#urpotes

[negreabsolut]

Sense treva.

[m3r1m4r5u333]

Onpahan hallitus.

"Kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä."

Suomennettuna:

'Niin no Riikka nyt vähän fantasioi maahanmuuttajien tappamisesta ja käytti rasistisia termejä, mutta ymmärtäähän sen, kun hänhän oli silloin vasta herkkä ööh... mietitääs ...nyt 46v ja siitä miinus 15v... Eli abouttiarallaa 31-vuotias...? Hmm.

Niin, eli oli vielä ihan vauva, vasta kolmekymppinen valtiotieteiden maisteri silloin, kun "ilmaisi itseään" noin tolleen ikävästi!

Kyllä meille, hänen valkoisille kantasuomalaisilleen kollegoilleen, tuli täällä hallituksessa aika paha mieli noista ehkä rasistisista kommenteista, mutta kun hän nyt lopulta pitkin hampain, painostuksen jälkeen, sanoi sori, niin kyllähän me nyt anteeksi annamme. Ai, että on raskasta olla tälleen tämmösen rasismin uhri! Ja siis soosoo Riikka, älä enää ilmaise itteäs tolleen, järkytyimme tosi syvästi.

Anyway, kiva, kun ilma puhdistui. Kiitos Riikka, nyt on taas mukava painaa hommia! ❤️

T. Petteri "Robin Destit00d" Orpon Otetaan köyhiltä-annetaan-rikkaille-natsihallitus.'

Tarinan opetus:

Jos fantasioit ihmisten tappamisesta, viljelet salaliittoteorioita, groomailet lapsia, tai puuhaat muuta tämmöstä ihan normaalia... niin vain taivas on rajana urakehitykselle! Tervetuloa vallan huipulle!

Another day, another uplifting story 💪

[pahishylje]

Once again raadit ei tiedä mistään mitään

[indescriptequilibrium]

https://yle.fi/a/74-20101385

tää ja muut kyselyt (esim. hiljattainen ylenkin uutisoima kysely jossa 41% suomalaisista kannattaa palestiinan valtion tunnistamista ja joku 10% vastustaa sitä. 42% ei osannut sanoa. vitun urpot) kertoo siitä että suurelta osalta näitä kulttuurisotia lietsotaan ihan helvetisti kovaäänisen oikeistokonservatiivivähemmistön puolelta kun taas oikeasti paljon puhuttu "hiljainen enemmistö" useimmiten ei ole yhtä verenhimoinen kuin nämä kulttuurisotien oikean laidan hiihtäjät yrittää aina väittää. älkää vajoko epätoivoon toverit, parempi huominen on mahdollinen <3

[neroushalvaus]

Nuoruuden hairahdus ja nro 2, y/y?

Ah, sitä parasta, hajottavinta shippiä, kiitos♡

2. “Have you lost your damn mind!?” / ”Oletko jumalauta järjiltäsi?”

Hän oli vain järkevä.

Ainahan hän oli.

”Oletkojärjiltäsi?”

YksiJohnin ensimmäisistä muistoista Henrystä oli, että hän olisanonut tälle nuo sanat. He olivat olleet pelkkiä pojanviikareitaja Henry oli kai tehnyt jotain vaarallista. Ehkä uinut liian syvällevahvasta virtauksesta huolimatta, tai kiivennyt korkealle muurille jahyppinyt pitkin sitä yhdellä jalalla. Ei Henrystä koskaan tiennyt.

Seolikin ratkaiseva ero Henryn ja Johnin välillä. John piti itseääntietynlaisessa arvossa, mutta hän tunnusti kyllä olevansa yhtäkiinnostava, kuin palanen kuivunutta leipää. Muutamiakummallisuuksia hänessäkin toki oli, mutta usein hän oli saanutkuulla olevansa melko tylsä, eikä hän voinut sanoa oikeinvastaankaan. Kuitenkin kuivuus ja tylsyys olivat myösturvallisuutta. John ei ehkä ollut kiinnostava, mutta hän olijärkevä. Ja se oli ainakin hyve, jonka omaamisesta erästä HenryJekylliä ei voinut kehua.

