#tuo pöytä

[kainoliero]

Hämäläisten luona vierailu on kans aina yksi rupeama. Ensiksi tullaan kahvipaketin, kukkien tms. lahjojen kanssa, tämä on tärkeää. Kaikkien saavuttua täsmällisesti kellonlyömällä kutsutaan ruokapöytään, joka notkuu.

Tässä vaiheessa alkaa pakollinen pykiminen: "no ei meitä varten olis tarttenu laittaa". Vastauksena tulee aivan yhtä tiukka "en laittanu mitään erityistä, ihan vaan arkiruokaa saatte". Huom: pöytä tosiaan notkuu kaikenmaailman leivonnaisia, kakkuja on oltava ainakin täytekakku, maustekakku, ja piimäkakku, keksejä on röykkiöittäin (jostain syystä mukana on aina pipareita vuodenajasta riippumatta), kahvia on keitetty koko kannullinen. Jos mennään pitkän kaavan mukaan - ja usein mennäänkin - on toinen pöytä pullollaan ruokaa, jota kohti emäntä alkaa vaatimaan vieraitaan. Vieläkään ei ole kohteliasta mennä, ei vaikka kuinka olisi nälkä! Emännän kanssa on ensin painittava verbaalisesti, että molemmille osapuolille on selviö ettei tässä nyt teitä varten olla ruvettu vaivaa näkemään, ja että tosiaan ei olisi tarvinnut laittaa mitään ruokia ja eikös me sovittu ettet laita. Noin kolmannen kehoituksen ja "ruoka jäähtyy!" uhkauksen kohdalla husitaan joukon vanhin ottamaan ensin ruokaa, ja sitten tehdään nopeasti jono, jonka paikkajaot kyräillään tarkasti. Ettei vaikka joku itseä nuorempi tunge ensin, paitsi jos on lapsi, lapset hiljennetään vanhimman jälkeen ensimmäisinä täysien lautasten ääreen. Etuilijat mulkoillaan ruotuun. Seuraavat kolme tuntia sitten tuhotaan pöytien antimia, juorutaan innokkaasti, haukutaan Paavo Väyrynen, ja emäntä kertoo kaikille mitä kaikkea naapuri taas on ostanut, uuden kottikärryn, vaikka entinenkin oli ihan hyvä. Naapurin stalkkaaminen ei ole todellakaan piiloteltava harrastus, vaan emäntä saattaa tehdä sitä kyyläikkunastaan vaikka kesken kahvien. "Mitä se siellä taas puuhaa..." Kun on syöty, tuo emäntä vielä yhden kierroksen kahvia. Jos ei yhtään uppoa, ainoa pelastus on sanoa "no puoli kuppia!" jolloin saa vähemmän kahvia. Sitten juorutaan vähän lisää, ja lopulta joku huomauttaa kellon olevan vaikka mitä, ja koko seurue ilmoittaa kohteliaasti olevan aika kaikota - mikä tehdäänkin lähes samanaikaisesti. (Emännän ei tarvitse tiskata, koska vieraat ovat sen jo tehneet hänen puolestaan jossain välissä. Yleensä emännän itse komentaessa taustalta heitä lopettamaan heti, ja ei nyt tartte tänne tulla töitä tekemään ja ei mun takia tartte vaivautua!)

[ruoanlaittovinkkeja]

Herkulliset vegaaniset arkiruoat myös perheen jöröjukille!

En ole vegaani, mutta syön usein kuten vegaani. Mitähän tuokin lause siis tarkoittaa, en itsekään tiedä.

Kevyt vegaaninen arkiruoka ja kasvisruoka ovat parhaimmillaan todella maistuvia. Niistä saa proteiinia, mutta ne ovat liharuokia kevyempiä. Olen huomannut, että vegeruoka on paras valinta painonhallintaan – kilot karisevat kuin itsestään. Sikspäkki alkaa kohta näkymään.

Annan nyt muutaman hyvän vinkin vegaaniseksi arkiruoaksi. Näiden ruokien pitäisi upota myös perheen makkara-faneille, kunhan et paljasta ruoan olevan vegaanista. Sehän se tuntuu olevan kaikkein tärkeintä vannoutujien lihansyöjien kanssa (tieto lisää tuskaa, eikun?).

1. Nyhtökaurakäristys

Tässä reseptissä haetaan fiilistä poronkäristyksestä. Eli nyhtökauran kylkeen voi lisätä perunamuusia ja puolukkahilloa. Omaan makuun vönerkäristys on jopa parempaa, mutta molemmat vaihtoehdot ovat hyviä!

Protip: lisää nyhtökaurakäristykseen runsaasti sipulia ja iso loraus olutta. Nämä antavat lisämakua ja tekevät tästäkin arkiruoasta herkullisen.

2. Vege-wokki

Vege-wokki on kuin kanawokki, mutta ei sinne päinkään. Kanan sijaan käytetään soijasuikaleita. Ne näyttävät ja maistuvat yllättävän paljon kanalta, jos ne maustaa oikein vaikkapa broilerimausteella ja currylla. Hyvä lisäys ruokaan on kevätsipuli.

3. Riisiä ja tofua

Tässä on hyvä vaihtoehto, jos edellisen päivän ruoasta jäi ylimääräistä riisiä. Paista riisi pannulla ja lisää joukkoon tofut. Siinäpä se kaikessa yksinkertaisuudessaan! Kannattaa myös lisätä joukkoon suosikkikasvikset tuomaan väriä ja makua.

4. Vegejauhis-linssikeitto

Välillä maukas arkiruoka on keittoa, kuten vegejauhis-linssikeittoa. Etenkin syksyllä keitto on täydellinen arkiruoka pimeneviin ja kylmeneviin iltoihin. Vegejauhis kannattaa paistaa rapeaksi, mikä tuo hyvää makua ja tekstuuria keittoon.

5. Vegemakkarakeitto

Jokainen osaa tehdä vegemakkarakeittoa, koska se valmistuu täysin samalla tavalla, kuin normaali makkara- tai nakkikeitto (paitsi ilman lihamakkaraa).

Eli tarvitse vain: vegemakkaraa, kasviksia ja mausteita. Täyteläisyyttä voi hakea vaikkapa kaurakermasta tai tuorejuustosta, jos maitotuotteet ovat ok. Tämän helpommaksi arkiruoka ei varmasti mene. Iske ainekset kattilaan ja odota tunti.

6. Linssibolognese

Tässä on vegeversio jokaisen tuntemalle spaghetti bologneselle. Linssien sijaan voi myös käyttää vaikkapa nyhtökauraa tai mifuja. Miksei myös soijarouhetta. Kaikki käy. Hyvänä lisänä on vegaaninen juustoraaste tuomaan makua!

7. Tofukeitto

Tofukeitto on vaihtoehto kalakeitolle, ainakin siis paperilla. Tofukeitossa haetaan kalakeiton makuja esimerkiksi kylmäsafutofusta ja kaurakermasta. Keiton pinnalle laitetaan tuoretta tilliä – täten fiilis on hyvinkin kalakeittomainen.

Mitäpä luulet, huomaako perheen jöröjukka keiton olevan vegaaninen? Veikkaan, että tämä arkiruoka menee läpi kuin väärä 500 euron seteli klassikkoelokuvassa Paha maa.

8. Kukkakaalicurry

Kukkakaalicurry mukailee kanaruokaa riisin kera. Käytä kokonaista kukkakaalia ja tee iso satsi kerralla – tästä syö yksin helposti pari päivää. Tässä arkiruoassa on vähän kaloreita, mutta paljon makua. Se soveltuu täten hyvin painonpudotukseen.

9. Porkkana-linssikeitto

Samettisen sileä porkkana-linssikeitto on herkkua. Se vain on. Soseuta keitto tehosekoittimella, niin saat sattumat pois.

Tämän arkiruoan protip: ripottele keiton päälle rapeaksi paistettua valkosipulia, joka on paistettu chili-seesamiöljyssä. Tätä kikkaa voi käyttää muissakin keitoissa, mutta se sopii täydellisesti ainakin porkkana-linssikeittoon.

10. Härkis-pastakastike

Pastaruoka tomaattisella kastikkeella on klassikko, joka maistuu aina. Ei sillä ole oikeasti maun osalta väliä, onko “lihana” naudan jauhelihaa vai härkistä. Tämän arkiruoan etuus on helppous ja nopeus – pöytä on koreana noin 20 minuutissa!

Voit lisätä annoksen päälle vegejuustoa. Jos taloudessa on lihansyöjiä, niin normaalia juustoa voinee myös käyttää lisämakua tuomaan.

[riinakallio-blog]

Seven days IRL, viikko näyttöä takana~

Päivä numerolla seiska lähti viime viikon keskiviikon tavoin liikkeelle viikon haastattelun kuvauksilla. Kuvasin oman haastatteluni paljon sutjakammin kuin viikko aiemmin. Tämä sai minut pitämään tätä näyttöä taitojen näyttämisen sijaan tilaisuutena oppia lisää sekä ryhmätyöskentelystä että itsenäisestä ongelmanratkaisusta vapaammalla aikataululla. Eli siis, päivä kului kuvatessa, kädenväännössä sekä kimble-turnauksen lomassa: kirjoittaessani tätä blogi-päivitystä olen toki hieman uupunut, mutta myös iloinen päivän oltua mukava ja ilman burn-outin häivääkään. Nyt on juliste seinällä, videomateriaali tallessa ja blogi ajantasalla, taidan pikkuhiljaa suunnata kämpille lojumaan. Huomiseen! ^^ Plussana vielä kuvia päivän varrelta:

Aamulla ottamani onnistunut selfie ennen levottomuuden iskua...

Iltapäivän levottomuus iski näytön tekijöihin rauhoittavan pianon soidessa taustalla~

Mysteerinen pöytä keskellä koulun rappusia...

Lukan nimeämä käsi Armas ja kamera.

Ja lopuksi Aminin ja Armaan yhteisymmärrys kättelyn muodossa.

[thosedaysthatwill]

I am struggling with my current Finnish lesson (”family”), it’s mostly -ing words. I also recall struggling with this when I learned Spanish. It’s different from English in that “they are singing” and “I am singing” and “she is singing” are all different tenses of ‘sing’ not just ‘to be’ like in English.

Also questions seem to be sentences that just have question marks, but a different word order or verb tense, I don’t know and I am frustrated. 

And I’m a terrible speller in English, I am not having better luck in Finnish. 

I am doing very well with the household objects lesson though. Like I can  “sinulla on kaunis talo” and “tuo pöytä on sininen” all day long, but verbs make me surullinen.

[hanhan156]

Tuntematon risteily pt.8

Genre: Seikkailu, huumori, draama ja jotain siltä väliltä.

Disclaimer: Kaikki kunnia hahmoista Väinö Linnalle, joka varmaan kääntyisi haudassaan, kun tietäisi mitä hänen hahmoillaan tehdään netissä nykyään. En saa tästä rahaa, enkä mitään muutakaan kuin hyvää mieltä toivottavasti muillekin kuin itselleni.        

Hahmot/Paritukset: Kookoon miehiä. Parituksia alkaa hahmottua, kun reissu etenee ja välit lämpenevät.

Varoitukset: Paljon kiroilua, voimakasta humalaa, turkulaisvitsejä, seksiviittauksia ja homoilua.

Juoni: Entisen konekiväärikomppaniaksikin kutsutun luokan porukka kootaan kasaan ja lähdetään nauttimaan pidennetystä viikonlopusta Tukholman risteilylle. Kahdeksannessa osassa Rahikainen juottaa pojille sinistä viinaa ja pullonpyörityksen merkeissä hommat eskaloituvat perin oudoiksi varsinkin eräiden kohdalla.

Tuntematon risteily osa 8: Poikien välisestä ystävyydestä

Kariluodon koskettavan esityksen ja sen aiheuttamien hempeilyjen jälkeen olivat pojat liuenneet haipakkaan karaokekuppilasta. Rahikaisen keikistelyä yläosattomissa julkisella paikalla ei oltu katsottu kovin suosiollisesti ja Lammio oli yrittänyt pelastaa tilanteen lainaamalla tälle pikkutakkinsa, sillä hänen mielestään risteilyväellä oli oikeus olla todistamatta toisen rintakarvoja. Lammio oli myös hymyillyt anteeksipyytävästi varsinkin vanhemmalle väelle. Todellisuudessa etenkin keski-ikäisiä naisia heidän toilailunsa oli lähinnä enemmän huvittanut kuin järkyttänyt.

Riitaoja itki vieläkin hysteerisesti, mutta onneksi Lehto oli tämän tukena. Pariskunta siirtyikin suosiolla nukkumaan, kun muu porukka päätti jatkaa yötä Koskelan hytissä. Kaikki halasivat Riitaojaa kannustavasti jopa Lammio mukaan lukien. Lehto näytti ihmeen vakavalta, eikä normaalilta nyrpeältä itseltään. Hän oli selkeästi tunnekuohuissa itsekin, sillä vastoin tyypillistä tylyä kommunikointiaan, tämä toivotti vielä kaikille hyvät yöt heidän erottautuessaan porukasta.

”Voi ei, toivottavasti tuo Riitaoja rauhoittuu. Ei nyt ollut tarkoitus mitään kohtausta aiheuttaa.” Kariluodolle oli tullut paha mieli. Oliko hänen laulunsa laukaissut nyt jotain patoutuneita tunteita muutenkin jo herkän ailahtelevassa miehessä?

”Minä olen aika lailla varma, että tässä on kyse jostain aivan muusta kuin mistään meidän aiheuttamasta. Luulen, että Lehdon ja Riitaojan välillä on jotain selvittämätöntä, joka nyt vain sattui laukeamaan alkoholin ja tunteikkaan esityksesi myötä. Eipä me sille voida mitään. Onneksi heillä on toisensa.” Koskela oli aina tilanteen tasalla, kun oli kyse ihmisten tunteista ja käytöksestä.

Kariluoto nyökkäsi vaisusti. Jälleen kerran taisi Koskela olla oikeassa. Tämä oli välillä pelottavankin taitava lukemaan ihmisiä, mikä oli yksi miehen hurmaavimmista piirteistä.

”Mut kyl mää sanoisi, et Riitaoja on tehny Lehdol pelkkää hyvää, kun aattelee millane yrmy se sillon nuaruudes ol. Eihän se tehny mittää muut ku haukkunu kaikkii ja tappeli. Mut ei sil kyl helppoo ol elämäs ollu, sen määki myännän. Ny se alkaa muistuttaa jo enemmä ihmist ku jottai kivenlohkaret.” Kaikki muutkin olivat samaa mieltä.

Lähestyessään Koskelan hyttiä he kuulivat jo hyvän matkan päästä, kuinka tuntematon nuori mies hakkasi rystyset punaisina samalla käytävällä omaa oveaan. Jostain syystä häntä ei oltu haluttu päästää sisälle ja tämä oli jatkanut elämöintiään jo viimeiset 45 minuuttia. Epätoivoiset nukkumista yrittävät lapsiperheiden vanhemmat katuivat syvästi, miksi olivat ylipäätään edes lähteneet perheen kanssa laivalle humalaisten sekaan hiihtolomaansa viettämään. Ensi vuonna mentäisiin sitten takuulla Kanarialle lapsiystävälliseen hotelliin.

Jostakin läheisestä hytistä eräs kiinalainen oli kerännyt rohkeutensa ja kyllästyttyään kuuntelemaan nuoren miehen systemaattista paukuttamista, tämä tokaisi kuuluvasti heikkojen äänieristysten läpi:

”Why is that guy fucking so loud?”

Vaikka tyttö oli kovasti skarpannut englantinsa kanssa, valitettavasti yhden pienen sanan asettuminen väärään kohtaan lauseessa muutti sen sisällön tahattoman koomiseksi.

”Tuohan olisi varsin aiheellinen kehotus sinullekin, kun niin äänekäs aina tykkäät puuhissasi olla”, Lammio totesi viileän asiallisesti vieressään seisovalle herralle.

”Elä höpötä, tykkäät kuitenkin kuunnella miun sulosointuja. Oisit vuan katteellinen, ku miulla ois hauskaa. Mut arvaappa mitä? Ilomielin siutkin ottaisin tsembaloihin mukaan ihan koska tahansa.” Nämä kukot eivät lopettaisi toistensa nokkimista koskaan. Muun porukan naurunremakka taustamusiikkinaan avainkortti kävi päästäen hilpeällä tuulella olevan miesporukan hyttiin.

