#maailman ympäri

[amusement-park-date]

It's literally midnight and I'm going nuts. Bear with me for a moment while I freak out and get this out of my system. Then I'll be able to get back to what I was about to do, I hope.

[suomiplorpoturnaus]

Suomiplorpoturnaus: Kierros 2 • Äänestys 12

Susikoira Roi (Susikoira Roi -kirjat)

"Roi on taatusti tunnetuin suomalainen fiktiivinen koira ja lisäksi Hyvä Poika.” – @naapurinkissa

"#susikoira roi ihan vaa susikoira roi-vitsien tähen" – @variskavaris

"Susikoira Roi oli Euroopan nopein juna. Se oli varusteltu kaikenlaisilla älylaitteilla ja suurella keskustietokoneella. Näin se eräänä päivänä kehitti tietoisuuden. Susikoira Roi piti junana olemisesta, raiteilla kiitämisestä ja muusta semmoisesta, mutta halusi kuitenkin elämältä enemmän. / Niinpä se ryhtyi ompelijaksi. Ja kuinka hyvä ompelija hän olikaan! Sana juna-Roin taidokkaasta ja uutterasta ompelutyöstä kiiri maan ääriin asti, ja jokainen itseään kunnioittava suurkiho halusi ompeluttaa pukunsa ja mekkonsa Roilla. / Tästä ei voinut lähteä kuin alaspäin, ja niin kävikin kun eräs maineikas balleriina halusi teetättää tutun Roilla. Tutusta oli tulema maailman hienoin tutu. Kuitenkin Roi univelkaisena kaikista ompeluprojekteistaan ompeli tutun aivan miten sattui. Sana tästä lähti kiirimään ympäri maailmaa, ja pian Roin maine oli pilalla. / Samaan aikaan muuan journalisti yritti kirjoittaa elämänsä ensimmäistä lehtijuttua. Hän oli hyvin hermoissaan ja pelkäsi kirjoittavansa äärettömän huonon jutun. Hänen journalistimentorinsa yritti rauhoittaa häntä ja sanoi: 'Harva jutun tunaroi, niinkuin tutun juna-Roi!' – @suokroko " – @pupunu

"#oikeasti paras Hyvä Poika #tomi ja roi on suomalaisen kirjallisuuden ikonisin poika ja hänen koiransa duo" – @naapurinkissa

[karvoja]

Turkulaiset poikkeavat muista suomalaisista luultua enemmän

Artikkelin saa suuremmaksi ainakin avaamalla sen uuteen välilehteen, jos ei muuten näe tihrustaa. Mutta sama teksti myös alla:

Suomalaisten on ajateltu muuttaneen Suomeen idästä ja lännestä. Uusi tutkimus osoittaa, että merkittävä osa lounaissuomalaisten geeniperimästä on sittenkin etelästä.

Lounaissuomalaiset näyttävät poikkeavan maan muusta väestöstä enemmän kuin aiemmin on ajateltu. Uuden tutkimuksen mukaan iso osuus etenkin varsinaissuomalaisten geeniperimästä on todennäköisesti peräisin Baltiasta. Havainto on vastoin perinteistä käsitystä, jonka mukaan suomalaisten geeniperimä on saapunut idästä ja lännestä muuttaneiden mukana.

Helsingin yliopiston genetiikan tutkijoiden johtamassa tutkimuksessa tarkasteltiin aiempia tutkimuksia tarkemmin suomalaisten miesten Y-kromosomeja. Tulokset selventävät myös laajemmin kuvaa Suomeen vuosituhansien aikana muuttaneiden miesten alkuperästä. – Havaitsimme, että lounaissuomalaiset ovat geneettisesti yhtä läheisiä virolaisten kuin kainuulaisten kanssa, kertoo tutkimusta johtanut akatemiatutkija Taru Tukiainen Helsingin yliopiston alaisesta Suomen molekyylilääketieteen instituutista (FIMM).

Tutkimuksessa tarkasteltiin niin sanottua isälinjaa eli sukupuolen määritteleviä Y-kromosomeja, jotka periytyvät isältä pojalle. Y-kromosomi siirtyy käytännössä sellaisenaan, mutta vuosisatojen saatossa siihenkin kertyy pieniä muutoksia. Tällaisia isomman joukon kesken jaettuja mutaatioiden sarjoja kutsutaan haploryhmiksi.

Haploryhmien avulla ihmisen perimää voidaan tarkastella, sillä niissä on laajaa kirjoa eri ihmisten ja väestöryhmien välillä asutushistorian perusteella. Ryhmien avulla esi-isien liikkeitä voidaan jäljittää vuosisatojen taakse.

Aiemmat tutkimukset ovat haarukoineet Suomesta kaksi pääasiallista isälinjaa, niin kutsutut N1a1- ja I1a-haploryhmät. Ryhmistä N1a1 on alun perin syntynyt Uralilla, ja sen on ajateltu syntymäpaikkansa perusteella tulleen Suomeen idän suunnalta. Suomessa N1a1-ryhmän esiintyvyys on maailman suurinta, ja suurimmillaan se on Itä-Suomessa.

I1a-ryhmä puolestaan on skandinaavinen haploryhmä, joka on oletettavasti tullut Suomeen lännestä Ruotsin kautta. – Tämän varaan on pitkään tehty hypoteesi siitä, että suomalaisilla on kaksi alkuperää, Tukiainen sanoo.

Tukiaisen ryhmä halusi selvittää hypoteesin paikkansapitävyyttä aiempaa tarkemmin. Tutkijoita kiinnosti, voisiko yleisten haploryhmien alla olla maantieteellisesti jakautunutta hienorakennetta, erilaisia alaryhmiä.

N1a1-ryhmän hienorakenteesta on tehty havaintoja Suomen lähialueilla. Suomalaisten miesten Y-kromosomeihin ei puolestaan ollut aiemmin tehty yhtä syvällistä, koko maan kattavaa katsausta. – Halusimme katsoa, pystymmekö tuomaan uutta tietoa suomalaisten populaatiohistoriaan ja -rakenteeseen. Entä voisiko tämä mahdollisesti myös auttaa meitä ymmärtämään sitä, miten Y-kromosomi voi vaikuttaa terveyteemme liittyviin tekijöihin? Tukiainen taustoittaa.

Tutkimuksessa hyödynnettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laajaa Finriski-aineistoa, joka kerättiin aikoinaan viiden vuoden välein tehdyillä satunnaisotoksilla kroonisten tautien riskitekijöiden selvittämiseksi. Aineistossa on koko Y-kromosomin geneettinen tieto noin 1 800 suomalaiselta mieheltä ympäri maan. Otoksen miehet ovat syntyneet vuosien 1923 ja 1979 välillä.

Geneettisen tiedon lisäksi tutkijoilla oli käytettävissään kaikkien aineiston henkilöiden isien syntymäpaikat. Näin Y-kromosomien kotipaikat pystyttiin määrittelemään vielä yhden sukupolven taaksepäin. – Aineisto mahdollisti isälinjojen tutkimisen aivan uudenlaisella tarkkuudella, kertoo tutkimuksen toteuttamisessa keskeisessä osassa ollut väitöskirjatutkija Annina Preussner FIMM:stä.

Tutkitut kromosomit vankistivat aiempaa käsitystä siitä, että suomalaiset jakautuvat kahteen pääryhmään. Löydösten perusteella kaksi kolmasosaa suomalaisista miehistä kantaa N1a1-haploryhmää, kun taas I1a-ryhmään kuuluu noin 25 prosenttia. Muille ryhmille jää alle kymmenesosa.

Myös maantieteellinen jakauma noudatti tuttua kaavaa. Savo–Karjalassa melkein 80 prosenttia miehistä kantoi N1a1-haploryhmää, länsirannikolla puolestaan enimmillään noin 40 prosentilla oli I1a-ryhmä.

Varsinainen uutinen löytyy kuitenkin ryhmien hienorakenteen tarkastelusta. Sellainen nimittäin todella löydettiin niin kutsutun itäisen ryhmeli N1a1-ryhmän alta. Uusien havaintojen perusteella ryhmä näyttäisi jakautuvan Suomessa kahteen alalinjaan. Aiemmin piiloon jääneen alaryhmän havaittiin myös olevan yllättävän yleinen.

Maantieteellisessä tarkastelussa uusi alaryhmä poikkeaa täysin yleisemmästä alaryhmästä: sen kantajat ovat keskittyneet Lounais-Suomeen ja etenkin Turun seudulle. än Havainnon pohjalta Tukiaisen ryhmä tutki eri vaihtoehtoja ja laati hypoteesin. Onko N1a1-ryhmä tullut aiemmasta käsityksestä poiketen Suomeen kahta eri reittiä: idän ohella etelästä, mahdollisesti Baltiasta? Olisiko niin, että lounaisen Suomen yhteys Viroon ja Baltiaan olisi luultua vahvempi? – Tiedämme, että tämä haploryhmä on erityisen yleinen Virossa. Meillä on myös arkeologista ja kielitieteellistä evidenssiä siitä, että länsirannikolla on Viron ja Baltian vaikutusta laajemmin, Tukiainen kertoo hypoteesin taustoista.

Hypoteesin pitävyyden selvittämiseksi tutkijat tekivät vertailuja. Niissä tarkasteltiin laajemmin perimää eri haploryhmien kantajien sekä varsinaissuomalaisten ja virolaisten välillä.

Havaintojen perusteella Tukiaisen ryhmän teorialla näyttäisi olevan selitysvoimaa. Lounaissuomalaiset nimittäin muistuttavat myös muulta perimältään enemmän virolaisia kuin muut suomalaiset ja ovat yhtä lähellä virolaisia kuin vaikka kainuulaisia.

Tutkijoiden havainto on yksi esimerkki Suomen sisäisistä alueellisista eroista, joiden on perimän osalta havaittu jo aiemmin olevan erittäin suuria. – Nyt voidaan siis näyttää, että myös Y-kromosomi heijastelee tällaisia eroja ja ehkä tavalla, jota ei ollut osattu odottaa. N1a1 on ollut selvästi itäsuomalainen haploryhmä, joka näyttää olevan monimuotoisempi kuin aikaisemmin on ajateltu, Tukiainen sanoo.

Tutkimuksen aineisto kuvastaa tilannetta Suomessa 1900-luvun alusta noin 1950-luvulle saakka ennen laajamittaisten sisäisten muuttoliikkeiden ja kaupungistumisen alkua. Muuttoliike on sittemmin sekoittanut tutkimuksessa havaittua ryhmien alueellista jakaumaa, mutta tarkkoja arvioita sen vaikutuksesta ei ole. – Ainakin 1900-luvun alkupuolella vaikuttaa kuitenkin siltä, että noin joka kolmas turkulaisista miehistä on ollut tämän lounaissuomalaisen N1a1:n kantaja, Tukiainen kertoo.

Tukiainen arvioi noin kolmasosan miehistä puolestaan olleen tuolloin skandinaavisen I1a-ryhmän kantajia ja noin viidennes savo–karjalaisen N1a1:n kantajia.

Tämän genomitutkimuksen pohjalta ei voida esittää arvioita siitä, milloin ja miten niin sanotun lounaissuomalaisen N1a1:n kantajat ovat Suomeen tulleet. Siihen tarvittaisiin joko näytteitä huomattavasti nyt tutkittua vanhemmasta perimästä tai muiden tieteenalojen tutkimusta. – Haploryhmän rikastuma on aika spesifisti Varsinais-Suomen alueella. Olisiko se johtumaa huomattavasti hiljaisemmasta muuttoliikkeestä verrattuna muuhun N1a1:een? Tätä olisi houkuttelevaa spekuloida, Tukiainen pohtii.

Lähde: Preussner, A., Leinonen, J., Riikonen, J., Pirinen, M., & Tukiainen, T. (2024). Frequency maps of Y-chromosomal haplogroups in Finland – out of all samples. Teoksessa The European Journal of Human Genetics.

[pupucino]

"feels weird when nanowrimo is gone" en tiiä olitko tietonen mutta suomalainen Kirjoittajien kilta järjestää vastaavanlaisia kirjoitustapahtumia ympäri vuoden, myös nyt marraskuussa! löytyy nettisivu, keskustelufoorumi ja discord

kyllä! tää aika vuodesta vaan oli aiemmin someissa aina täynnä sitä nanowrimoa ympäri maailman, mut nyt siihen osallistumisesta ei puhu juuri kukaan mun piireissä. hiljaista. erilainen tunnelma.

[hiidenneiti]

Gastronomian maailmasta (1968):

Pakinakokoelma ruuasta, ruokailusta ja ruokakulttuureista vuodelta 1968.

Kirjan alkupään pakinoissa esitellään kerrallaan yksi vieras ruokakulttuuri: "kolme suurta" eli ranskalainen, venäläinen ja kiinalainen, sekä italialainen, kreikkalainen, saksalainen, englantilainen, wieniläinen, meksikolainen sekä amerikkalainen keittiö.

Kaikki listatut maat esitetään positiivisessa valossa — jopa ehkä vähän yllättäen: amerikkalaista ruokakulttuuria käsittelevä pakina alkaa sen harhaluulon tyrmäyksellä, että amerikkalaiset eivät osaisi kokata ja söisivät vain purkkiruokaa(!). Tämä oli virkistävä puolustuspuhe, sillä itse ainakin odotin pahinta ja jonkinlaista perus antiamerikkalaista lyttäystä roskaruokamainintoineen. Pientä kritiikkiä toki kohdistuu jenkkien "valtaviin" annoskokoihin.