”Oletkojärjiltäsi” oli kysymys, jonka saattoi esittää Henryllemonenlaisissa tilanteissa. Kun Henry kouluaikoina piilotteliopettajan kirjoitusvälineitä mitä merkillisempiin paikkoihin taikun hän vanhemmalla iällä kerran vahingossa kosi naista, jonka olitavannut sinä iltana. Aina John oli vieressä ja aina hän olivalmis kysymään Jekylliltä ”oletko järjiltäsi”. Vastaus nytoli selvä, silmienpyöräytys ja ajoittain myös naurahdus. Sillointällöin anteeksipyytelevää muminaa.

OnneksiHenryllä oli John, eihän tämä muuten olisi oman levottomuutensaja järjettömyytensä kanssa pärjännyt. Aina oli hyvä, kunvieressä oli joku kuiva ja tylsä, joka osasi pitää pään kylmänäja järjen päässä.

*

Tietystitäytyi tulla päivä, jolloin Johnin järki ja harkinta pettäisivät.John vain olisi toivonut, että sen ei olisi täytynyt tapahtua sillätavalla.

Kokohänen pieni, surkea, onneton ihastuksensa Henry Jekylliin oliitsessään järjetöntä. Ainoastaan askeleen päästä sulastamielettömyydestä. Onneksi John oli aina tiennyt, että Henry eihaluaisi ottaa sitä askelta. Henry saattoi olla jännittävämpi jakummallisempi kuin hän, mutta tässä suhteessa Henry sentään olinormaali, ei lainkaan ”sen sortin miehiä”. Ja jos John joskusoli nyppinyt kynsiään hajamielisenä ja miettinyt, että entä josasia olisikin toisin, se oli vain hänen oman mielensä heikkoutta.

Juuriajatuksen mahdottomuuden takia John kai oli laskenut suojauksiaansinä yhtenä yönä ja päästänyt Henryn niin lähelle, etteihänen kaltaisensa herrasmies nyt enää tietenkään voinut työntäätätä poiskaan, kun jotain alkoikin tapahtua. Vaikka etäisesti Johnmuisti mutisseensa viinistä tahmealla äänellä silloinkin jotainHenryn järjettömyydestä.

Aamulla,kun Henry oli lähtenyt ja jättänyt Johnin yksin, John ei olluthetkeen ajatellut muuta, kuin yhtä ainoaa ajatusta. Märakastan sua, olen rakastanut vaikka kuinka kauan, mä en edes olevarma, pystynkö rakastamaan ketään toista, mä rakastan sinua. 

Vasta illalla sängyssä hänen mielessään oli ollut tilaa toisilleajatuksille. ”GabrielJohn Utterson,oletkojärjiltäsi?” Hänolisi naurahtanut omille mietteilleen, mutta edes hänenhuumorintajunsa ei ollut niin huono.

Johnoli vain käpertynyt peittoon ja yrittänyt nukkua.

*

HetkenJohn oli pelännyt, ettei saisi enää koskaan kysyä Henryltä,oliko tämä menettänyt järkensä. Mutta kai John oli ollutoikeassa – ei Henry pärjännyt ilman häntä. Henry ei puhunut Johninjärjen hetkellisestä pettämisestä enää, ja jos tämä asianmainitsi, hän puhui siitä ”nuoruutensa hairahduksena”. KaiHenry puhui tapahtumasta noin omistaen, koska halusi ottaa syyn poisJohnin niskoilta. Johnia puhetapa lähinnä muistutti siitä, ettäHenrylle se oli tosiaan ollut vain hairahdus.

Johnei ollut varma, oliko hyvä ajatella niin paljon asiaa, joka oliollut toiselle pelkkä virhe, mutta hän päätti suoda itselleentuon pienen kummallisuuden. Ei hän muiston tuomalla itsesäälillähekumoinut mitenkään kohtuuttoman paljon, mutta ajoittain hän sitäajatteli. Ajattelu ei satuttanut ketään.

*

Heidänvälinsä olivat ennallaan. Henry oli menossa naimisiin. Kaiken olisipitänyt olla hyvin, mutta jälleen kerran Henryn harkinta olipettänyt ja John oli silkkaa järjettömyyttään kuunnellut tämänvalheita ja juossut Henryn lääkkeiden ja naisystävien perässäpitkin Lontoota kuin mikäkin koira.

