asiakas hakee googlesta määrittelemiäsi termejä, hakukone osaa automaattisesti ohjata asiakkaasi yrityksesi nettisivuille. Otetaan esimerkiksi, että yrityksesi Villen Villa myy aitoja lampaanvillasukkia. Kun asiakas kirjoittaa google hakukoneeseen villasukka, lampaanvilla tai lampaanvillatuotteet niin hakukoneen ehdotuksista löytyy linkit, joita klikkaamalla ohjautuu suoraan Villen Villan nettisivuille. Mainokset voidaan myös ohjata sijainnin ja etäisyyden mukaan yrityksen parhaalla katsomalla tavalla. Mikäli yritys ei toimi esimerkiksi Suomen pääkaupunkiseudun ulkopuolella, hakutulokset eivät tule turhaan näkyviin Ruotsissa.
Tumblr media
Ehkä yrityksen kehityksen ja toiminnalisuuden kannalta tärkeimpänä Googlen tuoteperheen palveluna pidän Google Analyticsiä. Google Analytics on ilmainen ohjelma, jota käytetään verkkosivujen kävijäseurantaan. Ohjelma kerää verkkosivuilla kävijästä erilaista tietoa ja tiedot tallennetaan Googlen palvelimille. Esimerkkejä millaisia tietoja Google Analytics tuottaa, ovat että miltä sivuilta asiakas on päätynyt yrityksesi sivuille ja mitä hakusanoja asiakas on käyttänyt päästäkseen sivuille, sekä kuinka pitkään sivustolla ja sen eri osa-alueilla vietetään aikaa. Tietoja voidaan tutkia ja analysoida ohjelman avulla, sillä mitä paremmin tunnet asiakaskunnan, sitä paremmin osaat vastata heidän tarpeisiinsa.
Tumblr media
Google tuoteperheen palveluita kehitetään jatkuvasti, mutta kilpailua on paljon. Haluaisinkin kysyä lukijalta mielipidettä siihen, että uskotko Googlen aikakauden olevan vasta alussa vai pystyvätkö kilpailijat tulevaisuudessa tuottamaan tehokkaampia ja houkuttelevimpia palveluita yrityksille ja yksityishenkilöille, sekä täten kaappaamaan ison osan markkinoita samalla tavalla miten kävi esimerkiksi Facebookille?
3 notes · View notes
blogdayrasmus · 6 years ago
Text
Digitaloutta Kauppalehdestä
Digitalisaation myötä suoratoistopalvelut ovat tehneet varsinaisen vallankumouksen elokuva-alalla. Erilaisten laitteiden, kuten tietokoneiden, älypuhelimien ja tablettien suosio on kasvanut niin roimasti, että niiden kuuluvuus jokaiseen kotitalouteen alkaa olemaan itsestäänselvyys. Tämä on mahdollistanut suoratoistoyhtiöiden, kuten Netflixin, Viaplayn, Cmoren ja Hbonordicin massiivisen kasvun. 
Suoratoistopalvelut tarjoavat laajan valikoiman elokuvia ja tv-sarjoja helposti katsottavaksi omalta kotisohvalta halvalla, jonka takia video- ja dvdvuokraamot ovat joutuneet sulkemaan valtaosan kivijalkaliikkeistään, eikä fyysisten vuokraamoiden tulevaisuus näytä valoisalta. Suoratoistopalveluiden ylivoimaisia kilpailuetuja ovat laaja valikoima, halpa hinta ja helppo saatavuus, jonka vuoksi ne tulevat mitä suuremmalla todennäköisyydellä tulevaisuudessa jatkamaan vallankumoustaan.
Tumblr media
Kauppalehti uutisoi netflixiä koskevassa artikkelissaan Netflixin ilmoittaneen asiakkailleen hintojen korotuksesta. Netflix on ilmoittanut korotuksesta asiakkailleen sähköpostitse ja perustellut hintojen nousua palvelun sisällöllä. ”Työskentelemme kovasti parantaaksemme Netflixiä, jotta sinulla on käytössäsi entistä enemmän upeita tv-sarjoja ja elokuvia”, viestissä kirjoitetaan. Viesti ei varsinaisesti kerro asiakkaalle suoraan yhtään mitään. Pääteltävissä on kuitenkin, että palvelun laajentamista halutaan jatkaa ja asiakkaat saavat tulevaisuudessa luultavasti entistä enemmän valikoimaa elokuville ja sarjoille, sekä entistä tehokkaamman palvelun. 
Hintojen nostaminen kielii myös kysynnän kasvusta, sekä siitä että ihmiset ovat valmiita maksamaan entistä enemmän suoraan netistä katsottavista elokuvista. Artikkeli on luettavissa seuraavasta osoitteesta: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/netflix-kallistuu-toukokuussa-perustelu-entista-enemman-upeita-tv-sarjoja-ja-elokuvia/93a820a6-41cf-4abb-912e-3a1664940c65.
Olen pitänyt erikoisena sitä, että Netflix on pystynyt laajentumaan rauhassa pitkään ilman varteenotettavia kilpailjoita, vaikka tietoisuus elokuvavuokraamoiden siirtymisestä internettiin on ollut mielipiteiden kannalta melkoisen yksimielisiä. Viaplay on onnistunut toimimaan kilpailijana elokuvien toistossa ja Hbonordic TV-sarjojen toistossa, mutta näistä huolimatta Netflix on säilynyt Applen kaltaisena jättinä elokuvateollisuudessa. Applesta puheen ollen, Kauppalehti uutisoikin uudessa artikkelissaan Applen viimein lähtevän kilpailemaan Netflixiä vastaan suoratoistopalveluiden tarjonnassa. 