Tietysti nykylukijaa kiinnostaa varmaan eniten se, miten vuonna 1968 arvotettiin eurooppalaisia ruokakulttuureita suhteessa muuhun maailmaan. Kiinalaisesta ja meksikolaisesta ruokakulttuureista puhutaan kauniisti ja kannustetaan lukijoita rohkeasti kokeilemaan niitä; minkäänlaisia perinteisiä halpoja kommentteja koirien syömisestä jne. ei esiinny, luojan kiitos. Miltä ei säästytä on yleistävä sävy; KAIKKI meksikolaiset syövät AINA näin ja kiinalaiset ovat IKUISESTI syöneet näin.

Tietysti klassisen gastronomian ulkopuolelta katsottaessa tuntuu oudolta, että jotkut ruokakulttuurit nostetaan "kiistattomasti" maailman parhaiksi — varsinkin nykypäivänä. Toisaalta nykyäänkin arvottamista tapahtuu, vain hienovaraisemmin: kuinka usein törmääkään lehtijuttuihin ja videoihin, joissa luvataan kertoa miten aito pariisilainen syö ja juo.

Kirjassa ojennetaan tomerasti suomalaista kansaa siitä, että emme arvosta omaa ruokaamme vaan kohtelemme sitä pelkkänä polttoaineena. Onhan suomalaisen mateen mäti yhtä hyvää kuin kaviaari ja täysjyväleipä voittanut kansainvälisiä vertailuja!! Toisaalta kirjoittaja antaa täyden luvan ostaa tuontihedelmiä ja -vihanneksia ympäri vuoden sesongista riippumatta, onhan se "nykypäivänä" mahdollista.

Sivistyneen alkoholinkäytön puolustuspuhe käy raivoraittiutta vastaan, mutta myös suomalaisten kännääminen tuomitaan. Ylipäätään sävy on isämäisen valistava, mikä on tyypillistä tämän aikakauden ruokateksteille. Välillä pöytätapakasvatus menee niin pitkäpiimäiseksi, että täytyy epäillä (toivoa?) kirjoittajan puhuvan pilke silmäkulmassa.

1960-luvulle (ja sitä ympäröiville vuosikymmenille) oli tyypillistä pakkomielteinen ravintoarvokeskustelu. Se on mukana tässäkin teoksessa, mikä istuu huonosti yhteen kulinarististen arvojen kanssa; lukijana haluaisi nauttia makuelämyksien kuvauksesta keskeytyksettä eikä kuulla siitä, paljonko valkuaisaineita leivässä on.

Itse pakinat ovat tasoltaan vähän köykäisiä ja pahimmillaan pelkkien ruokalajien listauksia. Opettavainen sävy on päässyt liian niskan päälle nokkelan kynäilyn sijasta. Voin suositella vain aikakaudesta kiinnostuneille.

[kattiperkele]

Juustogaala

Juustoritarikunta oli jälleen kokoontunut juhlimaan vuosittaista Juustogaalaa, joka oli yksi Juustokuningaskunnan odotetuimmista tapahtumista. Gaala oli tunnettu ihastuttavasta tunnelmastaan ja herkullisista juustoherkuistaan, ja se houkutteli paikalle juuston ystäviä ympäri valtakuntaa.

Sir Brie, rohkea juustoritari, saapui gaalaan yllään kirkkaasti loistava juustokuviollinen haarniska, jonka kullatut yksityiskohdat säteilivät juhlavalojen loisteessa. Hänen rinnallaan oli hänen uskollinen kumppaninsa, Juusto-juustohöylä Salaneuvos, joka oli pukeutunut viisaan näköiseen viittaan, jonka kankaassa kimalteli juustonmuotoisia kiiltävi�� koristeita. Heidän seurassaan oli Mozzie, nuori juustoseppä vuoristokylästä, joka oli valmistanut itselleen upean vuohenjuustonvärisen takin gaalaa varten.

Tuore juustoritari, Lady Gouda, asteli Juustokuninkaan linnan portaille yllään kaunis puku, jonka kimaltelevat koristeet muistuttivat juuston muruja auringonvalossa. Hänen vierellään kulki Parmesaani Petrify, kokenut juustonhoitaja, joka oli pukeutunut ylpeästi vaaleanpunaiseen juustonmuotoiseen viittaan.

Juustogaalan pitkien pöytien ääressä istui kaikki valtakunnan silmäätekevät, ja juustot notkuivat pöydillä joka suuntaan. Suuren linnan seinät oli koristeltu juustoaiheisilla maalauksilla ja koristeilla, ja juhlasali oli täynnä iloista puheensorinaa ja naurua.

Keskellä vilinää seisoi Lactatia, juustoarkeologi ja Juustokuningaskunnan historian asiantuntija, esittelemässä uusinta löytöään, muinaista juustokiveä, jonka väitettiin sisältävän salaisen reseptin maailman parhaimpaan juustoon.

Gaala ei kuitenkaan sujunut aivan mutkattomasti. Juustotaikuri, joka oli laskeutunut alas vuorelta, oli vahingossa loihtinut juustolabyrintin ja tehnyt kauhistuttavan virheen. Nyt juustolabyrintti alkoi kasvaa ja levitä ympäri suurta juhlasalia. Juustomestari Kukko taas oli onnistunut rikkomaan kaikkien aikojen suurimman juustopyramidin, mikä oli saanut sen romahtamaan keskelle pitopöytiä, missä juustopyramidin juustoa nyt mässäiltiin riemulla.

Sir Brie, Salaneuvos, Mozzie, Lady Gouda ja Parmesaani Petrify päättivät yhdistää voimansa ja korjata tilanteen. He hypähtivät juustolabyrinttiin ja alkoivat etsiä keinoa, jolla se ei enää laajenisi. Labyrintti oli täynnä juustoisia ansakuoppia ja vauhdikkaita liukumäkiä, mutta lopulta he onnistuivat selvittämään sen salaisuudet ja palauttamaan sen aivan tavalliseksi juustolabyrintiksi.

Sir Juustoinen kiersi salissa tervehtimässä vieraita ja maistelemassa eri juustoja. Hän oli pukeutunut juustokuvioiseen keltaiseen viittaan ja piteli juustohöylää tassuissaan, jotta voisi aina halutessaan höylätä herkullisen viipaleen juustoa kitusiinsa. Sir Juustoinen oli valtavan ylpeä Juustokuningaskunnastaan ja sen juustoista, ja hän halusi jakaa tuon ylpeyden kaikkien kanssa gaalan aikana.

Kun Juustogaala oli saatu pelastettua kaaokselta, Juustokuningaskunnan kansa kiitti sankareita raikuvin aplodein. Gaala jatkui vielä pitkälle yöhön, ja lopulta kaikki saivat nauttia herkullisista juustoista ja nauraa hullunkurisille tapahtumille. Tämä hartaan juustolainen kansa tiesi, että vaikka elämässä tulikin vastaan juustoisia haasteita, yhdessä ne voitettiin aina.

[fyeahfinnishmusicaltheatre]

Osaatko sanoa miksei musikaalien suomenkielisiä versioita oikein levytetä tai laiteta mihinkään saataville. Onko kyse tekijänoikeuksista vaiko vaan rahasta. Harmittaa vaan kun on niin monia hyviä musikaaleja, mutta kun niitä ei enää esitetä, ei lauluja voi suomeksi kuulla mistään.

Tervehdys ja kiitos kysymyksestä!

En (suureksi harmikseni!) ole koskaan ollut kärpäsenä katossa, kun teattereissa tehdään sopimuksia ja keskustellaan näistä asioista, mutta valistuneen arvauksen osaan antaa: kyse on ennen kaikkea rahasta, mutta myös laajemmin siitä, etteivät suomalaiset teatterit näe musiikin äänittämisestä olevan hyötyä omalle toiminnalleen.

Nykypäivän musiikkibisneksessä, jota dominoivat minimaalisen pienet Spotify-korvaukset ja vastaavat, musiikin julkaiseminen ei lähtökohtaisesti ole kovin tuottoisaa hommaa. Vielä pienemmät tuotto-odotukset voidaan laskea pienelle kohderyhmälle, kuten musikaalifaneille, tehdyille levytyksille. Tekijänoikeudet tuskin muodostuisivat ongelmaksi, jos Suomessa haluttaisiin tehdä jostain ulkomaisesta musikaalista levytys... mutta eihän kukaan halua, sillä äänitteen tekeminen maksaisi enemmän kuin Spotifysta koskaan saataisiin pennosia takaisin.

Toisin on Broadwaylla, jossa melkein kaikista uusista musikaaleista tulee vielä nykyäänkin levy – sillä vaikka kyse ei olekaan mainstream-musiikista, englanninkielisen musikaalimusiikin kohderyhmä on sentään maailmanlaajuinen. Fanien lisäksi levytysten kautta Broadway-musikaaleihin voivat tutustua a) potentiaaliset katsojat ja b) taiteilijat ja teatterit ympäri maailman, ja näiden tutustuttaminen teoksiin saattaa parhaimmillaan johtaa sekä Broadwaylle suuntautuvaan turismiin että uusiin kv-tuotantoihin ja niistä saataviin rojalteihin. Broadway-musikaalilevytykset ovat siis sekä tuote itsessään että markkinoinnin väline.

Suomi on kielialueena pieni ja musikaalien esityskaudet ovat lyhyitä, joten voidaan sulkea pois se, että levytyksistä olisi täällä vastaavaa hyötyä markkinoinnin kannalta. Uusien kotimaisten musikaalien musiikin julkaiseminen olisi kuitenkin kulttuuriteko ihan itsessään, ja joskus niistä saadaankin pari biisiä (esim. Wasa Teater on julkaissut muutamia Vänd om min längtan -musikaalin kappaleita Spotifyssa) tai jopa kokonainen levytys (esim. Tampereen Työväen Teatterin Hamlet ja Tytöt 1918). Tällaisiakaan levytyksiä ei kuitenkaan tehdä usein, mikä johtunee jälleen rahasta tai pikemmin sen puutteesta. Mielestäni on huomionarvoista, että uusien musikaaliensa levyttämisessä kunnostautunut TTT saa suurempaa valtiontukea kuin suurin osa muista suomalaisista teattereista.

Lisäksi tähän aihepiiriin liittyen väitän, ihan puhtaasti omien havaintojeni pohjalta, että keskimäärin katsoen suomalaisista teattereista puuttuvat sekä resurssit että osaaminen musiikin hyödyntämiseen markkinoinnissa. Ei ole rahaa eikä aikaa, ei ole osaavia tekijöitä markkinointitiimeissä – eikä varsinkaan ole uskoa, että musiikista voisi musikaalien markkinoinnissa olla hyötyä, ainakaan sen pidemmästä äänitteestä kuin lyhyeen videotraileriin ja/tai radiomainokseen sopivasta pikku pätkästä. Meillä ei ole myöskään samanlaista television ja teatterien välistä symbioottista markkinointikulttuuria kuin naapurimaassamme Ruotsissa, jossa isoimmissa tuotannoissa mukana olevat musikaaliesiintyjät käyvät säännöllisesti aamutelkkarissa ja Allsång på Skansenilla promoamassa itseään ja teoksiaan ja laulaa luikauttavat siinä yhteydessä jonkin musikaalin kappaleista. Meillä vastaaville promovetäisyille ei ilmeisesti ole sen enempää kysyntää kuin tarjontaakaan.

Tulipa pitkä vastaus, ja nuo viimeiset havainnot vieläpä menivät ohi alkuperäisestä kysymyksestäsi... mutta ajattelin kuitenkin nostaa nekin tässä esille, kun olen aihepiiriä itsekin pohtinut. On tosiaan sääli, miten vähän materiaalia suomalaisista musikaalituotannoista jää jäljelle sen jälkeen, kun esityskaudet päättyvät!

[bdsmsub67]

[suomitoimittaja]

Parhaat Tonnikalasalaatti Reseptit Maailmalta – Kokeile Kotona!

Tonnikalasalaatti on monipuolinen ja herkullinen ruokalaji, joka on saanut suosiota ympäri maailmaa. Sen yksinkertaisuus ja terveellisyys tekevät siitä täydellisen valinnan niin arkeen kuin juhlaankin. Vaikka tonnikalasalaatti on tuttu monessa keittiössä, sen valmistustavat vaihtelevat eri maissa ja kulttuureissa. Tässä artikkelissa tutustumme parhaisiin tonnikalasalaattiresepteihin eri puolilta maailmaa ja annamme vinkkejä, kuinka voit valmistaa maailman paras tonnikalasalaatti omassa keittiössäsi.

Tonnikalasalaatti – Maailmanlaajuinen Suosikki

Tonnikalasalaatti on perusresepti, mutta sen monivivahteisuus ja muunneltavuus tekevät siitä erityisen. Sen raaka-aineet – tonnikala, vihannekset ja erilaiset kastikkeet – voivat vaihdella paikallisten makutottumusten mukaan. Vaikka reseptit saattavat erota, tonnikalasalaatin perusidea pysyy aina samana: raikas, proteiinipitoinen ja helposti valmistettava ruokalaji.

Tonnikala itsessään on kansainvälisesti arvostettu kala, joka on täynnä terveellisiä omega-3-rasvahappoja, proteiinia ja muita tärkeitä ravintoaineita. Vihannekset, kuten kurkku, tomaatti ja paprika, tuovat salaattiin raikkautta ja vitamiineja. Salaattiin voi lisätä myös erilaisia täytteitä, kuten avokadoa, keitettyjä kananmunia ja juustoja, jotka tekevät siitä ruokaisamman ja täyteläisemmän.

Reseptivinkkejä Maailmalta

Välimeren tyylinen tonnikalasalaatti

Välimeren alueella tonnikalasalaatti on klassinen herkku, joka on täynnä makua ja väriä. Tällaisessa salaatissa yhdistyvät tuoreet vihannekset, mustat oliivit, fetajuusto ja oliiviöljy. Kastikkeessa käytetään usein sitruunaa ja oreganoa, jotka antavat salaatille raikkautta ja aromeja. Salaatin täytteet voivat vaihdella, mutta tavallisesti mukana ovat kurkku, tomaatit, punasipuli, ja vihreät lehdet. Tällainen salaatti on paitsi terveellinen myös ravitseva ja täyttävä.