Johninpää sanoi, että hänen olisi oltava vihainen, mutta ei hänelläollut sydäntä siihen.

Henryselvittäisi asiansa. Tämä pääsisi eroon siitä paholaisesta,jonka oli noitunut itseään vainoamaan, ja John huolehtisi kaikestamuusta. Senhän John osasi parhaiten. Kukaan ei koskaan saisi tietää,että Henry oli ollut kaiken kaupungissa kuhistun kaaoksen takana.Henry kertoisi Johnille kaiken, mitä oli tapahtunut ja Johnkuuntelisi ja auttaisi. Hän hoitaisi Henryn kuiville, kuten ainaennenkin, sen hän taisi.

Johnsuoristi hääpukunsa kravattia peilin edessä ja nyökkäsi peilikuvalleen kuinvakuutellen. Henry oli sanonut, ettei tätä kestäisi enää kauan,eikä John luottanut kehenkään samalla tavalla, kuin HenryJekylliin.

Hänotti kävelykeppinsä esiin. John katsoi peilikuvaansa ja sittenkeppiään pyöritellen sitä käsissään hermostuneena. Sitten häntaas kohotti katseensa kuvajaiseensa.

”Oletkojumalauta järjiltäsi?” John kysyi peilikuvaltaan hiljaa japudisti päätään. ”Mitä sä oikein olet tekemässä?”

Eihän tulisi käyttämään terää kepin sisällä, hänen ei pitäisi ottaa sitä edes mukaan. Mitä se kertoisi hänestä? Se kertoisi, että hän ei luottanut Henryyn. Ja John olisiluottanut vaikka elämänsä Henryn käsiin. 

Mutta ehkä ei Emmanelämää. Tai muiden häävieraiden.

”Minäolen vain järkevä”, John mutisi ja nojasi kävelykeppiinsä raskaasti, kuin olisi vanhentunut päätöksensä myötä vuosikymmeniä. Hän katsahti vielä kertaalleen itseään peilistä.

Hän oli vain järkevä. 

Ainahanhän oli.

*

[auringoton]

okei hei hear me the fuck out kaverit

kävin varaamassa lääkärille aikaa et saisin lähetteen transpolille (en pysty soittaa puhelimella koska ahistaa liikaa jotenki nii menin vaa paikan päälle) ja siis se vastaanottovirkailija tai mikä työntekijä siinä ajanvarauksessa olikaan vaan sano että

EI MEILLÄ OLE AIKOJA

siis anteeks mitä? olin ihan hämmentyny ja kysyin siltä että ai ei ole ollenkaan aikoja?? ja se vaan vastas nyrpeesti että ei ole aikoja, tule vaikka joskus ens vuoden puolella uudestaan ja mä sit lähin siitä ja istuin siellä alakerrassa miettien et mitä teen?? ku viimeinki saan itteeni tarpeeks rohkeutta mennä hakee aikaa mut vaan tyrmätään ja sanotaan ettei ole aikoja?? onneks mun kaveri sit sano et mennään uudestaan kysymään että onko niillä ens vuodelle antaa aikaa, ja menin sitten puhumaan eri työntekijälle

JOKA ANTO MULLE HETI AJAN TAMMIKUUN NELJÄNNELLE PÄIVÄLLE

miten tää henkilö nyt sit yhtäkkiä löysikin mulle ajan muutaman viikon päähän kun juuri äsken ei ollut antaa mitään aikaa?? oon niin väsyny tästä ja pakko sanoa et jos ei olis ollu ymmärtävää kaveria tukemassa niin en varmaan ois ikinä saanu sitä aikaa hankittua

[kaikkimaailmanrakkaus]

Sokeri on vaan ravintoaine urpot

[bubskino]

The Dirt

Mutsin vaatekaapilla käyneet urpot vetää meikit naamaan ja perustaa rokkibändin. Homma lähtee vitunmoiseen kiitoon samantien. Pitkätukat vetää ja panee kaikkea mikä liikkuu.

Sex, drugs and rokkenroll. Paskaa musaa ja järjetöntä sikailua.