Alapunkassa Lahtinen ja Määttä istuivat pelkät kalsarit jalassa sylikkäin viinipullon kanssa, Lahtisen ollessa selkeästi filosofisella tuulella. Ei voinut olla totta, että häntä oli taas häiritty.

”Voi sun perkele…ensin jotain pokeria ja nyt te tulette tänne tuhannen tuiterissa selkeästi jotain mielessä. Koskelankin ootte tällä kertaa saaneet huijattua mukaan. Mitä nyt taas?”

”Myö tultiin tänne jatkoille, kun ei sinne baariin enää kehannut jäädä, kun kuulemma miun yläosaton kroppani julukisesti oli tän yhen ukon mielestä liikaa. Meleko tylysämielistä.”

Tällä kertaa Lahtisella meni lopullisesti hermot. Tämä nappasi reput mukaansa ja heitti dramaattisesti takin suojaamaan paljasta yläruumistaan. Housujaan hän ei jaksanut vaivautua pukemaan.

”Helvetti teidän kanssanne! En tajua, miten tämmöstä voi tapahtua kaksi kertaa saman päivän aikana. Täytyy varmaan siellä vitun Tukholmassa ottaa joku privaattihuone, ettei aina joudu katsomaan teidän naamoja, kun haluaisi joskus olla rauhassakin. Me otetaan hatkat täältä, että paskaa yötä vaan. Toivon mukaan olette hirveässä kankkusessa huomenna.” Samassa ovi paukahti teatraalisesti kiinni hänen perässään.

Hölmistynyt Määttä kohautti olkapäitään katsoen poikia anteeksipyytävästi. Hänen ystävänsä alkoi olla tunteellisella päällä avauduttuaan ennen porukan näyttävää sisääntuloa elämästään, eikä olisi kaivannut nyt mitään biletystä. ”Se on ollut pahalla päällä koko päevän, en mie oikein oo varma mikä on. Parasta varmaan, että myö mennään vähän rauhottummaan Mäkilän hyttiin, siellä ei ainakaan oo mittään bileitä. Hyvvee yötä työlle, elkää olko liian humalassa, niin päästäämpi aamulla joskus liikkeellekin”, tämä sanoi omaan tapaansa pieni pilke silmäkulmassaan. Muut pojat ymmärsivät yskän. Eivät he halunneet, että kenellekään sentään jäisi paha mieli.

Rahikainen hieroi innoissaan kämmeniään yhteen, sillä nyt pippalointi sai jatkua ilman ketään ilonpilaajia. Koko illan odotetun idean saisi nyt toteuttaa. Tämä kaiveli ennätysvauhtia Tax free:n sinisiä miniviinapulloja omista kätköistään.

”Mitä sää oikke ny meinaas?”

”Mie oon säästellyt näitä juhlajuomia koko illan ihan teitiä varten”, tämä katsahti erityisesti Lammioon. Tästä ei voinut seurata mitään hyvää.

Shottilasit täyttyivät jälleen kerran ja pidemmittä puheitta porukka vetäisi drinkkinsä huiviin sen enempää ajattelematta. Ei kai sillä tässä vaiheessa väliä enää ollut ja kai sitä pian voisi nukkumaankin mennä. Pahaa-aavistamattomat matkanjohtajat luulivat pääsevänsä tästä helpolla.

”Mitä ihmettä tämä oikein on? Maistuu melko…siniselle.” Kariluoto tunsi, kuinka viina nousi päähän saman tien ja silmissä sumeni hetkellisesti.

”Special drink, just for you”, Rahikainen vastasi imitoiden Thaimaan turistikojuista tuttujen rasittavien kaupustelijoiden aksenttia. ”Mut tiiättekö työ mitä? Paras ompi vasta tulossa. Mie ajattelin, että voetaisiin pullonpyöritystä ottaa, ei kukkaan tätä pokeria jaksa ainakaan ennää jatkoo.” Pöytä oli sotkuinen vielä aikaisemman ajanvietteen jäljiltä ja Rahikainen heitti välinpitämättömästi edellisen pelin jäljet pois yhdellä pyyhkäisyllä.

”Miksi ihmeessä me jotain teinien pussailupeliä pelaisimme?” Lammio kyseenalaisti ihan vain periaatteesta. Kieltämättä ei hänellä parempaakaan ideaa kyllä ollut. Lisäksi jokin aktiviteetti voisi rauhoittaa Rahikaista juottamasta heitä enempää.

”Minusta se on ihan kokeilemisen arvoinen idea, ei kaikkea aina niin vakavasti tarvitse ottaa. Ihan hyvä, että on vähän aktiviteettia ja ei varmaan kukaan mitään kauhean älyllistä ponnistelua vaativaa jaksa enää.” Porukan vanhimpana Koskela oli yleensä se, jolla oli viimeinen sana, joten väki suostui mukisematta. Rahikainen oli tästä vallan mielissään ja tuota pikaa pullo lähti pyörimään. Ensimmäinen uhri, jota kaikkitietävä artefakti osoitti, oli itse Koskela.

”Tästä se lähteepi sitten! Tottuus vaeko tehtävä?”

”No kai minä sitten sen tehtävän otan.” Koskela oli enemmän tekojen kuin sanojen mies, joten tekeminen tuntui luontevammalta aloitukselta. Porukka alkoi pähkäillä kuumeisesti, mitä keksittäisiin johtohahmonsa pään menoksi.

Hietasen lamppu syttyi. ”Men sää hetkeks ton hytin ulkopualel, niin näet sit koht, mitä saat tehä.” Koskela ei voinut muuta kuin tehdä työtä käskettyä ja mennä odottelemaan kutsua takaisin tekemään hänelle mittatilaustyönä suunnitellun tehtävän. Hän tiesi, että turkulainen ystävänsä nauttisi tästä suunnattomasti, mutta ehkä hän oli sen sitten ansainnut. Tuskinpa tässä mitään liian noloa tapahtuisi.

Koskelan kadottua näköpiiristä, Hietanen selitti ideansa lyhyesti muille: kerättäisiin sekalaisia eväitä, joista Koskela saisi nautittavakseen yöpalan. Hänellä sattui olemaan repussaan kaikenlaista syötävää ja pohjaksi Koskelan ehtoolliselle päätyikin Rainbow:n tonnikalaa chilikastikkeessa. Haju oli melko voimakas pienessä tunkkaisessa hytissä. Repusta löytyi myös tummunut banaani sekä äidin antama puolikas eväsleipä, jotka nekin pääsivät osaksi herkkuateriaa. Lammio löysi povitaskustaan muutaman eukalyptuspastillin ja Rahikainen kaatoi viinaa tonnikalamössön päälle, jolloin ateriasta saatiin varsin taiteellinen keitto aikaiseksi. Hietanen tiesi, että Koskela jemmasi aina suklaapatukoita repussaan ja nappasikin pikkutaskusta yhden Pätkiksen, jonka hän muussasi vielä koristeeksi keitoksen päälle. Vauvan oksennusta muistuttava annos oli valmis ja Hietanen meni hakemaan ystäväänsä takaisin.

”Me sidotaan sun silmät ja sanotaan sit, mitä sun pitää tehä.”, tämä totesi kikatellen. Koskela aavisti, että tuleva koitos ei varmastikaan olisi mitään mieltä ylentävää. Hän sai silmiensä peitoksi Lammiolta tuoksahtavan kravatin ja oli nyt täysin miestensä armoilla. Huoneessa haisi tonnikalalle ja vieressään hän kuuli, kuinka Kariluoto yritti pidätellä naurunpyrskähdyksiään.

”Täs ois nyt sul sit tää viimäne ehtoolline, joka me poikien kans valmistettiin tääl Michelin-ravintolas ihan vaan sua varten. Sun tehtävä on arvat, mitä kaikkee tää sisältää kun mää syötän sua. Valmis?”

Koskela nyökkäsi ja Hietanen alkoi syöttää hänelle tonnikalamössöä aivan kuin pikkuvauvalle. Koostumus ja makujen sekamelska toivat melkein oksennuksen kurkkuun, mutta hän päättäväisesti jatkoi niin kutsutun ruuan makustelua. Olo oli kuin 7. luokan mokukastajaisissa. ”Tonnikalaa ainakin ja jotain imelää siinä seassa. Joku tulinen sivumaku myös”, tämä alkoi olla nopeasti oikeilla jäljillä ja Hietanen jatkoi syöttämistä. ”Oletko sinä tänne Pätkiksenkin laittanut? Olisin voinut sen kyllä syödä myöhemmin ilman näitä lisämausteitakin”, Koskela tokaisi harmistuneena. Suklaa oli hänen yksi harvoja paheitaan.

Liian monen lusikallisen jälkeen todettiin yhteisin tuumin, että heidän uhrinsa oli kärsinyt jo tarpeeksi. Koskelan vatsa oli mennyt sekaisin tästä upeasta ateriasta ja saadessaan silmänsä käyttöön takaisin, oksettavan näköinen sekamelska kohtasi hänet, mikä ei helpottanut etovaa oloa yhtään sen enempää. Lopun moskan hän veti surutta vessanpytystä Itämeren saastuneiden kalojen vatsantäytteeksi.

Ehtoollisen päälle naukattiin vielä nopeasti lisää sinistä shottia ja Koskela oli mielissään saadessaan taltutettua tunkkaista makua pois suustaan. Seuraavaksi oli hänen vuoronsa pyöräyttää pulloa, joka tällä kertaa osoitti Hietasta.

”Noh, mitäs herra mestarikokille saisi olla?”

”No pist ny tehtävä sit, mää ole valmis kaikkeen tänä yän.”

Koskela pähkäili hetken, mutta keksi nopeasti Hietaselle hauskan tehtävän. ”Käyt koputtelemassa vapaasti valitsemaasi hyttiin tällä käytävällä ja jututat siellä olevia henkilöitä. Tyyli vapaa.” Se oli loistava idea, sillä hän tiesi, että Hietanen piti esiintymisestä. ”Ja varmistat ensin sitten, että siellä huoneessa ollaan hereillä. Ei mitään uupuneita vanhempia aleta häiritsemään täällä, heillä on jo tarpeeksi rankkaa muutenkin.”

Joku muu olisi saattanut nolostua, mutta Hietanen lähti innostuneena haasteeseen mukaan. Hän oli ollut salaa kateellinen muiden poikien laulutaidoista ja nyt pääsisi itse vihdoin loistamaan. Tämä olikin vallan mainio keksimään puheenaihetta tyhjästä, mikä oli varsinkin Koskelalle täysi mysteeri.

Puheensa kohteiksi hän valitsi saman hyttiporukan, jonka eräs jäsenistä oli hakannut ovea vielä hetki sitten. Oven avasivat kaksi lukiolaispoikaa selkeästi melko tuhdissa humalassa. Taustalla soi dubstep-musiikki täysillä ja itse hakkaajapoika näytti sammuneen lattialle. Hietanen alkoi jututtaa poikia melodisella murteellaan:

”Oikke hyvää iltaa hyvät herrat! Teil on ny ilo ja kunnia kuul turkulaissi vitsei suaraan alkuperäisasukkaalt. Olettek valmiit?” Pojat eivät osanneet ihmetykseltään muuta kuin suostua. Taustamusiikki laitettiin pois päältä ja sammunutta poikaa lukuun ottamatta muutkin hytissä olleet hivuttautuivat ovelle uteliaina. Konekiväärikomppanian porukka seisoi taustalla Rahikaisen kuvatessa koko tapahtuman. Tämän illan kommelluksista saisi viihdyttävän kollaasin aikaiseksi.

”400 turkulaist Aurajoen pohjas on hyvä alku, 4000 sit taas on jo ongelmajätet”, Hietanen tokaisi alkuperäiskansaansa pilkaten lukiolaisten räjähtäessä liioitellun hersyvään nauruun. Kuivat puujalkavitsit sopivat loistavasti illan jo valmiiksi pysähtyneeseen mentaliteettiin. Koskela alkoi pohtia, oliko Hietasella erikseen muistiyksikkö päässään, joka oli varattu pelkästään turkulaisille vitseille, sillä niitä tuntui tulevan kuin apteekin hyllyltä.

”Tiedättek, kui me turkulaise pistetää sipseihi sualaa?” Kukaan ei tiennyt vastausta, mutta onneksi se saatiin nopeasti: ”Ko siin pussis lukke, et pan suola.” Vieläkin kovempi naurunremakka yltyi, muutamat pyyhkivät kyyneleitä silmistään. Mistä mies repi näin laimeita juttujaan, jotka sopivat aamuyön pimeisiin tunteihin niin täydellisesti?

Vitsejä tuli vielä useampia, joiden jälkeen lukiolaispojat olivat aivan myytyjä ja heidän oli pakko antaa Hietaselle Tobleronea sekä nuuskaa palkkioksi. Hän oli kuin jokin groteski versio nuuttipukista tai virpojista. Muut eivät voineet kuin hämmästellä: nyt oli löydetty Hietasellekin oma lajinsa.

Vitsiniekkojen kuningas oli sangen onnellinen, sillä hän oli saanut toteuttaa mieluisan tehtävän ja saisi keksiä jonkun toverinsa päänmenoksi jotain seuraavaksi. Tämän kunniaksi hän korkkasi oluen ja laittoi pullon taas pyörimään. Tällä kertaa se osoitti Kariluotoa, joka valitsi totuuden. Molemmat vaihtoehdot olivat huonoja ja häntä pelotti, että nyt paljastuisi jotain liian henkilökohtaista, joka aiheuttaisi kiusallisen hiljaisuuden heidän välilleen loppuyöksi.

”Kerros ny sit sun ekast seksikokemuksest sen Sirkkas kans.” Tämä ei ollut kovin mieluisaa itse uhrille, mutta koska heidän välillään nyt vallitsi oudon vapautunut tunnelma, hän päätti kertoa avoimesti. Luojan kiitos totuuden kertominen ei ollut sentään liittynyt Koskelaan. Ajatuskin sai punan nousemaan poskille.

”Noh, silloin yliopiston fuksivuonna eräissä bileissä tavattiin ja toisiamme katseltiin hetken salaa yhdellä keikalla. Jonkun kliseisen iskurepliikin taisin uskaltautua sanomaan sinä iltana ja siitä se sitten lähti. Alettiin koko ajan viihtyä enemmän yhdessä ja tutustuimme nopeasti toisiimme, kun juteltiin niitä näitä ja filosofoitiinkin aina välillä punaviinilasillisen äärellä. Kummallakaan ei ollut intressejä heti aluksi lähteä tosi toimiin, vaan katseltiin rauhassa, miten homma etenee” Kariluoto suuntasi sanansa erityisesti seksihulluun Rahikaiseen, sillä tämä varmastikin piti hidasta etenemistä outona. ”Eräänä iltana sitten maailman kuivimman valtiosääntöoikeuden luennon jälkeen, vietettiin taas iltaa yksiössäni. Meininki alkoi käydä melko romanttiseksi ja muistutimme lähinnä teini-ikäisiä. Rehellisesti sanottuna olin ihan hermona koko ajan, eikä siitä oikein tullut mitään. En minä silloin käytännössä tiennyt, kuinka tällaiset jutut oikein toimivat.” Hänen käsityksensä seksistä olivat peräisin biologian kirjoista ja muutamista salaa selatuista Jallu-lehdistä, joita hän oli isänsä yöpöydän laatikosta joskus löytänyt. ”Siitä oli se paljon mainostettu nautinto aika kaukana ja loppujen lopuksi vaan kikateltiin yhdessä, kun koko homma oli mennyt niin pieleen. Oli se kyllä melko noloa.” Hänen oli pakko siemaista drinkkiään sijaistekemisenä muistellessaan tapahtunutta, jonka olisi halunnut unohtaa. Elokuvissa ja sarjoissa ensimmäinen seksikerta kuvattiin aina maagisena, mutta oikea elämä oli osoittanut hänelle, että osaamisen puutteessa se oli lähinnä ollut säätöä. Hietasta kertomus huvitti ja vastoin pelin sääntöjä, tämä esitti jatkokysymyksen:

”No oleksää koskaa ollu miäheen ihastunu sillai niinku seksuaalisessa miäles?”