Ranskalainen tonnikalasalaatti (Salade Niçoise)

Salade Niçoise on klassinen ranskalainen tonnikalasalaatti, joka on saanut nimensä Nizzan alueelta Ranskan Rivieralta. Tämä salaatti on täydellinen yhdistelmä tuoretta tonnikalaa, keitettyjä perunoita, vihreitä papuja, kananmunia ja oliiveja. Salatikastikkeena toimii usein dijon-sinappi, valkoviinietikka, oliiviöljy ja valkosipuli. Se on erittäin monivaiheinen, mutta lopputulos on todella herkullinen ja ruokaisa. Tämä resepti sopii erityisesti niille, jotka haluavat valmistaa täyteläisemmän ja ravitsevamman tonnikalasalaatin.

Latinalaisen Amerikan tonnikalasalaatti (Ensalada de Atún)

Latinalaisessa Amerikassa tonnikalasalaatti on usein yksinkertaisempi, mutta sitä voi rikastuttaa erilaisilla ainesosilla. Yleisesti ottaen tämä salaatti sisältää tonnikalaa, keitettyjä perunoita, herneitä ja maissia. Salaatin kastikkeessa on usein majoneesia, joka antaa sille täyteläisyyttä ja pehmeyttä. Usein mukana on myös avokadoa, joka tuo salaatille kermaista makua ja tekee siitä ruokaisamman. Tämä resepti on erinomainen valinta, jos haluat kokeilla latinalaisamerikkalaista makumaailmaa.

Japaniin inspiroitunut tonnikalasalaatti

Japanilaisessa keittiössä tonnikalasalaatti saattaa olla hieman kevyempi, ja se saattaa sisältää tuoretta tonnikalaa (sashimi-tyyliin). Salaattiin lisätään usein erilaisia meren antimia, kuten katkarapuja tai mustekalaa, ja se maustetaan soijakastikkeella, riisiviinietikalla ja seesamiöljyllä. Lisäksi salaattiin voi lisätä keitettyjä vihreitä papuja, kurkkua ja avokadoa. Japaniin inspiroitu tonnikalasalaatti on loistava valinta, jos etsit kevyempää ja raikasta vaihtoehtoa.

Vinkkejä Maailman Parhaan Tonnikalasalaatin Luomiseen

Maailman paras tonnikalasalaatti syntyy tuoreista, korkealaatuisista raaka-aineista, joten kiinnitä huomiota tonnikalan valintaan. Voit valita joko säilyketonnikalan tai tuoreen tonnikalan, mutta jos valitset säilyketonnikalan, varmista, että se on hyvälaatuista ja säilötty oliiviöljyssä, jotta maku on täyteläisempi. Lisäksi, älä unohda valita tuoreita vihanneksia ja muita raaka-aineita, kuten avokadoa ja tuoreita yrttejä, jotka tuovat salaattiin lisää makua ja väriä.

Suomitoimittaja-palvelut voivat auttaa sinua löytämään kotimaisia ja ekologisia raaka-aineita tonnikalasalaattiin. Vastuulliset ja tuoreet raaka-aineet ovat avainasemassa, kun pyrit valmistamaan herkullisen ja ympäristöystävällisen aterian. Kun käytät kotimaisia vihanneksia ja muita aineksia, voit varmistaa, että valitset maukkaita ja ekologisia tuotteita, jotka tukevat paikallista tuotantoa.

FAQ – Parhaat Tonnikalasalaatti Reseptit Maailmalta

Miten saan tonnikalasalaatista täyteläisemmän? Jos haluat täyteläisemmän tonnikalasalaatin, lisää siihen ruokaisempia ainesosia kuten keitettyjä perunoita, avokadoa, keitettyjä kananmunia tai fetajuustoa. Nämä ainekset tekevät salaatista täyttävämmän ja ravitsevammaksi.

Voinko käyttää tuoretta tonnikalaa säilyketonnikalan sijaan? Kyllä, tuore tonnikala on erinomainen vaihtoehto ja tuo salaattiin enemmän makua ja rakennetta. Voit grillata tai paistaa tuoreen tonnikalan nopeasti, ennen kuin lisäät sen salaattiin.

Mikä kastike sopii parhaiten tonnikalasalaattiin? Yksinkertainen oliiviöljy ja sitruunamehu luovat raikkaan ja kevyen kastikkeen. Jos haluat lisää makua, voit kokeilla myös dijon-sinappia, balsamicoa tai valkoviinietikkaa. Tärkeintä on, että kastike ei peitä salaattien raikkautta.

Voinko valmistaa tonnikalasalaatin etukäteen? Kyllä, tonnikalasalaatti kestää hyvin jääkaapissa säilyttämistä. On kuitenkin suositeltavaa lisätä kastike ja tuoreimmat vihannekset juuri ennen tarjoilua, jotta ne pysyvät raikkaina ja rapeina.

Voiko tonnikalasalaattiin lisätä muita makuja? Ehdottomasti! Voit kokeilla lisätä tonnikalasalaattiin erilaisia makuja, kuten fetajuustoa, mustia oliiveja, maissia, herneitä tai tuoreita yrttejä, kuten basilikaa ja ruohosipulia.

Yhteenveto

Tonnikalasalaatti on monipuolinen ja herkullinen ruokalaji, joka voidaan valmistaa monilla eri tavoilla. Olipa kyseessä Välimeren, Ranskan, Latinalaisen Amerikan tai Japanin inspiroima resepti, tonnikalasalaatin perusideana on aina tuoreus ja makujen tasapaino. Kokeile rohkeasti erilaisia reseptejä ja valitse raaka-aineet huolellisesti, jotta saat maailman paras tonnikalasalaatti aikaiseksi. Älä unohda käyttää laadukkaita ja kotimaisia tuotteita, jotka löydät helposti suomitoimittaja -palveluista. Nauti raikkaasta ja ravitsevasta salaatista, joka vie makunystyräsi matkalle ympäri maailman!

[salkari-fi]

Efva Attling Korut – Laadukasta Pohjoismaista Muotoilua Helsingistä

Efva Attling on yksi tunnetuimmista korusuunnittelijoista Pohjoismaissa. Hänen luomuksensa tunnetaan ajattomasta muotoilusta, merkityksellisistä viesteistä ja korkealaatuisista materiaaleista. Efva Attling korut ovat suosittuja ympäri maailmaa, ja niitä on saatavilla myös Helsingissä. Tässä artikkelissa käymme läpi Efva Attling sormukset, kaulakorut sekä erityismallin Efva Attling Little Day Pearl -korvakorut. Lisäksi tutustumme siihen, miksi Efva Attling korut ovat niin suosittuja Helsingissä ja ympäri maailman.

Efva Attling Sormukset – Ajatonta Kauneutta Sormessasi

Efva Attling sormukset ovat enemmän kuin vain koruja; ne kantavat mukanaan merkityksellisiä viestejä ja symboliikkaa. Jokainen sormus on suunniteltu huolella ja se kuvastaa Efva Attlingin taiteellista näkemystä ja skandinaavista minimalismia. Sormukset, kuten "Pencez De Moy," joka tarkoittaa "ajattele minua," tuovat mukanaan tunteellisen viestin, joka tekee korusta henkilökohtaisen ja erityisen.

Salkarilta löydät laajan valikoiman Efva Attling sormuksia, jotka ovat saatavilla Helsingissä ja verkkokaupassa. Jokainen sormus on valmistettu laadukkaista materiaaleista, kuten kierrätetystä kullasta ja hopeasta, sekä timanteista, mikä tekee niistä sekä ympäristöystävällisiä että ylellisiä. Efva Attlingin sormukset ovat täydellisiä lahjoja erityisiin hetkiin, kuten kihla- tai vihkisormuksiksi, mutta myös arjen kaunistukseksi.

Efva Attling Kaulakorut – Merkitykselliset Viestit ja Upea Tyyli

Kaulakorut ovat yksi Efva Attlingin suosituimmista tuotekategorioista. Hän suunnittelee koruja, jotka kantavat viestejä, jotka inspiroivat ja antavat voimaa kantajalleen. Esimerkiksi "Take No Shit" -kaulakoru on suunniteltu muistuttamaan kantajaansa pysymään vahvana ja puolustamaan omia arvojaan. Tämän lisäksi monet Efva Attlingin kaulakorut sisältävät tunteellisia viestejä rakkaudesta ja yhteydestä, mikä tekee niistä täydellisiä lahjoja läheisille.

Helsingin Salkari tarjoaa kattavan valikoiman Efva Attling kaulakoruja, joissa yhdistyvät kaunis muotoilu ja syvälliset merkitykset. Materiaalit, kuten kierrätetty hopea ja timantit, tekevät näistä koruista ympäristöystävällisen ja kestävän valinnan. Kaulakorut sopivat moniin eri tilaisuuksiin – arkeen, juhlaan tai lahjaksi. Voit löytää juuri sinulle sopivan kaulakorun Salkarin myymälästä Helsingissä tai tilata helposti verkkokaupasta.

Efva Attling Korut Helsingissä – Ajatonta Tyylikkyyttä ja Laadukkaita Materiaaleja

Efva Attling korut ovat suosittuja Helsingissä ja niiden ajaton design sopii erinomaisesti skandinaaviseen tyyliin. Hänen koruissaan yhdistyvät korkealaatuiset materiaalit ja yksinkertainen, mutta tyylikäs muotoilu. Monet Efva Attlingin korut sisältävät henkilökohtaisia viestejä ja symboliikkaa, jotka tekevät niistä merkityksellisiä kantajalleen. Tämä yhdistelmä muotoilua ja merkitystä on tehnyt Efva Attling koruista erittäin haluttuja erityisesti Helsingissä.

Helsingissä Salkarin myymälä tarjoaa laajan valikoiman Efva Attling koruja, kuten sormuksia, kaulakoruja ja rannekoruja. Nämä korut ovat täydellinen valinta niille, jotka haluavat yhdistää tyylin ja henkilökohtaisen viestin. Kaikki korut ovat valmistettu tarkkaan valikoiduista materiaaleista, kuten kierrätetystä kullasta ja timanteista, mikä tekee niistä paitsi kauniita myös kestäviä.

Efva Attling Little Day Pearl Korvakorut – Klassista Kauneutta ja Ajatonta Tyyliä

Yksi suosituimmista Efva Attlingin tuotteista on Efva Attling Little Day Pearl -korvakorut, jotka yhdistävät klassiset helmet ja kauniit hopeiset yksityiskohdat. Nämä korvakorut ovat täydellinen lisä asuun niin arjessa kuin juhlissa. Niiden ajaton muotoilu tekee niistä erinomaisen valinnan kaikille, jotka arvostavat klassista kauneutta ja laadukasta käsityötä.

Little Day Pearl -korvakorut ovat erityisen suosittuja lahjana, sillä ne symboloivat eleganssia ja puhtautta. Nämä helmikorvakorut sopivat hyvin kaikkiin tilanteisiin ja lisäävät ripauksen ylellisyyttä jokaiseen asukokonaisuuteen. Voit tilata nämä upeat korvakorut helposti Salkarin verkkokaupasta.

Johtopäätös: Efva Attling Korut – Ajatonta Tyylikkyyttä ja Merkityksellisiä Viestejä Helsingistä

Efva Attling korut yhdistävät ainutlaatuisella tavalla skandinaavisen minimalismin ja syvälliset, merkitykselliset viestit. Olipa kyseessä sormus, kaulakoru tai korvakorut, jokainen koru on valmistettu laadukkaista ja kestävistä materiaaleista, kuten kierrätetystä kullasta, hopeasta ja timanteista. Helsingissä sijaitseva Salkari tarjoaa kattavan valikoiman näitä ajattomia koruja sekä verkkokaupassaan että myymälässään.

Efva Attling korut ovat täydellinen valinta niille, jotka arvostavat tyylikkyyttä ja haluavat kantaa mukanaan jotain merkityksellistä. Nyt on loistava aika tutustua Efva Attling koruihin ja lisätä ripaus ajattomuutta ja ylellisyyttä omaan tyyliisi. Voit tilata korut kätevästi verkosta tai vierailla myymälässä Helsingissä ja löytää täydellisen korun itsellesi tai lahjaksi.

Usein kysytyt kysymykset Efva Attling Koruista

Mitä materiaaleja Efva Attling käyttää koruissaan?Efva Attling käyttää laadukkaita materiaaleja, kuten kierrätettyä kultaa, hopeaa ja timantteja, jotka ovat sekä ympäristöystävällisiä että kestäviä.

Mistä voin ostaa Efva Attling koruja Helsingissä?Voit ostaa Efva Attling koruja Salkarin myymälästä Helsingissä tai tilata ne kätevästi Salkarin verkkokaupasta.

Ovatko Efva Attling Little Day Pearl korvakorut saatavilla Salkarilta?Kyllä, Efva Attling Little Day Pearl -korvakorut ovat saatavilla Salkarin verkkokaupasta ja myymälästä.

Mikä on Efva Attlingin "Take No Shit" kaulakoru?"Take No Shit" on voimaannuttava kaulakoru, joka muistuttaa kantajaansa pysymään vahvana ja itsevarmana.

Mistä voin löytää Efva Attling koruja alennettuun hintaan?Voit löytää Efva Attling koruja Salkarin Outlet-kategoriasta sekä verkkokaupasta.

Ovatko Efva Attling sormukset käsintehtyjä?Kyllä, Efva Attling sormukset valmistetaan käsityönä tarkkaan valikoiduista materiaaleista.

Mikä tekee Efva Attling koruista erityisiä?Efva Attling korut erottuvat syvällisten viestien ja symboliikan ansiosta, jotka yhdistyvät tyylikkääseen ja ajattomaan muotoiluun.