4/5

[niilaruin]

Mulla on ongelma. Oon menossa velipuolen häihin tässä nyt lauantaina ja haluaisin laittaa sinne maiharit ja sellasen polviin asti ulottuvan mekon ja sit olla sääret paljaana, mutta mulla on viiltelyarpia (vanhoja siis, mutta ne punottaa jostain syystä edelleen) pohkeessa ja ne sitten näkyis kaikille siellä silleen helakasti. En tiedä olisko mun syytä sitten paahtua ja peittää ne jollain legginsseillä vai antaa vaan ihmisten sitten tuijottaa ja jos ne tulee kysymään jotain (kuten jotkut vitun urpot tulee kyseleen) niin sanoo vaan lakonisesti et kissa raapi? Yleensä en välitä niistä kun menen tuolla shortseissa tuulettamassa jalkakarvojani, mutta nyt tää tällänen sukulaistapahtuma saa mut vähän häpeämään niitä vaikka ei todellakaan tarvis hävetä menneitä juttujaan ja selviytymiskeinojaan. Mitä mieltä? Onko syytä peittää jalat ja välttyä tuijotuksilta ja kysymyksiltä vai mennä vaan jalat paljaana ja antaa mulkkujen sitten olla mulkkuja?

[viahhapocalyptica]

Antero hashtag translations

maidenfairelady replied to your post “I never knew how much I needed Antero’s instagram in my life”

I just wish I could understand the Finnish hashtags. ��

(Why does xkit not know how to emoji?!) Anyway, oh no an excuse to translate things... :D Some are also in Swedish and Finnglish so I guess I’ll translate those too. o__O

A post shared by Antero Manninen (@antero_man) on Feb 9, 2017 at 5:29am PST

#fillariteline = fillari teline = bike rack :’D #perse = arse #noperse = no perse = no arse #kiitollinen = thankful #keravanquasimodo = Keravan Quasimodo = Quasimodo of Kerava

A post shared by Antero Manninen (@antero_man) on Feb 10, 2017 at 5:22am PST

#hartiatsuorassa = hartiat suorassa = shoulders straight #kehobalanssissa = keho balanssissa = body in balance #tervemieliterveessäruumiissa = terve mieli terveessä ruumiissa = healthy mind in a healthy body

A post shared by Antero Manninen (@antero_man) on Feb 11, 2017 at 3:45pm PST

#pukkilanurpot = Pukkilan urpot = Morons of Pukkila/Pukkila’s morons #pukkilanspedet = Pukkilan spedet = (I don’t directly know how to translate it, but “spede” is another rude name for someone irritating and stupid. The Finnish urban dictionary tells me that it’s one of those words young people use to look cool but ultimately do not, lmfao) Clowns of Pukkila, maybe #tarkkaavaisenkatsojanbonus = Tarkkaavaisen katsojan bonus = Observant viewer bonus (because Mikko’s butt is hidden somewhere in th full photo XD)

A post shared by Antero Manninen (@antero_man) on Feb 13, 2017 at 9:32am PST

#kaksoisleuka = kaksois leuka = double chin #lapinlyhyitlaitgai = Lapin lyhyit lait gai = Lapland’s shortest light guy (Finnish/Finnglish, and Pekka is Apocalyptica’s lights guy, if you didn’t know) #sipoonsusi = Sipoon susi = Wolf of Sipoo #sibbolynx = Sibbo lynx = Sipoo lynx (Swedish/English) #pekkafrånfinland = Pekka från Finland = Pekka from Finland (Swedish) #hyvämeininki = hyvä meininki = good happenings/atmosphere #janoaviakatseita = janoavia katseita = hungry gazes/looks of hunger

A post shared by Antero Manninen (@antero_man) on Feb 15, 2017 at 9:12am PST

#kiertueröllykkä = kiertue röllykkä = tour belly (I believe röllykkä is more specifically like a small beer belly XD) #aivanpoikki = aivan poikki = exhausted, dead tired #hilfe = help (German)

[jannenro1]

Nyt kannattaa urpot ladata Bobby movie iPhonelle ilman mitään jailbrakea ja muutenkaan linnaan menoa!! Lataaminen on yhtä simppeliä kuin ne…

Embed code not available

via Twitter https://twitter.com/janneisking January 17, 2017 at 02:32PM

[neroushalvaus]

Mä kroolaan täällä nyt jossain ihme Lehto/Riitaoja -tunteissa ja toivon, ettette vielä ole kyllästyneet tähän mun monomaniaani, vaan jaksatte vielä lukea näistä kahdesta. Tällä kertaa yritin kirjoittaa ficciä, jossa ne kaksi olisi jo yhdessä, ihan vain todistaakseni itselleni, että pystyn siihen. Vaikka nää urpot on vaikeita. Ja angstiltahan ei kuitenkaan säästytä.