Apple on käyttänyt jo yli miljardi dollaria uuden Apple TV+ kehittämiseen, joka tullaan julkaisemaan yli sadassa maassa ja tulee sisältämään elokuvia, TV-sarjoja, dokumentteja ja lastenelokuvia. Applen TV+ projekteissa uutisoidaan olleen mukana Steven Spielbergin ja parrasvaloista pois olleen Oprah Winfreyn kaltaisia suurnimiä. Vuosi 2019 tuleekin olemaan erittäin mielenkiintoinen seuratessamme, kuinka suoratoistopalvelut kehittyvät ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Artikkeli on luettavissa osoitteesta: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/netflix-saa-lisaa-kilpailijoita-markkinoille-apple-julkaisi-liudan-uusia-palveluita/19287e6c-b374-4325-a673-2e64da91f400.
.
6 notes · View notes
blogdayrasmus · 6 years ago
Text
Mitä onkaan digitaalinen liiketoiminta?
Kylläpä on laaja kysymys. Nykyään kun digitaalisuus on vahva osa kaikkia toimialoja, yritysten on miltei välttämätöntä syventyä yritystoimintaan digitaalisella tasolla. Kuluttajat asioivat ja etsivät tietoa, sekä tekevät erilaisia hankintoja verkossa. Tässä on tärkeää huomioida se, että samalla kun vaihtoehtojen määrä on kasvanut monenkertaiseksi, myös asiakkaiden odotukset ovat kasvaneet. Mikä on riittänyt asiakkaille vielä viime viikolla, aiheuttaa huomenna jo myötähäpeää. Digitaalisuus muuttuu ja muuttaa nopeasti toimintamalleja ja strategioita.
Digitaalinen liiketoiminta pitää sisällään laajalti markkinoinnin, kaupankäynnin ja asiakkuuksien hoitamisen eri alueita. Eli toisin sanoen, oli kyse sitten tuotteiden myymisestä tai uusien asiakkuuksien hankinnasta, huomattavan suuri osa tapahtumaketjujen prosessien osista tapahtuu digitaalisesti. Digitaalisten palveluiden hyödyt voidaan oikeastaan jakaa kolmen otsikon alle; myynnin kasvattaminen, asiakastyytyväisyys ja kustannustehokkuus. On sanomattakin selvää, että nämä ovat myös yleisesti ne kolme tärkeintä tavoitetta yritysmaailmassa, joten nykypäivän yritysten olisi hölmöä olla lainkaan hyödyntämättä digitaalisia palveluja.
Tumblr media
Jos ajatellaan yritysten markkinointia, voidaan todella laajasti ja tehokkaasti markkinoida yritystä ja sen tuotteita ja palveluita digitaalisesti. Esimerkiksi hakukoneoptimoinnilla voidaan strategisesti vaikuttaa yrityksen näkyvyyteen esimerkiksi Google-hauissa. Tänä päivänä sosiaalisen median käyttö on luonnollinen – miltei pakollinen - osa yrityksen markkinointia. Hyvällä “somesuunnitelmalla” pienempikin yritys voi tavoittaa isonkin joukon mahdollisia asiakkaita, kuitenkin suhteellisen vähällä panostuksella.
Mobiiliappien käytön lisääntymisen myötä digitaalisten alustojen kautta asiointi on kasvanut. Tämä vaikuttaa vahvasti koko digitaaliseen liiketoimintaan, koska sekä yrityksillä että asiakkailla on mahdollisuus asioida ajasta tai paikasta riippumatta. Tämä osaltaan helpottaa liiketoimintaa.
Digitaalisen liiketoiminnan tehostajana ovat toimineet myös helpot ja nopeat verkkomaksumenetelmät, jotka virtaviivaistavat asioinnin verkkokaupoissa muistamalla jo aikaisemmin lomakkeisiin syötetyt tiedot. Verkkokaupat täyttävät asiakkaan tiedot valmiiksi, jonka ansiosta asiakkaan uudelleen asioidessa samassa kaupassa tai samalla verkkomaksumenetelmällä asiakkaalla kuluu vähemmän aikaa siitä, kun he iskevät tuotteensa ostoskoriin ja tekevät lopullisen ostopäätöksen suorittamalla maksun.
Toiminnanohjausjärjestelmät ovat samaten osa tätä liiketoimintaa, sillä niiden kautta hallitaan prosessien kulkua ja tiedonkeruuta. Yrityksillä on erilaisia digitaalisia alustoja asiakkailleen ja työntekijöilleen, jotka ovat välttämättömiä liiketoiminnan kannalta. Niin asiakkaille, kuin työntekijöillekin voidaan lähettää kaupallisia tarjouksia, tai ottaa muuten yhteyttä.
Näiden pohdintojen pohjalta jatkuu digitaalisen liiketoiminnan kehityksen tarkastelu ensiviikolla. Kiitos kaikille lukijoille ja mikäli uusia pointteja pulpahti pinnalle, tulkaa kertomaan ja keskustelemaan. Pistäkääpä myös nämä alta löytyvät blogit seurantaan! 
Kiran blogi  Eemiblog  Abinsgodx  Tare7blog  Rasmusblog
13 notes · View notes