Voinko tilata Efva Attling koruja ulkomaille?Salkarin verkkokaupasta voit tilata Efva Attling koruja myös ulkomaille.

Miten Efva Attling korut eroavat muista korumerkeistä?Efva Attlingin korut yhdistävät ajattoman muotoilun ja syvälliset viestit, mikä tekee niistä merkityksellisiä ja uniikkeja.

Voiko Efva Attling koruja personoida?Jotkut Efva Attling korut voidaan personoida, ja voit saada lisätietoja tästä Salkarin myymälästä tai verkkosivuilta.

[amusement-park-date]

I've now entered nostalgia central once more. I grew up watching this cartoon, in the Finnish dub of course, and I've brought it with me all the way to adulthood. The thing is, I was about to start writing and was looking for some background music. I even settled for something already but then I fell down this glorious rabbit hole. NOSTALGIA OVERLOAD.

[kapitaali]

David Bollier: Yhteistekeminen transformatiivisena sosiaalisena paradigmana

Tämä David Bollierin tutkielma, joka on julkaistu kolmen muun ohella, onyksi monista systeemisten vaihtoehtojen esityksistä, joita olemme julkaisseet Next System Projectilla. Voit lukea sen alla tai ladata PDF-tiedoston. Olemme antaneet toimeksi nämä tutkielmat fasilitoimaan informoitua ja kattavaa keskustelua “uusista systeemeistä”, ja osana tätä pyrkimystä olemme luoneet myös vertailevan viitekehyksen, joka tarjoaa perustan systeemiehdotusten arvioinnille yhteisten kriteerien perusteella.

Monia aikamme kriisejä ratkoessamme, meillä on vastassamme pulma, johon ei ole olemassa helppoa ratkaisua: Miten voimme kuvitella ja rakentaa radikaalisti erilaista järjestelmää samalla, kun elämme sellaisen vallitsevan järjestelmän asettamissa rajoitteissa, joka vastustaa aggressiivisesti muutosta? Haasteemme ei ole ainoastaan houkuttelevien vaihtoehtojen artikulointi, vaan myös uskottavien strategioiden identifiointi, joilla ne toteutetaan.

Uskon, että yhteisvauraudella — joka joskus oli paradigma, diskurssi, etiikka ja joukko sosiaalisia käytänteitä — on suuri lupaus tästä pulmasta yli pääsemiseksi. Yhteismaa on enemmän kuin poliittinen filosofia tai agenda, yhteismaa on aktiivinen, elävä prosessi. Se on vähemmän substantiivi kuin verbi, koska kyse on pääosin yhteistekemisen sosiaalisista käytänteistä — keskinäisen tuen, konfliktin, neuvottelun, kommunikoinnin ja kokeilemisen teoista, joita tarvitaan luomaan systeemit, joilla hallinnoidaan yhteisiä resursseja. Tämä prosessi sekoittaa tuotantoa (omatoiminen käyttöönotto), hallinnointia, kulttuuria ja henkilökohtaisia intressejä yhdeksi integroiduksi järjestelmäksi.

Tämä essee tarjoaa karkean yleissilmäyksen yhteisvaurauteen, yhteistekemiseen ja niiden suureen potentiaaliin uuden yhteiskunnan rakentamiseksi. Selitän muutoksen teorian, joka liikuttaa niin monia kommonereja, erityisesti heidän yrittäessään toppuutella kapitalistisia markkinoita, muuttua luonnonjärjestelmien isänniksi ja keskinäistää yhteisten resurssien hyötyjä. Tässä artikkelissa kuvataan yhteismaaperustainen neoliberaalin talouden ja politiikan kritiikki; visio sille miten yhteisvauraus voi saada aikaan ekologisesti kestävämmän, humaanimman yhteiskunnan; ne suuret ekonomiset ja poliittiset muutokset, joita kommonerit tavoittelevat; sekä pääasialliset keinot, joilla niitä tavoitella.

Viimeisenä tarkastelen spekulatiivisesti joitain yhteisvaurauskeskeisen yhteiskunnan implikaatioita markkina/valtioliitolle, josta tällä hetkellä “systeemi” koostuu. Miten yhteisvaurauden jakamisen ja hallinnoinnin maailma muuttaa politiikkaa?  Miten se voisi puuttua toisiinsa kytkeytyviin patologioihin, joita ovat hellittämätön talouskasvu, yritysten keskittynyt valta, kulutushakuisuus, kestämätön velkaantuminen ja ekologisen tuhon kärjistyminen?

Commons-liikkeen tavoitteet

Ennen yhteismaan systemaattisempaa esittelyä, sanon tässä selvästi mitä yhteisvaurausliike pyrkii saamaan aikaan. Kommonerit keskittyvät saamaan takaisin “yhteisen varallisuutensa”, sekä aineellisessa että poliittisessa mielessä. He haluavat kumota valloillaan olevan yhteisten resurssien yksityistämisen ja marketisaation — joka ulottuu maista ja vesistöistä aina tietoon ja urbaaneihin tiloihin — ja ottaa uudelleen kontrolliin suuremmalla osallisuudella nuo resurssit ja yhteisön elämä. He haluavat tehdä tietyistä resursseista luovuttamattomia — suojattuja markkinoilla myynniltä ja tuleville sukupolville säilytettyjä- Tämä projekti, markkinoiden aitaamisten kääntäminen ja yhteismaan keksiminen uudelleen, pyrkii saamaan aikaan sen missä valtionsääntely on yleisesti ottaen epäonnistunut: kestämättömän markkinakäyttäytymisen väärinkäytösten tehokkaassa sosiaalisessa kontrollissa.

Vaikka sitoutumisen ehdot vaihtelevat, lukemattomat aktivistiyhteisöt ympäri maailman ovat näyttelemässä tätä neoliberaalillle taloudelle kohdistetun vastarinnan draamaa ja yhteisvaurausperustaisten vaihtoehtojen luomista. Vastarinnan ja yhteistekemisen olennainen samankaltaisuus ei ole aina ilmiselvä, koska konflikteja esiintyy monilla eri tasoilla (eli paikallisella, alueellisella, kansallisella ja ylikansallisella); monimuotoisissa resurssialueilla ja omaa toimintaa koskevissa selosteissa, jotka saattavat käyttää tai sitten ei commons-liikkeen kieltä. Kuitenkin on olemassa toisinajattelua suuria narratiiveja vastaan, jotka puhuvat vapaan markkinan ideologiasta ja sen lähes teologisesta uskomuksesta “itse tehtyyn” individualismiin, laajentuviin yksityisomistuksen oikeuksiin, jatkuvaan talouskasvuun, valtion sääntelyn purkamiseen, pääomavetoiseen teknologiseen innovaatioon ja konsumerismiin. Kommonerit pitävät tätä uskomusjärjestelmää välistävetävän markkinatalouden koneistona, systeeminä joka tuhoaa ekosysteemit, vaarantaa demokratian, vie vallan pois yhteisöiltä ja riistää yksilöitä, erityisesti köyhiä ja haavoittuvaisia.

Mutta sen sijaan, että keskityttäisiin perinteisiin poliittisiin kanaviin, jotka tuppaavat olemaan rakenteellisesti peukaloitu systeemistä muutosta vastaan, kommonerit keskittyvät enemmän luomaan omia vaihtoehtoisia järjestelmiä markkinoiden ja valtion ulkopuolelle. Ei sillä, että he olisivat hylänneet perinteisen politiikan ja sääntelyn itsepuolustuksen tai edistysmielisen muutoksen keinoina; kyse on vain siitä, että he tunnustavat vaalipolitiikan ja politiikkavetoisten ratkaisujen sisäänrakennetut heikkoudet, aikana jolloin nämä kaikki kanavat ovat niin korruptoituneita. Parhaimmissakaan olosuhteissa perinteiset poliittiset järjestelmät tuppaavat olemaan legalistisia, kalliita, asiantuntijavetoisia, byrokraattisen jäykkiä ja poliittisesti korruptoitavissa, mikä tekee niistä vihamielisiä välikappaleita vakavalle “ruohonjuuritasolta” lähtevälle muutokselle.

Sen sijaan kommonerit ovat keskittyneet kaivertamaan suojattuja tiloja omille aloitteilleen, ollen tekemisissä politiikan kanssa silloin, kun se on poliittisesti tarpeen tai mahdollista. Valtion auktoriteetteihin takaajina tai heidän intressien hoitajina vetoamisen sijaan kommonerit yleensä mieluummin tavoittelevat suoraa suvereniteettiä ja kontrollia elämän piireistä, jotka heille ovat merkityksellisiä: kaupungeistaan, naapurustoistaan, ruoasta, vedestä, maasta, informaatiosta, infrastruktuurista, luotosta ja rahasta, sosiaalipalveluista ja monesta muusta. Riippumattoman yhteistekemisen prosessilla itsessään on useita hyötyjä. Yhteisvaurauspohjaisten järjestelmien ylivertaisuutta esittelemällä (esim. avoimen lähdekoodin ohjelmistokehitys, paikallinen ruoantuotanto, osuuskunnat, vaihtoehtovaluutat) yhteistekeminen luo puoliriippumattomia, sosiaalisesti tyydyttäviä vaihtoehtoja pääomavetoisille markkinoille.

Yhteismaan perustavanlaatuisempi vaikutus saattaa olla kulttuurillinen. Yhteistekeminen elävöittää ihmisten sosiaalisia yhteyksiä toisiinsa ja “luontoon”. Se auttaa rakentamaan uusia toiveita ja identiteettejä. Antamalla ihmisille merkittäviä uusia henkilökohtaisia toimintamahdollisuuksia, jotka menevät paljon pidemmälle kuin kuluttajan, kansalaisen ja äänestäjän roolit, yhteisöllisyys tuo ihmisille uusia sosiaalisia rooleja, jotka ilmentävät terveitä kulttuurisia arvoja ja joihin liittyy sekä vastuuta että oikeutta. Aikana jolloin markkinakulttuuri on kaikkialla ja tungettelevaa, yhteistekeminen vaalii uusia sosiaalisia tiloja ja ruokkii sisäisiä, subjektiivisia kokemuksia, jotka liittyvät paljon enemmän ihmisten oloihin ja yhteiskunnalliseen muutokseen kuin manipuloiva brändäys tai markkinakulttuurin voimat vievät spektaakkelit. Yhteistekemisen todellinen merkitys ei välttämättä olekaan kiveenhakatussa filosofisessa näkökannassa tai poliittisessa agendassa, vaan menestyneen yhteismaan aktiivisessa rakentamisessa. Kommonerit olisivat samaa mieltä konseptuaalitaiteilija Jenny Holzerin kanssa: “Toiminta saa aikaan enemmän ongelmia kuin sanat.”

Yhteismaan idea on sekava monille nykypäivän tarkkailijoille, koska termi “yhteismaa” tuntuu merkitsevän niin montaa asiaa. Tämä on peräisin sekä historiallisesta pilkasta —  “yhteismaan tragedian” taru — sekä termin legitiimistä monimerkityksellisestä käytöstä. Ennen kuin jatkamme, on tärkeää selkiyttää yhteisten kieltä. Käyttämämme sanat eivät ainoastaan ole deskriptiivisiä, vaan myös evokatiivisia ja performatiivisia — eli, ne ovat identiteetin merkkejä, tapa ilmaista tunteita sekä työkalu ihmiskohortin määrittämiseksi kulttuurillisesti. Yhteismaan kumouksellisen, strategisen voiman ymmärtämiseksi täytyy ensin ymmärtää sanan “yhteismaa” sekavaa modernia käyttöä.

Yli 40 vuoden ajan koulutettu kansanosa on pitänyt yhteismaata epäonnistuneena hallintaregiiminä, joka on liitetty valtion pakkoon. Tämä idea voidaan jäljittää biologi Garrett Hardinin kuuluisaan esseeseen vuodelta 1968 “The Tragedy of the Commons”, lyhyeen Science-lehden tekstiin. Hardin esitteli yhteisen laidunmaan vertauskuvan, jossa yhdelläkään paimenella ei ole “rationaalista” insentiiviä rajoittaa karjansa laiduntamista. [1] Tästä seurannut väistämätön lopputulos oli, että jokainen paimen itsekkäästi käytti yhteistä resurssia niin paljon kuin mahdollista, mikä väistämättä johtaa sen ylikäyttöön ja loppumiseen — niinkutsuttuun “yhteismaan tragediaan”. Paras ratkaisu hänen mukaansa oli laittaa omistusoikeus resurssille.

Yhteismaa — samanaikaisesti paradigma, diskurssi, etiikka ja joukko sosiaalisia käytänteitä — tuntuu lupaavan paljon.

Oikeasti Hardin ei kuvannut yhteismaata, vaan avoimen pääsyn järjestelmää, jossa kaikki on vapaasti käytettävissä. Yhteismaassa on erillinen yhteisö, joka hallitsee resurssia ja sen käyttöä. Kommonerit neuvottelevat omista pääsy- ja käyttösäännöistään, jakavat vastuita ja oikeuksia, asettavat tarkkailujärjestelmiä identifioimaan ja rankaisemaan vapaamatkustajia kaiken muun toiminnan lisäksi yhteismaan ylläpidon parissa.

Yhteismaatutkija Lewis Hyde on kiehtovasti kutsunut Hardinin “tragediateesiä” seuraavasti: “Hallitsemattomien, Laissez-Faire, Yhteenniputettujen Resurssien Tragedia, Joihin on Pääsy Ei-kommunikoivilla, Omaa Etua Tavoittelevilla Henkilöillä” [2].