”Ei kiusata nyt miestä enempää, eikös totuuteen kuulu vain yksi kysymys?” Koskelan mielestä Hietasen utelut olivat varsin kiusallisia. Yllätykseksi Kariluoto kuitenkin vastasi mukisematta:

”En ole ollut koskaan miehen kanssa, mutta valehtelisin jos väittäisin, etten olisi ollut viehtynyt miespuoliseen henkilöön. Ei kai sillä sukupuolella niin väliä, ihminen siellä sisällä ratkaisee loppujen lopuksi.” Samassa hän tunsi tutun kuumottelun poskipäissään ja vieressä oleva merimaisemataulu oli muuttunut yhtäkkiä kovin kiinnostavaksi. Rahikainen vihelsi ja taputti. Kaikki seksuaalisuuteen liittyvä oli hänen ominaismaastoaan ja oli viihdyttävää kuulla, kuinka yleensä korrektisti esiintyvä henkilö alkoi murentua. Sininen viina toimi selkeästi totuuden eliksiirinä. Ties mitä tänään vielä pääsisi paljastumaan.

Hyttiin oli laskeutunut hivenen vaivautunut tunnelma Kariluodon kerrottua henkilökohtaisuuksia. Hietanen ymmärsi yskän, eikä udellut enää enempää. Ei hän oikein tiennyt, mistä lisäkysymykset olivat tulleet mieleen ja mitä hän noilla tiedoilla edes tekisi.

Kariluoto pääsi seuraavaksi pullon hengettäreksi ja uhriksi joutui tällä kerralla Lammio, joka huokaisi tuskallisesti. Pelaajia oli niin vähän, että todennäköisyys joutua nolattavaksi oli melko korkea joka kerralla. Oliko Koskelan ollut pakko kompata Rahikaisen typerää ideaa? Eipä enää voinut mitään. Kariluodon esittäessä tälle tutuksi tulleen dikotomisen valintamahdollisuuden, Lammio vastasi:

”Valitsen nyt sitten tehtävän. Toivon mukaan tämäkin älyvapaa peli päättyy joskus.”

Kariluodolla oli idea valmiina ystävänsä pään menoksi. ”Hyvä. Tehtäväsi on siis suudella jotakuta tässä huoneessa. Valitset ihan itse, kenet haluat.” Ilmassa alkoi olla havaittavissa pientä eroottista värinää.

Lammio alkoi mittailla huoneessa olevia neljää jäljellä olevaa vaihtoehtoa. Koskelan hän jätti suosiolla laskuista, sillä aikaisemman aterian perusteella tämä saattaisi maistua vielä tonnikalalta, eikä hän viitsinyt heidän sympaattista johtohahmoaan kiusata. Hietasen suuteleminen ei jostain syystä tuntunut mitenkään houkuttelevalta. Jäljelle jäivät siis Kariluoto ja Rahikainen. Hän oli tiedostamattomassa psyykessään tehnyt päätöksensä, joka tuntui itsestään selvältä. Nyt hän saisi vihdoin kostettua tuolle eräälle koko illan jatkuneen härnäilyn. Hidastetusti tämä kurkotti pöydän toisella puolella istuvaa miestä kohden, ja suuteli tätä antaumuksella niin että etuhampaat kalahtivat yhteen. Suutelun kohde ei ollut tosiaan odottanut näin intensiivistä lähestymistä ja ensimmäistä kertaa tänä iltana jäätyi paikoilleen löytämättä sanoja. Rahikainen ei kyennyt muuta kuin haukkomaan henkeään räpytellen yllättyneenä silmiään. Lammio totesi voitonriemuisesti nuollen huuliaan toisen reaktion nähtyään:

”Siitäs sait senkin paskiainen.”

Hietanen räkätti vieressä hysteerisesti. ”Voi helvet, nyt taidetaan poja nähä jottai historiallist, ku Janne Rahikaisel men jauho suuhu…”

Rahikainen oli totta tosiaan mykistynyt. Yleensä niin sanavalmiilla miehellä oli aina jotain mielessään, mutta tästä Lammion romanttisesta suudelmasta hän ei keksinyt mitään letkautettavaa. Vaikka lähtökohtana oli pelkkä pilailu, oli se tuntunut pelottavan aidolta eikä vain härnäykseltä. Lammiolla oli selkeästi oikeasti tunteita mukana, sillä eihän tämä muuten olisi noin voinut koskaan tehdä. Rahikainen oli yleensä tottunut piilottelemaan tunteitaan perseilyn ja vitsailun kuoren alle, mutta nyt kun hänen koko illan ärsyttämänsä ihastuksen kohde oli näinkin julkisesti lähestynyt, hän mykistyi liikutuksesta. Miehen hurmaavan kettuileva hymy pöydän toisella puolella ei ainakaan tehnyt olotilaa yhtään sen helpommaksi. Rahikainen pyrki kokoamaan itsensä ja kuorensa äkkiä takaisin ja totesi liioitellun rempseästi:

”No joopa joo, se oli semmosta, mut jos myö sit jatkettais.” Lammio säkenöisi tästä koko loppuyön.

Hitaasti, mutta varmasti peli eteni, alkoholia kului ja tunnelma muuttui kuumassa hytissä kovin intensiiviseksi. Rahikainen oli mielissään huomatessaan, kuinka väki alkoi olla jo todella kovassa soosissa. Hän oli tarjoillut drinkkejään pahaa-aavistamattomille uhreilleen ja kaatanut ovelana osan omistaan salaa vieressä olevaan roskikseen. Kyllä hänen silti oli myönnettävä, että ei tässä itsekään ihan selvinpäin oltu siitä huolimatta. Lammion suudelma vaivasi häntä edelleen, vaikka kuinka yritti työntää ajatusta taka-alalle.

Yön aikana pojat pääsivät todistamaan ja kuulemaan muun muassa Koskelan elämän noloimman hetken (kunnioittaaksemme miehen toivetta, sitä ei tuoda julkisuuteen) Lammion valinnat siitä, kenet tappaisi, kenen kanssa menisi naimisiin ja kenen kanssa sänkyyn, sekä Rahikaisen nakujuoksun käytävällä. Kariluoto oli onnistunut seksikertomuksensa jälkeen välttämään armoa antamattoman pullon, mutta vihdoin ja viimein hänenkin kohtalonsa tuli. Tämä oli melkein jo ehtinyt päästä kuin koira veräjästä, sillä meininki oli vaikuttanut siltä, että kohta oltaisiin menossa nukkumaan.

”Ottaakos Kartsa vielä illan viimosena tottuuden vaeko tehtävän?”

”Kokeillaan tehtävää nyt sitten viimeisen kerran kunniaksi”, Kariluoto vastasi tuijottaen lasittuneilla silmillään tyhjyyteen. Katsetta oli todella vaikeaa enää fokusoida mihinkään, mutta hän yritti viimeisillä voimillaan pysyä edes jotenkuten skarppina. Humala ja väsymys alkoivat olla jo melko huikeissa lukemissa ja hän ei uskaltanut edes ajatella, mitä tulevasta matkapäivästä tulisi. Jokin mystinen voima sai kuitenkin jatkamaan tätä typerää peliä, joka oli alkanut muuttaa muotoaan perin ihmeelliseen suuntaan.

”Tanssipas seksikkäästi Koskelalle ja laetat sitten kans kaekki pelliin! Kunnon sylitanssia, eikä mittään vanhojen ihmisten kesyä keinuttelloo.”

Koskelalla meinasi mennä suolapähkinät väärään kurkkuun. ”Miksi juuri minä? Rahikainenhan se tällaisista sylihommista enemmän nauttii.” Vastauksen taisivat kaikki tietää, mutta sitä ei päästetty ilmoille. Koskelan ja Kariluodon välillä oli selkeästi ollut kemiaa tänä iltana ja Rahikainen aivan tahallaan halusikin nähdä, millaisen tanssin heidän juristinsa keksisi Koskelalle. Hietasta pyörrytti ajatus, eikä hän ollut varma halusiko edes katsoa, mitä tässä tulisi tapahtumaan. Hän olisi mielellään itse ollut tanssimassa, mutta sitä kunniaa ei valitettavasti oltu suotu ainakaan tällä kertaa.

”Saamanne pitää sitten hyvät herrat. Tanssiminen ei tosin onnistu ilman musiikkia”, Kariluoto totesi aivan Rahikaisen naaman edessä. Estot olivat hävinneet, joten tämä ei jaksanut enää välittää. Lisäksi hänhän oli aina täydellisyyden tavoittelija, niin tämäkin vedettäisiin kunnialla läpi. Kerran se vain kirpaisee, perkele.

”Elä siitä huoli, mie hoian.” Rahikainen alkoi kaivella puhelimestaan jotain sopivaa musiikkia muiden pidätellessä hengitystään. Tämän tilanteen teki niin kummalliseksi se, että Kariluoto ei ikimaailmassa olisi suostunut tähän selvin päin. Ilta oli täynnä varsin legendaarista materiaalia.

Koskela istutettiin piinapenkkiinsä keskeiselle paikalle muiden poikien väistäessä sivummalle. Hän ei tosiaankaan pystynyt katsomaan suoritukseensa valmistautuvaa Kariluotoa, vaan painoi katseensa vaivautuneena lattialle. Noh, kai tästäkin nyt olisi pakko selvitä. Hän veti vielä viimeisen kerran henkeä ennen kuin intensiivinen electro swing alkoi soida Rahikaisen puhelimen särisevistä kaiuttimista.

Alkuun näytti siltä, ettei tapahtuisikaan mitään. Kariluoto seisoi hiljaa paikoillaan keskellä hyttiä tuijotellen tyhjyyteen. Ehkä hän oli sittenkin jäätynyt jännityksestä tai humalasta. Hyvä juttu. Älyvapaa peli saataisiin vihdoinkin päätökseen. Eihän se nyt niin paha ollutkaan loppujen lopuksi.

Juuri kun Koskela meinasi huokaista helpotuksesta, täytenä yllätyksenä Kariluoto alkoi keimailla kissamaisesti ja jatkoi kappaleen kehittyessä erilaisia akrobaattisia liikkeitä. Hän jopa pyörähteli sänkyjen tankoja apuna käyttäen ketterästi. Se oli täysin käsittämätön näky. Miten tuo nyt humalassa onnistui noinkin kinesteettisiin suorituksiin? Koskela tunsi itsensä vanhaksi ja hölmöksi tuijottaessaan nuoremman miehen vetreää kehonhallintaa.

Kariluodon taidot olivatkin perua yliopistoajoilta, jolloin eräs brasilialainen vaihto-oppilas oli pyytänyt tätä mukaansa kokeilemaan tankotanssituntia. ”It has nothing to do with erotic dancing”, tämä oli todennut Kariluodon ensin kyseenalaistaessa koko idean. Tunnilla hän ei ollut tuntenut itseään kyllä tippaakaan eroottiseksi keikkuessaan epätoivoisesti tangolla ruhjoen itseään jatkuvasti. Sen sijaan tiukoissa trikoissaan taitavia temppuja tekevä latino-ohjaaja oli tehnyt sen verran suuren vaikutuksen, että hän oli päättänyt sitkeästi jatkaa harrastustaan. Lopulta hän oli jopa oppinut joitain liikkeitä, muttei ollut päässyt ennen tätä hetkeä todistamaan niitä kenellekään, edes avovaimolleen.

Tuoliinsa liimautunut Koskela ei saanut enää kunnolla henkeä. Onneksi kappale ei kestäisi kauaa, mutta odotus oli silti piinaavaa. Ei niinkään siksi, että Kariluodon katseleminen olisi ollut jotenkin epämiellyttävää, mutta oli häiritsevää ajatella, että hänen pitkäaikainen ystävänsä keikisteli tuossa edessä eroottisesti tanssien vain häntä varten. Ei olisi tosiaankaan tehnyt mieli myöntää, että tämä oli aivan liian seksikästä ollakseen totta. Koskela ei ymmärtänyt yhtään, mistä tällaiset tunteet olivat peräisin. Oliko hän ollut vain liian kauan poikamiehenä höperöityen kotitilalla Pentinkulmalla?

Kariluoto nappasi kauhusta kankean kohteensa mukaan tanssiin ja pyöritteli tätä sujuvasti mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Kukaan ei tiennyt, miten tämä onnistui niin pienessä hytissä, mutta mies oli sinisestä viinasta saanut selkeästi jotain yliluonnollisia kykyjä. Koskelan kauhuksi tämäkään ei ollut vielä tarpeeksi, sillä kun Kariluoto päästi uhrinsa takaisin istumaan, tämä itse istui perässä Koskelan syliin hajareisin, laulaen kappaleen remixattuja epäselviä sanoja aivan korvan juuressa. Nyt alkoi mennä pikkuhiljaa jo melkoisen epämukavalle alueelle. Ei auttanut yhtään, että sylissä istuvan miehen paidan napit olivat illan pyörteissä alkaneet aukeilla ja näin läheisessä kontaktissa ei voinut välttyä näkemästä vilausta pinkeistä nänneistä vaaleaa ihoa vasten. Koskela yritti fokusoida kaiken mentaalisen energiansa ajatellakseen jotain mahdollisimman epäeroottista: isäukkoa katselemassa lännen elokuvia piereskellen lauantai-iltana reikäiset kalsarit jalassaan, äitimuoria saunassa monen lapsen imetyksestä roikkuvien tissiensä kanssa tai harvahampaista serkkua, joka tykkäsi arvioida kaikki kylän alle 50-vuotiaat miehet. Mikään ei kuitenkaan tuntunut auttavan. Edessä oleva näky oli yksinkertaisesti liikaa ja hän ei voinut muuta kuin istua paikoillaan nuoremman miehen lukittua tämän reisiensä väliin. Epämiellyttävä paine alkoi nousta alkaen jalkapohjista uhkaavasti kohti haaraväliä. Koskela oli 31-vuotisen elämänsä aikana ehtinyt kokea ja nähdä kaikkea laidasta laitaan, mutta nyt hänelle alkoi tulla epäilys, että selviäisikö tästä koettelemuksesta enää hengissä. Jos nyt saisi käsiinsä aikakoneen, jolla voisi siirtyä siihen hetkeen jona Hietanen oli tätä matkaa ehdottanut, hän kieltäytyisi kohteliaasti. Reissun alkuperäinen tarkoitus ei ollut ihan tällainen. Koskela ei halunnut myöntää, että kaikesta huolimatta hän nautti Kariluodon taitavasta tanssituksesta hävyttömän paljon. Oliko se edes sallittua?

Kaikki hyvä päättyy aikanaan ja kappaleen viimeisten sointujen aikana Kariluoto näykkäisi Koskelaa korvasta kiusoitellen. Lisäksi tämä teki ahtaassa tilassa vielä kärrynpyörän samalla kolauttaen itsensä kipeän näköisesti sängyn laitaan. Se ei kuitenkaan tällä hetkellä jaksanut surettaa. Lopuksi hän nousi ylös kumartaen syvään ja istuutui paikoilleen huohottaen hikisenä, tummanruskeat hiukset villisti sekaisin. Muut pojat olivat sanattomia, eivätkä kyenneet enää edes taputtamaan. He olivat päässeet todistamaan jotain, mitä ei oltu nähty ennen, eikä kovin todennäköisesti nähtäisi enää koskaan myöhemminkään.

”Mää en ymmär täst poja enää mittää…”, Hietanen sopersi katkeran kuuloisella äänellä. Ei ollut enää epäilystäkään, kehen Kariluoto oli viehtynyt ja vaikutti siltä, että Koskela ei ainakaan kovasti vastustellut. Melankoliseksi muuttuneessa mielentilassaan Hietanen joi vielä viimeisen shottinsa, jonka jälkeen hän yritti nousta ylös nukkumaan mennäkseen. Siinä hän kuitenkin epäonnistui ja kaatui lattialle jääden siihen makaamaan. Se taisi olla pullonpyörityksen virallinen lopetusmerkki.

