#mä ihan oikeesti yritän mut ei se vaan toimi

[pxjtv]

4.2.2019

joo siit on joku 3kk ku kirjotin viimeks. tuli tosi haikee mieli ku luin ton viimesimmän postauksen siitä et mul oli alkanu menee paremmin elämässä ja atm menee joku x10 huonommin. edelleen siis syön samoja lääkkeitä, escitalopramin annos nostettiin 20mg ja musta vaan tuntuu kokoajan enemmän ja enemmän vaa siltä et ne on oikeesti vaan lumelääkkeitä or some shit. 

tosiaan joo noist verikokeista mistä puhuin ni ei löydetty mitään, kaikki oli ihan ok mut en sit tiiä vaikuttaako oikeesti henkinen hyvinvointi niin paljon fyysiseen. kai ne kulkee käsi kädessä? idk??

kello on atm 1.02, en saa nukuttuu ku ahistaa ihan x10000000000. mun poikkis nukkuu ja on äkänen ku en oo saanu mitään aikaseks. tai siis sain mä perjantaina ton mun meikkipöydän ympäristön siivottuu, kisujen hiekkalaatikon putsattuu ja keittiön imuroituu. olin ylpee itestäni et sain suoriuduttuu ees noista, mut tuntuu et tolle toiselle se ei riitä ja et se on niin pientä. tai siis, tottakaihan se on pientä hälle mut mulle se on tosi iso juttu 4real. mä en mun mt ongelmien takia oikeesti kykene tekemään juuri mitään. vaikka mä kuinka haluaisin siivota ja auttaa kaikissa jutuissa niin mä en vaan yksinkertaisesti kykene semmoseen. tilannetta ei edesauta se että mulle suututaan/aletaan vittuilemaan siitä asiasta. mut eihän se ymmärrä kun ei sil oo tämmösii ongelmia ku mulla.

haluisin atm paijauksia ja haleja, voi ku vaan sais.

mul on tullu nyt semmosta et aina ruoan jälkee haluun oksentaa... oksensin viimeks tänää. se vaan tuntuu hyvältä. tekis mieli oksentaa just nyt.

nii joo ja mun psykoterapia ei ala VIELÄKÄÄN vaan se siirtyy taas monel kuukaudella eteenpäin koska mun lääkäri päätti siirtää mut psykiatrian erikoissairaanhoidon puolelle, ja täs menee muutama kuukaus et ees pääsen sinne sisää. sit mun pitää taas selittää niille sielä kaikki alusta loppuun, just totuin ja aloin luottaa tohon mun uuteen hoitotahoon ja nyt joudun taas vaihtamaan. :D elämä on laiffii.

also, mun faija osti meille auton, se on kyl atm porukoilla ku se hyyty viime vklp laneille ku lämmöt kävi vähän siel 120 asteessa :D

sain kans mun faijalta (taas) kunnon raketoinnit niskaani siitä että en huolehtinu että se auto on lämmityksessä ja et en saa hoidettua asioita jne.

masentaa vituttaa ahistaa suututtaa. 

emt aattelen kans nykysin jokapäivä sitä et kuinka helppo oikeesti mun ois päästä näist kaikista ongelmista ja tuskista eroon. ei mul oikeesti sinänsä oo mitään menetettävää ja ainoot asiat mistä saan iloa ees vähän atm on pelaaminen ja nukkuminen. tosin nyt en saa nukuttuu vaikka väsyttää mut ehkä tää kirjottaminen vähän helpottais tätä et saan purettuu ees jotain pois itestäni.

en oo miettiny kauheen pitkälle miten mun elämäni päättäisin ja missä ja milloin mut. nii. en tiiä oikee enää. en tiiä oikeestaa mistää mitää. mut ehk heitetää ulos koulusta koska en saa mitään aikasiks koska en kykene tekemään mitään. mua surettaa se että mua ei ymmärretä, se että kukaan ei tunnu ymmärtävän sitä kuinka raskasta mulle on selviytyä päivästä toiseen mun elämässä. jokapäivä, 24 tuntia mun pitää selvitä että pääsen seuraavaan päivään. oon kohta 18 ja mietin et miten selviin ku mun porukatkaan ei enää tue mua mitenkään silloin.