Professori Elinor Oström, Indianan yliopiston politiikantutkija auttoi pelastamaan yhteismaan unohdukselta, jonne valtavirran taloustieteilijät olivat sen upottaneet. Uransa aikana 1970-luvulta hänen kuolemaansa asti vuonna 2012 Oström on dokumentoinut monia tapoja, joilla sadat yhteisöt, suurimmaksi osaksi maaseudulla köyhemmissä maissa, voivat hallinnoida luonnonvaroja kestävästi. Empiirisenä huomiona yhteismaa voi toimia, ja toimiikin hyvin. Keskeinen ongelma, johon Oström kykeni ottamaan kantaa, oli “miten päämiesten ryhmä, jotka ovat toisistaan riippuvaisessa tilanteessa, voivat organisoida ja hallinnoida itsensä saamaan jatkuvaa yhteistä hyötyä, kun kaikkien riskinä on vapaamatkustaminen, vastuunpakoilu tai muuten vain opportunistinen käyttäytyminen.” [3]

Ostrom vuoden 1990 merkkipaaluteoksessaan Governing the Commons identifioi kahdeksan keskeistä “design-periaatetta” onnistuneelle yhteismaalle. Hänen muut kirjansa tutkivat muunmuassa tapoja monipuolistaa ja sisäkkäistää hallintoa (jota hän kutsui “polyarkiaksi”) voimaannuttamaan alhaalta-ylös -aloitteita ja -päätöksentekoa. [4] Tästä työstä Oström voitti taloustieteen Nobelin palkinnon vuonna 2009, ensimmäisenä palkinnon saaneena naisena. Heti finanssikriisin jälkimainingeissa Nobelin palkintokomitea on saattanut toivoa näyttävänsä miten sosiaaliset suhteet ovat merkittävässä roolissa taloustieteessä persoonattomina markkinoiden transaktioina. Oströmin tutkimus loi perustan hänen uudelleenkonseptualisoinnille sekä taloustieteen analyysista että yhteismaan roolista siinä — ottamatta seuraavaa askelta: poliittinen mukanaolo.

Tähän mennessä olen käsitellyt kahta erillistä diskurssin tasoa yhteismaahan liittyen — yhteismaa hallitsemattomana resurssina (Hardin) ja yhteismaa sosiaalisena instituutiona (Oström). Tähän päivään mennessä useimmat valtavirran poliitikot ja ekonomistit tuppaavat näkemään yhteismaan Hardinin tavoin, käyttämättömänä, omistamattomana resurssina. Mutta tämä muotoilu epäonnistuu tunnustamaan yhteismaan todellisuuden dynaamisena, kehittyvänä sosiaalisena toimintana: yhteistekemisenä. Käytännössä yhteismaa koostuu resurssin lisäksi yhteisöstä, joka hallinnoi resurssia keksimällä omat sääntönsä, perinteensä ja arvonsa. Kaikkia kolmea tarvitaan.

Yhteismaa tulee ymmärtää elävänä luovien agenttien sosiaalisena järjestelmänä. Tämä kolmas diskurssin taso on perinteisille akateemikoille levottomuutta herättävä, koska se siirtää koko keskustelun pois tutusta Homo economicukseen perustuvasta ekonomistiviitekehyksestä ja avaa oven antropologian, psykologian, sosiologian, maantieteen ja muiden ”pehmeiden” humanististen tieteiden oikuille. Tämä tekee siitä vaikeampaa rakentaa siistejä, numeerisia, mekaanisia malleja, joita ekonomistit ja lainsäätäjät niin kovin arvostavat. Kun on niin monia omaleimaisia paikallisia, historiallisia, kulttuurillisia ja intersubjektiivisia asiaan vaikuttavia tekijöitä, on lähes mahdotonta tarjota universaalia ja standardia yhteismaan typologiaa.

Commons-diskurssi pyrkii suoraan sanottuna pelastamaan inhimillisen olemassaolon ja sosiaalisen järjestäytymisen sotkuisen todellisuuden tavanomaisen taloustieteen, byrokraattisten järjestelmien ja koko nykyajan valheellisilta säännönmukaisuuksilta ja maailmankuvalta. Monimutkainen todellisuus on, että yhteismaa syntyy aina kun tietty yhteisö päättää, että se haluaa hallinnoida resurssia kollektiivisesti, painottaen vapaata pääsyä, käyttöä ja pitkäaikaista kestävyyttä. Tämä voi tapahtua lukemattomin ennustamattomin tavoin. Olen hämmästyneenä havainnut esimerkiksi yhteisöllisen teatterin, avoimen lähdekoodin mikroskopian, avoimen lähdekoodin kartoituksen humanitaarisen pelastustoiminnan ja maahanmuuttajien vieraanvaraisuuden ympärillä pyöriviä yhteisöjä. Jokainen näistä “maailman luovasta” yhteisöstä pyörii omilla arvoillaan, perinteillään, historiallaan ja intersubjektiivisuudellaan. Kun ne “nähdään sisältäpäin”, jokainen yhteismaa tulee nähdä sosiaalisesti omintakeisena.

Kun me tunnustamme, että yhteismaan ontologiset premissit merkkaavat ja että nuo premissit saattavat vaihdella suurestikin, me astumme yhteiskunnallisten ilmiöiden uudenlaiseen kosmologiana. Yhteismaan ja kontekstin välillä olevat rajat alkavat häilyä (niinkuin voisi olettaa sosioekologisissa järjetelmissä, esimerkiksi). Yhteiskuntatieteilijät kohtaavat hankalia metodologisia haasteita määritellessään, mitkä tekijät määrittelevät tiettyä yhteisöä ja mitkä ovat satunnaisia. Uskon, että yhteismaata voidaan ymmärtää vain holistisena elävänä järjestelmänä, ja se vaatii uudenlaisia heuristisia metodeja ja muotteja, kuten Christopher Alexanderin idea mallien kielestä. [5]

Yhteisten ontologinen vaihtelevuus on huikean raivostuttavaa ja käsittämätöntä ekonomisteille ja muille, jotka elävät modernistisessa maailmankuvassa, minkä takia useimmat heistä jankkaavat yhteismaan olevan yksinkertaisesti pelkkä resurssi. Aivan kuin he eivät kykenisi suodattamaan ideaa siitä, että kaikkea ei voi kivasti luokitella standardeihin, universaaleihin kategorioihin, mikä on neoliberaalin markkinakulttuurin sine qua non.

Mutta yhteismaan maailmassa tuo on juuri kaiken pointti — rakentaa ihmistiloja, joissa paikalliset, erilaiset ja historialliset merkkaavat. Uniikit kokemukset, kansanomaiset traditiot, kulttuurilliset arvot ja maantieteet tulee tunnustaa ja etuoikeuttaa. Yhteismaa on siten kieli ja sosiopoliittistaloudellinen projekti, jolla kunnioitetaan eletyn kokemuksen erikoisuutta — ja kunnioitetaan sellaisen erikoisuuden generatiivista ja inhimillistä arvoa. Alkuperäiskansojen yhteismaa on varsin erilainen urbaaniin yhteismaahan verrattuna, ja molemmat niistä eroavat esim. Wikihousen design-yhteisöstä. Ja kuitenkin ne ovat kaikki yhteismaata. Yhteisvauraus, Arturo Escobarin sanoin, osoittaa “pluriversumiin”. [6] Kuten uusi evoluutiotieteilijöiden sukupolvi on tajuamassa, tämä on ihmislajin perustodellisuus: yhteinen DNA, joka ilmentää itseään monien eri paikallisten adaptaatioiden avulla. Poislukien neoliberalismi, mikseivät taloudelliset ja poliittiset instituutiomme voi heijastella tätä faktaa?

Voitaisiin sanoa, että yhteismaan paradigma pyytää meitä ylittämään tärkeän ontologisen rajapinnan — mutta valtavirran poliittiset ja taloudelliset toimijat lännen teollisissa yhteiskunnissa vimmatusti kieltäytyvät niin tekemästä. Me näemme tämän lännen haluttomuudessa tunnustaa “luonnon oikeuksia”, “biokulttuurillisia protokollia” ja paikallisyhteisöjen itsemääräämisoikeutta (ja jopa kansallisvaltioille kauppasopimukset pyrkivät asettamaan demokraattisia rajoja markkinoiden investoinneille). Yhteismaa nimeää joukon sosiaalisia arvoja, jotka sijaitsevat markkinahinnan ja yksityistämisen ulkopuolella. Ne kunnioittavat epämuodollisia, sukupolvien välisiä, ekologisia ja jopa kosmisia todellisuuksia, joita rationaalisen toiminnan teoria taloustieteessä tai esimerkiksi neodarwinistiset vain-vahvin-selviää -narratiivit, jotka neoliberaalia taloustiedettä värittävät, eivät voi ymmärtää.

Tässä mielessä yhteismaa haastaa liberaalin byrokraattisen valtion ja perinteisen tieteen maailmankuvan, jotka molemmat pitävät ekosysteemejä ja ihmisiä enemmän tai vähemmän vaihdettavissa olevana ja hyödykkeellistettävänä resurssina. Työtämme pidetään “ihmisresurssina”, sitä pitää ostaa ja hallita; mehiläisen pölyttämistä pidetään hinnoiteltavissa olevana “luonnon palveluna”; jopa elämänmuodot voidaan patentoida ja omistaa.

Vaatimalla elävien järjestelmien luovuttamattomuutta ja niiden luontaista (ei-kaupattavaa, jaettua) arvoa yhteismaa esittää radikaaleja järjestelmämuutoksia koskevia vaatimuksia, jotka eivät ole vain poliittisia ja taloudellisia vaan myös kulttuurisia ja ontologisia.

Miksi yhteismaadiskurssilla on merkitystä

Olen läpikäynyt yhteismaadiskurssin modernia historiaa, koska se auttaa meitä ymmärtämään “muutoksen teoriaa”, jota yhteismaaliike pyrkii saamaan aikaan. Yhteismaan kieli on, ensinnäkin, väline, jolla suunnataan ihmisten huomio ja ymmärrys uudelleen. Se auttaa nimeämään ja valaisemaan markkinoiden aitaamisen todellisuutta ja yhteistekemisen arvoa. Ilman yhteismaakieltä nämä kaksi yhteiskunnallista todellisuutta pystvät kulttuurillisesti näkymättöminä ja vähintäänkin marginalisoituina — ja täten poliittisesti merkityksettöminä.

Yhteismaadiskurssi tarjoaa tapoja esittää moraalisia ja poliittisia väitteitä, jotka perinteinen politiikan diskurssi tuppaa sivuuttamaan tai hiljentämään. Käyttäen yhteismaan konsepteja ja logiikkaa voidaan tuoda esiin uudenlainen kommonerien kohortti, jotka pystyvät tunnistamaan keskinäiset yhtäläisyytensä ja yhteisen agendan. He voivat helpommin esittää omat suvereenit arvonsa ja prioriteettinsa systeemin termein. Koherentti filosofinen yhteismaan narratiivi on enemmän kuin intellektuaalinen mukavuus, se auttaa estämään pääomaa asettamasta intressejä vastakkain: luonto vastaan työvoima, työvoima vastaan kuluttajat, kuluttajat vastaan yhteisö. Yhteismaan kielen ja kokemuksien avulla ihmiset voivat alkaa liikkua pois rajoittavista yhteiskunnallisista “työntekijän” ja “kuluttajan” rooleista ja elää integroidumpaa elämää kokonaisena ihmisolentona. Sen sijaan, että alistuttaisiin hajoita-ja-hallitse -taktiikoille, joita pääoma käyttää neutraloimaan muutosvaatimukset, yhteismaan kieli tarjoaa holistisen vision, joka auttaa monenlaisia markkinoiden väärinkäytösten uhreja tunnustamaan yhteisen uhriutumisen, kehittämään uudenlaista narratiivia, vaalimaan uusia solidaarisuuden linkkejä ja — toivottavasti — rakentamaan toimivien vaihtoehtojen kokoonpanoja, jotka toimivat erilaisella logiikalla.

Yhteismaadiskurssin potentiaalia vaikuttaa muutokseen ei tulisi aliarvioida. Näen surullisen kirkkaan vastaesimerkin kustannushyötydiskurssissa, jonka amerikkalainen teollisuus onnistui 1980-luvulla tekemään alan oletusmetodologiaksi ympäristö-, terveydenhuolto- ja turvallisuusmääräysasioissa. Tämä juoni kuohitsi joukon yhteiskunnallisia, eettisiä ja ympäristöllisiä lakeja mädättämälllä ne markkinatalouden ja kvantifikaation kielellä. Diskurssi käytännössä peitti alleen monia lainsäädännön elementtejä ja muutti lainsäädännön yleistä kuvaa. Näen yhteisvaurausdiskurssin samanlaisena epistemologisena väliintulona: systeeemisenä tapana saada haltuun yhteiskunnalliset, ekologiset ja eettiset arvot, joilla hallinnoida yhteistä varallisuuttamme.

Kuten yllä esitetystä käy ilmi, yhteismaaliike pyrkii muuttamaan koko tapamme käsittää “talouden”. Sen sijaan, että “markkinoita” pidettäisiin autonomisena, “luonnollisena” piirinä yhteiskunnassa, joka jollain tavalla on olemassa Maapallon luonnonsysteeemien ja sosiaalisten tarpeidemme ulkopuolella, kommonerit pyrkivät integroimaan sosiaalisen, ekologisen ja taloudellisen. Karl Polanyi merkkipaaluteoksessaan The Great Transformation selitti kuinka markkinakulttuuri 1600-1800 -luvuilla syrjäytti vähitellen sukulaisuuden, tavat, uskonnon, moraalin ja yhteisön ja siitä tuli yhteiskunnan ensisijainen järjestysperiaate. [7] Tuo muutos tulee kääntää; suitsimaton pääoma ja markkinat tulee upottaa yhteiskuntaan uudelleen ja tehdä vastuunalaiseksi sille. Meidän tulee tehdä pääomasijoituksista, rahoituksesta, tuotannosta, korporaatiovallasta, kansainvälisestä kaupasta jne. alisteisia yhteiskunnan tarpeille.