Lammiokaan ei enää pystynyt ajattelemaan mitään järkevästi. Mitä ihmeen myrkkyä Rahikainen oli heille juottanut tänä iltana? ”Tämän komppanian luutnanttina vaadin, että menemme nyt nukkumaan, ettäs tiedätte…” Yritys kuulostaa selvältä oli varsin epäuskottava miehen horjuessa samalla uhkaavasti.

”Mut et sie nyt oo mikkeen helevetin luutnantti.” Ajatus armeijaroolileikistä Lammion kanssa oli Rahikaisen mielestä varsin kiihottava, vaikkei tämä sitä halunnut ääneen myöntääkään.

”Ehkä jossain toisessa elämässä olisin”, Lammio kuiskutteli Rahikaisen korvaan. Eniten tänä iltana ärsytti se, että hänellä oli kutkuttava tunne, että tästä rasittavasta savolaisesta ei pääsisi eroon kirveelläkään. Nyt olisi hyvä tilaisuus liueta ennen kuin tilanne eskaloituisi liikaa, kuten Koskelalle ja Kariluodolle näytti käyneen. ”Ja minä olen nyt nähnyt tarpeeksi, joten siirryn suosiolla omaan hyttiini nukkumaan. Suosittelen teille kaikille myös samaa”, tämä sai soperrettua viimeisillä voimillaan.

Juuri kun Lammio oli lähestymässä ovea, Rahikainen läppäisi tätä persuksille niin lujaa, että siihen jäisi varmasti siisti kämmenen muotoinen mustelma.

”Mitä helvettiä tuo nyt oli? Kai minä nyt saan omaan hyttiini mennä.”

”Et, kun sie luutnanttimies oot miun nyt tän yön, etkö muista?”

”Sellaista en ole muistanut luvanneeni, joten hyviä öitä vaan.” Tämä sai itsensä irti toisen otteesta ja lähti ovet paukkuen. Rahikainen oli niin pettynyt, että rojahti alapunkalle mahalleen, pää edellä tyynyyn ja sammui sen sileän tien.

Likaisella kokolattiamatolla makaava Hietanen oli keksinyt oman runon, jota hän nyt haparoiden lausui Koskelan ja Kariluodon kuullen tehden samalla käsiliikkeitä:

“Mää ole piän ahvena vaan, en mä mittään pahaa tarkotaaaa Mitä jos tää kaik onki kalan untaa vaan? Mää en mittään tiedä enäääää Kaikil kaloil ja muil elävil mää onnee vaan toivotan täs pahas maailmas Ja hyvää oloaaaa Rakastetaan kaikki toisiamme vaaaaan"

Kömpelö verbaalinen taideteos hiipui kuitenkin aikanaan, jättäen Kariluodon ja Koskelan nyt kahden kesken. Kariluoto katsoi hetken vanhempaa miestä lasittuneilla silmillään, kunnes rojahti takaisin tämän syliin. Siinä oli varsin mukava olla.

”Noh, mitäs tykkäsit minun tanssista”, tämä kysyi samalla silitellen toisen niskahiuksia.

”Eipä siinä ollut moittimista, sinusta on kyllä paljastunut kaikkea yllättävää tällä reissulla.”

Kariluoto kikatteli itsekseen hetken, kunnes vakavoitui. ”Kuule Ville…mä taidan olla…”, hän yritti prosessoida aivoissaan epätoivoisesti seuraavia sanoja, ”ihan vitun kännissä.” Yleensä kirjakieltä puhuvan miehen karkea kielenkäyttö oli kuin hunajaa Koskelan korviin. Se teki tästä sylissä istuvasta miehestä jollain tavalla inhimillisemmän. Hän oli jättänyt roolin taakseen ja uskaltanut tiputtaa kulissinsa. Se oli varsin imarteleva luottamuksen osoitus.

”Näin on tainnut päästä käymään. Ehkä ollaan molemmat, ehkä ei. En minä tiedä mitään enää, kuten Hietanenkin sanoi runossaan.” Samassa he nauroivat yhteen ääneen liioitellun kuuluvasti. Toivottavasti se ei herättäisi Hietasta, joka oli jo valmiiksi järkyttynyt näiden kahden läheisyydestä.

Naurun lakattua he tuijottelivat toistensa kasvoja liian pitkään. Koskela tarkkaili sylikumppaninsa jokaista yksityiskohtaa. Tämä oli totta tosiaan julmetun kaunis ilmestys. Erityisen viehtynyt hän oli ihastuksensa ylähuulen vasemmalla puolella selkeästi erottuvaan luomeen, joka muistutti muotokuvamaalarin loppusilausta onnistuneeseen kokonaisuuteen. Kerrassaan hurmaavaa. Kariluodon kääntäessä kasvonsa katsoessaan johonkin muualle, Koskelan valtasikin halu pussata tätä, mutta ehkä ihan vähän vain poskelle. Ei nyt tarvitsisi enää harjoittaa turhan intiimiä kanssakäymistä.

Epäonnekseen juuri sillä samaisella hetkellä universumi oli päättänyt, että Kariluoto kääntäisi päätään ja viattomaksi tarkoitettu suudelma osui suoraan kohdettaan suulle. Tajuttuaan tapahtuneen, Koskela oli kuin hypnoosista herätetty. Ilta oli ollut kieltämättä varsin outo, mutta nyt taisi mennä jo liian pitkälle. Kuinka typerä idea ylipäätään haluta suudella varattua miestä. Saamattaan katsettaan irrotettua märästä läiskästä toisen huulilla, tämä yritti soperrella jotain pelastaakseen epätoivoisen tilanteen:

”Voi helvetti, anteeksi nyt…en minä tiedä mitä ajattelin, taidan olla vaan liian kännissä…Mitä se Rahikainen oikein oli niihin drinkkeihinsä laittanut…voi helvetti, ehkä minä sitten menen nukkumaan…anteeksi nyt vielä…”

Kariluoto kuitenkin hymyili hurmaavasti väläyttäen valkoista hammasrivistöään. Samalla tämä kuiskutteli kehräten Koskelan korvaan:

”Kuule Ville…mulla on periaate, että asiat tehdään aina kunnolla tai sitten ei tehdä ollenkaan. Ja sinä et tosiaankaan tee poikkeusta tässä, päinvastoin.” Samassa hän tarttui tätä niskasta, sulki silmänsä ja veti heidät yhteen oikeaan suudelmaan, jota ei tosiaan ollut tarkoitettu vahingoksi tai vitsiksi. Kariluoto oli selkeästi ekspertti tälläkin alueella.

Huulien vihdoin erkaannuttua toisistaan, Koskela näki silmissään pelkkää lumisadetta. Sympaattinen hermosto veti omaa maratoniaan ja tuntui, että järjettömällä tempolla hakkaava pulssi ei palautuisi enää koskaan normaaliksi. Mitä ihmettä täällä tapahtui? Oliko Rahikainen juottanut heille jotain lemmenrohtoa? Koskela oli nyt lopullisesti pihalla. Tuntui, että tapahtumien kulku ei ollut enää heidän käsissään. Vielä pisteenä i:n päälle, sylissä istuva mies paloi halusta kertoa jotain sydämellään olevaa:

”Ville…sanoin aikaisemmin siitä mieheen ihastumisesta…niin pakko kai se on myöntää…ne sanat oli suunnattu sulle. Oikeestaan, koko illan olen vaan miettinyt ja katsellut sua…” Tämä siirsi katseensa suoraan nyt Koskelan silmiin ja päästi ilmoille sen, joka hänen sisintään oli puristanut koko illan ajan:

”Helvetti…taidan olla rakastunut.”

[helleaamu]

Moi, tä ei oo niinkään ehkä novelli ku joku päiväkirjamerkintä

En tiedä enää, miltä tarkalleen tuntui, kun et halunnut minua enää. Mutta minun on pakko jatkaa tunteiteni spekulointia, kun en tunnu osaavan kääntyä pois päin sinusta.

Perinteinen parisuhde, eli sellainen, jossa kaksi ihmistä yhdistyvät rakkauteen ainutlaatuisella tavalla, on tuntunut minulle aina saavuttamattomalta. Minulle on joko sanottu suoraan taikka annettu vain ymmärtää, ettei kukaan voisi haluta minua sillä tavalla. Minä en ole tarpeeksi hyvä kenenkään säädyllisen ihmisen rakastamaksi.

Siksi yritin saada sitä positiiviseksi osaksi itseäni. Ehkä olenkin vain liian villi tai vapaa sellaiseen, ehkä haluan tehdä omia juttujani ja elää elämääni. Aloin siis kieltämään itseltäni kaiken romanttisen kiintymyksen, mutta annoin itselleni luvan harrastaa seksiä kenen kanssa tahansa halusin. Totuin siihen, ettei kumppani välitä minusta. Paras mitä voin seksistä saada, on se, että joku haluaa minua, ja että minä voin miellyttää positiivisesti ja omalla itselläni.

Suurin asia, mitä kukaan voi minulta haluta, on minun kehoni. Sitten sinä tulit. Tunnuit haluavan minusta muutakin kuin hetkellisen, sivuun sysättävän nautinnon. Etkä hävennyt minua. Et hävennyt minua. Et hävennyt minua. En ole varma, kuinka syviä tunteeni sinua kohtaan todella olivat. Tuntui hyvältä saada pieni pala siitä, mitä minun ei kuulunut ikinä saada. Olin kuin pieni, nälkiintynyt lapsi, ja sinä pöytä, jolta viime ruokailija ei ollut siivonnut murujaan pois. Ja tuntui pahalta, kun jossain syvällä päässäni tuntui, että tämä oli ainoa mahdollisuus, en saisi toista.

En tietenkään nähnyt olevani laastari. Olit minulle jotain niin uutta ja hienoa. Nyt kun olen kuitenkin ymmärtänyt sen, olen saanut rauhassa miettiä muita tunteitani sinua kohtaan. Voi olla, etten salli itseni ajatella muulla tavoin, mutta tuntuu, etten oli pudonnut niin syvälle sinuun jollet olisi kohdellut minua niin hyvin. Tuo kuulostaa syytökseltä, mutta en sitä tietenkään tarkoita niin.

Taisin pelästyttää sinut silloin aika pahasti. Olen pahoillani siitä. Varmaan ajattelet, että vihaan sinua. Toki osa minusta tekee niinkin, mutta en kanna sinua kohtaan kaunaa tunteittesi takia. Tai enemmänkin tunteiden puuttumisen takia. Olen vain kiitollinen sinulle, tai maailmalle, tai jollekin jumalalle jos jossain sellainen on. Tunsin ensimmäistä kertaa, millaista on itkeä onnesta. Ja vielä Aki Kaurismäen leffan jälkeen, siitä tulee ainakin viisi hipsteripistettä.

[finnishfun]

Pronoun practice: demonstrative pronouns

My book has some nice long tables on different forms of these pronouns so I thought I’d write some sentences to practise. Please let me know if I made any mistakes.

(Okay I accidentally posted instead of saving as draft so I will make part 2. :))

tämä - this

Tämä kirja on tylsää. - This book is boring. Tämän koiran nimi on Björn. - This dog is called Björn. Katson tätä sarjaa. - I’m watching this series. Tässä huoneessa on monia huonekaluja. - There is a lot of furniture in this room. Kerro minulle tästä! - Tell me about this! Menen tähän kaupunkiin. - I’m going to this town. Minulla on kiire tällä hetkellä. - I’m busy at the moment. Se on kaksi askelta tältä tuolilta. - It’s two steps from this chair. Pannan kukat tälle pöydälle. - I’m putting the flowers onto this table. Matkustin Islantiin tänä kesänä. - I travelled to Iceland this summer. Haluaisin huoneen täksi illaksi. - I’d like the room for tonight. tuo - that

Tuo mies on saksalainen. - That man is German. Tuon talon vieressä on kauppa. - There is a shop next to that house. En nähnyt tuota. - I didn’t see that. Sanomalehti myydään tuossa kaupassa. - They sell the newspaper in that shop. Pane sen pois tuosta! - Put it away from there! Kävelen tuohon taloon. - I’m walking to that house. Museo on tuolla. - The museum is (over) there. Tulin juuri tuolta. - I just came from there. Pane sen tuolle! - Put it there! (maybe this makes sense?) Olin oikein peloissani tuona päivänä. - I was really afraid that day. Käännä sen tuoksi kieliksi! - Translate it to that language!

se - it, that

Se on hyvää. - It’s good. Sen jälkeen menimme elokuviin. - After that we went to the cinema. Olen kuullut kirjasta, mutta en lukenut sitä. - I have heard about the book but I haven’t read it. Siinä tapauksessa pysyn kotona. - In that case I’m staying home. Luin kirjan, mutta en tykkänyt siitä. - I read the book but I didn’t like it. Mitä teen siihen asti? - What do I do until then? Pöytä näyttää kaunilta, kun kukat ovat sillä. - The table looks beautiful when the flowers are on it. Halusin syödä pöydällä, joten vein kukat pois siltä. - I wanted to eat at the table so I took the flowers away from it / off it. Pyyhin pöytän ja panin kukat sille. - I wiped the table and put the flowers on it. Sinä vuonna täytin 30. - I turned 30 that year.

[minnadigittaa-blog]

Millainen on digitaalinen tulevaisuus?

Oletko koskaan pohtinut - todella pohtinut - miltä tulevaisuus näyttää kaiken teknologisen kehityksen myötä? Odotatko innolla, mitä kaikkea mahdollisuuksia teknologia tuo tullessaan? Vai tuleeko mieleesi kenties joitakin huolia liittyen huimaan kehityskulkuun?

Katsoin kaksi Youtube -videota, jotka koskivat digitaalista tulevaisuutta. Ne olivat hyvin erilaisia keskenään. Ensimmäisen videon oli tarkoitus näyttää digitaalinen kehitys positiivisessa valossa. Ehkä olen vanhanaikainen, mutta suunta ei tuntunut mielestäni hyvältä. Toisen videon tarkoitus oli puolestaan näyttää, miltä elämämme näyttää, mikäli kaikki riippuu digitaalisuudesta.

 Upea digitaalinen tulevaisuus?

 Ensimmäisen videon oli tehnyt jättiyhtiö Microsoft. Video on ikään kuin mainosvideo siitä, mitä kaikkea upeaa teknologinen tulevaisuus tuo tullessaan.

Videolla näytettiin innovaatioita, joka muun muassa mahdollistaa eri puolilla maailmaa olevien oppilaiden yhteisopiskelun digitaalisen ”älylasiseinän” avulla. Seinä näyttää eri puolilla maailmaa olevat oppilaat eri puolille seinää ja toimii muun muassa tulkkina oppilaalta toiselle. Koululaisten vanhemmille teknologian kehitys mahdollistaa lastensa oppituntien reaaliaikaisen seuraamisenomalta älylaitteeltaan, sekä paremman tiedonkulun kodin ja koulun välillä.

  Videolla teknologinen kehitys on muuttanut Boardin Passin digitaaliseksi, ja siitä voi nähdä muun muassa jäljellä olevan lentoajan. Digitaalinen kehitys on mullistanut myös työelämän ja kehityksen myötä on tullut uusia työntekemistä helpottavia keksintöjä. Videolla esitellään lisäksi muun muassa myös digitaalinen pöytä, digitaalinen kahvikuppi, digitaalinen uutislehti (siis perinteinen paperilehti, joka onkin digitaalinen), digikoti ja laite, joka toimii suunnan näyttäjänä esimerkiksi lentoasemalla, työtapaamisissa, kännykkänä ja vaikka minä muuna kapistuksena.

 Videon tarkoituksena oli luoda katsojalleen mielikuva, jossa kehittynyt teknologia helpottaa ihmisten jokapäiväistä elämää niin työssä ja kotona, sekä luo kiireettömyyttä ja stressittömyyttä. Kehitys on poistanut kiireen, sillä asiat hoituvat helposti teknologisten apuvälineiden avulla. Video otti kantaa myös ympäristökysymykseen, teknologian avulla kaupungin pilvenpiirtäjien katot olivat happea tuottavia viheriöitä. Digitaalinen tulevaisuus on videon mukaan positiivinen.

 Voiko digitaalinen kehitys mennä liiallisuuksiin?