Paritus: Lehto/Riitaoja Genre: Jonkinlainen character study ja angst Vastuunvapaus: Linnan hahmot, en saa tästä rahaa, jos saisin, se olisi aika absurdia AU: Fix-it, jossa ne selviää sodasta elossa ja päätyy ajan kanssa yhteen Varoitukset: Paikoin epätasapainoinen suhde, puhetta lapsen pahoinpitelystä ja ruumiillisesta kurituksesta, seksuaalisia teemoja ja itsetuhoista käytöstä.  Summary: Viisi asiaa, joita Riitaoja ei koskaan kysy Lehdolta

1.

Lehto ei koskaan lähde hänen kanssaan kirkkoon. Ei sunnuntaiseen jumalanpalvelukseen, jonne Riitaoja joskus lähtee aistiakseen tunnelmaa, ei edes joulukirkkoon. Kyllä Riitaoja ymmärtää, ettei Lehto usko Jumalaan, mutta silti hän ihmettelee. Miksi Lehdon suu muodostaa aina kovan viivan, kun Riitaoja hyräilee itseään rauhoittaakseen ”ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen”? Miksi Lehdon katse sekoittuu seinän harmaanruskeaan laudoitukseen, kun Riitaoja illalla ristii kätensä ja rukoilee?

Joulukin saa Lehdon vihaiseksi, tai ehkä sittenkin surulliseksi. Lehdosta on niin vaikea sanoa joskus, onko hän vihainen vai onko se vain jokin toinen tunne naamioituneena vihaksi. Joululaulut, lumisen maiseman ihailu, jouluevankeliumi, kaikenlainen herkistely. Kaikki se tuo Lehdon kasvoille sen kovan ilmeen.

Pyhäinpäivänä Riitaoja kysyy, pitäisikö heidän viedä kynttilä hautausmaalle, muualle haudattujen muistomerkin viereen. Lehto ei tietenkään heti ymmärrä, miksi, ja kun Riitaoja yrittää selittää, hän ei enää vastaa. Lehto ei halua muistella niitä, jotka kaatuivat sodassa. Eikä Lehto halua tavata niitä, jotka selvisivät elossa. Riitaoja yrittää ja yrittää, mutta Lehdon kasvoille ilmestyy jälleen se kivettynyt, synkkä ilme.

Riitaoja kysyy ”tuletko mukaan?”. Hän ei kysy, miksi Lehto ei halua tulla. Riitaoja vain painaa lakin päähänsä ja sanoo tulevansa pian takaisin.

2.

Vieläkin joskus, kun Lehto katsoo Riitaojaan, hetken hänen silmissään välähtää jotain kovaa ja kylmää.

Ei Lehto vihaa häntä enää. Riitaoja voisi yrittää leikkiä ihmistuntijaa ja pohtia, että ehkä Lehto ei koskaan vihannutkaan häntä, vaan jotain muuta. Mutta sitä, mikä tuon kylmän, leppymättömän vihan todellinen kohde on, ei Riitaoja uskalla arvailla.

Lehto ei enää huuda hänelle vain, koska hän pelkää, tai matki hänen anteeksipyyntöjään vihaisesti. Hän vain välttää Riitaojan katsetta ja menee tekemään jotain muuta. Tai on ilkeä jollekin toiselle. Kai Riitaojan pitäisi olla helpottunut, mutta hän tietää olevansa syyllinen Lehdon mielialoihin. Välillä hän huomaa, että on ollut liian herkkä ja pelokas, tai liian lapsellinen ja typerä. Silloin Lehto on taas hetken vaiti ja näkee taas Riitaojassa sen, mikä hänet saa niin tolaltaan. Ja vaikkei Lehto enää pura vihaansa Riitaojaan, hän valitsee sille aina jonkun toisen kohteen.