Yhdessä liittolaisliikkeiden kanssa yhteismaaliike pyrkii kehittämään instituutioita ja normeja jälkikapitalistiselle, kasvun jälkeiselle yhteiskuntajärjestykselle. Tämä tarkoittaa markkinaperustaisten vaihtoehtojen monokulttuurin uhmaamista rikkaammalla, elinvoimaisemmalla tunteella ihmisten mahdollisuuksista kuin ne, joita tuottaja/kuluttaja kaksikko tarjoaa. Silke Helfrichin kanssa kirjoittamani kirja Patterns of Commoning läpikäy useita kymmeniä kiinnostavia, onnistuneita yhteismaita, jotka ammentavat eri ihmiskyvyistä ja yhteiskuntamuodoista. Näihin kuuluu yhteismetsät, paikallisrahat, Fab Labit, kunnalliset vesikomiteat, paikallista perhemaataloutta tukevat viljelymaaomaisuuden säätiöt, alkuperäiskansojen biodiversiteettiä isännöivät “biokulttuuriperintöalueet”, permakulttuuri, yhteisvaurausperustaisille yrityksille administratiivista/juridista tukea tarjoavat “omni-commons” -rakenteet ja paljon muuta. [8]

Sellaisia keskitettyjä elinkeinojärjestelmiä tulee kehittää ja laajentaa. Ne edustavat sosiaalisesti ja ekologisesti hyväntahtoisia vaihtoehtoja velkavetoiselle taloudelle, joka perustuu loputtomaan markkinakysyntään. (Lyhyt sivuhuomio: juridiset ja organisatoriset muodot eivät takaa kapitalismin logiikan rikkomista — ei tarvitse kuin katsoa monien osuuskuntien romahtamista managerialismiin ja korporaatiotoiminnaksi. Silti sellaiset muodot voivat tarjota potentiaalin siirtyä hyväntahtoisempiin kulutusmuotoihin, jos ei suoraan kulutuksen jälkeisiin yhteiskunnan tapoihin.) Toivoa on myös monen sidosryhmän osuustoimintamallissa, joka menestyksekkäästi tarjoaa sosiaalipalveluja ihmisille Quebecissa, Italiassa ja Japanissa. Osuustoiminnan muotoja tulee ottaa mukaan täydentämään yksityisomisteisia digitaalialustoja, joita nyt dominoi Facebook, Uber, Lyft, Airbnb, Task Rabbit, Mechanical Turk ja muut “jakamistalouden” firmat (eli mikrovuokraus ja mikrotyön markkinat), jotka yksityistävät ja monetisoivat sosiaalisen yhteistyön hedelmiä. Suuri uusi projekti keksiä yhteistyömallit uudelleen verkkoalustoille julkaistiin “Platform Cooperativism”-konferenssissa New York Cityssa marraskuussa 2015. [9]

Kommonerit ympäri maailman ovat kehityksen kärjessä ajamassa useita tärkeitä institutionaalisia innovaatioita, jotka pyrkivät korvaamaan välistävetävät yksityisomisteiset markkina-alustat ja korporaatiorakenteet. Näihin kuuluu:

Avoimen arvon verkostot kuten Sensorica ja Enspiral, jotka toimivat yhteistyöperustaisina digitaalisina “kiltoina” yrittäjille ja sosiaalisesti samanmielisille kommonereille.

Ostoklubit ja tuotanto-/toimitusketjujen uudelleenjärjestelyt molempia osapuolia hyödyttävällä tavalla. Esimerkkeihin kuuluu Italian solidaarisuustalouden kehittämä vaatetuotantojärjestelmä ja Fresno [California] Commons, joka keksii uudelleen alueellisen ruoantuotantoketjun yhteisvaurausperustaisella säätiöllä.

Valtion rekisteröimät sidosryhmäsäätiöt, jotka keskinäistävät valtion omistamien resurssien tulovirrat (Alaska Permanent Fund ja uudet Peter Barnesin ehdottamat mallit).

Avoimen lähdekoodin ohjelmointiyhteisöt, jotka jakavat lähdekoodia vapaasti ja joita joskus johtaa alan säätiöt, joiden johdossa on yhteisön kunnioittamat vanhimmat.

Globaali vertaistuotannon design ja paikalliset valmistusyhteisöt, jotka luovat modulaarisia, matalan budjetin autoja, maatalouskoneita, huonekaluja ja muita aineellisia tuotteita.

Tulevaisuudessa monet teknoalan toimijat odottavat avoimissa verkostoissa toimivien hajautettujen autonomisten organisaatioiden olevan mahdollisia, kiitos “lohkoketjutilikirjan”, Bitcoinin mahdollistavan softainnovaation. Lohkoketjuteknologia mahdollistaa ihmisten validoida yksittäisen digitaalisen tiedon (esim. bitcoin, dokumentti, digitaalinen identiteetti) ilman tarvetta kolmannelle osapuolelle kuten pankille tai valtion virastolle. Demokratisoimalla itseorganisoituneiden ryhmien kyky autentikoida digitaalinen identiteetti (sen sijaan että olisi pakko luottaa esim. Facebookkiin tai Twitteriin) kommonerit voivat käyttää lohkoketjuteknologiaa antamaan tiettyjä oikeuksia jäsenilleen, mikä johtaa uudenlaiseen hajautettuun, itsehallinnoituun järjestäytymiseen. Lohkoketju voi antaa alkeellisen (tai myöhemmin hienostuneen) viitekehyksen verkostoperustaisille “älysopimuksille”, jotka voivat mahdollistaa monenlaiset eri kollektiivisen hallinnon muodot. Se voi toimia myös kirjanpitoinfrastruktuurina arvon jakamiselle digitaaliseen yhteismaahan osallistuneiden kesken. [10]

Merkittävä ratkaisematon ongelma monille näistä yhteisvaurausperustaisista instituutioista on kuitenkin pääsy luottoon ja tulovirtoihin. Perinteiset pankit ja rahoitusinstituutiot, jopa yhteiskunnalliset ja eettiset pankit pitävät vaikeana antaa lainoja yhteisvauraudelle, joka ei tavoittele voittoa kaupallisen yrityksen muodossa. Designin ja valmistuksen open source -ekosysteemi, esimerkiksi, ei voi tarjota mitään aineetonta omaisuutta pankille lainan vastineeksi, ja niin heidän “tuotteensa” — polttoainetehokkaat, kaikille saatavilla olevat autot tai halvat, paikallisesti hankittavat maatalouskoneet — eivät voi saada pääomaa, jolla laajentaa toimintaa. Onneksi monet lähes unohdetut historialliset osuustoimintarahoituksen mallit ollaan jälleen löytämässä uudelleen ja sekoittamassa uuteen teknologiaan yhteismaan tueksi. Näihin kuuluu uudenlaiset tee-se-itse -luottojärjestelmät, vaihtoehtovaluutat ja joukkorahoitusalustat kuten Goteo Espanjassa. Nollakorkoinen luotto, jollaista JAK Bank on kehitellyt Ruotsissa, otetaan käyttöön paikallisiin siirtymätalouksiin, kun taas toiset kokeilevat uuden tyyppisillä yhteisvaurauden joukkorahoitusjärjestelyillä. [11]

Pointti tässä on, että on syntymässä jälkikapitalistinen visio rahoitukselle ja rahalle. Itseorganisoitunut yhteismaa tulee luomaan oman arvokirjanpito- ja vaihdantajärjestelmänsä, mm. valuutat ja luoton, jotka mahdollistavat niiden ohittaa monet perinteisen velkavetoisen lainaamisen ja markkinatuotannon patologiat. Meidän tulee tehdä pääomasijoittamisesta, rahoituksesta, tuotannosta, korporaatiovallasta, kansainvälisestä kaupasta ja muusta alisteisia yhteiskunnan tarpeille.

Samanaikaisesti monet olemassaolevat rahoitusinstituutiot voitaisiin laajentaa täydentämään ja tukemaan tätä nousevaa sektoria. Kansallispankit, kuten sellaiset kuin Pohjois-Dakotan osavaltiossa on perustettu, voivat tarjota halpaa luottoa erilaisiin sosiaalisiin ja ekologisiin tarpeisiin. Yhteisökehitysrahoituksen instituutiot ja sosiaaliset ja eettiset pankit kuten Banca Populare Etica Espanjassa ja Italiassa voivat myös tarjota rahoitusta yhteismaataloudelle. On vielä paljon tehtävää tämän yritysten hajanaisen sekamelskan yhteennitomiseksi integroidummaksi ja kehittyneemmäksi yhteisvauraussuuntautuneeksi rahoitusinfrastruktuuriksi. Mutta perinteiset pankki- ja rahalaitokset alkavat hajota kapitalismin ristiriitojen painosta, ja kun uudet digitaaliteknologiat ja yhteisvaurauteen perustuvat yhteisöt esittelevät uusia yhteistyövaihtoehtoja, uuden sukupolven keskinäistetty rahoitus lupaa paljon. [12]

Erillinen, mutta asiaan liittyvä poliittinen linjaus on kommonerien näkemä tarve kaapata uudelleen yksityiseltä puolelta julkinen (valtion) kontrolloima kyky luoda rahaa niin, että raha on käytössä kansaa palvelemassa demokraattisesti määritettyihin tarpeisiin eikä niinkään kaupallisten lainaajien varsin kapeakatseisiin liikevoiton tuottotavoitteisiin. [13]

On syytä painottaa suuren, monipuolisen yhteisvaurausperustaisen tuotannon roolia, joka perustuu epäsuoraan vastavuoroisuuteen markkinoiden sijaan. Aikapankkeihin, open source -verkostoihin, oppimisyhteisöihin ja taideyhteismaahan osallistuminen (vain muutama esimerkki mainitaksemme) yleensä ei perustu 1:1-vaihdantaan, vaan henkilökohtaisiin sitoumuksiin yhteisötasolla — “niputa yhteen ja jaa”-lähestymistapaan. Näitä viihtyisiä yhteisöjä (kuten Ivan Illich niitä kutsuu) usein holhotaan “kolmantena sektorina” tai “hyväntekemisenä”, vaikka ne ovat itse asiassa tuottavia työhevosia. [14] Ne tuottavat monenlaista palvelua hoivaavilla, inhimillisillä ja ei-kalliilla tavoilla, jotain mitä valtion ohjelmat ja markkinat eivät selvästikään osaa tehdä.

“Uusi talous”, jota kommonerit pyrkivät rakentamaan, ei ole niinkään talous sosiaalisen, taloudellisen ja itsehallinnollisen puolen hybridi. Useista esimerkeistä on nähtävässä, että siitä syntyvä talous on paljon enemmän läpinäkyvä ja yhteisöjen hallinnassa, joustava, paikallisesti reagointikykyinen ja pidetty luottamuksen arvoisena ja yhteiskunnallisesti huolehtivainen. Nämä yhteismaat ovat myös vähemmän taipuvaisia luomaan negatiivisia ulkoisvaikutuksia, joita markkinat rutiininomaisesti luovat.

Kommonerien suuri haaste on ottaa mallinsa käyttöön laajemmissa yhteistyötä tekevissä sosiaalisissa ekosysteemeissä. Niille on myös tärkeää listata valtio partnerinaan, jotta ne voivat tarjota juridisia viitekehyksiä yhteistekemiselle, tekniselle tuelle ja jopa epäsuorille subventioille. Koska olemassaolevat kansallisvaltiot saattavat olla haluttomia lähtemään tälle polulle (johtuen niiden historiallisista liitoista korporaatioeliittien kanssa), on varsin todennäköistä, että kaupungeista tulee keskeisiä toimijoita yhteismaaperustaisten innovaatioiden parissa — tämän vahvisti hyvin äskettäin pidettyyn kansainväliseen “The City as a Commons”-konferenssiin osallistuneiden kaupunkien tavallisten asukkaiden vankka monimuotoisuus. [15]

Sallikaa minun esittää menettelyyn liittyvä huomautus, jolla on strategisia vaikutuksia: monilla edistysmielisillä on taipumus olettaa, että valtion laki ja julkinen politiikka — ylhäältä alaspäin suuntautuvat järjestelmät — ovat tehokkain ja nopein tapa saada aikaan “järjestelmämuutos”. Olen eri mieltä. Nämä välineet ovat usein välttämättömiä, mutta niiden tehokkuus heikkenee nykyisessä verkottuneessa maailmassa. On erittäin vaikeaa saada aikaan muutosvoimaista muutosta perinteisten poliittisten instituutioiden avulla, joita nyt lamauttaa puolueiden umpikuja ja korkeat oikeuskäytännölliset esteet.

Näiden realiteettien ulkopuolella valtioiden välineellisyys on itse usein tehotonta, hidasta ja monesti se koetaan epälegitiiminä. Vuoden 2014 kirjassaan The Utopia of Rules, antropologiaktivisti David Graeber luetteloi keskitettyjen komentobyrokratioiden rajoitteita verkottuneena aikana. [16] Vasemmiston suurin epäonnistuminen on ollut sen kyvyttömyys esittää funktionaalisia, inhimillisen mittakaavan vaihtoehtoja, jotka voivat vaalia kansalaistoimintaa, osallisuutta ja innovaatioita: “vahvaa demokratiaa”, jolla on arkipäivän merkitystä ja vaikutusta. Pidän tätä läpitunkevana oivalluksena.