 Toinen katsomani video antoikin sitten aivan erilaisen kuvan digitaalisesta tulevaisuudesta. Videon pääosassa oli nainen, jonka silmin katsoja katsoo maailmaa digitaalisesti. Naisen näkökentässä toimii ikään kuin digitaalinen tietokone, joka on päällä jatkuvasti.

 Näytölle ilmestyy koko ajan kaikkia ilmoituksia, mainoksia, huomioita, muita välkkeitä jne. Näkökentässä on Facebook; Twitter, Instagram, yms. Videon tarkoituksena on auttaa katsojaa näkemään ikään kuin omin silmin, miltä elämä digitalisoituneessa maailmassa näyttää, kun ihmisen koko elämä on teknologian varassa.

Videon nainen on selvästi ahdistunut kaikesta ylidigitalisoitumisesta. Hän huokaa, ja kysyy Googlelta: kuka minä olen? Hän ei saa tähän vastausta. Videolla digitaalinen maailma on läsnä aivan koko ajan, minne tahansa ihminen menee tai mitä hän kokee tai mitä hän katsoo. Keinoäly valitsee työpaikan, toiset ihmisetkin näyttäytyvät digitaalisina pelinappuloina, jopa uskonto on digitalisoitu.

 Tämä videolla ollut kuvaus kertoo teknologiaähkystä. Teknologian johdosta on liikaa virikkeitä ja häiriöitä, ja ihmisten aivot käyvät ylikierroksilla. Ihmiset ovat vaarassa joutua täysin digitaalisuuden varaan. Mikäli ihmisen tietokone lakkaa toimimasta tai siihen tulee virus tai jokin muu vika, saattaa ihminen jopa menettää koko identiteettinsä, sillä kaikki on tallennettu kunkin omaan digitaaliseen tietokoneeseen.

Lähteet: 

https://www.youtube.com/watch?v=ozLaklIFWUI

https://vimeo.com/166807261

[juliankuvia]

Lomapuuhaa: kävimme ikeassa ostamassa lisäosan työpöydälleni. Lisäosa on siis tuo pöydän yläosa, joka kiinnitetään takaa ruuveilla pöytään. Ostin itse pöydän 7 vuotta sitten, kun muutin Helsinkiin ja ystäväni Anabel (saksalainen tyttö joka kävi kauhavallakin monta vuotta sitten) ehdotti jos menisimme ikeaan hänen autollaan.

Pöytä on sen jälkeen muuttanut kanssani Hakaniemestä Arabiaan, Arabiasta Olariin, ja sieltä uuden kotimme askarteluhuoneeseen. En ole tässä vielä hirveästi tehnyt töitä, koska tykkään pitää työt toimistolla jos vain mahdollista.

Tämä uusi lisäosa on aika kätevä, kun saa pikkuisen enemmän säilytystilaa askartelu- ja käsityövälineille. Tuo takalevy on magneettitaulu, eli siihen voi kirjoittaa tussilla halutessaan ja laittaa vaikka valokuvia esille. Jää nähtäväksi, otanko sitä siihen käyttöön ollenkaan - tykkään, kun se on tyhjä ja saa huoneen näyttämään valoisalta.

[videopelienloreasuomeksi]

Koehenkilö 16 (Clay Kaczmarek) Osa 3: Abstergo

Tammikuussa 2008 Clay Kaczmarek sai Assassiinien johtajalta William Milesilta tehtävän tunkeutua Abstergo -Yhtiön laitokseen USA:ssa ja hankkia tietoja Abstergon huippusalaisesta Animus -projektista. Laitoksen tarkkaa sijaintia ei mainita pelissä, mutta se on todennäköisimmin Philadelphiassa, sillä siellä on ollut suuri Abstergon rakennuskompleksi ainakin 1980-luvulta lähtien.

Abstergo -Yhtiön laitos Philadelphiassa, Pennsylvanian Osavaltiossa, USA:ssa. Kuva on sarjakuvasta Assassin’s Creed: The Fall.

Muiston alkaessa pelaaja löytää itsensä tälle lisäosalle tyypilliseen abstraktiin tyyliin tehdystä Abstergo -laitoksen aulasta. Samalla kuultiin dialogia vuoden 2008 tammikuusta.

USA, Tammikuu 2008

William Miles: Murtaudu Abstergoon, hanki tietoja, ja häivy sitten sieltä.

Tammikuu 2008, Abstergon laitoksen aula

Abstergon työntekijä: Abstergo. Odottakaa vuoroanne... Marnie, voitko vahtia lapsiani huomisiltana? Minulla on treffit...älä sano sitä noin kovaa, olen töissä! Mutta hei, oikeasti, minun tuurillani olen kotona vasta klo 7:00. Odota vähän. Abstergo. Voinko olla avuksi?

Abstergon laitoksen eteisaula tammikuussa 2008. Tarkka sijainti tuntematon. Luultavasti Philadelphia.

Vastaanottovirkailijan pöytä.

Kapea teräskäytävä. Animuksen renderöimä Abstrakti näkemys Abstergon laitoksen käytävistä. Abstergon rakennukset on yleensä tehty industrialistiseen tyyliin.

Valtaisa teräksinen halli Abstergon laitoksessa.

Pelaajan edetessä syvemmälle tähän Abstergon laitokseen, kuultiin taas puhetta Williamilta.

William selitys Claylle tulossa olevasta tehtävästä, tammikuu 2008

William Miles: Vuosisatojen ajan olemme käyneet salaista sotaa Temppeliherroja vastaan, salaseuraa, joka on omistautunut koko ihmiskunnan hallitsemiseen. Abstergo -yhtiö on nykyään heidän julkinen keulakuvansa. Se on koko maailmaa otteessaan pitävän näkymättömän käden lähde.

Clay Kaczmarek: Mitä minä oikein etsin sieltä?

William Miles: Alan Rikkinin tietokonetta. Tarvitsen lisää tietoa salaisesta tutkimusohjelmasta, jota kutsutaan Animus -projektiksi.

Alan Rikkin. Korkea-arvoinen nykyajan Temppeliherra Englannista. Vuodesta 2012 lähtien hän oli myös Abstergo -yhtiön toimitusjohtaja kuolemaansa asti. Kuva Assassin’s Creed -elokuvasta, jossa Alan Rikkiniä esittää tunnettu englantilainen näyttelijä Jeremy Irons.

Abstergo -yhtiön logo lattiassa.

Abstergo -yhtiön vain henkilökunnalle tarkoitetuissa yksityistiloissa on aina korkeatasoiset turvajärjestelmät murtojen ja tietovuotojen estämiseksi. Tässä huoneessa nähtävät tappavat huonetta pyyhkivät lasersäteet edustavat näitä turvajärjestelmiä.

Lattiassa oleva Assassiinien symboli, jonka sisällä Abstergon logo. Tämä tietenkin edustaa Clayn statusta Assassiinien Veljeskunnan jäsenenä, ja sitä että hän murtautui Abstergon tiloihin Veljeskunnan nimissä.

Abstrakti versio hissikuilusta, joka vie Abstergon laitoksen ylimpiin kerroksiin.

Tunkeuduttuaan huomaamatta henkilökunnan tiloihin Clay meni hissillä ylimpiin kerroksiin ja murtautui Alan Rikkinin toimistoon. Sieltä hän löysi Rikkinin henkilökohtaisen tietokoneen ja hakkeroitui siihen.

Digitaalinen kirjekuori, joka edustaa tässä tapauksessa Alan Rikkinin tietokoneelta löytyviä tietoja.

Alan Rikkinin tietokoneelta Clay löysi raportin Animus -projektista, joka sisälsi tietoja mm. projektin rahoituksesta ja projektin johtajien henkilöllisyydestä. Ja Abstergon uudesta rakenteilla olevasta Animus -laboratoriosta, joka sijaitsee Vatikaanivaltiossa.

Animus -muistio

Tammikuu 2008.

Ensimmäisen vuosineljänneksen tiedotus Abstergon laboratoriotilojen edistymisestä.

Animus -projekti.

Vatikaanivaltio.

-Pyydetään kohdistamaan 25% Abstergon vuotuisesta 960.000.000 dollarin tutkimus ja tuotekehitys -budjetista tähän hyväksyttyyn projektiin. Huomaa että se merkitsee 50% kasvua.

-Uusi maanalainen laboratoriotila, johon lisättiin henkilökuntaa sen jälkeen, kun viimeisimmän Animus -version alustavat kokeet saatiin onnistuneesti päätökseen.

-Laite on toimintakykyinen alhaisilla tehovaatimuksilla.

-Laitteen keskusyksikkö on 30% pienempi kuin aikaisemmassa versiossa. Tällä vauhdilla kannettava Animus voi tulla mahdolliseksi tulevaisuudessa.

-Aiottuihin esi-isien muistoihin päästiin sisään 86.7% onnistumisprosentilla kokeiden aikana.

-Valmisteluja on tehty, jotta Assassiinitaidot voivat jatkossakin siirtyä esi-isältä koehenkilölle.

-Avainasemassa olevien esi-isien DNA:n kartoitus on parhaillaan käynnissä.

Käyn tarkemmat yksityiskohdat kanssasi läpi henkilökohtaisesti ensi viikolla.

Allekirjoitus: Warren Vidic

Animus -muistio Alan Rikkinin tietokoneelta.

Abstergon turvajärjestelmät havaitsivat pian että joku käytti Alan Rikkinin tietokonetta luvattomasti. Se laukaisi hälytyksen. Clayn täytyi paeta.

Kun hälytys laukeaa, pelaaja kuulee hälytysäänen ja joka puolelle syttyy punaisia vilkkuvaloja.

Hälytyksen aikana pelaajan täytyy navigoida lasersäteiden ja joka puolelta lähestyvien dataseinien läpi ennen kuin reitti menee umpeen. Kosketus seinien tai lasersäteiden kanssa tappaa välittömästi. Tämä kohtaus edustaa todennäköisesti Abstergon vartijoita, jotka yrittivät estää Clayta pakenemasta ampumalla tätä kohti käsiaseilla ja tukkimalla joitain pakoreittejä.

Lisää lasereita.

Ja vielä lisää...

Kohti ampuvista takaa-ajajista huolimatta Clay pääsi pakoon. Hän piti jonkin aikaa matalaa profiilia ja tapasi sen jälkeen William Milesin rauhallisella puistoalueella. Clay luovutti keräämänsä tiedot Williamille.

Williamin ja Clayn keskustelu puistossa tehtävän jälkeen

William Miles: Tavatonta! Kaikki tuo raha jota Abstergo on sijoittanut Animus -projektiin 1980-luvulta lähtien. Meidän täytyy mennä syvemmälle ensi kerralla. Pitää selvittää mitä Abstergo todella etsii meidän DNA:mme sisältä. Luotan sinun apuusi Clay.

Abstrakti versio puistoalueesta jossain päin Amerikkaa, missä William ja Clay tapasivat. Pelaaja voi tällä alueella ollessaan kuulla autojen ja lintujen ääniä.

Seurasi takaumakohtaus noin vuosilta 2004-2005 jossa isän ja pojan huonot välit tulivat jälleen ilmi.

Clayn ja tämän isän välinen keskustelu 2004-2005

Clay Kaczmarek: Pääsin insinöörikoulutukseen!

Harold Kaczmarek: Niin sitä pitää poikani! Enpä tiennyt että sinussa oli ainesta siihen.

Clay Kaczmarek: Tässä. Katso.

Harold Kaczmarek: Tämä ei kuulu arvostetuimpien koulujen joukkoon.

Clay Kaczmarek: Siellä on ihan uskomaton ohjelmointilinja.

Harold Kaczmarek: Kaczmarekien suku rakentaa asioita. He eivät istu työpöydän takana lorvimassa.

Tämän jälkeen pelaaja siirtyi yhtäkkiä hämärästi valaistuun ja kolkkoon mielisairaalan käytävään, jonka huoneista kuului huutoa ja naisen itkua.

Mielisairaala. Clay ei koskaan oikeasti ollut mielisairaalassa, joten tämä on todennäköisesti vain visuaalinen esitys hänen mielenterveysongelmistaan.

Tämän jälkeen tuli suuri huone, joka muistutti psykiatrin vastaanottotilaa. Huoneesta löytyi myös kirje.

Clay kärsi lievistä kehityshäiriöistä, sekä masennuksesta ja siksi hän kävi psykiatrin puheilla vuosina 2007-2008. Clayn olo kohentui huomattavasti kun hän liittyi Assassiineihin ja suoritti tehtäviä heidän nimissään, sillä Clay koki olevansa osa jotain suurempaa. Hän koki, että hänellä oli tarkoitus. Lopulta Clay hermostui psykiatriinsa niin paljon että varasti tämän muistiinpanot.

Psykiatrin vastaanottohuone.

Kirje nurkassa, joka edustaa psykiatrin muistiinpanoja.

Muistiinpanot.

Psykiatrin muistiinpanot

Tammikuu 2007

Välikohtaus, johon liittyy työkaverin kritiikin kohteeksi joutunut suunnitelma. Ei pystynyt keskittymään työhönsä jälkeenpäin...alkoi tarkoituksellisesti tehtailemaan uusia suunnitelmia “kukistaakseen kritiikin”. Epäilen OCD:tä tai ADHD:tä. Voisin määrätä potilaalle psykostimulantteja yhdistettynä masennuslääkkeisiin. Etsi lääkkeen nimeä, jonka on valmistanut se sama firma, joka maksoi lomamatkani St. Barts -saarille.

Helmikuu 2007

Olin väärässä OCD -diagnoosista. Potilaalla on useita siihen sopimattomia perfektionistisia taipumuksia. Kun hän muistelee lapsuuttaan, hän sanoo isänsä olleen positiiviinen roolimalli hänelle, mutta silti hän kohdistaa vihaa työkavereihinsa. Epäilen väkivaltaista tai muuten huonoa isä-poika suhdetta. Potilas tuntuu olevan suostuvainen kahteen lisätapaamiseen viikossa. Ajatus oli helppo myydä hänelle hänen itsetunto-ongelmiensa takia.

Elokuu 2007

Tänään täysin odottamattomasti, täydellinen muutos käytöksessä. Potilas vaikuttaa itsevarmalta ja näyttäisi luottavan itseensä enemmän. Ehkä jokin uusi tukimekanismi? Potilas vaikuttaa salaavan jotain.

Syyskuu 2007

Potilas lopetti työnsä “henkilökohtaisista syistä”. Edistyy edelleen uskomatonta vauhtia. Olen kuitenkin edelleen vakuuttunut, että potilasta ohjaa jokin ulkoinen tekijä. Lisää terapiaa tarvitaan.

Maaliskuu 2008

Potilas haastaa käyttäytymisterapian ja psykoterapian. Uskoo olevansa parantunut. Väittää, että uudessa työssä annettu koulutus on aivan siihen. Ei vieläkään suostu mainitsemaan tarkempia yksityiskohtia kyseisestä työstä. Uskon nyt vertaisryhmään kohdistuvan yliluottamuksen olevan syynä positiiviseen kehitykseen. Vertaisryhmään perustuvan positiivisen työympäristön poistaminen saattaisi potilaan vakavaan henkisen epävakauden tilaan. Suosittelen terapian jatkamista. Olen huolissani, että potilaan menetys aiheuttaisi merkittävän viivästyksen suunnitelmaani ostaa uusi asunto Pariisista.

Huhtikuu 2008

Potilas pyytää lupaa katsoa muistiinpanojani. Kieltäydyn ilmeisistä syistä. Potilas jatkaa vaatimuksiaan. Session jälkeen, kun olen laittanut muistiinpanoni kansioon, minun täytyy etsiä arkistokaapin avainta, joka on mystisesti kadonnut.

Jälkirjoitus:

Seuraavana vuonna, eli vuonna 2009, William Miles hahmotteli suunnitelman, jossa Clay Kaczmarek tarjoutuisi Animus -projektin koehenkilöksi ja soluttautuisi näin Abstergon uuteen laboratorioon Vatikaanissa. Siten hän voisi toimittaa Assassiineille tiedon Animus -projektin todellisesta tarkoituksesta. Clay käytti lähes koko vuoden 2009 valmistautumalla tähän vaaralliseen peiteoperaatioon.

Vuonna 2010 Clay murtautui uudelleen samaan Abstergon laitokseen USA:ssa, johon hän oli murtautunut vuonna 2008, tällä kertaa hankkiakseen tietoja, jotka voisivat auttaa häntä peiteoperaation aikana.