Joskus Riitaoja haluaisi kysyä, mitä hänen pitäisi tehdä, ettei enää vahingossa satuttaisi Lehtoa. Jokin hänessä selvästi on vikana, mutta kun hän ei tiedä, mikä se on, hän ei osaa sitä myöskään korjata. Pari kertaa hän yritti olla rohkeampi, olla kovempi, vähemmän Riitaoja ja enemmän jotain, mitä Lehto ei vihaisi katkerasti. Lehto taisi huomata hänen pienen esityksensä, eikä pitänyt siitä. Mutta ei Lehto kuitenkaan osaa ilmaista itseään niin, että osaisi selittää, missä vika on, ellei se muka ole Riitaojassa.

Ja koska Lehto ei osaa selittää, ei Riitaoja halua vaivata häntä kysymyksillä.

3.

Lehto ei pidä kosketuksesta.

Kun Riitaoja ensimmäistä kertaa rohkaisi mielensä ja suuteli Lehtoa, hieman ohi suun ja niin, että huulet tuskin koskivat, Lehto ei sanonut mitään. Hän vain katsoi Riitaojaa silmät tyhjinä ja lähti. Eikä hän tullut takaisin hetkeen.

Riitaoja ei kysynyt kysymyksiä. Tilanne parantui sen jälkeen, tasaantui. Lehto antoi Riitaojan koskea itseensä, vetää hänet arkaan suudelmaan, jopa halata, kunhan Riitaoja ei tehnyt sitä liikaa eikä Lehtoa velvoitettu vastaamaan halaukseen. Kerran Riitaoja yritti kömpelöin, kokemattomin käsin mennä hiukan pidemmälle. Koska sitä kai Lehto odotti ja halusi, ei Riitaoja vain kehdannut kysyä suoraan. Lehto jähmettyi. Ei hän pois vetäytynyt, mutta kasvot muuttuivat taas kerran kiveksi ja katse pälyili kaikkialle, paitsi Riitaojaan. Riitaoja lopetti heti ja soperteli anteeksipyyntöjä. Se ärsytti Lehtoa, joka sulkeutui vähäksi aikaa vain omaan kuoreensa puhumatta Riitaojalle mitään.

Riitaoja ei kysynyt asiasta tai kokeillut uudelleen. Ei hän uskaltanut eikä kehdannut, ja jos Lehto ei halunnut, ei hän myöskään halunnut. Seuraavalla kerralla se oli kuitenkin Lehto, joka teki aloitteen.

Riitaoja ei kysy, mitä saa tehdä tai mitä Lehto haluaa. Hän vain antaa tämän viedä.

Joskus on vaikea sanoa, mikä on Lehdolle liikaa. Lehto saattaa ensin hyväksyä kosketuksen, mutta sitten vetäytyäkin pois aivan yllättäen.  Vaikka he tekisivät ensin jotain, mikä pelkkänä ajatuksena saa Riitaojan punastumaan, Lehto saattaa silti ärähtää jotain torjuvaa, kun hänen hiuksiaan yrittää jälkeenpäin silittää.

Riitaoja ei kysy. Eikä Lehto vastaisi kuitenkaan.

4.

Lehdolla on arpia.

Menee hetki, ennen kuin Riitaoja huomaa ne. Sitten niitä onkin vaikea olla huomaamatta. Lähinnä arvet koristavat Lehdon selkää vaaleina ja rumina, kuin iho olisi kasvanut ja yrittänyt parantua. Muutama arpi on hieman kuopalla tai koholla ja Riitaoja saattaa tuntea ne sormenpäiden alla, jos uskaltaa koskettaa.

Riitaoja ei uskalla kysyä, sillä eihän Lehto kuitenkaan kertoisi. Muutaman kerran Riitaoja on yrittänyt arasti maanitella Lehtoa kertomaan jotain siitä, millainen tämän perhe on, mistä hän on tullut, millainen Lehto oli ennen sotaa ja kaikkea pahaa. Ehkä se uteleminen on lapsellista ja Riitaojan pitäisi vain ymmärtää olla hiljaa. Kun Riitaoja koskettaa poikkeuksellisen syvää ja rujoa arpea, hänen päässään välähtää ajatus, että ehkä Lehtoa ei ollut ennen kaikkea pahaa, ehkä tämän elämässä ei ollut koskaan ollut rauhallista ja pehmeää aikaa.