Yksi polku eteenpäin: “Seuraava systeemi” joutuu syleilemään vertaisten yhteistyötä hajautetuissa verkostoissa tehdäkseen työt, joita byrokratia ei onnistu hyvin tekemään. Kyse ei ole “valtionhallinnon uudelleenkeksimisestä”, vaan tuotannon, hallinnon ja ruohonjuuritason osallisuuden integroinnista uudenlaiseksi yhteisvaurausinstituutioiksi. Taloudelliset ja teknologiset trendit ovat selvästi menossa tähän suuntaan, todellisuus jonka on kuvannut Yochai Benkler kirjassa The Wealth of Networks; Jeremy Rifkin kirjassa Zero Marginal Cost Society; ja Michel Bauwens hänen monissa P2P Foundationin teksteissään wikissä ja blogissa [17] Verkostoperustainen tai sen avulla toimiva yhteismaa voi tarjota elintärkeää infrastruktuuria uuden osallistavan kontrollin ja keskinäistetyn hyödyn sosiaaliselle taloudelle. Miten koordinoida byrokraattisia järjestelmiä verkostopohjaisella yhteismaalla pysyy edelleen vaikeana haasteena, mutta monet “Valtio 2.0”-kokeilut tutkivat jo eri mahdollisuuksia.

Tässä kuvattu monien yhteismaapohjaisten innovaatioiden suuri hyve on, että ne eivät välttämättä vaadi valtion tai politiikan eteenpäinmenoa — ja täten ne voivat ohittaa perinteiset poliittiset tilat. Laki, politiikka ja hankintatoimi voivat varmasti edistää Yhteismaasektorin kasvua, ja joitain olemasssaolevia valtion politiikkatoimia, jotka etuoikeuttavat markkinavaihtoehdon ja kriminalisoivat yhteistekemisen, yksinkertaisesti pitää eliminoida. Ja rahoituksellinen tuki yhteismaalle pysyy tärkeänä ratkaisemattomana haasteena. Silti yhteismaaperustaisilla toimitus- ja palvelujärjestelmillä on suuria kyvykkyyksiä, joilla vastataan tarpeisiin innovatiivisilla tavoilla, joilla ei kasveta hierarkisesti skaalautumalla vaan pienemmän mittakaavan replikoi-ja-liittoudu -taktiikalla.

Yllä esitetyllä visiolla taloudellisesta toiminnasta selvästikin on pitkälle meneviä vaikutuksia eriarvoisuuteen, ekosysteemeihin, sukupuoli- ja rotusuhteisiin ja politiikkaan. Loput tästä esseestä käytetään esittämään miten yhteismaakeskinen yhteiskunta ratkaisisi nämä ongelmat.

Tulojen ja varallisuuden eriarvoisuus.Kun ihmisten perustarpeet on tyydytetty järjestelmällä, joka ei ole velkavetoinen ja liikevoittoa tavoitteleva, vaan markkinoiden ulkopuolella toiminvan yhteismaan avulla, on mahdollista leikata neoliberaalin kapitalismin tuottamia ääripään tulo- ja varallisuuseroja. Yhteistekemisen pointti on loppujenlopuksi epähyödykkeellistää tai keskinäistää tarpeiden tyydyttäminen niin, että se on saatavilla kaikille. Edesmennyt vaihtoehtoraha-asiantuntija Margrit Kennedy kerran arvioi, että jopa 50 prosenttia markkinoilla myytyjen perushyödykkeiden ja -palvelujen kustannuksista on velkaa. Jos perhe leikkaa riippuvuuttaan perinteisistä markkinoista ja luotosta, sen elinkustannukset voivat pienentyä dramaattisesti, myös sen haavoittuvaisuus petomaisille korporaatioille.

Päivittäisen elämän epähyödykkeellistäminen ja keskinäistäminen voi tapahtua monien yhteisvaurausperustaisten järjestelmien kautta: yhteisöjen maasäätiöt voivat ottaa maata pois markkinoilta pienentämäään asumiskuluja; osuustoiminnalliset rahoitusvaihtoehdot pienentävät altistumista korkeille koroille ja velalle; osuustoiminnalla tuotetut tuotteet ja palvelut vähentävät kuluja ja parantavat laatua; yhteisinfrastruktuuri (energia, liikenne, internet, sosiaalisen median alustat); avoimet ja yhteisvaurausperustaiset järjestelmät ohjelmistokehitykselle, datalle, informaatiolle, tieteelliselle tutkimukselle ja luovalle työlle.

Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja sukupuolten välinen tasa-arvo.Yhteismaan paradigma ei vastaa suoraan rotuun, etnisyyteen tai sukupuoliin liittyiviin eri huoliin, koska sen viitekehys liittyy enemmän hallinnointiin, resurssienjakoon ja sosiaaliseen yhteistyöhön. Yhteismaaparadigma kuitenkin keskittyy inklusiivisuuteen ja sosiaaliseen solidaarisuuteen, ja tässä mielessä se voi mennä liberaalien demokratioiden tarjoamien muodollisten juridisten oikeuksien tuolle puolen (mutta ei välttämättä tyydyttää niitä). Markkinat eivät oikeastaan välitä ihmisten tarpeista; niitä kiinnostaa enemmän kuluttajakysyntä. Ketä tahansa, jolla ei ole rahaa ilmaista kuluttajakysyntää, pidetään marginaalisena tai näkymättömänä. Mutta yhteismaa on omistautunut ihmisten perustarpeiden tyydyttämiselle, ja se tekee sen sosiaalisesti omistautunein ja inklusiivisin tavoin. Samoin kuin afroamerikkalaisten yhteisöt käyttävät osuuskuntia keinona rakentaa kunnioitusta materiaalisten tarpeiden tyydyttämisen lisäksi [18], niin myös yhteismaa sosiaalisena instituutiona, on ytimessään sitoutunut sosiaalisiin tarpeisiin, reiluuteen ja kunnioitukseen.

Mitä tulee naisiin, lapsiin ja perheisiin, yhteismaahistorioitsija Peter Linebaugh on huomauttanut, että “syntymä, hoiva, naapurusto ja rakkaus ovat sosiaalisen elämän kulmakiviä. Menneiden aikojen yhteismaa ei ole ollut eksklusiivisesti miesten tila. Itse asiassa, juuri siellä naisten ja lasten tarpeet tulevat usein ensin. Eikä ainoastaan ‘tarpeet’ vaan myös päätöksenteko ja vastuullisuus ovat kuuluneet naisille teollisuuslähiöiden ‘slummeista irokeesiliiton matriarkaattiin ja afrikkalaisiin kyliin”. [19]

Yhteismaassa “hoivatyö” — jota maantieteilijä Neera Singh on kutsunut “kiintymyssuhdetyöksi” — on tärkeintä. Sitä vastoin kapitalistisilla markkinoilla ja taloudessa toistuvasti sivuutetaan “hoivatalous” — kotitalouden elämä ja sosiaalinen viihtyisyys, jotka ovat olennaisia vakaalle, terveelle ja palkitsevalle elämälle. Markkinataloudet pitävät näitä asioita olennaisesti vapaina resursseina, jotka jotenkin täydentävät itseään markkinamaailman ulkopuolella. Ne näkevät nämä asiat “esitaloudellisina” tai “talouteen kuulumattomina” resursseina, joilla ei ole mitään asemaa ja täten ne voidaan sivuuttaa tai niitä voidaan riistää jos niin halutaan. Tässä mielessä hoivatyötä tekevien naisten viktimisaatio on verrannollista kommonerien, kolonisoitujen ja luonnon kärsimään viktimisaatioon. Ne kaikki luovat tärkeää markkinoiden ulkopuolista arvoa, josta kapitalistit ovat riippuvaiisia — ja kuitenkin markkinat yleisesti kieltäytyvät tunnustamasta tätä arvoa. YK:n raportti vuodelta 1980 kertoi tilanteen julman selkeästi: “Naiset edustavat 50% maailman aikuispopulaatiosta ja kolmasosaa työvoimasta, he tekevät lähes kaksi kolmasosaa työtunneista ja saavat vain kymmeneksen maailman tuloista ja omistavat alle 1% maailman omaisuudesta.”

Saksalainen kirjoittaja Ina Praetorius kirjoitti feministisestä “hoivatyön” teemasta ja projisoi sen paljon laajemmalle filosofiselle pinnalle esseessään “The Care-Centered Economy: Rediscovering What Has Been Taken for Granted.” [20] Praetorius ehdottaa, että “hoivan” tärkeyttä voidaan käyttää kuvittelemaan uudenlaisia strukturaalisia prioriteetteja koko taloudelle, mikä auttaa suuntaaman talouden instituutiot ja käytösmallit uudelleen. Yhteismaa on ilmiselvä väline näiden ideoiden edistämiseen, koska se kunnioittaa markkinoiden ulkopuolista hoivaa olennaisena arvonluonnin kategoriana.

Ekosysteemin isännöinti. Riippumatta siitä, mitä puutteita yksittäisissä luonnonvarojen yhteismaissa on, sen osallistujat tajuavat, että heidän tulee työskennellä niiden kanssa, ei niitä vastaan. Toisin kuin markkinat, kommonerit eivät kohtele “ympäristöä” esineenä tai hyödykkeenä, vaan dynaamisena elävänä järjestelmänä, joka ympäröi koko heidän elämää. Heillä on yleisesti paljon vähemmän insentiiviä kuin korporaatioilla ylikäyttää luonnonjärjestelmiä, joista heidän elämänsä riippuu, ja paljon enemmän insentiiviä toimia luonnon isännöitsijöinä kollektiiviseksi hyödyksi.

Pienen mittakaavan luonnonvarayhteismaa, joka pyörii metsien, kalankasvattamoiden, laidunmaiden, pohjavesien ja villin luonnon ympärillä, on äärimmäisen tärkeä marginalisoitujen maiden maaseutualueilla. [21] Nämä yhteismaat myös ovat yleensä paljon ekologisesti ystävällisempiä kuin energiavaativa teollinen maatalous, jota harjoitetaan “kehittyneessä” maailmassa. Vaikka arviolta kaksi miljardia ihmistä ympäri maailman joutuu turvautumaan yhteismaahan joka päivä tarpeensa tyydyttämiseksi, taloustieteen kirjoissa se sivuutetaan, koska markkinatoimintaa tai pääoman kasautumista ei tapahdu — pelkkää tuotantoa kotitalouksien tarpeisiin. [22]

Näillä yhteismailla ihmisiä ei motivoi rahapalkkiot vaan “kiintymyssuhdetyö”, intialaisen maantieteilijä Neera Singhin käyttämä termi kuvaamaan yhteisvaurausperustaista metsien hallinnointia. Täällä ihmisten tunto omasta itsestä ja subjektiivisuudesta limittyy heidän biofyysiseen ympäristöönsä. He ovat ylpeitä ja saavat nautintoa resurssien hallinnoinnista, joka on heille ja heidän yhteisölleen tärkeää. Tämän takia kiintymyssuhdetyö yhteismaassa on merkittävää — se muuttaa sitä miten me havaitsemme itsemme, suhteemme toisiin sekä yhteytemme ympäristöön. Singhin sanoin, “Kiintymyssuhdetyö muuttaa paikallisia subjektiviteettejä.” [23] Tämä on uuden, ekologisemman ja tietoisemman tyypin talouden rakentamisen kivijalka.

Politiikka ja hallinto. Minkä tyyppistä politiikkaa voisi olla yhteismaan laajassa universumissa? Koko kysymys olettaa radikaalin siirtymän valtion roolissa ja luonteessa. Sen rajoittuneen kyvykkyyden tyydyttää tarpeet käydessä yhä vain akuutimmin ilmiselväksi, mikä johtaa kansan epäluottamukseen, valtio joutuu kehittymään ja delegoimaan valtaa ja sallimaan enemmän ruohonjuuritason yhteisvaurausperustaisten aloitteiden esiintulemista. Kollegani Michel Bauwens on ehdottanut “Partnerivaltion” ideaa, joka auttaisi yhteismaan muodostamisessa ja kehittämisessä. [24]

Yhteismaaystävällinen politiikka kehittäisi “metataloudellisia verkostoja” näiden toimintakenttien yhteenkuromiseksi niin, että esimerkiksi avoimissa tietoverkostoissa (teknologian ja softan suunnitteluun ja valmistukseen) voitaisiin olla rakentavasti tekemisissä ihmisten kanssa, joiden työnkuvaan kuuluu maatalous ja ekologinen kestävyys. Tämä ei ole vain kiinni siitä, että valtiot valistuvat avoimista verkostoista. Yhä enemmän valtiot joutuvat turvautumaan verkostoituneeseen älyyn ja poliittiseen legitimiteettiin. Samaan aikaan digitaalisten verkostojen parissa työskentelevät kommonerit vaativat, että valtiot kunnioittaisivat ja tukisivat heidän kontribuutioitaan.

Idea suuren mittakaavan itseorganisoituneesta hallinnosta ei ole arvailua. Se tapahtuu jo avointen verkostojen alustoilla. Me olemme nähneet monia esimerkkejä ruohonjuuritason itseorganisoituneesta hallinnosta pyörittämässä merkittävää kompleksisuutta reaaliajassa. Jotkut ovat suhteellisen transientteja ilmiöitä, kuten arabikevään 2011 mielenosoitukset ja Occupy- sekä M15-liikkeiden mielenilmaukset. Toiset ovat pitkäikäisempiä, kuten avoimen lähdekoodin yhteisöjen hallintoskeemat, Wikipedia (yli 80000 sisällöntuottajaa) ja La Via Campesina, joka on organisoinut maattomien maanviljelijöiden toimintaa kansainvälisesti. Uudensorttinen “mikrokäyttäytyminen” synnyttää tarpeen “makroinstituutioille”, mikä vie eteenpäin uudenlaisen hallinnoinnin kehitystä.