[sinisetmetsat]

IX: Löytöretki kahville

Suoraan telttaan paistava aurinko herättää minut kuulemaan kaulushaikaran. Aamupalalla selailemme laavun laajasta valikoimasta poimimaamme Kodin Kuvalehteä. Tänään meillä on luvassa vähintään koskien veroinen seikkailu: olemme lähdössä heti ensi töiksemme kahville.

Jäkälän peittämistä infotauluista ja vanhusten lovecraftilaisen epämääräisistä vihjauksista olemme kursineet kokoon kuvan siitä, että joko täällä Saksalansaaressa tai lähistöllä manteren puolella on gluteeniton leipomo-kahvila. Eilen tapaamamme lintubongari-opettaja on täsmentänyt nämä koordinaatit noin kilometrin päähän. Onhan moisesta otettava selvää.

Dallailemme kuivaksi kankaaksi vajuneiden kivikautisten asuinpaikkojen ohi. Harvaan asutun tien varressa olemme jo menettää toivomme, kunnes silmämme sattuvat tuskin näkyvään tekstiin juuri ohittamassamme tummassa kyltissä. Kyllä siinä lienee ainakin joskus lukenut ”LEIPOMO”, ja tarkemmin katsottuna maatalon pihalla näkyy möllöttävän jonkinlainen mainosteline. Siispä rohkeasti jutulle.

Ja mitä löydämmekään? Kolmen naisen pyörittämän gluteenittoman leipomon vanhan navetan uumenista – auki silloin kun ovikin. Keittävät vasiten minulle kahvit ja Venlalle suklaachait. Pystytämme auringonvarjon suoraan maahan, ulos pyöreän pöydän viereen, jossa ei kuulemma ole vielä varjolle reikää, kun pöytä on vasta dyykattu läheiseltä roskalavalta. Syreenit lakastuvat jo yllämme. Rastaat kuuntelevat matoja kolmen tammen alla.

Syömme jumalaiset mustikkapullat ja saamme santsikupitkin. Venlan juomassa Kirpa-merkkisessä pussiteessä on kiehtovan stoalainen aforismi: Man muß ausdauernder sein als die Schwierigkeiten. / You must be longer lasting than the difficulties, there is no other way out. Mainittakoon, että englanninnoksen hupaisan fatalistista loppulausetta ei alkukielisestä versiosta löydy.

Paikalliset näkyvät hakevan leipomosta pitsansa. Silläkö tämä Jumalan selän takana sijaitseva ihana luonnonoikku pysyykin pystyssä? Onpa myynnissä omatekoista vihistäkin. IKaffetta ylistämme leipureiden kanssa yhteen ääneen. Venlan ja minun keskustelu puolestaan pyörteilee kofeiinin kohottamana Markus Kuotesahosta Kari Tykkyläiseen ja siitä parran kautta Seasick Steveen.

Villiviini loikoilee leipomon seinällä, ja maassa lojuu värikäs Autot-ämpäri. Yhtä leppoisasti työskentelee asentaja, joka sattumoisin on juuri tänään tilattu poraamaan pöytään reikää päivänvarjolle. Eihän moiseen voi ryhtyä asiakkaiden yhä horiessa juomiaan, joten aito ammattilainen istahtaa ensin kanssamme turisemaan. Käydään läpi pölyttäjäkatoa sun muita aikamme vitsauksia. Lopulta raivaamme tilaa työlle.

Vaan luulimmeko pääsevämme matkaan tuonnemmitta ostoksitta? Katin kontit! Meille pidetään sellainen myyntipuhe mokkapaloista, että olemme miltei mennyttä jo ennen kuin kamelin selän katkaisee lopullisesti tieto siitä, että nuo herkut ovat kokonaan palmuöljyttömiä. Kyllä on hippejä luettu oikein, sanon!

Niinpä talsimme tiehemme mokkapalat kourassa, repussamme laatikollinen kakkoslaadun S-kiemuroita tulevien päivien jälkiruoaksi ja jutuissamme ietsismi sekä ihmissyönti. Niin hyvin kuin ymmärränkin täysin sivistyksen merkeistä irtaantuvaa hc-vaeltamista, ei tämmöistä mukavuuksiin suuntautuvampaa maakuntamatkailuakaan saa missään muualla kokea kuin kiehtovan satunnaisesti ohjautuvan ja vaikutuksille avoimen melonnan puitteissa.

Sähkötolppaan on liimattu hersyvän informatiivisesti nimetyn Kalastus- ja metsästysseura Vaajakosken Koukku & Paukun mainostarra. Se riemastuttaa meitä.

Venlan valokuvattua Outamon runsasta lumpeikkoa piipahdamme katsomassa Luojinniemen lapinrauniota, jota hiljan saamiemme nautintoaineiden innoittamina epäilemme muinaisten saamelaisten salatusta huipputeknologiasta syntyneen ydinjätteen loppusijoituspaikaksi. Ohensaaren Tiitinniemessä olisi, kuten toivoimmekin, täydelliset paikat drag-esitykselle, kun vain mökin omistaja suostuisi yhteistyöhön.

Sitten pääsemme koettelemaan eilisen opettajan opastusta tuonnemmalti: Ohensaaren kainalossa pitäisi kuulemma oleman hyvän uimarannan. Niin todella onkin, saaren eteläpäässä niin kätkössä, ettemme ilman vihjettä varmasti olisi huomanneet paikkaa lainkaan. Uinti on uskomaton, matalassa hiekkapohjaisessa vedessä, verenpunaisten ärviäin keskessä, taivaan keräillessä tuulin karitsoja tämän iänikuisen hellepoudan vaihteluksi. Tarkeneekin siinä määrin, että lounaamme on, kuten vanha William S. kirjoitti yli puoli vuosisataa sitten, alaston.

Nimensä veroinen Kapeaselkä imaisee meidät miltei viiden kilometrin mittaiseen piirteettömään suppiloonsa. Moikkailemme rantavedessä pulikoivaa lapsiperhettä, jolle taidamme olla illan puheenaihe. Vastatuuli nousee, väsyttää. Etsimme leiripaikkaa sokkelomuotoisen Saaninsaaren ympäristöstä. Siihenkin opettaja on meitä neuvonut rantautumaan, mutta parhaat sijat näkyvät tätä nykyä olevan lokkikolonian valtaamia.

Lopulta päädymme paremman puutteessa tähänastisista leiripaikoistamme piskuisimpaan, Saaninsaaren muutaman aarin kokoiseen kaakkoissisarukseen. Varvikon peittämän kivikasan ei juuri luulisi kutsuvan yöpymään, mutta jokin siinä viehättää. Hieman joudumme asettelemaan telttaamme siten, etteivät saaren suuret lahokoivut satu aivan päällemme. Niiltä jos keltä kysytään nyt lupaa poikkeuksellisen painokkaasti ja myös käytännön syistä, emmehän halua putoilevia oksia niskaamme keskellä yötä – ja luonnonuskossahan käytännön syyt ovat pohjimmiltaan sama asia kuin maagis-rituaaliset.

Teltan pystytys polvenkorkuiseen varvikkoon tuo sentään bonuksena luonnon oman patjan, joka kaikessa muhkuraisuudessaankin pehmentää yösijaa kummasti. Kaikenlaisia kiehtovan elämän merkkejä täällä kyllä on: monenmoista kakkaa ja kalanluuta, koivuja kalvavia muurahaisia, ilmeisiä minkin koloja, ympärillä pikkulokkeja ja jokin haukkakin – sekä totta kai muinainen lasipullo saaren keskellä kököttävän siirtolohkareen kupeeseen tungettuna. Ei niin pientä ja ryteikköistä saarta, etteivät sinne löytäisi roskaajat. Täällä kun ei ole kalastajain käyttämiä kotoisia silokallioitakaan.

Leiriytyessämme sattuu eräästä minkinkolosta silmääni kolme muikun näköistä kalaa, eikä aikaakaan, kun Venla jo kohtaa niiden pyytäjänkin. Se käy vikkelästi kurkkaamassa yli kulkevaa tunkeilijaa, pelastaa eväänsä syvemmälle luolastoonsa ja palaa vielä murskaamaan hieman ihmissydäntä nappisilmillään. Koko saari on epäilemättä minkin valtakuntaa, ja onpa teltan eteisessäkin yhden käytävän suu. Toivon meidän tulevan hyvin toimeen. Illemmalla näen minäkin otuksen, jonka leuan alla on tietenkin suloinen valkea täplä. Poikasten vikinää ei ainakaan toistaiseksi ole kuulunut. Osannevat vaieta meidän suurpetojen läheisyydessä.

Uimme hyvinvoivan jättiläismännyn varjossa, äkkisyvässä, vain parin askelen päässä teltastamme. Täällä, jos missä, meitä ympäröi vesi niin läheltä kuin mahdollista.

Kuvat: Venla Kaasinen.

[lavonnik]

Ravintola Lie Mi, Kamppi

Kampin keskuksen viidennes kerros täyttyi vielä muutama vuosi vaatekaupoista, kauneussalongeista ja muista erikoisliikkeistä, ja keskeltä löytyi hyviä muistoja mieleen tuova Johtokahvila. Kerros toimi tuolloin myös allekirjoittaneen työympäristönä. Sittemmin koko kerroksen konsepti vedettiin uusiksi, ja tilalle tuli kokonainen ravintolamaailma maailman makuineen.

Valloitamme ystävien kanssa lauantai-alkuillasta vietnamilaista cuisinea edustavan Lie Mi -ravintolan. Nettisivujen mukaan varauksia ravintolaan ei voi tehdä mutta onneksi lähes täydestä paikasta löytyy pöytä neljälle. Erittäin tervetullutta hintatasoa edustavasta listasta (pääruoat n. 15-20 €) bongaa mukavasti kiinnostavia annoksia. Shanghai Tacos katkaravuilla ja Curry ankan ja riisin kera vaikuttavat houkuttelevimmilta. Odotellessa mielihyvää tuo Lie Mi -olut Tornion panimolta. Erittäin hyvä veto ravintolalta teettää oma nimikkobisse!

En väitä olevani vietnamilaisen ruoan asiantuntija, mutta ainakin ruokien maut vaikuttavat autenttisilta ja ennen kaikkea maut ovat hyvät! Etenkin tacojen lettu on erinomainen, eikä muistuta mitenkään texmex ruokaa (jolla ei muutenkaan taida olla olemassa määritelmää). Jättikatkaravut olivat friteerattu settiin mukaan, mutta se ei tässä tapauksessa häiritse yrttien ja soosien toimivassa kombossa. Curry-annoksen ankka on pätkitty ruokaan mukaan aasialaiseen tyyliin nahkoineen, ja myös tässä annoksessa on balanssi kohdillaan.

Porukka on ruokaan tyytyväinen, ja tästä on hyvä jatkaa lauantai-illan viettoon! Ylipäätään Kampin vitoskerrokseen kannattaa eksyä, tarjolla on meksikolaista ruokaa, erilaisia aasialaisia ravintoloita ja mm. skandinaviseen tyyliin tarjoiltuja meren eläviä (Fisken på disken).

[marie-da-shit-writer-blog]

Pippa

Pippa on 25 vuotias, elämästä vieläkin sekaisin. Sen lapsuus oli helvetin tapahtumarikasta sillä huonolla tavalla, nuoruus sekavaa eikä mitään muistikuvaa miten se nyt on päätynyt Kärsämäen Teboilille kello 10:54 tiistai aamupäivällä. Pippa seisoo huoltoaseman vessassa jumittuneena peilin eteen, se haroo hiuksiaan ja koskettelee kasvojaan.

- USKOMATONTA! Mulla ei ole mitään havaintoa minkä mikä olen?!

- Mä olen Pippa, hei kukas se siinä onkaan? Pippa ojentaa peilikuvalleen kättään ja nauraa hysteerisesti.

Myyjä on selvästi huomannut tämän nuoren naisen kummallisen käyttäytymisen kun se jo neljättä kertaa raottaa vessan ovea, muka niin huomaamattomasti. Mikä siinä on ettei ihmisressu saa olla omissa oloissa edes vessassa? Pipalla on päällään liian iso huppari, liian isot housut ja selvästikkin jonkun toisen kengät. Voihan se olla että uskomuoto tässä tapauksessa, tekee myyjälle sellaisen olon että tuo on kyllä varmasti varastamassa meijän hikisen ohuet ja tuskaisen karheat vessapaperi rullat, jotka muuten on aseteltu hanojen viereen, just niinkin fiksusti että ne kastuu kun käsiään koittaa pestä.

- Paska palvelu tässä paikassa! Pippa huutaa myyjälle, kun se viidennen kerran raottaa tuota perkeleen ovea. Myyjä, joka ei sekään niin hääppöseltä näytä, voisi hyvin luulla ettei sekään ole varma kuka on, tai edes että missä on, ottaa juoksu askeleita kohti kassaa kun Pippa lähtee päättäväisen horjuvasti sitä kohti lampsimaan.

- Moi, Pippa jostain, kuka sinä kuvittelet olevasi? Mä olen ilmeisesti nyt hieman hukassa ja tuo sun kyttääminen ei auta tätä oloa ainakaan parempaan suuntaan. Kauankohan mä olen ollut täällä? Kysymykset on pakko lopettaa johonkin kohtaan että tuo huvittavan pelokkaan näköinen naismyyjä saisi sanotuksi jotain, ihan mitä vaan.

- Enhän minä voi tietää. Myyjä sönköttää.

- Siis et tiedä mitä? Kuka olet? Vai että kauanko mä olen täällä ollut? Ihan tosi, nyt on hätä!

-Juurihan sinä vessassa tunnin verran olit? Mahatautia on kyllä ollut liikkeellä tänä syksynä aivan luvattoman paljon. Jään rikkomis yritys, selvästi sekaisempi tapaus kuin olin kuvitellutkaan.

- Siis kau an ko mi nä olen ollut täällä saatanan Teboililla?! Pippa nojaa tiskillä myyjää kohti, joka tietenkin ottaa etäisyyttä ja törmää huvittavan näköisesti takana olevaan röökihyllyyn.

- Pitääkö oikeesti tavuttaa? Vai ymmärsitkö jo että ei sitten kyllä jaksaisi lässyttää vatsataudeista kun mä en tiedä edes mistä olen tänne tullut!

- E e ei tarvi tavuttaa, hyvin sen silti taidat. Olit mitä ilmeisimmin kiivennyt vessan pikkuikkunan kautta sisälle, nukuit loosi numero kolmessa kun aamulla tuossa kuuden aikaan tulin töihin. Myyjä on jo rennompi.

- Anteeksi kuinka?! Olin murtautunut TÄNNE, vessaan nukkumaan.. Ja sä vaan aloitit työvuorosi niinkuin tätä tapahtuisi useamminkin?

- En raaskinut herättää, kyllä mullakin välillä noi illat venähtää niin että ei sitten tiedä mistä herää. Myyjähän vaikuttaa oiken mukavalta! Eikä tuo ulkoinen habituskaan enään niin häiritse.

- Otatko kahvin ja sämpylän? Vai teetäkö juot? Myyjä osottaa vitriiniin missä sämpylät sun muut leivät makaa.

- Venaas hetki, en tiedä yhtään onko mulla rahaa, tai edes lompakkoa! Pipalla on nälkä ja se jo suunnittelee kääntävänsä tuon vitriinin sisällön jos ei kolikoita taskuista löydy.

- Anna olla, otat vaan mitä haluat. Pistetään mun piikkiin. Myyjä hymyilee todella leveästi.

- Murtauduin tänne vessaan nukkumaan, ja nyt saan kiitokseksi siitä aamupalan? Pippa katselee ikkuinoista ulos ja uskoo näkevänsä sinivalkoset pian pihalla.

- Omistaja on ihan mulkku! Myyjä hymyilee vieläkin.

- Häh? Siis tämän paikan omistaja?

- Aivan oikein! Mulla on paska palkka, paska pomo ja vielä paskempi pomon akka! Tajuatko että se nainen on niin täynnä itseään ettei sen kanssa kukaan vapaaehtoisesti vietä aikaansa! Kaiken lisäksi se on ruma ihminen, kaikin puolin vaikea tapaus! Myyjä latoi tiskiin puheryöppynsä aikana viisi sämpylää, kaikki erinlaisia, ison kupin kahvia ja puolentoista litran jaffan.