Riitaoja tietää, että jotkin vanhemmat lyövät lapsiaan. Eihän se ihmeellistä ole. Riitaojan vanhemmat eivät sitä koskaan tehneet, hänen isänsä ei pystyisi satuttamaan lasta eikä hänen äitinsä koskaan alentuisi sellaiseen hirveyteen. Kyllä Riitaoja oli kouluaikoina kuitenkin kuullut toisten lasten puhuvan korvatillikoista ja koivuniemen herrasta, joista saivat osansa ollessaan kurittomia. Mutta kuinka kuriton lapsen täytyi olla, että joku löi hänen selkäänsä tuollaisen vääristyneen tähtikartan?

Ei niin pahaa lasta olekaan.

Riitaoja ei kysy, eikä Lehto vastaa. Riitaoja siirtää kätensä Lehdon käsivarrelle, siitä olkapäälle, ja jos Lehto antaa, myös poskelle. Siellä iho on tervettä, ehjää.

5.

Lehto on huono huolehtimaan itsestään.

Joskus Riitaoja miettii, miten joku voikaan olla niin huolimaton. Joskus, kun Lehto ärsyyntyy, hän lähtee ulos ovet paukkuen, eikä muista ottaa takkia. Eikä Lehto tule hakemaan sitä, vaikka pysyisi ulkona kauemminkin. Riitaojan täytyy joskus mennä hakemaan Lehto sisään, ettei tämä jäädy. Joskus, kun Lehto on oikein synkkä ja vihainen, hän paiskii töitä pihalla yömyöhään, eikä lopeta, kunnes hänen kätensä ovat verillä ja hän on niin uupunut, että tuskin jaksaa seistä. Joskus Lehto tekee typeriä asioita. Menee korjaamaan kattoa, vaikka se olisi jäässä ja liukas. Ärsyttää ihmisiä, joita ei pitäisi ärsyttää, eikä lopeta, vaikka saisi nyrkin silmäänsä.

Silloin tällöin Riitaoja muistaa, millainen Lehto oli sodassa. Hän muistaa, kuinka tämä ei suostunut menemään maahan, vaikka ilmassa vinkui se kamala ääni, joka enteili kuolemaa. Riitaoja miettii joskus, onkohan Lehdolla tylsää. Ehkä sota tarjosi hänelle jännitystä, jota ilman hänen täytyy keksiä itselleen uutta pelättävää.

Mutta Riitaojan on vaikea uskoa, että Lehtokaan haluaisi pelätä.

Riitaoja ei keksi vastausta, joten hän tyytyy muistuttamaan takista ja rukoilemaan Lehtoa lopettamaan, kun hän tekee jotain tarpeettoman uhkarohkeaa. Silloin Lehto katsoo Riitaojaa hetken ja ehkä joskus tottelee. Aivan, kuin hän saisi muistutuksen jostain.

Kun Riitaoja taas yhtenä yönä sitoo Lehdon kättä, joka vääntyi hassuun asentoon Lehdon pudotessa ties mistä, hänen tekee mieli kysyä sitä, mitä ei voi olla ajattelematta. Tekeekö Lehto sen tahallaan? Niinkö vähän Lehto välittää itsestään? Niinkö vähän Lehto välittää Riitaojasta?

Mutta Riitaoja on hiljaa. Hän toivoo vain sydämessään, että hän voi jotenkin saada Lehdon välittämään enemmän. Ja hän toivoo, että hän onkin väärässä, ja että Lehto on oikeasti vain huolimaton ja uhkarohkea. Riitaoja sitoo Lehdon käden tiukasti ja naurahtaa, vaikka häntä itkettää. ”Sinä satutat ittes niin heleposti.” Hän katsoo Lehtoa ja yrittää saada vastausta katseelleen.

Lehto ei vastaa. Eikä Riitaoja kysy.

*** ***

[jannenro1]

Nyt kannattaa urpot ladata Bobby movie iPhonelle ilman mitään jailbrakea ja muutenkaan linnaan menoa!! Lataaminen … https://t.co/q3g5dDDdeF

Embed code not available

via Twitter https://twitter.com/janneisking January 17, 2017 at 02:32PM