Nämä kehityskulut eräistä kaikkein perustavanlaatuisimmista evoluutiotieteiden löydöksistä, sekä kompleksisuustieteen nousu viime sukupolven aikana ovat kaikki tapahtuneet samanaikaisesti. Molemmat validoivat ruohonjuuritason sosiaalisen järjestäytymisen ja hallinnoinnin muotojen todellisuuden. Laaja empiirinen tutkimusnäyttö vahvistaa, että jotkut kaikkein vakaimmista, resilienteimmistä hallintomuodoista ovat hajautettuja, itseorganisoituvia ja yhteistyötä tekeviä. Tätä aihetta käsitellään laajemmin Burns H. Westonin kanssa kirjoittamassa kirjassani Green Governance (s. 112– 130), mutta peruspointti on painottaa, että ihmisyhteisöt voivat kehittää korkeampia, monimutkaisempia järjestäytymisen muotoja ilman keskusvallan tai byrokratian ohjausta: “emergenssi” hallinnon ruohonjuuritason teoriana. [25] Emergenssi perustuu ajatukseen, että jos tarjolla on riittävän määritellyt ja suotuisat parametrit ja olosuhteet, voi syntyä paikallisiin olosuhteisiin perustuvia vakaita itseorganisoitumisen muotoja. Tätä biologiset ja kemialliset järjestelmät ilmentävät kaiken aikaa; autokatalyyttiset piirteet luovat “järjestystä ilmaiseksi”. Tämä oivallus kompleksisuustieteestä sopii Elinor Oströmin löydöksiin lukemattomista itseorganisoituneista yhteismaista. Tehokasta hallinnointia ei tarvitse pakottaa kattavalla yleisien sääntöjen järjestelmällä, jotka on kodifioitu muodolliseen valtionlakiin ja jota toteutetaan lainsäätäjien ja oikeusasteiden avulla. Oikeilla “sopivuusolosuhteilla” hallinnointi voi syntyä luonnollisesti itsekseen, hallintoalamaisten aktiivisella osallistumisella ja suostumuksella relevantissa mittakaavassa. Toissijaisuusperiaatteella ja mittakaavan mukaisilla järjestelmillä on kuitenkin merkitystä.

Toki on erioja verkostopohjaisen hallinnoinnin regiimissä ja politiikassa. Mutta idea politiikasta ehkä joutuu kehittymään mikäli me aiomme päästä nykyisten kansallisvaltiohallintojen toimintahäiriöiden yli. Kommonerien teknologia-alustat voivat olla tärkeässä roolissa valtiovallan täydentäjinä tai osittaisina korvaajina, paljon samalla tavalla kuin valtio on perustanut korporaatioita näennäisesti palvelemaan yhteistä hyvää. Uusia hallinnointimuotoja pitää syntyä yhteisvaurauden yleistyessä ja kypsyessä, mikä vaatii uudenlaista valtion tukea ja koordinaatiota. Väistämättä uusi rakentuva politiikka ei tule olemaan käsitettävissä vanhan järjestyksen termeillä, jossa me tällä hetkellä elämme.

Loppusanat

Koska yhteismaaliike on sykkivä, elävä kommonerien verkosto ympäri maailman, on vaikeaa laatia selkeää suunnitelmaa tai ennustaa tulevaa. Tulevaisuuden paradigmat voivat syntyä vain luomistyöstä evoluution kanssa. Silti me voimme jo nyt nähdä laajentuvan, itseään monistavan yhteismaan idean voiman, kun monet toisistaan huomattavasti eroavat ryhmät sitä syleilevät: ranskankieliset kommonerit kahdeksassa maassa, jotka isännöivät kaksiviikkoista commons-festivaalia lokakuussa 2015 yli 300 tapahtuman voimin; urbaanit aktivistit, jotka ovat uudelleenkonseptoimassa “kaupunkia yhteismaana”; omissa julkisissa tiloissa ja rannikkoalueillaan aitaamisia vastaan taistelevat kroatialaiset; yhteismaan “Välimerellistä mielikuvaa” kehittelevät kreikkalaiset, jotka taistelevat neoliberaalia talouspolitiikkaa vastaan; alkuperäiskansat, jotka puolustavat etnobotaanisia ja biokultturillisia perinteitään; digitaaliaktivistit, jotka ovat kehittelemässä uudenlaisia “alustaosuustoiminnan” muotoja; ja niin edelleen. Yhteismaan kieli ja viitekehys auttaa kehittämään odottamattomia uusia synergioita ja solidaarisuuden muotoja.

Metadiskurssina, jolla on ydinperiaatteita mutta huokoiset reunat, yhteismaalla on kyky vedota politiikan, hallinnoinnin, talouden ja kulttuurin maailmoihin. Se voi vedota myös moderniuteen ja ihmisten vaistomaisiin ihmisten välisen yhteydenpidon ja merkityksenannon tarpeisiin liittyvään vieraantumiseen, jotain mihin ei pysty valtio eikä markkinat, siten kuin ne nykyään ovat järjestäytyneet. Yhteismaan paradigma tarjoaa syvän filosofisen kritiikin neoliberaalista taloudesta ja satoja toimivia esimerkkejä, jotka konvergoivat keskenään. Mutta toimintasuuntautuneena systeemimuutoksen lähestymistapana kaikki riippuu kommonerien ja sellaiseksi haluavien energiasta ja mielikuvituksesta, jolla kehitetään tätä globaalia, verkottunutta, elävää järjestelmää.

Anonyymi Näkymätön Komitea Ranskassa on havainnut, että “kansannousu ei ole kuin epidemia tai metsäpalo — lineaarinen prosessi, joka leviää paikasta toiseen alkukipinän jälkeen. Se saa musiikin muodon, jonka kiintopisteet ovat hajallaan ajassa ja tilassa, ja ne onnistuvat määräämään omien värähtelyjensä rytmin.” Tuo kuvaa yhteismaaliikkeen kehittyvää odysseiaa, jonka rytmit tuottavat paljon resonanssia.

marraskuussa 2015

Lähdeviitteet

1Garrett Hardin, “The Tragedy of the Commons,” Science 162, no. 3859 (December 1968): 1243.

2 Lewis Hyde, Common as Air: Revolution, Art and Ownership (New York: Farrar, Straus and Giroux, 2010), 44.

3Elinor Ostrom, Governing the Commons: The Evolution of Institutions for Collective Action (New York: Cambridge University Press, 1990), 42.

4 Elinor Ostrom, Understanding Institutional Diversity (Princeton, NJ: Princeton University Press, 2005); Joanna Burber, Elinor Ostrom et al., Protecting the Commons: A Framework for Resource Management in the Americas (Washington, DC: Island Press, 2001).

5 David Bollier and Silke Helfrich, Patterns of Commoning (Amherst, MA: The Commons Strategies Group, 2015).

6 Arturo Escobar, “Commons in the Pluriverse,” in Bollier and Helfrich, Patterns of Commoning, 348–360.

7 Karl Polyani, The Great Transformation: the Political and Economic Origins of our Time (Boston, MA: Beacon Press, (1944) 2014).

8 Bollier and Helfrich, Patterns of Commoning.

9Platform Cooperativism conference website, http://platformcoop.net.

10For more on Bitcoin, see http://p2pfoundation.net/Bitcoin; http://bollier.org/blog/blockchain-promising-new-infrastructure-online-commons; and http://www.nytimes.com/2015/03/02/ business/dealbook/data-security-is-becoming-the-sparkle-in-bitcoin.html?_r=1.

11 David Bollier and Pat Conaty, “Capital for the Commons: Strategies for Transforming Neoliberal Finance Through Commons-based Alternatives” (Berlin, Germany: The Commons Strategies Group, 2015).

12Bollier and Conaty, “Capital for the Commons.”

13 Mary Mellor, Debt or Democracy (London: Pluto Press, 2015); Mary Mellor, The Future of Money: From Financial Crisis to Public Resource (London: Pluto Press, 2010); Frances Hutchinson, Mary Mellor and Wendy Olsen, The Politics of Money: Towards Sustainability and Economic Democracy (London: Pluto Press, 2003).

14Ivan Illich,Tools for Conviviality (New York: Harper & Row, 1973).

15 David Bollier Website, “The City as Commons: The Conference,” http://www.bollier.org/blog/ city-commons-conference.

16 David Graeber, The Utopia of Rules (Brooklyn, NY: Melville House, 2015).

17Y ochai Benkler, The Wealth of Networks: how Social Production Transforms Markets and Freedom (New Haven, CT: Yale University Press, 2005), http://public.eblib.com/choice/publicfullrecord. aspx?p=3419996; Jeremy Rifkin, The Zero Marginal Cost Society: The Internet of Things, the Collaborative Commons, and the Eclipse of Capitalism (New York: Palgrave Macmillan, 2014); See P2P Foundation, “Michael Bauwens,” http://p2pfoundation.net/Michel_Bauwens/Full_Bio.

18Jessica Gordon Nembhard, Collective Courage: A History of African American Cooperative Economic Thought and Practice (State College, PA: Pennsylvania State University, 2014).

19 Peter Linebaugh, “Stop, Thief!” Onthecommons.org, April 14, 2014, http://www. onthecommons.org/magazine/stop-thief.

20 Ina Praetorius, “The Care-Centered Economy: Rediscovering What Has Been Taken for Granted,” Heinrich-Böll-Stiftung 7 (April 2015), https://www.boell.de/en/2015/04/07/care-centered-economy.

21See, e.g., the holdings of the Digital Library of the Commons at http://dlc.dlib.indiana.edu/dlc.

22Paul A. Samuelson and William D. Nordhaus, Economics, 17th edition (New York: McGraw- Hill, 2001); Joseph E. Stiglitz and Carl. E. Walsh, Economics, 3rd edition (New York: W.W. Norton, 2002); “Securing the Commons: Securing Property, Securing Livelihoods,” International Land Alliance website, http://www.landcoalition.org/global-initiatives/securing-commons.

23 Neera Singh, “The Affective Labor of Growing Forests and the Becoming of Environmental Subjects: Rethinking Environmentality in Odisha, India,” Geoforum 47 (2013): 189–198.

24David Bollier Website, “Michael Bauwens: Here’s What a Commons-Based Economy Looks Like,” http://bollier.org/blog/michel-bauwens-heres-what-commons-based-economy-looks.

25 Weston Burns and David Bollier, Green Governance: Ecological Survival, Human Rights and the Law of the Commons (Cambridge, UK: Cambridge University Press, 2013).

    Lähde:

https://thenextsystem.org/node/187

https://kapitaali.com/david-bollier-yhteistekeminen-transformatiivisena-sosiaalisena-paradigmana/

[karvoja]

Yle Uutiset tekee juttua nuorten miesten ja naisten arvomaailmojen eriytymisestä. Nuoret naiset ovat arvoiltaan yhä liberaalimpia ja samanikäiset nuoret miehet yhä konservatiivisempia. Ilmiöstä on merkkejä ympäri maailman. Arvot jakautuvat poikkeuksellisen jyrkästi vuosituhannen alussa syntyneen Z-sukupolven naisten ja miesten välillä, kertovat useat tutkimukset maailmalta. Yle etsii haastateltavaksi kahta miestä puhumaan arvoistaan. Heidän tulisi olla 18–29-vuotiaita, arvoiltaan jossain määrin konservatiivisia, asua maaseudulla ja käyttää jotain deittisovellusta.

Olenko se vain minä, vai onko tää vähän sukkelan ennakkoasenteellinen asetelma?

Eikös tällä saada aikaan hiukan vinoutunut juttu nuorten arvomaailmojen eriytymisestä, jos haetaan nimenomaan konservatiivista mieshaastateltavaa?

"Sormien kateaminen on yleistynyt huolestuttavasti - haastattelimme kymmentä sormensa katkaissutta ja 100 % haastatelluista kertoi katkenneesta sormestaan!"

[enkeliseepra]

Olisin päivittänyt eilen, mutta olin vasta myöhään illalla kotona.

Olin Kohtauksessa, sinne tuli myös Marjut, Anton, ja Mirette. Saimme hävikkiruokaa; vein Mireten ruuat kotiini ja vein Riikalle toisen satsin ruokaa. Riikka tarjosi kupin kahvia.

Lähdin bussi- ja junakombolla kotiini ja olin lääkkeet ottaneena, hampaat harjattuna, ja iho rasvattuna vuoteessani ennen keskiyötä.

Tänä aamuna heräsin taas aivan järkyttäviin liskojen yö- painajaisiin. Näin unta kärpäsloukusta joka söi marsun, ja siitä että hukkasin oman kukkaroni. Mielessäni toistui lause ”Et voi oikaista kaikkia maailman vääryyksiä”.

Halusin nousta aiemmin, mutta jostain syystä aina kun laitan herätyskellon soimaan, en pääse sängystä ylös ennen kuin herätyskello soi, aivan kuin minulla ei olisi lupaa nousta.

Herätyskelloni soi klo 09:45, nousin ja otin aamulääkkeeni ja laitoin kainaloihini deodoranttia ja pukeuduin.

Lähdin juna- ja bussikombolla Miretelle ja vein hänelle ruuat. Sitten jatkoin matkaa keskustaan.

Eräs ulkomaalainen pariskunta kysyi missä pitkän matkan bussiterminaali sijaitsee. Näytin heille, ja sitten palasin bussiasemalle jossa äitini odotti minua.

Menimme yhdessä bussilla puistoon jossa seurue odotti meitä. Menimme kävellen ympäri puiston ja neuloimme, sitten meille tarjottiin kahvit ja pullat.

Tajusimme että viimeinen bussi oli jo mennyt, joten kävelimme mäen laelle ja menimme paikallisbussilla keskustaan.

Äiti lähti bussilla kotiin, minä menin elokuvateatteriin katsomaan elokuvan ”Kinds of kindness”. Siinä näytteli suosikkinäyttelijäni Willem Dafoe. Se oli hieman erilainen kuin osasin odottaa.

Elokuvan jälkeen matkustin bussilla kotiini. Latasin puhelimeni ja otin iltalääkkeeni, sitten menin nukkumaan.

Huomenna menen suihkuun. Jos Mirette on terve, menemme Taiteiden yöhön.

Perjantaina saan rahaa.

Lauantaina siivoan.

Sunnuntaina menen elokuviin ja sitten vanhemmilleni.