mua ahdistaa kaikki, mua surettaa ja masentaa kaikki. en haluu olla olemassa, ei olis tämmösiä ongelmia jos mua ei olis olemassa, en vaivais ihmisiä eri asioilla jos mua ei vaan olis olemassa, ja jos mua ei ois olemassa mun ei tarvis elää tämmösessä tuskassa ja stressata ihan kaikkea. no sit tullaanki tähän stressi asiaan, luuleeko ihmiset että se stressaaminen loppuu sillä että mulle jankataan että ‘’älä stressaa mitään, ei ole mitään syytä stressata’’ toi saa mut vielä enemmän stressaantuneemmaks. sit kans se että mulle koitetaan pakottaa sitä basic ‘’elät ihan normi elämää mut et vaan ite tajuu sitä ku elät sun omassa pienessä kuplassa.’’ niin mä varmaan elänki normi elämää, mut se et mulle jankataan tota ei ainekaan auta mua tajuamaan yhtään mitään. oon just nyt tosi sekavassa tilassa ja täst tekstistä ei saa varmaa mitään selvää et mitä mä täs yritän kertoa mutta siiiis. mä en osaa ymmärtää tai nähdä sitä että mulla olisi kaikki normaalisti ja hyvin, kun ei ole.

mä en myöskään voi vittu taikoa sormia napsauttamalla näitä ongelmia pois niinku jotku luulee. se ei toimi ihan noin. mä oon tässä nyt since 9v eli noin 9 vuotta kärsiny tästä kaikesta vitun paskasta ni se ois kyllä ihan jees jos ne kaikki tuskat ja traumat sais poistettuu sillee naps.

tuntuu ettei mikään auta. haluisin vaan olla terve. elämä olis niin paljon kivempaa ja helpompaa terveenä. tai siis no mistä mä sen tiiän ku en muista et olisin ikinä ollu terve. mut uskon et oisin käyny jo amiksen loppuu ja oisin tyylii koht töissä tai jossai korkeakoulussa, mun parisuhde olis varmaan terve, pystyisin auttamaan koti hommissa ja olemaan normaalisti sosiaalinen ihmisten kanssa jos mul ei ois tämmösiä ongelmia.

mietin oikeesti tosi usein et miks mä oon just se näistä monista miljoonista muista ihmisistä joka joutuu kokemaan just tän paskan ja tuskallisen elämän.

i mean oon koht 18 ja asiat ei oo menny mitenkään parempaan päin. mua vaan itkettää just nyt ku ajattelen kuinka paljon kaikkee huonoo mun elämässä oikeesti on käyny. 

mun vanhemmat on ollu väkivaltasia mua ja mun pikkusiskoa kohtaan sillon ku oltiin ihan pieniä lapsia (tätä siis jatku johku siihen 13v ikään asti), oon koulukiusattu koska olin erilainen ku muut, mun mutsi on alkoholisti ja kohtelee mua ku jotain vitun paskaa, oon pyöriny 20v nistien kanssa, oon karannu öisin kotoota polttelemaan, oon ollu riippuvainen kannabiksesta, mua on käytetty vuos rahallisesti hyväks, mun yks parhaimpia kavereita riisti henkensä, mun doggo kuoli viime keväänä :’), atm mun parisuhde ei voi hyvin, mulla ei oo kavereita juuri ollenkaa, mä oon tosi yksinäinen, mä en saa tukee enkä apua mistään, alotan taas uuden alan syksyllä (jos kykenen/oon enää elossa) en oo saanu mitään aikasiks vaikka haluaisin. saan vaan paskaa niskaan all the time kaikesta, mul on adhd ja en voi mun säheltämiselle ja kiihtymiselle mitään, mä kolhin jokapäivä itteni ainakin 5 kertaa johonkin oven kulmaan, sängyn kulmaan, seinään, imuriin, ihan kaikkeen vaikka en edes säheltäis mitään. 

oon ollu kans itsetuhonen taas, raavin viikko sit mun ranteeseen palovamman ja voin kertoo et se oli kipee, on se kyl vielki mut ei niin kauheen kipee enää ku siin on jo rupi. 

oon kans ihastunu mun poikkiksen kaveriin joka on oikeesti tosi ihana ihminen. se on basicly kaikkee sitä mitä mä tarvitsen kumppanilta. mut en vaan voi vaihtaa mun poikkista sen parhaimpaan kaveriin sellai morjesta, oon kuitenki hänen eka suhteensa niin tulis tuntumaan aika kivuliaalta hänelle, tosin miks mun pitäs miettiä ees tommosta??? mun pitäs ajatella itteeni ja sitä mikä on parasta mulle. tai en tiiä. oon tosi hukassa. 

oikeesti, tosi tosi TOSI hukassa.

mä en oikeesti enää jaksa näitä kaikkia ajatuksia.

en jaksa miettiä enää mitään.

en jaksa tehä mitään.

en

jaksa

enää

elää.