- Haluutsä jotain muuta? Poltatko? Mun päivä ei lähde käyntiin ilman tupakkaa ja kahvia. Myyjä on rauhoittunut jo pikkusen.

- Sähän olet mukava! Itseasiassa en tiedä poltanko..

- Tuu mennään koittamaan, ota se kahvi mukaan. Pistetään ovet kiinni sen ajaksi, takahuoneen kautta pääsee tuonne röökipaikalle. Voit kertoa enemmän tästä sun tilanteesta, tai sitten olla kertomatta.

- Mä olen muuten Laure. Naiset kättelee, molemmilla hymyt korvissa.

Eihän nyt tällaisia tapaamisia niin usein käy. Juttu luistaa vaikka ei edes tunneta toisiamme, paitsi että Laurelle näyttäisi olevan aivan sama mitä tälle lafkalle sattuu yön pimeimpinä tunteina.

Pippa koittaa kaikin mahdollisin tavoin pitää tupakanmausta, vaan ei pidä.

- Hyi helvetti! Minkä takia ihmiset haluaa maistua tältä? Pippa vääntelee naamaa ja nippaa kuitenkin liiankin tottuneesti tumpin huoltamon takana asuvan naapurin aidan yli.

- Kyllä sä olet polttanut, siis joskus.. luulisin ettet osaisi leikkiä natsalla jos et olisi polttanut? Laure pohtii Pipan reagtiota ensimmäisten savujen aikana ja mahdollisuutta että pippa on sekoiltuaan ja muistin menetettyään vaan unohtanut että polttaa.

- Eihän se voi olla mahdollista! Kyllähän tuo tupakka olisi jollain tavalla maistunut hyvältä! Pippa peittelee surkeasti loukkaantumistaan, tämä tuntuu olevan tärkeä asia, tupakoimattomuus.

- Selvä, sä et polta siis. Mitäs seuraavaksi? Joitko kahvin jo? Tee vai kahvi-ihminen? Todella tärkeää tietää itsestään tuollaisia perusjuttuja. Kysymykset pärskähtävät Lauren suusta niin ettei se varmasti ottanut henkeäkään välissä, aivan kuin se olisi ollut hukkumaisillaan ja nämä kysymykset piti päästää ilmoille juuri ennen vajoamista pohjaan.

- Uskomatonta miten hektinen nainen sä olet Laure! Tuossa hetki sitten itkit kuin lapsi vailla lohduttajaa ja nyt tuntuu kuin susta pitäisi pitää kiinni ettet huido superpallona seiniä, kattoa ja maata pitkin! Pippa huitoo käsillään ja pyörii, huutaa epämääräistä superpallo suhinaa ja pomppii ympäri kananhäkkivarastolta muistuttavaa röökipaikkaa. Ankea paikka, täällä myyjät sitten kymmenen minuutin taukonsa viettää. Kalsea kulunut ja selvästi routinut asfaltti näyttää vielä surkeammalta tässä häkissä mikä on korkeintaan kaksi metriä pitkä, leveä ja korkea, iso suolakurkku pönttö keskellä tätä komeutta ja avot näet myös naapurin puuhastelut samaan hintaan.

- Miksi tässä ei ole pientä kanaluukkua? Kahvi maistui muuten loistavalta! Tykkään siis, en ole teeihminen. Pippa hönkii heilumisensa keskeltä.

- Jaa a, kai siksi ettei me karattaisi täältä! Eihän huoltoasemamyyjien aivokapasiteetilla ulko-oven kautta ulos osata! Valloittava nauru Laurella, sellainen kaikuva, rosoinen uskomattoman isoääninen ja näin pienellä naisella.

- Ehkä, mutta katsoppas pieni keijuseni tätä! Koitetaanko onko tämä mun juttu? Pippa avaa nyrkkinsä Laurelle innoissaan.

- Löysin taskusta, voin koittaa kääriä sätkän tästä, osaatko sinä? Eikä taaskaan mitään muistikuvaa siitä että osaako Pippa edes kääriä sätkiä, saatika jointtia. Jotain hämärä hajua kuitenkin tuntuisi olevan, Lauren silmät kiiluu siihen malliin että kyllä se tietää mistä tässä on kysymys.

- Tämä täällä tuoksui! Laure nappaa Pipan kädestä mytyssä olevan minikrip pussin, avaa ja nuuhkaisee pitkään ja syvään.

- En kehdannut kysellä kun kuvittelin kuvittelevani! Mennään sisälle, mä olen mestari rullailussa. Täysin tähän pussukkaan keskittyneenä Laure nappaa Pippaa hihasta ja ohjaa sen itsensä mukana sisälle.

- No katsos katsos, sullahan on kaikki tarvittava täällä! Naiset seisovat Lauren pukukopilla, paperista väännetty alusta väsäykseen, valmiita stressissä väännettyjä filttereitä, sätkäpapereita ja auki oleva toppa LM sinistä.

- Jossain välissä en jaksanut muuten täällä, kuin tuhdeissa savuissa. Katotaan mitä sulla tässä on, KUKKAA! Rutikuivaa, ihanaa puhdasta kukkaa! Laure tanssii pussin kanssa.

- Keiju? Itse olet, oletko huomannut että sulla on pikkusen keijumaiset korvat? Laure pysäyttää tanssin ja osoittaa Pipan korvia, ihan kuin se mittaisi niitä.

- Ihan tosi? Odotas, missä peili? Pippa kompuroi ahtaassa pukuhuoneessa.

- Surkeat tilat teillä täällä! Tänne on mahtunut 3 pukukaappia, pyykinpesukone, PÖYTÄ ja neljä tuolia! Ja neliöitä tässä on varmasti tasan se kolme! Turhautuneena Pippa hyökkää ulos ahtaudesta katsomaan korviaan tuttuun turvalliseen asiakasvessaan.

- Kai nämä on suunniteltu niin että vaatteet voi vaihtaa vaikka pöydänpäällä, tai alla. Masentavaa huomata että tässäkin sain Omistajaani kerran helliä.. Laure tipahtaa maahan, voimattomuus huokuu tässä naisessa.

- Mitä sanoit? Kyllä mun korvissa joku jännä peikkomaisuus löytyy Laure! Olit ihan oikeassa, mua on kyllä varmasti kiusattu näistä joskus! Pippa repii korviaan ylöspäin ja liihottelee Lauren eteen pelleilemään.

- Ai sä taas hajosit, anteeksi.. kun mä olin tuolla katsomassa näitä, kato nyt! Ei mikään keijukainen, selvä suopeikko! Pippa nostaa maahan vajonneen ylös ja ottaa hartioista kiinni ohjatakseen Lauren peilin eteen.

- Mä näytän miksi sua keijuksi sanoin, kääritkö sen jo? Laure antaa Pipan ohjailla itseään ja samalla käärii sätkää.

- Tässä tämä on, valmis. Otetaan vessaan mukaan ja poltetaan siellä, kun kerta sinne ollaan menossa. Ovia voidaan ihan huoletta pitää kiinni yhteen asti, kukaan ei liiku tällä suunnalla ennen sitä.

- Paitsi minä! Pippa ottaa Lauren kädestä sätkän ja sytyttää varovasti, samalla se vilkuilee mahdollisia palohälyttimiä.

- Aivan Pippa, paitsi sinä! Uskomattoman hienon ihmisen sitä vaan näköjään joskus löytää aamuyöllä työpaikkansa vessasta nukkumassa.

Tämä kolea mintunvihreä vessa sai valonsa kahdesta loisteputkesta, toinen vilkkui. Puhdasta kyllä oli, huoneen lämpöasteita vaan oli laskettu ilmeisesti säästösyistä sen verran ettei pöntölle voinut mennä istumaan ennen kuin siinä oli tamineet päällä hetken istunut ja lämmittänyt omalla lämmöllään hyytävää rinkulaa.

[muffintrapnano2010]

4.2 Kuraverinen Luihuinen

Alicia istuutui Luihuisen pitkän pöydän päätyyn. Muut istujat katsoivat häntä arvioivasti. Kaikilla oli yllään valkoiset kauluspaidat ja vihreät solmiot hopeisilla raidoilla. Osalla oli lisäksi musta kaapu. "Sinä olet siis Spinnet. En tunne sitä sukua", häntä lähinnä oleva vanhempi poika sanoi. "Minä - minun isoäitini oli noita", Alicia sanoi. Pöytä yltyi hiljaiseen keskusteluun ja pian joku kysyi: "missä tuvassa hän oli?" "En tiedä. En tiennyt hänen olevan noita. Hän kuoli ennen kuin synnyin." Lisää keskustelua seurasi. Alicia katsoi vaitonaisena kultaisina hohtavia astioita ja tanssivaa luurankoa joka koitti herättää hänen huomionsa raivokkaalla steppaamisella. "Olet siis jästiperheestä?" poika kysyi Alicialta. "Niin kai olen. Vanhempani eivät uskoneet Dumbledoren kirjettä. He luulivat että se on joku huijaus", Alicia sanoi ja naurahti. Ketään muuta ei kuitenkaan näyttänyt huvittavan ja pari tyttöä pyöritteli näkyvästi silmiään. "Miksi et tullut samantien vaan tuo surkkikaverisi tuli sinun sijastasi?" poika jatkoi kuulustelevaan sävyyn ja Aliciaa alkoi ärsyttää. "Ei kuulu sinulle!" Alicia äyskäisi ja näki miten astiat pöydällä kaatuilivat pitäen kovaa kolinaa. Poika katsoi häntä nyrpeänä mutta ei jatkanut enempää. "Kuka kaatoi astiat? Ruoka tulee ihan kohta!" astioita nostettiin pystyyn ja Alicia kuuli Dumbledoren huudahtavan "olkaa hyvät!" Salin täytti ruuan tuoksu ja äsken tyhjänä olleet astiat täyttyivät kukkuroilleen perunoista, lihapaloista, kurpitsamuhennoksesta, salaatista, toffeeomenoista ja leivoksista. Muut oppilaat alkoivat kerätä lautasilleen herkkuja kaksin käsin. Alicia otti minkä sai, mutta pöydän päästä ei ylettänyt kovin hyvin. Hän nousi seisomaan ja lähti lautasensa kanssa hakemaan ruokaa keskemmältä. Häntä ei tökittäisi nurkkaan. "Hei, uusi ykkösluokkalainen" joku samanikäiseltä näyttävä tyttö heilutti hänelle kättään Alician poimiessa ruokaa. "Hei. Nimeni on Alicia." "Kuulin sen kyllä. Sitä vaan että tervetuloa, sinulla tulee olemaan rankkaa. Joudut tekemään kaikki läksyt kahden kuukauden ajalta. Oletko varma että et halua takaisin kotiin?" Kuului kikatusta ja Alicia sanoi takaisin: "minä selviän kyllä muutamista läksyistä." Oppilaat päästivät "Oo-oo" ääniä ja tökkivät toisiaan kylkeen. "Minä haluan nähdä mitä Kalkaros laittaa hänet tekemään!" Kalkaros, se oli liemien opettaja, Alicia muisteli palatessaan paikalleen. Se vieressä istunut poika oli vallannut paikan takaisin. "Minä istun siinä!" Alicia sanoi ja poika katsoi häntä muka yllättyneenä. "Ai, minä luulin että lähdit huplepuffien pöytään." Poika teki tilaa tarkoituksellisen hitaasti ja Alicia kävi istumaan yritän hillitä itsensä. Kukaan ei puhunut Alicialle eikä hän yrittänyt puhua muille. Juhla eteni ja ateriaa seurasi oppilaiden kuoron esitys. Laulajilla oli sylissään valtavat sammakot jotka säestivät laulua matalilla kurnutuksilla. Alicia katseli Mindyä ja muita pöytiä. Hänen suuntaansa suunnattiin myös katseita, mutta Alicia ei jäänyt tuijottamaan. Kuoron lopetettua pöytä täyttyi jälkiruuilla. Ruoka oli tosiaan ihanaa ja Alicia keräsi jälleen lautasensa täyteen. Jälkiruuan jälkeen salin etukorokkeelle tuli vielä kokonainen joukko tanssivia luurankoja ja taputusten jälkeen ihmiset alkoivat hiljalleen lähteä. Luihuisten pöytä tyhjeni nopeasti lukuunottamatta kahta paksua poikaa jotka näyttivät päättäneen tyhjentää loputkin jälkiruuat. Lisäksi pyödän päässä oli vanhempi poika, jonka kaavussa kimalteli hopeinen rintamerkki. Tämä poika lähestyi Aliciaa tympääntyneen näköisenä. "Sinä, uusi oppilas. Minä olen Mulwood, valvojaoppilaasi. Kun tulit myöhässä saat oppia nopeasti. Tule niin näytän missä huoneesi on, niin pääsen nukkumaan." Alicia lähti vaitonaisena pojan mukaan. Mindy istui ystävineen yhä pöydässä ja Alicia vilkutti heille. Mindy vilkutti takaisin muiden mukana ja huikkasi. "Nähdään aamiaisella!" "Selvä!" Alicia huikkasi ja seurasi valvojaoppilasta ulos salista. Ovien jälkeen he kääntyivät vasemmalle ja menivät kiviset portaat alas. He saapuivat kiviseen käytävään, jota valaisivat himmeät lamput. "Paina reitti tarkasti mieleesi", poika sanoi ja lähti kävelemään. Alicia pysytteli perässä kunnes he saapuivat keskellä käytävää. "Tässä on oleskeluhuone. Salasana on hopeapikari ja se vaihtuu viikoittain. Minä kerron sinulle aina uuden. Salasanaa ei saa ehdottomasti kertoa kenellekään, ymmärrätkö?" "Ymmärrän." Pojan lausuttua sanan kiviseinään oli ilmestynyt tummasta puusta tehty jykevä ovi. Poika työnsi sen auki ja johdatti Alician pitkään matalaan huoneseen, jonka kattoa tukivat kiviset pilarit. Valtavassa takassa hehkui hiillos ja katosta roikkui vihreän lasin sisällä hehkuvia lamppuja. Lattialla oli koristeellisia mattoja sekä vihreällä nahalla verhoiltuja nojatuoleja. "Tyttöjen makuuhuone on tuolla", poika osoitti tummaa ovea huoneen päässä. "Pesuhuone on siellä myös ja tavarasi. Aamiainen on kahdeksalta ja tunnit alkavat tasan kello yhdeksän. En suosittele myöhästymään." "Milloin saan lukujärjestyksen?" "Professori Kalkaros antaa sen sinulle aamiaisella, joten parasta olla sielläkin ajoissa. Hän ei pidä myöhästelystä." "Selvä on." "Ja tiedä että jos rikot sääntöjä tai haet tuvalle huonoa mainetta, minä saan tietää siitä ja tupamme menettää myös pisteitä." "Ymmärrän." Poika käännähti kaapu hulmahtaen ja käveli huoneen toisessa päässä olevalle ovelle. Alicia meni tyttöjen ovesta sisään. Käytävä oli himmeästi valaistu ja sen molemmin puolin oli ovia. "Ja mikäköhän mahtaa olla minun. Se tyyppi ei tietenkään voinut kertoa." Alicia joutui nolosti koputtamaan ovelle ja ärtyneen näköinen vanhempi tyttö näytti hänelle ykkösluokkalaisten ovet. Niistäkin Alicia valitsi ensin väärän. Oikean oven takana oli suorakulmion muotoinen huone. Lattian peitti valtava matto ja jokaisessa nurkassa oli koristeellinen pylvässänky. Huoneessa oli kolme tyttöä jotka kaikki käännähtivät katsomaan häntä. "Hei. Tämä on ilmeisesti minun huoneeni" Alicia sanoi. "Luultavasti, koska nimesi on ilmestynyt tavarasänkymme päätyyn. Sinun pitää odottaa hetki että saamme sen tyhjäksi", sanoi tyttö, joka suki sivuun hohtavan vaaleita suoria hiuksiaan. Alicia katsoi sänkyjä. Kolme niistä oli katettuja ja ylenpalttisen koristeltuja. Etenkin yksi, jonka pylväät olivat kiiltävän mustia ja kiertyneitä. Koko hoito oli koristeltu hopeisilla kaiverruksilla ja ylellisen paksut tummanvioletit samettiverhot piilottivat sisustan näkyvistä. Alician kääntyi viimeiseksi kaiummaiseen nurkkaan, jossa oli yksinkertainen katettu sänky. Se oli tehty tummasta puusta, joka näytti kuluneen ajan myötä. Verho oli harmaan vihreä. Tällä hetkellä verho oli vedetty kokonaan sivuun ja patjan päällä oli sekalaista tavaraa. Toinen tyttö, jonka tukka oli myös vaalea, mutta lainehtiva, keräsi niitä parhaillaan pois. Alicia huomasi vähien tavaroidensa olevan sängyn päädyssä. Lisäksi hänelle näytti kuuluvan korkea tummasta puusta tehty kaappi. Tavarat siirtyivät sängyltä toisten tyttöjen kaappeihin ja Alicia kävi istumaan sängylle katsomaan muita. Kahden vaaleatukkaisen lisäksi oli kolmas tyttö, jonka tukka oli pähkinänruskea. Hän oli kaikista kolmesta lyhin ja hänen kasvonsa olivat pisamien peitossa. Kukaan ei sanonut mitään ja muut näyttivät keskittyvän nukkumaanmenoon. Alicia odotti hetken, mutta kun kukaan ei sanonut mitään hän lähti takaisin käytävälle ja kävi sen päädyssä olevassa vessassa. Hän katseli itseään vihreällä pronssilla kehystetystä peilistä ja pesi hampaansa hitaasti. Hänen palatesssaan kattolamppu paloi enää himmeästi ja muut olivat kadonneet näkyvistä verhojensa taakse. Alicia käveli sängylleen ja potkaisi kengät jalastaan. "Onneksi Mindy on täällä, muuten lähtisin kyllä samantien", Alicia ajatteli. Hän veti verhot tiukasti kiinni ja vaihtoi yöpukuun. Sängyllä oli hänen univormunsa vihreine solmioineen. Lisäksi siinä oli pitkä vihreän ja hopeinen värinen kaulaliina sekä sormikkaat samoissa väreissä. Alicia tunki ne kaappiinsa ja kävi nukkumaan. Kongin kumahdus herätti Alician seuraavana aamuna. Huone tuntui kylmältä ja Alicia pukeutui avaamatta sänkynsä verhoja. Saatuan univormunsa päälleen hän astui ulos ja tarkisti itsensä peilistä ja paransi kampaustaan harjalla ja laittoi meikkiä. Muiden sänkyjen sisältä ei kuulunut ääniä ja Alicia lähti ensimmäisenä. Hän kulki aukion oleskeluhuoneen poikki ja käytäviä pitkin eteishalliin. Hallissa oli lähes pimeää ja vain pari soihtua paloi seinillä. Suuren salin ovet olivat kiinni eikä mistään kuulunut ääniä. Hämärässä Alicia katsoi rannekelloaan. Se näytti kahta yöllä. Suuttumus kuohahti Alician sisällä ja hän kääntyi alas käytäviin saaden kävellessään soihdut lepattamaan villisti. Päästyään takaisin huoneeseen hän meni suoraan sänkyynsä ja sadatteli vaihtaessaan vaatteensa uudestaan. Istuessaan sängyn laidalla hän kumartui kenkiensä puoleen ja oli näkevinään liikettä edessään olevasta sängystä. Joku kurkki verhojen välistä. Toisista sängyistä tuntui kuuluvan hihitystä. Alicia nosti päänsä ja tuijotti suoraan edessään olevaan sänkyyn. Kuului raapiva ääni ja sängyn Alician puoleinen verho lennähti sivuun ja paljasti suoratukkaisen tytön pyjamassaan. Tyttö horjahti verhon äkkiä kadotessa hänen edestään ja koitti vetää sen takaisin suojakseen eteensä. "Se ei ollut yhtään hauskaa", Alicia sanoi selkeällä äänellä. "Hullu, sinä ehkä rikoit verhoni. Et tiedäkään miten paljon se maksoi!" vaaleatukkainen tyttö tiuski hänelle posket punaisina. Alicia vain tuijotti tyttöä ja veti oman verhonsa kiinni ja yritti nukkua. Häntä ärsytti ja hän puristi kättään nyrkkiin. Luultavasti tämä ei ollut ensimmäinen pila. Seuraavan kongin äänen kuuluessa Alicia tarkisti ensimmäisenä ajan kellostaan ja tällä kertaa se näytti puoli kahdeksaa. Hän pukeutui yhtä nopeasti kuin yöllä ja lähti ripeästi suureen saliin. Hän oli ensimmäisenä paikalla ja jäi odottamaan Mindyä. Alicia hymyili nähdessään ystävänsä tulevan sisään tukka sekaisin ja solmio yhä kädessään. "Tiesin että tulisit." "Niinhän minä sanoin", Mindy hymyili ja tuli Alician viereen. "Mennään meidän pöytään." He istuutuivat puuskupuhin pöytään ja Mindy alkoi laittaa solmiota paikalleen. "Millaisia sinun huonetoverisi ovat?" Mindy kysyi. "Hemmoteltuja kauhukakaroita. He herättivät minut keskellä yötä ja luulin että on jo aamiainen. En tosin usko että he tekevät sitä pian uudestaan." "Mitä?! Ihan typerää. Mutta varmasti siellä on joku järkeväkin, pitää olla." "Toivotaan. Minulle sanottiin että saisin lukujärjestykseni täällä." "Minä voin näyttää kuka Kalkaros on. Hän tulee usein ajoissa." Lisää oppilaita alkoi virrata suureen saliin ja asettua pöytiin. Rohkelikot ja korpinkynnet näyttivät olevan kovin tohkeissaan jostakin ja jatkoivat puhumista pöydässä syöden samalla aamiaista. "Sieltä tulee Kalkaros" Mindy sanoi ja nykäisi Aliciaa hihasta. Mustahiuksinen opettaja tuli sisään ovista kaapu liehuen ja suuntasi kohti Luihuisten pöytää. "Hän ei huomaa sinua täältä, mene äkkiä. Häntä ei kannata ärsyttää." Alicia lähti juoksemaan ehtiäkseen pöytien toiseen päähän ennen opettajaa. Hän ehti sopivasti käydä istumaan eiliselle paikalleen päätyyn ennenkuin Kalkaros pääsi hänen kohdalleen. Pöydän toisella puolella ja Kalkaroksen takana oli iso joukko muita Luihuisia innokkaan ja uteliaan näköisinä. "Neiti Spinnet. Lukujärjestyksenne" Kalkaros sanoi hiljaa ja ojensi Alicialle paperin. Alicia nyökkäsi ja otti paperin vastaan. "Myöhäinen saapumisesi ei anna sinulle mitään erityisasemaa ja oletan että aktiivisesti otat selvää kaikista sinua koskevista asioista." "Ymmärrän", Alicia sanoi katsoen pöytää. Mitä nuo muut minusta haluavat? Alicia mietti vilkuillen opettajan takana olevaa joukkoa. "Varmaan tiesitkin jo että edesmennyt isoäitisi opiskeli aikanaan Rohkelikossa ja nai erään jästin lopetettuaan opiskelunsa." "En tiennyt sitä." Sipinä Luihuisjoukossa yltyi ja Kalkaroksen hiljainen ääni muuttui vaarallisemmaksi. "Luihuisen tuvassa arvostetaan erityisesti lojaalisuutta. Minä ja tupatoverisi odotamme sinulta tekoja tuvan hyväksi." "Hei Professori" vaaleatukkainen poika puhui joukon keskeltä. "Miten on mahdollista että tuollainen puoliverinen verenpetturi pääsi Luihuiseen." Muut luihuiset hiljenivät ja Kalkaros kääntyi hitaasti puhujaan. "Mitä minä juuri sanoin lojaalisuudesta Malfoy? Jos lajitteluhattu on päättänyt tämän tytön kuuluvan tupaamme, se on niin perustajamme Salazar Slytherinin tahdon mukaaan. Vai ajatteletko oman mielipiteesi olevan arvokkaampi?" Kalkaros päätti lauseensa sihahdukseen ja vaaleatukkaine poika painoi katseensa. "En professori." Kalkaros katsoi häntä hetken ja kääntyi takaisin Aliciaan. "Kaikki tupien välinen vihanpito on kielletty ja en halua kuulla ilmoituksia oppilaistani. Onko selvä?" "Selvä on, professori." Kalkaros lähti sanaakaan sanomatta kaapu hulmuten kohti opettajanpöytää ja muut Luihuiset tulivat Alician ympärille, Malfoy etunenässä. "Varo vaan kuraverinen", Malfoy sihisi hiljaa. "Salaisuuksien kammio on avattu ja kuraveriset puhdistetaan tästä koulusta." Alicia mulkoili takaisin ja Malfoy seuraajineen lähti aamiaiselle pöydän toiseen päähän. Alicia itse lähti takaisin Mindyn luokse, mutta pysähtyi puolimatkassa tajuten Kalkaroksen näkevän hänet opettajien pöydästä. Alicia pyörsi takaisin ja istui takaisin Luihuisten pöytään ja alkoi syödä aamiaista. Ympäri salia kävi kiihtynyt keskustelu ja Alicia kuuli sanan "salaisuuksien kammio" monesta suunnasta. Jotakin merkittävää oli ilmeisesti tapahtunut. Myös Puuskupuhin pöydässä puhuttiin asiasta. "Minä kuulin että eilen illalla, kun juhlat olivat loppuneet, Rohkelikot ja Korpinkynnet olivat matkalla tupiinsa kun keskellä käytävää oli kirjoitettu verellä sanat. "Salaisuuksien kammio on avattu. Varokaa perillisen viholliset." Siellä oli se Harry Potter ja hänen ystävänsä ja vahtimestarin kissa oli kangistettu ja täysin liikkumaton. Joku oli ripustanut sen roikkumaan soihdunpidikkeestä" vanhempi Puuskupuh selitti muille jotka kurkottivat päitään kuullakseen jokaisen sanan. "Mitä se tarkoittaa?" Mindy kysyi. "Se on legenda", Jessie sanoi. "Sen mukaan täällä koulussa on salaisuuksien kammio. Se avattiin 50 vuotta sitten. Minun isovanhempani kertoivat siitä usein. He sanoivat että luihuisen perillinen pystyy avaamaan kammion." "Onko luihuisen perillinen siis täällä?", Claire kysyi hätääntyneenä. "Ilmeisesti." "Kuka se on?" "En minä tiedä. Jokainen Luihuinen varmaan haluaisi olla. Mutta Salazar Luihuinen kuoli yli tuhat vuotta sitten." Pöllöt saapuivat ja toivat kirjeitä ja paketteja oppilaille ja kaatoivat astioita. Suuri pöllö laski Mindyn eteen hänen nimellään varustetun paketin. "Mitä?" Mindy sanoi ääneen katsoessaan pakettia. Siinä oli hänen nimensä selkeästi. Sisältä kuului pehmeää kolinaa mikä kertoi siellä olevan paljon pieniä esineitä. "Se on lahja meiltä", Jessie sanoi ja Claire ja Marleena nyökyttelivät. "Omat velhoshakkinappulasi." "Vau, kiitos. Mutta miksi?" "Miksi ei? Haluamme pelata kanssasi." Mindy avasi paketin varovasti. Kääreistä paljastui täysi setti puisia ja lakattuja nappuloita. Ne olivat puhtaan kellertävän puun värisiä ja muotoiltu näyttämään keskiaikaisilta ritareilta ja velhoilta. "Sanookohan Dumbledore kammiosta mitään?" "Tuolta hän tulee!" Dumbledore tosiaan asteli pitkin askelin salin halki ja asettui istumaan paikallaan opettajien pöytään. "No, aikooko hän sanoa jotakin?" "Ehkä ei. Kaikki kuitenkin tietävät jo jutusta." Kaikki tosiaan tiesivät jo 'jutusta'. Siitä supistiin jokaisella käytävällä ja tunneilla salaa opettajilta. "Mennäänkö katsomaan sitä paikkaa?" Mindy kysyi muilta lounastauolla. "En tiedä onko se viisasta. Kuulin että Voro istuu siellä ja epäilee syylliseksi kaikkia jotka tulevat katsomaan. Ehkä meidän ei kannata mennä sinne vielä." "No mennään myöhemmin. Nyt minä haluan mukavan lounaan ennen taikajuomien tuntia."

[geekybiologist]

LWA ep 16 Liveblog part 1

aka MUN LEMPI ANIME TULI SUOMEEN

part 1, part 2, part 3, part 4

46 seconds in and we have our first reference to Finland! 

Yes I’m taking Santa Claus, he’s ours. 

H-hapansilakka?? OMG yes

Ratikka! Nelonen! Helsinki! THIS IS WHERE I LIVE lol obviously not the tram but THIS IS UNDOUBTEDLY MY HOMETOWN

HSL MAINITTU... likaså HRS????? men öööh vadå S, Svenska riket??

Misalakki that’s a new brand of salmiakki, also known as salty licorice, a Finnish delicacy

Akko hei, kuules nyt, Helsinki ei kylläkään ole mikään tuppukylä

tai no siis ehkä vähän

mut tää on mun kotikaupunki et vähän ajatusta siihen mitä sä suustas päästät

Siinä se meiän ärrä nyt on!

Itse haaveilin aina lapsena Tiimarissa asumisesta, mut kaipa se R-kioski on kans ihan kiva paikka asua 

Poroa ja... stroganoffia? 

En ole varma jos haluan tietää mitä “pitanoita” on

SALMIAKKI 

FAZERIN SALMIAKKI 

MÄ OON SYÖNNY NOITA LOTTE ME SYÖDÄÄN SAMAA KARKKIA LOTTE

Muumipappa spotattu! Niinkuin myös Robert’s Coffee?

Kasvain, se on suomalainen, enpäs tiennykkään. Jolla on wikipedia sivut suomeks, ruotsiks ja ...japaniks? Niin jaa- nillähän on liike Fukuokassa. Mä kyllä luin siitä kun itse asuin japanissa ja hain kaikkea suomalaista sieltä, mutta ei näitä asioita ikuisuuksia voi muistaa.

KaRJALANPIIRAKOITA!!!

jaha, eipä sitten. Hapansilakka piirakka it is. 

Janne.

Her? Viimeksi tunsin Jannen miehen nimenä, mutta mikäs siinä. Kääntäminen on vaikeaa työtä.

No onpas heillä suomalainen pöytä. En ole kyllä koskaan herkutellut piirakoilla noin, mutta arvostan puisia aterimia ja niin tietenkin Loten äidin lappalais henkistä pukeutumista joka jäi mainitsematta aiemmin.

aaaaaaaAAAAAAAAAhhmff

siinä kun Akko on häpeällisesti sylkemässä elämän henkeä pois, Sucy osoitta jälleen kerran miksi hän on waifu-materiaalia.

Pehana, jos tää jakso ois tullu ulos silloin kun GSC Animate Café:lla oli niitten LWA kollaboraatio, oisin ehdottomasti vaatinut karjalanpiirakoita hapansilakka piirakoita, enkä tyytynyt Sucyn sienirisottoon. 

Mitä Lotte silloin tarjoikaan? Mulla on vielä tuo lappunen jossain...

aa joku Nightfall purilainen. Jos se ens kerralla on hesen hamppari niin sit ollan sujut. 

Nyt mä oon taas käyttäny ihan liian paljon aikaa tähän ja tästä on tullu sairaan pitkä et jatkoa seuraa

Lol sorry if you speak English and expected something else than me yelling about stuff in Finnish. It’s a natural instinct and can’t be helped. 

[cabiba]

Finnish Barbecue 1

Tomaatti

Tomato

Peruna on pyöreä.

The potato is round

Tuo tomaatti on pyöreä.

That tomato is round

Hänellä on jano.

He is thirsty

Lautanen

Plate

Isä, minulla on nälkä.

Father, I am hungry

Peruna

Potato

Onko teillä nälkä?

Are you hungry?

Tuo lautanen on uusi.

That plate is new

pyöreä pöytä

A round table